Chicken cordon bleuhko ja vähän Jane Austenia

Eilen sain päätökseen mittavan Austen-maratonini. En siihen ryhtyessäni tiennyt, että se on niin valtavan suuri urakka, ajattelin että eisolekukattoa. Talvella katsoimme nuorison kanssa kaikki Harry Potterit viikonlopun aikana ja se tuntui jo takalistossa, mutta tämä oli jotain paljon suurempaa. Etenkin kun tässä juttu ei varsinaisesti edennyt kaiken aikaa, vaan katsoin samojen kirjojen filmatisointeja yhä uudelleen. Olisi pitänyt hieman miettiä järjestystä paremmin, edetä vaikka kirjojen julkaisujärjestyksessä. Joka tapauksessa eilen illalla kahdeksan aikaan tuli täyteen suunnilleen 63 tuntia Austenia viikon aikana ja olin täysin valmis nukkumaan, ehkä edellisyön työvuorokin hieman painoi silmiä. En nähnyt yhtään unta poskiparroista enkä hihkunut unissani, että make haste! 

Maratonin edetessä tein hämmästyttävän monta ruokaa itselleni, en yleensä yksin ollessani saa tehtyä mitään ruokaa. Nyt jotenkin tuntui, että maraton vaati tankkaamista, joskin joinakin päivinä toteutin aikuisuutta syömällä kakkua aamiaisella tai skippaamalla pääruoan ja syömällä pelkästään jälkiruokaa. Paistoin elämäni parhaan pihvin ja sommittelin perunakukkasen. 

Eilen kävin yövuorosta tullessani kaupassa ja ostin päivällistarpeet. Ajattelin taas, että eisolekukattoa ne loputkin, mutta olihan sitä katsomista viimeiselle päivällekin kuitenkin noin kymmenen tuntia. Ajattelin jo viimeisen Ylpeyden ja ennakkoluulon puolivälissä, etten jaksa kumminkaan tehdä ruokaa. Mutta minulla kuitenkin oli nälkä. Ja siitähän päästään yli helpoiten tekemällä ruokaa. 

Chicken cordon bleu ja tarpeelliset hökeet

• 1 pulska broilerin rintafile
• 1 viipale kinkkua
• 1 viipale viskicheddaria
• 2 lehteä basilikaa
• nokare voita ja liraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 kananmuna
• pankomuruja (+ raastettua parmesaania, mutta sen unohdin)
• vehnäjauhoja
• timjamia
• 1 avokado
• 1 pallo mozzarellaa 
• 1 veriappelsiini
• mansikoita
• kirsikkatomaatteja
• kurkkua
• pinaatinlehtiä
• appelsiinimehua
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria (taas) 

Koska minulla oli nälkä, tein annoksesta liian suuren yhdelle, puolikas avokado ja puolikas pallo mozzarellaa olisi riittänyt, muita aineksia oli sopivasti. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja valmistelin broilerinrinnan. Leikkasin siihen taskun ja sijoitin sinne palan kinkkua, juustoa ja basilikan lehdet.  Suljin taskun cocktailtikuilla. Sekoitin vehnäjauhoihin (vajaa desi, niitä on oltava enemmän kuin varsinaisesti kuluu, että leivitys onnistuu) suolaa, pippuria ja tuoreita timjaminlehtiä. Pyöritin kanapalaa maustetuissa jauhoissa, sitten kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi pankomuruissa. Minun on tarkoitus raastaa niiden joukkoon parmesaania, mutta näköjään unohdin. 

Kuumensin pannua ja sillä voita ja oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma ja voin kuohu laskenut, laitoin leivitetyn kanapalan pannulle. Paistoin sitä joka puolelta sen verran, että pinnasta tuli nätin värinen. Nostin sen peltilautasella uuniin kypsymään loppuun. 

Kanan kypsyessä valmistelin muut ainekset. Halkaisin avokadon (tällä kertaa olin onnistunut ostamaan sopivan kypsän) ja leikkasin viipaleiksi. Samoin leikkasin appelsiinin kuorettomaksi ja viipaleisiin, joilla täytin mozzarellapallon. Sisustin lautasen pinaatinlehdillä ja asettelin sille tomaatit, kurkkuviipaleet, mansikat, avokadon ja appelsiinimozzarellan kehän muotoon niin, että keskelle jäi tila chicken cordon bleulle. Sekoitin vielä appelsiinimehusta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista pienen kastikkeen salaattiosalle. 

Kun kana oli ollut uunissa noin kymmenen minuuttia, mittasin palan sisälämmön, se ei ollut vielä tarpeeksi, joten jatkoin paistamista. Uudelleen noin viiden minuutin päästä sisälämpö oli noussut 75 asteeseen, joka olikin juuri sopiva. Poistin cocktailtikut, leikkasin kanapalan viipaleisiin ja nostin annoksen keskelle. Oli hyvää, mutta oli liian paljon, onneksi ei ollut jälkiruokaa! 

Tänään Yksin Kotona-teemaviikko päättyy ja pääsen taas tekemään ruokaa kahdelle. En ehkä vilkaisekaan hetkeen Jane Austen-hyllyyni, mutta työmatkalla kyllä jatkan Mansfield Parkin kuuntelemista äänikirjana, Juliet Stevenson on juuri pääsemässä siihen, kun Mr Bertram saapuu Antigualta ja kotoisan teatteriseurueen suunnitelmat menevät mönkään. Olen jo hankkinut seuraavaksi kuunneltavaksi Emman ja Persuasionin. 

Aamiaisomeletti

Tänään tein itselleni aamiaiseksi omeletin. Olin kaavaillut siihen täytteeksi avokadoa, mutta sen sijaan, että syöntikypsänä ostettu avokado olisi ollut tavallliseen tapaan ylikypsä ja musta sisältä, se oli raaka. En osta kyllä avokadoja enää, kun en osaa valita sopivia! Jätin sitten sen pois ja mietin, voiko se enää kypsyä syöntikelpoiseksi halkaistuna. Onko siihen jotain vinkkiä?

Avokadoton aamiaismunakas 

• 2 viipaletta serranonkinkkua
• 4 parsaa halkaistuna noin 5 cm palana
• nokare voita
• 2 kananmunaa
• hieman raastettua cheddaria
• tuoretta timjamia
• pippuria
• toinen nokare voita
• kirsikkatomaatteja

Kuumensin ovaalinmuotoista pannua ja sulatin sillä nokareen voita. Paistoin halkaistuja parsoja muutaman minuutin ja nostin ne lautaselle odottamaan. Käytin tuota kalapannua sen takia, että saisin pitkulaisen munakkaan, johon täytteet olisi helppo kääriä, mutta mikä pannu tahansa passaa. Laitoin sitten kuumalle pannulla kaksi viipaletta serranonkinkkua rapeutumaan pariksi minuutiksi ja nostin nekin parsojen viereen lautaselle odottamaan. Leikkasin kirsikkatomaatit puoliksi, puristin siemenet pois ja leikkasin puolikkaat kuutioiksi. 

Rikoin kananmunat kulhoon ja vatkasin ne kevyesti. Raastoin mukaan hieman cheddaria, kiersin myllystä pippuria ja revin pieniä timjaminlehtiä mukaan. Lisäsin pannulle hieman vielä voita ja kuumensin pannun uudelleen, melko miedolla lämmöllä. Kaadoin kananmunamassan pannulle ja kallistelin pannua niin, että massa peitti koko pannun pohjan ohuena kerroksena. 

Nostin täytteet munakkaan pinnalle, ensin kinkkuviipaleet, sitten parsat ja tomaattikuutiot. Liu'utin pohjalta hyytyneen ja pinnalta aivan melkein hyytyneen munakkaan lautaselle ja käärin sen rullaksi. Leikkasin rullan kahteen osaan ja ripottelin vielä muutamia kirsikkatomaatteja palasina lautasen reunoille. Oikein makoisa aamiainen. Se avokado olisi kyllä täydentänyt tätä hyvin.

Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa Austen-maratonia, katsomisvuorossa on vuoden 2016 Love & Friendship, joka perustuu Austenin kirjeromaaniin Lady Susan. On hauska katsoa välillä sellaista filmatisointia, jossa pidän kaikista näyttelijöistä. Tuota puvustusta hieman ihmettelen, onko se aivan oikea-aikaista, vai onko tapahtumat siirretty hieman Austenin ajoista. Tässä elokuvassa on muutamia aivan herkullisia kohtauksia, esimerkiksi typerän kosijan tuumailut runoudesta ja lyriikasta. 

Pihvi ihan itselleni ja mansikkamozzarella

Kun olen yksin kotona, en tee kovin kummoisia ruokia itselleni, etenkään jos olen paljon töissä. Nyt olen ollut sekä töissä, että suorittanut vaativaa kestävyysurheilua, eli katsonut kaikkia Austen-filmatisointeja, joita kokoelmastani löytyy. Se on ollut kyllä aika rankka homma, myönnän. Olen jo ylittänyt puolivälin reilusti versioiden lukumäärässä, mutta ajallisesti puoliväli on vielä saavuttamatta, sillä jäljellä on muutama tv-sarja, joitten katsomisessa menee aikaa. Tänään keitin itselleni puuroa aamiaiseksi, ei siis kakkua joka päivä, mutta päivällissuunnitelma on sitten ihan muuta. 

Päätin valmistaa itselleni päivällistä  tänään ja hankin siihen tarpeet jo eilen töistä päästyäni. En syö nykyään lihaa kovin usein, mutta tälle päivälle ostin itselleni muhkean palan naudan sisäfilettä ja päätin paistaa oikein ronskin pihvin. Mietin mitä lisäkkeitä pihvini tarvitsisi ja päädyin muutamaan parsannuppuun ja mansikkamozzarellaan. 

Pihvi 

• 160 g palanen naudan sisäfilettä
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• timjamia

Konjakki-rosepippurikastike pihville

• pannun paistorippeet 
• 0,5 dl konjakkia
• 1 dl kermaa
• tuoretta timjamia

Mansikkamozzarella

• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 4 mansikkaa
• pippuria
• parasta balsamicoa
• tuoretta timjamia

Vihreät parsat

• 4 vihreää parsaa
• nokare voita
• suolaa ja pippuria

Valmistelin ensin mansikkamozzarellan. Otin juustopallon pois liemestä pakkauksestaan ja taputtelin sen pinnan kuivaksi paperilla. Leikkasin juustoon veitsellä viiltoja, mutten viipaleiksi asti. Leikkasin muutaman mansikan viipaleiksi ja työnsin viipaleita juuston viiltoihin. Pyöräytin päälle pippuria ja lirutin parasta balsamicoa pikkulusikalla päälle. Sitä ei ole enää paljon, sitä ei kannata tuhlata. 

Napsautin parsoista kuivemman pään pois, ne katkeavat koko nippu melkoisen samasta kohtaa, koska ovat samaan aikaan otettu maasta. Höyrytin parsoja pari minuuttia ja nostin ne sitten lautaselle odottamaan. Viimeistelin ne sitten myöhemmin. 

Otin pihvin lämpenemään pari tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön. Palanen oli niin paksu, että sen oli hyvä lämmetä kunnolla. Pihvin voi kuulema paistaa ihan hyvin jääkaappikylmänäkin, mutta minä luotan pieneen lämmöntasoittamiseen. 

Kuumensin uunin 120 asteeseen ja laitoin liedelle valurautapannun kuumenemaan senkin. Laitoin pannulle voita ja oliiviöljyä ja kun voin kuohu oli asettunut ja alkanut ruskettua, nostin pihvin pannulle. Paistoin pihviä molemmilta puolilta noin kaksi minuuttia. Laitoin pihviin paistomittarin ja nostin pannun uuniin. Kun pihvin sisälämpötila oli 58 astetta, nostin pannun pois uunista ja pihvin lautaselle, jonka peitin foliolla. 

Pannulle oli jäänyt voin ja öljyn seos ja makua pihvistä. Kaadoin pannulle konjakkia ja kiehutin sen melkein kokonaan, raaputin pannun pohjasta kaikki makuainekset konjakkiin. Lisäsin pannulle tuoretta timjamia ja kurkkasin olisiko pihvilautaselle muodostunut paistolientä. Olihan sitä hieman ja lorautin sen folion alta pannulle myös. Lisäsin kermaa ja rosepippureita ja annoin kastikkeen kiehua pari kolme minuuttia, kunnes se sakeni. 

Samalla kuumensin toisella pienellä pannulla nokareen voita ja käytin parsoja pannulla kypsymässä loppuun ja saamassa hieman paistopintaa. Maustoin ne suolalla ja pippurilla. 

Ensimmäinen ikioma ainokaispihvini oli aivan täydellinen makuuni. Ei liian raaka, ei liian kypsä. Mansikka sopi mozzarellan kaveriksi aivan yhtä hyvin kuin tomaatti tai viimeaikainen suosikkini appelsiini. Parsoista nyt ei voi olla pitämättä, jollei niitä kypsennä muhjuksi. 

Tämän aterian voimin jaksan jatkaa Austen-maratonia, vuorossa on taas vanhempaa tuotantoa, joten kunnon ruoka olikin tarpeen kestämisen varmistamiseksi. Minulle on alkanut muodostua kuva siitä, millainen olisi ideaalinen roolitus Austenin teoksiin, yksi Willoughby sieltä, Darcy tuolta, Elizabeth kolmannesta ja Emma neljännestä. Ja montaa kökköä näyttelijää ei kelpuutettaisi ollenkaan. 

Perunakukkasen viimehetket

Vaativa Austen-maratonini on nyt siinä vaiheessa, että olen katsonut kaikki hyvät elokuvat ja muutaman huonomman. Sarjoista on vielä katsomatta kolme hyvää ja yksi hiinä ja hiinä-tapaus on kesken. Tänään käyn lyhyessä työvuorossa ja sen jälkeen keskityn loppuihin. Sunnuntai-iltaan mennessä oletan katsoneeni kaikki tuotokset, joita Austen-hyllyssäni on (kai teilläkin on sellainen?) Viimeisinä katson sitten muutaman Austen-johdannaisen, kuten The Jane Austen Book Club ja Lost in Austen. Myös kirjeromaaniin Lady Susan perustuva Love & Friendship löytyy tallenteena. 

Vapunpäivänä katsoin 7 elokuvaa. Se oli aika paljon. Sen lisäksi leivoin omenakakkua, jota söin aamiaiseksi. Se oli oikein hyvä aamiainen. Päivälliseksi tein elokuvien välissä hassunpuoleisen perunapaistoksen. 

Perunakukka

• 4 pientä perunaa
• sulatettua voita 
• suolaa ja pippuria
• 1 viipale serranonkinkkua
• 1 kananmuna
• juustoraastetta

Leikkasin leivinpaperista pari suikaletta ja asetin ne pienen keraamisen uunivuoan pohjalle ristikkäin. Voitelin suikaleet ja vuoan reunat sulatetulla voilla. Siivutin perunat mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, ei tarvittu laastaria, vannon sen! Kuumensin uunin 200 asteeseen. 

Asettelin ensin ohuita viipaleita vuoan reunoille ja sitten pohjalle, sipaisin hieman sulaa voita viipaleille ja maustoin niitä ihan pikkuisen suolalla ja pippurilla. Tein toisen kerroksen samalla tapaa, maustamista pitää tosiaan varoa, ettei tällaisessa kerrostamishommassa tule suolanneeksi liikaa. Tein useita kerroksia niin, että perunaviipaleista alkoi muodostua kukkamainen kehä. Kun keskellä alkoi olla noin mukakupin kokoinen tila, rypistin siihen tilan kokoisen pallon foliota. Halusin esipaistaa perunakukkaa ennen keskustäytteen laittamista, mutten halunnut perunaviipaleiden valahtavan vuoassa. 

Paistoin teostani noin 50 minuuttia, tällöin perunaviipaleiden yläreunat alkoivat houkuttelevasti ruskettua. Nostin vuoan pois uunista ja poistin foliopallon. Perunaruusun keskellä oli juuri sopiva kolonen täyteelle. Ripotin syvennyksen pohjalle hieman juustoraastetta, lähinnä koska sitä oli ihan vähän jäljellä taannoisesta pizzanpaistamisesta. Seuraavaksi vuorasin kolosen serranonkinkkuviipaleella ja lopuksi rikoin siihen kananmunan. Nostin vuoan uuniin vielä vartiksi. 

Kun perunaviipaleet olivat kypsät ja kananmuna parahultaisesti hyytynyt, nostin vuoan taas pois uunista. Olisi ollut viisasta odottaa, että se hieman asettuu siinä jäähtyessään, niin olisin ehkä saanut sen pysymään koossa. Mutta arvatkaa maltoinko? En tietenkään. Nostin perunakukkasen vuoastaan leivinpaperisuikaleiden avulla lautaselle. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli toinen reuna kukasta valahtanut pitkin lautasta. Mitä siinä voi ihminen tehdä kuin päättää, että tämmöinen sen pitikin olla? Oikeastaan se näyttää aika samalta kuin pionin kukka juuri ennen kuin se pudottaa kaikki lehtensä hankalaan paikkaan pitkin lattioita ja sohvapöytää ja kaikkea, mitä sille on tullut kinostuneeksi. 

Perunapioni oli oikein hauskaa syötävää katsoessani noin toista Emmaa. Perunasuikaleiden yläreunan rapeus ja alareunan mehevä kypsyys olivat mitä parhainta naposteltavaa ja keskustan kinkku ja kananmuna nyt käyvät herkusta milloin vain. Vähän iso annos tuo oli yhdelle, mutta olihan minun tankattava maratonin takia. Oikeastaan tämä oli eräänlainen Pommes Anna-versio, tosin voita ei läträäntynyt aivan yhtä paljon. 

Austen-maraton vaatii kakkua!

Minulla on menossa kunnianhimoinen hanke, katsoa kaikki Austen-filmatisoinnit, joita hyllystäni löytyy. Aloitin eilen illalla ja ehdin katsoa kolme elokuvaa, niissä lempisankarittareni Emma, Catherine ja Anne saivat jo unelmiensa miehet. Aloitin lempparifilmatisoinneistani, mutta myöhemmin luvassa on myös vanhempia ja uudempia teoksia, tv-sarjoja ja lopulta myös sivuavia teoksia, joista voi olla montaa mieltä kuuluvatko ne Austen-maratoniin vai eivät. Toisaalta, minähän voin itse päättää mitä minun Austen-maratoniini kuuluu, vaikka Uuno Turhapuroa. Mutta niin en tule päättämään.

Tänä aamuna leivoin täysin omasta tai asiakkaan päästä pieniä omenakakkuja. Minulla oli monen vuoden takaa jemmassa pieniä vahapintaisia paperivuokia ja halusin käyttää ne, samoin keväisestä mustarastaitten ruokkimissessiosta jäi pöydän kulmalle yksi omena, joka näytti pieniä nahistumisen merkkejä. Niinpä, Mansfield Parkin ja Sense and Sensibilityn välissä oli hyvä leipoa kuusi pientä omenakakkua. 

Pienet konjakkiset omenakakut (6 kpl)

Täyte

• 1 omena
• 1 rkl voita
• 2 rkl ruskeaa sokeria (sekoitusta purkista, jossa minulla on aina valkoista sokeria ja muscovadoa)
• loraus konjakkia

Taikina

• 2 kananmunaa
• 100 g samaa ruskeaa sokeria
• loraus konjakkia
• 100 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• 50 g sulatettua voita
• 80 g virolaista hapankermaa (tai rahkaa, turkkilaista jogurttia tms. maitotuotetta)

Leikkaa omena 12 lohkoon, ei ole tarpeen kuoria. Sulata pannulla voita ja lisää sinne sokeri. Kun seos alkaa poreilla, nosta omenalohkot paistumaan pannulle, käännä muutaman minuutin kuluttua ja kaada mukaan konjakki. Jätä omenapalat hautumaan siksi aikaa, kun valmistat taikinan. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vatkaa sokeri, kananmunat ja konjakki paksuksi vaahdoksi. Nuuhkaise, tuoksuu ihanalta. Lisää mukaan vehnäjauhot, suola, leivinjauhe, hapankerma ja sulatettu voi. Vatkaa tasaiseksi, ei liikaa, ettei taikina sitkisty.

Jaa taikina pieniin (noin 10 cm halkaisijaltaan) vuokiin ja tasoittele pinta. Nosta kaksi omenalohkoa pannulta joka vuokaan ja jaa pannulle jäänyt karamellikastike vuokiin. Paista noin 15 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Kun tikku on puhdas pistoksesta, ovat kakut kypsiä. 

Sirota jäähtyneen kakun päälle tomusokeria ja kaada tarjoilun hetkellä pinnalle kunnon loraus vaniljakastiketta. Minulla oli sitä jäljellä lauantain päivälliseltä ja kylläpä se sopi mainiosti Järjen ja tunteen ja samppanjan kaveriksi! Alan Rickmanin ääntä olisi voinut jäädä kuuntelemaan koko päiväksi, mutta niin ei käy. Maraton jatkuu.