Tomaattinen lohipasta

Tänään saatoimme päästä lämpimämmän sään ulottuville. Tähän mennessä kuuden viikon aikana on ollut pari päivää lämpötila kahdenkympin tienoilla. Tänään on mennyt 25 astetta rikki. Vielä ei ole autossa ilmastoinnin tarvetta, paikkamme leirialueella on varjoinen. Ihan mukava istua ulkona kuuden jälkeen ilman villasukkia, vaikka kyllä on kivaa villasukkienkin kanssa. 

Päivälliseksi tein meille aivan omasta tai asiakkaan päästä pastaruokaa, vielä ei ole tylsistymistä pastaan. Tärkeintä oli käyttää eilen ostetut lohipalaset ja toisena agendana oli käyttää loppuun aurinkokuivattu tomaatti purkista, jonka Antti osti Neufchateaussa ollessamme. Tähän en etsinyt mitään varsinaista ohjetta, vaan tein kuten nyt tähän ikään osaa kotikokki pastaruoan tehdä. 

Tomaattinen lohipasta kahdelle

• 150 g lohta (2 annosviipaletta nahkoineen)
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl yrttioliiviöljyä
• 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia pieniin paloihin leikattuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• 2,5 dl kuivaa pientä kuviopastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• tuoretta basilikaa ja timjamia 
• sitruunamehua
• raastettua parmesania (toivottavasti kukaan lukijakuntani monista nonnista ei suutu, vaikka laitoin kermaa ja parmesania ja kalaa samaan annokseen, se on tietääkseni valtiorikos Italiassa, siksi onkin hyvä pysyä Ranskassa, jossa mikään ei ole ihan niin tarkkaa)

Ensimmäisenä laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessa (kaasupanos tuli  myös vaihdettua) paistoin ensin lohiviipaleet öljyssä, olin pintamaustanut ne suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Käänsin viipaleita niin, että kaikki neljä pintaa kypsyivät hieman ja käärin palat folioon odottamaan, jolloin ne kypsyivät loppuun. 

Kun pastavesi kiehui, lisäsin kattilaan kuivapastan ja sekoittelin. Uudella kaasupanoksella oli hieman hankala saada pasta kiehumaan sopivasti, kun liekki olikin niin ponteva. Käytin vain 4 minuutin kypsymisajan vaativaa pastaa kaasunsäästösyistä. 

Leikkasin aurinkokuivatut tomaatit pieniin paloihin ja kaadoin ne samalle pannulle, jolla lohipalat oli paistettu, öljyä ei tarvinut lisätä, sillä tomaateissakin oli öljyä. Paistoin tomaatteja pari minuuttia ja lisäsin mukaan tomaattipyreen ja sekoittelin. Hetken päästä lisäsin vielä kerman ja kastike kiehui sopivasti kokoon juuri, kun pasta oli kypsää. Kumosin pastan kastikepannulle ja sekoitin. Annoksiin jaoin pastan kastikkeineen lautasille ja nostin foliokääreestä lohiviipaleet pastan päälle. Pintaan vielä yrttejä, sitruunamehua, pippuria ja parmesania. 

Kuvan oton jälkeen nostimme helposti irtoavat nahkat lohipaloista pois. Sanoisin, että oikein hyvä ateria taas ja täsmälleen oikean kokoinen, kumpikin jaksoi syödä annoksensa ilman ähkyä. Eikä jäänyt tähdenlentoja. Hinnaksi kahden hengen aterialle arvioin noin 6€, josta lohen osuus oli suurin. 

Giro d'Italia on kääntynyt loppupuolelleen, tänään oli jo 12. etappi. Nyt kun leirialueen wifi on epäkunnossa (liekö totta) olemme oman mobiilidatan varassa. Olemme alkaneet käyttää prepaid sim-korttia. Kuukautta on vielä jäljellä 10 päivää ja omat gigat alkavat olla loppupuolella. Tupakkakaupasta ostettu 200 gigan kortti oli helppo ottaa käyttöön puhelimeni toiselle korttipaikalle ja voin vaihdella sen ja oman varsinaisen sim-kortin välillä. Prepaid kortti on voimassa 30 vrk ja toimii ainakin Ranskassa, mahdollisesti myös muissa EU-maissa, mutta sillä ei nyt ole väliä, sillä aiomme olla Ranskassa vielä useita viikkoja. 

Tällä ostonetillä siis pystyimme katsomaan Giron etappia ja aloitimme siltä kohdalta, kun matkaa maaliin oli vielä 50 km. Nopein oli tänään Alec Segaert (ikinäkuullukkaa) ja Afonso Eulalio piti jälleen pinkin paidan omassa garderobissaan, ottipa jopa 6 sekuntia lisää etumatkaa Jonas Vingegaardiin voittaessaan yhden välikirin. 

Steak Alfredo

Sunnuntai Bourgesissa on ollut ajoittain sateinen, äsken rymäytti ihan kunnon ukkosenkin päälle, muttei onneksi rakeitten kanssa. Päivälliseksi teimme yhteistuumin italialaisen aterian, joka muodostui Pasta Alfredosta ja pihvistä. Yksi kohtuukokoinen pihvi riitti meille mainiosti, silläkin lailla voi lihankäyttöä vähentää, että ensin pienentää annoskokoa ja toiseksi harventaa liha-aterioiden tekemistä. Ohjeen täältä. Jotain sovelsin, jotain unohdin, muttei se niin nokonuukaa. 

Steak Alfredo kahdelle

• noin 150 g painoinen naudan pihvi (en tullut nyt katsoneeksi mikä leikkuu, mutta luultavasti ulkofile)
• 0,5 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• spagettia kahden hengen annos
• vettä ja suolaa  keittämiseen
• 2 rkl voita
• 1,5 dl kermaa (yhä kotimaista kermaa mukana, kohta se loppuu!)
• 1 dl raastettua parmesania
• suolaa ja pippuria
• (valkosipulimurskaa, unohdin kokonaan)

Antti grillasi pihvin Campingazilla. Pihvi oli pintamaustettu suolalla ja pippurilla ja kevyesti öljytty. Mittarilla Antti varmisti 58 asteen sisälämmön ja kun se oli saavutettu, hän kääri pihvin folioon tekeytymään.  

Samalla minä keitin nopeaa neljän minuutin pastaa (kaasun säästämiseksi) ja tein pannulla kastikkeen. Kuumensin pannua ja sillä voita. Kun voin kuohu asettui kaadoin mukaan kerman ja sekoittelin. Kastike kiehui sopivasti kokoon sillä välin, kun pasta kypsyi. Sekoitin vielä mukaan parmesanin ja maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Tässä ei hienosteltu yrttien kanssa ja unohdin valkosipulinkin. Sekoitin kastikkeen pastaan.

Kun pasta ja kastike olivat valmiit, leikkasin pihvin ohuiksi viipaleiksi, pihvi onnistui kyllä täydellisesti, ei yhtään nesteitä karannut leikatessa. Annokset olivat sopivan kokoiset ja kastiketta oli juuri oikea määrä, ei ollut kuivaa, eikä pasta uinut kastikkeessa. Pihvi olisi voinut olla pienempikin, 100 g olisi riittänyt ihan hyvin kahdelle. 

Giro d'Italiassa oli nousuun päättyvä etappi, josta katsoimme noin 55 km lopusta. Jonas Vingegaard oli nopein tänäänkin, mutta Alonso Eulalio pitää lepopäivän jälkeenkin pinkin paidan päällään 2 minuutin 24 sekunnin erolla Jonakseen. Huomenna ei ajeta kilpaa ja mekin syömme salaa jotain ihan muuta kuin italialaista. 

Possupihvit Calvadoskastikkeella

Maanantai on Ranskassa hyvä päivä ostaa marketeista viikonlopulta jääneitä tuotteita, jotka myydään punalaputettuina, niin teimme taas tänne Luxemburgiin tullessamme. Ostimme kaksi pientä luutonta possupihviä ja tänään tein ne meille päivälliseksi. 

Possupihvit Calvadoskastikkeella

• 1 suuri valkoinen herkkusieni kuuteen viipaleeseen leikattuna
• 3 valkosipulinkynttä pitkittäin halkaistuna
• 2 rkl voita
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 pientä luutonta possuviipaletta (en ole ihan varma olivatko ne kyljyksiä vai mitä kohtaa)
• 2 rkl Calvadosta
• 1,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• rosepippureita
• tuoretta persiljaa

Kuumensin ensin pannulla ruookalusikalliset voita ja oliiviöljyä ja paistoin niissä sieni- ja valkosipuliviipaleet. Kun ne olivat saaneet mukavasta väriä, nostelin ne foliovuokaan ja peittelin foliopalalla. 

Lisäsin pannulle toiset lusikalliset voita ja öljyä ja nostin possupalat pannulle paistumaan, kiersin paloille suolaa ja pippuria myllyistä. Kun paloissa oli hyvä paistopinta, kaadoin pannulle Calvadoksen, mutta tällä kertaa en liekittänyt, sillä pöytäliinan kulmat olivat liian lähellä kokkauspistettäni. Kun Calvados oli melkein kokonaan kiehunut kokoon, kaadoin pannulle kerman ja siirtelin possupaloja hieman, että ne saivat kunnollisen kastikekylvyn. Annoin pihvien vielä kypsyä loppuun sakenevassa kastikkeessa muutaman minuutin. 

Nostin pihvit lautasille, asettelin päälle foliovuokasta sieni- ja valkosipuliviipaleet, hieman suolaa ja pippuria, kastiketta, persiljaa ja ruosepippureita. Sivukkeena oli valmiit pakasteperunapaistokset, jotka olin paistanut airfryerissä. 

Tour de Francen viides etappi oli henkilökohtainen aika-ajo. Arvelin eilen, että se olisi kisan ainoa aika-ajo, mutta onhan siellä vielä loppupuolella lyhyt henkilökohtainen aika-ajo ilmeisesti ylämäkietappina. Tänään nopein oli Remco Evepoel ja toiseksi ajoi Tadej Pogacar. Tadej sai nyt sitten kokonaiskilpailun keltaisen paidan päälleen ja huomenna kisa jatkuu edelleen Normandiassa parinsadan kilometrin hilly-tyyppisellä etapilla.  Minulle nämä asetelmat ovat oikein mieluisat. 

Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista

Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 

Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 

Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

• 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl konjakkia
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
• basilikaa
• parmesaania raastettuna
• 150 g spagettia 
• vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.

Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

Minuakin nopeampi katkarapupasta

Nyt ollaan jo niin kesässä, että pitää luopua toppatakeista. Me olemme luopuneet niistä jo Alankomaissa, mutta italialaisetkin varmaan pian niistä luopuvat. He kun pukeutuvat kalenterin, ei sään mukaan. Kävimme aamulla tuossa aivan vieressä olevassa Tarasconin linnassa, ehdimme sinne juuri sopivasti ennen kuin se meni päiväpaussin ajaksi kiinni. Oli kyllä todella hieno linna pitkästä aikaa. Katalaanit joutuivat nauttimaan siellä vapaudenriistosta jo 1400-luvulla ja se toimi  muutoinkin vankilana pitkän aikaa, aina 1926 asti. Siellä oli paljon seinäraaputuksia, siihen aikaan nekin tehtiin nätillä käsialalla, eikä tiettävästi näkynyt mitään v-sanoja millään kielellä.

Muutoin minä pidin tonttipäivän, Antti kävi tiedusteluretkellä maantiepyörällä. Minä katsoin melkein loppuun tämänhetkisen k-draamani Queen of Tears, se on ihana <3 Päivällisenä meillä oli nopeaakin nopeampi katkarapupasta. Se on aivan arkinen ruoka meillä kotioloissakin, syömme sitä useita kertoja vuodessa. Nyt oli pieni pussi katkarapuja auton pakastimessa ja pastaa nyt pitää aina olla. 

Katkarapupasta kahdelle

• 1,5 l vettä
• suolaa pastaveteen
• sopivasti spagettia kahdelle (oli kahta eri keittoaikaa vaativaa pastaa, joten ensin keitin pitempää vaativaa ja lisäsin sitten nopeampaa loppupuolella keittämistä)
• 150 g pakastettuja kuorittuja ja sulatettuja katkarapuja
• 1 punasipuli
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 dl kermaa
• 3 rkl konjakkia
• 1 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania
• kivellisiä mustia oliiveita

Laitoin pastaveden kiehumaan ulos viritetylle Campingaz-grillille, joka oli laitettu liesimoodiin (ei kuumuuden jakajaa eikä paistolevyä). Silppusin sipulin ja valkosipulin, kuumensin toisella keittimellä (sekin ulkona) pannulla tilkan oliiviöljyä ja kuullotin sitten sipulit ja valkosipulit öljyssä, kun pastankeitto oli puolivälissä. Lisäsin pannulle konjakin, kerman ja suolaa ja pippuria. Kun pasta alkoi olla kypsää, lisäsin katkaravut pannulle ja sekoitin. Kerma oli kiehunut kokoon muutamassa minuutissa aika hyvin, olisi saanut mennä hieman sakeammaksikin. Antti kaatoi pastaveden pois ja sekoitin kastikkeen pastaan. Annoksiin tuli vielä tuoretta basilikaa, muutama oliivi, paljon pippuria ja parmesaania. 

Giro d'Italia oli ajettu aivan meille mitään kertomatta rivakkaa vauhtia ja vaikka netti nyt toimikin hyvin, emme ehtineet katsoa sitä yhtään (omilla gigoilla, emme olisi käyttäneet paikan wifiä siihen). Tämänvuotinen kisa alkaa vaikuttaa hieman tylsältä, sillä Tadel Pogacar näyttää jälleen voittaneen etapin ja johtaa kokonaiskilpailua. On hän saanut ihan tosissaan sotkea kyllä lopussa, sillä samalla ajalla ja pari sekuntia perässä on tullut maaliin useita muita ajajia. En toivo tietenkään mitään huonoa hänelle, miksi toivoisinkaan, onhan hän suosikkini, mutta alkaa hieman pelottaa tuollainen ylivoima. 

Pikainen leipäjuustojälkiruoka

Eilen minun teki mieli saada kermassa haudutettua leipäjuustoa hillojen kera. Hilloja ei taloudesta enää löytynyt, mutta hoksasin kokeilla nyt sesongissa olevia veriappelsiineja hillojen sijaan. 

Leipäjuusto veriappelsiinien kera

• 300 g leipäjuustoja paloiksi leikattuna
• 1 dl kermaa
• 2 tl kuivaa irrallista ruotsalaista fariinisokeria
• 2 veriappelsiinia

Kaadoin puolet kermasta pienen foliovuoan pohjalle ja siihen päälle asettelin leipäjuustopalat. Kaadoin loput kermasta juuston päälle ja ripottelin teelusikallisen kuivaa fariinisokeria. Nostin vuoan airfryerin koriin ja laitoin vekottimen päälle 200 asteessa vartiksi. Sinä aikana leikkasin veriappelsiinien kuoret pois ja hedelmät lohkoihin. Annoksiin nostin kulhon pohjalle paahtuneet juustopalat, hieman kermakastiketta ja appelsiinilohkot. Päälle ripottelin vielä pikkuisen fariinisokeria ja puristin appelsiinien kuorista irtoavaa mehua. Olipa hyvää! Appelsiinit olivat aivan mainio hillojen korvike. Tänä vuonna veriappelsiinit ovat olleet poikkeuksellisen hyviä ja tummanpunaisia. 

Väärän päivän kalakeitto talvihorroksen aikaan

Olen tosi huono muistamaan erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä korvapuusti- ja keittopäiviä, mitä nyt milloinkin instassa ja blogeissa näkyy. Olisi hauska osallistua, mutta hoksaan ne vasta, kun jotain muuta on lautasilla tai kello on niin paljon, ettei enää ole intoa alkaa leipoa. Leipominen on muutenkin jäänyt tosi vähälle viime aikoina, oikeastaan vuosina. Pitäisi leipoa niin pieniä määriä, että ne tulisi syötyä säällisessä ajassa, ettei siinä oikein ole mieltä. 

Juttelin vähän aikaa sitten siskoni kanssa päivän ruokasuunnitelmista ja hän silloin oli aikeissa tehdä lohikeittoa pitkästä aikaa. Minullekin tuli ajatus, että kun seuraavan kerran ostan lohta, teen minäkin lohikeiton. Ja niin teinkin, tosin päivän myöhässä kansalliseen kalakeittopäivään nähden. Blogissakaan ei ole kuin pari kala- tai lohikeittoa, joten yksi vielä mahtuu, olkoonkin että se syötiin päivän myöhässä ja postaan paljon myöhemmin. Viikon ainakin. Olen melko viikkopöllö nykyään, olen osittain talvihorroksessa. Sen näkee siitäkin, että Googlen mukaan en viime kuussa käynyt  kuin kolmessa paikassa ja nekin olivat kaikki alle 15 km päässä kotoa. 

Myöhästynyt lohikeitto kahdelle

• 4 pientä perunaa (enempiä ei taloudesta löytynyt)
• 3 porkkanaa
• 2 kevätsipulia
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 250 g lohta kuutioiksi leikattuna
• 5 dl vettä 
• pieni hippunen sahramia
• suolaa ja pippuria
• tuoretta tilliä
• 0,5 dl kermaa

Luulin, että meillä on enemmäkin perunoita, mutta niille oli käynyt huonosti, pussissa oli pitkiä ituja ja niitä minä en pysty kohtaamaan. Antti vei pussin varastoon ja laittaa perunat sitten multaan, jos kevät joskus tulee. Hän kuitenkin löysi toisen pussin perunoita, sieltä löytyi neljä pientä asiallista perunaa, jotka saivat luvan riittää. Porkkanaa oli kylliksi, sitä tuli nyt enemmän keittoon kuin perunaa, vaikka yleensä teen toistepäin. 

No, joka tapauksessa kuorin ja leikkasin perunat ja porkkanat kuutioiksi ja sipulit viipaleiksi. Säästin hieman sipuleiden vihreitä osia annosten päälle ripoteltavaksi. Tilliäkin leikkasin jo valmiiksi silpuksi. En ollut muistanut omaa tillivinkkiäni, joka kuuluu näin: Jätä perjantaina ostamasi tillinippu pussissaan pöydän reunalle pötkölleen äläkä vilkaisekaan siihen viikonlopun aikana, mikäli on tarkoitus käyttää tilliä sitten joskus. Sitten joskus ota tilli esille ja kas, se on ihan kunnossa. Olin laittanut tillin pussista purkkiin ja purkkiin vettä ja tilli oli kuoleman kielissä jo ostamista seuraavana päivänä. Vähän siitä sai vielä pelastettua. 

Leikkasin lohen kuutioiksi, kunhan olin ensin saanut se kohtuullisen sievästi leikattua irti nahasta. Loput fileestä siistin, vakumoin ja pakasti toista ateriaa varten. 

Laitoin pannulle öljyä ja voita ja kun pannu oli kuuma, kumosin sille perunat, porkkanat ja melkein kaikki sipulit. Kiersin myllystä suolaa ja pippuria pannulle. Kypsentelin niitä muutaman minuutin ja kaadoin mukaan valkoviinin, joka sai kiehua olemattomiin. Kumosin pannun sisällön kattilaan (olisin voinut tehdä tämän esipaistelun kattilassakin tiskinsäästösyistä, mutta enhän minä tajunnut) ja lisäsin mukaan vettä niin paljon, että ainekset peittyivät ja tuumin, että määrästä tulisi kaksi kunnollista kulhollista ruokaa. Ripautin kattilaan vähäsen sahramia. Varastoni alkavat ehtyä, joten otan aina vain ihan vähän purkista, niin riittää vielä seuraavaankin kertaan. Joskus sekin hauskuus lakkaa, tiedän. Sitten pitää lähteä vaikka caminolle, Espanjassa sahrami ei ole niin kallista. Ei oikeastaan kallista ollenkaan.

Annoin keittopohjan kiehua noin 10 minuuttia, siinä ajassa perunat ja porkkanat kypsyivät. Lisäsin mukaan lohipalat ja lorauksen kermaa, todellakin vain noin puoli desiä. En siksi, ettei enempää ollut, vaan koska keitto oikeasti ei tarvitse kovin paljon kermaa. Annoin keiton vielä hautua muutaman minuutin, lohipalat eivät kauan tarvitse kuumauittoa. Paljon (tai no sen verran kuin oli elossa) tilliä päälle ja loput kevätsipulista annoksiin vielä ja valmista oli. Edelleen pidän kuvakuria, eikä keitosta ole kuin  yksi lautaskuva. Ennen olisi ollut ainakin 12. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa ja pyöräilyä

Tänään olimme kivalla pyöräretkellä Dordrechtissä, jonne oli leirialueeltamme reipas 10 km matkaa. Ajelimme hienoja ulkoilureittejä ja katselimme maisemia. Paluumatkalla poikkesimme tekemään ruokaostokset. Antti valitsi meille päivälliseksi kanaa ja minä valitsin miten se tehdään. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa

• 2 isoa kanan rintafilettä
• 2 rkl voita 
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3 kevätsipulia varsineen silputtuna
• 3 suurta valkosipulinkynttä viipaloituna
• suolaa ja pippuria
• Provencen yrttiseosta kuivattuna
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 dl kermaa
• 2 rkl sileää dijon-sinappia 

Maustoin rintafileet suolalla ja pippurilla ja paistoin niiden pinnat voin ja oliiviöljyn seoksessa korkeareunaisessa paksupohjaisessa retkikattilassa (tiskin minimoimissyistä). Nostin fileet lautaselle odottamaan ja paistoin samassa kattilassa lopussa voin ja öljyn seoksessa kevätsipulisilppua ja valkosipuliviipaleita hetkisen. Lisäsin kattilaan viinin ja annoin sen kiehua noin puoleen ja lisäsin mukaan sinapin ja kerman. Nostin fileet kattilaan ja jätin ne kypsymään noin vartiksi kannen alle, välillä niiden kylkeä käännellen. Lopussa otin kannen pois, että kastike sakenisi ja senhän se tekikin. Lisänä meillä oli airfryerissä paistamamme perunapaistokset ja herneitä. Oli niin ranskalaista niin ranskalaista. 

Tour de Francen toinen etappi ei meillä näkynyt, mutta Tourin verkkosivuilta vakoilin, että tasamaan 202 km etapin voittoon ylsi Wout Van Aert ja hän sai voitollaan myös kokonaiskilpailun johtajan keltaisen paidan. Lopputuloksista näin, että Peter Sagan oli kuudes, josta päättelen lopun olleen massakirityyppinen. Tadej Pogacar on kokonaiskilpailussa kolmantena ja eilinen aika-ajon voittaja on toisena. Huomenna vielä ajetaan Tanskassa, maanantai on siirtymäpäivä Ranskaan. 

Me pysymme samassa leiripaikassa ennätykselliset kolme yötä, huomenna teemme pyöräretken Rotterdamin keskustaan, sinne on noin 15 km matkaa. Maanantaina mekin teemme siirtymän, mutta emme vielä tiedä minne. 

Kylmänkälpäkkää hommaa – mustaherukkajäätelö

En ole tehnyt jäätelöä pitkään aikaan, viimeksi vuonna 2013, kun osallistuin siihen aikaan yleisiin blogaaneille järjestettyihin kilpailuihin. Se taisi olla toinen kilpailu, johon osallistuin ja menestys oli vaatimaton, en sijoittunut. Siinä ohjeessa käytettiin glukoosisiirappia ja assosioin sen jälkeen kyseisen tuotteen tappioon ja karmeaan häviöön, enkä ole sitä sen koommin käyttänyt. Vaikuttaa siltä, että otin asian raskaasti, sillä Kitchen Aidin jäätelökulho on ollut turha panttina kohta kahdeksan vuotta. Blogiarkistoa selatessani hakusanalla kilpailu näyn osallistuneen vielä seuraavana vuonna kilpailuun, mutta menestys jäi tuolloinkin tulematta ja siihen se osallistuminen taisikin jäädä, en kyllä tainnut enää saada kutsujakaan. 

Nyt kuitenkin teimme jäätelöä ihan kilpailuvapaasti, lähinnä piti kilpailla itsensä kanssa, että muistimme miten jäätelökulhoon liittyvät vatkaimen osat sai paikalleen. Piti nöyrtyä ja lukea manuaalia, vaikka se on pahinta mitä tiedän juurihoidon jälkeen. Eli taas tuli tappio. Jäätelöohjeen otin tuosta samaisesta valmistajan manuaalista, se kun sattui olemaan saatavilla. Tuli nimittäin esille yhdessä viime päivien siivouskohteista, siellä oli tukuittain jo ammoin hajonneitten, kadonneitten, myytyjen tai kierrätettyjen laitteiden takuukuitteja ja ohjekirjoja. Ohjeen seuraaminen oli yhtä hankalaa kuin edelliselläkin kerralla, sillä se oli surkeasti käännetty ja muutenkin omituinen, mutta seurasin silti ja tein omaehtoisia muutoksia, kun kohdalle osui järjetön lause. Ei siis käynyt mielessä etsiä joku järkevä ohje, ei toki. 

Mustaherukkajäätelö

• 4 kananmunan keltuaista
• 115 g sokeria
• 6 dl kermaa
• ripaus suolaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 dl mustaherukkahilloa
• 0,5 dl mustaherukkalikööriä

Jäätelökulho oli ulkona kylmenemässä yön ylitse, sattuivat sopivasti ne talven kylmimmät yöt tälle viikolle. 

Erotin keltuaiset valkuaisista ja mittasin sokerin kulhoon. Vatkasin keltuaiset ja sokerin keskenään, en saanut selkoa ohjeesta pitikö ne vatkata hyvin vai kevyesti vai hyvin kevyesti, joten vatkasin sopivasti. Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kerman ja vaniljan ja kuumensin seoksen lähelle kiehumispistettä. 

Lusikoin silmämääräisen sopivasti Põltsamaan hyvää mustaherukkahilloa kuppiin ja melkein kyynelöin Viron kaipuussani. Ryhdistäydin ja kaadoin kuppiin hyvän lorauksen Crème de Cassis-likööriä ja sekoitin sen hilloon. Oi mikä tuoksu, eikä maistunutkaan pahalta. 

Sekoitin pari kauhallista kuumaa kermaa keltuaisvaahtoon ja vispilöin ja sitten kaadoin loputkin kermat mukaan. Ei siis liikaa kerralla, ettei keltuainen kokkeloidu. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan, lisäsin ripauksen suolaa ja kuumensin seosta kunnes se sakeutui, varoin taas keittämästä. 

Kun jäätelötaikina tai -kastike, miksi sitä pitäisi sanoa, oli sakeutunut löysän vaniljakastikkeen paksuiseksi, sitähän se periaatteessa olikin, kaadoin sen tiiviisti suljettavaan rasiaan ja laitoin peiteltynä ulos jäähtymään. Tässäkin kohtaa manuaalin ohje oli huono, siinä sanottiin että jäätelökastiketta piti jäädyttää vähintään kahdeksan tuntia. No eikä pitänyt, vaan jäähdyttää, minkä Antti olikin lyijykynällä kirjoittanut ohjeeseen arvatenkin vuonna 2013. 

Koska oli kylmä päivä, ei jäähdyttämisessä mennyt niin kauan, vaan noin neljän viiden tunnin päästä kastike oli kylmää, muttei vielä jäässä, eikä edes kohmeessa ja jatkoin ankaraa aherrusta jäätelön ihmeellisessä maailmassa. Nytkin piti siis lukea manuaalia, sillä en silhoonkaan muistanut  miten vatkaimen osat laitetaan paikalle. 

Kun osat olivat paikallaan ja kylmänkälpäkkä jäätelökulho yleiskoneessa, laitoin vatkaimen pyörimään hitaimmalla asetuksessa. Kulhon sisä- ja ulkoseinämien välissä oleva mikälie kylmyysneste oli jähmettynyttä (ei hölskynyt) ja jos jäätelökastikkeen kaataisi kulhoon vatkaimia pyörittämättä, kastike jymähtäisi seinämiin eikä vatkaamisesta tulisi mitään. Siis tärkeää on laittaa ns. kone käyntiin ensin ja sitten kaataa kastike kulhoon. Tämän manuaali kertoi ihan järjellisesti. 

Ja sitten vain katsomaan, kuinka kastike siellä vatkautui. Olin puolittanut manuaalin ohjeen ainemäärät ja näytti, että jäätelöä tulisi aika vähän, mutta ei mitään hätää. Noin 15 minuutissa rauhallisella vatkaamisella massa ainakin kaksinkertaistui ja siitä alkoi tulla kuohkeaa pehmisjäätelön paksuista massaa. Mietin otsa rypyssä, että sekoittaisinko liköörillä terästetyn hillon vasta jäädystyrasiassa massaan, vai jo kulhossa ja päädyin jälkimmäiseen. Kaadoin hillon mukaan ja se sekoittui pikkuhiljaa jäätelöön. Muistin, että laitteen piti itse ilmoittaa, milloin vatkaaminen tulisi lopettaa. Se tapahtuisi niin, että vatkaimen kaksi osaa alkaisivat naksua liitoksestaan, kun jäätelömassa olisi sopivan paksua. Tällä varmistuu se, ettei kukaan pöhkö vatkaa jäätelöä maailman tappiin ja riko laitetta, kun massasta tulee liian kylmää ja paksua. 

Nyt en kuitenkaan jaksanut odottaa ihan niin kauan ja varmaan puolitettu määräkin vaikutti siihen, ettei naksumista tullut, vaan jäätelö oli valmista ilman tätä varotoimenpiteen tapahtumistakin noin 20 minuutissa. Kaavin pehmispaksuisen, tasaisen massan muovirasiaan ja tasoittelin pinnan. Antti sijoitti rasian pakastimeen ja sitten antaumuksella maistelimme vatkaimista ja kulhosta rippeitä. Jäätelöä tuli muuten noin litran verran tästä ainesmäärästä. 

Kulhon seinämien välinen kylmäneste oli sulanut osaksi, joten nyt kulhoa kallistelemalla neste hölskyi, ei siis varmaan olisi voinut kovin paljon pitempään vatkatakaan. Kulhoa ei saa laittaa astianpesukoneeseen, olisin kyllä älynnyt sen itsekin. Pesin kulhon altaassa, kuivasin ja laitoimme sen varaston hyllylle. 

Eilen viimein söimme mustaherukkajäätelöä, siitä sai oikein hyvin otettua pallon jäätelökauhalla ja rakenne oli mitä mainioin ja se maku! Suunnitelmissa olisi kokeilla sorbettiakin, joten palataan asiaan sitten vuonna 2029. 

Espresso Crémet

Pari viikkoa sitten sisareni laittoi minulle kuvan keittokirjan sivusta, siinä oli ohje crémet-nimiselle jälkiruoalle. Hän oli hankkinut jostain edullisesti asianmukaisia sydämenmuotoisia vuokiakin, muttei ollut tullut koskaan kokeilleeksi ohjetta eikä vuokia. Hän tiedusteli minulta olisinko kiinnostunut kokeilemaan, minulla kun ilmiselvästi oli taas ranskalaisen ruoan sesonki. Kiinnostuin heti ja mietin, miten en ollut kuullut koskaan crémetistä. Mutta olinhan minä!

Noin viiden vuoden aikomisen jälkeen kaksi vuotta sitten tein jälkiruokaa, jolla on soma nimi Crémet Nantais. Käytin silloin ricottaa fromage blancin puutteessa, mutta sain neuvon luimupupulta, että rahka voisi olla parempi. Tuolloin tein ihan hirveästi tiskiä, enkä lopulta ollut niin ihastunut lopputulokseen kuin olin toivonut tuijoteltuani kuvaa lähdepostauksessani puolen vuosikymmentä (herranen aika). Tuolloin jäin tietämättömäksi, että jälkiruoalle olisi aivan oma erityinen astiansakin. 

Viime CampaReissulla poikkesimme sisareni luona ja sain mukaani viisi sievää astiaa, viisi siksi, ettei niitä ollut enempää kaupassa, mistä sisareni ne osti. Ja siksi ne olivatkin olleet edullisia, viisi kun oli jotenkin epätasaluku. Sain myös mukaani kaksi ranskalaisen ruoan kirjaa, joista toisessa oli ohje kahvinmakuiseen crémetiin. 

Tämä on yksi niistä aloita eilen-ohjeista, niinpä minä aloitin eilen, Tour de Francen toisena lepopäivänä. Muualta lukemissani crémet-ohjeissa puhuttiin kaikissa yön yli valuttamisesta, mutta tässä kirjassa nyt sitten sanottiinkin, että massan valutus vie vähintään puolitoista tuntia. Yön yli sen olla piti, kun kerrankin muistin aloittaa ajoissa. Ohjeen mukaan tästä pitäisi tulla neljä annosta, mutta kyllä siitä olisi tullut ainakin 6 tai 8 pieniin annosvuokiin. Minä tein neljä sydämen muotoista annosta ja loput massasta kaavin vanhaan Melittan kahvisuodattimeen paperisen suodatinpussin sisään. 

Ongelman meinasi muodostaa tallella oleva juustokankaani. Minä tiedän, että minulla on juustokangasta, pystyin vaivoitta muistamaan, että käytin sitä tässä joskus viime vuosien aikana johonkin oikein tärkeään asiaan. Muistan, että pesin sen käytön jälkeen ja muistan sen roikkuneen kylpyhuoneen pyyhetelineessä huomattavan pitkän ajan. Mutta sitten muistikuvani haalistuvat. Kuvittelin laittaneeni kauniisti viikatun (ellen jopa silitetyn) juustokankaani järjelliseen paikkaan tiettyyn keittiön laatikkoon, mutta eipä se siellä ollut. Eikä kummassakaan alemmassa laatikossa, ei edes tuhannen mytyssä laatikoitten alla kaapin nurkassa. Koko homma meinasi tyssätä siihen. 

Pari tuntia harmiteltuani kokeilin paria eri vaihtoehtoa. Leikkasin kahvisuodatinpussin saumat auki ja koitin sommitella sitä kasteltuna vuokiin, mutta ei se ollut hyvä yritys. Harkitsin jo pantrystä löytämäni käyttämättömän pesupussin uhraamista tähän tarkoitukseen, mutta se oli niin liukasta, ettei senkään vertaa asettunut pieniin vuokiin. Mutta oli ihan kiva, että löysin käyttämättömän pesupussin ja oli ihan kiva, etten ehtinyt leikellä sitä paloihin. 

Päädyin sitten talouspaperiin, kostutin arkin ja sommittelin sen mahdollisimman sievästi vuokiin niin, että ylimenevät reunat saisi käänneltyä annoksen päälle. Laitan ohjeen määrät kuten kirjassa, mutta se tosiaan riittää useampaan kuin neljään annokseen astioiden koosta riippuen. 

Esperesso crémet 

• 1 espressoshotti jäähtyneenä
• 250 g niin rasvaista rahkaa kuin löytyy (minulla 4 % rasvaa sisältävää rahkaa Lidlistä)
• 2,5  dl kuohukermaa
• 80 g sokeria (vähän vähempi olisi riittänyt, noin 60 g)

Olin siis sommitellut neljä sydämenmuotoista vuokaa valmiiksi, vuorannut ne kostealla paperilla ja laittanut keraamiseen vuokaan odottamaan, vuoka keräisi annosastioista valuvan nesteen.

Tein espresson jäähtymään. Otin esille kaksi kulhoa ja sähkövatkaimen. Mittasin sokerin ja kerman valmiiksi. 

Kumosin rahkan toiseen kulhoon ja vatkasin sitä hetkisen niin, että siitä tuli tasaista, kiiltävää massaa. Kaadoin sokerin mukaan ja vatkasin sen rahkan joukkoon. Kumosin kerman toiseen kulhoon ja vatkasin sitä sen verran, että siitä tuli melko löysää vaahtoa. 

Tämän jälkeen yhdistin kerman rahkaan ja lisäsin espressoshotin mukaan, kääntelin nuolijalla massan tasaiseksi, siitä tuli sellaista paksun vaniljakastikkeen vahvuista. Ja maistui muuten aika hyvältä, mutta sokeria olisi voinut olla aavistuksen vähemmän. 

Lusikoin massaa sydänmuotteihin ja loput siihen kahvisuodattiin, jonka oli asettanut lasikannun päälle. Taittelin kostean paperiarkin reunat ja kahvisuodattimen päälle irtopalan kosteaa talouspaperia ja nostin ne alusastioissaan (hups) viileään odottamaan tätä päivää. Kävin myöhemmin kurkkimassa, crémet-massa kyllä päästi nestettä itsestään alla oleviin astiaan. 

Tänään sitten nostin crémetit tutkittavaksi. Nostin varovasti paperiarkin reunat pois annoksen päältä ja asetin tarjoilulautasen vuoan päälle. Käänsin yhdistelmän ylösalaisin ja nostin varovasti vuoan pois. Paperi oli nätisti kiinni crémetissä, mutta lähti varovasti nostettuna poiskin, mutta paperissa olleet pienen laskokset jättivät pinnan vähemmän kauniiksi. 

Kirjassa tämä kahvinmakuinen crémet syötiin suklaakastikkeen kanssa, mutta minä laitoin sen esille  suklaakuoristen kahvipapujen, vadelmien ja pensasmustikoiden kanssa. Pinnalle siivilöin hieman kaakaota, myös ulkonäkösyistä, sillä sydänmuoteista ei tullut kovin kauniita lopputuloksia. 

Kahdelle sopiva annos kahvisuodattimessa tuli sievemmän näköiseksi. 

Tour de Francen viimeinen osuus alkoi tänään, kyseessä oli 164 km sahalaitaa. HC-nousuja etappiin ei kuulunut, mutta ykköskategorian nousu ja pari kakkoskategorian nousua kuitenkin. Muutama etappi sitten kärkipaikkaa hätyytellyt Bora-Hansgrohen Lennard Kämna onnistui tänään ja voitti etapin. Pääjoukko tuli maaliin sitten yli neljännestunti myöhemmin. Ymmärtääkseni kokonaiskilpailun kärki ei muutu, Primoz Roglic jatkaa johdossa, korjaan myöhemmin mikäli jotain muuta ilmenee. 

Mascarpone = Italia

Giro d'Italian neljäs ajopäivä oli tuollainen perussetti, 235 km vain. Eisolekupolkasta. Jossain määrin mäkinen, muttei toki vuorietappi ajettiin kuivassa säässä. Elia Viviania saattoi vielä harmittaa edellispäivän tapahtumat, mutta onneksi ajallisesti voiton hylkääminen ei vaikuttanut hänen sijoitukseensa kisassa. Tänään melkein koko etapin kestänyt hatka ajettiin kiinni viimeisen kympin aikana. Voittajaksi selviytyi Richard Carapaz ja pinkissä jatkaa edelleen Primoz Roglic. Tom Dumoulin loukkasi itsensä kolarissa, mutta toivottavasti ei keskeyttämiseen asti. 

Päivän italialaispanostukseni oli kieltämättä hieman viitteellinen. Kai sitä voi sanoa, että italialaista oli tarjolla, kun annoksessa oli mascarponea? Oikeastaan pitää sanoa! Tässä oli myös pikkuinen hävikistä herkuksi-elementti, sillä käytin siihen sunnuntain jälkiruoasta jäänyttä marjakastiketta. Ei mennyt puoli desiä kastiketta hukkaan, kui hienoo se on? 

Marjainen mascarponevaahto kahdelle

• puolikas purkki mascarponea
• 1,5 dl kuohukermaa
• 0,5 paksua marjakastiketta (mansikoista, vadelmista, mustikoista ja raparperista)
• 2 raparperin vartta
• 2 nahistunutta persikkaa (nahistuminen ei ole välttämätöntä)
• 2 rkl sokeria
• 2 savoiardikeksiä

Tein ensin pienen raparperikompotin. Leikkasin raparperin ohuiksi viipaleiksi ja persikat myös. Koska persikat olivat hieman nahistuneita, leikkasin ne kuorettomiksi ja sitten viipaleiksi kiven ympäriltä. Keittelin raparpereista ja persikoista sokerin kanssa pienen annoksen hilloa, vei noin 10 minuuttia, että sain aikaan tasaisen paksun hillon. Kaavin sen kuumasta kattilasta toiseen astiaan ja laitoin astian kylmään veteen, että hillo jäähtyisi nopeasti.

Vatkasin kerman vaahdoksi, ei mitenkään voiksi, vaan melko pehmeäksi. Oletteko jo kokeilleet sitä Valion uutta double creamia? Se muuten vatkautuu niin nopeasti, että menee voiksi todella helposti. Kaverin puolesta vaan kerron...

Vatkasin myös mascarponea hetkisen, niin että se oli tasaista ja notkistunutta. Yhdistin kermavaahdon ja mascarponen ja sekoitin tasaiseksi. Kaadoin mukaan tähdenlentomarjakastikkeen ja sekoitin taas. Lisämakeutus ei ollut tarpeen. 

Lusikoin mascarponevaahtoa annoslaseihin ja vaahdon pinnalle lisäsin viilentynyttä raparperihilloa. Tökkäsin pinnalle vielä puolitetut savoiardikeksiä.

Crémet Nantais

Tätä ohjetta minun on pitänyt kokeilla jo pitkään, olen tallentanut lähdeohjeen jo vuonna 2013. Muutaman kerran Ranska-haasteen aikana olen ollut aikeissa tehdä tätä, mutta huomannut, että tämähän on niitä aloita jo eilen-ohjeita. Nyt minulla oli aikaa, aloitin eilen ja tänään söimme tätä olemattoman päivällisen päätteeksi. Ei nimittäin ollut ollenkaan nälkä, mutta aloittamaani jälkiruokaa oli pakko maistaa. On se välillä kovaa. Minähän en osaa ranskaa ollenkaan, mutta arvelen tämän jälkiruoan nimen tarkoittavan Nantesin kermaa. Saa oikaista. Tämän ohjeen määrä riittää ainakin neljälle, ellei kuudellekin. 

Crémet Nantais

• 1 purkki ricottaa
• 2 dl kermaa
• 2 kananmunan valkuaista
• ripaus suolaa
• 85 g tomusokeria
• marjoja koristeluun
• tomusokeria koristeluun
• vadelmapölyä koristeluun

Ohjeessa puhuttiin fromage blanc-nimisestä maitovalmisteesta, jollaista meillä ei kai ole ollenkaan tarjolla. Myös ricottan ja rahkan sanottiin sopivan, mutta varmaan se tietty ranskalainen maitovalmiste olisi paras. Minulla oli jääkaapissa purkki ricottaa, joten se oli parasta käyttää tähän. 

Homma aloitetaan niin, että ricotta, tai muu valmiste, jota on käytettävissä, laitetaan valumaan. Minä käytin kahvisuodatinpussia vanhassa kahvisuodattimessa. Ricottasta ei kyllä valu paljon nestettä, mutta valutin nyt kuitenkin pari kolme tuntia. Ricotta laitetaan kulhoon ja siihen lisätään pari lusikallista tuosta 85 grammasta tomusokeria. Juusto vatkataan sähkövatkaimella tasaiseksi. 

Kerma vatkataan toisessa kulhossa melko tanakaksi vaahdoksi ja sekoitetaan vatkattuun ricottaan nuolijalla käännellen. 

Valkuaiset vatkataan suolaripauksen kanssa tiiviiksi vaahdoksi ja lisätään mukaan vähitellen loput tomusokerit mukaan. Tämä seos yhdistetään ricotta-kermavaahtoon ja kaavitaan sitten juustokankaalla vuorattuun siivilään. Kangas kootaan nipuksi ja kiinnitetään vaikka pussinsulkijalla tai paistinarun pätkällä pussukaksi. Siivilä laitetaan kulhon päälle ja jätetään jääkaappiin valumaan yön yli. 

Kun on sitten aika tarjoilla, koristellaan lautanen vadelmapölyllä, jos sellaista sattuu olemaan ja siihen päälle otetaan juustokangaspussukasta tiiviistä, mutta kumminkin ilmavasta valuneesta vaahdosta pari lusikallista/annos. Tuoreita marjoja vielä lisäksi ja päälle kunnolla tomusokeria. 

Tämä oli oikein kiva jälkiruoka, mutten tiedä oliko lopputulos kovin erilainen kuin siitä fromage blancia käyttäen olisi ollut. Ehkä vähän työläs ja aikaavievä. Ja tiskiä tuli paljon. 

Tältä näyttää, kun olen ollut 20 minuuttia yksin keittiössä.

Tour de Francen kolmas etappi oli 35,5 km mittainen joukkueaika-ajo. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, katsojia aivan hurjan paljon reitin varrella. BMC voitti aika-ajon ja keltapaitaan pukeutuu huomenna Greg van Avermaet. Nyt kun joukkueissa on kahdeksan ajajaa otetaan aika neljännen ajajan maaliintulosta, se muuttaa aika-ajojen dynamiikkaa aikaisempaan nähden, kun joukkueissa oli yhdeksän ajajaa. Chris Froome hinasi itsensä jo sijalle 18, suosikkini Nairo Quintana on sijalla 59. Eilinen voittaja, Peter Sagan putosi sijalle 80, mikä oli ihan odotettavissa, ei hän mikään ornitologi olekaan. Tourin tilastojen päivittyminen on muuten  kotisivulla, ei voi valittaa!

Nopea jälkiruoka luuhedelmistä

Tähän jälkiruokaan sopivat vähän pehmenneet ja toisaalta hieman kovatkin luuhedelmät, persikat, nektariinit, aprikoosit ja luumut. Yhdessä ja erikseen, ihan kuinka haluat. Luin eräänä päivänä Savusuolaa-blogin vähän vanhemman postauksen mummon mansikkakiisselistä ja Janican sherrykermasta. Ne mielessäni tutkailin mitä pullonpohjia meillä olisi alkoholikaapissa pientä jälkiruokaa varten. 

Paistetut hedelmät ja Marsalakermaa kahdelle

• 4 vähän kovanpuoleista luumua
• 2 pehmeänpuoleista nektariinia
• nokare voita
• 2 rkl sokeria
• 2 pientä rosmariinin oksaa
• 2 rkl Marsalaa
• 1,5 dl kermaa
• 1 rkl marsalaa
• vaniljasokeria

Leikkaa hedelmät puolikkaiksi ja vielä neljänneksiksi, poista kivi. Sulata pannulla nokare voita ja lisää pannulle hieman sokeria ja rosmariinin oksaa. Kaada hedelmäpalat pannulle ja kypsyttele niitä noin vartin verran. Lisää Marsala ja maistele, onko voista, sokerista ja marsalasta muodostuva kastike tarpeeksi makeaa. Jollei ole, lisää hieman sokeria. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, mausta vaniljalla ja Marsalalla. Lusikoi kuppiin kuumia hedelmäpaloja ja päälle pehmeää kermavaahtoa. Kaada loput kastikkeet pannulta annosten päälle. 

Ricottaa CampaKeittiössä

Monta monituista vuotta sitten tein itse mascarponea. Mascarponen täytyi valua tuntikaupalla, mieluiten yön yli, joten mikään tarvitsen just nyt-juttu se ei ollut. Homma onnistui ihan hyvin, mutta Suomessa mascarpone ei ole niin kallista, ettenkö ostaisi sitä kaupasta tarviessani. Toinen italialaisen keittiön maitotuote, jota mieluusti pidän jääkaapissa on ricotta. Sen valmistaminen itse ei ollut käynyt mielessäni, mutta nyt se pätkähti päähäni. Etsin ohjeita monesta paikasta, jotkut ottivat asian melko vakavasti, toiset hieman rennommin. Minä päädyin The Pioneer Womanin ohjeeseen, siinä ei ollut kummempia kommervenkkejä. Pienensin ohjeen puoleen, sillä en halunnut valmistaa ricottaa koko komppanialle, tai epäonnistua kovin suuresta määrästä raaka-aineita. Itseluottamus taas huipussaan, huomaan. 

Tee-se-itse-ricotta

• 4 dl täysmaitoa
• 1dl kermaa
• 0,5 tl suolaa
• 1 rkl sitruunamehua

Etsin uuden pakettini juustokangasta, käytin edellisen johonkin minkä jälkeen sitä ei ollut enää mahdollista puhdistaa, jotain kauhean rasvaista se oli, en muista tarkasti. Onneksi olin ostanut uuden palan. Viritin juustokankaan tiheän siivilän päälle ja siivilän laitoin kulhon päälle. Halusin kerätä talteen heran. 

Mittasin paksupohjaiseen kasariin maidon, kerman ja suolan, sekoitin hieman, ettei suola jää yhteen kohtaan. Kuumensin seoksen kiehuvaksi ja suljin liekin kasarin alta. Kaadoin mukaan sitruunamehun ja sekoitin. Jätin seoksen kahdeksi minuutiksi ja laitoin järkevän instakuvan. Ihmettelin, että mahtaisiko seos todella lähteä juoksettumaan. Ja miksi nyt kävisi niin, eikä kävisi kuten mascarponea tai possetia tehdessä, vaikka raaka-aineet ovat samat? Jotain sillä oli tekemistä kemia kanssa. Tai ehkä taikuuden. 

Kahden minuutin kuluttua kaadoin toden totta juoksettuneen seoksen siivilään ja jätin valumaan. Odottelessani lueskelin aiheesta lisää ja osuin Hannelen postaukseen aiheesta muutaman vuoden takaa. Hän heti kättelyssä sanoi, ettei tällä tavalla tehtyä valmistetta pidä sanoa oikeaksi ricottaksi, mutta ei nyt olla niin nöpönuukia? Eihän? Muuten minun täytyisi painaa deleteä ja koko postaukseni joutaisi roskakoriin. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua massa oli valunut jo aika hyvin, minulla oli kyllä niin monta kerrosta juustokangasta ja niin tiheä siivilä, että jätin massan valumaan vielä kymmeneksi minuutiksi. 

Kun ricottamassa oli valunut kaikkiaan 40 minuuttia, oli se mielestäni sopivaa rakenteeltaan. Lusikoin se kannelliseen astiaan ja laitoin astian jääkaappiin. Heran säästin leipomiseen. Juustokangas oli hyvin pestävissä tämän touhun jälkeen.

Giro d'Italiassa on päästy Italiaan, nyt kilpailua käydään Sisilian saarella  kolmen etapin verran. Minä pääsin katsomaan etappia tallenteelta vilkkaan työvuoron jälkeen, eikä päähäni meinannut mahtua yhtään mitään. Sen verran kuitenkin sain selville, että 202 km mittaisen etapin voittoon rynni Tim Wellens ja kokonaiskilpailun ykkösenä sekunnin etumatkalla jatkaa Rohan Dennis ennen Tom Dumoulinia. Huomenna kisa jatkuu edelleen Sisiliassa. Minä  menen nukkumaan! Hyvää yötä. 

Pikkuruinen juustokakku isänpäivään tai jouluun

Karpalo on siitä  mainio marja, että se sisältää paljon pektiiniä ja sen tähden tämä juustokakku ei tarvitse lainkaan liivatetta. Hyytymiseen tarvitaan vain karpalopyrettä, tuorejuustoa ja kermaa. Mikään kamalan tanakka kakku tästä ei tule, mutta se on minusta just hyvä niin. Vinkit tähän kakkuun noin niinkuin sinne päin otin tästä blogista. Puolitin aineksen suurinpiirtein ja tein kakun jokunen vuosi sitten Mastermarkilta saamaani söpöön pieneen Lékuén juustokakkuvuokaan. 

Pieni karpalojuustokakku

Pohja

• 100 g pikkuisia amarettikeksejä
• 2 rkl voita

Täyte

• 2 dl karpaloita
• 2 rkl sokeria
• 2 rkl vettä
• 4-5  kardemumman kokonaista siemenkotaa
• 200 g rasia maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
• 1 dl tomusokeria
• 1 rkl marjalikööriä (minulla oli  just pikkutilkka lakkalikööriä)
• 1,5 dl kermaa

Tein ensin pohjan laittamalla keksejä Bamixin minileikkuriin niin paljon kuin siihen mahtui ja suurruutin ne atomeiksi. Lisäsin sitten vielä toisen setin siihen murujen päälle ja suurruutin nekin atomeiksi. Kaadoin myllyyn sulan voin ja sekoitin vielä koko homman tahmeaksi massaksi. Kaavin massan juustokakkuvuokaan. Se on sellainen, missä on keraaminen pohja ja korkea, kahdesta osasta muodostuva silikonireunus. Taputtelin voisen keksimurumassan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja nostin jääkaappiin jähmettymään. 

Sitten valmistin karpalopyreen. Kaadoin jäiset marjat pieneen kattilaan, lisäsin sinne veden, sokerin ja kardemummat. Keittelin seosta noin kymmenen minuuttia. Karpalot sitten sivumennen sanoa poksahtelevat iloisesti kuumentuessaan, joten kannattaa pitää kantta kattilan päällä, ellei erityisesti tykkää vielä toukokuussa huomata pieniä punaisia pilkkuja ympäri keittiötä. Näin joulun allahan sellaiset tietty ovat ihan paikallaan. Kun marjat olivat pohsahtaneet, kaavin koko seoksen tiheään siivilään ja puristin massaa nuolijalla siivilää vasten ja keräsin läpi tulevan sileän pyreen astiaan. Jäädytin seosksen ja laitoin siivilään jäänyt kuorimassa kompostiin. 

Seuraavana oli ohjelmassa tehdä täyte. Laitoin yleiskoneen tuorejuuston ja tomusokerin. Tuorejuuston neuvottiin ottamaan huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Sekoitin sitten kakkuvatkaimella muutaman sekunnin seosta, että juusto notkistui ja tomusokeri sekoittui siihen kunnolla. Sitten lisäsin mukaan liköörin ja karpalopyreen ja sekoitin taas. Viimeiseksi lisäsin kerman ja annoin koneen vatkata seosta alhaisella nopeudella muutaman minuutin, kunnes massaan muodostui teräviä huippuja, kun vatkaimen nosti ylös. Ei mitään voin tanakkaa massaa, mutta kumminkin sellaista käänteisvetelää. 

Kaavin kauniin vaaleanpunaisen täytteen kylmettyneen keksipohjan päälle vuokaan ja tasoitin pintaa minkä nyt osasin. Laitoin kakun peitettynä kylmään jähmettymään, ohjeessa neuvottiin antamaan kakulle aikaa ainakin 6 tuntia, 12 olisi vielä parempi. Kolmen tunnin päästä en jaksanut odottaa enää sekuntiakaan ja minun oli pakko irrottaa silikonireunukset kakun ympäriltä. Kakku pysyi nätisti kasassa, hieman tasoittelin lastalla reunuksia. Pohjan leikkaaminen onnistui ihan hyvin ja viipale pysyi kuosissa. Pudottelin palasen päälle hieman karpaloita. Aika hyvä kakku, ei liian jämäkkä ja ennen kaikkea ei liian makea. Sopii isänpäivään tai jouluun ja miksei mihin päivään hyvänsä. Tykkäsimme!