Halloumi ei ihan hirveän ranskalaista ole, mutta kesäkurpitsa on, etenkin jos kutsuu sitä courgetteksi. Otin tämän varrasohjeen samasta belgialaisesta kauppaketjun lehdestä kuin muutama päivä sitten tehdyn fenkolisalaatin. Lehti oli ranskankielinen, joten nyt ollaan jo riittävästi ranskalaista, eikö vaan?
Grillasimme muutamia päiviä, ehkä viikkojakin, sitten valmiit kanavartaat ja niissä oli oikeat metalliset varrastikut. Minä tietysti säästin ne. Niitä oli vain kaksi, joten käytin myös neljä lyhyttä puutikkua lopuille aineksille.
Halloumi-kesäkurpitsavartaat kahdelle
- 1 palikka halloumia 8 palaan leikkattuna, aikalailla pienen tikkuaskin kokoon
- 1 pieni kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi leikattuina
- 1 suurenpuoleinen herkkusieni neljään lohkoon leikattuna
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 rkl sitruunamehua
- suolaa ja pippuria
- tuoretta basilikaa ja persiljaa
Kokosin vartaat niin, että metallitikkuihin tuli vuorotellen rullalle kieputettu suikale kesäkurpitsaa, palanen halloumia ja sienipala. Halloumia ja kesäkurrea mahtui vielä toisetkin suupalat, mutta sieniä ei riittänyt kuin neljään vartaaseen. Toisiin puisiin varrastikkuihin tuli vain halloumia ja kesäkurpitsaa. Sutikoin vartaille oliiviöljystä, sitruunamehusta ja mausteista tehtyä marinadia.
Grillasin vartaita muutamia minuutteja Campingazin kaasugrillillä raidakkaalla levyllä ja käänsin vartaitten kylkiä, kun alapuoli oli saanut sopivasti väriä. Sutikoin loput marinadista vielä pintoihin tuomaan makua.
Aterian toisena osana meillä oli marketin edulliset pakastequichet bambuhöyryttimessä kuumennettuina. Koska nämä eivät olleet mitkään artesaanipiirakat parhaista raaka-aineista höyrytys oli parempi kuumennusmetodi kuin airfryer, pohja ei päässyt kuivumaan hankalaksi leikata. Hoksin muuten käyttää jostain näkemääni niksiä bambuhöyryttinen tasapainottamiseksi vähän liian suuren kattilan päälle, puiset syömäpuikot vaan kattilan päälle ja höyrytin siihen, ei luiskahtele eikä kippaudu nurin.
Tour de Francessa tapahtui se, mille usein vähän nyrpistelen, eli tarkoituksella arvopaidasta luopuminen. Tadej Pogacar luopui johtopaikastaan saadakseen nopeammin päivän ajon jälkeen palautumisen käyntiin, tätä tapahtuu usein kisan alkupuolella. Muodollisuudet vievät aika paljon aikaa ennen kuin johtava ajaja pääsee dopingnäytteen, palkintojen jaon ja haastatteluiden jälkeen majoitukseen syömään, hierontaan ja nukkumaan.
Päivän nopein oli Ben Healy, joka voitti nyt ensimmäistä kertaa etapin Ranskan ympäriajossa. Mathieu van de Poul johtaa kokonaiskilpailua kokonaisella sekunnilla ja sai hoitaakseen kaikki velvollisuudet, Tadej on toisena. Tämä on kyllä tarkkuutta vaativaa passailua. Huomenna on edessä taas hilly-tyyppinen etappi, kisa siirtyy Bretagneen, lempiosaani Ranskaa.