 |
| Colmarin neito |
Olemme käyneet aika paljon ravintoloissa reissuillamme, mutta kotikaupungin ravintolat ovat jääneet hieman paitsioon. Ei ole aikaa lähteä ravintolaan, joka sijaitsee lähellä. Kuinka hullulta se kuulostaa? Itseäni aktivoidakseni liityin
Pöllöwaarin postituslistalle saadakseni tietoa, mitä siellä tapahtuu. Pöllöwaari on yksi Jyväskylän harvoista hyvistä ravintoloista ja sen nimi tulee useimmiten esille, jos kysytään suositteluja Jyväskylässä illastamiseen. Kaksi muuta ovat
Kissanviikset ja
Figaro. Tämän kuun lopulla on avautumassa uusi paikka,
Harmooni, josta on lupa toivoa hyvää lisää Jyväskylän kapeaan hyvien ravintoloiden kirjoon. Tiedätte mitä tarkoitan tässä yhteydessä hyvällä ravintolalla. Hyvä ravintola on myös vaikka Tikkakosken
Labella, kun tarvitsen pätevän pizzan arki-iltaan.
Pöllöwaarin postituslistan kautta sain noin kuukausi sitten tietoa Wine Maker Dinneriksi nimetystä illasta, jonka aikana olisi tarjolla neljän ruokalajin illallinen ja sille erityisesti sovitettu viinipaketti
Domaines Schlumberger-viinitalon viineistä. Paikalla luvattiin olevan viinitalon edustaja ja paikkoja tietysti rajallinen määrä. Katsahdin kalenteriamme, joka yleensä ammottaa tyhjyyttään (tyhjä kalenteri - paras kalenteri). Nyt kyseisen päivän kohdalla oli merkintä "humpan loppu". Eli olimme tuona päivänä tulossa kotiin Saksasta. Vaikken erityisesti pidä varhaisista aamulennoista, tällä kertaa se sopi oikein hyvin, sillä ehtisimme hyvin matkalta kotiin ja illalla vielä Pöllöwaariin. Olisi vielä mukava jatkaa hieman lomatunnelmissa.
Ranskalainen viinitalo
Domaines Schlumberger oli meille ennalta aivan vieras, mutta muistinystyröitämme ja valokuva-arkistoja kaivelemalla huomasimme liikkuneemme muutamia kertoja aivan niillä main Elsassissa, josta näitä valkoisia viinejä tulee. Pöllöwaarilla on ymmärtääkseni jo pitemmän ajan ollut yhteistyötä Schlumbergerin kanssa.
Illan aloitti
Séverine Schlumbergerin (linkin kuvasta tunnistat hänet vaaleanpunaisesta puserosta, ehkä muutenkin) tervehdys, hän kertoi lyhyesti sukunsa omistamasta viinitalosta ja viineistä, joita saisimme illan aikana maistaa.
Meille sattui hyvä tuuri, sillä pöytään, johon olimme istuutuneet, tulivat myös tämä viinitalon edustaja ja hänen suomalaiset yhteistyökumppaninsa. Niinpä saimme vielä paljon lisätietoa talon viineistä ja illan aikana tuli juteltua muutenkin vaikka mistä. Flunssanpoikasesta ja kiireisestä aikataulustaan huolimatta tämä viinitalon Euroopan kontakteista, somesta ja tiedottamisesta vastaava ranskalaisrouva oli mitä miellyttävin illallisseura.
Ruoka illan aikana oli juuri niin kepeää ja keväistä, kuin toivoa voi. Illan aloitti pienen raikkaan keittiötervehdyksen jälkeen alkuruoka. Mukaani ottamani menukortin mukaan siinä oli parsaa & kevätvihanneksia, viinisuolaheinää ja versoja, annoksen parina oli Pinot Blanc les Princes Abbés 2011. Parsamousse oli todella miellyttävä kokemus suussa, haluaisin kokeilla itse sellaisen tekemistä nyt, kun parsakausi on aivan käsillä.
Toisena ruokana oli klassinen kombinaatio scampi & vihreä parsa, hollandaise ja tomaatti. Viiniksi laseihin kaadettiin Riesling Grand Cru Kessler 2008. Voi miten pidimmekään parsasta yhdessä hapokkaan kastikkeen kanssa. Mietin omia hollandaisekokeilujani ja tunnustin mielessäni, että vielä on oppimista.
Väliruokana oli menukortissa mainitsematon pieni annos, jossa oli (ellen aivan väärin muista) hanhenmaksaa ja kirpeää raparperikompottia. Sille tarjottiin pieni kaato sopivaa viiniä, jonka nimeä en kirjoittanut muistiin.
Pääruoka oli vasikkaa & valkoista parsaa, sieniä, hunajaa ja mantelia. Sille sopiva viini oli Pinot Gris Grand Cru Spiegel 2007. Oli enemmän kuin totta, ettei annoksen kanssa hetkeäkään kaivannut punaviiniä, vaan yhteensopivuus lautasen ja lasin välillä oli aivan verraton. Tuollaista yhdistelmää en itse kuvittelekaan osaavani tehdä.
Illan kääntyessä loppua kohden saimme vielä eteemme kauniit jälkiruoat, joissa menukortin mukaan oli ananasta& aprikoosia, passionia ja pecanpähkinää ja sen parina Riesling Cuvée Ernest Sélection de Grains Nobles 2009. Vaikka jokainen illan ruokalajeista oli ollut mitä onnistunein, tämä kyllä vei voiton kaikista, etenkin ylimaallisen ihanan viinitilkan kanssa.
Kuvat eivät tosiaankaan ole häävejä vähäisen valaistuksen vuoksi, mutta toivon niistä näkyvän, miten kauniita annoksia Pöllöwaarin keittiössä tehdään. Jälleen kerran olin iloinen, ettei yhtäkään annosta tarjoiltu liuskekivipalan päältä.
Séverine Schlumbergerin kanssa keskustelusta jäi minulle parhaiten mieleen se, miten pienistä puroista täytyy parisataavuotisen historian omaavan viinitalonkin tulot tulla. Jopa tänne, sateiseen, kylmään Jyväskylään asti kannattaa matkustaa muutamaksi tunniksi markkinoimaan näitä upeita viinejä. Kannattaa istua samaan pöytään ventovieraiden ihmisten kanssa illalliselle, kannattaa kertoa mikä on parasta heidän viineissään. Olin verraten myyty.
Pidin kovasti siitä itsevarmuudesta, mitä Séverine Schlumberger ilmaisi sanoessaan, että hän voi aivan täydellä varmuudella sanoa, että viini joka on kaadettu lasiin, on hyvää, siitä ei ole mitään epäilystä. Ja että se sopii tarjottavalle ruoalle. On aivan toinen asia, pitääkö lasiaan kallistava siinä olevasta viinistä, tai siitä yhdessä ruoan kanssa. Se on mieltymysasia. Mutta hänen talonsa viini sopii sille asiantuntevasti valmistetulle ruoalle, jonka kanssa se tarjotaan. Se oli minulle virkistävä ajatus ja sai minut miettimään uudelleen sitä, miten kannattaa Alkossa asioidessaankin kysyä neuvoa koulutetuilta myyjiltä, jotka eivät tarjoa mielipiteitään, vaan tietoa ruoan ja viinin yhteensopivuudesta. Ennen kaikkea ilta muistutti minua taas siitä, miten vähän tiedän viineistä.
Ennen kuin autokuljetus Helsinkiin aikaisen lennon vuoksi lähti, Séverine Schlumberger pyysi illan keittiömestarin paikalle kiittääkseen siitä, miten mainiosti tämä oli suunnitellut illan menun viinitalon tuotteiden ympärille. Chef sai raikuvat suosionosoitukset meiltä kaikilta. Olen pahoillani, etten kirjoittanut keittiömestarin nimeä ylös, enkä löytänyt sitä Pöllöwaarin sivuiltakaan, mahdollisesti puusilmäisyyttäni.
Illalliskokonaisuus viineineen maksoi meiltä kahdelta 230 euroa ja oli niistä jokaisen arvoinen. Ilmapiiri oli illan aikana mitä positiivisin ja lisäarvoa sille toi keskustelu hauskan Séverinen kanssa. Hän muuten kysyi, miten suomalaisia kohdellaan Ranskassa. Kerroimme aina saaneemme vähintään neutraalin, ellei ystävällisen vastaanoton, vaikkemme osaa ranskaakaan muutamaa, huonosti lausuttua sanaa enempää. Tähän hän sanoi olevansa tyytyväinen, sillä hänen mukaansa ranskalaiset ovat usein tylyjä toisilleen. Hän arveli, että parempi niin kuin, että olisivat sitä ulkomaalaisille.
Palvelu Pöllöwaarissa oli koko illan ajan miellyttävää ja yhtenäistä. Pöytämme ulkomaalaisvahvistuksen vuoksi ruoat esiteltiin meille englanniksi ja sekin käytti sujuvasti. Leipää tarjottiin tasaiseen tahtiin ja se olikin hyvin maistuvaa ihanan suolaisen voin kanssa. Vettä kaadettiin laseihin ja muutenkin tarjoilu oli juuri sopivan huomaamatonta kuten pitääkin, vailla pokkurointia.
Kurkin Pöllöwaarin viinilistaa ja vertasin illan menuun. Olimme jo aluksi saaneet kuulla, että paikalle oli tuotettu erikoistilaisuuden vuoksi viinilistalta löytymätöntäkin viiniä, mutta muutoin niitä on ainakin tällä erää Pöllöwaarista saatavilla.
Alkon tilausvalikoimissa näyttäisi tällä hetkellä olevan näistä nauttimistamme viineistä
Pinot Blanc les Abbés 2011 ja viisi muuta saman talon viiniä. Tuo jumalainen jälkiruokaviini ei ikävä kyllä ole ostettavissa Alkosta.
Kokemus Pöllöwaarista oli erittäin positiivinen, edelliset muistomme paikasta ovat aikojen takaa ja aivan erilaisista tilausuuksista ja parista lounaasta muutaman vuoden takaa. Nyt jäi kyllä mieliteko mennä muihinkin teemailtoihin tai kokeilla ravintolan
kausimatkamenuja, joille ilokseni huomaan myytävän myös asiallisia alkoholittomia juomapaketteja.
 |
| joitakin elsassilaisia köynnöksiä jonain talvena |
