Italialainen luumukakku Kuolleitten lehtien ajon päivänä

Ammattipyöräilyn kausi alkaa olla lopuillaan. Yksi vuoden suurklassikoista ajettiin tänään, Lombardian ajo, jota kutsutaan myös Kuolleitten lehtien ajoksi. Minulla oli mukavan sattuvasti vapaata ja halusin tehdä jotain italialaista lautasillemme. Pääruokana oli lohta, mutten löytänyt mitään kivaa italialaista ohjetta lohelle, sellaista mitä en olisi jo kokeillut. 

Tein sen sijaan Hanna G:n pintapaistettua lohta wasabimajoneesin, paahdettujen seesaminsiementen, siianmädin ja sushiriisin kanssa. Tosin lohen leikkaaminen ei mennyt ihan niin hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Yritän vakuutella itseäni, että se johtui siitä, ettei lohipala ollut niin optimaalinen osa filettä, mutta toisaalta saatan kyllä myöntää senkin, etten vaan osannut niin hyvin nyt.

Jälkiruokakakun ohjeen otin Little Big H-blogista, johon en ollut koskaan aikaisemmin osunut, mutta tämä ohje oli aivan timanttia! Kokeilkaa, jos haluatte just passelin kostean, mutta kypsän kakun täynnä luumujen makua.

Italialainen luumukakku + hieman konjakkia

• 4 suurta tummakuorista luumua
• 3 kananmunaa
• 150 g sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 rkl konjakkia (oma lisäykseni)
• 250 g vehnäjauhoja + hieman vuoan jauhottamiseen
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 150 g sulatettua voita + hieman vuoan voiteluun 
• 1,25 dl maitoa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin ja jauhotin 24 senttisen irtopohjavuoan. Itse asiassa laitoin pohjalle leivinpaperia ja voitelu-jauhotin vain reunat. Leikkasin luumut lohkoihin, noin 8-10 lohkoon/luumu.

Vatkasin kananmunat, sokerin ja vaniljatahnan vaaleaksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, leivinjauheen, konjakin, sulatetun voin ja maidon. Sekoitin taikinan tasaiseksi, välttäen liiallista vatkaamista, ettei taikina sitkistysi. 

Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja sommittelin luumulohkot taikinan pinnalle. Paistoin kakkua 50 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä cocktail-tikulla ja kun tikku oli pistoksen jälkeen puhdas, oli kakku kypsä. Annoin kerrankin kakun jäähtyä ainakin viisi minuuttia, ennen kuin aloin sörkkiä sitä. Irrotin vuoan reunuksen ja siirsin kakun papereineen päivineen lautaselle. 

Tein kakulle kaveriksi vaniljakastiketta, sillä taloudessa ei ollut yhtään jäätelöä, joka myös olisi sopinut hyvin luumukakulle. Oikaisin hieman ohjeen kanssa, mutta hyvin se meni. Ohjeella tuli noin 3,5 dl kastiketta.

Vaniljakastike

• 2 kananmunan keltuaista
• 50 g sokeria
• 3,3 dl kuohukermaa (koska Valion purkissa on sen verran)
• 2 tl vaniljatahnaa

Erotin keltuaiset valkuaisista ja laitoin keltuaiset kulhoon. Kaadoin mukaan sokerin ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Kuumensin kattilassa kerman ja vaniljatahnan melkein kiehuvaksi. Kaadoin kuuman kerman parissa lorauksessa keltuaisseokseen ja vispilöin tasaiseksi. Aiemmin olen pessyt kattilan välillä, tällä kertaa jätin sen väliin. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan ja kuumensin sen uudelleen niin, että kastike sakeni. Kaadoin kastikkeen lasipulloon ja laitoin sen jäähtymään. Muutaman tunnin vaniljakastike oli mukavasti jähmettynyt ja kun oli aika syödä jälkiruoka, sekoitin puutikulla kastikkeen juoksevaksi. Oikein maukasta, niin kakku kuin kastikekin.

Kuolleitten lehtien ajon voitti muuten Bauke Mollema ja toiseksi tuli Alejandro Valverde. Tähän oli kiva päättää ammattipyöräilyn kauden seuraaminen ja jäädä miettimään sitä, miten jatkan ja jatkanko tätä aihepiiriä CampaSimpukassa. 

Epäonnistumisen nielemiseen menee todistettavasti kolme vuotta – flan

Nyt on tullut todistetuksi, että pettymys ja nolostus haihtuu kolmessa vuodessa. Elokuussa 2015 yritin tehdä tätä Espanjassa hyvin tavallista jälkiruokaa, mutta se päättyi munakokkelimaisen sörsselin joutumiseen kompostiin ja suureen nolostukseen. Tein silloin korvaavaksi syötäväksi erittäin matalan kynnyksen tapaksia ja päätin, etten ihan äkkiä kokeile flania. 

Nyt uskalsin taas kokeilla. Otin ohjeen täältä. Flan eroaa muista maitopohjaisista vanukkaista siinä, että siihen tulee karamellikastike astian pohjalle ja tarkoitus on kumotessa saada kastike leviämään tasaisesti vanukkaan päälle. Joissakin lukemissani ohjeissa flan syötiin astiasta suoraan ja se näytti aivan crème brûléelta, joten sellaista ohjetta en nyt kelpuuttanut. Halusin nimenomaan onnistua kumoamisessa, joka pannacottankin kanssa on joskus ongelmallista. 

Tämä ohje oli melkoisen suuri, olisin voinut kaataa annosvuokani täydemmiksikin, nyt annokset jäivät  melko pieniksi, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyvä. Ei makeaa mahan täydeltä, vai mikä se kansanviisaus onkaan ihmisten luontaisten mielitekojen hillitsemiseen luterilaisessa hengessä? Kirjaan määrät kuten ohjeessa, mutta korostan, että joko tästä olisi voinut tehdä kahdeksan tai kymmenenkin pienehköä annosta tai sitten kuusi suurempaa. 

Flan niin ettei tarvitse enää nolostella

• 300 g sokeria (200 g karamellikastikkeeseen ja 100 g vanukkaaseen)
• 3 viipaletta kuivattua appelsiinia (oma lisäykseni)
• 4 kananmunaa
• 5 dl maitoa
• 2 tl vaniljatahnaa

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 
2. Ota esille sen kokoinen uunivuoka, johon hyvin mahtuvat käyttämäsi annosvuoat. Laske vuokaan niin kuumaa vettä, kuin hanasta tulee. Vettä tulee olla noin puoliväliin annosvuokien reunoja. 
3. Laita paksupohjainen kattila kuumenemaan ja kaada siihen 200 g sokeria. Minun lisäykseni olivat kolme kuivattua appelsiiniviipaletta tuomaan sitruksista vivahdetta kastikkeeseen.
4. Seuraa sokerin sulamista haukkana, sekoittele hieman, mutta varo roiskeita. Sula sokeri on tosi kuumaa. Sokeri sulaa noin 10 minuutissa ja alkaa pian muuttua ruskeaksi, varo polttamasta sitä. Kun sokeri palaa, ruskeaan liemeen ilmestyy mustia pilkkuja ja se alkaa haista kärähtäneeltä. Kastikkeen on tarkoitus olla vaaleanruskeaa. 
5. Sammuta virta kattilan alta ja nosta kattila lähelle uunivuokaa, jossa annosvuoat ovat valmiina kuumassa vedessä. (tämän tarkoitus on se, että vuoat ovat lämpimiä ja sokeri pysyy nestemäisessä muodossa, mutta jos sokeri jähmettyy vuokiin, ei se haittaa, se kyllä liemiintyy uudelleen uunissa)
6. Lusikoi kuumaa karamellikastiketta annosvuokiin sen verran, että pohja peittyy, ei paljon enempää. Noin 2 rkl/vuoka. Jos kastike alkaa jähmettyä lusikointivaiheella, käytä kattilaa kuumalla levyllä hetkinen. Varo sokeririhmoja, joita helposti syntyy lusikoidessa, kun kastike pyrkii jähmettymään. Minä laitoin ehkä vähän liikaa annosvuokiin, kastiketta oli lopputuloksessa pikkuinen järvi, lampi nyt ainakin. Jätä vuoat odottamaan.
7. Riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit (100 g) ja vaniljatahna. Voit käyttää myös vaniljasokeria, mutta tässä on kiva, jos vaniljan mustat pilkut erottuvat lopputuloksesta. Jos käytät vaniljatankoa, raaputa tahmea sisus irti ja lisää se kulhoon. 
8. Vatkaa sokeria ja kananmunia muutama minuutti.
9. Lisää kulhoon maito ja vispilöi seos tasaiseksi ja kaada se sitten tiheän siivilän läpi kannuun, jolloin ilmakulpat poistuvat ja saat aikaan sileän vanukasliemen.
10. Kaada vanukaslientä annoskuppeihin, tämä massa ei kohoa eikä pursu, voit täyttää kupit melko täyteen, jolloin saat korkeammat vanukkaat. Minä täytin kupit vähän yli puolenvälin ja flaneista tuli melko matalat. Karamellikastike hieman sekoittuu vanukkaaseen kaadettaessa, mutta se ei haittaa mitään.
11. Peitä jokainen pikkuvuoka omalla foliopalallaan tiiviisti.
12. Nosta uunivuoka vesineen, vuokineen päivineen varovasti uuniin ritilälle hieman keskiosan alapuolelle.
13. Paista vanukkaita vesihauteessa (bain marie) noin 50-60 minuuttia. Mitä korkeampi vanukas on tulossa, sen pidempään sen hyytyminen vie. Kurkista yhteen vuokaan siinä 50 minuutin kieppeillä ja jos vanukas on vielä liemimäistä, jatka paistamista. Tarkista taas muutaman minuutin päästä. Kun vanukas on juuri hyytynyt, mutta vielä tutisevaa, se on valmista. Nosta uunivuoka varovasti pois uunista, varo ettet loiskuta kuumaa vettä päällesi. 
14. Nosta annosvuoat pihdeillä pois uunivuoasta (en osaa päättää kirjoittaisinko vuoasta vai vuokasta, kummin te tekisitte?) ja poista foliot. 
15. Anna vuokien jäähtyä ensin huoneenlämpöön ja peitä ne sitten kukin omalla palalla keittiökelmua. Laita annokset jääkaappiin hyytymään loppuun  ainakin neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.
16. Kun on aika syödä jälkiruokaa, ota kelmut pois kuppien päältä ja esille hieman annoskuppeja suuremmat lautaset. Pyöräytä terävällä veitsellä vanukkaan ja kupin reunan välistä niin, että vanukas irtoaa kupista. Laitan kupin päälle lautanen ja kiepauta systeemi toisinpäin. Nosta annoskuppi pois ja vanukas valahtaa lautaselle ja karamellikastike siihen päälle. 
17. Annoskuppeihin jää hieman kiinteää tummaa sokeria, sen saa helpoiten pois laskemalla kuppeihin kuumaa vettä, se liottaa sokerin pois kymmenessä minuutissa. 

Tein siis kuusi annosta ja söimme niistä kokeiluannokset lauantaina, halusin olla varma, että perhepäivällisellä tarjolla on kunnollista jälkiruokaa. Olin tosi iloinen, että flan onnistui. En oikeastaan ymmärrä kuinka sain ensikokeilulla pilattua flanin niin täydellisesti. Tämähän on ihan helppo juttu. Muistan kyllä, että tein silloin yhden ison annoksen ja tein sen espanjalaiseen pyöreäpohjaiseen saviastiaan. Ehkä se ei toimi tähän  jälkiruokaan ja muutenkin suuri annos on vaikeampi saada hyytymään tarpeeksi verrattuna pikkukuppeihin tehtyihin. Nyt tämän onnistumiseen jälkeen voin suositella flania, jos tarvitsee hyvissä ajoin etukäteen tehtävää jälkiruokaa. 

Eilen La Vueltassa vedettiin lonkkaa, mutta tänään taas ketju pyöri. Ehdin katsomaan lähetystä, kun matkaa maaliin oli noin 40 km. Tämä kymmenes etappi oli tasamaalla ja sen pituus oli 177 km. Etapille lähdettäessä punapaidassa ajoi Simon Yates vain yhden sekunnin johtoasemassa, toisena oli Alejandro Valverde ja kolmantena 14 sekuntia perässä Nairo Quintana. Tämä asetelma kelpasi minulle oikein hyvin. Etapin voittoon ajoi Elia Viviani ja kilpailua johtaa edelleen Simon Yates ja toisena jatkaa Alejando Valverde. Huomenna on vuorossa mäkinen 207 kilometrin etappi. 

Suosittelen lämpimästi – epätrendikkään ruokablogin paahdettuja mansikoita

Miten joku voi tuoksua näin hyvältä?

Joskus on vain ihan välttämätöntä kokeilla ruokaohjetta heti, ei huomenna, ei ensi viikolla, vaan heti. Sellainen tuli tänään vastaan epätrendikkäässä ruokablogissa, jossa oli tehty paahdettuja mansikoita. Olin melkein varma, että kuvasta huokui tuoksukin suoraan sieraimiini. Minulla oli kaikkia aineksiakin, joten eipä ollut syytä aikailla.

Paahdetut mansikat 

• 500 g mansikoita
• 3 rkl vaahterasiirappia
• 2 tl balsamicoa
• ripaus pippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita leivinpaperi uunipellille. Ota mansikoista kannat pois ja leikkaa mansikat puolikkaiksi. Mittaa kulhoon vaahterasiirappi ja balsamico ja sekoita. Kumoa halkaistut mansikat kulhoon ja sekoittele nuolijalla tai käsin niin, että kaikki puolikkaat ovat kastikkeessa. Nuuhkaise. Ihastu. Kumoa mansikat pellille paperin päälle ja levittele leikkuupinta alaspäin tasaisesti. Ripauta päälle hieman pippuria. Paahda uunissa noin 10-15 minuuttia. Nostele mansikat lastalla kulhoon tai laakealle lautaselle, varo rikkomasta leivinpaperia. Nosta paperi neljästä kulmastaan suppuun ja pistä siihen reikä kulhon päällä, näin saat kaiken kastikkeen talteen.

Sekoita kreikkalaiseen tai turkkilaiseen jogurttiin hieman vaniljatahnaa ja annostele mansikoita jogurtin päälle. Ihastu lisää. Tämä sopii niin jälkiruoaksi kuin aamiaisellekin ja mansikat sellaisenaan lettujen tai vohveleiden päälle. Voisinpa nähdä itseni illalla silkkiaamutakissa lusikoimasta mansikkahilloa purkista avoimen jääkaapin äärelläkin. Tai no ehkä en sentään.

Nyt joku suuttuu, mutta antaa mennä - mansikkatiramisu

Tiramisun kanssa moni on tosi tosissaan, ei saisi laittaa mitään tvistejä, eikä sörkkiä nonnien ohjeita. Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta nyt olin hieman pakon edessä. Uskottehan, minun oli aivan pakko tehdä mansikkatiramisua ja vieläpä ajastettuna postauksena. Muuten olisivat ostamani hollantilaiset mansikat ehtineet mennä pilalle, eikä semmoista hyvällä katsota nykyisin, kun hävikin vähentäminen on niin pop. 

Olen nyt postauksen julkaisun hetkellä matkalla Helsinkiin hieman blogiriekkumaan, enkä niin ollen ehdi kokata tänään mitään italialaista kotona. Sama homma huomennakin, sillä riekkuminen jatkuu toisenkin päivän. Lauantaina olen muuten muuten vain kiireinen, kun pitää matkustaa kotiin ja mennä työpaikan bileisiin tekemään ranskalaisia perunoita. Voi kun ne olisivat edes italialaisia perunoita, mutta semmoisia ei taida ollakaan. Polentaranskalaisilla en työkavereita kiusaa, etenkin kun pidän polentasta tosi vähän. 

Otin ohjeen italialaiseen mansikkatiramisuun uTry.it-blogista. Vähän sörkin sitäkin ohjetta, mutta ette te muuta uskoisikaan.

Mansikkatiramisu kahdelle ahneelle tai kuudelle kohtuun ystävälle

• 500 g mansikoita
• 1,5 sitruunan mehu + kuori raastettuna, jos sitruunat ovat luomua
• loraus limencelloa
• 3 rkl sokeria
• 4 dl kuohukermaa
• purkki mascarponea
• 0,5 dl tomusokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 14-16 ladyfingers-keksiä

Otin esille pitkulaisen muovirasian, johon keksit sopivasti kävivät rinnakkain ja johon mahtui kaksi keksikerrosta täytteineen. Myös jotkut leipävuoat voisivat sopia tähän tarkoitukseen hyvin. Vuorasin rasian tuorekelmulla ja jätin kunnolla nostovaraa kummallekin reunalle. Lisäsin vielä sopivan kertakäyttöfoliovuoan kiiltävän pahvikannen kelmun päälle. Arvelin, että sen avulla misun nostaminen pois astiasta olisi aikanaan helpompaa, samoin kakun leikkaaminen annospaloihin pahvipalaa pitkin.

Puristin sitruunamehun kulhoon ja lisäsin sinne sokerin liukenemaan ja limencellon makua tuomaan. Leikkasin mansikoista kannat pois, muutaman nätin jätin koristelua varten. Leikkasin mansikat viipaleiksi ja sekoitin mehuliemeen mehustumaan siksi aikaa, että tein kermaseoksen. Vatkasin kuohukerman, tomusokerin ja vaniljatahnan pehmeäksi vaahdoksi, lisäsin mukaan mascarponen ja vatkasin vähän lisää. Seos sai olla aika tanakkaa. 

Lusikoin kolmasosan kermaseoksesta rasian pohjalle pahvin päälle, tasoittelin pinnan lusikalla. Asettelin 7 keksiä vierekkäin seoksen päälle. Mansikat olivat mukavasti mehustuneet, niissä oli makeaa nestettä hyvin kostuttamaan keksejä. Lusikoin puolet mansikkaseoksesta keksien päälle ja tasoittelin. Lusikoin toisen kolmasosan kermaseoksesta mansikoisen päälle, tasoittelin taas. Sitten tein vielä toisen kerroksen keksejä, mansikoita ja loput kermaseoksesta aivan päällimmäiseksi. Nostin kelmun löyhästi molemmilta puolilta tiramisun päälle ja laitoin kakun jääkaappiin tekeytymään. Se saisi olla siellä seuraavaan päiväänkin asti, mutta meillä se sai olla iltaan asti, kunnes oli aika ottaa siitä pieni maistiainen ja kuvausannos. 

Nostimme yhdessä varovasti kelmusta nostaen kakun pois rasiasta, se pahvipala oli oikein paikallaan tekemään nostamisesta helpompaa. Leikkasin palan kakkua lautaselle ja asettelin sille vielä säästämiäni koristelumansikoita. Mietin, että laittaisinko hieman suklaanappeja vielä pinnalle, mutta jätin ne kuitenkin pois. Maistui hyvälle espresson kanssa. Loput pakkasimme Opiskelijalle, Reippaalle ja Kullannupulle viemisiksi.

Giro d'Italiasta olen valitettavasti hieman pihalla, mutta palaan ruotuun tämän riekunnan jälkeen. 

Riittävän suklaiset pikkuleivät

Leivoin vuonna 2013 erilaisia chocolate chip cookieta kahlatessani läpi itseasettamaani keittokirjahaastetta. Oli sekin juttu, annoin itselleni vuoden aikaa kokata neljästä kirjasta kaikkiaan 48 omavalintaista ohjetta ja kuten arvata saattaa, minulla oli hieman kiire joulukuun viimeisellä viikolla. Sain haasteeni valmiiksi noin neljä tuntia ennen kuin vuosi loppui. Mutta hyviä suklaapikkuleipiä leivoin, enkä sen jälkeen olekaan leiponut, ennen kuin tänään. Osuin kivaan ohjeeseen Truffles and Trends-blogissa. Laveasti konvertoituna ohje meni näin:

Todella suklaiset pikkuleivät (21 kpl)

• 200 g voita
• 2 dl muscovadosokeria
• 0,5 dl valkoista sokeria
• 5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa (jos voi on suolatonta)
• 2 kananmunaa
• 2 tl kreikkalaista jogurttia
• 2 dl suklaanappeja

Pikkuleipien salaisuuden kerrotaan olevan paahdetun voin. Se on melkein kuin gheetä, muttei aivan niin pitkälle paahdettua. Aloita siis voin paahtamisella. Laita voi kattilaan, jonka sisäpinta on vaalea, että näet paahtumisen asteen. Minä käytin paksua kuparikattilaa. Ala kuumentaa voita keskilämmöllä. Aluksi voi sulaa ja alkaa pian muodostaa vaahtoa. Sekoittele tätä vaahtoista sulaa voita nuolijalla ja seuraa koko ajan, missä vaiheessa pohjalle alkaa muodostua kullanvärisiä hippuja voin kuohun laantuessa. Älä päästä voita paahtumaan liikaa ja pohjalle muodostuvia hippuja muuttumaan tumman ruskeiksi. Voin tuoksu muuttuu paahteiseksi, hieman toffeeta muistuttavaksi. Tämä vie kaikkiaan noin 5-7 minuuttia. Kaada voi kuumuutta kestävään kulhoon jäähtymään ja raaputa kaikki hiukkaset kattilasta mukaan. Niitä on pohjalla jonkun verran, noin teelusikallinen yhteensä. 

Anna voin hieman jäähtyä ja sekoita siihen molemmat sokerit ja vaniljtahna. Sekoita rivakasti nuolijalla. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, ruokasooda ja suola ja sekoita ne keskenään hyvin. Lisää voi-sokeriseokseen kevyesti vatkatut kananmunat ja jogurtti ja sekoita taas kunnolla. Yhdistä mukaan jauhot ja sekoita niin, että saat aikaan hieman tahmean taikinan. Viimeisenä yhdistä mukaan suklaanapit tai levystä pienimäsi suklaamurut. Ohjeen määrä oli vähän liikaa minusta, ainakin pienet napit jäivät vähän paakuiksi taikinaan.

Pyöritä taikinasta käsissäsi noin suurehkon lihapullan kokoisia palloja ja nostele ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Minun taikinastani tuli kaikkiaan 21 palloa. Laita pellit jääkaappiin tai ulos peiteltyinä noin 40 minuutiksi, kunnes taikina jähmettyy. Voit pitää palloja kylmässä seuraavaan päiväänkin ja luulenpa, että tätä taikinaa voi pakastaakin. Muodosta vain siitä pötkylä, jonka käärit kelmuun ja sulattaessa leikkaa pötköstä viipeita ja paista ne sitten sellaisenaan.

Kun paistamisen aika lähestyy, kuumenna uuni 180 asteeseen ja paista pikkuleipiä pelti kerrallaan uunin keskiosassa noin 15-18 minuuttia. Minun uunissani paistaminen vei useita minuutteja kauemmin kuin lähdeblogissa.  Jäähdytä pikkuleivät ritilällä ja syö heti, kun kielesi kestää. Maistuivat upeilta maitokahvin kanssa, suklaa oli vielä pehmeää, kun me Opiskelijan kanssa emme malttaneet enää odottaa, mutta arvelen pikkuleipien olevan vielä parempia kunnolla jäähtyneinä. Sisus oli lämpimänä hieman sitkeää, juuri siten sopivasti.

Cake impossible - choco flan

Yritin tehdä espanjalaista jälkiruokaa, flania Vueltan aikaan. Se oli täydellinen epäonnistuminen, tuotos päätyi suoraan viemäriin ja olin todella harmistunut. Selailin silloin foodgawkerin suosikkikansiotani ja sieltä silmiin osui jo aikoja sitten bongattu choco flan, jota myös mahdottomaksi kakuksi kutsutaan. 

Cake impossible on kakun ja vanukkaan yhdistelmä, jossa taikina ja vanukas vaihtavat mystisesti paikkaa paistamisen aikana. Tämä oli jälkiruoan keittiöpeikkoaspekti. Sen kerrottiin olevan meksikolaista alkuperää ja mielistyin ohjeeseen, joskin ajattelin, ettei sopivia tarvikkeita ole heti kaapeistani löydettävissä. 

Eilen kävin aasialaiskaupassa, josta yleensä lähden kotiin väärien tuotteiden kanssa, koska en saa sanottua, etten minä tätä halua enkä tarvitse. Huomasin hyllyllä purkkeja, joissa luvattiin olevan evaporated milk-nimistä tuotetta. Käännösohjelma sanoo sen olevan maitotiivistettä, ei samaa kuin kondensoitu maito. Ostin heti pari pientä purkkia ja päätin, että nyt tämä keittiöpeikko kaatuu! Ottaisin selkoa onko choco flan todella mahdoton kakku, vai onko se höpöpuhetta. 

Lueskelin useampia ohjeita, niissä ainesosat vaihtelivat ohjeittain jonkun verran. Käytin lopulta ohjetta Laura in the Kitchen-sivulta. Siellä Laura näyttää erittäin havainnoillisesti videopätkässä kuinka choco flan tehdään. Hän käytti todella tolkun vuokaa, melkein kolmelitraista, eikä minulla niin suurta olekaan. Niinpä puolitin ohjeen ja konvertoin aineluettelon parhaani mukaan. Jouduin vielä hieman muuttamaan suunnitelmiani, sillä yksi ostamani raaka-aine oli väärää. 

Cake impossible eli meksikolainen choco flan 

Kakkutaikina

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 rkl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 1,25 dl sokeria
• 0,75 dl kaakaota
• 2 kananmunaa
• 1,25 dl maitoa
• 0,5 dl sulatettua voita 
• 1 tl vaniljatahnaa

Vanukas

• 2 dl evaporated milk (maitotiivistettä)
• 2 dl kondensoitua maitoa
• 1 kananmuna
• 1 keltuainen
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 dl maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)

Vuoan pohjalle

• voita vuoan voiteluun
• karamellikastiketta (Hershey's, koska vuohenmaidosta tehtyä kastiketta ei ihan joka kaupassa olekaan täällä päin)

Kerrankin luin ohjeen ja katsoin videon tarkkaan, että onnistuisin. Huomasin nyt postausta kirjoittaessani, että konvertoin jotain hieman väärinkin, sokeria tuli jonkun verran liikaa. Listauksessa tuossa yläpuolella on se määrä, jonka minun olisi pitänyt laittaa. Puolittaminen ja konvertointi samaan aikaan oli minulle näköjään liikaa. 

Aloitin kuumentamalla uunin 180 asteeseen. Minulla kakun sommittelussa meni huomattavasti enemmän aikaa kuin videon kauniilla Lauralla. Uuni ehti posottaa kuumana yli puoli tuntia, ennen kuin olin valmis laittamaan tuotoksen paistumaan. 

Voitelin 1,8 litraisen rengasvuoan huolellisesti pehmeällä voilla, oikein läträsin voin kanssa, sillä se olisi oleellista jälkiruoan irtoamisen kannalta. Varalta voitelin myös pienen alumiinisen annosvuoan jollaisia olen käyttänyt suklaafondantien tekemiseen. Luottamus taitoihini oli siis hieman horjuva, ajattelin että saisin ehkä ainakin yhden pienen flanin onnistumaan. Valutin kummankin vuoan pohjalle paksua, mutta juoksevaa Hershey's-karamellikastiketta ja kääntelin vuokia niin, että kastike tarttui kunnolla koko pohjalle alalle ja vähän reunoillekin. 

Seuraavaksi valmistin suklaakakkutaikinan. Mittasin ensin kulhoon kaikki kuivat aineet, jauhot, leivinjauheen, suolan, sokerin ja kaakaon. En uskonut Lauraa, että kaakao kannattaa siivilöidä paakkujen välttämiseksi, uskokaa te. Toiseen kulhoon mittasin kaikki märät aineet, sulatetun voin (lähdeohjeessa oli käytetty kasviöljyä, minulla ei ollut mitään neutraalia öljyä), kananmunat, maidon ja vaniljatahnan. Vatkasin ne kevyesti ja kaadoin liemen kuivien aineiden joukkoon. Vatkasin taikinan tasaiseksi ja sadattelin kaakaopaakkuja. 

Sitten valmistin vanukaskastikkeen. Keräsin kaikki aineet, maitotiivisteen (joka on melko juoksevaa kondensoituun maitoon verrattuna), kondensoidun maidon, tuorejuuston, kananmunan, keltuaisen ja vaniljatahnan tehosekoittimen kannuun. Annoin koneen sekoittaa kastikkeen tasaiseksi. Avasin muuten ensin purkin, jossa piti olla sokeroitua kondensoitua maitoa, mutta se oli paksua, ruskehtavaa kinuskia. Onneksi minulla oli myös venäläisella etiketillä varustettua merkkiä, jonka sisältö oli ohuempaa vaaleaa kondensoitua maitoa. 

Kuumensin vedenkeittimessä vettä kiehuvaksi. Kaadoin vuokien pohjalle kakkutaikinaa, pieneen vain kolmisen ruokalusikallista ja loput isoon vuokaan. Karamellikastike jäi siis kakkutaikinan alle. Seuraavaksi kaadoin vanukaskastikkeen kakkutaikinan päälle, se jäi siihen lammikoksi ja vajosi hieman kakkutaikinaan. Sellaiselta sen piti näyttääkin, sitä ei tullut sekoittaa mitenkään. Peitin molemmat vuoat foliolla ja nostin ne isoon, korkealaitaiseen uunivuokaan. Kaadoin kiehuvaa vettä uunivuokaan niin paljon, että sitä oli yli kakkuvuokien puolivälin. Nostin tämän virityksen, jota vesihauteeksi ja bain marieksi sanotaan ritilälle uunin puoliväliin. 

Lähteen mukaan kakun olisi pitänyt paistua tunnissa, mutta kypsyminen vei paljon enemmän aikaa. Kokeilin kakkuja tunnin paikkeilla ja silloin sekä pienen että ison kakun koepistos osoitti vielä taikinan olevan aivan raakaa. Paistoin siis lisää ja noin tunnin ja kolmen vartin kokonaispaistoajan kohdalla kakun pinta oli joustava, eikä kakkutikku ollut enää kostean taikinainen pistoksen jälkeen. Suklaakakku oli pinnalla ja toivoin, että vanukas olisi nätisti pohjalla. 

Nostin kakut ulos jäähtymään peitettyinä. Pieni annosvuoka jäähtyi nopeasti ja pääsin kokeilemaan sen kumoamista noin kolmen vartin kuluttua. Avitin kakkupuddingia hieman terävällä, ohuella veitsellä reunoilta ja kumosin sen lautaselle. Jälkiruoka irtosi lähes täydellisesti, ihan pieni pala pohjaa jäi vuokaan, mutta sain sen nostettua paikalleen ja kaadoin loput karamellikastikkeet päälle. 

Kun choco flania lohkaisi pienen palan haarukalla, saattoi nähdä, että vanukas oli kuin olikin omana, pehmeänä kerroksenaan nyt annoksen pinnalla ja pohja oli kypsää, mehevää suklaakakkua, osaset olivat vaihtaneet paikkaa paistamisen aikana. Olin todella iloinen, että tämä jälkiruoka onnistui. Suuremman vuoan kumoamisen kanssa jouduin odottamaan pitempään, sillä sen jäähtyminen vei ulkonakin viileässä pitempään. Kun lopulta uskalsin kumota sen, se irtosi vuoasta aivan täydellisenä. Huokaisin helpotuksesta ja totesin, tämä tosiaan on mahdoton kakku, nimittäin mahdottoman kaunis ja maistuu mahdottoman hyvälle! Kokeilkaa!