Oeufs en Cocotte – vesihauteessa kypsennetyt kananmunat

Tänään päivän ranskalainen kokkaus tuli jo aamiaiselle, sillä iltapäivällä meillä oli menoja, eikä ollut aikaa ja tarvetta valmistaa enempää ruokaa kotona. Etsin ranskalaisia aamiaisruokaohjeita ja valitsin niistä tällaisen kuin Oeufs en Cocotte. Sana cocotte viittaa pieniin korvallisiin astioihin, joissa annokset valmistetaan uunissa vesihauteessa (bain marie). Minulla ei ollut sellaisia pieniä korvallisia astioita, mikä on itse asiassa kummallista. Minulla on ollut vuosien varrella niin paljon tiettyä ruokaa varten just-eikä-melkein-astioita, mutta cocotteja ei ole koskaan ollut. Ja vaikka olisi ollutkin, olisin saattanut laittaa ne viime talvena kiertoon, kun vähensimme astioita ja ruoanlaittovälineitä ainakin puoleen. 

Luin ohjeita tähän ruokaan monesta paikkaa ja olen melkoisen varma, että olen tehnyt niitä aiemmin ja postannutkin ne, mutta kun blogilla on ikää jo 14 vuotta ja tekstejä on yli 2400, en millään enää löydä kaikkia enkä viitsi selata niin paljon. Käytin alussa paljon huterammin tunnisteita ja sittemmin liiallisesti. Mutta sen muistan, että sinä aamuna, kun tein niitä ajattelin jostain syystä kurssikaveriamme Paulaa. 

Tästä ruoasta vielä pitää mainita, että siihen on käytetty erinomaisia ranskalaisia kananmunia, sillä niitä oli vielä matkalta kulkeutunut kotiin asti. Ranskassa kaikki ostamamme kananmunat ihan hintaryhmästä riippumatta ovat olleet erinomaisen hyviä, niin nämäkin pienehköt ruskeat kananmunat. Niissä on muuten melkein aina todella paksu kuori, eikä rikkoessa koskaan saa ärsyttäviä pieniä kuorenpaloja pannulle tai taikinakulhoon. 

Oeufs en Cocotte kahdelle

• kiehuvaa vettä uunivuokaan
• 1 tl voita
• 2 viipaletta pekonia
• 2 kananmunaa
• 2 tl yrttimaustettua ranskankermaa
• 2 viipaletta juustoa (oli vain leivälle laitettavaa mitä lie kermajuustoa)
• pippuria
• ruohosipulia

Kiehautin vettä keittimessä ja kuumensin uunin 200 asteeseen. Sen kuumenemista odotellessa paistoin pannulla kaksi viipaletta pekonia ja kun ne olivat sopivan rapeina, nostin ne lautaselle ja leikkasin saksilla paloihin. 

Voitelin kaksi pientä kohokasvuokaa ja sommittelin reunoille juustoviipaleet ja pekonipalat. Lusikoin astian pohjalle pikkuisen ranskankermaa ja rikoin päälle kananmunat. 

Kun uuni oli kuuma, nostin pikkuvuoat uunin kestävään lasivuokaan ja kaadoin siihen kuumaa vettä noin pikkuvuokien puoliväliin asti. Nostin vuoan varovasti uuniin vettä loiskuttamatta ja paistoin cocotteja noin 16 minuuttia, niin että valkuaiset olivat hyytyneet, mutta keltuaiset olivat vielä pehmeitä. Kiersin pinnalle hieman pippuria ja ripottelin ruohisipulisilppua, varoin kuumia vuokia ja nostin ne patakinnas kädellä tarjoilulautaselle. 

Paistoin pekoninpaistopannulla pari viipaletta paahtoleipää ja niille lusikoimme kuumaa kananmunaa. Onneksi en laittanut yhtään suolaa, sitä oli pekonista riittämiin. 

Tour de France alkaa olla lopuillaan, tänään oli jo 17. etappi. Katsoimme sitä tallenteelta palattuamme kotiin iltapäivän menoilta. Kyseessä oli 160 km mittainen tasamaan etappi. Etapin lopulla alkoi sataa ja hyvin lähellä maalia sattui suuri kolari. Vain kymmenkunta ajajaa ehti sen alta loppukiriin, jonka nopein oli Jonathan Milan. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Tadej Pogacar. Huomenna on sitten taas vuorietappi. 

Raikas jälkiruoka ennen ahdistavaa bunkkeria

Joskus keittiössä tulee paljon tiskiä. Kerätään aineksia kuppeihin mitoilla, vatkataan eri yhdistelmiä kulhoissa ja käytetään vispilöitä ja nuolijoita. Maistellaan lusikalla ja sutikoidaan vuokia. Hetkessä tiskiallas on jo täynnä tiskiä. Yleensä korjaan kyllä jälkiäni sitä mukaa, saatanhan tarvita jotain välinettä uudelleen hetkeä myöhemmin, pyyhin pöytiä ja laitan kananmunan kuoret kompostiin. Eilen olin hetken yksin keittiössä, eikä rivakka valmistelu antanut myöten siivota vasta kuin lopuksi. Kun jälkiruoka oli uunissa, mikä siinä oli siistiä keittiö sotkuista ja jäädä odottamaan miten onnistuu. 

Olin etsinyt kohokasohjetta, sillä halusin tehdä sitruskohokkaan. Löysinkin muutamia sopivia, mutta sitten osuin ohjeeseen kreikkalaisessa blogissa, ohjeessa tehtiin jälkiruokaa joka muistutti tekniikaltaan meksikolaista choco flania, tuota ihanaa cake impossiblea. Kreikkalaisen blogin postaukseen sai kyllä auttavan käännöksen, mutten sittenkään ihan ymmärtänyt miten taikina tehtäisiin ja ennen kaikkea paistettaisiin. Onneksi löysin saman kakun englanninkielisestä blogista The Merchant Baker ja sen ohjetta käytin lähes tipitarkkaan. Molemmissa blogeissa kakkua tehtiin (siitä käytettiin sanaa pudding cake) melkein neljä vuotta sitten, joten ihan uudesta villityksestä ei ollut kyse. Muutin Ramonan ohjetta vai ihan pikkuriikkisen, käytin sitruunan sijaan veriappelsiinia, koska (no tiedättehän) olemme kaikki hulluina veriappelsiiniin. Tästä ohjeesta tuli neljä annosta. 

Veriappelsiinikohokaskakku

• voita annosvuokien voiteluun 
• leipurinsokeria annosvuokien "jauhottamiseen" 
• 2 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
• 1,6 dl maitoa (ohjeessa käytetty tuote reduced fat buttermilk)
• 2 rkl veriappelsiinimehua
• 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
• 0,6 dl vehnäjauhoja
• 1,6 dl leipurinsokeria (sitä oikein hienoa, muttei tomusokeria kumminkaan)
• ripaus suolaa (näköjään unohdin)
• koristeluun tomusokeria ja yllämainitun veriappelsiinin lohkoja fileoituna

Aloitin keräämällä kaikki ainekset valmiiksi, mutta siis suolan unohdin. Aina pitäisi tarkistaa. Erotin valkuaiset ja keltuaiset. Voitelin 4 parin desin vetoista alumiinivuokaa, "jauhotin ne sokerilla" ja laitoin vuoat jääkaappiin odottamaan. 

Raastoin veriappelsiinista kuoren ja fileoin kaljun hedelmän lohkoihin. Puristin kuorien paloista ja rangasta mehua sen verran kuin siitä irtosi, vähän alle puoli desiä. Laitoin lohkot jääkaappiin odottamaan. 

Keräsin yleiskoneen kulhoon keltuaiset, maidon, veriappelsiinimehun ja -kuoriraasteen. Kone sekoitti lankavatkaimella seoksen tasaiseksi. 

Toisessa astiassa vatkasin sähkövatkaimella valkuaiset vaahdoksi, ei mitenkään liikaa, että vaahto lohkeaisi, mutta tanakaksi vaahdoksi kumminkin. 

Kuumensin uunin 165° C-asteeseen. 

Lisäsin yleiskoneen kulhossa olevaan vellimäiseen seokseen siivilän kautta jauhot sekä sokerin ja suolan (jos olisin muistanut). En nyt ole varma mitä sokeria lähdeblogissa oikein tarkoitettiin, sillä termit eivät olleet ihan yhteneviä. Mutta sokeri kuin sokeri, kai, vai? Tästä seoksesta tuli sellaista noin lettutaikinan vahvuista ohutta taikinaa. 

Sekoitin mukaan valkuaisvaahdon nuolijalla kulhon reunoja pitkin pyyhkäisten, ei siis vatkaten eikä kauheasti sekoittaen, vaan pyöräytellen, jolloin valkuaisvaahdon ilma ei lätisty pois. 

Otin esille lasisen vuoan johon neljä annosvuokaa mahtuisivat vesihauteeseen. Kuumensin kannullisen vettä kiehuvaksi vedenkeittimellä. 

Nostin annosvuoat jääkaapista ja jaoin kohokaskakkupuddinkimassan neljään osaan, vuoat täyttyivät noin 3/4 osaltaan. Sijoitin vuoat lasivuokaan ja kaadoin varovasti kiehuvan kuumaa vettä lasivuokaan niin, että sitä ylsi annosvuokien puoliväliin asti. Tämän vesihauteen on tarkoitus tasoittaa lämpötilaa ja antaa jälkiruoan kypsyä lempeästi, tai jotain. 

Sijoitin vuoan uunin keskikorkeudelle ja paistoin jälkkäreitä noin 40-45 minuuttia. Kurkistin luukun lasin läpi muutaman kerran. Noin paistoajan puolivälissä annokset kohosivat kohokasmaisesti noin sentin verran vuokien reunojen ylitse, mutta painuivat alemmas hetken kuluttua. Nyt ei siis haettu sitä maksimaalista kohoamista, vaan kyse oli taikinasta, jossa pohjalle muodostuu eräänlainen vanukas ja pinnalle ilmava, kuohkea kakku. 

Kun kakkujen pinta oli kauniin kullanruskea ja tuntui joustavalta sormella kevyesti painettaessa, olin lähes varma, että nämä paistokset olisivat valmiita. Nostin ne uunista ja pihdeillä pois vesihauteesta. Annoin niiden jäähtyä muutamia minuutteja, mutta minussa elävä pieni sörkkijä ei tietenkään malttanut odottaa kovin kauan. 

Kumosin annosvuoat lautasille. Kaksi annosta irtosi ihan täydellisesti, kaksi ei ihan. Minun tavallista tuuriani. Mutta onnistuneet olivat tosi kauniita, kalpeita kylläkin. Ehkä keraamisessa vuoassa ne olisivat saaneet kauniimman värin. 

Koristelin annokset tomusokerilla ja muutamalla veriappelsiinilohkolla. Meillä oli jälkiruokaviini, jota tahdoimme nauttia tämän jälkiruoan kanssa ja ne olivatkin täydellinen pari. Olimme vuosia sitten Jyväskylän Pöllöwaarissa viinintekijän illallisella, siellä viinitalon edustaja oli paikalla ja jätti unohtumattoman positiivisen vaikutelman. Nyt oli sopiva hetki palauttaa Schlumberger kielelle. 

Annosvuoan pohjalle (ja tarjotessa pinnalle) oli muodostunut vanukasmainen kerros, ei tosin mitenkään kauniin värinen, vaan haalea. Loppuosa annoksesta oli todella kuohkeaa kakkua ja ihan lautasta vasten oli uunissa päällepäin ollut rapea paistopinta. 

Todella kiva jälkkäri, mutta jos puolet ei suostu tulemaan kunnolla astiasta lautaselle, niin ei tämä ihan varma juttu ole, etenkään jos on ruokavieraita ja haluaisi aivan varmasti onnistua. Mielestäni voitelin vuoat ihan yhtä huolellisesti. Ehkä toinen astiamateriaali olisi voinut olla parempi. Söimme muuten jälkiruoan eilen ennen pääruokaa, monta tuntia ennen. Tämä siksi, että tahdoin ottaa kuvia ulkona, kun oli kerrankin valoisa hetki. Tämä jälkkäri sopii tarjottavaksi lämpimänä ja myös jäähtyneenä, eikä se lässähdä kohokasmaiseen tapaan, joten sen kanssa ei ole niin hengenhätä tarjoilla. 

Elokuvien maailmassa astuimme sitten hieman syvempiin vesiin, tai oikeammin laskeuduimme bunkkeriin. Katsottavien pinossa oli ollut jo useita päiviä Perikato (Der Untergang) 2004. Se ei ole mikään kevyt välipala, vaan intensiivinen kuvaus toisen maailmansodan viime hetkistä Berliinissä ja samalla Hitlerin ja hänen lähipiirinsä viimehetkistä. Olimme katsoneet elokuvan enintään kaksi kertaa aikaisemmin ja edellisestä kerrasta oli vuosia. 

Näyttelijäsuoritukset ovat kyllä tässä elokuvassa vertaansa vailla. Bruno Ganz on Hitlerinä aivan pelottavan hyvä, hän kuoli pari vuotta sitten 77-vuotiaana. Luin äsken, että osa elokuvasta on kuvattu Pietarissa, sillä siellä oli sopivaa rakennuskantaa jäljellä. 

Perikadosta on tullut tunnettu silläkin tapaa, että sitä on parodioitu runsaasti. Tunnettu raivokohtaus on sovitettu moneen enempi vähempi rankkaan tilanteeseen sopivalla tekstityksellä. Voi olla tietysti montaa mieltä siitä, onko se sopivaa vai ei, mutta kyllä nämä Youtube-pätkät ovat monta hymyä huulille nostaneet. Esimerkiksi viime vuonna Hitler sai kuulla Uudenmaan eristämisestä. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997

Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016

Interstellar 2014

Inside Llewyn Davies 2013

Fargo 1996

Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994

Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001

Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000

Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995

Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004

Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013

The Full Monty (Housut pois) 1997

Amélie 2001

A Serious Man 2009

Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009

Juice 2018

Truman Show 1998

Lost in Translation 2003

Stripes (Natsat) 1981

Arizona Baby/Raising Arizona 1987

The Queen 2006

Bagdad Cafe 1987

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990

Out of Sight (Mieletön juttu) 1998

Notting Hill 1999

High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000

Love Actually (Rakkautta vain) 2003

Mestari Cheng 2019

Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979

I served The King of England 2006

Tlmocník (Tulkki)  2018

Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001

Sangarid (Loikkarit) 2017

Little Miss Sunshine 2006

Jalla! Jalla! 2000

 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997

The Shining (Hohto) 1980

One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975

Amadeus 1984

Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969

Valmont 1989

Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988

Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012

Falling in Love (Rakastutaan)1984

About Schmidt 2002

U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997

Kill Bill: Volume 1 2003

Kill Bill: Volume 2 2004

Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991

Top Gun 1986

Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993

Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994

Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994

Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969

Reservoir Dogs 1992

Kolja 1996

Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017

Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016

The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017

Space Cowboys 2000

Juste la fin du monde (Vain maailmanloppu) 2016

Magnolia 1999

Sage Femme (Rakkaudella, Béatrice) 2017

Contact – Ensimmäinen yhteys 1997

Sense and Sensibility (Järki ja tunteet) 1995 

Mars Attacks! (Mars hyökkää!) 1996

Animal House (Delta-jengi) 1978

Mamma Mia! 2008

Moulin Rouge 2001

Ratatouille (Rottatouille) 2007

Madagascar 2005

Der Untergang (Perikato) 2004

Vesihauteessa kypsennetyt veriappelsiinimuffinit

Eilen söimme päivälliseksi mainioita keittiöpeikkoa, madekeittoa. Jälkiruoaksi meillä oli vesihauteessa kypsennettyjä veriappelsiinimuffineita ja mihinkä ne sopivatkaan paremmin kuin uudelleen henkiin herätettyyn kuukauden ruokahaasteeseen? Sitä ovat laittaneet käyntiin Hannele ja Hanna.

Veriappelsiinimuffinit vesihauteessa (4 kappaletta)

• 3 pientä veriappelsiinia (kahdesta viipaleita ja yhdestä mehua)
• 75 g voita + vähän vuokien voiteluun
• 1 kananmuna
• 0,75 dl sokeria
• 1 tl jauhettua vaniljaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 4 rkl vaahterasiirappia
• tomusokeria

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja otin esille lasivuokan, johon neljä alumiinista muffinivuokaa mahtui hyvin. Voitelin alumiinivuokat hyvin, olisi ollut hyvä tehdä niin, että voitelee vai reunat ja jauhottaa ne vehnäjauhoilla, mutta voitelin kokonaan, myös pohjan enkä jauhottanut ollenkaan. Leikkasin kaksi pientä veriappelsiinia kuorettomiksi ja leikkasin niiden keskeltä kaksi puolen sentin paksuista viipaletta. Loput söin, koska veriappelsiinit ovat niin hyviä. Yhden appelsiinin puristin mehuksi, sitä tuli desin verran. Valutin vuokien pohjalle ruokalusikalliset vaahterasiirappia ja laitoin siirapin päälle viipaleen appelsiinia. 

Sulatin voin ja sitä odotellessani vatkasin kananmunan ja sokerin vaahdoksi. Mittasin valmiiksi jauhot ja sekoitin niihin leivinjauheen ja jauhetun vaniljan. Kun voi oli sulanut, lisäsin sen yhdessä kuivien aineiden ja appelsiinimehun kanssa kananmuna-sokerivaahtoon. Vältin vatkaamasta liikaa, ettei taikinasta tulisi sitkeää. 

Lusikoin taikinan tasaisesti vuokiin ja nostin vuokat lasivuokaan. Kiehautin keittimessä vettä ja kaadoin kuumaa vettä lasivuokaan sen verran, että sitä oli pienten muffinivuokien puoliväliin asti. Peitin lasivuokan foliolla ja nostin sen uuniin paistumaan. Aluksi paistoin muffineita 20 minuuttia ja kokeilin sitten tikulla kypsyyttä. Tikkuun vielä tarttui taikinaa, joten otin folion kokonaan pois ja paistoin vielä 10 minuuttia. Sen jälkeen muffinit olivat kypsiä, nostin lasivuokan varovasti pois uunista, varoen kuuman veden loiskumista. Jos olisin jauhottanut pikkuvuokien reunat, olisivat muffinit saattaneet irrota nätimmin, mutta kyllä ne nytkin irtosivat, kun olin pyöräyttänyt terävällä veitsellä muffinin ja vuokan välistä. 

Appelsiiniviipale ja vaahterasiirappi muodostivat kivan hatun kakkuselle. Sirottelin päälle vielä tomusokeria, sillä se on mainio kaunistus monelle leivonnaiselle. Maistuivat hyvältä vaniljajäätelön ja kahvin kanssa!

Epäonnistumisen nielemiseen menee todistettavasti kolme vuotta – flan

Nyt on tullut todistetuksi, että pettymys ja nolostus haihtuu kolmessa vuodessa. Elokuussa 2015 yritin tehdä tätä Espanjassa hyvin tavallista jälkiruokaa, mutta se päättyi munakokkelimaisen sörsselin joutumiseen kompostiin ja suureen nolostukseen. Tein silloin korvaavaksi syötäväksi erittäin matalan kynnyksen tapaksia ja päätin, etten ihan äkkiä kokeile flania. 

Nyt uskalsin taas kokeilla. Otin ohjeen täältä. Flan eroaa muista maitopohjaisista vanukkaista siinä, että siihen tulee karamellikastike astian pohjalle ja tarkoitus on kumotessa saada kastike leviämään tasaisesti vanukkaan päälle. Joissakin lukemissani ohjeissa flan syötiin astiasta suoraan ja se näytti aivan crème brûléelta, joten sellaista ohjetta en nyt kelpuuttanut. Halusin nimenomaan onnistua kumoamisessa, joka pannacottankin kanssa on joskus ongelmallista. 

Tämä ohje oli melkoisen suuri, olisin voinut kaataa annosvuokani täydemmiksikin, nyt annokset jäivät  melko pieniksi, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyvä. Ei makeaa mahan täydeltä, vai mikä se kansanviisaus onkaan ihmisten luontaisten mielitekojen hillitsemiseen luterilaisessa hengessä? Kirjaan määrät kuten ohjeessa, mutta korostan, että joko tästä olisi voinut tehdä kahdeksan tai kymmenenkin pienehköä annosta tai sitten kuusi suurempaa. 

Flan niin ettei tarvitse enää nolostella

• 300 g sokeria (200 g karamellikastikkeeseen ja 100 g vanukkaaseen)
• 3 viipaletta kuivattua appelsiinia (oma lisäykseni)
• 4 kananmunaa
• 5 dl maitoa
• 2 tl vaniljatahnaa

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 
2. Ota esille sen kokoinen uunivuoka, johon hyvin mahtuvat käyttämäsi annosvuoat. Laske vuokaan niin kuumaa vettä, kuin hanasta tulee. Vettä tulee olla noin puoliväliin annosvuokien reunoja. 
3. Laita paksupohjainen kattila kuumenemaan ja kaada siihen 200 g sokeria. Minun lisäykseni olivat kolme kuivattua appelsiiniviipaletta tuomaan sitruksista vivahdetta kastikkeeseen.
4. Seuraa sokerin sulamista haukkana, sekoittele hieman, mutta varo roiskeita. Sula sokeri on tosi kuumaa. Sokeri sulaa noin 10 minuutissa ja alkaa pian muuttua ruskeaksi, varo polttamasta sitä. Kun sokeri palaa, ruskeaan liemeen ilmestyy mustia pilkkuja ja se alkaa haista kärähtäneeltä. Kastikkeen on tarkoitus olla vaaleanruskeaa. 
5. Sammuta virta kattilan alta ja nosta kattila lähelle uunivuokaa, jossa annosvuoat ovat valmiina kuumassa vedessä. (tämän tarkoitus on se, että vuoat ovat lämpimiä ja sokeri pysyy nestemäisessä muodossa, mutta jos sokeri jähmettyy vuokiin, ei se haittaa, se kyllä liemiintyy uudelleen uunissa)
6. Lusikoi kuumaa karamellikastiketta annosvuokiin sen verran, että pohja peittyy, ei paljon enempää. Noin 2 rkl/vuoka. Jos kastike alkaa jähmettyä lusikointivaiheella, käytä kattilaa kuumalla levyllä hetkinen. Varo sokeririhmoja, joita helposti syntyy lusikoidessa, kun kastike pyrkii jähmettymään. Minä laitoin ehkä vähän liikaa annosvuokiin, kastiketta oli lopputuloksessa pikkuinen järvi, lampi nyt ainakin. Jätä vuoat odottamaan.
7. Riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit (100 g) ja vaniljatahna. Voit käyttää myös vaniljasokeria, mutta tässä on kiva, jos vaniljan mustat pilkut erottuvat lopputuloksesta. Jos käytät vaniljatankoa, raaputa tahmea sisus irti ja lisää se kulhoon. 
8. Vatkaa sokeria ja kananmunia muutama minuutti.
9. Lisää kulhoon maito ja vispilöi seos tasaiseksi ja kaada se sitten tiheän siivilän läpi kannuun, jolloin ilmakulpat poistuvat ja saat aikaan sileän vanukasliemen.
10. Kaada vanukaslientä annoskuppeihin, tämä massa ei kohoa eikä pursu, voit täyttää kupit melko täyteen, jolloin saat korkeammat vanukkaat. Minä täytin kupit vähän yli puolenvälin ja flaneista tuli melko matalat. Karamellikastike hieman sekoittuu vanukkaaseen kaadettaessa, mutta se ei haittaa mitään.
11. Peitä jokainen pikkuvuoka omalla foliopalallaan tiiviisti.
12. Nosta uunivuoka vesineen, vuokineen päivineen varovasti uuniin ritilälle hieman keskiosan alapuolelle.
13. Paista vanukkaita vesihauteessa (bain marie) noin 50-60 minuuttia. Mitä korkeampi vanukas on tulossa, sen pidempään sen hyytyminen vie. Kurkista yhteen vuokaan siinä 50 minuutin kieppeillä ja jos vanukas on vielä liemimäistä, jatka paistamista. Tarkista taas muutaman minuutin päästä. Kun vanukas on juuri hyytynyt, mutta vielä tutisevaa, se on valmista. Nosta uunivuoka varovasti pois uunista, varo ettet loiskuta kuumaa vettä päällesi. 
14. Nosta annosvuoat pihdeillä pois uunivuoasta (en osaa päättää kirjoittaisinko vuoasta vai vuokasta, kummin te tekisitte?) ja poista foliot. 
15. Anna vuokien jäähtyä ensin huoneenlämpöön ja peitä ne sitten kukin omalla palalla keittiökelmua. Laita annokset jääkaappiin hyytymään loppuun  ainakin neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.
16. Kun on aika syödä jälkiruokaa, ota kelmut pois kuppien päältä ja esille hieman annoskuppeja suuremmat lautaset. Pyöräytä terävällä veitsellä vanukkaan ja kupin reunan välistä niin, että vanukas irtoaa kupista. Laitan kupin päälle lautanen ja kiepauta systeemi toisinpäin. Nosta annoskuppi pois ja vanukas valahtaa lautaselle ja karamellikastike siihen päälle. 
17. Annoskuppeihin jää hieman kiinteää tummaa sokeria, sen saa helpoiten pois laskemalla kuppeihin kuumaa vettä, se liottaa sokerin pois kymmenessä minuutissa. 

Tein siis kuusi annosta ja söimme niistä kokeiluannokset lauantaina, halusin olla varma, että perhepäivällisellä tarjolla on kunnollista jälkiruokaa. Olin tosi iloinen, että flan onnistui. En oikeastaan ymmärrä kuinka sain ensikokeilulla pilattua flanin niin täydellisesti. Tämähän on ihan helppo juttu. Muistan kyllä, että tein silloin yhden ison annoksen ja tein sen espanjalaiseen pyöreäpohjaiseen saviastiaan. Ehkä se ei toimi tähän  jälkiruokaan ja muutenkin suuri annos on vaikeampi saada hyytymään tarpeeksi verrattuna pikkukuppeihin tehtyihin. Nyt tämän onnistumiseen jälkeen voin suositella flania, jos tarvitsee hyvissä ajoin etukäteen tehtävää jälkiruokaa. 

Eilen La Vueltassa vedettiin lonkkaa, mutta tänään taas ketju pyöri. Ehdin katsomaan lähetystä, kun matkaa maaliin oli noin 40 km. Tämä kymmenes etappi oli tasamaalla ja sen pituus oli 177 km. Etapille lähdettäessä punapaidassa ajoi Simon Yates vain yhden sekunnin johtoasemassa, toisena oli Alejandro Valverde ja kolmantena 14 sekuntia perässä Nairo Quintana. Tämä asetelma kelpasi minulle oikein hyvin. Etapin voittoon ajoi Elia Viviani ja kilpailua johtaa edelleen Simon Yates ja toisena jatkaa Alejando Valverde. Huomenna on vuorossa mäkinen 207 kilometrin etappi. 

Keittiöpeikko pitkästä aikaa - zabaione ja pari tunnustusta

Eilen minulla oli täydellinen nollapäivä, en tehnyt mitään muuta kuin kävelin aamulla lenkin. Sen jälkeen velttoilin, pötkötin sohvalla, otin päiväunet ja katsoin puolet Tuulen viemästä. Kuka katsoo puolet Tuulen viemästä? Kammenpyörittäjä oli poissa kotoa ja minä söin pahaa ruokaa. Ostin pakastepizzan, melkein poltin sen ja söin sen, vaikka se oli pahaa, kuten sanottu. Jälkiruoaksi söin riisisuklaata, joka oli maistuvaa kuin styroksi. Söin senkin kokonaan. Eli niin hyvin minulla meni. 

Tänään oli hieman parempi päivä monessa mielessä. Giro d'Italia äityi jo eilen todella jännittäväksi ja tänään jännitys säilyi aivan toiseksi viimeisen etapin loppuun asti. Vincenzo Nibali näytti eilen voimansa ja pisti epäilijöille jauhot suuhun. Tänään hän pinnisti itsensä kokonaiskilpailun kärkeen ja huomenna seremoniallisessa päätösetapissa vain kirimiehet kamppailevat etapin voitosta. Nibali on jo Giron ykkönen. 

En ole pitkään aikaan kaatanut yhtään keittiöpeikkoa, mutta tänään sen tein. Olen kerran tehnyt zabaionea ja se oli vuonna 1989. En muista enää onnistuiko se, mutta mielikuvani on, ettei. Nyt kokeilin Herkullisen ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjassa ollutta ohjetta, siinä käytettiin Marsalaa ja sitä meillä oli juuri avattu pikkupullo. Monessa ohjeessa käytetään kuohuviiniä, jopa samppanjaa, mutta Marsala olisi ilmeisesti se oikein alkoholi tähän viinivaahtoon. Tein puolikkaan annoksen kirjan ohjeesta, meitä oli kolme syömässä. Kirjan annoksen kerrotaan riittävän neljälle, mutta puolikas riitti hyvin kolmelle. Kirjaan tähän ylös neljän hengen annoksen, sillä tekemäni määrä oli sen verran pieni, että oli hieman vaikeuksia saada keltuaisvaahto muodostumaan.

Zabaione - marsalaviinivaahto marjoille

• 4 kananmunan keltuaista
• 0,5 dl sokeria
• 1 dl Marsala-viiniä
• 2 tl sitruunamehua
• mansikoita
• minttua

Laita kattilaan hieman vettä ja kiehauta se. Sovita mikä lasi- tai metallikulhoistasi sopii kattilan päälle niin, ettei kulhon pohja osu kiehuvaan veteen. Ota kulho vielä pois kattilan päältä. Erota keltuaiset ja laita ne kulhoon, samoin sokeri. Vatkaa seosta muutamia minuutteja niin, että siitä tulee vaaleankeltaista vaahtoa. Kaada mukaan viini ja sitruunamehu ja nosta kulho lempeästi kiehuvan vesikattilan päälle, varmista, ettei pohja osu veteen. Vatkaa seosta niin kauan, että siitä tulee ilmavaa, pehmeää tasaista kastiketta, johon jää vatkaimista pehmeitä kierteitä, kun nostat vatkaimen pois vaahdosta. Tämä vie noin 10-15 minuuttia. 

Kaada kastiketta tuoreiden marjojen päälle. Minä tarjosin zabaionen mansikoiden kanssa ja laitoin vielä annoksen päälle muutaman mintunlehden. Pidimme kovasti tästä jälkiruoasta, jonka söimme yhdessä kahvin kanssa. Aivan turha keittiöpeikko!