Haluatko sinäkin olla humpalla? Osallistu lippuarvontaan!

Nythän on niin, että ihmisten humppatietoisuus on harmillisen vähäistä. Aivan kaikki potentiaaliset humppaintoilijat eivät ole vielä tietoisia siitä, että Jyväskylän Lutakossa on tarjolla maailmallakin laajalti arvostettua taidetta Eläkeläisten keikan muodossa aivan tuota pikaa, suomeksi sanottuna ensi lauantaiehtoona. 

Sen ymmärrän, etteivät kaikki kovin nuoret sinne voi tulla, sillä keikka on K-18 eivätkä toisaalta kovin vanhatkaan, sillä soitanto alkaa vasta niinkin myöhään kuin kello 22. Moni ikäiseni on siihen aikaan jo tiukasti unten mailla, tai ainakin tulisi olla. Näitten kahden ääripään väliin jää kuitenkin vielä iso porukka väkeä, joilla ei ole mitään kunnon syytä olla humppaamatta 12.11. klo 22 Jyväskylän Lutakon Tanssisalilla. Jottei 13-17 euron korkea lipunhinta nousisi vihoviimeiseksi esteeksi, arvomme kaksi lippua ja toimitamme ne voittajille ennenkuin kello on sata. Taksia emme maksa paikalle emmekä kotio, emmekä takkinaulakkomaksua, mutta yhdestä oluesta voimme neuvotella, mikäli satumme törmäämään humppajunan ravintolavaunussa. 

Arvonta tapahtuu samaan tapaan täysin mielivaltaisesti, kuten viime kerralla, jolloin olimme kulttuurin nimissä samassa puuhassa. Meille voi runoilla aivan niin pitkälti kuin haluaa, tai sitten voi vain ilmoittaa kommenttilaatikossa tai sähköpostilla, että liput tänne niin kuin olisi jo. Me sitten itse suuressa viisaudessamme päätämme kutka ovat niitä onnellisia, jotka voivat sanoa olevansa keikalla sponsored by CampaSimpukka. Osallistumisaikaa on huomiseen iltaan kello 18 asti ja sen jälkeen ilmoitamme voittajille, että on syytä alkaa tehdä kotona anomusta iltalomasta. 

Vielä kerran: Osallistu Eläkeläisten Jyväskylän Lutakon Tanssisalin keikan 12.11.2016 klo 22 (lämmittelijä aloittaa klo 21, en muista kuka se oli, sorry) lippujen arvontaan tämän postauksen kommenttilaatikossa tai laittamalla elektroonista postia osoitteeseen campasimpukka@gmail.com huomiseen 8.11.2016 klo 18 mennessä. Lippuja on arvottavana 2 kpl ja käytämme täyttä valtaa sen suhteen annammeko liput samalle osallistujalle, vai kahdelle eri tyypille. Useampaan osaan emme lippuja kuitenkaan jaa, vaikka olen valmis myöntämään, että joskus puolikin keikkaa voisi ihan hyvin riittää. 

Tee itsesi niin tunnistettavaksi sähköpostiosoitteella, ettei tarvitse alkaa salapoliisitoimiin sen suhteen mistä saamme voittajan kiinni. Mikäli voittaja ei ilmoita itsestään niin ajoissa, että ehdimme toimittaa liput postin mukana, annamme lipun tai liput sitten Lutakon jonossa jollekin, jolla ei ole vielä lippua ostettuna. Tuliko selväksi?

EDIT 8.11. Arvonta on ohitse ja lipuille löytyi ottajat. Kiitos kaikille, jotka ette osallistuneet! :D

Mistä sitä aloittaisi?

Siinähän ne ovat tärkeimmät nähtävyydet yhdellä silmäyksellä

Muistini ei ole enää entisensä. Toivon sen johtuvan siitä, että olen nyt nauttinut elämästä pitempään kuin aiemmin, muistettavaakin on enemmän. Vielä kymmenisen vuotta sitten muistin erityisen hyvin kaikki matkat, muistin vuosiluvut, päivämäärät ja reitit, muistin ne aivan leirialuieden ja niiden saniteettitilojen tarkkuudella. En kaipaa sellaista tarkkuutta, holkkumaa saa olla, mutta muistaisin mielelläni hieman tarkemmin milloin viimeksi olimme Berliinissä. Toisaalta ongelma on ratkaistu sillä, että ajattelen asiaa vasta nyt ja vastaus on eilen.

Vaikka kronologisuus on minusta mukavaa ja tärkeääkin, tällä kertaa matkakertomukset tulevat blogiin hieman sikinsokin. Päässäni on hauska sekamelska, jonka järjestelemiseen tarvitaan juuri tällainen sateinen vapaapäivä, aivan omiaan postausten kirjoittamiseen. Samalla hoituvat matkapyykit ja tuliaisten järjestäminen. Jospa viimemainituille ei tällä kertaa kävisi, kuten aiemmin kerroin.

Tavallisesti aluksi on yksi syy matkustaa jonnekin ja sen ympärille keittelemme matkasopan, jossa on monia syitä ja seurauksia. Tämän Berliiniin suuntautuneen matkamme varsinainen syyllinen oli humppa. Kun saimme päätettyä, mitä Eläkeläisten kiertueen keikkaa menisimme katsomaan, päädyimme ostamaan lentoliput Berliiniin.

Demi Mooren kaksoisolento

Tämän matkan järjestelyt lepäsivät lähes kokonaan Kammenpyörittäjän harteilla. Minä tiesin lähtiessä vain muutamia speksejä ja se oli oikeastaan tosi mukavaa. Totuus on kyllä se, että minulle oli kerrottu kaikki asiat, useimmat useampaan kertaan, mutta jostain syystä halusin olla nyt enemmän mukana, kulkea perässä. Katsoa minne päätyisimme.

Aiemmista Berliini-vierailuistamme poiketen meillä ei ollut nyt autoa käytössä ollenkaan, ei omaa eikä vuokra-autoa. Kammenpyörittäjä oli ostanut meille etukäteen The Berlin WelcomeCardit. Hän sai niitä varten voucherin etukäteen sähköpostiin ja kupongin vaihdoimme Tegelin lentoasemalla varsinaisiin lippuihin. Liput leimattiin ensimmäisellä bussimatkalla ja  ne olivat voimassa siitä hetkestä viisi vuorokautta. Lippumme olivat laajemmalle matkustusalueelle, joten ei tarvinut miettiä joukkoliikenteen rajoja, vaan kuljimme mielinmäärin junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla. Sen lisäksi, ettei matkustamisessa tarvinut enää huolehtia matkalipuista, saimme alennuksia pääsymaksuista joillakin nähtävyyksillä. Myös joissakin ravintoloissa olisi saanut alennusta, muttemme käyttäneet lippua siihen tarkoitukseen. Mukana tuli kattava kirjanen lipun suomista eduista. 

Kammenpyörittäjä oli varannut myös majoituksemme. Perille pääsi matkalaukkujenkin kanssa suhteellisen helposti. Aluksi ajoimme lentoasemalta bussilla lähemmäs keskustaa ja sitten metrolla muutaman sadan metrin päähän hotellista. Kyseessä on ketjuhotelli, oikein mukava ja siisti. Meillä oli kyllä melkoisen pieni huone, mutta mahduimme sinne aivan hyvin. Hotellin aamiainen oli oikein hyvä pöytiin tarjoiltuine kahveineen, lämpimine ja kylmine ruokineen ja mukavine vaihteluineen eri aamujen valikoimissa. Hotellin sijainti oli mitä mainioin, tosin Berliinissä joukkoliikennettä on niin paljon, että kaikkialle pääsee suhteellisen helposti.

Ensimmäisenä iltana tutkimme hotellin lähistöä ja kävimme syömässä vilkkaassa oluttuvassa perisaksalaisen aterian, jossa krumeluurit olivat minimissään. Vaikka listalla oli kilon palanen possunlihaa, jätimme sellaisen tilaamatta ja otimme kumpikin makkara-annokset erilaisin perunoin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun annokset ja oluet olivat jo edessämme ja päivän aikana kerätty nälkä siirtyi. Ateria oluineen maksoi kahdelta kolmisen kymppiä. Läheiseen pöytään tilattiin se kilon pala possua. Kaikki kolme pöydässä istujaa kävivät lihapalan kimppuun, eikä siinäkään kyllä kauan nokka tuhissut, kun jo pyyhkivät suupieliään ja tilasivat toiset litran oluet. 

Perjantaina keräsin vivofit-aktiivisuusrannekkeeseeni hyvän määrän askelia, sillä olimme liikkeellä koko päivän. Hotellin kelpoinen aamiainen vatsoissamme lähdimme aurinkoiseen aamuun kävelemään. Ensimmäisillä kahveilla kävimme The Barn-nimisessä kahvilassa. Tilasimme cortadot ja olikin kiinnostavaa nähdä, miten se laskettiin laseihin ja millaista maitoa siihen käytettiin. Istahdimme ulos kadun varteen juomaan mainiot kahvimme. Oman kylämme ainoa kunnon kahvila, Coffea myy The Barnin kahveja. Firman oma paahtimo oli jossain lähikorttelissa, mutta sinne pääsy olisi pitänyt sopia etukäteen.

Seuraaville kahveille kävelimme hiljaisia katuja pitkin ihaillen erilaisten gallerioitten ja pikkuliikkeiden ikkunoita. Seudulla oli monenlaista taidetoimintaa, klubeja ja työpajoja. Joimme hyvät espressot Espresso Ambulanz-nimisessä kahvipuodissa.

Seuraavaksi suunnistimme metrolla lähelle KaDeWe-tavarataloa, jossa kävimme jollain muinaisista Berliinin vierailuistamme. Muistimme sen olevan astetta tai kahta Karstadteja ja Kaufhofveja fiinimpi ja niin se olikin. Perjaintaina puolilta päivin tavaratalo oli todella hiljainen, kiertelimme herkkuosastoilla ja poikkesimme samppanjabaariin lasillisille. Muuten ostimme vähän tuliaisia nuorisolle, kinkut ja juustot eivät olisi olleet nyt järkeviä ostoksia, olihan sää niin kesäinen.

Kaupoissakäymisen jälkeen jatkoimme kaupunkikierrosta kaupungin itäisempään osaan. Berliinin muurin murtumisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Muuri on kuitenkin vielä jollain tasolla olemassa vuosikymmeniä jaettuna olleessa kaupungissa. Se näkyy rakennuskannassa, samoin se näkyy erilaisina muistomerkkeinä ja katuihin tehtyinä kiveyksinä ja laattoina, sekä matkamuistokauppojen valikoimina.

 

Muutamiin kohtiin muuria on tarkoituksella jätetty ja ne ovat olleet taiteilijoiden ja myös töhertäjien käytössä murtumisesta lähtien. Kävimme katsomassa samaa muutaman sadan metrin pätkää muuria ja siellä oli paljon muitakin matkailijoita, myös selfiekeppisojottelijoita. Hienojen poseerausten lisäksi näimme puhelinten pudottelua ja kuulimme sitä seurannutta sadattelua eri kielillä.

Koska olimme aivan lähistöllä, kävimme myös moikkaamassa Jokisen Pekkaa, joka oli jo järjestelemässä illan humppakeikan Jokisen Valintaa Astrassa. Saksassa monet entiset valtavat teollisuusrakennukset ovat nykyään kulttuurikäytössä. Niissä ei näe puunattuja penkkirivejä, eikä muutenkaan hienostella, vaan rakennukset voivat olla ränsistyneitä ja monimutkaisia piha-alueiltaan ja sisätiloiltaan. Astrassa tosin oli melkoisen suuri sali, sinne oli tulossa illalla yli 800 humppaajaa. Jätimme Pekan hommiinsa ja jatkoimme kahvikiertuettamme.

Kammenpyörittäjä osallistui Steel Vintage Bikes Cafén joukkorahoitukseen, joten pitihän meidän käydä hänen omaa kahvilaansa katsomassa. Pääsimme myös kurkkaamaan näyttelytilan ja työpajan puolelle. Harmi, ettei juuri Alex ollut paikalla, hänet Kammenpyörittäjä tapasi kesällä Eroica Britanniassa. Alex oli kuuleman uudessa saksalaisessa vintagepyöräilytapahtumassa, VeloClassico Germanyssa.

Kolmansien kahvien jälkeen arvelin, etten taitaisi ottaa sinä päivänä enää kahvia, mikäli mielisin nukkuakin vielä. Ajoimme raitiovaunulla mukavaa kaarireittiä lähemmäs majoituspaikkaamme ja pidimme tauon ennen keikalle lähtemistä. Ruokailunkin kuittasimme lähikaupan eväillä, sillä seuraavan päivän ruokaspektaakkeli vaati jo henkistä ja fyysistä valmistautumista.

Iltasella metro oli täydempi kuin päivällä, mutta missään vaiheessa Berliinin joukkoliikenteessä ei tullut ahdistavaa oloa. Kukaan ei juossut metroasemilla, eikä niiden rapuissa, ei ollut tunkemista ulos tai sisään juniin ja tunnelma metrossa oli koko ajan hyvin rauhallinen. Illalla joillakin oli mukanaan olutpullo, mutta eipä tuo ketään häirinnyt. Kulkeminen tuntui hyvin turvalliselta ja mukavalta. Kävelimme lyhyen matkan metroasemalta keikkapaikalle ja saavuimme siinä vaiheessa, kun Jokisen Valinnan edessä oli mitä kiihkein ostosruuhka. Astran sali oli vielä melkeinpä tyhjä ja bändi aloittikin syystä tai toisesta keikan melkein kolme varttia myöhässä. Sitten humpanjytke olikin totutunlainen. Väkeä oli salin täydeltä ja tuttuun tapaan saksalainen yleisö humppasi erittäin hallitusti, mutta iloisesti. Meillä oli ollut yli vuoden livehumppatauko, joten kyllä annoksen tarpeessa olimmekin. Meistä rumpalikin on ottanut hyvin paikkansa, vaikka Kristiania vieläkin hieman kaipaamme, etenkin hänen spiikkejään.

Paluumatka metrolla hotelliin oli niinikään hyvin leppoisa jopa näin keski-ikäisten kulkijoiden mielestä. Vieressämme sattui istumaan pari suomalaisneitoa viinipulloineen, heillä oli suuri tarve esitellä ajatuksiaan piimänjuonnista niin suomeksi kuin englanniksikin. Olisin mielelläni kuullut kuinka saksa olisi heiltä sujunut. Ensimmäinen täysi Berliini-päivä oli päätöksessä, kun puolenyön aikaan kömmimme hotelliin.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat-välilehdelle, josta löytyvät myös muut humppa-aiheiset postauksemme.

Pikavisiitti

väärin pysäköity

Nanolomanen heti yövuoroputken perään on omiaan laittamaan blogaanin pään sekaisin. En ole vuosiin lentänyt kotimaassa ja saatoin melkein kuvitella kärsiväni aikaerosta, kun siirrähdimme Kammenpyörittäjän kanssa Jyväskylästä Vantaalle 37 minuutissa. Tai sitten osuimme siihen merkilliseen madonreikään, johon Jodie Fosterkin Contactissa. Käsimatkatavaroiden kanssa oli nopea siirtyä bussipysäkille ja ilahtua pian Helsinkiin lähtevästi bussista numero 620. Mutta siihen se sutjakka matkanteko loppuikin, kiertelimme hyvän aikaa vantaalaisia lähiöitä ennen kuin Tuusulantie imaisi meidät alkuillan ruuhkaan. Jatkossa käytämme tuttua bussia numero 615.

Meillä oli nukkuhuone varattuna Sokos Hotelli Albertista, joka sijaitsee hämmästyttävästi Albertinkadulla. Oli hauska mennä ihan lähelle raitiovaunulla, sillä jalkapohjani olivat kiusallisen kipeät aamuisesta kävellen tehdystä kotimatkasta. Muistimerkkinä itselleni: hanki uudet kengät tai vaihtoehtoisesti kävele useammin tuo matka. Tai molemmat. 

Pikaisen majoittumisen jälkeen meillä oli vain reilu tunti aikaa humpan alkuun. Nanolomasen surkeita puolia on se, ettei ehdi syömään. Siis syömään-syömään, vain hotkaisemaan. Söimme todella nopeat pizzat Kansakoulukadun Dennisissä. Nälkä siirtyi. 

Humpat olivat aika sivistyneet, yleisöä olisi mahtunut enemmänkin. Suoritimme tärkeitä ostoksia Jokisen Valinnassa, nyt minulla on tupsupipo talvea tai bad hair-daytä varten. Saisi talvi oikeastaan tulla jo. Pidän humppakeikoista sen vuoksi, että ne alkavat silloin kuin luvataan ja loppuvat siitä tunnin ja  kolmen vartin päästä. Ei makiaa mahan täydeltä. Emme tiedä olivatko lippubingomme onnekkaat yleisön joukossa.

Tavastia torstaiaamuna, ei näy yhtään humppaveikkoa!

Olin vähän pettynyt hotellin aamiaiseen, mutta ilmeisesti syy olikin uusi hammastahna, jonka vuoksi kaikki maistui suussani jotenkin merkilliselle. Kiitän kuitenkin hyvää appelsiinimehua. Kävelimme sitten Fredan Kaffecentralenin kautta Kamppiin. Ai miten ihana kahvitilkka olikaan kupissa ja oikeaan hintaan (1€)! Ostimme myös hauskaetikettisen kahvipussin mukaan. 

Hankimme uuden kellon Alikersantille Kampin Swatchista. Minun ensimmäinen Swatchini on vuodelta 1984, edelleen se toimii, vaikka minuuttiviisari on kulunut puhki. Saimme myös varaosan yhteen reissussa rähjääntyneeseen Swatchiin. Hyvä ja ystävällinen palvelu, suosittelemme Kampin Swatchia!

Narinkkatorilla viriteltiin Hävikkiviikon ilmaisia lounaita, mutta me emme ehtineet niitä nauttia. STT:n mukaan Narikkatorilla jaettiin 3000 annosta. 

Kammenpyörittäjä jatkoi paluulennolta suoraan töihin, minä kotiin aloittamaan varsinaisesti pitkiä yövuorovapaitani. Palasin Vuelta-kartalle katsomalla toissapäiväisen etapin koosteen ja eilisen etapin lähetyksen ja olin hieman huolissani Alberton puolesta. Toivon, että hän sinnittelee ykkösenä sunnuntain aika-ajoon päättyvän kisan loppuun asti. Toisaalta Chris Froome on tehnyt hienon nousun kohti kärkeä. Tänään Campakeittiössä syödään jotain espanjahkoa ruokaa tai itketään ja syödään. Niin vakava asia tämä on.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat!-välilehdelle, jonne kerään humppa-aiheisia postauksiamme. 

Tärkeitä humppapäätöksiä ja pastaa, että korvista pursuu

Määräaikaan mennessä saimme 16 humppalippuanomusta, toinen toistaan sydämeen käyvempiä ja liikuttavampia. Sellaisia sanakäänteitä ei usein suomalaisen miehen tai naisen näppäimistöltä lähde, joten saatoimme päätellä, että Eläkeläisten Tavastian keikan liput tulisivat monelle todella tarpeeseen. Tästä herkistyneenä hankimme kaksi lippua lisää, sillä onhan humppahätään vastattava ja vaivaa lääkittävä sen ollessa mahdollista. Näin ollen meillä oli kaikkiaan neljä pilettiä, joiden onnelliset omistajat saimme kutakuinkin sovussa päätettyä. Toivottavasti olemme puheväleissä ensi keskiviikkoon mennessä, sillä olisi todella keljua mennä keikalle suutuspäissään. Muihin päihin ei olekaan mahdollisuuksia, sillä piipahdamme Helsingissä piukasti työvuorojen välissä. Siispä sopu olisi suotavaa. 

Suoritimme hakupapereiden pisteytyksen ja liikuttavuusjärjestykseen laittamisen tässä aivan hetki sitten. Melkoisen kalabaliikin saattelemana ja pienoisten erimielisyyksien jälkeen päädyimme lopputulokseen, että kaksi lipuista menee Antti K:lle, sillä hän lupasi lähteä keikalle serkkupojan kanssa ja jättää emännän köökkiin, minne tämä kuuluukin. Antti K saa aivan tuotapikaa sähköpostia osoitetietojen urkkimiseksi. Soololipuista ensimmäisen saimme riideltyä annettavaksi Tapiolle, sillä hän järkevästi mainitsee anomuksessaan, että yleisössä pitäisi olla ainakin yksi Tapio Eläkeläisten uuden rumpistin vuoksi. Tätä perustelua on vaikea ohittaa ja Tapion ollessa nykyään onneksi niin harvinainen nimi nuoremman polven parissa, emme voineet olla palkitsematta tätä järkeilyä. Viimeiseksi: Koska sukupuolten välinen tasa-arvo on meille arvoista ainakin seitsemäs, päädyimme ilahduttamaan humppabarbi Juttaa viimeisellä joutilaalla lipulla. Sekä Tapiota, että Juttaa lähestymme oitis samassa aiemmin mainitussa urkintatarkoituksessa. Olkaatten hyvät ja vastatkaa tuota pikaa, niin liput lähtevät matkaan jo huomenna!

Kiitos kaikille muillekin vaivautuneille ja jopa kuvansa lähettäneille, vaikkei tarjouksessa mainittukaan nuoruusvuosiemme kirjeenvaihtoilmoituksista tuttua lausahdusta foto ois kiva. Elämä on epäreilua, eikä läheskään aina, tuskin koskaan, voi voittaa. 

Päivän espanjalaistyyppistä ruokaa askaroin jääkaapin aarteista. Keittelin tässä männäviikolla tomaattikastiketta ja sen oli aika päätyä loppukäyttöön. Koska pastaa ei voi syödä liikaa (kyllä muuten voi, muttei raja tullut vielä vastaan) keittelin sitä kastikkeen kaveriksi. Olimme ostaneet hyvän omantunnon tonnikalaa germaanimarketista sen Espanja-päiviltä, sillä omatuntoa kannattaa aina hyssytellä, jos se vain on mahdollista. Lasipurkin kyljestä löytyivät taikasanat MSC-sertifioitu ja sen nähtyäni tunsin käteni riittävän puhtaiksi. 

Tomaatti-tonnikalakastike pastalle

• 400 g tuorepastaa
• 2 dl tomaattikastiketta
• 10 kirsikkatomaattia
• 1 uusi sipuli varsineen
• 1 rkl oliiviöljyä (tonnikalapurkista, loppu imeytetään kompostiin)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa, timjamia ja oreganoa
• purkillinen öljyyn säilöttyä tonnikalaa
• 0,5  dl kermaa (ei mitenkään pakollista, kermapoliisi ei tule käymään, vaikka jättäisit pois)
• manchego-juustoa raastettuna annoksen pinnalle (joku muukin juusto passaa, paitsi viola)

Laita pastavesi kiehumaan. Leikkaa tomaatit pariin lohkoon ja sipuli pieniksi renkaiksi. Kuullota sipulia ja tomaatteja pannulla öljyssä. Lisää tomaattikastike ja anna kiehua hetkinen. Palastele tonnikala kastikkeeseen, sekoittele ja lisää kerma. Sekoita taas, maistele tarvitseeko suolaa. Lisää pippuria, yrtit ja suolaa, mikäli viimemainittu on tarpeen. Keitä tuorepasta kypsäksi huolella suolatussa vedessä. Annostele lautaselle kypsää pastaa ja päälle kastiketta. Raasta pinnalle manchego-juustoa. Nyt ei kiitos pastaa ennen huomista, jolloin on tähdenlentopäivä. 

Vueltassa oli vuorossa kiintoisa mäkietappi, joka päättyi ylämäkeen. Nairo Quintana lähti vielä urheana matkaan, mutta joutui mukaan alkumatkan kolarointiin ja hänen solisluunsa murtui. Niinpä hän joutui keskeyttämään kilpailun. Etapin voittoon ehätti Fabio Aru, mutta pian hänen jälkeensä maaliin saapui pienessä joukossa Alberto Contador, joka ei vaihda punaista paitaansa mihinkään huomenna, vaan jatkaa 20 sekunnin turvin ykköspaikalla. Toisena on Alejandro Valverde ja kolmantena Rigoberto Uran. Huominen, jo 12. etappi on tasamaaluoteinen ja lupaa massakiriä. 

pyöräperheemme uusin jäsen, "latolöytö"

Humppa is a serious thing

taskumatsuuni ei kuulu kauppaan

Kuten blogin lukijat jo saattavatkin tietää, pidämme itseämme suurina taidemusiikin ystävinä. Mikään ei piristä niin hyvin kuin laadukas konsertti, joka koostuu ainoastaan humpasta, korkeintaan yksi jenkka voi olla mukana. Ensi viikolla saamme taas nauttia annoksen korkeakulttuuria, kun suosikkiyhtyeemme Eläkeläiset esiintyy suomalaisessa taiteen mekassa, Tavastialla. Olimme lippuluukulla niin höveleitä, että ostimme omien lippujemme lisäksi toisen parin lippuja voidaksemme tarjota jollekulle kiinnostuneelle mahdollisuuden osallistua tähän hienoon tilaisuuteen. Kyseiseen konserttiin kyllä taitaa edelleen saada lippuja, joten emme ehkä elvistele tämän olevan ainutlaatuinen tilaisuus, mutta tilaisuus nyt kumminkin. 

Siispä, jos sinua huvittaisi mennä 10.9. Tavastialle humpalle, niin ilmineeraa siitä meille kommentilla tai sähköpostilla (campasimpukka@gmail.com) 3.9. klo 18 mennessä. Liput saa joko iäti muodikkaana twin-settinä (ilman helmikaulanauhaa) tai solona, jolloin toinen lippu lähtee jollekin toiselle. Leikittelen mielessäni ajatuksella humppasokkotreffeistä, mutta se taitaa mennä jo liian pitkälle. Olisi kyllä hienoa, jos tästä seuraisi Suomen kenties ensimmäinen humppa-avioliitto ja pari pientä humppatenavaa muutaman vuoden kuluttua. 

Tähän ei liity mitään kilpailua, eikä sitten muitakaan ehtoja, enkä vielä tiedä, millä perusteella valitsemme lipunsaajan, mikäli sellainen tai sellaisia ilmaantuu. Pikkuisen kyllä pelkään sähköpostini tukkeutuvan, joten varuiksi jo tyhjentelin sitä etukäteen. Toimitamme liput ex-Itellan kautta, jopa minä skeptikkona uskon niiden ehtivät perille ensi viikon keskiviikoksi. Kunhan saamme päätettyä lippujen saajan, ilmoitamme hänelle asiasta heti silloin keskiviikkoiltana yhteystietojen vaihtamista varten. Jätä siis joku tunnistetieto, jos emme ole jo ennalta tuttuja.

Helsingistä (jossa Tavastia sijaitsee, siitä aasinsiltarumpu) muistui mieleeni, että Kammenpyörittäjä oli viime viikolla nauttimassa samaista opetusta, jota minäkin sain toissaviikolla. Hänelle sattui huonommat viikonpäivät, kuin minulle, joka olin isolla kirkolla ke-pe. Hän oli alkuviikosta ma-ke. Varsinaisen opetuksellisen osuuden jälkeen maanantai-ilta on huono kaikkea kulttuuripitoista ajatellen ja moni ravintolakin on ansaitulla vapaapäivällä. Elokuviin sentään pääsi ja Kammenpyörittäjä kävi katsomassa elokuvan, jonka minä olisin nukkunut alusta loppuun, joten en ollut kauhean kateellinen. 

Tiistai-ilta oli sitten jo parempi ilta, sillä simulatsioonit olivat ohitse kolmen maissa ja Kammenpyörittäjä pääsi siirtymään kohti Helsinkiä jo paremmissa ajoin. Helsingissä riittää kyllä katsomista ja näkemistä vaikka kuinka paljon, kun viitsii vähän kävellä ja käyttää julkisia siirtymisiin. Caffecentralen oli sulkenut ovensa aikaisemmin kuin nettisivuilla luvattiin, joten espresso jäi saamatta.

tämä ei ollut Kammenpyörittäjän hotellihuone

Jossain vaiheessa iltaa, kun asianmukaiset toimet oli hoidettu (mm. poljinhäkkien vaihto pyöräilytuttavan kanssa) Kammenpyörittäjä kysyi minulta kotoperäistä vinkkiä illallista ajatellen. Ehdotin, että hän  piipahtaisi Passiossa kysymässä mahtuisiko yksinsyövä johonkin nurkkaan ja sehän onnistui. Passiossa oli tuolloin tiistai-iltana vilkasta, muutaman tutun paikan ohitse kävellessään Kammenpyörittäjä näki sangen hiljaisia saleja, Juuressa kyllä oli näyttänyt olevan huisketta. Kammenpyörittäjä söi Passiossa kolmen ruokalajin lyhyen menun Jussin valitsemilla oluilla ja kertoi olleensa ruokaan oikein tyytyväinen. Olin hieman kateellisempi kuin edellisillan elokuvakokemuksesta.

Jäähyväiset humpalle

Kaikki hauska päättyy aikanaan, jopa humppareissu. Minilomasemme viimeinen täysi päivä kului muutaman vierailun verran tutussa Frankfurtissa. Saavuimme kaupunkiin aamupäivän puolella, kävimme ensin jättimäisessä pyöräliikkeessä, jossa ihailimme Pinarelloja ja Cerveloja ja ihmettelimme, miksi monen tonnin polkupyörässä on kahden euron polkimet. Myyjä selitti, että ihan jokaista pyörää voi kokeilla liikkeessä, eikä silloin tyylikkäät tai edes kelvolliset lukkopolkimet ole hyvä juttu edes kalliimmissa pyörissä. Asiakkaat tulevat kuka missäkin jalkineissa ja peruspolkimilla voi koeajon suorittaa. Ostimme selityksen. 

Ennen kuin menimme keskustaan, kävimme katsomassa millaisessa paikassa illan humpat olisivat. Meidän täytyisi mennä illalla paikan päälle autolla, sillä ajaisimme vielä keikan jälkeen Hahnin lentoasemalle, jossa olisimme viimeisen yön ennen varhaista aamulentoa. Das Bett-musiikkiklubi näytti ulkoapäin aika samanlaiselta entiseltä teollisuushallilta, kuin moni muukin saksalainen musiikkimesta. 

Se sijaitsi samalla kadulla kuin Ferrarin ja Maseratin liikkeet. Seuraavassa korttelissa oli Dacian liike, joka ei taitaisi päästä rahakkaampien merkkien väliseen liiketilaan, vaikka se vapautuisikin. Samalla kadulla oli myös jonkunlainen siirtolapuutarhan ja kotitarvekanaloiden yhdistelmä. Korkeiden pensailla peitettyjen aitojen takana näytti olevan monenlaista viljelyä menossa ja porttien kohdalta näki, että kanoilla, kukoilla ja kaneilla oli mukavat oltavat kopeissaan. 

Aidan vierustalla oli myös kyyhkyslakkoja, ilmassa kävi jatkuva kyyhkysten paikanvaihtoralli ja kujerrus kuului yhdessä kukonkieunnan kanssa kauas. 

Meillä oli vielä monta tuntia aikaa ennen iltaista korvakulttuuria, joten menimme Frankfurtin keskustaan. Sää oli mitä mukavimman keväinen ja turisteja tuntui olevan jopa Kölniä enemmän. Kuljeskelimme tutulla kävelykadulla, jonka varrelta löytyvät kaikki tavaratalot ja merkkiliikkeet, joihin moniin emme toki mene koskaan. Suuri ostoskeskus muistui mieleemme siellä olevan hyvän sushipaikan vuoksi. Koska lounasaika oli juuri sopivasti, menimme nauttimaan hyviä, tuoreita sushiherkkuja. Aisossa sushia voi syödä hihnalta tai tilata pöytiin erilaisina kokonaisuuksina, listalla on myös muuta aasialaista ruokaa, ellei sushi satu maistumaan. Me istuimme hihnan ääreen ja poimimme hyvältä näyttäviä annoksia sitä mukaa, kuin kokki niitä valmisti silmiemme edessä. Etenkin friteerattuja osia sisältävät suupalat olivat mahtavia, vaikka niillä kyllä oli sitten hintaakin perusmakeja enemmän. Juuri Aisossa syödessäni olen ymmärtänyt sen, ettei riisin pidä olla liian etikkaista, eikä sitä pidä puristaa liian tiukaksi paketiksikaan. Kun vatsat olivat täynnä, näytti kassakuitti 42 euroa ja siinä oli mukana kaksi oluttakin. 

Kävelykatu oli todella täynnä väkeä, siellä oli niin turistiryhmiä, kuin paikallisiakin viettämässä kaunista kevätpäivää. Oli monenlaista rahankerääjää, kerjäläistä ja rikshakuskia, ilmapallonmyyjää ja katutanssijaa.  

bongaa klisee

uusi tyyli

pelleä ei sanottavammin kiinnostanut

kiirettä ei pukkaa

Tarkoituksemme oli käydä parissa taidemuseossa, joista ensimmäinen oli Schirnin Taidehalli. Siellä oli katukuvassakin hyvin näkyvä Esprit Montmartre-näyttely, joka oli todella näkemisen arvoinen. Näyttely oli ilmeisen suosittu, sillä alkuillasta saimme suorastaan tungeksia nähdäksemme teokset. Jos satutte kevään aikana Frankfurtiin, suosittelemme tuota näyttelyä hyvin lämpimästi.

nuoria puolalaisia muusikoita museon portailla, heidän keruuastiansa kilahti

Ensi syksynä samassa paikassa on esillä Helene Schjerfbeckin töitä, enpä pistäisi pahakseni pientä lokakuista Saksan-matkaakaan.

Toinen kohteemme oli Frankfurtin modernin taiteen museon Die Göttliche Komödie-näyttely. Olemme käyneet kyseisessä vinkeässä museossa pari kertaa aikaisemminkin, siellä joutuu helposti päästä pyörälleen pelkän arkkitehtuurin ja merkillisten porraskäytävien ja salien sekamelskassa. 

Tämä näyttely sisälsi paljon mielenkiintoista, mutta myös sitä osastoa, joka saa minut aina muistamaan, miksen sittenkään niin paljon pidä videotaiteesta tai ymmärrä ylipäätään modernia taidetta. Mutta aika kului sielläkin mukavasti. 

Reissun viimeinen humppakeikka Das Bett-klubilla oli melkein edellisillan Aachenin keikan veroinen. Paikka oli paljon avoimempi, sinne mahtui enemmän väkeäkin. Nytkään ei nähty humppajunaa paria vaunullista enempää, mutta muuten meno oli totutun reipasta. En kyllä osaa sanoa kuinka hyvin sitä itse jaksaisi illasta toiseen soittaa samaa musiikkia, mutta Eläkeläisiltä se näyttää käyvän. Olisi meille varmaan vielä keikka tai kaksi maistunut, mutta tällä erää piti suunnistaa kohti lentokenttää ja sanoa: Schönke dan, kiitokset humpasta!