Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. elokuuta 2025

Champiñones con Cebolla y Ajo Recipe – herkkusienet sipulilla ja valkosipulilla

 
Vuotuisen La Vuelta- haasteen toisena ruokana esittelen hyvän sienitapan (tapa on uskoakseni yksikkö, usein sanotaan suomeksikin tapas, joka on monikko). Tein tämän jo kotona muutama viikko sitten, mutta säästin ohjeen postaamisen tänne reissun ajalle, jolloin ei aina ole aikaa kokkailla kovin kummoisia. Niin on juuri tänään, kun hyödynsimme sunnuntain Saksan rekkavapaita väyliä. Otin ohjeen näihin ihaniin sieniin täältä.

Herkkusienet sipulilla ja valkosipulilla

  • oliiviöljyä
  • 8 melko suurta herkkusientä 
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tomaatti
  • ripaus pimentonia
  • muutama sahramihaiven
  • tuoretta tilliä
  • suolaa ja pippuria
Tämä oli hyvin yksinkertainen valmistaa, ensin paistoin herkkusieniä oliiviöljyssä joka kyljiltään muutamia minuutteja. Maustoin niitä suolalla ja pippurilla ja nostin lautaselle odottamaan. Lisäsin hieman öljyä ja paistoin suikaleiksi leikattua sipulia ja valkosipulia myös muutaman minuutin. Maustoin ne pimentonilla, suolalla ja pippurilla ja kun sipulit olivat mysiytyneet lisäsin mukaan pieniksi kuutioiksi leikatun tomaatin. Sekoittelin ja siitähän sukeutui hyvä sakea kastike. Nostelin herkkusienet pannulle kastikkeeseen ja kypsentelin kannen alla vielä muutaman minuutin. Ennen tarjoilua pintaan vielä silputtua persiljaa niin por favor. 


La Vueltan toinen etappi oli ehtinyt melkein maaliin ennen kuin me ehdimme perille leiripaikkaan. Tällä campingilla on hyvä wifi ja katsoimme päivällisen jälkeen 30 viimeistä kilometriä talleenteelta. Ilokseni Jonas Vingegaard ajoi voittajaksi ja otti sen tien punaisen johtajan paidan omakseen. Huomenna näyttäisi olevan myös mäkinen etappi ja meillä on mahdollisuus katsoa sitä, sillä emme muutamaan päivään liikahda täältä Moselin varresta. 

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Etikkaiset tapassienet

Aamuyöllä oli hetki, ettei uni tullut ja aloin selata nettiä etsien jotain espanjalaisia ruokaohjeita. Päädyin jälleen kerran Spain on A Fork-sivulle, Albertin blogiin. Hänen ohjeitaan olen usein käyttänyt. Nytkin löysin sellaisen ohjeen, josta heti kiinnostuin. Eilen meillä oli pihvin päälle paistettuina herkkusieniä ja halusin käyttää sienet mahdollisimman pian loppuun. Albert teki tässä postauksessa (ja youtube-videossa) etikkaisia valkosipuliherkkusieniä viime toukokuussa ja minä apinoin häntä tänään. 

Etikkaiset valkosipulisienet tapas-tyyliin

  • 10 keskikokoista valkoista herkkusientä
  • oliiviöljyä, niin että pannun pohjan peittyy hyvin
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • tuoretta persiljaa
  • iso loraus etikkaa (käytin valkoviini- ja sherryviinietikkaa)
  • suolaa ja pippuria
  • päälle vielä tuoretta persiljaa
Raastoin valkosipulin mortteliin ja lisäsin sinne silputtua persiljaa. Sekoittelin ja kaadoin mukaan etikat. Sekoitin taas. Puhdistin sienet, ne tosin olivat hyvin siistejä. Leikkasin ne kahtia ja kuumensin pannulla hyvän määrän oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, ladoin sienet pannulle leikkuupinta alaspäin ja annoin niiden paistua nelisen minuuttia niitä sen enempiä liikuttelematta. 

Kun leikkuupinta oli kauniin  paistunut, kääntelin sieniä niin, että muutkin pinnat saivat öljyä päälleen. Paistelin sieniä joka puolelta muutaman minuutin ja lisäsin sitten mukaan etikkaisen kastikkeen. Sekoittelin ja jätin kiehumaan miedolla lämmöllä kunnes etikkaliemi imeytyi sieniin. Maustoin suolalla ja pippurilla. Tarjolle laittaessani ripottelin sienille vielä tuoretta persiljaa. Olivat oikein hyviä makupaloja. Meillä oli tänään myös toista tapasta tarjolla, siitä postaan huomenna, sillä en ole kotona ruoka-aikaan. 




La Vueltassa oli tänään tasamaan etappi, jonka loppupuolta kerkisimme katsomaan. Etappi kulki niin tylsää reittiä kuin olla voi, ensin varmaan 15 km luotisuoraa tasaista tietä. Yksi kaupunki ja sitten toinen 15 km suoraa. Ehdimme jo toivoa, että voi kun ei tulisi herpaantumisesta johtuvaa kolaria, kun se jo tulikin. Yli puolet pääjoukosta joutui samaan sumaan, myös Rein Taaramäe jäi pääjoukosta. Hänellä on kyllä huono tuuri. Hänen punaisen paidan kautensa jäi nyt sitten tähän päivään. Voittajaksi ajoi Jasper Philipsen ja punapaidassa ajaa huomenna Kenny Elissonde ja Primoz Roglic on viisi sekuntia perässä toisena. 

perjantai 16. lokakuuta 2020

Risottoa sienien ja salvian kanssa


Alan olla jo tarpeeksi rohkea risottokokki, että jätän riisiin riittävästi purtavaa, aika monta keittokertaa se kyllä on ottanut. Tänään meillä oli sienillä ja salvialla ryyditettyä risottoa Giro d'Italian katsomisen lomassa. Tässä on juuri sen verran aineksia kuin me tarvitsimme kahden hengen annokseen, ei riisinjyvääkään liikaa tai liian vähän. 

Risottoa sienillä ja salvialla

  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 salottisipuli
  • 1,5 dl risottoriisiä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 2,5 dl vahvaa lintulientä
  • 2,5 dl lientä kantarellifondista
  • 2 rkl voita risottoon + 2 rkl sienien paistamiseen
  • 1 dl parmesanraastetta
  • pippuria
  • 6 herkkusientä viipaleina
  • salvianlehtiä
Kiehauta liemet kuumiksi ja jätä ne pienelle lämmölle, liemen tulee olla kuumaa, ettei riisin kypsyminen hidastu keittovaiheessa. 

Silppua sipuli ja leikkaa sienet viipaleiksi. Raasta juusto ja ota valmiiksi salvianlehtiä. 

Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa oliiviöljyä ja kun se on kuumaa, kaada kattilaan silputtu sipuli. Sekoittele ja kypsennä pari kolme minuuttia. Lisää kattilaan riisit ja sekoita taas, varo polttamasta riisiä, mutta anna sen kuullottua hieman. Kaada  mukaan viini, sekoita. Sekoittaminen on risoton tekemisessä se juttu. 

Kun viini on melkein imeytynyt riisiin, ala lisätä lientä kauhallinen kerrallaan ja sekoittele kaiken aikaa. Aina kun liemi on melkein imeytynyt riisiin, lisää seuraava kauhallinen. Sekoittele jatkuvasti. 

Toisella kädellä nosta pannu toiselle levylle ja laita sille kunnon nokare voita sulamaan. Kun voi on sulanut ja pannu kuuma (ei kauhean kuuma kuitenkaan) asettele sieniviipaleet paistumaan. Paista niitä hitaasti muutaman kerran käännellen ja muutaman minuutin päästä lisää pannulle sienien väleihin salvianlehdet. 

Kun riisi alkaa olla kypsää, on lientä kulunut melkein se valmisteltu puoli litraa. Mikäli riisissä on vielä liikaa purtavaa, käytä vettä jatkona, tai tilkka viiniä, jollet viitsi tehdä lisää lientä. Kun riisi on mieluistasi, lisää risottoon iso nokare voita ja puolet raastamastasi parmesanista, sekoita tasaiseksi. Maistele, tarvitseeko suolaa, liemen suolaisuudesta riippuen, pippuria nyt ainakin. Laita kansi kattilan päälle hetkeksi, että ehdit tarkistaa ovatko sienet tarpeeksi jo paistuneet.

Lusikoi risotto kahdelle lautaselle ja asettele sieniviipaleet ja salvianlehdet päälle. Ripottele pinnalle loput parmesanit ja syö äkkiä. Tämä oli aivan riittävän suuri annos pääruoaksi, lusikoimme risoton ääntä kohti nopsasti, kun Girossa oli vielä matkaa maaliin yli 50 km. 


Giron 13. etappi oli  kahta kipakkaa nousua lukuunottamatta tasainen kuin biljardipöytä, kuten Peter Selin sanoi. Voittajaksi ajoi Diego Ulissi ja kokonaiskilpailun ykkösenä yhä vain jatkaa Joāo Almeida. Huomenna on vuorossa taas henkilökohtainen aika-ajo. 

tiistai 13. lokakuuta 2020

Sienibruschettat


Päivän italialainen ruokapanostus olivat ihanat syksyiset sienileivät. Otin niihin vinkkejä täältä. Tein näitä kaksi kummallekin.

Sienibruschettat (4 kpl)

  • 4 viipaletta leipää
  • 4 keväsipulia varsineen
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 4 suurehkoa ruskeaa herkkusientä
  • 1 rkl Marsalaa (oma lisäykseni ohjeeseen)
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl voita ja vähän oliiviöljyä
  • jotain tuoretta yrttiä (meillä basilikaa)
Paahda leipäviipaleita kuivalla, kuumalla pannulla kummaltakin puolelta hetkinen, kunnes ne saavat hieman väriä. Nosta leivät pannulta ja peitä ne lautaselle odottamaan.

Lisää kuumalle pannulle hieman voita ja oliiviöljyä ja kuullota sipulisilppua ja viipaleiksi leikattuja valkosipulikynsiä pari minuuttia. Lisää pannulle viipaleiksi leikatut herkkusienet ja paista niitä molemmin puolin niin, että ne saavat kauniin värin. Jos tykkäät Marsalasta, lisää sitä pieni loraus antamaan sienille makua. Ei mitenkään välttämätöntä, mutta kiva lisä.

Laita paahdetut leipäviipaleet tarjoilulautaselle ja lurittele niille oliiviöljyä. Lastaa leipien päälle sipulia, valkisipulia, sieniviipaleita ja ripota pinnalle hieman suolaa ja pippuria, Koristeeksi vielä jotain tuoretta yrttiä. Olivat oikein hyvä alkupala!


Giro d'Italian  ensimmäisen lepopäivän jälkeen matka taas jatkui 177 km mittaisella etapilla. Vettä näytti satavan, ehdin katsoa noin 40 km lopusta. Nyt olikin aivan hurjan jännittävä ja hauska loppu, Peter Sagan otti ja voitti etapin repäisemällä itsensä yhden hengen massakiriin! Näköjään noinkin voi tehdä! Peterin kuiva kausi, yli 15 kuukautta edellisestä voitosta on nyt ohitse. Ai että. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen João Almeida. 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Sienitäytteinen omeletti

Ranskalainen omeletti sopii aamiaiselle, mutta kyllä se lounaastakin menee, kuten meillä tänään. Otin ohjeen täältä, tosin hieman muutin ohjetta, vaihdoin vuohenjuuston kipakkaan gruyèreen. 

Marsalasienillä täytetty omeletti kahdelle 

Sienitäyte

  • ruskeita herkkusieniä, noin 15 kpl (paketin loppu)
  • 1 uudensadon punasipuli
  • 1 rkl voita
  • 0,75 dl marsalaa
  • suolaa ja pippuria

Omeletti

  • 4 kananmunaa
  • 2 rkl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • raastettua gruyèreä
  • 1 rkl voita

Perunalisäke

  • 8 pientä perunaa
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
Laitoin perunat kiehumaan, paistoin ne lopuksi lisäkkeeksi, sillä kuvittelin, että meillä oli suurempikin nälkä. Silppusin sipulin ja leikkasin sienet viipaleiksi. Raastoin juuston. Kun perunat olivat kypsiä, otin ne lautaselle jäähtymään ja kun näpit kestivät, leikkasin ne viipaleiksi. 


Sulatin pannulla ruokalusikallisen voita, jossa kuullotin hetken sipulia. Seuraavaksi lisäsin pannulle sieniviipaleet ja paistoin niitä noin 5-10 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet hieman väriä. Kaadoin pannulle marsalan ja sekoittelin. Annoin viinin kiehua kokoon ja maustaa sienet perusteellisesti. Lisämaustoin sienet vielä suolalla ja pippurilla ja kaavin seoksen peltilautaselle odottamaan, peitin sen huolellisesti foliolla.

Pesin pannun ja laitoin sille uuden lusikallisen voita, jossa aloin paistaa perunaviipaleita niin kauan, että niihin tuli hyvä rapea paistopinta. Samaan aikaa rikoin kananmunat kulhoon, vatkasin ne kevyesti. Lisäsin mukaan lorauksen maitoa, suolaa ja pippuria. 

Kuumensin soikean kalapannun, jonka arvelin soveltuvan myös omeletin paistamiseen. Laitoin pannulle voita ja sutikoin pannun sulalla voilla koko pohjan alalta ja myös hieman reunoja ylöspäin. Pienensin lämpöä pannun alla ja kaadoin kananmunaseoksen pannulle. Kallistelin pannua niin, että raaka munamassa alkoi hyytyä. Kun pinta oli lähes hyytynyt, otin paistetut sienet lautaselta ja levittelin ne omeletin päälle pitkittäin keoksi, jonka päälle ripottelin juustoraasteen ja ruohosipulia. Käänsin munakkaan reunat sienien päälle. 

Kokosin ruoan pitkälle vadille, jonka reunoilla oli salaatinlehtiä. Yhteisvoimin nostimme kolmella lastalla pitkulaisen munakkaan vadille, emmekä pudottaneet tai rikkoneet sitä, mistä olen iloinen. Reunoille nostelin paistettuja perunaviipaleita ja tomaatteja. 

Marsala oli maustanut sienet ihan täydellisiksi ja omeletti jäi oikeaoppimisen vaaleaksi. Perunoita ei olisi kyllä välttämättä tarvinnut, mutta ainahan sitä voi syödä hieman paistinperunoita. Emme nimittäin jaksaneet koko omelettia, kolmaskin syöjä olisi kyllä tästä tullut kylläiseksi. 

Minulla on ruokajuomana virolaista limsaa,
joka on melkein samanväristä kuin Antin ranskalainen siideri,
yövuoro esti minulta siiderit tänään.
Kuppeina vuosia sitten ostetut ranskalaiset perinteiset siiderikupit,
joita tavallisesti käytämme maitokahvikuppeina,
ihme ettemme ole rikkoneet niitä (vielä).
Tour de Francen yhdeksäs etappi oli mäkinen 170 km mittainen sunnuntailenkki. Ranskan kansallispäivän sää näytti oikein passelilta seurata kisaa reitin varrella, väkeä oli todella paljon. Ykkösenä maaliin ajoi toinen karkulaisista, Daryl Impey. Pääjoukko tuli maaliin melkein vartin myöhemmin ja kokonaiskilpailun kärjessä pysyi edelleen Julian Alaphilippe. Huomennakin ajetaan, lepopäivä on vasta tiistaina, mikä on huomaavaista, sillä sinä päivänä lähden vuotuiselle museomatkalle ystäväni kanssa enkä ehtisi katsoa kisaa.