Arroz con Salmón y Guisantes – espanjalainen lohi-riisipannu (melkeinpaella)

Tänään meillä oli täältä otettu ruokalaji päivällisenä, se ei ole paella, vaikka valmistustavassa onkin samaa ja raaka-aineissa. Ruoan nimi on espanjaksi Arroz con Salmón y Guisantes ja tulkkaan sen tarkoittavan riisiä lohen ja herneiden kanssa. Taas kerran kävi niin, että yritykseni ottaa raaka-aineita oikein vähän, otin sittenkin riisiä ja herneitä liikaa. Ohjeeseen tarvittavan lohen ostimme eilen ihanasta fresh-ketjun kaupasta. 

Kävimme tuon liikkeen kaupoissa ensimmäisen kerran tämän kevään matkalla ja ovelta ajattelin, että onpa varmaan kallista, kun oli niin hienoa. Onhan niissä kalliitakin artesaanituotteita, mutta myös ihan tavallisen hintaisia. Eilisen ruoan pinaatit maksoivat 0,18€ ja sienet 0,38€. Alla olevassa kuvassa on muun muassa sipulivalikoimaa, ne hinnat eivät ole ihan halvimpia, sen myönnän. 

Tuolta kaupasta ostin vähän lohta. Lohi on kallista täälläkin, Suomessa taitaa olla taas edullisempaa. Oli kiva hoksia pakkaus, jossa oli fileitten päitä siististi nahattomiksi leikattuna. Olisin joka tapauksessa leikannut lohipalan nahattomaksi ja pienemmiksi paloiksi, joten oli ihan järkevää ostaa jämäpalapakkaus, 177 g ja se riitti kahdelle hengelle mitä parhaiten. Kalkuloin, että tämän päivän kahden hengen aterian hinnaksi tuli 4,50€. Ja kalan osuus siitä oli 3,18€.

Pienensin ohjetta joka puolelta ja vähän muutin tekotapaa, ei kerrota Albertille. 

Arroz con Salmón y Guisantes 

• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 salottisipuli suikaloituna (puolikas olisi riittänyt)
• 1/5 vihreää paprikaa suikaloituna
• 1 keltainen tomaatti suikaloituna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 177g lohifilepaloja 
• suolaa ja pippuria
• sitruunamehua
• 1,2 dl paellariisiä (1 dl olisi riittänyt)
• puolet pienestä PAELLERO-paellamaustepussista
• 1 rkl paprikapyrettä (olin ottanut sen esillekin, mutta unohdin laittaa #kuihienooseon )
• 3 dl vettä
• 0,5 dl roseviiniä
• 1 dl pakasteherneitä (0,5 dl olisi riittänyt)
• sitruunamehua ja tuoretta persiljaa viimeistelyyn 

Tein preppauksen sisällä samalla, kun katsoimme La Vueltaa koneeltani ja telkkarista päivän mellakoita ja mielenosoituksia Ranskasta. Suikaloin sipulin, paprikan ja tomaatin ja keräsin kaikki ainekset tarjottimelle. Lohipalat esimaustoin suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Ruoan varsinaisesti tein ulkona Campingazin liedellä. Oli vähän liian tuulista, saattoi mennä kaasua vähän haaskuuseen. 

Kuumensin uudella melko pienellä pannulla lorauksen oliiviöljyä ja kun pannu oli kuuma, paistelin siinä sipulia ja paprikaa muutamia minuutteja. Kumosin ne sitten lautaselle odottamaan. Lisäsin öljyä pannulle ja paistoin esimaustettuja lohipaloja joka puoleltaan minuutin verran, niiden ei tarvinut vielä tulla kypsiksi. Kumosin nekin lautaselle odottamaan. 

Seuraavaksi laitoin pannulle taas ihan vähän öljyä lisää ja kaadoin riisit tyhjälle, öljyiselle pannulle. Ripottelin PAELLERO-mausteseosta (luin sen aikoinaan söpöisesti Palleroksi ja sen takia ostin sitä espanjalaisesta ruokakaupasta, joskus vuonna 2013). 

Sekoittelin ja annoin riisin kypsyä ihan hetkisen sellaisenaan. Sitten kaadoin puolet vedestä, noin 1,5 dl pannulle ja palautin sille sipulit ja paprikat ja myös tässä vaiheessa raa'at tomaattisuikaleet. Sekoitin ja lisäsin loput vedestä. Ripottelin mukaan suolaa ja pippuria ja laitoin kannen pannun päälle. Tarkoitus oli kypsentää ruoka sekoittelematta ja jopa saa aikaan aavistuksen kärähtänyt pohja, crust, mutta sitä en kyllä tällä pannulla ja tuulisissa oloissa saanut aikaan. 

Koska minulla oli oikeaa paellariisiä, se kyllä toimi hyvin, neste imeytyi hyvin riisiin ja mausteseos värjäsi riisin kauniisti. Se paprikapyre olisi ollut kyllä hyvä lisä. Noin vartissa riisi alkoi olla kypsää ja neste imeytynyt riisiin. Siinä vaiheessa alkoi tuuli olla todella puuskainen ja vähän satoikin, niin siirryin viimeistelemään ruoan autoon CampaKeittiöön. 

Ripottelin pakasteherneet ruoan pinnalle ja asettelin puolipaistetut lohipalat kaikkein päällimmäiseksi. Lisäsin vielä nesteeksi hieman viiniä ja haudutin ruokaa muutaman minuutin kannen alla. Siinä vaiheessa riisi oli kypsää ja lohi myös. Harmi, että laitoin herneitä liikaa, ei vaan millään meinaa uskoa, että desi riisiä on kahdelle liikaa. 

Annosten päälle kiersin vielä lisää pippuria ja ripottelin suolahiutaleita sekä persiljaa ja sitruunamehua. Harmi, ettei sitä kärähtänyttä pohjaa tullut, mutta muuten oli hyvää. Millä ihmeellä oppisin yhä vielä pienentämään raaka-aineiden määrää niin, että ruokaa tulisi sopivasti? 

La Vueltassa oli medium mountain-etappi, eivätkä mielenosoitukset estäneet etapin toteuttamista. Nopeimmaksi ajoi Giulio Pellizzari, mikäli ymmärsin oikein tämä oli 22-vuotiaan ajajan ensimmäinen ammattilaistason voitto. Jonas Vingegaard johtaa yhä kokonaiskilpailua ja toisena on Joao Almeida 50 sekunnin päässä. Huomenna on henkilökohtainen aika-ajo, joka on profiililtaan tasainen. 

Artisokka-sitruunapasta Mari Moilasen tölkkiruokatapaan

Otin jo helmikuussa kuvia mieluisien italialaisten keittokirjojeni resepteistä sillä ajatuksella, että voisin käyttää niitä Giro-haasteen aikana. Myös Mari Moilasen Tölkkiruokaa sopi teemaan hyvin, sillä kirjan ohjeet ovat erittäin hyviä matkakokkailuun. Vilkaisin kuvia aamulla ja koska meillä oli tulossa kauppapäivä, valitsin kuvan Marin kirjan artisokka-sitruunapastasta. Kaikkea muuta meillä jo olikin, muttei artisokan sydämiä. 

Kaupassa sitten tulkkasimme purkkeja, tarkoitus oli käyttää veteen säilöttyjä ja niitä löytyikin. Mutta olisivat ne voineet olla öljyynkin säilöttyjä, kun vaan olisin valuttanut ne hyvin. Mutta parempi näin, ei tullut öljyjätettä kierrätettäväksi. Jälleen hieman soveltelin, että sain aikaan kaksi sopivaa annosta. 

Artisokka-sitruunapasta kahdelle

• spagettia kahdelle sopiva määrä (noin semmoinen nippu, joka meni etusormeni ja peukalon hankaan, muttei mitenkään ylenpalttisesti, koitan keittää pastaa sopivasti, eikä aina liikaa)
• vettä ja suolaa pastan keittoon 
• tölkki artisokan sydämiä veteen säilöttyinä, tämä oli peltipurkki jossa 9 sydäntä
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria pienet ripaukset
• 1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
• 2 rkl voita
• 1 dl pastankeittovettä
• suolaa ja pippuria kastikkeeseen
• lisää sitruunamehua viimeistelyyn
• noin tikkuaskin kokoinen pala parmesaania raastettuna
• tuoretta persiljaa

Aloitin avaamalla artisokkapurkin, minä mitään avannut, Antti avasi ja kaatoi säilöntäliemen pois. Kuivasin sokkia paperilla ja leikkasin ne puolikkaiksi. Luritin niille hieman oliiviöljyä ja maustoin suolaripauksella ja muutamalla kierroksella pippuria myllystä. Nostelin palaset airfryeriin pienessä alumiinivuoassa ja paahdoin niitä 180 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne alkoivat saada hieman rusketusta reunoihinsa. Jätin airfryerin korin koneeseen odottamaan. Antti raastoi parmesaania kuppiin odottamaan.

Kiehautin pastaveden ja suolasin sen tanakasti, kyseessä oli nopeaa pastaa, vain kolmen minuutin keittoajan vaativaa. Laitoin pastan kiehumaan ja kahden minuutin kuluttua nostin kattilan pois kaasuliedeltä odottamaan. Minulla oli käytössä vain yksi polttimo, joten en kaatanut pastasta keittovettä vielä pois. 

Nostin paistinpannun kaasuliekille ja sulatin sillä ison nokareen voita, raastoin mukaan sitruunan kuoren ja puristin mehun. Kun seos alkoi kiehua, sekoittelin sitä ja lisäsin vielä muutaman kauhallisen pastankeittovettä. Maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Antti kaatoi pastan siivilään ja kippasin sen sitten pannulle, sekoittelin. Nostelin artisokkapalat pastan päälle ja lopuksi mukaan vielä parmesaani ja persilja. 

Siis miten hyvää ja yksinkertaista ruokaa! Eikä ollut liian vähän eikä liian paljon. Minulla on vielä muitakin Marin ohjeita kuvina mukana, vielä on jäljellä 15 etappia Giro d'Italiassa ja jokaisena tarvitaan italialaista ruokaa. 

Girossa olikin tapahtumarikas päivä, etappi oli koko kisan pisin ja sen aikana tapahtui ikäviä kaatumisia,  kolareita ja keskeyttämisiä, joiden vuoksi etappi pysäytettiinkin vähäksi aikaa. Se saatiin kuitenkin ajettua loppuun ja Kaden Groves oli sen nopein. Kokonaiskilpailun kärjen osalta ei tapahtunut muutoksia, Mads Pedersen johtaa edelleen ja Primoz Roglic on toisena 17 sekunnin päässä. 

Italialaiset salsa verde-perunat

Löysin tämän ohjeen tästä blogista ja olikin tosi kiva ohje. Tein paljon pienemmän määrän, vain neljästä perunasta. 

Italialaiset salsa verde-perunat

• 4 keskikokoista siikliperunaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja pippuria

Salsa verde

• tuoretta sileälehtistä persiljaa niin paljon kuin ruukussa oli
• 6-8 suurta basilikan lehteä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 tl pieniä kapriksia
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja pippuria (kaprikset ovat suolaisia, maistele, ettei tule liian suolaista)

Pesin perunat ja leikkasin ne neljään lohkoon. Sekoitin lohkoihin lorauksen oliiviöljyä ja ripautin päälle suolaa ja pippuria. Levitin lohkot uunivuokaan leivinpaperin päälle ja paistoin lohkoja noin 40 minuuttia 200 asteessa, kunnes perunoissa oli pieniä ruskeita pilkkuja ja kakkutikku sujahti helposti lohkon läpi. 

Perunoiden paistuessa sekoitin minileikkurissa salsa verden kaikki ainekset tasaiseksi, suolaa laitoin vasta lopussa ihan vähän. Nostelin kypsät perunalohkot tarjoiluastiaan ja sekoitin niihin salsa verden, jota oli noin desin verran, se riitti  mainiosti. Tarjosin perunalohkot savustetun lohen kanssa jo aikoja sitten kotona helmikuussa. Säästin tämän reissuajalle, jos jonain Giro d'Italian päivänä ei olisikaan aikaa tai tilaisuutta kokata mitään italialaista ruokaa. Kaksi perunaa/syöjä oli aivan riittävä määrä, tämä määrä olisi tullut kyllä hyvin airfryerissäkin. Kyseisenä päivänä sähkö oli edullista, joten lämmitin tavallisen uunin. 

Giro d'Italia on nyt reaaliajassa siinä vaiheessa, että 15 etappia on ajettu. Olimme jo ihan innoissamme, että nyt Nairo Quintana tulee ja voittaa etapin, tekee mahtavan kampäkin, mutta sitten Tadej Pogacar tuli ja ohitti Nairon ja voitti etapin. Ja johtaa kokonaiskilpailua yhä vankemmin. Mutta Nairo tuli sentään toisteksi. Alkaa pikkuisen taas pelottaa, että mitä aamupuuroa tuo Tadej on oikein syönyt, kun on noin ylivoimainen. 

Taas on arvonnan aika – kuhaa vai siikaa

Jo melko tarkalleen 10 vuotta sitten sekoitin kuhan ja siian. Niin kävi taas, tosin nyt tarkistin, että kuhaa tuli ostettua. Siika oli melkein saman hintaista, joten olisi se voinut siikaakin olla. Hyvin yksinkertainen ja nopea ateria syntyi vartissa. 

Kuhaa ja parsaa kahdelle

• 1 kuha fileroituna kahteen fileeseen (en punninnut fileiden painoa, arvelen, että max 250 g/file)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl voita
• suolaa ja pippuria
• sitruunamehua
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 2 tl pieniä kapriksia
• sitruunalohkoja
• tuoretta tilliä
• 10 vihreää parsaa
• vettä
• 0,5 rkl oliiviöljyä
• 0,5 rkl voita
• suolaa ja pippuria

Ostin siis kokonaisen kuhan, se fileroitiin kaupassa maksutta ja hinta muodostui luonnollisesti siten, että kokonainen kala ensin punnittiin, sitten fileroitiin nahattomaksi. En ottanut perkeitä mukaan, ne olisi kyllä kalalientä varten saanut. 

Ripottelin fileille suolaa ja pippuria ja laitoin soikealle kalapannulle hyvän nokareen voita ja lorauksen öljyä. Kuumensin pannua pari kolme minuuttia kaasuliekillä (alumiinipannu ei induktiolla toimikaan). Nostin kalafileet pannulle kypsymään.

Samaan aikaan laitoin toiselle pannulle pari kolme desiä vettä ja siihen 10 vihreää parsaa kypsymään, kun vesi kiehui. Kolmen minuutin kuluttua nostin parsat lautaselle ja kaadoin veden pois pannulta. Lisäsin pannulle voita ja öljyä ja jätin pannun odottamaan liedelle. 

Seuraavaksi käänsin kahden lastan avulla kuhafileet pannulla ja lusikoin pannulla olevaa voin ja öljyn seosta fileille. Parin minuutin kuluttua kaadoin lasistani noin desin verran kuivaa valkoviiniä ja pikkupurkista pari lusikallista kapriksia. Pannulle muodostui mukavasti pieni määrä kastiketta, jota lusikoin vielä fileille. Puristin päälle hieman sitruunamehua.

Kuumensin toista pannua minuutin verran ja nostin sille puolikypsät parsat, maustoin ne suolalla ja pippurilla. Parissa minuutissa parsat olivat sopivan kypsiä, juuri samaan aikaan kuin kuha toisella pannulla. 

Annoksiin nostelin 5 parsaa kummallekin ja niiden päälle kuhafileet. Koristelin ne vielä pannulla olevalla kastikkeen lopulla, tillillä ja sitruunalohkoilla. Ei hassumpi pääsiäisen aloitus CampaKeittiössä.

Pihvi Toscanan tapaan

Grillikausi ei varmaan koskaan ole alkanut näin myöhään CampaKeittiössä. Tänään Big Green Egg kuitenkin pääsi ensimmäistä kertaa tulille ja ritilälle entrecôte-pihvit. Valmistimme ne toscanalaiseen tapaan, sillä sehän on näitten keväisten viikkojen teemamme. 

Entrecôte Toscanan tapaan kahdelle

• 2 entrecôte-pihviä
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• rosmariinia
• sitruunalohkoja

Ota pihvit huoneenlämpöön noin puolta tuntia ennen grillaamista. Taputtele niiden pinta kuivaksi ja sutikoi pinta oliiviöljyllä. Ripottele molemmin puolin suolaa, pippuria ja silputtua rosmariinia. Kuumenna grilli suoralla lämmöllä noin 250 asteeseen ja grillaa pihvejä molemmin puolin pihvin paksuudesta ja mieltymyksesi mukaan 2-4 minuuttia puoleltaan. Meillä oli aika ohuet pihvit, joten kaksi minuuttia kummaltakin puolelta riitti mainiosti. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan BGE-välilehdelle, jonne olen kerännyt hiiligrillausaiheisia postauksia. 

Nosta grillatut pihvit vuokaan ja anna niiden levätä viisi minuuttia. Leikkaa pihvit viipaleiksi ja kierrä vielä myllystä hieman pippuria ja lurita päälle vähän oliiviöljyä ja koristele rosmariinioksalla ja sitruunaviipaleella. Olimme kattaneet terassille ensimmäistä kertaa tälle keväälle. Pihveistä tuli juuri sopivat, ehdimme syödä puoleen väliin, kun alkoi sataa. Vieläpä todella isoja pisaroita, joten oli siirryttävä nopeasti sisätiloihin. Sitten sade jo loppuikin. Suomen kesä <3

Meillä oli lisänä paahdettuja tomaatteja burratan kanssa, sen postaan toisena päivänä, jos tulee sellainen tilanne, etten ehdi kokata italialaista. 

Giro d'Italian seitsemäs etappi oli hyvin mäkinen, jollei jopa aivan vuorietappi. Minun yksi suosikkini, Tom Dumoulin oli mukana neljän ajajan hatkassa, mutta tiesin, ettei hän voittaisi, hän ei ole kirimies ollenkaan. Neljänneksi hän jäikin, mutta saman tallin Koen Bouwman voitti etapin. Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Juan Perdo Lopez. Huomenna ajetaan Napolista Napoliin, 153 km. Mäkiä riittää, jollei jopa vuoria. 

Valkoinen parsa piccata

Olemme syöneet jo muutaman nipun eurooppalaista vihreää parsaa, tänään oli valkoisen parsan vuoro. Se ei ole minun suurin suosikkini, mutta Antti pitää siitä aika paljon. Otin vinkit täältä. Ylläolevassa kuvassa valkoinen parsa näyttää kyllä niin valjulta kuin se onkin! 

Valkoinen parsa piccata kahdelle

• 1 nippu valkoista parsaa (tässä nipussa oli 11 pulskaa parsaa)
• 3 rkl voita
• 1 valkosipulinkynsi
• 0,5  tl vehnäjauhoja (tosiaan, aika vähän) 
• 2 rkl valkoviiniä 
• 1 rkl sitruunamehua
• 2 rkl kasvislientä (tein tipasta fondia ja vedestä)
• ripaus suolaa
• pippuria (oma lisäykseni)
• sitruunan kuorta raastettuna (oma lisäykseni)
• 1 rkl pieniä kapriksia valutettuna

Kuorin parsat ohuesti, uskokaan tai älkää, minulla on siihen oma vekottimensakin. Katkaisin myös varret saman mittaisiksi. Höyrytin parsoja muutaman minuutin parsakattilassa (sellainenkin minulla on, mutta useimmiten käytän sitä muihin tarkoituksiin).

Sulatin voin pannulla ja lisäsin valkosipulin hienonnettuna, kuullotin sitä hetkisen. Lisäsin sitten jauhot (laitoin varmaankin vähän enemmän, yksi teelusikallinen olisi ollut ihan älyttömän vähän), viinin, sitruunamehun ja liemen. Keitin kasaan, mutta kun sitä ei ollut alunalkaenkaan paljon, niin kokoonkeittämisessä ei mennyt kuin hetkinen. 

Nostelin parsat pannulle ja kääntelin niitä, että ne saivat kastiketta kylkiinsä. Nostin kannen päälle ja annoin parsojen kypsyä loppuun, ei liiaksi, ettei niistä tule lötköjä. Asettelin parsat lautaselle, maustoin suolalla, pippurilla ja kapriksilla. Sitruunankuoren unohdin kuvasta, muistin sen vasta kun istuin jo pöytään. Lisänä oli pollo piccada, mutta sen postaan toisena päivänä. 

Giro d'Italia jatkui tänään kuudennella tasamaaetapilla Italian länsirannikkoa pitkin. Yksinäinen hatkailija ajettiin kiinni vähän ennen loppua ja massakirin voittajaksi ajoi kisan toiseen etappivoittoonsa Arnaud Demare. Caleb Ewan tuli toiseksi ja  Mark Cavendish jäi kolmanneksi, vaikka melkein jo ehdin iloita hänen puolestaan. Kokonaiskilpailun johdossa jatkanee Juan Pedro Lopez, tulostiedot tuolta Italiasta tulevat sitten, kun jaksavat.

Mansikkainen mustikkakakku – close enough

Löysin mukavalta kuulostavan italialaisen mustikkakakun ohjeen, kaikkea muuta löytyi paitsi mustikoita. Se voi jonkun korvaan kuulostaa esteeltä, mutta minusta se oli vain pieni töyssy ja tein kakun mansikoista. Tai en minä kakkua varsinaisesti tehnyt mansikoista, se nyt olisi vaikeaa, mutta laitoin kakkuun mustikoiden sijaan mansikoita ja lopputulos oli aika kiva, vaikkakin ulkonäöllisesti vaisu, sillä mansikka nyt vaan on paistettuna valjumpi kuin mustikka. Kun ohjetta tarkastelee hieman enemmän, huomaa sen olevan itseasiassa limoncellokakku, jossa on mausteena mustikkaa, joten eihän tämä nyt niin huonosti mennyt, teinkin sitruunaliköörikakun, jonka maustoin mansikoilla. Mitat konvertoin tapani mukaan laveasti, mutta onnistuneesti. 

Mansikkainen limoncellokakku + 2 muffinia

• nokare voita vuoan voiteluun + hieman vehnäjauhoja jauhottamiseen
• 5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• ripaus suolaa
• 2 kananmunaa
• 2 dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 dl sulatettua voita
• 0,5 dl limoncelloa (kotitekoista)
• 0,5 dl sitruunamehua
• 1,5 dl maustamatonta jogurttia
• noin 10-12 mansikka pikkupaloihin leikattuina
• annoksen koristeluun muutama mansikka, suklaajäätelöä ja tomusokeria

Voitelin aika pienen alumiinisen rengasvuoan huolellisesti voilla ja jauhotin sen, hieman huolellisemmin olisin jauhottamisen voinut tehdä. Kuumensin uunin 180 asteeseen. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja pilkoin mansikat. Vatkasin voin, sokerin ja vaniljasokerin paksuksi vaahdoksi, äidillä on todella uskollinen vanha vatkain, se vaan jaksaa porskuttaa. Vatkasin sillä ensimmäinen sokerikakkunikin joskus 1973. 

Lisäsin taikinaan sulatetun voin, jogurtin, limoncellon ja sitruunamehun, suolan, jauhot, soodan ja leivinjauheen. Sekoitin taikinan nuolijalla tasaiseksi, tämä oli juuri sellainen taikina, jonka saa helposti sitkeäksi tahnaksi, eikä se enää kohoa hyvin. Vältin tämän täpärästi. Lisäsin mukaan viimeisenä mansikkapalat nuolijalla kulhon reunoja myöten pyöräyttäen. Lusikoin taikinan vuokaan, arvaukseni osui oikeaan sen suhteen, että vuoka oli vähän liian pieni taikinalle. Olin varannut kaksi suurenpuoleista paperista muffinivuokaa ja kaavin loput taikinat niihin. Tasoittelin taikinan pinnat vuoissa ja paistoin niitä ensin noin 25 minuuttia. Siinä vaiheessa muffinikokoiset alkoivat olla jo kypsät, mutta paistopinta oli vielä hailakka, kakku oli vielä raaka. Paistoin vielä 10 minuuttia ja silloin muffinit olivat valmiit, kakku vielä hailakka. Kun kakku oli ollut uunissa kaikkiaan 40 minuuttia, sen paistopinta oli aavistuksen halkeillut, nätin kullanruskea ja tikku pistoksen jälkeen puhdas. 

Yritin harjoittaa itsehillintää ja antaa kakun rauhassa jäähtyä, mutta eihän se onnistunut. Kumosin sen noin 10 minuutin kuluttua, jolloin sen pinta hieman kärsi, ehkä alumiinivuoka muutenkin oli paisto-ominaisuuksiltaan minulle hieman vieras. Muffinit olivat erittäin nätisti kohonneet ja söimme ne lämpiminä päiväkahvin kanssa, ne olivat niin muhkeat, että kaksi riitti halkaistuina neljälle oikein hyvin. Kakkua söimme sitten myöhemmin jälkiruokana  tomusokerilla pölytettynä, suklaajäätelöpallon ja mansikoiden kanssa. Vaikka mansikat tosiaankin menettivät kakussa kauniin punaisen värinsä, oli kakku mehevää ja maistui kesältä.

Giro d'Italian kolmanneksi viimeinen etappi oli vuoripitoinen ja sen kärjessä kulki pitkään hatka, jonka ajajilla ei ole tekemistä kokonaiskilpailun kärjessä, siksipä heidän annettiinkin mennä menojaan. Esteban Chaves kiusasi hatkassa muita nytkyttämällä vauhtia viidellä viimeisellä kilometrillä ja lopulta saikin muut pudotettua. Olipa kiva nähdä hänen voittavan etapin. Hänen äitinsäkin oli paikalla ja hyppeli hermostuneesti viimeisten kilometrien aikana. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz ja toisena on edelleen Vincenzo Nibali, kolmantena Primoz Roglic. Jännittettävää riittää siis loppupäiviksikin. Jäljellä on enää huomenna yksi vuorietappi ja sunnuntaina henkilökohtainen aika-ajo, joka päättää kilpailun.

Valkosipulivoinen lohi uunissa

Tänään on ollut touhukas päivä, kaikki reissupyykit pesty, reissuseura lähetetty kotimatkalle pohjoiseen, naapurissa käyty yo-kahvilla ja vietetty perhepäivällistä nuorison kanssa. Huomenna voi sitten aloittaa hyvillä mielin viimeisen työrutistuksen ennen joulua. Päivälliseksi meillä oli valkosipulisella voilla höystettyä lohta, jonka ohjeen viitteellisesti otin täältä. Olin sen verran multipuuhaaja, etten muistanut ollenkaan ottaa kuvaa valmiista ruoasta. 

Lohta valkosipulivoilla 

• suuri merilohifile
• 50 g voita
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 sitruuna
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• broccoliinia

Lurittelin oliiviöljyä uunipellille ja levitin sen tasaisesti. Leikkasin broccoliineihin tuoreen leikkuupinnan kantaan ja halkaisin kukinnot ja varret pitkittäin kahtia. Levitin puolikkaat tasaisesti pellille lohelle pediksi. Ripotin niille kevyesti suolaa ja pippuria. 

Poistin lohifileestä nahkan, kerrankin sain sen lähes oikeaoppisesti fileerausveitsellä irti, vain leveästä päästä noin 5 cm kohdalta nahka lipsahti puhki. Poistin hieman rasvareunoja ja muutaman ruodon ja leikkasin nahattoman fileen kahdeksaan annospalaan. Ne olivat noin 150 g painoisia. Ripotin paloille suolaa ja pippuria. 

Kuorin valkosipulinkynnet ja raastoin ne hienoksi raasteeksi. Sulatin pikkukattilassa voin ja lisäsin valksipuliraasteen voihin. Leikkasin sitruunan ohuisiin viipaleisiin, niin, että niitä riitti kaksi viipaletta lohipalaa kohden. 

Nostin lohipalat broccoliinien päälle ja lusikoin päälle sulaa, valkosipulista voita. Pinnalle asetin sitruunaviipaleet. Olisin voinut jotain yrttiäkin laittaa, vaikka tilliä, kun sitä tänään ostinkin, mutta enpä  muistanut. 

Paistoin broccoliineja ja lohta 180 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kalan sisälämpö oli 60 astetta, kun otin pellin pois uunista. Hieman alempikin lämpötila olisi piisannut, vaikka 55 astetta, mutta ei lohi missään nimessä kuivanut.

Lisänä meillä oli yksinkertaisia uunissa paistettuja lohkoperunoita, pinaatti-tomaattisalaattia ja avokadohummusta. Oli mukava nähdä nuorisoa pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumiset ja antaa tuliaiset reissusta. 

Ottolenghin tomaatit

Jonna oli tehnyt jokunen päivä sitten sen näköisiä paahdettuja tomaatteja, että vesi herahti kielelle välittömästi. Minulla oli muuten kaikkia aineksiakin, mutta sopivaa leipää ei ollut, joten jätin ohjeen kokeilemisen eiliselle. Jonna oli laittanut valkosipulia, mutta minulla ei ollut eilen sellainen olo, vaan jätin valkosipulin pois.

Melkeinpoltetut Ottolenghin tomaatit jogurttikastikkeella

• kirsikkatomaatteja sen verran kuin käyttämääsi vuokaan mahtuu
• oliiviöljyä
• sitruunankuorta
• timjamia
• oreganoa
• suolaa ja pippuria
• sokeria
• turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
• raastettua sitruunankuorta
• chilihiutaleita tai kuivattuja tomaattimuruja

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja sommitele uunivuokaan kirsikkatomaatteja niin, että sen pohja tulee melkoisen täyteen. Lurittele päälle hieman oliiviöljyä, mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla, ripaus kutakin. Laita mukaan pari suikaletta sitruunankuorta, tuoretta timjamia ja oreganoa. Paahda tomaatteja noin 20 minuuttia ja lisää uunin kuumuus 250 asteeseen. Laita uunin grillivastus päälle ja aseta vuoka vastuksen alle noin viideksi minuutiksi. Kun tomaatit ovat saaneet väriä, ota ne ajoissa pois, minä melkein poltin tomaattini. 

Tomaattien ollessa uunissa sekoita kulhossa noin pari desiä turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia tasaiseksi. Mausta sitruunankuoriraasteella, minä laitoin noin puolikkaasta sitruunasta raastetun kuoren. Mausta myös ripauksella suolaa. Lusikoi jogurtti laakealle astialle ja tasoittele pinta. Laita astia vielä jääkaappiin odottamaan. On tarkoitus, että jogurtti on kylmää ja tomaatit kuumia, siitä tulee herkkua!

Kun tomaatit ovat asianmukaisen lähellä kärähtämistään, ota ne uunista ja lusikoi ne kylmän jogurtin pinnalle, käytä kaikki vuokaan muodostunut nestekin kastikkeena. Riivi pinnalle vielä tuoreita oreganonlehtiä ja ripauta vähän chilihiutaleita tai kuten  minä kuivattua tomaattimurua. Laita tarjolle hyvää leipää ja mieti, että loppuuko tämä heti vai nopeasti. Meillä oli tätä ihanaa tomaattiherkkua haudutuspadassa kypsennetyn possun sisäfileen ja juuresten kanssa. 

Natillas – espanjalainen vaniljavanukas

Viime sunnuntaina söimme jälkiruoaksi vanukasta, jota usein sain caminon aikana. Etenkin kuvissa näkynyt mariekeksi (keksipakettimme on jostain reissusta peräisin, kekseissä lukee MARIA) houkutti tämän helpon jälkkärin pariin. Siitä tuli kotoisa ja leppoisa mielikuva, ei mikään fine dining-jälkiruoka. Otin ohjeen tästä samasta blogista, josta tein jotain muutakin tänä vuonna. Pienensin ohjeen puoleen ja siltikin siitä tuli kolme annosta. Konvertoin määrät vähän vapaahkosti. 

Natillas – vaniljavanukas kolmelle

• 2,5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 0,75  dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 suikaletta sitruunankuorta
• kanelitanko
• jauhettua kanelia
• mariekeksi/annos

Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan ja lisää sinne puolet sokerista, vanilja, sitruunankuori ja kanelitanko. Kuumenna seos lähelle kiehumispistettä, laita kansi päälle, kattila pois kuumalta levyltä ja jätä uuttumaan. 

Kun maito maustuu kattilassa, riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit. Vatkaa kunnes seos on vaaleankeltaista ja tasaista. Ota kattilasta kauhallinen uuttunutta maitoseosta ja kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon, vatkaa samalla. Tällä tavoin kananmuna ei muutu kokkeliksi, vaan sen lämpötila lähenee maitoseoksen lämpötilaan. 

Ongi kattilasta pois kanelitanko ja sitruunankuoriviipaleet. Kaada muna-sokeriseos sitten puolestaan kattilaan ohuena nauhana ja vatkaa samalla. Kun kaikki on kattilassa, laita sen alle mieto lämpö ja koko ajan vatkaten kuumenna seosta, että se sakenee. Varo kiehumista. Kuumeneminen ja sakeneminen vie 3-4 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja vispilöi vielä minuutti. 

Kaada annoskuppeihin ja kun vanukas on jäähtynyt lähelle huoneenlämpöä, ripota sen pinnalle hieman kanelia ja aseta päälle mariekeksi. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. Vanukas oli hyytynyt aika kivasti ja keksi pehmentynyt niin, että se murtui kakkupohjamaiseksi muhjuksi oikein hauskasti. Vanukas oli vähän vellimäinen pohjalta, mutta ei se mitään. Sokerin määrää voisi hieman vähentää, ehkä 0,5 desiin.

La Vueltan seitsemästoista etappi tapahtuu silloin, kun minä olen töissä. Kyseessä on mäkinen 157 km mittainen etappi ja saan iltasella kuulla ja nähdä mitä siinä tapahtuu. Ehkä Nairo viimeinkin pistää vauhtia ajoonsa, ehkä ei. Mutta minulle kelpaa hyvin Simon Yatesin johtokin, niin harmittelin keväällä sitä, miten hän menetti pelin Girossa Chris Froomelle ja monelle muullekin tietysti.

St Germain Shandy

Tänään en ehdi viettämään aikaa CampaKeittiössä, mutta nautimme eilen kuuman päivän virkistykseksi drinkin, johon tuli St Germain-likööriä ja pian tuosta pitkästä pullosta on käytetty jo ainakin 1/10. Ohjeen Antti otti St Germainin omilta sivuilta, siellä oli monenlaista juomaa, mutta tämä kylmä shandy kiinnosti eniten keittiöpuuhien lomassa. Shandy ei välttämättä ole kovin houkutteleva paperilla, mutta kannattaa kokeilla. Yleensä shandyyn tulee olutta ja virvoitusjuomaa, mutta tällä kertaa siihen pääsi myös tuota seljankukkalikööriä. 

St Germain Shandy

• 5 osaa olutta
• 1,5 osaa St Germain-likööriä
• sitruunamehua ja -viipale
• jäitä

Laita pitkään lasiin paljon jäitä ja purista sinne puolikkaan sitruunan mehu. Mittaa mukaan likööri ja toppaa oluella. Laita lasin reunaan vielä pullea viipale sitruunaa. Todella virkistävää ja raikasta!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tour de Francen tilanne muuttui eilen ratkaisevasti ja minun mielestäni hyvään suuntaan. Koitan olla hihkumatta sille, ettei tilanne taida olla aivan Chris Froomen suunnitelmien mukainen, sillä saatan olla totaalisen väärässä. Jo se, että Nairo Quintana ajoi eilisen kokoonkeitetyn kauhuetapin voittoon sai mieleni niin iloiseksi. Samaan tapaan viime vuoden Vueltassa repesin riemusta, kun Alberto Contador voitti etapin uransa viimeisellä mahdollisella hetkellä. Alberto oli muuten eilen haastateltavana ja hän ajoi yhden nousun yhdessä Juan Antonia Flechan kanssa. Mietin, mitä hän on mahtanut käyttää tai olla käyttämättä nyt uransa jälkeen, sillä hänen äänensä kuulosti erilaiselta kuin ennen. Espanjaa en osaa sen enempää kuin ennenkään, mutta hän näytti kyllä siltä, että ajeltua on tullut edelleen ja leppoisa lomaparta kruunasi kokonaisuuden. 

Tämän päivän etapista kuulen vasta illalla myöhään, kun pääsen töistä. Tiedossa on vaihteeksi tasamaan etappi, joka olisi kirimiesten mieleen. Heitä vain ei taida olla mukana enää montakaan. Peter Sagan kaatui eilen, mutta pääsi kyllä maaliin. Saa nähdä pystyykö hän jatkamaan tänään, toivottavasti. 

Ricottaa CampaKeittiössä

Monta monituista vuotta sitten tein itse mascarponea. Mascarponen täytyi valua tuntikaupalla, mieluiten yön yli, joten mikään tarvitsen just nyt-juttu se ei ollut. Homma onnistui ihan hyvin, mutta Suomessa mascarpone ei ole niin kallista, ettenkö ostaisi sitä kaupasta tarviessani. Toinen italialaisen keittiön maitotuote, jota mieluusti pidän jääkaapissa on ricotta. Sen valmistaminen itse ei ollut käynyt mielessäni, mutta nyt se pätkähti päähäni. Etsin ohjeita monesta paikasta, jotkut ottivat asian melko vakavasti, toiset hieman rennommin. Minä päädyin The Pioneer Womanin ohjeeseen, siinä ei ollut kummempia kommervenkkejä. Pienensin ohjeen puoleen, sillä en halunnut valmistaa ricottaa koko komppanialle, tai epäonnistua kovin suuresta määrästä raaka-aineita. Itseluottamus taas huipussaan, huomaan. 

Tee-se-itse-ricotta

• 4 dl täysmaitoa
• 1dl kermaa
• 0,5 tl suolaa
• 1 rkl sitruunamehua

Etsin uuden pakettini juustokangasta, käytin edellisen johonkin minkä jälkeen sitä ei ollut enää mahdollista puhdistaa, jotain kauhean rasvaista se oli, en muista tarkasti. Onneksi olin ostanut uuden palan. Viritin juustokankaan tiheän siivilän päälle ja siivilän laitoin kulhon päälle. Halusin kerätä talteen heran. 

Mittasin paksupohjaiseen kasariin maidon, kerman ja suolan, sekoitin hieman, ettei suola jää yhteen kohtaan. Kuumensin seoksen kiehuvaksi ja suljin liekin kasarin alta. Kaadoin mukaan sitruunamehun ja sekoitin. Jätin seoksen kahdeksi minuutiksi ja laitoin järkevän instakuvan. Ihmettelin, että mahtaisiko seos todella lähteä juoksettumaan. Ja miksi nyt kävisi niin, eikä kävisi kuten mascarponea tai possetia tehdessä, vaikka raaka-aineet ovat samat? Jotain sillä oli tekemistä kemia kanssa. Tai ehkä taikuuden. 

Kahden minuutin kuluttua kaadoin toden totta juoksettuneen seoksen siivilään ja jätin valumaan. Odottelessani lueskelin aiheesta lisää ja osuin Hannelen postaukseen aiheesta muutaman vuoden takaa. Hän heti kättelyssä sanoi, ettei tällä tavalla tehtyä valmistetta pidä sanoa oikeaksi ricottaksi, mutta ei nyt olla niin nöpönuukia? Eihän? Muuten minun täytyisi painaa deleteä ja koko postaukseni joutaisi roskakoriin. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua massa oli valunut jo aika hyvin, minulla oli kyllä niin monta kerrosta juustokangasta ja niin tiheä siivilä, että jätin massan valumaan vielä kymmeneksi minuutiksi. 

Kun ricottamassa oli valunut kaikkiaan 40 minuuttia, oli se mielestäni sopivaa rakenteeltaan. Lusikoin se kannelliseen astiaan ja laitoin astian jääkaappiin. Heran säästin leipomiseen. Juustokangas oli hyvin pestävissä tämän touhun jälkeen.

Giro d'Italiassa on päästy Italiaan, nyt kilpailua käydään Sisilian saarella  kolmen etapin verran. Minä pääsin katsomaan etappia tallenteelta vilkkaan työvuoron jälkeen, eikä päähäni meinannut mahtua yhtään mitään. Sen verran kuitenkin sain selville, että 202 km mittaisen etapin voittoon rynni Tim Wellens ja kokonaiskilpailun ykkösenä sekunnin etumatkalla jatkaa Rohan Dennis ennen Tom Dumoulinia. Huomenna kisa jatkuu edelleen Sisiliassa. Minä  menen nukkumaan! Hyvää yötä. 

Ei se nyt ota jos ei annakaan – oliivien marinointia

Ostimme taannoin ison vakuumipaketin mustia oliiveja reissusta ja joka päivä haaveilin niiden syömisestä, kuvittelin mielessäni kuinka makoisia ne olisivat ja kuinka ne hupenisivat purkista aivan itsestään. Nepä olivatkin kuivia, mauttomia ja niiden kivi oli kiinni tiukassa kuin kaurapuuro laattalattiassa (flashback vauva-ajoilta). Luultavasti paketissa luki portugaliksi, että älä tampio osta näitä, jollet osaa marinoida oliiveja, nämä pitää MARINOIDA. Nyt muistin, että ne mauttomat, kovat, tylsät pallerot ovat yhä purkissa jääkaapissa ja ajattelin kokeilla, josko osaan sittenkin marinoida oliiveja. Vinkkejä katsastin täältä, monen vuoden takaisesta postauksesta. 

Marinoidut mustat oliivit

• 250 g mustia, kivellisiä oliiveja 
• 0,75 dl oliiviöljyä
• 2 valkosipulinkynttä kuorittuina ja litistettyinä
• tuoretta timjamia
• tuoretta rosmariinia
• ohuita kuorenpalasuikaleita appelsiinista, sitruunasta ja limestä
• 1 rkl ouzoa

Huuhtelin oliivit ja jätin ne siivilään valumaan. Kuumensin pannulla öljyä miedolla lämmöllä ja lisäsin öljyyn yrtit, valkosipulin ja sitruksien kuoret. Lämmitin niitä kaikkia pannulla hetkisen aikaa ja nuuhkin ihanaa tuoksua. Lorautin mukaan alkuperäisohjeessa olleen Pastiksen sijaan ouzoa, sitä kun sattui olemaan. Lopuksi kaadoin oliivit pannulle ja lämmitin niitäkin muutaman minuutin pannua ravistellen. Kumosin koko satsin hillosuppilon kautta desinfioituun, tiiviisti suljettavaan lasipurkkiin ja jätin purkin jäähtymään ensin huoneenlämpöön ja siitä sitten jääkaappiin. Muutaman päivän päästä, tai ehkä viikon, voin maistella miten sen kanssa on, osaako tampio marinoida oliiveja. 

Hillolla pötkii pitkälle ja limonadilla lisää

Hilloja syödään monissa Euroopan maissa aamiaisella enemmän kuin meillä Suomessa ja se on oikeastaan hyvä niin. Että siis siellä, eikä niinkään meillä. Eihän sokerisen hillon kanssa kannata päivittäin läträtä, olipa kuinka hyvää tahansa. Siinä missä meillä aamiaisleivälle asennetaan kurkkua ja tomaattia, Espanjassa (tomaattiraaste tietysti on hyvä vaihtoehto) paahdetulle, kenties hieman eiliselle leivälle sipaistaan kunnolla hilloa. Monissa hotelleissa ja kahviloissa hillot ja marmeladit tarjotaan yksittäispakatuissa pikku nokareissa, mutta välillä saa myös mainioita paikan päällä valmistettuja hilloja, joissa makua on muutenkin kuin sokerin muodossa. 

Minä en ole kovin innokas hilloaja, koska hillojen menekki ei taloudessa ole suuren suuri. Isojen erien sijaan teenkin toisinaan puolen purkin hilloja, joihin käytän hedelmiä ja marjoja sen mukaan mitä on saatavilla ja on käytettävä pikaisesti pois. Kun purkkeja ei ole rivillistä, vaan vain yksi, joka sekin on kenties alun alkaenkin puolillaan, tulee se myös varmemmin käytettyä jogurttiin, paahtoleivän päällä tai puuron koristeena. 

Koska CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste on lopuillaan (varsin vähäisin tuloksin) etsiskelin espanjalaista vivahdetta hilloon, jonka keittelin tänään. Enpä nyt tiedä mikä tässä versiossa varsinaisesti on espanjalaista, mutta otin sen kuitenkin espanjalaiselta sivustolta ja ihan itse tulkkasin mitä siinä lukee. Valmistusmenetelmänä käytin sous videtä, jota en hillohommissa ollutkaan aiemmin käyttänyt. 

Espanjalainen luumuhillo sirkulaattorilla

• 600 g espanjalaisia luumuja (tottakai kotimaiset olisivat vielä fiksumpi ratkaisu, mutten tiedä ovatko kotimaiset vielä valmiita ja millainen luumuvuosi Suomessa ylipäätään on)
• 250 g sokeria, josta puolet hillosokeria
• puolikkaan suuren sitruunan mehu
• iso ropaus jauhettua kanelia
• pätkä pulleaa vaniljatankoa halkaistuna

Laitoin sirkulaattorin lämmittämään vettä 86 asteeseen. Halkaisin luumut, poistin kivet ja leikkelin luumut pienempiin palasiin. Laitoin luumut paksuun vakuumipussiin ja punnitsin sen. Kaadoin pussiin sokeria vähän alle puolet luumujen painosta. Minulla oli vain vähän hillosokeria, joten laitoin osaksi tavallista kidesokeria. Tiputin pussiin vaniljatangon pätkän ja ripottelin mukaan kanelia. Puristin sitruunamehun perään. Suljin pussin vakumointikoneella. Pussiin tuli niin vähän nestettä, vain puolikkaan sitruunan mehu ja se imeytyi sokeriin samantien, joten nestettä ei imeytynyt pussin ylälaitaan asti pilaamaan vakumointia. 

Asetin pussin kuumaan veteen, sinne tuli myös kaksi muuta pussia, toisessa samalla menetelmällä valmisteltua mansikkaa ja toisessa vadelmien ja mustikoiden sekoitusta. Niihin pusseihin lisäsin muutaman kokonaisen kardemumman vaniljatangon lisäksi, mutten laittanut kanelia. Mietin kyllä, miten saan poimittua kardemummat pois hillosta, mutta kyllä se viimeistään hilloa purkista lusikoitaessa onnistuu. 

Nipistin kaikkien kolmen pussin suut yhteen pyykkipojalla, näin pussien yläreunat eivät lionneet kuumassa vedessä, jos olisikin sattunut niin, ettei vakumointi olisi ollut täydellinen. Sirkulaattori pöhisi kaksi tuntia 86 asteessa ja sillä välin steriloin purkkeja valmiiksi ja tein mentaalietsintöjä kauniiden etikettitarrojeni löytämiseksi. Kahden tunnin kuluttua nostin pussit pois vedestä tarjottimelle.

Leikkasin hillopussista kulman pois ja valutin varovasti hillosuppilon kautta hillon kuumuutta kestävään, niinikään steriloituun kannuun. En uskaltanut kaataa suoraan pussista purkkeihin, sillä arvelin pussin olevan sen verran vetelä, että saattaisin kaataa hilloa liikaa tai muuten sotkea sen kanssa. Kannusta oli helppo annostella hilloa erikokoisiin pieniin purkkeihin, jotka suljin samantien steriloiduilla kansilla. Kun purkit olivat jäähtyneet ulkona kunnolla peitettyinä ja suojattuina, siirsin purkit jääkaappiin. Niitä kauniita tarroja en löytänyt. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous Vide-välilehdelle, jonne kerään sirkulaattoriaiheiset postauksemme. 

Eilen olin sekä kiireinen, että laiska ja vieläpä saamatonkin. Tein hyvää espanjalaista basilikalimonadia, mutten saanut otettua siitä minkäänlaista kuvaa, oli pimeää, oli sateista eikä hotsittanut. Mutta joimme limonadia kyllä innokkaasti. Limonadin ohje hieman sovellettuna on täältä. 

Sitruuna-basilikalimonadi

• 2,5 dl sitruunamehua (käytin 4 keskikokoista sitruunaa)
• 55 g sokeria
• 60 ml vettä
• jääkuutioita
• 1 suuri puntti basilikanlehtiä
• kivennäisvettä

Mittaisin pieneen kattilaan veden ja sokerin, joista keitin muutaman minuutin ajan sokeriliemen. Jäähdytin liemen ja jätin sen odottamaan.

Irrottelin basilikapuntista lehdet. Laitoin tehosekoittimen kannun puolilleen jääkuutioita (kaikilla tehosekoittimilla ei voi murskata jääkuutioita, mutta omallani voi, elleivät ole ihan tolkuttomia moukkuja) ja lisäsin mukaan sitruunamehun, basilikanlehdet ja jäähtyneen sokeriliemen. Laitoin koneen hommiin pienimmällä teholla, kunnes jääpalat olivat murskautuneet ja sitten lisäsin tehoa niin, että seoksesta tuli tasaista, kauniin vaaleanvihreää kylmää sosetta. 

Kaadoin seoksen lasipulloihin, sitä oli kaikkiaan noin puoli litraa, ehkä vähän enemmän. Kaadoin pulloihin kivennäisvettä lisäksi ja sekoitin. Aluksi limonadi maistui vain sitruunalle, mutta myöhemmin tosiaan mahtavasti myös basilikalle. Ehkä juoma olisi voinut olla hieman makeampaa, muttei siitä liikaa silmät siristyneet, sopi hyvin ruokajuomaksi. 

Tänään oli valoa vähän enemmän

Tänään La Vueltassa on rankka vuorietappi, ei tosin niin karmaiseva kuin huomenna. Kokonaiskilpailun tilanne on edelleen tuttu, Chris Froome johtaa, eikä kenelläkään muulla taida olla sille ajamalla enää  mitään tehtävissä. 

Olen iloinen, että Alberto Contadorin työmoraali jatkuu viimeiseen asti loistavana, eilenkin hän ajoi niin tyylikkäästi, että meinasi kyynel tulla silmäkulmaan. Älkää kukaan sanoko, että otan tämän liian vakavasti! Tai otanhan minä. Jostain Susi-jengistä minä sen sijaan en välitä tuon taivaallista. 

Tuolta ne tuli

Ja tuonne ne meni

Pikamarinoitu mozzarella-tomaattisalaatti

Söimme keväällä aivan mahtavaa marinoitua mozzarellaa, jota ajattelin varmasti tekeväni uudelleen. Eräänä päivänä oli päivällinen jo muuten valmis, mutta mitään salaatintapaistakaan en ollut saanut aikaiseksi. Jääkaapissa oli pallero Pirkka-buffalomozzarellaa ja vadissa pöydällä valtava pihvitomaatti. Vaikkei ollut enää aikaa  vakumoida ja marinoida mozzarellaa pitempään, tein juustolle pikaisen kylvyn ja hyvä lisäke arkiselle pasta-aterialle oli valmis.

Pikamarinoitua mozzarellaa ja tomaattia

• 1 suuri pihvitomaatti
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• basilikanlehtiä
• ruohosipulia
• suolaa ja pippuria

Leikkasin tomaatin viipaleiksi ja asettelin ne vadille hieman limittäin. Revin mehevän mozzarellapallon paloiksi tomaattiviipaleiden päälle. Sekoitin kastikkeen öljystä ja sitruunamehusta ja maustoin sen silputuilla yrteillä, suolalla ja pippurilla. Kaadoin kastikkeen mozzarellan päälle ja hetkessä se maustoi revityn juuston aivan loistavaksi. Kun tomaatti ja mozzarella oli syöty, pyyhimme vielä vadin puhtaaksi leipäpalalla.