Näytetään tekstit, joissa on tunniste St Germain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste St Germain. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Paikallisen sopimisen perjantaina

Sain tälle päivälle pikaisella aikataululla vapaapäivän, mikä on ilahduttavaa. Kipaisimme kaupassa aamusta, olemme pesseet pyykkiä ja tehneet muita kotihommia. Niiden lomassa on hauska kokeilla meille uusia kimaroita. Olimme kuulleet Kivistön naisilta Suze-nimisestä juomasta ja kun sellainen puteli osui silmään Tallinnan alkoholiliikkeessä, piti se tietysti ostaa. Tänään Antti alkoi sitten pyykinripustuksen lomassa etsiä sopivia cocktail-ohjeita kyseiselle eliksiirille, josta tiesimme sen verran, että sellaisenaan se on melko stydiä ja kitkerää kamaa.

Tiskinmäärää uhmaten hän sekoitti meille kaksi kimaraa, joita maistelimme ristiin ja kumpikin tykkäsi kummastakin. Toisistammekin tietty, joo. Kuohuviinilasiin Antti teki tämmöisen:

Sparkling Suze Cocktail

  • 3/4 unssia Suze
  • 1 1/4 unssia St Germain
  • 4 unssia cava
  • sitruunankuorikiehkura
Mittaa Suze ja St Germain sekoituslasiin ja täytä jäillä, sekoita ja anna jäähtyä 15 sekuntia (no ei se niin tarkkaa ole). Siivilöi lasiin (jäät eivät siis tule mukaan) ja toppaa kuohuviinillä. Koristele sitruunankuorella. 



Viinilasiin kotoinen baarimikko valmisti tämmöisen:

Rib Tickler Spritz

  • 2 unssia Noilly Prat
  • 3/4 unssia Suze
  • 1/2 St Germain
  • 1/2 unssia sitruunamehua
  • 1/2 sokerisiirappia (tätä ei laitettu)
  • club soda
  • appelsiiniviipale
Mittaa viunat viinilasiin ja lisää mukaan jäitä, sekoita. Täytä lasi club sodalla ja laita koristeeksi appelsiiniviipale. 



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään cocktail-aiheisia postauksiamme ja myös sellaisia kokeiluja, joita ei ole päätynyt aivan postauksiksi asti, mutta joista on kuvat otettu. 

torstai 26. heinäkuuta 2018

St Germain Shandy

Tänään en ehdi viettämään aikaa CampaKeittiössä, mutta nautimme eilen kuuman päivän virkistykseksi drinkin, johon tuli St Germain-likööriä ja pian tuosta pitkästä pullosta on käytetty jo ainakin 1/10. Ohjeen Antti otti St Germainin omilta sivuilta, siellä oli monenlaista juomaa, mutta tämä kylmä shandy kiinnosti eniten keittiöpuuhien lomassa. Shandy ei välttämättä ole kovin houkutteleva paperilla, mutta kannattaa kokeilla. Yleensä shandyyn tulee olutta ja virvoitusjuomaa, mutta tällä kertaa siihen pääsi myös tuota seljankukkalikööriä. 

St Germain Shandy

  • 5 osaa olutta
  • 1,5 osaa St Germain-likööriä
  • sitruunamehua ja -viipale
  • jäitä
Laita pitkään lasiin paljon jäitä ja purista sinne puolikkaan sitruunan mehu. Mittaa mukaan likööri ja toppaa oluella. Laita lasin reunaan vielä pullea viipale sitruunaa. Todella virkistävää ja raikasta!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


Tour de Francen tilanne muuttui eilen ratkaisevasti ja minun mielestäni hyvään suuntaan. Koitan olla hihkumatta sille, ettei tilanne taida olla aivan Chris Froomen suunnitelmien mukainen, sillä saatan olla totaalisen väärässä. Jo se, että Nairo Quintana ajoi eilisen kokoonkeitetyn kauhuetapin voittoon sai mieleni niin iloiseksi. Samaan tapaan viime vuoden Vueltassa repesin riemusta, kun Alberto Contador voitti etapin uransa viimeisellä mahdollisella hetkellä. Alberto oli muuten eilen haastateltavana ja hän ajoi yhden nousun yhdessä Juan Antonia Flechan kanssa. Mietin, mitä hän on mahtanut käyttää tai olla käyttämättä nyt uransa jälkeen, sillä hänen äänensä kuulosti erilaiselta kuin ennen. Espanjaa en osaa sen enempää kuin ennenkään, mutta hän näytti kyllä siltä, että ajeltua on tullut edelleen ja leppoisa lomaparta kruunasi kokonaisuuden. 

Tämän päivän etapista kuulen vasta illalla myöhään, kun pääsen töistä. Tiedossa on vaihteeksi tasamaan etappi, joka olisi kirimiesten mieleen. Heitä vain ei taida olla mukana enää montakaan. Peter Sagan kaatui eilen, mutta pääsi kyllä maaliin. Saa nähdä pystyykö hän jatkamaan tänään, toivottavasti. 





sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Shake vigorously – päärynädrinkki

Eräänä vapaapäivänä teimme oikein ihastuttavat drinkit, johon saimme käytettyä sitä St Germain-likööriä. Löysin ohjeen Perpetually Hungry-blogista. Blogi on sittemmin hiljentynyt, mutta tämä ohje on oikein käyttökelpoinen. 

Päärynädrinkki kahdelle

  • puolikas päärynä 
  • 2 oksaa rosmariinia
  • tonic-vettä
  • 1/4 cup St Germain-likööriä
  • 1/3 cup giniä (Kalevala)
  • 2 suurta jääpalaa
  • monta pientä jääpalaa
Leikkaa päärynänpuolikas kuutioiksi, jätä kaksi palaa koristeluun. Laita kuutiot shakeriin ja laita sinne monta pientä jääpalaa. Mittaa mukaan alkoholit, laita kansi päälle ja ravista rivakasti niin, että päärynäkuutiot osittain hajoavat ja antavat makuaan drinkkiin. Laita laseihin suuri jääpala ja kaada päälle juomaa shakerista. Käytä vielä välissä pientä siivilää, niin juomaan ei tule liikaa päärynäsohjoa. Toppaa lasi tonicilla ja laita koristeeksi rosmariinioksa, johon on seivästetty palanen päärynää. 


Tämä oli todella hyvä ja raikas kimara, pidimme todella paljon! Voisi tarjota vaikka Silläsipulin väelle. Tänään en tätä drinkkiä saanut, sillä on ollut työpäivä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tour de Francen viidestoista etappi sujui ilmeisesti ilman minun vahtimistanikin, mitä suuresti ihmettelen. Tosin minulla on puhelimessa Tourin applikaatio,  joka nakuttaa viestejä aina, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu ja vaikkei tapahtuisikaan. Sillä pysyy kyllä kupletin juonessa mukana. Selasin hieman Tourin sivuilta ja huomasin myös Andre Greipelin keskeyttäneen kisan, joten kirimiehiä ei enää kovin montaa ole mukana. Tämän päivän etapilla oli kaksi pitkää nousua, 15 ja 20 km mittaiset. Aatteleppa nyt itekkin, jos vaikka työmatkalla olisi 15 km ylämäkeä ja pyörällä pitäisi sotkea joka aamu? Juuei. Ei vaikka kotimatkalla sitten saisikin vain lasketella muna-asennossa. Ehdin kotiin vasta yhdeksän jälkeen ja luin Tourin sivuilta, että Astanan Magnus Cort Nielsen voitti etapin ja kokonaiskilpailun kärki on ennallaan, Geraint Thomas johtaa, Chris Froome on toisena ja Tom Dumoulin kolmantena. Huomenna Tourissa on toinen lepopäivä ja meillä CampaKeittiössä velttoillaan myös.


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Väliviikonlopun virkistävä cocktail

Etsiskelin joku aika sitten ranskalaisia cocktail-ohjeita ja monissa vilahteli yhtenä ainesosana St Germain-niminen seljankukka- ja sitrusarominen likööri. Aiemmin olen yhdistänyt seljankukan ja Ikean niin voimakkaasti, etten ole intoutunut seljankukkajuomista lainkaan. Nyt ihastuin kyseisen likööripullon jokseenkin prameaan ulkomuotoon ja tahdoin oitis hankkia sitä meille. Eipä se ollutkaan niin helppoa. Vaasassa  kyseistä herkkua oli yksi pullollinen myytävänä, muttei yhtään lähempänä. Aivan niin liköörinhaluinen en sentään ollut, että olisin lähtenyt ajamaan Vaasaan sen tähden vaan laitoin Antin asialle. Hän tilasi pullon lähimpään Alkoon ja muutamaa päivää myöhemmin minä kävin sen hakemassa. 

Tänään minulla alkoi pieni väliviikonloppu, on pari vapaapäivää edessä. Niinpä voimme avata tuon hienon pullon ja sekoittaa siitä ja Tallinnasta tuomastamme edullisen hintaluokan samppanjasta yksinkertaisen kimaran päivän ranskalaisuudeksi. Otin ohjeen Straight to the Hips-blogista, joka nimi kertoo kyllä välillä aika paljon blogaaniudesta. Mittoja sovelsin lasin koon mukaan ja unohdin sen syötävän kukan. Sitten muistin, että niiden syötävinä pitämieni orvokkien lähelle on eilen ripoteltu muurahaiskarkotetta, joten oli vain hyvä, että unohdin. 

Seljankukkakimara

  • 2 cl St Germain-likööriä
  • 8 cl kuivaa samppanjaa
  • 1 tl sitruunamehua
  • sitruunankuorta
Mittaa ainekset lasiin ja juo. Minä osaa mitään hienoja ravisteluja tai sheikkailuja, joten jätän ne väliin. Maistoimme likööriä myös ihan sellaisenaan ja se oli paljon parempaa, kuin oli uskaltanut toivoa. Se pullo ei ehkä jää vuosiksi kaappiin odottamaan käyttöä teelusikallinen kerrallaan. Pidimme myös raikkaasta cocktailista ja se sopi hyvin hellepäivän iltaan, joka on itsekin helleilta. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 



Tour de Francessa oli tänään lyhyt etappi, vain 108,5 km mittainen, mutta siinä oli vuorta kerrakseen. Katsoimme etapin lähetyksen hieman lyhennettynä ja sen ykköseksi polki Geraint Thomas ja ryhtyy johtamaan kokonaiskilpailua. Chris Froome on juuri siellä, missä ennustinkin hänen tässä vaiheessa olevan, eli kärjen tuntumassa toisena kokonaiskilpailussa, enää 1 minuutti 25 sekuntia perässä. En minä aio alkaa nurista, ainakaan paljon. Nairo Quintanassa ei näytä olevan sitä potkua, mitä kisa nyt vaatisi ja olen hieman epäileväinen, että kisa muuttuu minun sohvaltani katsottuna tylsäksi. Huomenna on legendaariseen Alpe D'Huezin nousuun päättyvä vuorietappi. Korjasin tuota Froomen eroa kärkeen, luin ensin tulosluetteloa väärin.