Olis tosi kiva joskus nähdä ja mennä syömään! Niin oliskin, soitellaan, kattellaan. Siihen se yleensä jääkin. Nyt ei jäänyt, kun olimme syömässä eräänä lauantaina yhdessä Merituulin ja Jukan kanssa. Tämä oli toinen kerta, kun olimme yhdessä syömässä. Kyllä se on totta, että pidämme pitkälti samanlaisista ravintoloista kuin Sillä Sipulin pariskunta.
Tällä kertaa yhdessä syömiseen liittyi sekin jännitysmomentti, että menimme myös kylään, emmekä vain kylään, vaan yökylään, mikä on minulta kyllä suurensuuri saavutus. En edes lapsena tykännyt käydä yökylässä. Mutta niin me vain nyt sopimuksen mukaisesti ajoimme pyhäinpäivänä Sillä Sipulilaan, käytyämme toki ensin Ateneumissa, sillä sen uusi Modigliani-näyttely houkutteli ja kuten sanottu, Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Näyttely on hieno, menkää tekin! Ja ostakaa Museokortti!
Meillä oli varaus Lohjalla sijaitsevaan Mikko Utterin ravintolaan, josta meillä oli ollut isäntäparimme kanssa puhetta jo siitä alkaen, kun he kävivät siellä ensimmäisen kerran. Nyt oli niin hyvä tuuri, että saadessamme aikataulut sen verran täsmättyä, että yhteinen vapaa-aika löytyi kyläilyyn, osui sille päivälle myös tilaa Utterilla. Siellä on vain 8 asiakaspaikkaa, joten nopeasti piti varata niistä puolet. Ruokailu koostuu 7 ruokalajin maistelumenusta ja se maksetaan etukäteen, juomat sitten valitaan ja maksetaan paikanpäällä.
Varauksemme oli päiväkattaukseen klo 13 ja se olikin oikein mukava aika aloittaa, saavuimme hieman etuajassa, sillä Mikko Utter oli ilmoittanut, että halutessamme voimme saapua vähän aikaisemmin ja nauttia alkujuomat ennen varsinaista ruokailua. Näinhän me teimmekin. Kuljettajaa lukuunottamatta otimme viinipaketit ja Merituulin oltua onnekas kuskivuoron saadessaan, hänelle tuli pikkuiset autoilijan tilkat.
Koska tiesin, että tämä on yhden miehen show, en ollut aivan ällikällä lyöty, että Utter teki tosiaan kaiken itse. Istuimme tiskillä ja katselimme suoraan keittiöön, jossa oli jo muutama kattila ja pannu tulilla, uunit lämpiminä. Saimme heti leipää ja voita maisteltavaksi, olimme myös varanneet etukäteen harvinaisehkoa kotimaista tryffelivoita napit/nenä. Se olikin sellaista herkkua, että vessassa piipahtavatkin vannottivat, että älkää nyt koskeko minun voinappiini.
Minun on myönnettävä, että hyvää ruokaakin enemmän viehätyin Utterin työskentelyn katsomisesta. Pidän itseäni aika rauhallisena ihmisenä ja sellaisena, jolla on taito tuoda tullessaan ja viedä mennessään, mutta kyllä tuota rauhallista tanssia katsoessani tiesin, että paljon on vielä opittavaa. Utter on varmastikin aikatauluttanut koko kattauksen kulun itselleen jollei sekunnin niin ainakin minuutin tarkkuudella, niin rauhallisesti ja varmasti koko ateria lipui eteemme aivan kuin hyvässä unessa.
Samalla kun saimme uudet annokset, olivat edelliset astiat jo matkalla tiskikoneeseen, seuraavan ruokalajin nostaminen menossa ja leipoipa Utter illan kattauksen leivätkin siinä ikään kuin ohimennen. Miedolla lämmöllä toisessa uunissa oli osa aterian komponenteista odottamassa täsmälleen oikean kokoisina määrinä ja toisessa uunissa valmistuivat briossit, joista yksi puolikas jäi käyttämättä, sillä meitä oli tuona päivänä paikalla kahdeksan vieraan sijasta vain seitsemän. Vieraaksi (ei siis tuntemattomaksi, vaan vieras-vieraaksi) tunsinkin itseni, en asiakkaaksi niinkään.
Pidin ruoasta, pidin viineistä, pidin ihan kaikesta. Jo siinä istuessani tiesin, että tätä jäisin miettimään pitkään. Utter osallistui sen hetkisen vierasjoukon jutteluihin hyvin vähän, vastasi kun häneltä kysyttiin ja kertoi muutamin sanoin paikasta ja ruokalajeista, niiden raaka-aineista ja valmistustavoista. Voin kuvitella, että kattaukset ovat luonteiltaan aina erilaisia sen mukaan millaisia ihmisiä tiskin äärellä istuu. Voi olla hiljaista, voi olla vilkasta keskustelua ja sen mukaan taikuri keittiön puolella säätää omaa toimintaansa, omaa puhettaan ja osallistumistaan niin, ettei tuskallista hiljaisuutta ole. Meillä ei ollut, muttei yletöntä puheenpölinääkään, sopivaa ja rauhallista.
Ateria kesti noin kaksi ja puoli tuntia ja sen lopussa tuntui, että pienet painot olisi kenkiin tarpeen, ettei vain leiju menojaan, kun astuu ulos talvipakkaseen. Meiltä kahdelta ateria maksoi yhteensä noin 240 euroa, josta puolet siis olimme maksaneet jo etukäteen. Meillä oli alkujuoma, viinipaketit, kahvit ja avecit.
Juttelimme paikasta paluumatkalla ja vielä illan kuluessakin. Uskon, että ravintolalla on kyllä haasteensa sijaintinsa ja pienen asiakaspaikkamääränsä tähden, mutta toisaalta ne (ainakin pieni asiakaspaikkojen määrä) on varmaankin myös se, mikä mahdollistaa yhden miehen ihmeen. Vuoden aikana Utter tarjoaa 8-9 erilaista menua aina sen mukaan, mitä kulloinkin on sesongissa. Ymmärrän sen, että tietyt puheet ja kuviot toistuvat kerrasta toiseen, koska se kuuluu asiaan, mutta kovin usein asiakas ei ehkä halua kuulla samoista lautasista tai koivuhalosta ja se voi karsia paluuasiakkaiden määrää. En kyllä toivo sitä, vaan toivon että taitava, überrauhallinen Mikko Utter menestyy Lohjalla loistavasti ja mahdollisimman moni pääsee istumaan hänen tiskinsä ääreen katsomaan sitä tanssia.
Juttelimme Antin kanssa myös Azoreilla kokemastamme yhden miehen ihmeestä, jossa yksi kokki tosiaan hoiti noin 30 paikkaisen ravintolan päivällisen kokkaamisesta tarjoiluun, viinin myynnistä tiskaamiseen (no sitä en tiedä tiskasiko hän todella yksin kaiken). Silloin mietimme, että onko hän vain niin itselleen riittävä ihminen, ettei hän tarvitse ketään avukseen, vai eikö kukaan halua työskennellä hänen kanssaan. Tällaiset ajatukset eivät tulleet mieleen Mikko Utterin ravintolassa.
Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.
Ja lopuksi voin sanoa, että osasin olla yökylässä ihan hyvin, ei tarvinnut lähteä keskenkaiken kotiin, eikä soittaa äidille. Oli todella mukavaa, kiitos Sillä Sipulilaan erittäin mukavasta vierailun isännöinnistä. Puhetta riitti ja ruoka maistui, hieman ginikin! Ja siellä talossa on niin mukavia lapsia, että. Tulevat juttelemaan ja kun tulevat, heillä on fiksua sanottavaa. He myös kuuntelevat, mitä heille sanotaan.
Ja lopuksi voin sanoa, että osasin olla yökylässä ihan hyvin, ei tarvinnut lähteä keskenkaiken kotiin, eikä soittaa äidille. Oli todella mukavaa, kiitos Sillä Sipulilaan erittäin mukavasta vierailun isännöinnistä. Puhetta riitti ja ruoka maistui, hieman ginikin! Ja siellä talossa on niin mukavia lapsia, että. Tulevat juttelemaan ja kun tulevat, heillä on fiksua sanottavaa. He myös kuuntelevat, mitä heille sanotaan.
