lauantai 28. lokakuuta 2017

Silmät syövät ja vatsa vetää


Päivällinen tarjoiltiin tänään CampaKeittiössä harvinaisen aikaisin, jo ennen kello kolmea iltapäivällä. Olin puuhaillut aamusta asti, jälkiruoka oli tekeillä jo seitsemältä. Se jännitti eniten, en ollut lainkaan varma, että onnistuisin. 

Nykeröin meille kahdelle sushia ja siihen lisäksi muutamia friteerattuja paloja ja makeaa munakasta. Vaikka tein kaikkea vain vähän, tein silti liikaa! Sushista en ala sen kummemmin kirjoitella ohjetta, en edes meinannut saada rullia pyörähtämään kunnolla, piti asetella palat taktisesti yhdelle kyljelleen, jotta repaleinen taitos ei näkynyt. Kalifornia-rullakin tuli vähän sinne päin, mutta sen sisälle tekemäni rapea friteerattu tiikerirapu oli kyllä hyvää. 





Tein myös tonkatsu-tyyliin ohuita broilerifileitä, ne onnistuivat hyvin. Niiden kaverina oli wasabimajoneesia. Sen ohjeen otin Risto Mikkolan Arjen Luxus-kirjasta. Tämä on niin pieni kurkkaus kirjaan, että sen pariin täytyy vielä palata uudelleen, vaikka kuittaankin sillä #suurikeittokirjahaaste-osuuden.


Jälkiruoka oli sitten päivän kummallisuus. Tein nimittäin japanilaisen juustokakun riisinkeittimessä. Etsin jo alkuviikosta japanilaisia jälkiruokia, muttei niitä kauheasti tuntunut löytyvän. Useimmat olivat jonkunlaisia vanukkaita. Mutta riisinkeittimessä valmistettu juustokakku kuulosti heti siltä, että tuotahan pitää kokeilla. Ohjeen otin täältä

Japanilainen juustokakku riisinkeittimessä

  • 230 g tuorejuustoa (käytin 200 g  Philadelphiaa ja 30 g mascarponea)
  • 2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
  • 80 g sokeria
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 40 g vehnäjauhoja
  • 2 dl maitoa
  • tomusokeria koristeluun
Lähdeblogissa on selitetty kakun valmistaminen hyvin yksityiskohtaisesti, minä kerron hieman lyhyemmin. Aloitin voitelemalla riisinkeittimen kulhon voilla oikein runsaskätisesti. Laitoin sitten tuorejuuston yleiskoneen kulhoon. Minulla oli suomalaisissa kaupoissa myytävää Philadelphia-juustoa, jonka pakkauskoko on 200 g. Ohje huusi 227 g, mikä lienee jonkun maan pakkauskoko. Lisäksi otin siis lusikallisen mascarponea, jota minulla oli vajaa paketti jääkaapissa. Ei tarvinut avata toista tuorejuustopakkausta. 

Vatkasin juustoa muutaman minuutin, jotta se notkistui. Lisäsin siihen sitten mukaan keltuaiset ja vatkasin taas massan tasaiseksi. Seuraavana mukaan pääsi sokeri, sitten sitruunamehu ja jauhot siivilöityinä paakkujen estämiseksi. Sitten vielä mukaan maitoa ja vatkaus tasaiseksi. Viimeisenä yhdistin melko vellimäiseen taikinaan valkuaiset, jotka olin vispannut vahvaksi vaahdoksi. Kaadoin taikinan riisikeittimen voideltuun kulhoon ja laitoin päälle ohjelman sushiriisin keittämiseen. Meidän keittimessämme ei ole kakkuohjelmaa, mikä on kyllä huutava vääryys. 

Ohjelma kesti noin 50 minuuttia ja kurkistin keittimen soitettua iloisen lopetuslaulunsa mitä kakulle kuului. Sen pinta oli joustava ja kakku oli selkeästi irrallaan reunoista. Mietin hetken mahtaako se olla oikeasti kypsä. Rohkaisin mieleni ja laitoin kulhoon mahtuvan pienen lautasen kakun pinnalle ja kiepsautin kulhon ylösalaisin patakintain suojatuin käsin. Kakku lähti nätisti irti, jäi hieman lautasen toiselle reunalle. Kippasin sen vielä toiselle, suuremmalle lautaselle ja sain esille kulhossa pohjalla olleen puolen, jossa oli ihan sievä paistopinta. Kakkua suositeltiin jäähdytettävän jääkaapissa useita tunteja, että mahdollinen kananmunan maku ja munakkaan koostumus lähtee. Minä laitoin kakun ulos jäähtymään. 

Päivällisen jälkeen uskaltauduin leikkaamaan kakusta palasen. Se on aika matala, minun keittimeni kulho saattaa olla isompi, kun lähdeblogissa käytetty. Mutta rakenne on mitä parhain ja maku! Ei liian makea ja suutuntuma on miellyttävä. Olen tosi iloinen, että riisikeitinjuustokakku onnistui.


Wasabimajoneesi oli oikein simppeli juttu, mutta toimi tosi hyvin friteeratun broilerin ja tiikerirapujen kanssa. Siihen tuli yksinkertaisesti reippaasti majoneesia, wasabia ja tuoretta korianteria. Kaikki sekoitettiin sauvasekoittimella yhteen ja tasaiseksi massaksi. Laitan tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään haasteaiheisia postauksia. Mutta korostan sitä, että Risto Mikkolan Arjen luxus-kirjaan palaan kyllä vielä tarkemmin ja paremmalla ajalla. 



Hirveästi tiskiä

Lauantai on viikonpäivistä minulle ehdottomasti mieluisin ja jos tiedossa on vielä vapaapäivä, alkaa päivällisen suunnittelu viimeistään edellisenä sunnuntaina. Kysäisen kasuaalisti Antilta, että mitä meillä ei ole ollut pitkään aikaan, mitä me voitaisiin ensi lauantaina syödä. Yleensä suunnitelma varmistuu viimeistään tiistaina ja siitä alkaen selailen luppohetkinäni kirjoja ja blogeja sopivien ruokaohjeiden löytämiseksi. 

Tänä lauantaina teemana on Japani. Emme ole syöneet pitkään aikaan kotona mitään Japaniin vivahtavaakaan, joten kaupassa tuli muistihäiriö sen suhteen onko meillä enää wasabia ja mikä on levätilanne. Jääkaapissa muistin olevan jotain etikoita, mutta olisiko siellä sushiriisin maustamiseen tarkoitettua lientä. 

Usein minulle käy niin, että väkerrän mielelläni sushia ja muita suupaloja, mutta syömisen hetkellä en sitten oikein saa syödyksi kuin muutaman palan. Tällä kertaa aion valmistaa vain pieniä määriä, mutta useaa laatua. Astiatkin on jo katsottuna ja jälkiruoka valmistumassa. Siitä en uskalla vielä sanoa sen enempää, minua jännittää suuresti onnistuuko se. Jos siitä ei kuulu tämän jälkeen pihaustakaan, niin on se ilmoja pidellyt. Lisäkuulumisia CampaKeittiöstä myöhemmin!


torstai 26. lokakuuta 2017

Näköalalounaalla

Tällaiset iltavuoropainotteiset viikot tahtovat mennä ruokapuolella vähän hunningolle. Emme ole yhtä aikaa kotona päivällisaikaan, tai olemme töissä tavalliseen päivällisaikaan, eikä ole tullut otetuksi eväitäkään mukaan. Eilen torjuimme hunninkoa käymällä lounaalla ennen töihin menoa, samalla reissulla kävimme jo ostamassa viikonloppua varten aineksia. Siinä kävi tosin niin, että ostoslista oli palatessa pitempi kuin mennessä, sillä muisti palaili pätkien. Sen siitä saa, kun ei tee pitkään aikaan sushia, ei muista edes että onko meillä wasabia tai kuinka vanha tuubi mahtaakaan olla. 

Lounaalle hurautimme kaupungin korkeimmalla sijaitsevaan ravintolaan (mutu, korjatkaa jos nyt sattuisi niin epätodennäköinen asia, että olisin väärässä) Jyväskylän Harjun laella olevaan Vesilinnaan. Olin selannut kaupungin muiden varteenotettavien lounastuspaikkojen tarjontaa, mutta mitään ylivoimaisen houkuttavaa ei tullut vastaan. En muuten tiennyt siinä vaiheessa, että eilen oli kansainvälinen pastapäivä, tai jotain sinne päin. Ehkä se vaikutti kaupungin ravintoloiden lounastarjontaan. Tai sitten ei. Olin eilen hieman kateellinen tamperelaisille ja helsinkiläisille siitä miten paljon enemmän tarjontaa heillä on ulottuvillaan. Mutta Harmoonin ja Le Qulkurin lounasta kyllä tohdin suositella milloin vain. Vielä hieman fiinimmin ja paremmalla ajalla lounastaessaan kannattaa kaupungissamme harkita Pöllöwaaria ja Figaroa ja sen Winebistron lounasta myös. Nyt vasta muistan, että olen aikonut käydä kokeilemassa Verson kevyttä keitto- tai salaattilounasta. Bistro Sopan lounasta uskallan vasta yhden kerran kokeilulla varovasti suositella. 

Olin käynyt Vesilinnassa lounaalla muutaman kerran, mutta siitä oli useita vuosia. Eräs kerta oli mielessä oikein miellyttävänä ja toinen kerta ei sitten niin, johtuen sushissa olleesta ruodosta ja kovahkosta hinnasta, vaikka joululounaasta olikin kyse (mitä sushi tekee joululounaspöydässä, se jäi arvoitukseksi). Nyt kuitenkin hurautin Vesilinnan hissillä ylös ravintolaan yhdessä Antin kanssa ja mielessäni siinteli jo annos paistetuista muikuista ja perunamuusista. Ja siitä monipuolisesta alkupalapöydästä, jonka muistoa muutaman vuoden takaa olin hellästi vaalinut. 

Vesilinnan pyöreä sali on miellyttävän vanhanaikainen, pidän sen täysin krumeluurivapaasta sisustuksesta ja kattauksesta. Tulee mieleen Näsinneulan sisustus, josta pidän myös. Pöydät on pääosin sijoiteltu ikkunakaarelle ja suuressa tilassa on mielenkiintoinen akustiikka. Jos ihmisellä sattuu olemaan matala puheääni, se kiertää tilan ulkoreunaa hyvin selkeästi. Aivan suurehkon salin toisella puolella istuneen seurueen matalaäänisen miehen puhe kuului korviimme kuin hän olisi istunut selkämme takana, mutta muiden puhe ei kuulunut. Minulla on työperäinen tarve madaltaa omaa ääntäni ja havainnon tehtyäni vaimensin jaaritukseni lähes kuiskauksen tasolle, vaikkei minulla ollutkaan eilen juteltavaksi mitään sen kummempia meheviä juttuja. Olin eilen hieman ujolla päällä, enkä ottanut yleiskuvaa salista, enkä kyllä rakennuksen ulkopuoleltakaan, mutta sille oli pätevä syy. Tuuli niin, että hyvä kun pystyssä pysyi, no hieman liioittelin. 

Alkupaloja, etenkin maksapatee oli hyvää!
Muistojeni runsas alkupalapöytä oli kutistunut noin kolmasosaan, mikä oli hienoinen pettymys, mutta kyllä siellä ihan mukavia palasia oli. Pääruoaksi valitsimme jo mainitut muikut ja hauki-katkarapupihvin. Alkupalat olivat jo aikaa hävinneet lautasiltamme, ennen kuin pääruoat tuotiin pöytään, minusta hieman pitkään meni ottaen huomioon vähäisen asiakasmäärän. Muilla asiakkailla näkyi olevan menossa erilaisia paltsuja ja stormauksia ennen ruokailuaan tai sen aikana, joten heillä ei niin kiire varmaan ollutkaan, mutta jos piipahtaisi lounaalle oikean lounastunnin aikana, niin kiire tulisi. Mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että muikkuni olivat tosiaan paistetut juuri ennen pöytään kiikutusta ja ne olivat rapeita ja ah niin sopivan suolaisia. Antin kalaisa murekepihvi oli sekin ihan mukava, mutta en minä siitä ihan ilonkuperkeikkoja olisi heittänyt.


Emme ole käyneet iltasyömässä Vesilinnassa, mikä johtuu varmaan monestakin syystä, mutta melko suuri syy on sijaintipohjainen. Vesilinnaan on miellyttävin mennä autolla, mutta usein päivällisellä tahtoisi nauttia myös viiniä. Jyväskylän kokoisessa kaupungissa tuntuisi pöhköltä ajaa taksilla päästäkseen Harjun laelle, mutta kiipeäminen kaupungin parasta lenkkeilypolkua ei mahdollisissa korkokengissä oikein kiinnostaisi, etenkään jos olisi pimeää ja liukasta, kuten talvella saattaisi olla. Alashan sieltä kyllä sitten vierisi mukavasti vatsa täynnä. Taisi olla vähän tekosyy. Pitää ottaa asiakseen käydä Vesilinnassa myös illalla. Kaupunki ja Jyväsjärvi näyttää varmasti kauniilta iltavalossa. 

Lounaalle tuli meidän mittapuullamme melkoinen hinta, noin 38 euroa taisi olla, eikä hintaan kuulunut siis muita juomia kuin vesi, eikä mitään jälkiruokia. Kahvi ilmeisesti olisi kuulunut hintaan. Mutta korostan vielä, että muikut olivat erinomaiset! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintolakokemuksiamme. 

Siis näin pitää muikut paistaa, osaisinpa itsekin!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Paheista puheenollen

On varmasti todella vaikea uskoa, mutta minulla on toinenkin pahe musikaalien lisäksi. Tätä pahetta en onneksi kovin usein toteuta aivan logistisista syistä, hieman myös verisuoniperäisistä syistä. Itsepetosmielessä voi tällaisia ravintoon liittyviä paheita kuitenkin harjoittaa, kun väittää itselleen, että se tai tämä kotona tehtynä ei ole roskaruokaa tai epäterveellistä. Ei ehkä niin roskaruokaa, eikä ehkä niin epäterveellistä, mutta totuushan se on, että pekonia harvemmissa tutkimuksissa luetellaan terveellisimpien ruokien kärkikymmenikössä. Se ei poista mitenkään sitä, miten hyvää pekoni on ja ihmisen sielulle tarpeellista. Muuten, tästä tuli mieleen, että kotipolttoista viinaa tai itseväkerrettyä "viiniä" tai olutta ei useinkaan kuulu perusteltavan sillä, että se on kotitekoisena terveellisempää kuin kaupasta ostettuna. Ihan hyvä niin, eihän sellaista tuubaa kukaan uskoisikaan. "Tein tässä tätä omaa pontikkaa, on luomua ja kaikki lisäaineet on poistettu!"

No niin asiaan. Minä siis tunnustan pitäväni mäkkärin eggmcmuffinista. Onneksi niitä ei ole kaikissa mäkkäreissä myytävänä, tai jos on niin vain aamiaisaikaan. Meiltä on lähimpään mäkkäriin toistakymmentä kilometriä, enkä aamuisin liiku siellä suunnalla. En edes tiedä myydäänkö siellä aamiaisruokia. Niinpä en alvariinsa syö tuota prosessoidun ruoan perikuvaa, jonka tuoteselostetta en edes tohdi katsoa, se ei voi olla hyväksi minulle. Anteeksi nyt vaan Ronald McDonald, mutta niin se vain on. Tänään minä tein ihan itse eggmcmuffineita ja luultavasti pian minut haastetaan oikeuteen, kun sanoin tekelettäni tuon nimiseksi. Leikitään siis, etten sanonut mitään sellaista, kunhan tässä jaarittelen. Ohjeen englantilaisiin muffineihin otin täältä

Englantilaiset muffinit (9 kpl) ja jotain täytettä

  • 3 dl kädenlämmintä vettä
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • hieman karkeita jauhoja (minä käytin durumia tai sitten voi käyttää vaikka polentaa)
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • täytteeksi kananmuna/muffini, viipale pekonia ja viipale juustoa muffinia kohden
Ensin tehdään taikina, se on helppoa kuin mikä. Kuivahiiva, sokeri ja suola sekoitetaan lämpimähköön veteen ja annetaan ottaa vauhtia 10 minuuttia. Minä en tietenkään jaksanut odottaa niin kauan. Kun seos on alkanut kuplia, lisätään mukaan öljy ja jauhoja muutamassa erässä. Vaivataan, tai annetaan koneen vaivata, jos on niin laiska kuin minä. Taikinasta tulee sellaista melko kiinteää ja joustavaa noin viidessä minuutissa. 

Taikina jätetään peitettynä kohoamaan tunniksi, jos vain malttaa. Minä jaksoin odottaa kolme varttia. Taikina oli oikein mukavan pehmeää ja hyvää käsitellä. Kaavin sen kulhosta jauhotetulle leivinalustalle ja vaivasin sitä hieman vielä. Taputin sen sitten tasaiseksi parin sentin paksuiseksi levyksi, josta otin 8 senttisellä stanssilla taikinakiekkoja. Nostin kiekot hyvin durumjauhoilla jauhotetulle tarjottimelle. Näitä palasia sain taikinasta 7 kappaletta ja taikinaroippeet pyörittelin vielä yhteen ja käsin taputin niistä kaksi vähän vähemmän pyöreää taikinapalaa. Kaikkien palojen päälle ripotin vielä karkeita jauhoja. Polentalle olisi nyt ollut käyttöä, mutten löytänyt mahdollista polentapussia tai -pakkausta kaapeistani. 

Ohjeessa muffinit paistettiin paistinpannulla, mutta minä tein homman crêpe-levyllä. Kuumensin levyn ja sutikoin sille hieman rypsiöljyä. Kuumensin levyä asteikon puolivälin asetuksella noin viisi minuuttia ja nostelin sitten molemmin puolin durumvehnäjauhoiset taikinapalat levylle paistumaan. Kaikki yhdeksän mahtuivat sille yhtä aikaa. Paistoin ensin alapuolta 9 minuuttia ja sitten käänsin pallerot ja paistoin toista puolta viitisen minuuttia. Uunia tässä ei siis tarvita ollenkaan. 



Halusin kokeilla ovatko muffinit varmasti kypsiä ja halkaisin yhden, olihan se ihan kypsä. Nostin muffinit pois levyltä odottamaan siksi aikaa, että paistoin muutaman viipaleen pekonia ja kananmunia. Otin tavallisesta arkijuustosta viipaleita. Nostin halkaistut muffinit leikkuupinta vielä kuumalle crêpe-levylle ja paistoin niihin mukavan rapean pinnan. Asettelin sitten kananmunan, juustoviipaleen ja pekonin muffininpuolikkaalle ja toisen puolen kanneksi päälle. Maistui aika oikealta, vaikka itse sanonkin. 



Oikeampi tapa syödä englantilaisia muffineita olisi varmaankin hillon ja clotted creamin kanssa samalla kun siemailee teetä maidolla valkaistuna. Tai niin me ainakin teimme sisareni kanssa viime kesän englantilaisella jaloittelullamme. En tiedä mikä tuote Suomessa vastaa, vai vastaako mikään clotted creamia. Muffinit voi hyvin halkaista tuoreena ja pakastaa puolikkaina. Sitten ne voi käyttää kohmeisina leivänpaahtimen kautta, jos joku päivä tekee mieli toteuttaa pekonipohjaisia paheita. Oli hauska nähdä, että hiivalla kohotettuja leivonnaisia voi tosiaankin paistaa pannulla (tai minä siis levyllä) ja ne kypsyvät oikeasti ja tasaisesti. 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Liian pitkästä aikaa – kreikkalainen salaatti portugalilaisilla oliiveilla

Muut kaivavat valurautapatoja esille ja keittävät keittoja, kun syksy tulee. Minä en malttaisi, vaan haluaisin salaattia. Ja saanhan minä salaattia, kun vain teen. Tänään söimme kreikkalaista salaattia, johon tuli portugalilaisia oliiveja. Ne olivat kyllä aika mauttomia, pitäisi keksiä niille jonkunlainen marinadi, onko vinkkejä, miten marinoisin mustia kivellisiä oliiveja?


Kreikkalainen salaatti

  • 1 pala aitoa kreikkalaista fetaa
  • 1 puntti salaattia
  • kaikki viimeiset tomaatit sisäkypsyttämöstä (keltaisia ja punaisia, erikokoisia ja muotoisia)
  • 1 pienehkö kurkku
  • 1 punasipuli
  • 1 salottisipuli
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • mustia oliiveja
  • basilikaa
Etukäteismarinoin sipuleita noin tunnin verran. Leikkasin sipulit ohuiksi kiekoiksi ja laitoin ne tiiviisti suljettavaan rasiaan yhdessä etikan, öljyn, suolan ja sokerin kanssa. Suljin rasian ja ravistelin sitä kunnolla. Levittelin laakealle vadille salaatinlehtiä. Leikkasin tomaatit ja kurkut viipaleiksi ja sommittelin ne kehälle vadin reunoille. Ripottelin marinoituneet sipulit vadille ja nostin fetapalan keskelle. Mursin fetan muutamaan palaan. Lisäsin vielä mustia oliiveja ja basilikaa, hieman oliiviöljyä ja paljon pippuria. Muuten salaatti oli erinomaista, mutta oliivit eivät maistuneet hongalle eikä haavalle. 

torstai 19. lokakuuta 2017

Piimäsämpylät


Toukokuussa innostuin juurileivonnasta oltuani What's Cooking-tapahtuman juuripajassa. Sain sieltä mukaani oman juuren ja pian se oli ristitty Juurakon Huldaksi. Leivon juuresta kymmenkunta kertaa ja alkukesästä Hulda oli juurihoidossakin oikein hyvällä menestyksellä. Jaoin juuresta äidilleni ja Luimupupulaan ja pidin itseäni jo melkoisen hyvänä juurenkäsittelijänä. Niinhän siinä usein käy, moukantuurilla mennään vähän aikaa, mutta tuuri ja taito ovat kuitenkin eri asioita. Kesäkuussa Hulda alkoi olla heikossa hapessa ja heinäkuussa se piti laittaa kompostiin. Siihen kertyi pinnalle kirkasta nestettä liiaksi, se haisi tärpätille ja alkoi vihertää. Aivan tosi, uskokaa pois. 

Olen miettinyt monet kerrat mistä Huldan kurja kohtalo johtui. Siis muustakin kuin siitä, etten minä sittenkään ollut vielä kovin hyvä hommassa. Tärkein syy lienee se, että juuri kasvoi liian suureksi. Jakamisesta huolimatta siitä tuli melkein 3/4 litran purkin kokoinen. Sen ruokkiminen leipomisten välissä kävi työlääksi. Toinen tärkeä syy oli se, etten leiponut siitä tarpeeksi usein. Kahden hengen taloudessa meillä menee leipää melko vähän nykyään ja mieluiten syömme ruisleipää. Kun onnistuin saamaan Huldan hyvin töihin, olivat juurisämpylät todella hyviä, mutta tein niitä kerralla liikaa. Leipää en onnistunut saamaan kovin hyvin aikaan, useimmiten tuloksina oli likilaskuisia lättänöitä tai repeilleitä reuhkanoita. Kolmantena syynä voivat olla käyttämäni jauhot. Käytin vähän mitä sattui ja lopputulos oli sitten melkoisen sattumanvaraista. Tärkein syy lienee kuitenkin se, että kiireisinä alkukesän viikkoina melkein unohdin Huldan ja jätin sen välillä ruokkimattakin. Kerran kokeilin elvytystä radikaalilla pienennyksellä ja intensiivisellä ruokinnalla, mutta se oli liian vähän liian myöhään. 

Loppukesällä ajattelin, että kokeilisin Satu Koiviston neuvoin uuden juuren aloittamista. En ole vielä saanut tätä aikaiseksi. Minulla ei ole nyt juuri sen enempää aikaa, kuin kesälläkään emmekä vieläkään syö leipää kovin paljon. Mutta kun aloitan uuden juuren, lupaan pitää sen riittävän pienenä, niin että sitä mahtuu ruokkimaan purkkiin ja leipoa pieniä eriä, 6-8 sämpylää kerrallaan. Yritän myös muistaa pakastaa sämpylöitä, mikäli niitä meinaa jäädä, sitä en kertaakaan tehnyt. 

Sunnuntaina meillä oli sellainen aamu, ettei talossa ollut yhtä paahtoleipäpalaa enempää leipää. Niinpä tein aamiaiselle tuoreita sämpylöitä. Ihan sellaisia tavallisia, pehmeäkuorisia ja jokainen oman näköisensä nökönen. Vaikka ne olivat hyviä, puuttui niistä rapean kuoren haukkausmukavuus ja maun syvyys, jota aloin jo saavuttaa Huldan kanssa. Siksipä olenkin miettinyt Hulda II:sen aloittamista taas. Ohjeen piimäsämpylöihin otin täältä. Tein melkein niinkuin käskettiin.

12 piimäsämpylää

  • 4 dl piimää
  • 50 g tuoretta hiivaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä (oma lisäykseni)
  • 1 tl suolaa
  • 8-9 dl jauhoja (sämpyläjauhoja, ruisleseitä, ruisjauhoa)
Lämmitin piimää hieman lähemmäs kädenlämpöä. Murustin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin lämpimän piimään päälle. Lisäsin mukaan suolan, hunajan ja öljyn, vispilöin seoksen tasaiseksi niin, että hiiva liukeni nesteeseen kokonaan. Mittasin kulhoon ensin 4 dl sämpyläjauhoseosta ja annoin koneen vaivata taikinaa hitaasti taikinakoukulla. Seuraavaksi lisäsin mukaan noin desin verran ruisleseitä ja toisen desin ruisjauhoja. Kone vaivasi taikinaa muutamia minuutteja ja koska taikina oli aika tahmeaa vielä, lisäsin vielä sämpyläjauhoja niin, että kaikkien jauhojen kokonaismäärä oli noin 8-9 dl. Jätin taikinan kohoamaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana kuumensin uunin 200 asteeseen. Jätin leivinkiven uuniin pellille kuumenemaan samaan tahtiin. 

Kun taikina oli kohonnut puolisen tuntia, kumosin sen jauhotetulle leivinlaudalle. Sirottelin taikinan päällekin hieman jauhoja ja kääntelin taikinaa leipurinlastalla, että jauhot sekoittuivat taikinaan. Muotoilin taikinasta pötkylän, jonka leikkasin 12 palaan. Nostin palat leivinpaperin päälle odottamaan, että uuni olisi kuumennut. Nostin painavan leivinkiven pelteineen uunista ja asettelin sämpylät kiven päälle. Paistoin sämpylöitä noin 12 minuuttia, jossa ajassa niihin tuli kauniin ruskea pinta. Ei niistä kovin sieviä muuten tullut, mutta lämpiminä juustolla, kinkulla ja kurkulla päällystettyinä ne maistuivat oikein hyviltä. Taidan kaivaa esille sen Satu Koiviston ohjeen juuren aloittamisesta...





tiistai 17. lokakuuta 2017

Karpalo-ohratto

Luin jokunen aika sitten puolukkarisotosta täältä. Ajatus jäi muhimaan, mutta joku kätevä emäntä laittoi kaikki puolukat mehumaijaan viime viikolla. Joku pieni rasiallinen jäi, mutta muuten huusholli on puolukaton. Mutta karpaloita jätin pussillisen, niitä on mukava laittaa liharuokien kaveriksi. 

Kyllä karpalot sopivat kala-ateriallekin. Viime perjantaina meillä oli ensin alkuruokana keittiöpeikko-osaston tartar ja pääruokana oli melkoista simultaanikapasiteettia vaatinut karpalo-ohratto paistetun nieriän kanssa. Minulla oli liedellä yhtä aikaa kaksi kattilaa ja kaksi pannua. Kaikki tuli yhtä aikaa valmiiksi, mutta poltin sormeni ja sain esiliinasta huolimatta paidalleni lähtemättömän rasvatahran. 

Karpalo-ohratto kahdelle

  • 1 salottisipuli
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl punaviiniä (puolet karpalopyreeseen, toinen puoli kasariin)
  • 1 dl ohrasuurimoita 
  • 0,5 l kanalientä
  • 1 dl karpalopyrettä
  • suolaa ja pippuria
  • iso nokare voita
  • parmesaania
Laitoin jäiset karpalot (noin 2 dl) tehosekoittimen kannuun ja mukaan puoli desiä punaviiniä. Suurruutin yhdistelmän jääkohmeiseksi hyhmäksi, jonka kaavin tiheään siivilään. Puristin karpalomassan nuolijalla siivilän läpi kulhoon, sitä tuli noin desin verran ja se maistui todella intensiiviseltä ja väri oli ihana. 

Pilkoin sipulin oikein pieneksi silpuksi ja kuullotin sitä oliiviöljyssä muutaman minuutin varoen sipulin palamista. Lisäsin ohrasuurimot kasariin. Minulla ei ollutkaan mieluisampia vaaleita ohrahelmiä tai sitten en vain löytänyt. Pitäisi tehdä kuivakaappien kollaus. Pian, tämän vuoden loppuun mennessä. 

Kuullotin suurimoitakin hetkisen, taas varoen polttamista. Lisäsin sitten puoli desiä punaviiniä pannulle ja sekoittelin kunnes viini oli imeytynyt ja osaksi haihtunut. En ollutkaan koskaan aikaisemmin käyttänyt ohratossa (tai risotossa) punaviiniä. Aloin lisätä kuumaa kanalientä pieni kauhallinen kerrallaan ja sekoitin koko ajan. Ohratto kypsyi minusta risottoa nopeammin. Noin viiden minuutin päästä lisäsin kauniinpunaisen karpalopyreen kasariin. Ohraton väristä ei tullut niin kaunista kuin olisin toivonut, koska suurimot olivat tummia. Hetken kuluttua, kun sekä liemi alkoi olla lopussa että ohra kypsää, lisäsin mukaan voita ja parmesaania. Maistelin tuotosta, suolaa se ei tarvinut kuin ihan vähän, liemessä oli suolaa ja parmesaanissa myös. Pippuria laitoin enemmän. Minun oli tarkoitus laittaa annokseen vielä muutama kohmeinen karpalo, mutta enhän minä muistanut.

Ohraton kanssa söimme pannulla nopeasti paistettua nieriää ja yrtti-voikastiketta. Myös muutama timjaminen voissa paistettu porkkana pääsi lautaselle. Tuli muuten tiskiä, kun hääräsin kaikki yhtä aikaa valmiiksi. Kahden hengen ateriasta tuli koko tiskarillinen pestävää. Tosin olen minä yksinkin saanut koko tiskarin täyteen, viime viikonloppuna esimerkiksi, kun tein hieman shakshukaa

Mutta se karpalo-ohratto. Se oli todella hyvää! Purutuntumaa oli juuri oikea määrä, karpalon hapan kirpeys tunki läpi tosi mainiosti, ainoa miinus tuli väristä, johon jäi toivomisen varaa. Tämä sopisi hyvin jokun riistaruoan kanssa, mutta kyllä se komppasi hentoa nieriääkin, jonka paistaminen onnistui minulta ensimmäistä kertaa lähes täydellisesti. Aivan ei tullut syötävän rapeaa nahkaa, mutta melkein. 

Ulkona muuten satoi kuvanottohetkellä, mutta onneksi aika pieniä pisaroita!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Lohitartar kun vauhtiin päästiin

Perjantaina meillä oli alkuruoaksi lihaa ja pääruoaksi kalaa. Launtaina sinksautimme homman toisin päin, eikä siinäkään hassummin käynyt. Koska tartar ei ollut vaikeaa tehdä, eikä pahaa syödä, kokeilimme samaa kalasta. Tällä kertaa otin ohjeen Del's cooking twist-blogista. Ohjeen valkosipulia en käyttänyt, minulla on nyt menossa hienoinen valkosipulinvieroksuntakausi.

Lohtatartar kahdelle

  • 1 mango
  • 1 avokado
  • 200 g ruodotonta ja nahatonta lohta
  • 1 sitruuna
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • muutama chilihiutale
  • seesaminsiemeniä
  • tuoretta korianteria
  • tuoretta tilliä
  • 2 viipaletta paahtoleipää (oli vähän tarpeeton, eikä sitä ohjeessa ollutkaan)
  • jotain vihreää lautaselle (minulla oli rucolanversoja)
Aluksi ainekset marinoidaan omina setteinään. Sekoitin marinadin ainekset, sitruunamehun, oliiviöljyn, suolan, pippurin, chilihiutaleet ja ruohosipulin silppuna. Marinadia tulee olla reilu desi. Jaoin se kolmeen kannelliseen rasiaan. 

Leikkasin lohen pieniksi kuutioiksi ja lisäsin lohen marinoimiseen tarkoitettuun astiaan silputtua korianteria ja seesaminsiemeniä (noin ruokalusikallisen). Laitoin lohikuutiot marinadiin ja sekoitin kunnolla. Peitin astian kannella ja laitoin lohen jääkaappiin marinoitumaan ja raakakypsymään. 

Halkaisin avokadon ja poistin keskuspallukan. Otin sisuksen kuoresta lusikalla ja leikkasin avokadon kuutioiksi, jotka sekoitin varovasti omaan marinadiinsa. Kääntelin kuutioita hellästi, etteivät ne menisi muusiksi. Laitoin avokadonkin jääkaappiin marinoitumaan.

Käsittelin sitten mangon, toivoin että ostamani yksilö olisi kypsä. Olin ostanut kaksi mangoa pakkauksessa, jossa kehuttiin hedelmien olevan syöntikypsiä. Toinen niistä oli melkein liian pehmeä ja toinen juuri ja juuri leikattavissa. Sain niistä kuitenkin aikaan tarpeeksi pieniä mangokuutioita. Mangon käsittely on minusta hankalaa, en koskaan saa sitä oikein kunnolla hyödynnettyä. Sinulla on varmaan hyviä vinkkejä, miten mangoa pitäisi käsitellä. Laitoin aikaansaamani mangokuutiot omaan marinadiastiaansa ja viileään.

Aloitin esillepanon lautasten valinnalla. Käytin laakeaa Ikean syvää lautasta, mutta valitsin aterimet väärin, liian pienillä oli hankala syödä syvästä lautasesta. Isot kihvelit, jos lautanen on syvä ja iso! 

Paahdoin ensin kaksi viipaletta paahtoleipää, sillä halusin saada alkuruoalle perustuksen. Leikkasin leivät hieman neliön muotoista stanssia suuremmiksi neliöiksi. Sitten otin kolme rasiaa jääkaapista ja valutin aineksista marinadia pois sen minkä niistä tihkui. Eniten kosteutta oli mangorasiassa, olihan hedelmä itsekin jokseenkin mehukas. Lohiastiasta ei valunut marinadia ollenkaan, eikä avokadostakaan paljon. 

Laitoin neliönmuotoiset metallimuotit leipäpalojen päälle ja lusikoin alimmaksi kerrokseksi mangoa kumpaankin annokseen silmämääräisesti yhtä paljon. Seuraavaksi kerrokseksi jaoin marinoidun avokadon ja päällimmäksi raakakypsennetyn lohen. Koristelin pienellä tillitupsulla ja sirottelin lautaselle annoksen ympärille minikokoista rucolanversoa, jossa on yllättävän kipakka maku ja näyttää nätiltä. Nostin varovasti stanssit pois annoksista ja ne pysyivät kuin pysyivätkin kasassa.

Tästä tuli oikein hyvä alkuruoka, joskin annoskoko oli vähän reilu, siitä olisi saanut helposti kolme, ellei neljäkin hyvän kokoista annosta pienemmillä stansseilla. Jos pääruoka olisi ollut kevyt keitto, olisi alkuruoan koko ollut passelimpi. Annoksen voi koota myös lasiin, jollei sopivia stansseja ole käytettävissä. Alimpana oleva leipäpala oli aika turha, sen olisi voinut hyvin jättää pois tai korvata vaikka ohuella, voissa paistetulla ruisleipäviipaleella. Paahtoleipä sitkistyi liikaa, eikä se korostanut muitten ainesten makujakaan. 

lauantai 14. lokakuuta 2017

Kotimaisten päärynöiden loppusijoitus

Summamutikkakuva, kun ei yllä ottamaan suoraan ylhäältäpäin
Kotimaisia päärynöitä ei usein saa ostaa, ehkä kerran syksyssä. Minä osuin apajille joku aika sitten. Söimme pari päärynää sellaisinaan, mutta lopuille tarvitsin pikaista jatkokäyttömahdollisuutta. Sellaisen löysin Recipes made easy-blogista. Pienensin ohjetta vähän sopimaan käytettävissä olevaan vuokaani ja sittenkin piti tehdä viisi pientä lisäkakkua. Laitan tähän ohjeen mukaiset määrät, ne sopivat tavalliselle pitkulaiselle leivävuoalle ja jos taikinaa meinaa jäädä yli, lopun voi käyttää pariin, kolmeen muffinivuokaan.

Päärynät suklaakakussa


Päärynöiden esikeittäminen

  • 5 pientä päärynää
  • 100 g sokeria
  • 3 dl siideriä
  • 1 tl kuivattua inkivääriä (minulla ei ollut)

Kakkutaikina

  • 175 g pehmeää voita
  • 175 g sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 175 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl kaakaota
  • 75 g suklaata
Kuori päärynät, jätä kanta paikalleen. Kuumenna siideri ja sokeri (sekä inkivääri) pienessä kattilassa ja lisää kuoritut päärynät kuumaan siideriin. Jätä ne maustumaan liemeen 20 minuutiksi, käännä päärynöiden kylkeä puolivälissä, jolleivat ne ole ihan uppeluksissa. Nosta päärynät lautaselle paperin päälle valumaan ja jäähtymään. 

Päärynöiden hautuessa valmista taikina. Sulata suklaa vesihauteessa. Se tapahtuu yksinkertaisimmin niin, että laitat kulhon pienen kattilan päälle, kiehauta kattilassa vettä ja sulata suklaa kulhossa alla olevan lempeästi kiehuvan veden lämmössä. 

Kuumenna uuni 180 asteeseen tai 160 asteeseen kiertoilmalla. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan ja seuraavaksi jauhot, leivinjauhe, suola, kaakao ja sulatettu suklaa. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaavi taikina vuokaan. Minulla oli vahapintainen pahvivuoka, mutta jos käytät metallista tai lasista vuokaa, voitele ja jauhota vuoka vehnäjauholla tai kaakaolla. Tasoita taikinan pinta ja tuuppaa viilenneet päärynät taikinaan niin, että joka toinen osoittaa vuoan oikeaan reunaan ja joka toinen vasempaan, paina päärynöitä taikinaan noin puoleen väliin. 

Paista kakkua noin 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Anna jäähtyä vuoassa 10-15 minuuttia ennen kuin kumoat kakun. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön kanssa. Minä ripotin vähän vadelmapölyä päälle.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Kuulitteko kolinan? Keittiöpeikko nimeltä Tartar kaatui!

En keksi kyllä mitään erityistä syytä, miksen ole koskaan aikaisemmin tehnyt tartaria. Olen maistellut sitä ravintolassa yleensä Antin lautaselta ja pitänyt enimmäkseen. 

Erilaisia näkemyksiä tartarista virolaisissa ravintoloissa


Tartar on vain ollut keittiöpeikko-osastoa tähän päivään asti. Hain tukea muilta blogaaneilta ja sainkin paljon erilaisia vinkkejä ja neuvoja. Halusin mikäli  mahdollista kuitata yhden osan #suurikeittokirjahaastettakin ja minulla oli jopa valinnan varaa. Ensin ajattelin tehdä tartarin Risto Mikkolan Arjen Luxus-kirjan ohjeella, mutta säästin kirjan vielä erästä toista ruokaa varten. Tartuin viimeksi kesällä selailemaani Prisca Lecleren Tarte Tatin-kirjaan. Sain aikoinaan kutsun kirjan julkistamisjuhliin, mutten päässyt, joten sain kirjan myöhemmin arvostelukappaleena. 


Kirjassa oli mukavan yksinkertainen ohje tartarille, eikä se mikään monimutkainen ruoka olekaan. Enhän minä ihan niin tehnyt kuin kirjassa, ainekset otin ohjeesta, mutten sekoittanut mausteita lihaan, kuten kirjassa tehtiin, vaan sommitelin ne lautaselle lihan ympärille. Mutta muuten olin melko tottelevainen. Jauhelihan sijaan käytin kokolihaa, jonka leikkasin itse. 

Tartar kahdelle alkuruokana

  • 200 g naudan ulkofilettä
  • 2 kananmunan keltuaista
  • suolaa ja pippuria
  • sinappia
  • maustekurkkua
  • isoja kapriksia
  • sipulia
  • persiljaa
Laitoin lihan pakastimeen noin puoleksi tunniksi ennen kuin aioin valmistella ruoan. Näin liha kylmenee ja on helpompi leikata. Kun se oli kylmää, leikkasin lihan ensin noin puolen sentin viipaleiksi ja sitten viipaleet puolen sentin suikaleiksi. Leikkasin sitten suikaleet pieniksi paloiksi. Tässä vaiheessa poimin pois kohdat, joissa oli selkeitä kalvoja tai jänteitä. 

Otin esille tarjoilulautaset ja laitoin niille noin 8 sentin stanssit. Lusikoin lihapalaset stanssin keskelle ja muotoilin tasaisen, muttei liian tiiviin pihvin. Ilman stanssiakin se onnistuu, senkun vain taputtelee lihan sopivaksi pyöryläksi. Tein pihviin pienen syvennyksen kananmunan keltuaista varten. 

Leikkasin sipulin ja maustekurkun pieniksi kuutioiksi ja asettelin niitä mutkavartisille maistelulusikoille. Laitoin yhdelle lusikalle suolaa ja toiselle sinappia, kahteen muuhun kurkkua ja sipulia. Lautaselle nostin muutaman kapriksen ja ripottelin persiljasilppua. Päälle kiersin myllystä pippuria ja nostin lihan syvennykseen keltuaisen kuorenpuolikkaassa. Asetin lautaset kylmään odottamaan ateriaa. Pöytään nostaessa keltuaisen voi kipata lihan päälle kuorenpuolikkaasta. Paahdetut leipätikut voisivat sopia kaveriksi ja juomaksi lager. Minulle oli vaaleaa lageria ja Antille tummempaa. 


Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot-ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille, joille kerään niin keittiöpeikkoja aina kun on peijaisten aika ja postaukset, jotka liittyvät haasteeseen kokata kaikista keittokirjahyllyni kirjoista ainakin yksi ohje. 


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Ruusukaalilla höystetty perunamuusi

Perunamuusiin voi lisäillä vaikka mitä, ei ehkä mustikoita, mutta kaikenlaista vihannesta kyllä. Tänään meidän kahden hengen perunamuusiannoksessamme oli lisänä kevätsipulia ja muutama ruusukaali. Piti olla pinaattia, mutta käytinkin sen näköjään alkuviikosta kaiken loppuun. Ja oli meillä pakastimessa pekonia, jota myöskin silloin kaipailin. Jo minä ihmettelinkin, että miten on mahdollista, ettei meillä ole pekonia. Tämän päivän muusista tuli vallan mainoita Ikean lihapullien kanssa. On se ilmoja pidellyt!

Ruusukaali-perunamuusi kahdelle

  • 8 keskikokoista siikliperunaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 2 kevätsipulia
  • 8 ruusukaalia
  • suolaa ja pippuria
  • voita
Kuori ja pilko perunat muutamaan palaan, höyrytä tai keitä kypsiksi. Sillä välin silppua sipuli ja ota ruusukaalien uloimmat lehdet pois, mikäli ne osoittavat nahistumisen merkkejä. Leikkaa kaalit ohuiksi viipaleiksi. Sulata pannulla pieni pala voita ja kuullota sipulia ja kaalisuikaleita pannulla muutama minuutti. Niiden ei tarvitse varsinaisesti kypsyä, kunhan hieman notkistuvat. Kuumenna kerma.

Kun perunat ovat kypsiä, purista ne kattilaan perunapusertimella tai nuiji pottunuijalla atomeiksi. Lisää mukaan voita, kuumaa kermaa, suolaa ja pippuria, sekä laiskat sipulit ja kaalit. Sekoita tasaiseksi, maistele ja mausta lisää, jos siltä tuntuu. 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Pinaattia ja pastaa #suurikeittokirjahaaste-teemalla


#suurikeittokirjahaaste edistyi eilen pastaruoalla kirjasta Rachel's Favourite Food at Home. Katsoin noin 6-8 vuotta sitten paljon BBC:n silloista ruokaan keskittyvää tv-kanavaa, jolla oli usein Rachel Allenin ohjelmia. Hankin niihin aikoihin useita Rachelin kirjoja, niissä on mukavia ohjeita. Vuonna 2013 tein oma-aloitteista keittokirjahaastetta, jonka yhtenä osana oli yksi Rachelin kirjoista. Nyt tartuin toiseen kirjaan pastaruokaohjeen toiveissa. Onpa se työlästä alkaa etsiä hyllyllisestä kirjoja jotain tiettyä ruokaohjetta, kun on tottunut nettihakuihin. Mutta löysin. Jouduin kyllä hieman soveltamaan raaka-aineiden suhteen, sillä meillä oli päässyt pekoni loppumaan. Ihmettelen sitä, mutta niin tosiaan oli. Käytin pekonin sijaan jokirapuja.

Pastaa pinaatin ja pekonin (ei vaan jokirapujen) kanssa kahdelle

  • 250 g isokokoista pastaa (nimeä en muista, sellaista vanhan lämmityspatterin muotoista)
  • oliiviöljyä
  • pekonia muutama viipaleita (käytin 200 g jokiravun pyrstöjä)
  • pari kourallista pinaatinlehtiä
  • 1 valkosipulinkynsi viipaleina
  • kaksi kevätsipulia silppuna (oma lisäykseni)
  • liraus valkoviiniä (oma lisäykseni) 
  • parmesaania
  • suolaa ja pippuria
Kiehautin vettä kattilassa ja suolaisin veden reippaalla kädellä. Keitin pastaa ohjeen mukaan al denteksi. Samaan aikaan kuullotin valkosipulinkynttä viipaleina ja puolta kevässipulisilpusta hetkisen pannulla oliiviöljyssä. Kun pasta alkoi olla valmista, lisäsin pannulle jokiravut ja tilkan valkoviiniä. Kun viini oli kiehunut olemattomiin, lisäsin pannulle pinaatit ja kääntelin niitä hetkisen. Kaadoin mukaan kypsän pastan, maustoin suolalla ja pippurilla ja raastoin päälle kunnolla parmesania. Jos sitä pekonia olisi ollut, olisin paistanut sitä silppuna rapeaksi rapujen sijaan. Annokseen vielä raastoimme runsaasti lisää parmesaania. Hieman kuivaksi ruoka jäi, kun siinä ei ollut pekonin rasvaa, mutta kyllä me sen lusikoimme. Pinaattia olisi voinut olla paljon enemmänkin, se katoaa kuumetessaan melko olemattomiin, mutta maistuu miellyttävälle. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

maanantai 9. lokakuuta 2017

No nyt on hyvät suklaakeksit!

Olen mukana Ku ite tekee-blogin Minnan aloittamassa haasteessa, jossa kokkaamme jotain kaikista omistamistamme keittokirjoista. Blogaaneille niitä tuntuu kertyvän huomattavan paljon vielä nykyäänkin, vaikka moni käyttämistämme ohjeista on nettiperäisiä. Moni kirja pölyttyy käyttämättömänä hyllyssä ja sitä vastaan #suurikeittokirjahaaste on aivan omiaan. 

Kokit ja potit-blogin ihastuttava emäntä, Hannele on aivan ensimmäisiä blogaaneja, joita olen tavannut silmästä silmään. Hannelen ja hänen ystävänsä Johannan yhteistyönä syntynyt Suupaloja on hieno kirja, josta voi ammentaa monenlaisiin kokkaustarpeisiin. Tällä kertaa kokeilin Suupaloja-kirjan Maailman parhaita suklaacookieta. 


Maailman parhaat suklaacookiet Hannelen tapaan

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl täysruokosokeria
  • 1 dl sokeria 
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 tl meri- tai vuorisuolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 100-150 g suklaata rouhittuna tai nappeina
  • 1 kananmuna
  • 125 g voita sulatettuna
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen kulhossa listan mukaisessa järjestyksessä. Ota taikinaa noin ruokalusikallinen kerrallaan käsiisi ja muotoile taikinasta pallo, jonka painat leivinpaperille hieman lyttyyn. Taikinasta tulee noin 20-25 pikkuleipää. Jätä niiden väliin kunnolla leviämisvaraa. Paista pikkuleipiä noin 5-7 minuuttia. Anna niiden jäähtyä hetkinen pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään loppuun. 

Minulla oli sekä valkoisia, että tummia suklaanappeja, käytin kummatkin pussinpohjat loppuun, eikä minulla ollut ruokosokeriakaan. Käytin tavallista hienojakoista leivontasokeria. Pikkuleivistä tuli todella hyviä, reunoilta mukavan rapeita ja keskeltä hieman sitkaita. 


Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lähti lapasesta – shakshuka seuraavaan aamuun

Niin siinä sitten kävi, että överiksi meni. Vain yksi piti ottaa, mutta viiteen päädyin. Käykö teille koskaan niin? Hyvät on aikeet, mutta jossain vaiheessa vaan homma riistäytyy käsistä? Onneksi tänään on töihin meno vasta myöhään illalla. Ehtii toipua. Elokuvista. Ja ehkä katsoa muutaman lisää. 

Aamun pienoiseen elokuvaähkyyn sopi hyvin elämäni ensimmäinen shakshuka. Muistan kuulleeni siitä ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, kun Jael suositteli sitä. Ja sittemmin olen monissa blogeissa nähnyt tätä armoitettua aamiaisruokaa, jonka voi tehdä ihan mistä tykkää eikä sillä kellon ajallakaan niin väliä ole. Ja mikä parasta, kerrankin sellainen ruoka, jonka blogaanikin saa syödä kuumana, sen ehtii käyttää pihalla kuvattavana ja yhä siihen vaan vielä polttaa kielensä. 

Shakshuka minulle Jonnaa mukaellen

  • 1 pienehkö tölkki säilöttyjä luumutomaatteja (Annan kaupasta)
  • pieni palanen lämminsavulohta (menipä viimein loppuun sekin)
  • 1 viipale kinkkua
  • 2 kevätsipulia
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • pieni loraus oliiviöljyä
  • muutama hiutale kuivattua chiliä
  • 1 tl sokeria
  • suolaa ja pippuria
  • 1 kananmuna
  • puolikas avokado (eipä ehtinyt mennä pilalle!)
  • baby-pinaattia
Silppusin sipulit ja kypsensin niitä miedolla lämmöllä oliiviöljyssä pannulla, jonka voi laittaa uuniin. Minä käytin pientä valurautapannua. Jollei sinulla ole uuniin sopivaa pannua, tee alku liedellä ja siirrä ainekset lopuksi uunivuokaan. Kun sipulit olivat laiskistuneet, mutteivat ruskistuneet, lisäsin mukaan tomaatit. Lyttäsin niitä vähän lastalla palasiksi. Lisäsin mukaan chilihiutaleita, pimentonia, sokeria, suolaa ja pippuria. Annoin kastikkeen kiehua noin viisitoista minuuttia. 

Lämmitin kastikkeen kiehuessa uunin 200 asteeseen ja valmistelin muut ruoan ainekset. Minulla oli hieman lohta ja kinkkua, mutta mukaan voi laittaa ihan mitä tykkää, vaikka makkaraa, eilisiä keitettyjä perunoita kuutioina, kikherneitä tai papuja. Leikkasin kinkkuviipaleet suikaleiksi, jotka käärin pieniksi rulliksi ja lohkoin kalapalan muutamaan suupalaan. Viipaloin avokadon puolikkaan ja otin pussista muutamia pinaatinlehtiä valmiiksi. 

Kun uuni oli kuuma ja kastike pannulla kiehunut kokoon jonkun verran, lisäsin mukaan toiselle reunalle kinkkurullat ja toiselle lohipalat. Keskelle pannua rikoin yhden kananmunan. Nostin pannun uuniin. Jos haluaa, että keltuainen on valuva, riittää noin 5 minuuttia, täysin kypsäksi keltuainen ehtii noin 10 minuutissa. Minun pannuni oli uunissa noin 8 minuuttia, unohduin juttelemaan siilille sen paviljongissa, kun vein sille ruokaa ja oman aamiaiseni keltuainen ehti hieman liian kypsäksi. 

Otin pannun uunista ja asetin ruoan pinnalle avokadoviipaleet ja pinaatinlehdet, pyöräytin vielä myllystä hieman pippuria. Minulla ei ollut mitään hyvää leipää (vieläkään) talossa, joten paahdoin vaaleaa leipää voinokareen kanssa pannulla ja ripautin viipaleille pimentonia. Leipä on kyllä tarpeen tässä ruoassa, sillä saa siivottua talteen jokaisen tipan mahtavaa tomaattikastiketta. Todella hyvää! Ja kuten sanottu, lämmintä ihan viimeiseen suupalaan. 


Mitähän elokuvia sitä tänään katsoisi? Taidan aloittaa tv-sarjalla Ylpeys ja ennakkoluulo, vaikka muistan sen vuorosanat ulkoa, tiedän aina mitä kukin tulee seuraavaksi sanomaan. 

lauantai 7. lokakuuta 2017

Salainen paheeni on katsoa musikaaleja

Minä en oikein koskaan tunne itseäni yksinäiseksi. Voin olla hyvin yksin, saatan kyllä ikävöidä läheisiäni, mutta yksin olemisessa ei ole sinänsä mitään vikaa. Ainakin näin, kun yksinoleminen ei johdu pakosta tai  muusta ikävästä asiasta, vaan vain siitä, että läheisillä on juuri nyt muuta menoa. Nyt sattui vielä niin hyvin, että minulla on hieman vapaatakin. Pitkältä tuntuneen ja ajoittain raskaan työviikon jälkeen lauantai tuntuu olevan tarpeeksi lähellä paratiisia, eikä minua edes syksyinen harmaus haittaa. 

Olen jo tehnyt kotityöt, jotka itselleni tälle päivälle määräsin, syönyt jopa aamiaisen, kuohuviini jäähtyy jääkaapissa ja illan elokuva on riisuttu sellofaanikääreestä. I's a girl's night in! 

Avokado-savulohileipä parhaassa seurassa olevalle 

  • 1 viipale mieleistäsi leipää (minulla oli leivät vähissä, käytin tavallista paahtoleipää)
  • puolikas avokadoa
  • pieni pala lämminsavulohta, myös graavilohi tai kylmäsavulohi käy
  • 1 kananmuna
  • pieni nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta ruohosipulia
Halkaise avokado ja kuopaise puolikas lusikalla yhtenä palana pois kuoresta. Viipaloi puolikas ja laita toinen puoli jääkaappiin tiiviissä rasiassa, jätä keskustan siemenpallukka paikalleen ja käytä viimeistään huomenna loppuun. Irrottele tai leikkaa lohi paloiksi tai viipaleiksi riippuen siitä, miten kypsennettyä se on. Kuumenna pieni pannu ja sulata sillä pikkuisen voita. Riko kananmuna kuppiin, sekoita haarukalla ja mausta ihan pienellä määrällä suolaa ja pippuria. Leikkaa ruohosipuli silpuksi. Paahda leipäpala ja sipaise sille voita. Paista kananmuna ohuena munakasmattona kevyesti alapuoleltaan ja laita pannu pois liedeltä. Asettele leivälle ensin avokadoviipaleita, sitten lohta ja kääri munakas rullaksi, jonka nostat leivälle lohen päälle. Ripottele pinnalle ruohosipulia. 



Minulla oli myös hyvää mustikkasmoothieta, johon tuli pakastemustikoita, rahkaa, maustamatonta jogurttia ja hunajaa. Smoothiesta tuli niin paksua, että sattumiksi laittamani vadelmatkaan eivät uponneet siihen. Kuuma kaakao kruunasi aamupalan. 


Illan elokuvaksi valitsin (koska talouden musikaaliantifani ei ole kotona) La La Landin ja jos se ei vielä riitä, saatanpa katsoa Mamma Miankin, vieläpä karaokeversiona. Uusi, koko ensi viikon ilahduttava #pelastakaaleikkokukat-kimppu ja prosecco tekevät tästä päivästä viikon parhaan.