Brutto ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät

Tänään alkoi CampaSimpukan kymmenes italialainen ruokahaaste, kappas vain, samana päivänä kuin Giro d'Italiakin. Minähän olin kovin skeptinen koko kauden suhteen, mutta niin vain on jo Tour de France ajettu ja toinen kolmesta grand tourista pääsi alkamaan tänään. Kisan piti alkaa alunperin Unkarista, mutta muuttuneessa tilanteessa kisan ensimmäiset etapit ajetaan Sisiliassa. En ole vielä ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi, koska Alastalon salissa) tutkia keitä on mukana, mutta kyllä se kisan edetessä tulee selväksi. Pitkästä aikaa mukana on suomalainen ajajakin, Jaakko Hänninen, häntä voimme täysin estottomasti kirittää ja suosia. 

Ensimmäisenä italialaisena ruokapanostuksena meillä oli tänään protolaisia mantelipikkuleipiä. Ohje on muutaman vuoden vanhasta ihastuttavasta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Kirjassa on useita pikkuleipäohjeita, mutta pidin erityisesti tästä, sillä siinä sanotaan, että taikinaa otetaan huolimattomasti pellille kahdella lusikalla. Juuri huithapelille sopivaa! 

Puolitin ohjeen määrät, sillä arvelin 30 pikkuleivän olevan meille liikaa, mutta laitan ohjeen kuten Vittorio on sen kirjaan kirjoittanut. Joskus voi käydä niin, että kun taikinaa pienentää, siitä tulee liian pieni ainesten sekoittua tarpeeksi, mutta tässä ohjeessa sitä ongelmaa ei ollut. Sain taikinasta 18 pikkuleipää. En ollut pariin vuoteen tarttunut tähän kauniiseen ruokakirjaan, mutta luulenpa, että tänä vuonna käytän sitä useammankin kerran. 

Brutti ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät 

• 2 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 1 sitruunan kuori raastettuna
• 200 g mantelijauhetta
• tomusokeria koristeluun

Vatkaa valkuaiset ja sokeri ja lisää mukaan mantelijauhe ja sitruunankuori. Jätä taikina asettumaan peitettynä, ohjeessa sanottiin 6-8 tunniksi, mutta että voi sen samantienkin leipoa ja paistaa. 

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Nostele kahdella sokerilla taikinanökösiä leivinpaperin päälle uunipellille. Nämä pikkuleivät eivät leviä uunissa, joten isoja välejä ei tarvita. Paista pikkuleipiä noin 30-35 minuuttia. Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien päälle tomusokeria. 

Sopivat hyvin espresson tai Vin Santon kanssa nautittavaksi. Huomasinpa, että tämä postaus sopii myös osaksi suurta keittokirjahaastetta, jota en ole jatkanut aikoihin! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 

Ensimmäinen Giron etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, joka oli tavallisuudesta poikkeava profiililtaan. Alkupuolella matkaa oli pieni ylämäki, mutta loppu olikin sitten jonkunlaista alamäkeä. Kokonaismittaa oli vain noin 15 km. Moni ajoi koko etapin maantiepyörällä, sillä alamäkivoittoinen reitti tuulisella säällä ei ole ihan paras ajettavaksi aika-ajopyörällä. 

Yksi ajajista jäi heti kättelyssä aikalimiitin taakse ja Miguel Angel Lopez kaatui ja loukkasi itsensä niin pahasti, että joutui jättämään kisan jo kesken. Nopein oli Filippo Ganna, aivan tuntematon ajaja minulle. Hänellä on siis huomenna rosapaita päällään. 

Italialaiset suklaakeksit

Tänään en ehdi sen enempää katsoa Giro d'Italiaa kuin kokkaamaankaan mitään italialaista, olen toivoakseni aivan viimeisellä työmatkallani. Sen takia leivoin jo eilen kaakaoisia keksejä, joihin upotin manteleiden sijaan pinjansiemeniä. Ohjeen otin tästä blogista. Taikinan mitat ovat vapaahkosti konvertoitu.

Suklaakeksit

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua kanelia
• ripaus suolaa
• 1,5 dl pinjansiemeniä (maista yhtä varovasti varmistaaksesi, etteivät ole niitä kitkeriä kauheita kiinalaisia, jotka pilaavat makuaistin pitkäksi aikaa)
• 4 kananmunaa (olivat keskikokoisia, ohjeessa oli 3 suurta kananmunaa)
• 1 tl vaniljatahnaa
• suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Mittasin kulhoon vehnäjauhot, sokerin, leivinjauheen, suolan ja pinjansiemet. Sekoitin tasaiseksi ja tein keskelle syvennyksen. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja vaniljatahnan kevyesti. Lisäsin kananmunat kuiviin aineisiin ja sekoitin tasaiseksi taikinaksi, ohjeessa neuvottiin tekemään puuhaarukalla, minä laitoin kertakäyttöhanskan käteen ja tein sekoittamisen sormin. Kun taikina muodostui tasaiseksi, jaoin sen kahteen osaan ja taputtelin puolikkaat pitkulaisiksi pötköiksi, joiden välissä oli leivinpaperilla tilaa leviämistä varten. 

Paistoin ensimmäisellä paistokerralla taikinapötköjä noin 30 minuuttia. Taikina ei juurikaan levinnyt uunissa, mikä ilahdutti minua. Kokeilin 30 minuutin kohdalla paistoksen pintaa, sen tulisi olla hieman joustava ja sellainen se olikin. Otin pellin pois uunista ja liu'utin pikkuleipäpötköt ritilän päälle leivinpaperin kanssa jäähtymään. Sammutin uunin tässä vaiheessa.

Kun pötköt olivat kokonaan jäähtyneet, kuumensin uunin uudelleen 180 asteeseen. Leikkasin pötkylät hieman vinottain noin 2,5 cm viipaleisiin. Asettelin viipaleet paperille vieriviereen ja paistoin niitä toiseen kertaan noin 15-20 minuuttia. Tässä vaiheessa biscotteja kannattaa vahtia uunin äärellä, etteivät keksit pala. 

Jäähdytin toiseen kertaan paistetut pikkuleivät taas ritilällä, tällä kertaa niin, että leivinpaperiarkki oli ritilän alla. Kun keksit olivat jäähtyneet, sulatin hieman suklaata ja lurittelin sitä poikittain pikkuleipien ylitse koristeeksi ja lisämauksi. Kun suklaa oli jähmettynyt, olivat biscottit valmiita syötäväksi, etenkin espresson kanssa nämä  maistuvat!

Giro d'Italian tilanteesta otan selkoa huomenna, kun ehdin kotiin. 

No nyt on hyvät suklaakeksit!

Olen mukana Ku ite tekee-blogin Minnan aloittamassa haasteessa, jossa kokkaamme jotain kaikista omistamistamme keittokirjoista. Blogaaneille niitä tuntuu kertyvän huomattavan paljon vielä nykyäänkin, vaikka moni käyttämistämme ohjeista on nettiperäisiä. Moni kirja pölyttyy käyttämättömänä hyllyssä ja sitä vastaan #suurikeittokirjahaaste on aivan omiaan. 

Kokit ja potit-blogin ihastuttava emäntä, Hannele on aivan ensimmäisiä blogaaneja, joita olen tavannut silmästä silmään. Hannelen ja hänen ystävänsä Johannan yhteistyönä syntynyt Suupaloja on hieno kirja, josta voi ammentaa monenlaisiin kokkaustarpeisiin. Tällä kertaa kokeilin Suupaloja-kirjan Maailman parhaita suklaacookieta. 

Maailman parhaat suklaacookiet Hannelen tapaan

• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl täysruokosokeria
• 1 dl sokeria 
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 tl meri- tai vuorisuolaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 100-150 g suklaata rouhittuna tai nappeina
• 1 kananmuna
• 125 g voita sulatettuna

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen kulhossa listan mukaisessa järjestyksessä. Ota taikinaa noin ruokalusikallinen kerrallaan käsiisi ja muotoile taikinasta pallo, jonka painat leivinpaperille hieman lyttyyn. Taikinasta tulee noin 20-25 pikkuleipää. Jätä niiden väliin kunnolla leviämisvaraa. Paista pikkuleipiä noin 5-7 minuuttia. Anna niiden jäähtyä hetkinen pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään loppuun. 

Minulla oli sekä valkoisia, että tummia suklaanappeja, käytin kummatkin pussinpohjat loppuun, eikä minulla ollut ruokosokeriakaan. Käytin tavallista hienojakoista leivontasokeria. Pikkuleivistä tuli todella hyviä, reunoilta mukavan rapeita ja keskeltä hieman sitkaita. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

Järkyttävän hyvät pikkuleivät

Elokuussa meillä oli ilo olla paikalla, kun Mari Moilasen Syötäviä vietäviä-kirja julkaistiin. Saimme kirjan mukaamme tuosta mukavasta tilaisuudesta ja tänään kokeilin siitä ensimmäistä ohjetta. Vähän minä menin muuntelemaan, koska jauhovarastossani ei ollutkaan spelttijauhoja. Olin ihan varma, että olisi, mutta ne löytynevät vasta huomenissa, kun pikkuleivät on jo syöty. Noita ei nimittäin jää mihinkään vietäväksi. 

Toinen muutokseni oli lisätä taikinaan marachinokirsikoita, sillä niitä minulla oli ollut jo pitkään, ostin sen Hella & Herkku-kaupasta jo aikoja sitten. Tästä taikinasta tuli 21 isoa pikkuleipää. Vai pientä isoleipää? Ihan miten vain. Ai niin, lisäsin minä kananmunienkin määrää yhdellä, sillä varastoni kananmunat olivat ihan kamalan pieniä. Melkein piti olla suurennuslasi niitä etsiessä. 

Suklaa-kirsikkacookiet

• 200 g voita
• 3 dl muscovadosokeria
• 7 dl vehnäjauhoja (piti olla täysjyväspelttijauhoja)
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 1 tl jauhettua vaniljaa (piti olla 2 tl)
• 3 kananmunaa (piti olla 2)
• maito- ja valkosuklaanappeja pari pussinpohjaa (piti olla 3,5-4 dl rouhittua suklaata, eri värejä)
• 1 dl marachinokirsikoita (ei pitänyt olla, sorry)

Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla (200 asteeseen, jos et käytä kiertoilmaa). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja yhdistä mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita mukaan vehnäjauhot, joissa on mukana leivinjauhe, suola ja vanilja ja lopulta pyöräyttele sekaan suklaanapit ja kirsikat. Taikina on melko tönkköä, mutta siitä on helppo pyöritellä palloja. Jätä kunnon välit pallojen väliin. Minä laitoin 9 palloa toiselle pellille ja toiselle 12, eivätkä ne levahtaneet toisiinsa kiinni. Paista pikkuleipiä noin 13-15 minuuttia ja otettuasi ne pois uunista, paina ne kuumina lastalla litteämmiksi. Jäähdytä ja syö! 

Aivan älyttömän hyviä pikkuleipiä. Olen syönyt vasta pari, vielä ei kohdalle ole osunut kirsikkasattumaa, mutta onnistun varmasti sellaisenkin saamaan. Kerrankin on hyvä, että Antilla on iltavuoro. 

Kiitos Mari mainiosta kirjasta! Joulun lähestyessä sen ajankohtaisuus vain paranee. 

Riittävän suklaiset pikkuleivät

Leivoin vuonna 2013 erilaisia chocolate chip cookieta kahlatessani läpi itseasettamaani keittokirjahaastetta. Oli sekin juttu, annoin itselleni vuoden aikaa kokata neljästä kirjasta kaikkiaan 48 omavalintaista ohjetta ja kuten arvata saattaa, minulla oli hieman kiire joulukuun viimeisellä viikolla. Sain haasteeni valmiiksi noin neljä tuntia ennen kuin vuosi loppui. Mutta hyviä suklaapikkuleipiä leivoin, enkä sen jälkeen olekaan leiponut, ennen kuin tänään. Osuin kivaan ohjeeseen Truffles and Trends-blogissa. Laveasti konvertoituna ohje meni näin:

Todella suklaiset pikkuleivät (21 kpl)

• 200 g voita
• 2 dl muscovadosokeria
• 0,5 dl valkoista sokeria
• 5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa (jos voi on suolatonta)
• 2 kananmunaa
• 2 tl kreikkalaista jogurttia
• 2 dl suklaanappeja

Pikkuleipien salaisuuden kerrotaan olevan paahdetun voin. Se on melkein kuin gheetä, muttei aivan niin pitkälle paahdettua. Aloita siis voin paahtamisella. Laita voi kattilaan, jonka sisäpinta on vaalea, että näet paahtumisen asteen. Minä käytin paksua kuparikattilaa. Ala kuumentaa voita keskilämmöllä. Aluksi voi sulaa ja alkaa pian muodostaa vaahtoa. Sekoittele tätä vaahtoista sulaa voita nuolijalla ja seuraa koko ajan, missä vaiheessa pohjalle alkaa muodostua kullanvärisiä hippuja voin kuohun laantuessa. Älä päästä voita paahtumaan liikaa ja pohjalle muodostuvia hippuja muuttumaan tumman ruskeiksi. Voin tuoksu muuttuu paahteiseksi, hieman toffeeta muistuttavaksi. Tämä vie kaikkiaan noin 5-7 minuuttia. Kaada voi kuumuutta kestävään kulhoon jäähtymään ja raaputa kaikki hiukkaset kattilasta mukaan. Niitä on pohjalla jonkun verran, noin teelusikallinen yhteensä. 

Anna voin hieman jäähtyä ja sekoita siihen molemmat sokerit ja vaniljtahna. Sekoita rivakasti nuolijalla. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, ruokasooda ja suola ja sekoita ne keskenään hyvin. Lisää voi-sokeriseokseen kevyesti vatkatut kananmunat ja jogurtti ja sekoita taas kunnolla. Yhdistä mukaan jauhot ja sekoita niin, että saat aikaan hieman tahmean taikinan. Viimeisenä yhdistä mukaan suklaanapit tai levystä pienimäsi suklaamurut. Ohjeen määrä oli vähän liikaa minusta, ainakin pienet napit jäivät vähän paakuiksi taikinaan.

Pyöritä taikinasta käsissäsi noin suurehkon lihapullan kokoisia palloja ja nostele ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Minun taikinastani tuli kaikkiaan 21 palloa. Laita pellit jääkaappiin tai ulos peiteltyinä noin 40 minuutiksi, kunnes taikina jähmettyy. Voit pitää palloja kylmässä seuraavaan päiväänkin ja luulenpa, että tätä taikinaa voi pakastaakin. Muodosta vain siitä pötkylä, jonka käärit kelmuun ja sulattaessa leikkaa pötköstä viipeita ja paista ne sitten sellaisenaan.

Kun paistamisen aika lähestyy, kuumenna uuni 180 asteeseen ja paista pikkuleipiä pelti kerrallaan uunin keskiosassa noin 15-18 minuuttia. Minun uunissani paistaminen vei useita minuutteja kauemmin kuin lähdeblogissa.  Jäähdytä pikkuleivät ritilällä ja syö heti, kun kielesi kestää. Maistuivat upeilta maitokahvin kanssa, suklaa oli vielä pehmeää, kun me Opiskelijan kanssa emme malttaneet enää odottaa, mutta arvelen pikkuleipien olevan vielä parempia kunnolla jäähtyneinä. Sisus oli lämpimänä hieman sitkeää, juuri siten sopivasti.

Maitotiiviste-evästeet

Kohta katonharjalla

Tänä aamuna täytyi nopeasti etsiä ohje, jolla kuitataan kolmanneksi viimeinen Espanja-haasteen osa. Huomasin foodgawkerissa ohjeen jossa oli tehty nättejä keksejä, joihin oli käytetty kondensoitua maitoa ja blogikin oli espanjankielinen. Hieman pitemmälle tarkastellessani älysin, ettei kyse ole espanjalaisesta blogista, vaan chileläisestä, mutta siinä vaiheessa oli jo maitotiivistepurkki avattu. Ei siis ollut enää paluuta. 

Minua nauratti mukavasti, kun ohje kääntyi automaattisesti suomeksi, lienen tehnyt jonkun säädön koneelleni. Ohjeen nimi oli Evästeet maitotiiviste. Niitäpä siis tänään ennen iltavuoroa. Ettei vain pääse sokerihammasta kolottamaan.

Maitotiiviste-evästeet (keksit kondensoidusta maidosta)

• 250 g vehnäjauhoja
• 80 g voita
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa (jätä pois mikäli voi on suolattua)
• 175 g kondensoitua, makeutettua maitoa 
• 2 rkl sitruunamehua (vaihdoin ohjeen veden sitruunamehuun, sain käytettyä aiemmin viikolla kaljuunnuttamani sitruunan)
• 1 tl vaniljatahnaa (tai 1 rkl vaniljauutetta tai 1 vaniljatangon siemenet raaputettuina)

Mittasin jauhot kulhoon ja sekoitin niihin leivinjauheen ja suolan. Lisäsin mukaan kylmän voin kuutioiksi leikattuna. Kuka muuten jaksaa leikellä voin säntillisesti kuutioiksi? Minä ainakaan, heti kohta pilkkomisen alettua paloista alkaa tulla vaikka minkälaisia kolmioita ja suunnikkaita, mutta geometria ei koskaan olekaan ollut vahvinta alaani.

Puristelin sormin voimonikulmiot jauhoihin, se vie hetken aikaa. Siinä pyritään leivänmurumaiseen rakenteeseen. Lisäsin mukaan vaniljan ja maitotiivisteen ja puristelin taikinaa kasaan. Nestettä neuvottiin laittamaan, mikäli taikina ei meinaisi muodostua ja käytin siihen tilkan sitruunamehua. Laitoin taikinan peitettynä jääkaappiin asettumaan. Mitähän sekin tarkoittaa? Eihän se sieltä kulhosta edes yritä minnekään. Hiivataikinoilla sentään on jotain yritystä. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Kaavin taikinan kevyesti jauhotetulle leikkuulaudalle (laiskotti ottaa leivinlautaa esille, olihan se ihan 150 sentin päässä). Taputtelin taikinan pyöreäksi kiekoksi pikkuisen jauhoisin käsin ja ripotin pinnalle myös hieman jauhoja. Kaulitsin taikinan ohueksi, noin puolen sentin levyksi, josta otin pikkuleipämuotilla paloja. Nostelin ne leivinpaperille. Taikina oli muuten erittäin hyvin käyttäytyvää, ei tarttunut alustaan, ei murentunut. Ja maistui mahtavalta. Saatoin nimittäin maistaa muutaman pikkupalan.

Paistoin evästeitä 10 minuuttia ja annoin niiden ensin olla uunista ottamisen jälkeen kuumalla pellilllä muutaman minuutin ennen kuin liu'utin pikkuleivät papereineen päivineen ritilälle jäähtymään loppuun.

La Vueltassa ajettiin eilen jänskissä maisemissa, ilmeisen ylängöllä. Kisa ei ole ollenkaan taputeltu vielä, Tom Dumoulin pitää punaista paitaa yllään vain kolmen sekunnin turvin, Fabio Aru on toisena. On se oikeasti aika kumma homma, tyypit ajavat melkein 3000 kilometriä, eivätkä saa toisiinsa eroa kolmea sekuntia enempää? Tänään ajetaaan nousuvoittoinen 185 km mittainen 19. etappi, jonka lähetystä pääsen seuraamaan vasta illalla tallenteelta. Siinä jo luulisi Tompan ja Fabion ottavan jonkunlaisen pesäeron, ettei se homma jää seremonialliseen sunnuntain päätösetappiin. 

Rosat marengit

Giro d'Italian viimeinen jakso kääntyy tänään lopuilleen ja samoin italialainen ruokahaasteemme. Eilen en kertakaikkiaan ehtinyt, enkä jaksanut keitellä mitään, siivosimme koko päivän hiki päässä. Onneksi oli Alenin Henkan neuvoin tehtyä minestronea vielä lämmitettäväksi, eikä se kaalisoppa ollut siitä kuin hyvillään. 

Katsoimme illalla viimeiset kilometrit lähes tasamaan etapista, jossa saatiin toinen tuplavoittaja tälle Girolle, kun Lampren Sacha Modolo tuli ensimmäisenä maaliin. Kerrankin näytti aurinkoiselta koko etapin ajan, mitä nyt ohimennen näin telkkarin ollessa auki meidän viuhtoessamme edes takaisin. Se on se aurinkoinen Sveitsin maa, siellä ei paljon sateet vaivaa! Vai olikohan se ihan niin, mitä sanoo Luimupupu?

Vaikka tekemistä on tällekin päivälle ainakin 12 tunniksi, on aina aikaa pienelle sokerinkeittelylle. Päivän italialaispanostus ovat vaaleanpunaiset marengit, sillä vaaleanpunainen on Giron väri. Tein ensimmäisenä blogikeväänä elämäni ensimmäiset macaronit, ne onnistuivat välttävästi. Seuraava yritys Tour de Francen aikaan meni täysin pieleen, enkä ole sittemmin yrittänytkään macaronien valmistamista. Italialaisen marengin opin kuitenkin tekemään, tein juuri niin kuin sauvajyvänen neuvoi. Hänen postauksensa aiheesta on tuore, tuolloin sain ohjeen oikein erikseen sähköpostilla, kuinka ekslusiivista!

Italialainen marenki

• 0,75 dl vettä
• 2,5 dl sokeria
• 3 kananmunan valkuaista
• muutama tippa punaista geeliväriä (Dr Ötkerin määräyksellä, mutta vain lääkkeeksi)

Laitoin veden ja sokerin paksupohjaiseen kattilaan. Keitin seosta kohtuullisella lämmöllä, kunnes sokeriliemen lämpötila oli 119 astetta. Minun sokerinlämpömittarini ei yltänyt seokseen asti, sen mittarilasi alkoi niin korkealta, että minun täytyi turvautua uusiin piuhallisiin paistimittareihini, jotka Kammenpyörittäjä toi minulle asiointireissultaan. Toisessa niistä on jopa blu tooth, mutten ole toki manuaalia vielä lukenut.

Tärkeää on tosiaan olla sekoittamatta kiehuvaa sokeria yhtään, pitää malttaa antaa olla vaan! Sokerin kiehuessa vatkasin yleiskoneen kulhossa valkuaiset vaahdoksi. Kun sokeri oli oikean lämpöistä, kaadoin sen varovaisesti valkuaisvaahtoon yleiskoneen vatkatessa samalla toiseksi suurimmalla teholla (suurimmalla tulee niin kova meteli ja muut vielä nukkuivat). Varo sokerin roiskeita, ne ovat törkeän kuumia. Sokeriliemi yhdessä valkuaisvaahdon kanssa muodosti nopeasti ihanan kuohkean ja tanakan marenkivaahdon, jonka jäähdytin vatkaamalla sitä muutamia minuutteja. Samalla lisäsin vaahtoon muutama tippa kerrallaan punaista elintarvikeväriä, joka oli tällä kertaa geelimuodossa, vaikka se kyllä näytti minusta ihan samalta kuin se pienen punaisen pullon nestemäinen. Laitoin mukaan noin 12-15 tippaa, kunnes väri oli minusta juuri sama kuin Giron hennon vaaleanpunainen. 

Kuumensin uunin 100 asteeseen, otin esille kaksi uunipeltiä ja laitoin niihin leivinpaperit. Laitoin suureen kertakäyttöiseen pursotinpussiin suurimman tähtityllani ja suljin pussin juuri tyllan yläpuolelta muovisella pussinsulkijalla. Näin marenki (tai mikään muukaan pursotettava, vaikka churrotaikina) ei pääse ennen aikojaan tyllasta pihalle. Käärin pussin yläreunaa hieman rullalle, jotta sinne oli helppo kaapia marenkimassa nuolijalla. Suljin yläpään leveämmällä pussinsulkijalla juuri marenkimassan yläpuolelta ja leikkasin ylimääräisen pussinsuun pois. Näin pussia on helppo kääriä sulkijan ympärille ja kaiken massan saa käytettyä. Otin pois tyllan yläpuolella olevan sulkijan ja niin pääsin pursottamaan. Olen siinä edelleenkin aika surkea, yhden sain sellaiseksi koiranjätöstä muistuttavaksi, mutta suurin osa oli suht nättejä. Viimeisestä tuli hassu huipuke. 

Paistoin marenkeja 100 asteisessa uunissa kaksi pellillistä yhtä aikaa 2 tuntia. Kokeilin niistä paria metallilastalla ja marenki oli sopivan kuivaa ja irtosi paperista. Sammutin uunin ja jätin pellit uuniin luukku raollaan vielä toiseksi toiseksi pariksi tunniksi jäähtymään. Nämä miehekkäät marengit ovat tarjolla ylioppilaan juhlissa lauantaina. 

Mitä suurempi, sitä isompi

en ole vielä antanut periksi

Olen tehnyt keittokirjahaasteeni osina jo Hugh Fearnley-Whittingstallin ja Rachel Allenin suklaahippukeksit ja tulin ajatelleeksi, että ehkäpä Nigella Lawsonillakin olisi tähän asiaan jotain sanottavaa. Ja olihan hänellä. Kirjasta Kitchen löytyi hänen pikkuleipäohjeensa, jota kokeilin tänään, kun aikaa keittokirjahaasteen loppuunsaattamiseen oli vielä neljä päivää.

Nigella sanoi ihan pokkana kirjassaan, että tästä tulee 14 pikkuleipää. Minun taikinastani tuli 18 kpl ja nekin niin suuria, että täytyy puhua isoleivistä. Ei vain pieni ole kaunista. Tai ainakaan hyvänmakuista. Vaikka peruspikkuleipätaikina on melko samanlainen kaikissa ohjeissa, oli tässä kuitenkin tällä erää paras koostumus. Tein pikkumuutoksia reseptiin, sillä se nyt vain on paha tapani.

Suklaahippukeksit Nigellan tapaan eli isoleivät

• 150 g pehmeää voita
• 100 g sokeria
• 125 g fariinisokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 300 g vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• pussinpohjallinen pieniä suklaanappeja, noin 150 g

Ohjeessa neuvottiin sulattamaan voi, mutta minulla oli juuri sopivan pehmeää voita käytettävissäni, joten en sulattanut sitä. Sitten olisi pitänyt olla yksi kylmä kananmuna ja yksi kylmä keltuainen. Minulla oli kaksi huoneenlämpöistä kananmunaa, olin niin rebel, että käytin ne valkuaista erottamatta. Nigella laittoi niinkin ronskisti suklaanappeja, kuin 326 g, mikä lienee joku vakio brittimyyntipakkaus, minä en avannut uutta pussia, vaan ajattelin, että vähempikin riittää.

Kuumensin uunin 170 asteeseen. Otin esille kaksi peltiä ja laitoin niille viimeisiään vetelevät leivinpaperiarkit. Vatkasin sokerit, vaniljatahnan (olen ihastunut nyt siihen uutteen lisäksi, en muista, mitä purkki on meille siunaantunut, olisikohan Annan kaupasta?) ja voin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sinne kananmunat ja vatkasin hieman lisää. Seuraavaksi kaadoin mukaan vehnäjauhot ja soodan ja sekoitin napakalla nuolijalla taikinan tasaiseksi. Viimeiseksi lisäsin suklaanapit mahdollisimman pienellä vatvomisella. Lusikoin jälkiruokalusikallisia taikinaa leivinpaperin päälle. Mukamas jätin isot välit, mutta katin kontit, pikkuleivät levisivät osaksi toisiinsa kiinni paistamisen aikana. Isoleivät olivat uunissa noin 15-16 minuuttia, jonka jälkeen annoin niiden hetken olla kuumalla pellillä ennen kuin siirsin ne ritilän päälle jäähtymään loppuun. 

Näistä tuli tosi hyviä keksejä, vaikkei kauniita eikä söpöjä. Olisi kyllä hauska nähdä, minkä kokoisia keittiöjumalattaren (en puhu nyt Nannasta) cookiet oikein ovatkaan, kirjan kuvista ei voi varmaksi päätellä. Rakenne on mukavan sitkas ja suklaasattumat ilostuttavat suuta. Nämä oikein kiljuvat kuumaa kaakaota, kunhan astia on riittävät iso, että dippaaminen onnistuu. 

Keittokirjahaaste on vaiheessa 29/48

Nigella 9/12

Hugh 7/12

Rachel 7/12

Jamie 6/12

Täyttä höyryä eteenpäin!

Tänään minulla on vuoronvaihtojen seurauksena vapaapäivä, enkä ole siitä pahoillani. Alkuviikon puoliyövuorot olivat sellaisia tajunnanhajottajia, että pieni paussi töistä tekee hyvää. Olen nähnyt pelottavia unia, oikeita splattereita. En tahdo nähdä enää yhtään episodia, jossa sivallan jonkun päättömäksi tai kohtaan oman kuolevaisuuteni mitä brutaaleimmin tavoin. 

Mutta minun piti kirjoittaa maapähkinävoista. Sitä minulla on kaapissani purnukka. Maapähkinävoi tykkää siitä, että sitä käytetään. Kirjassa Rachel's Food for Living (tuttavallisesti Raakelin elintarvikkeet) on pikkuleipäohje, jota tänään kokeilin heti, kun taloudesta pihaltautuivat ne perheenjäsenet, joilla oli menoja.

Rachel teki kirjassaan pikkuleipiä oikein olan takaa, 60 kappaletta, mutta minä olin moderaatilla tuulella ja puolitin ohjeen. Jotain rajaa pikkuleipien syönnilläkin (lue: ajatus 60 pikkuleipäpallon pyörittämisestä ei viehättänyt kaksi kertaa niin paljon kuin kolmenkymmenen).

• 100 g maapähkinävoita (chunkya, jota minulla sattumoisin juuri olikin)
• 100 g voita
• 125 g muscovadosokeria (käytin pussinpohjan ja lisäksi fariinisokeria)
• 0,5 rkl vaniljauutetta
• 1 kananmuna
• 125 g suklaata paloiksi leikeltynä
• 175 g vehnäjauhoa
• 0,5 tl ruokasoodaa
• ripaus suolaa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Kumosin kulhoon maapähkinävoin, voin, sokerin ja vaniljauutteet ja vatkasin niitä, kunnes ne olivat ilmavaa vaahtoa (tai jotain sinne päin). Lisäsin kananmunan edelleen vatkaten ja sen jälkeen suklaapalat. Siivilöin mukaan jauhot ja soodan, jotka sekoitin taikinaan nuolijalla. Otin taikinasta jälkiruokalusikallisia ja pyöritin taikinan palloksi käsissäsi. Asettelin pallot leivipaperin päälle pellille jättäen riittävästi leviämisvaraa. Minulla taisi olla vähän ronskimpi lusikka, koska pikkuleipiä tuli kaikkiaan 23 kpl. Paistoin niitä noin 20 minuuttia, kunnes niillä oli kaunis väri pinnassaan. Siirsin pikkuleivät paperin päällä ritilälle jäähtymään. Pikkuleipäni jäivät aika pulleiksi, mutten pidä sitä pahana.

Rachel vinkkasi, että jos kumminkin tulee tehneeksi isomman satsin taikinaa ja sitten tympiintyisi pallojen pyörittämiseen, voi lopun taikinan rullata pötköksi ja kääriä kelmuun tai voipaperiin. Taikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä ja sieltä on pikkuleivänhimoisen helppo leikata muutama viipale taikinaa ja paistaa milloin himo käy liian suureksi. Taikinan voi myös pakastaa ja kohmeisesta taikinasta niin ikään leikata viipaleita paistettavaksi. 

Tämä oli keittokirjahaasteeni osa 25/48, eli puoliväli on vaivaisesti komeasti ohitettu!

Rachel 7/12

Nigella 7/12

Jamie 5/12

Hugh 6/12

Poijaat ovat hienoisessa alakynnessä tässä vaiheessa, joten seuraavaksi Jamien ja Hugh'n kirjojen kimppuun!

Hävikistä herkuksi-teema nosti myös päätään heti aamusta. Eilistä palsternakka-perunamuusia jäi ison miehen kouran kokoinen köntsä, joten tein siitä nopeat perunarieskat aamiaiselle, kun uunikin oli jo valmiiksi lämpimänä. Nämä tähdenlentoset teen aina ihan näppituntumalla, sekoittelen kulhoon sitä sun tätä, mutta tällä kertaa näin: Notkistin jääkaappikylmän muusin tilkalla lämmintä maitoa ja lisäsin soseeseen kourallisen kaurahiutaleita, kananmunan ja sen verran jauhoja,  että taikinasta tuli kiinteä, mutta vielä tahmea seos. Otin taikinasta jauhoisin käsin palleroita, jotka taputtelin jauhotetulle leivinpaperille pyöreiksi kiekoiksi. Pistelin rieskat haarukalla ja paistoin 220 asteessa, kunnes niihin ilmaantui tummia pilkkuja ja ne muutenkin näyttivät kypsiltä. Nämä leivät syötiin heti lämpiminä voisipauksen kera ja taas maailma pelastui!

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa? Leivo chocolate chip cookies!

En ole ihan varma, miten nämä pikkuleivät vaikuttavat todelliseen vaikutusvaltani ja menestykseni määrään. Toivottavasti ne eivät paljon vähennä ystävieni määrää, jolloin satsaus kannattaa. Nämä nopeat pikkuleivät ovat osa keittokirjahaastettani. Minun piti tehdä näitä jo viikonloppuna, mutta kokkailuun meni ilmankin jo niin paljon aikaa, että leipomatta jäivät. Töissä oli aamusta niin hiljainen tuokio, että ehdin hyvin pyöräyttää pikkuleipätaikinan. Eniten aikaa meni siihen, että konvertoin auttavasti grammat deseiksi.

Ohje pikkuleipiin löytyy Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta River Cottage Every Day ja tämä on Hugh-haasteeni viides osa. Pienestä taikinasta tuli 19 pikkuleipää. Laitan tähän alkuperäisiä grammamääriä, sillä konvertointini oli sen verran summamutikkaista, etten tohdi siihen muita kannustaa.

• 125 g suolatonta voita
• 100 g sokeria
• 75 g tummaa sokeria (käytin fariinia)
• 1 kananmuna
• 2 tl vaniljauutetta (käytin vanilliinia)
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 150 g vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 100 g tummaa suklaata paloiksi pilkottuna

Kuumensin uunin 190 asteeseen ja sekoitin kaikki taikinan ainekset yhteen. Lusikoin noin ruokalusikallisen verran taikinaa pikkuleipää kohden kasoiksi leivinpaperille jättäen kunnon välit, sillä pikkuleivät tulisivat leviämään uunissa. Paistoin pikkuleipiä noin 12-15 minuuttia, kunnes ne alkoivat ruskettua reunoiltaan ja aavistuksenomainen pulleus keskeltä painui uudelleen litteäksi. Jäähdytin pikkuleivät ritilällä ja jäin odottamaan määräysvaltani kasvamista. Näin neljää tuntia myöhemmin ei vielä näy vaikutuksia, vaikkei pikkuleipiä ole enää monta jäljellä. Täytyy keksiä (!) jotain muuta.

Haasteen tilanne on tällä erää tämä: Kaikkiaan olen tehnyt 18/48 osaa.

Hugh-haaste: 5/12

Nigella-haaste: 4/12

Jamie-haaste: 4/12

Rachel-haaste: 5/12

Polvorón, espanjalaiset mantelikeksit

Olen vieläkin aika huono pikkuleipäleipuri, en juuri koskaan tule tehneeksi pikkuleipiä enkä kauhean paljon välitä niitä syödäkään. Nyt kuitenkin ajan ollessa hieman kortilla ajattelin tehdä jotain espanjalaisia pikkuleipiä, sillä arvelin niiden olevan nopeatekoisia. Löysin ohjeen mukavalta kuulostaviin polvoróneihin. En ole varma miten sanaa pitäisi taivuttaa, mutta kyse on siis polvorón-nimisestä pikkuleivästä. Ohjeita oli monessakin blogissa, mutta Seasaltwithfood-blogissa käytettyyn ohjeeseen tartuin. Pieneen taikinaan, josta tuli pellillinen pikkuleipiä käytin:

• 110 g vehnäjauhoja
• 100 g suolatonta voita
• 40 g tomusokeria
• 50 g mantelijauhetta

Kuumensin uunin 150 asteeseen ja mittasin jauhot kulhoon. Jauhoja oli tarkoitus ensin paahtaa uunissa, mikä oli minulle vieras metodi, mutta tottelin lähestulkoon. Siivilöin jauhot niin tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille kuin suinkin osasin. Laitoin sitten pellin uuniin. Ohjeen mukaan jauhoja paahdetaan 20 minuuttia vahtien, etteivät ne rusketu liikaa. Minun kärsivällisyyteni riitti siksi aikaa, kun tein muut taikinahommat valmiiksi, eli noin kymmenen minuuttia.

Sinä aikana vatkasin pehmeän voin ja tomusokerin tasaiseksi tahnaksi ja lisäsin mantelijauheen mukaan, sekoitin jälleen. Kun jauhot olivat olleet kymmenisen minuuttia uunissa, niistä lähti vieno paahteinen tuoksu ja nostin pellin pois uunista. Valutin paperin mutkasta jauhon siivilän läpi kulhoon, jotta jauho jäähtyisi nopeasti. Lämmin jauho sulattaisi taikinan voin ennen aikojaan. Siivilöin jauhon pariin kertaan, kunnes se oli viilennyt. Kärsivällinen tietysti olisi vain odottanut jauhon jäähtymistä. Sekoitin sitten lastalla jauhot taikinaan mukaan ja ihan lopuksi painelin pehmeää taikinaa hieman jauhoisin käsin, että taikinasta muodostui kiinteä pallero. Varoin liikaa puristelemasta, ettei käsieni lämpö pehmentäisi taikinaa liikaa. Jauhotin leivinalustan ja ripotin taikinan pinnalle ja kaulimelle hieman jauhoja ja kaulin taikinan noin puolen sentin levyksi. Otin siitä pikkupeipämuotilla pyörylöitä ja paistoin niitä noin 20 minuuttia. Ehkäpä juuri jauhon paahtaminen antoi sen houkuttelevan tuoksun näihin pikkuleipiin, joista minä en saanut yhtä kauniita, kuin lähdeblogissani oli, mutta hyviltä ne maistuivat runsaalla tomusokerikerroksella silattuna. Polvorón-keksejä syödään Espanjassa etenkin joulun aikaan.

Vueltan pariin ehdin vasta illalla tallennuksen parissa, mutta Steephill kertoo, että tänään ajetaan 175 km Tarragonasta Jacaan ja etappikarttaa voisi luonnehtia nousuvoittoiseksi, ihan kuten meidän Kuikan lenkkiämme alkuviikosta. En luule, että ammattilaisten tarvitsee taluttaa, kuten minun piti. Onneksi Kammenpyörittäjä odotti mäen huipulla!

Hävikistä herkuksi, kuinka siinä kävikään?

pyöränvanteen uusi työ marjapensaan tukena

Olemme osallistuneet hävikistä herkuksi-blogikampanjaan vaihtelevalla innolla ja ymmärryksellä. Kun toukokuu nyt vetelee viimeisiään, on paikallaan katsoa kuinka tässä kävi. Vähensimmekö hävikkiä, keksimmekö jotain uutta, söimmekö kummallisia pöperöitä ja mitä kuuluu jauhokaapille?

Olisi mukava sanoa, että vähensimme hävikkiä. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että hävikkimme on ollut toisenluonteista. Kompostinkansi on käynyt tuttuun tapaan, mutta luulen sinne päätyneen ainakin vähän vähemmän pilalle menneitä raaka-aineita, sellaisia jotka eivät koskaan ehtineet lautaselle asti. Siitä yksi pluspiste. Jonkun verran kompostiin on päätynyt valmista ruokaa, etenkin niitä jatkojalosteita, joissa ei aina ole ollut herkusta tietoakaan.  Niinpä loppu meni kompostiin. Tästä täytyy antaa yksi miinuspiste. Tämä olisi vältetty sillä, että ruokaa  olisi tehty alunalkaen sopiva määrä. 

Yhden pluspisteen annan siinä, että kerran jatkojalostus oli selvästi alkuperäistä ruokaa parempi, joskaan ei mikään oma uusi keksintö, vaan toisaalta saatu vinkki. Kyseessä olivat italoleivät, jotka menivät parempiin suihin nopeasti ja enemmänkin olisi mennyt. Ananaksesta, joka meni pilalle joudun antamaan yhden miinuspisteen. Syy hävikkiin oli silkka laiskuus.

Maitotuotteiden kanssa olemme menestyneet hieman tavallista paremmin. Olemme ostaneet uutta maitoa vasta edellisten ollessa lopussa tai lähellä loppua. Hapanmaitotuotteita olemme ostaneet myös aiempaa maltillisemmin ja olen lappanut erilaiset purkinpohjat sämpylätaikinoihin ja kylmiin kastikkeisiin. Siitä yksi pluspiste. Juustojen kanssa tilanne on vähän siinä ja siinä, mutta sen verran hyvin sekin on mennyt, ettei tarvitse miinuksella nakata. Ricottaa ja mascarponea on mennyt kiitettävästi toukokuun aikana, eikä kumpaakaan ole jäljellä yhtään, olisin jopa tarvinut hieman lisää. Tästä yksi pluspiste, että keittiömme vähemmän käytettyjä raaka-aineita ostettiin oikea määrä.

Olemmeko syöneet kummallisia pöperöitä? No, on sellaisiakin tainnut lautaselle eksyä, osin sen vuoksi, että yritin sinnikkäästi toteuttaa Campakeittiön Giro-teemaa, eli italialaisia ruokia eikä sitä ollut aina helppo yhdistää hävikin vähentämiseen. Vähiten onnistuneeksi tunnustan polentakakun. Ostin puolen kilon pussin polentaa, koska halusin opetella polentan valmistamista. Pussista meni vain 1 dl polentaa, joten loppu uhkasi mennä hävikin puolelle, joskin vasta tulevaisuudessa. Niinpä kokeilin oliiviöljy-polentakakkua, jonka rakenteesta emme kukaan suuresti välittäneet.  Uskon sen olleen kyllä juuri sellaista, kuin sen pitikin olla, muttei se vain ollut meidän makuumme. Loput polentajauhoista arvelen käyttäväni vaikkapa kakkuvuokien jauhottamiseen, siihen arvelen sen soveltuvan ihan hyvin, tekevän joillekin kakuille sopivan rapsakan paistopinnan. Polentakakusta pitää siis antaa yksi miinuspiste. Tekisi kyllä mieli antaa piste yrittämisestä, mutta maltan mieleni.

Yhden pluspisteen annan siitä, että jauhokaappi on vajentunut. Täysjyvävehnäjauhot loppuivat, ne joiden kanssa en tullut sinuiksi. Myös useita muita epämääräisiä pussinpohjia meni erilaisiin leipomuksiin. Yhden pluspisteen annan itselleni siitä, etten eilisessä ruokapiirin kevään viimeisessä jaossa hankkinyt yhtään lisää  jauhoja. Näin siis toteutin alussa asettamaani tavoitetta tehdä järkipäätöksiä jo ostovaiheessa. 

En voi sanoa keksineeni mitään uutta ja omaperäistä ruokaa hävikistä herkuksi-teemakuukauden aikana. Otin vihjeitä muista blogeista ja tein tuttuja pyttipannuja ja piirakoita. Kun asiaa ajattelee kierrätyksen kannalta, vähensimme jääkaapista paperikassillisen verran lasipurkkeja ja kuivakaapeista hävisi monta pitkään siellä majaillutta säilyketölkkiä. Niinpä isoiksi paisuneet varmuusvarastomme ovat huvenneet, emmekä ole vielä niitä täydentäneet.  Toivon mukaan teemme jatkossa täydennykset vielä enemmän järkipohjalta, eikä sillä "Voi, kuinka ihana purkki"-mentaliteetilla. Tämän kappaleen perusteella emme saa sen enempää plussaa kuin miinustakaan. 

Yleensä iso jääkaappimme on ollut tupaten täynnä ja  sisältänyt erinäisiä yllätyksiä ja unohduksia. Nyt tilanne on parempi. On ollut oikeasti mukava nähdä jääkaapin takaseinä, vaikka se sanottuna kuulostaa hullulta. En läheskään aina pelkästään ovea avaamalla saa selkoa onko meillä jogurttia, löytyykö pestoa, pitää siirrellä purkkeja, pitää nostella ja kaivella. Tilanne on paljon parempi silloin, kun jääkaappi on järjestyksessä ja vilkaisu ennen kauppareissua riittää piirtämään ostoslistan verkkokalvolle.  Tästä annan meille yhden pluspisteen. Tärkein opetus tässä kohtaa on: vähemmän on parempi.

Kuten toukokuun alussa kerroin,  meillä on mennyt leipää homeeseen jonkun verran, mikä on tietysti typerää ja turhaa. Aiemmin meillä pakastekuivui leipää vielä enemmän, hamstrasimme sitä ja pakastimme usein vääränlaisissa pusseissa, jotka ratkeilivat omia aikojaan pakastimessa, eikä leipä enää ollut syömäkelpoista aikojen perästä.  Olemme nyt ostaneet vähemmän ja erilaista leipää. Enemmän jälkiuunileipää ja vähemmän vaaleita, nopeasti kuivuvia leipiä. Homehtua ei ole tainnut ehtiä jotakin yksittäistä perunaleipästä lukuunottamatta ollenkaan leipää. Leipä on ollut terveellisesti välillä lopussakin. Olen leiponut useita satseja sämpylöitä ja muutaman leivän, josta jauhokaappi on ollut kiitollinen. Leipäpuolen voi siis sanoa olevan plussalla, mutta annoin pisteen jo tuolla jauhokaappikappaleessa, joten en ahnehdi enempää. 

En ole pitänyt tarkasti kirjaa ruokamenoista sen enempää tässä kuussa, kuin aiemminkaan. Näppituntumalla voin kuitenkin sanoa, että rahaa ruokaan on mennyt huhtikuuta vähemmän. Olemme käyneet kaupassa muutaman kerran vähemmän ja ostosmäärät ovat olleet pienempiä. Karkea arvioni on, että olemme  saavuttaneet noin 15-20 % säästön kuukauden ruokamenoissa.  Tästä yksi pluspiste.

Henkisellä puolella voin myöntää, että hävikistä herkuksi-kampanja olisi voinut mennä osaltamme paljon paremmin, mutta monta positiivistakin asiaa jää käteen. Luin monta oivaltavaa postausta muiden kampanjaan osallistuneiden blogeista, löysin  uusia mieluisia blogeja, sain monet hyväntahtoiset naurut toisten kertomuksista hävikin ja herkkujen maailmassa. Opin muutamia uusia niksejä, tunsin myötätuntoa ja iloa muiden puolesta,  sain uusia kurkkaajia Campasimpukkaan. Olen iloinen siitä, että Campasimpukkaa pyydettiin mukaan tähän tärkeään kampanjaan. Facebookiin en ole vieläkään  liittynyt, mutta kiitän suolaa&hunajaa-  ja Soulkitchen-blogeja siitä, että sieltä kautta postaukseni nostettiin Facebook-sivulle. Annan yhden pluspisteen siitä, että olen pitänyt kampanjan merkeissä hauskaa, oppinut uutta ja jaksanut toteuttaa kahta teemaa yhtäaikaa. 

Perheelleni annan yhden pluspisteen siitä, että he jälleen kerran ovat kiltisti syöneet keitoksiani ja vakuuttaneet, että kyllä tämä ihan hyvää on, vaikka ruumiinkieli toista antaisi ymmärtää, toisinaan en ole voinut olla havaitsematta pieniä puistatuksia. He ovat ennakkoluulottomasti maistaneet melkein kaikki melkein kaikkea. Enempää en voi toivoa. 

Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta luulen pääseväni siihen lopputulokseen, että jaoin omatoimisesti meille ja itselleni 10 pluspistettä ja 3 miinuspistettä. Pääsen lopputulokseen 7 pluspistettä. Tämän voi tulkita niin, että olen (olemme) onnistuneet. Toinen tulkinta tietysti voisi olla sekin, että kaiken voi sokerikuorruttaa mieleisekseen, joko ennalta tai ainakin jälkeenpäin. 

laskentotunneista on vähän vierähtänyt aikaa...

Minulla oli hyvää aikaa kerran vielä paneutua hävikistä herkuksi-teemaan ja tuhota se maapähkinävoi, joka vainosi minua joka kerta, kun avasin jääkaapin. Olen saanut muutamia hyviä vinkkejä sen suhteen, erityisesti ystäväni sauvajyväsen maapähkinäkana vaikuttaa siltä, että sen vuoksi voisin joskus jopa harkita uuden purkillisen ostamista. Olimme kuitenkin popsineet broileria viime päivinä siihen malliin, että jätin tuon ohjeen vielä kokeilematta. Pikku leijona ja puoli valtakuntaa-blogista löysin ohjeen, joka oli juuri passeli tähän hätään. Tai hätään ja hätään, mutta tarpeeseen päästä eroon puolikkaasta purkista tuota tököttiä, joka on minulle verraten vieras. Niinpä lainasin ohjetta ja kokeilin näitä keksejä, jotka Pikku leijonan emäntä linkkasi olevan aluperin täältä. Ohjeesta luvattiin tulevan noin 12 keksiä. Koska tahdoin tosissani päästä eroon maapähkinävoista, tuplasin ohjeen. Siihen meni:

• pyörryttävät 2 dl maapähkinävoita
• yhtä lailla runsas määrä 2 dl palmusokeria (minullakin oli sitä, iloissani käytin sitä alkuperäisen ohjeen fariinisokerin sijaan, joka oli sitäpaitsi kivikovaa)
• 2 kananmunaa
• 4 dl kaurahiutaleita
• 2 tl leivinjauhetta

Pehmitin maapähkinävoita hetken pitämällä sitä lämminvesihauteessa. Mittasin maapähkinävoin ja sokerin kulhoon ja sekoitin ne keskenään. Lisäsin muut aineet ja sekoitin taikinan tasaiseksi, siitä tuli melkoisen topakkaa tavaraa. Pyörittelin taikinasta pieniä pallosia, noin lihapullan kokoisia, taikina oli todella tarttuvaista, taputtelin välillä venhäjauhoja käsiini. Asettelin taikinapallot kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle ja litistin niitä vähän. Paistoin keksejä noin 15 minuuttia. Kekseistäni ei tullut yhtä kauniita, kuin Pikku leijonan emännällä ja Eevalla, mutta takuulla olivat tarpeeksi makeita!

Chiliuntuvikon ensilento

siitä se ajatus sitten läht

Haasteenani  on valmistaa jotain chilipitoista syötävää ja melkeinpä vierain aine keittiössäni on chili. Aluksi vähän säikähdin ja aloin  jo sommitella sopivia tekosyitä, miksen voikaan ilmaantua chilisyöminkeihin. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, vaikka sillä tutulla Mythbusters-mentaliteelilla, failure is always an option.

Koska minun täytyy valmistaa viemiseni ainakin vuorokautta aikaisemmin, kuin niitä olisi tarkoitus syödä, päädyin leipomiseen. Toinen syyni on se, että toivon kaikkien vatsojen olevan jo niin täynnä ja poskien niin punaisia kaikesta chilistä, ettei kukaan huomaa ovatko loppupuolen tarjoomukset enää niin häävejä. On tietysti typerää julkaista strategiansa internetissä, mutta minkä sitä blondi itselleen voi?

Sain chilin suhteen hyvää apua ja tukea työkaveriltani. Aloitin varovasti kysymällä, että mitä hän sijassani tekisi ja mitä minä voisin osata tehdä. Ja ennen kaikkea, mistä saisin kumihanskoin suojattuihin käsiini hieman chiliä. Puhuin juuri oikealle miehelle. Hän arvioi, että pääsisin parhaimmalla todennäköisyydellä syötävään lopputulokseen yhdistämällä suklaata ja chiliä eikä toiveikkuuteni hänen chilivarastoilleen pääsemisestä ollut turhaa. Sain eilen häneltä pienen pussukan savustettua Rocotoa. Pussissa lukee: heat 7-8 eikä minulla ole hajuakaan onko se vähän vai paljon. Tuoksu on ihana! Toinen tuliainen oli pieni lasiputkilo, jota säesti neuvo käyttää sitä, jos tahdon tappaa jonkun. En sentään ole niin tosikko, että olisin ottanut sen täysin tosissani, mutta ymmärsin, että kyseessä on jonkun verran tujumpi tavara, nimi on viljaileva: Fatalii Gourmet, Naga Morich. Koska minulla ei ole tulevan chilibakkanaalin seurueen suhteen mitään pahoja aikeita, jätän putkilon rauhaan, se on luultavasti untuvikolle liian iso pala. 

Kokeiltavaksi valitsin ohjeen delicious inspiration-blogista, jossa tehtiin viime kesänä chilillä maustettuja pikkuleipiä. Muunsin mitat kohtuullisella tarkkuudella. Chili-suklaa-kaurahiutalepikkuleivät:

• 1,6 dl vehnäjauhoja
• 0,6 dl kaakaota
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 rkl kanelia
• 2 tl jauhettua chiliä (uskalsin laittaa yhden)
• 0,5 tl suolaa
• 2,4 dl kaurahiutaleita
• 115 g suolatonta voita
• 2,4 dl ruokosokeria
• 1 suuri kananmuna
• 1 tl vaniljauutetta
• 2,4 dl suklaata muruiksi leikattuna (laitoin noin 1,5 dl)

Pikkuleipiä leipoessani olen ennenkin ihmetellyt miten paljon ainesosia niihin tulee. Piti oikein olla tarkkana, että kaikki tulee mukaan. Lämmitin uunin 175 asteeseen. Sekoitin kuivat aineet keskenään. Valmistusohjeessa ei kaakaosta puhuttu enää sanaakaan, mutta omatoimisesti oletin sen tulevan mukaan kuitenkin kuiviin aineisiin. Vatkasin toisessa kulhossa sokerin ja pehmeän voin niin vaahdoksi, kuin osasin. Niiden seuraksi pääsivät kananmuna ja vaniljauute. Lisäsin kuivat aineet kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi ja lopuksi kääntelin suklaamurut joukkoon. Nostelin lusikalla taikinapallosia pellille leivinpaperin päälle, muistaen että pikkuleivät leviävät uunissa. Silti olisi pitänyt tehdä pienempiä pallosia isommin välein. Ensimmäinen pellillinen täyttyi suuriksi levinneistä kekseistä, toisen pellillisen tuotokset ovat kohtuullisemman kokoisia. Pikkuleivistä tuli ohuita, ei muhkeita kuten alkuperäisohjeen kuvissa. Mutta täytyy sanoa, että jo taikinavaiheessa chili maistui mukavasti, ei liikaa. Valmiit piparit olivat kuin olivatkin sopivan chewy, kuten alkuperäisohjeessa luvattiin, suklaa maistui suloisesti ja chili lämmitti suuta. Ei puhettakaan liiasta tulisuudesta. Luulen, ettei kaksi teelusikallistakaan olisi ollut liikaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen kokeiluuni, ainoastaan ulkonäköpuoli jäi vähän vaisuksi. Ellen löydä jotain vielä valtavasti parempaa, tämä on ainakin osa suunnitelmaani viikon kuluttua!

Australian Busters - cheddarkeksit

Ennen töihin menoa minulla olikin juuri sopivan verran aikaa kokeilla Australian Busters-nimisiä cheddarkeksejä. Olen mieltynyt australialaisiin ruoan- ja leivonnaisten nimiin, niissä on tiettyä rouheutta, damper ja buster eivät kuulosta hienostelevilta. One Perfect Bite-blogi antoi minulle vinkit ja näin minä tein 25 keksiä:

• 55 g kylmää voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 110 g vehnäjauhoja
• 150 g cheddaria karkeasti raastettuna
• (0,5 tl suolaa) 
• 6 rkl vettä
• ripaus kuivattua basilikaa

Lämmitin uunin 230 asteeseen. Nypin jauhot ja voin murumaiseksi seokseksi, sekoitin joukkoon juustoraasteen ja basilikan. Lisäsin veden ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Kaulin taikinan kevyesti jauhotetulla alustalla noin puolen sentin paksuiseksi levyksi, josta otin pyöreitä paloja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paistoin keksejä 15 minuuttia. Annoin jäähtyä ensin pellillä 5 minuuttia ja siirsin keksit sitten ritilän päälle jäähtymään loppuun. Keksit tuoksuivat jo uunissa ihanilta ja maistuivat suloisilta aamiaispöydässä. Pikkuisen voimakkaampi cheddar varmasti vielä syventäisi makua.

ANZAC-keksit

Huomenna alkaa Tour Down Under ja ammattipyöräilijöiden kausi pyörähtää käyntiin. Ikävä kyllä emme taida nähdä lähetyksiä pallon alapuolelta, mutta netin kautta pääsemme kurkkimaan ketkä ovat mukana ja miten heillä menee. 

Ilmeisesti australialaisilla on sweet tooth, kuten meillä muillakin, sillä löysin monien paikallisten leivonnaisten ohjeita. Todella monissa leivonnaisissa näytetään käytettävän kookoshiutaleita, joista meidän Bounty-kammoinen perheemme ei innostu. Mutta mitäpä sitä ei tekisi blogin vuoksi? Jopa syöttäisi perheelle kookoshiutaleita!

Prologina kokeilin tänään ANZAC-keksien valmistamista. Linkistä pääsee lukemaan keksien tarinan. Ohjeen otin täältä. Tein kookoksen vuoksi puolikkaan annoksen ja muutin cup-mitat deseiksi. Alkuperäisen ohjeen lämpötila on ilmeisen väärin,  siinä puhutaan 150 asteesta Fahrenheiteissa.

• 1,2 dl kaurahiutaleita
• 1,2 dl kookoshiutaleita
• 1,2 dl vehnäjauhoja
• 1,2 dl sokeria
  
• 65 g voita
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 0,5 tl soodaa
• 1 tl kuumaa vettä

Lämmitä uuni 150° asteeseen. Laita voi ja siirappi kattilaan ja sulata voi. Mittaa kuivat ainekset kulhoon soodaa lukuunottamatta. Sekoita sooda kuumaan veteen ja lisää se voi-siirappiseokseen ja anna sen hieman kuohahtaa ennen kuin sekoitat nesteen kuiviin aineisiin. Muotoile taikinasta käsin pieniä pallosia leivinpaperille, jätä väliä useita senttejä, koska pikkuleivät leviävät paistuessaan. Litistä hieman pallosia ennen uuniin laittamista. Paista pikkuleipiä 13-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Siirrä ritilän päälle jäähtymään. 

Koska leipominen on niin kivaa, tein pikkuleivät kahteen kertaan. Suomeksi: sössin ensimmäisen erän unohtamalla sokerin ja lisäämällä soodan kuiviin aineisiin. En edes nähnyt sokeria alkuperäisessä ainesluettelossa enkä lukenut ohjetta riittävän hyvin, tuumin vain että onpa terveellisiä pikkuleipiä. Ensimmäinen erä jäi kuivaksi ja mauttomaksi, murenevaksi hötöksi. Olin kuitenkin hyvilläni, että olin puolittanut ohjeen, aineita meni vain vähän hukkaan. Toisella kertaa muistin sokerin ja laitoin soodankin oikealla tavalla taikinaan nesteen seassa. Uunista tuli pellillinen hyväntuoksuisia lähes nättejä keksejä. Varmaan juuri kookoksesta johtuen näistä ei kyllä tule lempipikkuleipiämme, pidän enemmän tarinasta niiden takana kuin itse ANZAC-kekseistä.