10. kerta toden sanoo

Kohta on tarpeeksi kuumaa!

Ennen tätä postausta CampaSimpukan tunnisteluettolossa mainittiin sana pizza 9 kertaa. Olemme tietysti paistelleet pizzoja viiden ja puolen vuoden bloggaamisen aikana useamminkin, mutta niistä ei ole ollut paljon kerrottavaa. Useimmiten ongelma on ollut pohjassa ja toiseksi uunissa. Sähköuunilla nyt ei vain pääse sellaisiin kuumuuksiin, joita pizza tarvitsisi. Pohjan ongelmat ovat olleet täysin leipojaperäisiä, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että oikea ohje olisi löytynyt. 

Kesällä kun olin jaloittelemassa, oli tontille ilmestynyt uusi grilli, The Big Green Egg, joka on ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Sillä on grillattu erilaisia lihoja ja paistettu patonkia. Pizzoja olemme paistaneet kaksi kertaa ennen eilistä. Jälkimmäinen kerta oli jo niin hyvä, että uskalsimme haaveilla leivinpaperin poisjättämisestä. 

Grillin saapumisen jälkeen taloon ilmestyi (tietysti tilattuna) kaksi Big Green Egg-kirjaa, joita olemme pläränneet ahkerasti erilaisia vinkkejä etsien. Myös Youtube-videoita on tullut katsottua läjäpäin. Mistä sitä ennen muuten etsittiin tietoa, kun piti kokeilla jotain ensimmäistä kertaa? Suuri osa hakutuloksista ei tietenkään liity asiaan mitenkään, jokunen on aivan päin persiettä. Yleensä jotain hyviä vinkkejä löytyy, tiedonetsintään varattu vartti on yleensä venynyt tunniksi ja etsityn tiedon lisäksi olen tullut tietäneeksi yleensä paljon  muutakin todella tärkeää.

Eilistä päivällistä aloitettiin valmistella jo perjantai-iltana, sillä halusin kokeilla taikinan kylmäkohotusta. Tein taikinan samalla ohjeella kuin ensimmäisessä kokeilussamme, mutta tällä kertaa kylmään veteen. Tai kylmään ja kylmään, sanotaan ettei lämpimään. Tällä ohjeella tulee neljä noin tavallisen ruokalautasen kokoista pizzaa. Kuivahiivan sijaan kokeilin nyt tuoretta hiivaa. 

Kylmäkohotettu pizzataikina 

• 2,5 dl viileää vettä
• 0,5 palaa tuorehiivaa
• 7,5 dl durumvehnäjauhoja
• 1 tl sokeria
• 1 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa (ei ollut alkuperäisohjeessa, mutta vanhasta tottumuksesta sen laitoin)

Murustelin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin päälle veden, liottelin hiivan veteen. Lisäsin muut ainekset (jätin jauhoja noin 1,5 dl mittaan siltä varalta, että jauhoja ei menisi ihan niin paljon). Kone vaivasi taikinaa noin 10 minuuttia. Lisäsin jauhoja noin puoli desiä vaivauksen aikana, loput jätin odottamaan leipomista. Taikinasta tuli rakenteeltaan melko kiinteä, ei yhtään tahmea vaivaimeen tarttuva pallo, jonka irrottelin nuolijalla kulhon pohjalle. Peitin kulhon kertakäyttösuihkumyssyllä ja laitoin kulhon jääkaappiin. Tuolloin oli perjantai-ilta noin kello 19. 

Lauantaiaamuna otin kulhon pöydälle noin kahdeksan aikaan. Taikina oli levinnyt kulhossa ja siinä oli paljon ilmareikiä, se oli tahmean näköistä, eikä määrä näyttänyt kovinkaan paljon lisääntyneen. Olin hieman huolissani, mutten tietenkään sanonut siitä mitään, kun Antti kysyi mitä taikinalle kuului. 

Iltapäivän puolella rohkaisin mieleni ja kumosin taikinan jauhotetulle pöydälle. Taikina oli jonkun verran kohonnut aamusta, sen kraaterinen pinta oli aika yllättävä, taikina oli kuin olikin aika kimmoisaa ja kiinteää, vaikka se näytti lähinnä lätsähtäneeltä pannukakulta. Leivinpöydällä siitä sain helposti pyöreän taikinapallon, jonka leikkasin neljään osaan. Kunkin pyöritin palloksi ja peittelin leivinliinan alle edelleen odottamaan. Valmistelin päälliset odottamaan. 

Koska oli tarkoitus yrittää saada pizzat lapiolle ja siltä grillin kivelle ilman paperia, aioin koota pizzan kerrallaan juuri ennen paistamista. Näin välttäisin sen, että pohja vettyisi ja lätty jymähtäisi metalliselle lapiolle. Yhden pizzan paistaminen veisi noin 5-6 minuuttia, joten yhden paistuessa ja ollessa melkein valmis, päällystäisin seuraavan odottamassa  olevan pohjan. 

Kun paistamisen aika lähestyi ja grilli kuumeni, valmistin pohjat loppuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni saatoin pyöritellä pohjat käsin! Aluksi hieman kyllä kaulitsin pohjia, mutta sitten pyöritin pohjia leivinalustaa vasten runsaiden durumjauhojen päällä ja taikina venyi ja pysyi lähes pyöreänä lättynä aivan mainiosti. Pohjista tuli ohuita ja suorastaan  hienoja!

Täytteinä meillä oli prosciuttoa, mozzarellaa, salamia ja tomaatteja, toisessa versiossa tonnikalaa ja jokirapuja. Jauhotin pizzalapion ja nostin pohjan sille. Levitin Muttin pizzakastiketta alimmaksi, sitten juustoa, muita täytteitä ja pinnalle vielä juustoa. Antti toimi sitten paistomestarina, hänellä oli uskallusta hulauttaa pizza lapiolta kiven päälle ja kansi kiinni. Grillissä oli lämpöä noin 350 astetta. Tällä kuumuudella pizza paistui nopeasti. Otimme pizzat uunista puulapion päälle, sillä ainoalla metallilapiolla oli odottamassa jo seuraava pizza. Emme halunneet menettää hyviä lämpöjä ja saada kaikki neljä pizzaa nopeasti paistettua. Pizzat eivät tarttuneet kiveen ollenkaan, ne oli helppo ottaa pois ja pohja oli upean rapea, reunoilta paikoin jopa hieman kärtsähtänyt, mistä minä erityisesti pidän. 

Olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Emme ole aivan varmoja siitä, mikä osuus oli taikinan yönylikohotuksella ja mikä sillä, ettei paistettaessa ollut paperia kiven ja pizzan välissä, mutta yks hailee! Näin teemme jatkossakin. Vaikkei tässä postauksessa muuten ollutkaan paljon uutta tietoa, halusin muistiin itselleni taikinan vinkit, että osaan seuraavalla kerralla tehdä samoin.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.

Sämpylät kylmäkohotuksella, muistutukseksi itselleni

Käytän tätä Sillä sipulista löytämääni ohjetta, kun tarvitsen tuoreita sämpylöitä aamulla varhain tai ei ole aikaa leipoa alusta asti vaikkapa ennen juhlia. Sillä sipuli oli löytänyt ohjeen jo lopettaneesta Lettupannu-blogista, joka taas oli ottanut neuvot minulle tuntemattomasta Saara Törmän Saa vaivata-kirjasta. Kirjaan tämän ohjeen omaan blogiinikin sen vuoksi, että täältä sen löydän nopsemmin, kun sitä tarvitsen ja toisekseen, hyvää ohjetta voi nostella aika-ajoin. Se voi löytää uusia käyttäjiä.

Tällä kertaa leivoin työpaikan kinkereitä varten, joten tarvitsin ison määrän sämpylöitä. Alkuperäinen ohje on kymmenelle sämpylälle, joka on passeli nelihenkisen perheen aamiaiselle, jos pöytään sattuu kurnivavatsaisia teinipoikia. Kirjaan sovelletun (kuinkas muuten) ohjeen 10 sämpylälle, se on helppo tuplata tai triplata tarpeen mukaan. 

• 1/4 paketti hiivaa (tai puoli pussia kuivahiivaa)
• 3 dl kylmää nestettä (vettä, maitoa, heraa)
• 1 rkl öljyä
• 1,5 tl suolaa
• 1 rkl hunajaa tai siirappia
• (1dl kaurahitaleita, jotka jätin pois)
• 6,5 dl sämpyläjauhoseosta tai hiivaleipäjauhoja

Mittasin kylmän veden (tarvitsin maidottomia sämpylöitä) nesteen kulhoon ja lisäsin sinne kaikki muut aineet jauhoihin asti. Tosiaan tällä kertaa en laittanut kaurahiutaleita, koska kyseessä oli kateleiviksi menevät sämpylät, niihin hiutaleet toisivat minusta liiallista "terveellisyyttä", pois se minusta! En kyllä mitannut jauhojakaan kovin tarkkaan, sillä käpälätuntumalla mentiin. Sekoitin ainekset vispilällä ja aloin lisätä jauhoja. Aluksi sekoittelin joustavalla silikonikauhalla, mutta kun jauhoja alkoi olla sille liiaksi, öljysin käteni (älykääpiönä molemmat) ja törkkäsin ne taikinaan. Onneksi Kammenpyörittäjä oli saataville lisäämään jauhoja pussista puhtain käsin. Taikina sai jäädä aika tahmeaksi ja löysäksikin, se oi tarkoituskin. 

Pesin sitten käteni ja otin esille pellin (oikeasti kolme peltiä, koska oli triplannut ohjeen) ja laitoin sille leivinpaperiarkin. Levitin leivinlaudalle runsaasti jauhoja ja kumosin taikinan kulhostaan jauhoiselle alustalle. Leikkasin taikinan 10 (lue 30) osaan isolla veitsellä ja erottelin paloja hieman toisistaan, etteivät ne heti solmisi läheisiä suhteita naapurinsa kanssa, taikina oli nimittäin niin tahmeaa. Kastelin käteni vesikupissa ja märin käsin pyörittelin taikinapalloa kerrallaan sen verran, että siitä muotoutui sämpylään muistuttava liukas pallero. Asettelin ne pellille niin kauas toisistaan, kuin tila antoi myöten. Taas käsien pesua ja puunausta.

Otin pienen siivilän ja siivilöin sämpylöiden päälle kunnon jauhohunnun, joka estäisi leivinliinaa tarttumasta taikinaan ja tekisi sämpylöihin paistamisen aikana kauniin pinnan. Jauhoja sai siis olla oikein reippaasti, sillä muotoilun jälkeen taikina oli märkää pinnastaan. Sitten liina päälle ja pelti jääkaappiin. Olin toki mittaillut, että pelti mahtuu jääkaappiin sopivasti. (ja ne kaksi muuta peltiä olivat toisaalla viileässä paikassa yön yli).

Aamulla nostin pellit sisälle lämpenemään siksi aikaa, kun uuni lämpeni 250 asteeseen. Sämpylät näyttivät hieman kohonneilta ja leveämmiltä, kuin illalla, pinta oli kuiva eikä leivinliina ollut tarttunut niihin. Paistoin pellin kerrallaan, en tohtinut käyttää kiertoilmaa, koska en muistanut toimiko se näille kylmäkohotetuille, eikä tässä ollut aikaa säätää enempiä. Paistoin sämpylöitä 13-15 minuuttia, ensimmäistä pellillistä enemmän, koska sillä olevat olivat kylmempiä, kuin myöhemmät odottelunsa vuoksi. 

Kylmäkohotus on oiva tapa saada aamuksi tuoretta leipää pöytään, ei tarvitse niin paljon kolistella ja siivoilla jälkiä, kuin jos leipoo toisten vielä nukkuessa. Edellisellä kerralla sain sämpyläni kohoamaan yön aikana hieman enemmän, toisaalta laitoin silloin enemmän yhdelle pellille, joten sämpylät kasvoivat jo yön aikana kiinni toisiinsa ja uunissa sitten korkeutta. Nyt kukin sämpylä kohosi itsekseen ja vain muutama hieman osui toisiinsa yhdeltä reunalta. Suosittelen tätä ohjetta etenkin illanvirkuille, siis täysin minun vastakohdilleni. Minä olen yleensä mennyt jo nukkumaan, kun olisi sopiva aika vielä illan päätteeksi tekaista sämpylät jääkaappiin aamuksi.