Hitto kun tuli hyvää!

Nyt pitää kyllä sanoa, että tänään valmistamani ruoka oli todella hyvää. Sitä olisin kehdannut tarjota ihan kenelle vain. No, en vegaanille, se on myönnettävä. Mutta kaikille lihaa syöville olisin kehdannut. Valmistelut alkoivat jo aamulla, kun heti herättyäni otin kaksi ankankoipea sulamaan loppuun. Aamiaisen jälkeen laitoin pienemmän haudutuspadan töihin ja kuutta tuntia myöhemmin söimme harvinaisen hiljaisen päivällisen. Ei ehtinyt jaaritella. 

Ankankoipiconfit

• 2 ankankoipea
• 1 sitruuna
• 1 valkosipuli
• 2 isoa oksaa rosmariinia
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• 1 l oliiviöljyä (tai ankanrasvaa, jos sitä sattuu olemaan)

Laitoin pienemmän haudutuspadan lämpenemään high-asetuksella ja kaadoin padan pohjalle noin desin oliiviöljyä. Avasin vakuumipaketeista sulaneet ankankoivet ja taputtelin ne paperilla kuiviksi. Kiersin myllyistä niiden molemmille puolille kunnolla suolaa ja pippuria ja nostin koivet limittäin pataan. Rikoin valkosipulin ja irrottelin päällimmäisiä kuoria pois ja tiputtelin irralliset kynnet pataan lihapalojen päälle ja väliin. Leikkasin sitruunan puoliksi ja laitoin puolikkaat pataan, samoin rosmariinioksat ja laakerinlehdet. Kaadoin pataan oliiviöljyä niin paljon, että koivet peittyivät kokonaan öljyyn. Minulla ei nyt ollut purkitettua ankanrasvaa, mutta oliiviöljy toimii aivan yhtä hyvin. 

Jätin padan töihin kuudeksi tunniksi high-asetuksella. Siinä ajassa ankankoivet olivat todella valmiit luopumaan luistaan. Juuri ennen ruoka-aikaa nostin varovasti koivet kahdella kauhalla peltilautaselle ja Antti tohotti koipien nahkoja sillä välin, kun minä viimeistelin lisäkkeen. 

Kurpitsapyree sifonilla

• 300 g kurpitsakuutioita
• 3 dl vettä
• sahramia
• kurkumaa
• suolaa ja pippuria
• 100 g voita
• parmesaania (enhän minä mitään voinut olla käyttämättä parmesaania, anteeksi italialaiset lehmät)
• rosmariinia
• 1 ilokaasupatruuna

Minulla sattui olemaan pakastimessa jostain aikaisemmasta kokkauksesta jäänyttä kypsää kuutioitua kurpitsaa. Kaadoin jäiset kuutiot kattilaan ja laitoin sinne hieman vettä ja alle liekkiä. Lisäsin mukaan hieman sahramihippuja, lähinnä väriä voimistaakseni, kurpitsani oli melko vaaleankeltaista, lajiketta en muista.  Keittelin paloja sen aikaa, että ne olivat sulaneet. Kauhoin palat blenderin kannuun ja lisäsin sinne hieman  jauhettua kurkumaa, pippuria ja suolaa. Surruutin seoksen tasaiseksi massaksi ja lisäsin sinne mukaan voin ja paljon parmesaania. Maistelin pyrettä, se kaipasi lisää suolaa ja pippuria, myös hieman parmesaania. Surruutin lisää. Kaadoin pyreemassan tiheän siivilän läpi pieneen kattilaan. Siivilään jäi kaikki pienetkin kököt, pippuripaloja lähinnä. Ne ovat myrkkyä sifonille. Jätin pyreemassan kattilaan odottamaan sitä hetkeä, jolloin Antti tohottaisi ankankoipien nahkoja.

Kun oli aika laittaa ruoka esille, kuumensin pyreen uudelleen ja kaadoin sen puolen litran sifonipulloon. Massaa oli noin 4 dl. Laitoin kannen tiivisteen huolellisesti paikalleen, kiersin keittosuuttimen kiinni omalle paikalleen ja kannen kiinni piukkaan, muttei liioitellun piukkaan. Kiersin ilokaasupanoksen kahvassaan paikalleen niin, että se päästi kaasun pullon sisälle. Hetkessä pullon pinta kuumeni niin, ettei sitä melkein voinut pitää paljain käsin, joten patalaput tai keittiöliina olivat tarpeen. Ravistin pulloa  kymmenkunta kertaa ja pursotin pyrettä lautasille. 

Pyreen päälle nostin aivan hajoamispisteessä olevat ankankoivet ja raastoin pinnalle vielä hieman parmesaania ja tiputtelin muutaman pienen kiehkuran rosmariinia. Tämä oli kyllä niin hyvää ruokaa,  että oksat pois, vaikka aivan yksinkertaista olikin.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni- ja Crock pot-välilehdille, joille kerään aihepiirien postauksia. 

Paris-Nizzan avauspäivänä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Tänään suosikkipyöräilijäni Alberto Contador hyppää pyöränsä selkään ja aloittaa viikon mittaisen matkansa Pariisista Nizzaan. Ei hän koko sitä matkaa aja, mutta 7 etapin verran kuitenkin. Hänen kanssaan lähtöviivalle asettuu 15 joukkueellista ajajia ja porukka saapuu maaliin Nizzaan ensi viikon sunnuntaina. Ensi viikolla alkaa myös Italiassa Tirreno Adriatico-ajo, seitsenetappinen 1020 km mittainen kisa. Siellä näyttävät starttaavat monet heistä, jotka eilen ajoivat Strade Bianche-ajon, mm. eilinen voittaja Fabian Cancellara. Tämä viikonloppu on pyöräilyn superviikonloppu, tästä alkaa valtava kisarumba pyöriä aina syksyyn asti, melkein koko ajan tapahtuu jotain. 

Ranskassa alkavan kilpailun kunniaksi meillä syötiin tänään ranskalaisittain. Mitään uutta ja ihmeellistä en alkanut valmistaa, vaan luotin ankankoipiin ja pariin purkkiin ankanrasvaa, oli confit-päivä. Saimme koivet Familian kokeilusetissä ja kahden koiven paketti oli mitä mainioin meille kahdelle. Otimme koivet sulamaan jo illalla ja aamulla ne olivat jääkaapissa juuri sopivassa lämpötilassa. 

Kun tein ensimmäistä kertaa ankankoipia confit-menetelmällä jännitin lopputulosta todella paljon. Ensimmäinen kerta jo opetti, ettei paljon helpompaa tapaa laittaa lihaa olekaan, eikä lihapalan pilaaminen ole juuri mahdollista muutoin kuin ylisuolaamalla.

Ankankoivet confit kahdelle

• 2 ankankoipea nahkoineen luineen
• suolaa ja pippuria
• tuoretta rosmariinia, timjamia ja muutama laakerinlehti
• 1 suuri yksikyntinen valkosipuli halkaistuna
• 2 peltipurkkia ankanrasvaa (ostan sitä Hakaniemen hallin DeliDelistä)

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota esille pata, johon ankankoivat mahtuvat vaivatta vieretyksin. Kuivaa koipien pinta ja hiero niihin suolaa ja pippuria. Avaan ankanrasvapurkki ja kaada sen sisältö padan pohjalle. Nosta pataan ankankoivet ja asettele niiden lomaan yrtit ja valkosipulipalat. Kaada toinen purkillinen rasvaa pataan, mikäli tarvitaan. Jos sinulla on oikein sopiva paistoastia, voi olla, että yksikin purkki riittää. Siksi ei kannata avata kumpaakin heti, jos ei vaikka toista tarvitakaan. Laita kansi padan päälle ja pata uuniin. Varttitunnin kuluttua pienennä lämpötila 120 asteeseen ja anna koipien kypsyä uunissa 3-4 tuntia. Halutessasi voit kääntää koipia kertaalleen paistamisen aikana ja jos padassa on enemmän koipia, kokeile kypsyyttä haarukalla. 

Kun aterian aika koittaa laita uunin grillivastus päälle, ota pata uunista ja nosta varovasti koivet leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja käytä koipia grillivastuksen alla saamassa pintaan hieman rapeutta. Aina rapeuttaminen ei ole tarpeen, jos nahkaosa on ollut sopivasti rasvakerroksen pinnalla, se rapeutuu omia aikojaan. Tarjoa mieluisten lisäkkeiden kanssa. 

Meillä oli koipien kaverina tänään ranskalaista perunasalaattia, jonka tarjosin huoneenlämpöön jäähtyneenä. Otin vinkit salaattiin Panning The Globe-blogista. Pienensin ohjetta huomattavasti ja muutenkin hieman vääntelin sitä. 

Ranskalainen perunasalaatti kahdelle

• 6 keskikokoista perunaa
• tilkka perunoiden keitinvettä
• tilkka valkoviiniä
• kaksi tilkkaa oliiviöljyä 
• tilkka valkoviinietikkaa
• pikkuisen dijonsinappia
• tuoretta ruohosipulia (kun sitä oli, muttei kevätsipulia)
• tuoretta sileälehtistä persiljaa
• suolaa ja pippuria

Kuori perunat ja leikkaa ne noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kypsennä viipaleita kiehuvassa vedessä muutamia minuutteja, varo päästämästä niitä kypsymään liikaa. Säästä pikkutilkka keitinvettä. Kumoa perunaviipaleet siivilään ja huuhdo niitä hieman ja levitä ne laakeaan astiaan. Kaada päälle viini ja tilkka keitinvettä, sekoittele varovasti. Yhdistä yrtit, etikka ja öljy kastikkeeksi ja sekoita perunoihin, ripota päälle suolaa ja pippuria. Tarjoa lämpimänä, tai anna jäähtyä huoneenlämpöön. Tämän kerrotaan säilyvän jääkaapissa parikin päivää ja olevan hyvää myös kylmänä. Muina lisäkkeinä meillä oli yksinkertaisia hunajaglaseerattuja timjamiporkkanoita ja uunissa käväisseitä tomaatteja ja fetaa. 

Kiitos Familialle ankankoivista, ne olivat suuremmat ja líhaisammat kuin aiemmin jostain toisaalta hankkimani. Oli todellakin riittävästi syötävää yhdessä koivessa/syöjä. Alunperin meidän oli tarkoitus valmistaa saamamme ankanrinnat, mutta Kammenpyörittäjä toi koivet pakastimesta ja sanoi, että eikö kumminkin nämä ja suunnitelmien muuttaminen oli hyvin helppoa.

Käyttämäni ankanrasvan voi siivilödä lämpimänä ja pakastaa, sitä voi käyttää vastaavaan tarkoitukseen ainakin toisen kerran. Jääkaapissa kertaalleen käytetty rasva ei säily kovin pitkään. 

PS. Olettehan huomanneet, että mainio ruokablogi Jokihaka kokkaa on nyt Kamera & Kauha? Kannattaa vaihtaa suosikkilistalle uusi osoite, ettei mene ohitse houkuttelevia ruokakuvia ja -reseptejä!

Grand Opening

Koko viikon kestänyt puuhasteluni keittiön ja kodinhoitohuoneen parissa on tuottanut tulosta, voin iloisena katsella kumpaakin tilaa. Muunsin kodinhoitohuoneen vajaakäytöllä olleet kaapit ruokavarastoksi, jollaisesta olen haaveillut pitkään. Aluksi minun piti raivata melko massiivisesti, sillä olimme pitäneet tilaa melkoisena roinavarastona, jonka ovi oli mieluiten kiinni. Vein kaksi kertaa tavaroita SPR:n kirpparille ja saman verran suoraan kierrätykseen. 

Tänään vietimme uuden pantryn avajaisia, jonne olin kutsunut arvovieraita, Kammenpyörittäjän ja kaksi poikaamme. Onneksi heillä ei ollut muuta tärkeämpää, vaan he pääsivät paikalle iltapäivällä kolmen jälkeen. Pukukoodi oli Casual Saturday, joka tarkoittaa, että tule sellaisena kuin satut olemaan. Olin leiponut mustikka-suklaamuffineita ja viilentänyt pullon australialaista kuohuviiniä Saiman vinkin mukaisesti ja todella tärkeänä poksautin korkin auki. Ihailimme vielä osin tyhjiä hyllyjä ja pöydille järjestämiäni patoja ja vuokia. Kaikki suhtautuivat tilaisuuteen sen vaatimalla arvokkuudella. Ehkä poikaset pyörittivät silmiään, kun olin päästänyt heidät pälkähästä, kun muffinit oli syöty, muttei se haittaa. Ilmeisesti äidin hassutuksiin voi mennä mukaan muffinipalkalla. Virallisen osuuden jälkeen (hitsit, puheet jäivät pitämättä!) Kammenpyörittäjä ruuvasi muutamia koukkuja paikalleen.

Päivälliseksi meillä on tänään ankkaa taginessa. Luin viikolla Jonnan postauksen taginesta ja muistin, että minullakin on sellainen. Pata on ollut varastossa puolitoista vuotta, mutta tänään se pääsi takaisin sisätiloihin. Valmistelin ankankoivet uuniin melko samaan tapaan, kuin lampaanpotkat viime vuoden huhtikuussa. Tagine oli uunissa kolmisen tuntia, jonka aikana viekoittelevat tuoksut valtasivat talon. Ripottelin pinnalle granaattiomenan siemeniä ja persiljaa. Keitin lisäkkeeksi riisiä. Ankka irtosi luistaan aivan haarukalla uhaten ja maut olivat ihanan lämpimät, olematta tulisia.

Dinner and a movie

Jos kyse olisi treffeistä, järjestys voisi olla päinvastoin, ensin movie ja sitten dinner. Kotioloissa toimimme toisinpäin. Vaikka jälkeläiset ovat jo isoja, äitimoodi iskee aina silloin tällöin, se voi ilmetä vaikka niin, että tahdon meidän syövän päivällisen ennen elokuvaherkkuja. Elokuvana meillä on eilen Blu ray-julkaistu Skyfall, jota kukaan meistä ei ole nähnyt teatterissa. Olemme kuulleet siitä monia erilaisia arvioita, tänään muodostamme mielipiteemme itse. 

Päivälliseksi olin jo viikolla tuumaillut ankankoipia, joita hamstrasin joulun alla germaanimarketin pakastealtaasta. Koska ankkaconfit ei ole pikaruokaa, tällainen viikonlopun vapaapäivä on sille omiaan. Konsultoin postaustani aiheesta viime huhtikuulta, tosin nyt minulla ei ollut tuoretta timjamia, sillä olin kuivattanut sen viikolla tummanruskeaksi ryteiköksi. Onneksi edelliskesäistä asianmukaisesti kuivattua sentään löytyi vielä hieman. Käytin kerran käyttämääni ankanrasvaa toiseen kertaan, se oli ollut kylmässä viime syksystä asti, eikä sitä vaivannut mikään. Tunsin itseni hieman omituiseksi ottaessani kylmästä ankanrasvasta jäätelokauhalla täydellisiä palloja, niin hienoja en koskaan saa jäätelöstä. Ankanrasvaa meni isoon pataan noin 0,75 litraa, niin että se peitti neljä koipea kokonaan. Aluksi pata oli ilman kantta 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes rasva oli sulanut kokonaan. Nostin padan pois uunista ja siirtelin koipia hieman, että jokaisen alle meni riittävästi rasvaa, etteivä koivet pääsisi tarttumaan padan pohjaan. Sitten laitoin kannen padan päälle ja laskin lämmön 120 asteeseen. "Unohdin" koivet uuniin viideksi tunniksi.

Lisäkkeiden miettiminen otti aikansa. Mielessäni oli Ravintola Hellassa syömämme hernepyree ja mietin tohtisinko kokeilla sellaisen tekemistä. Yhtäkään hernettäkään ei ollut talossa, sillä toissaviikonloppuiset heittiöherneet huvehduttivat varastoni.   Niinpä minun oli lähdettävä kauppaan herneostoksille. Samalla ostin hieman salaattia ja minttua. Perunapussikin lähti mukaani, sillä perunatkin olivat lopussa. Aikani foodgawkeria selattuani päädyin perunasoseeseen ruskistetun voin kanssa.

Hernepyreen tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Selailin monia ohjeita, mutten muista nyt enää tarkalleen, mitä niistä tottelin. Sovelsin myös hieman. Käytin neljän hengen annokseen:

• 400 g pakasteherneitä
• 2 kevätsipulia
• pieni nippu minttua
• 30 g voita+ lusikallinen sipulin paistamiseen
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria

Pehmensin pieneksi silputtua sipulia voissa sen aikaa, että herneet kiehahtivat vesikattilassa. Kun herneet olivat kypsät, mutta eivät alkaneet vielä vaihtaa väriään maastovihreäksi, kumosin herneet ilman keitinvettä sipulien joukkoon. Lisäsin voin ja noin puolet kermasta ja nipun minttua. Sekoittelin kaikki hyvin ja kippasin koko setin blenderin kannuun. Surruuttelin hetkisen ja lisäsin vielä hieman kermaa. Pyreestä tuli jo melko tasaista, mutta hieroin sen vielä tiheän metallisiivilän läpi, jolloin siitä tuli samettisen pehmeää. Maustoin pyreen suolahippusilla ja pippurilla ja jätin sen kattilaan odottamaan viime hetken lämmitystä.

Ruskistetulla voilla maistetun pesunamuusin tein hyvin yksinkertaisesti, otin vinkit täältä. Sulatin kattilassa noin 100 g voita ja annoin sen kiehua pienellä liekillä noin 8 minuuttia, jolloin voi muuttui jo ruskeaksi, muttei palanut. Kaadoin sen siivilään asetetun talouspaperiarkin läpi pieneen kulhoon odottamaan. Kypsensin pienen kattilallisen puikulaperunoita höyryssä ja kun ne olivat kypsiä, survoin ne perunapuristimen läpi kattilaan. Lisäsin ruskistetun voin, josta jätin pienen määrän annoksen päälle laitettavaksi. Kaadoin mukaan myös puolisen desiä kermaa, suolaa ja pippuria ja sekoitin muusin tasaiseksi, siitä tuli melkoisen paksua, pohjoista pottuvoita muistuttavaa. Annokseen laitoin ison lusikallisen muusia ja tein siihen pienen syvennyksen, johon valutin teelusikallisen ruskistettua voita.

Ankka oli taas täydellisen kypsää ja mureaa, veistä ei tarvittu lainkaan, vaan liha irtosi luista haarukalla hipaisten. Hernepyree oli suloisen makuista, minttua olisi voinut olla hieman enemmän. Pidimme rakenteestakin oikein paljon ja herneen pirteä maku yhdistettynä ankkaan oli oivallinen. Perunamuusi säesti ihan kelvosti annosta.

Elokuvaherkkuna meillä on popcorneja makeana versiona. Tein poppareita kattilassa ja kumosin ne suureen kulhoon jäähtymään. Sulatin suklaata ja lurittelin sitä poppareiden päälle ja sekoittelin isolla lusikalla, niin että mahdollisimman moni paukkumaissi saisi suklata niskaansa. Ripottelin poppareihin myös kanelia ja joulun alla tekemääni vaniljasokeria mausteeksi. Nuorempi perillinen valitsi kaupassa pari karkkipussia ja haimme limsaa varaston viileäkaapista, nyt olemme valmiit elokuvanautintoon!

Ankkaconfit ja pommes duchesse Paris-Roubaixin kunniaksi

Tänä vuonna Paris-Roubaix, Pohjoisen Helvetti sattui kisakalenterissa katsojaystävälliseen pääsiäissunnuntaihin. Ilahtuneena huomasimme jo useita päiviä sitten, että kilpailusta olisi pitkä lähetys Eurosportilla. Iltapäivä tulisi menemään leppoisasti kisaa seuratessa ja niin ollen ruoan olisi hyvä olla itsekseen valmistuva. Ihan niin pitkälle ei meidänkään keittiössämme ole päästy, kyllä valmisteluja sentään tarvittaisiin. Ranskalaisen klassikkokisan vuoksi kallistuin ajatukseen ranskalaistyyppisestä päivällisestä. 

Pääsiäisen karitsa oli jo makumuistoina mielessä, luina kompostissa ja liemenä pakastimessa, joten olisikin jonkun aivan muun vuoro. Joitakin viikkoja sitten kokeilin ankkaa uunissa. En silloin onnistunut aivan nappiin, joten olin tyytyväinen, että germaanimarketista lähti samalla ostosreissulla mukaan neljä ankankoipea. Sellaisia kokeilin joulun alla tähän tapaan ja silloinkin jäin miettimään, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Muistin, että Riikka valmisti ostoryntäysankankoipia tässä taannoin ja meninkin katsomaan, miten hän sen teki. Otin osviittaa häneltä ja täältä, toimin kutakuinkin sinnepäin ja vähän niinkuin he. Sovelsin myös hieman. Voi olla, että vaikutin sekopäiseltä, kun vapaapäivän aamuna kello kahdeksan jo pilkoin sipulia esiliina yöpuvun suojana. Vaikutelmaa käänteishälventääkseni tunnustan ajatelleeni ankankoipia jo tuntia paria aikaisemmin ja miettineeni, että jokohan ne pitäisi käydä nostamassa jääkaapista pöydälle. 

Ankanrasva on kuulunut keittiöömme reilun vuoden verran,  Rick Stein käytti sitä jossain Ranska-aiheisessa sarjassaan perunoiden paistamiseen ja ryhdyin välittömästi himoitsemaan tuota herkkua omallekin pannulleni. DeliDeli Hakaniemen hallissa myy ankanrasvaa ja ensimmäiset purkkini tilasin heiltä netin kautta.

Muun perheen vielä katsellessa unia, minä aloittelin päivällispuuhat. Valmistin ensin mausteseoksen ankankoiville, jotka olin edellisenä päivänä ottanut jääkaappiin sulamaan. Seokseen tuli:

• 2 rkl suolaa (puolikas lusikallinen/koipi, suolaa pyyhittäisiin marinoitumisen jälkeen pois)
• 1 sipuli ohuina viipaleina
• 5-6 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
• 2 suurta tuoretta laakerinlehteä (edelleen se talvella ostettu laakeri voi ikkunalla hyvin)
• 3 oksaa tuoretta timjamia

Kuivasin ankankoivet paperilla ja taputtelin mausteseoksen joka puolille koipia mahdollisimman tasaisesti. Asetin koivet muoviseen tiiviisti suljettavaan rasiaan ja laitoin jääkaappiin maustumaan noin kahdeksi tunniksi.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Asettelin ankankoivet valurautapataan sopuisasti. Sitä ennen pyyhin niitä vähän, ylimääräisiä suolakiteitä pois. Kaadoin päälle kaksi peltipurkillista ankanrasvaa, niin että koivet peittyivät kokonaan rasvaan. Puikkasin pari laakerinlehteä ja valkosipulin loput (viimeinen valkosipuli syksyn markkinoilta ostetusta letistä)  joukkoon ja nostin kannella peitetyn padan uunipellin päälle uuniin. Puolen tunnin kuluttua laskin lämpötilan 120 asteeseen ja sitten koivet viihtyivät uunissa viisi ja puoli tuntia. Tuoksu alkoi leijailla keittiössä parin tunnin jälkeen.

Lisäkkeeksi halusin jotain ranskalaista alkuperää olevaa. Muistelin, että  pursotettavat perunakeot olisivat ranskalaisen keittiön lahja maailmalle. Nimeltään nämä ovat pommes duchesse. Höyrytin pienen kattilallisen puikulaperunoita ja puristin ne perunapuristimella perunalumeksi. Notkistin perunamassaa reilulla desillä maitoa ja 50 grammalla voita. Maustoin seoksen muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla. Lisäsin seokseen yhden kananmunan ja yhden erotetun keltuaisen kevyesti yhteen vatkattuna. Massa oli sopivan paksua pursotettavaksi. Lusikoin massan pursotuspussiin, johon olin virittänyt isohkon tähtisuuttimen (en tiedä näiden vempeleiden nimiä, jossain blogissa puhuttiin nimestä star tip). Pursotin seosta leivinpaperin päälle öljytylle uunipellille ja osan voideltuihin annoskulhoihin. Valutin kunkin kekosen päälle teelusikallisen sulatettua voita. Kuumensin uunin 240 asteeseen grillivastuksella koipien pinnan rapeuttamiseen ja samaan kuumuuteen nostin perunahuippuset. Paistoin niitä noin 15 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin kullanvärinen. Lisäke toimi oikein hyvin. Luin, että näitä perunalisäkkeitä voi pakastaa. Ensin jäädytetään ne pellillä irti toisistaan ja kun ne ovat jäässä, ne voi nostella rasiaan ja käyttää sieltä. Annetaan ensin tunnin verran sulaa pellillä ennen loppupaistoa.

Ankka oli aivan suloisen pehmeää ja maukasta. Pelkäsin vähän ylisuolautumista, sillä käytin hienojakoista suolaa ohjeen karkean sijasta, enkä niin ollen saanut paljonkaan poispyyhityksi ennen rasvakylpyä. Grillivastus rapeutti nahkan ja liha irtosi luista vain haarukkaa näyttämällä. Nyt voin sanoa, että onnistuin ankanvalmistamisessa mainiosti. Pommes duchesse oli myös hyvää ja ilmavaa, annoskupeissa tehtyjä emme jaksaneet nyt syödä, mutta kokeilen huomenna niiden lämmittämistä. Käytetyn ankanrasvan siivilöimme ja jäähdytimme mahdollista toista käyttökertaa varten.

Paris-Roubaixin voittoon polki majesteettisen upeasti Tom Boonen Omega Pharma-Quick Step-tallista. Ranskalaiset maisemat näyttivät kauniin vihreiltä, katsojia oli paljon matkan varralla. Tuntuu mukavalta ajatella, että alle kuukauden kuluttua olemme itse Giron etappien varressa hihkumassa ja ajajia bongaamassa!

Ankankoivet braising-menetelmällä

Kertokaa minulle mitä braising-menetelmä on suomeksi, olkaa kilttejä. Olipa nimi mikä hyvänsä, käytin menetelmää parhaani mukaan valmistaessani meille tänään ankankoipia. Ohjeet ruokaan otin täältä. Ainekset vähän mittoja soveltaen ja muutenkin säätäen:

• 1 ankankoipi syöjää kohden
• muutama oksa kuivattua timjamia
• 5 valkosipulinkynttä murskattuna
• (suolaa ja pippuria, niitä ei ohjeessa mainittu, mutta kyllähän niitä nyt vähän...)
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 dl kuivattuja karpaloita
• noin 5 dl kanalientä

Leikkasin ankankoipien nahkapuolelle kevyet viillot helpottamaan rasvan sulamista. Kuivasin koivet, ripotin niille suolaa ja pippuria ja laitoin niitä kaksi kerrallaan kuumalle valurautapannulle nahkapuoli alaspäin. Paahdoin koipia 10-15 minuuttia, kunnes pinta oli rapsakka ja kauniin ruskea. Käänsin koivet ja varoin roiskuvaa rasvaa. Paistoin koipia lihapuolelta pari minuuttia ja nostin ne uunivuokaan. Toinen kaksikko koipia sai saman käsittelyn. Välissä kaadoin irronneen rasvan pois pannulta talteen.

Kun kaikki koivet oli pintapaistettu, kaadoin taas rasvan pois pannulta ja tilalle kaadoin punaviinin, timjamin, valkosipulin ja puolet karpaloista. Raaputin pannulta kaikki makuainekset irti viiniin ja annoin viinin kiehua kasaan melkein olemattomiin. Kaadoin viinin mausteineen ja karpaloineen koipien päälle. Lisäsin pannulle kanalientä sen verran, että sitä ylsi koipien nahan tienoille, mutta nahkaosa ei peittynyt liemeen. Viritin folion päälle ja laitoin vuoan uuniin 170 asteeseen kahdeksi tunniksi.

Mikäli olen braising-menetelmästä mitään ymmärtänyt, se tarkoittaa sitä, että liha kypsennetään niukassa liemessä. Lukemissani ohjeissa ei puhuttu erityisesti siitä, että ruoka peitellään  (koska se on varmaan niin itsestäänselvää), mutta tein joka tapauksessa niin. Oletan, että liemi haihtuisi pois, eikä mehevyyttä saavutettaisi ilman kantta tai foliota.  Älkää nyt sitten naurako ihan hirveästi, jos olen ymmärtänyt ihan väärin, vaan neuvokaa nätisti.

Kahden tunnin puolivälissä laitoin uuniin paahtumaan esikeitettyjä, ankanrasvassa pyöriteltyjä perunalohkoja, tässä sain samantien käytettyä koivista irronneen rasvan. Tällaiset perunat ovat parasta suklaan ja mansikoiden jälkeen, luulen. Kun koivet olivat olleet kaksi tuntia uunissa, nostin ne pois vuoasta ja peittelin ne astiaan folion alle. Kaadoin siivilän läpi vuoassa olevan liemen kattilaan, jolloin yrtit, valkosipuli ja karpalot jäivät kyydistä. Lusikoin varovasti liemen pinnalta näkyvää rasvaa pois ja lisäsin uuden setin kuivattuja karpaloita ja lorauksen punaviiniä ja keitin seosta hetken aikaa kastikkeeksi.

Koivista tuli meheviä, mutta suolaa ja pippuria lisäsimme lautasille kyllä ripauksen jos toisenkin.

nyt ei ole nälkä