Tomaattinen lohipasta

Tänään saatoimme päästä lämpimämmän sään ulottuville. Tähän mennessä kuuden viikon aikana on ollut pari päivää lämpötila kahdenkympin tienoilla. Tänään on mennyt 25 astetta rikki. Vielä ei ole autossa ilmastoinnin tarvetta, paikkamme leirialueella on varjoinen. Ihan mukava istua ulkona kuuden jälkeen ilman villasukkia, vaikka kyllä on kivaa villasukkienkin kanssa. 

Päivälliseksi tein meille aivan omasta tai asiakkaan päästä pastaruokaa, vielä ei ole tylsistymistä pastaan. Tärkeintä oli käyttää eilen ostetut lohipalaset ja toisena agendana oli käyttää loppuun aurinkokuivattu tomaatti purkista, jonka Antti osti Neufchateaussa ollessamme. Tähän en etsinyt mitään varsinaista ohjetta, vaan tein kuten nyt tähän ikään osaa kotikokki pastaruoan tehdä. 

Tomaattinen lohipasta kahdelle

• 150 g lohta (2 annosviipaletta nahkoineen)
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl yrttioliiviöljyä
• 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia pieniin paloihin leikattuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• 2,5 dl kuivaa pientä kuviopastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• tuoretta basilikaa ja timjamia 
• sitruunamehua
• raastettua parmesania (toivottavasti kukaan lukijakuntani monista nonnista ei suutu, vaikka laitoin kermaa ja parmesania ja kalaa samaan annokseen, se on tietääkseni valtiorikos Italiassa, siksi onkin hyvä pysyä Ranskassa, jossa mikään ei ole ihan niin tarkkaa)

Ensimmäisenä laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessa (kaasupanos tuli  myös vaihdettua) paistoin ensin lohiviipaleet öljyssä, olin pintamaustanut ne suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Käänsin viipaleita niin, että kaikki neljä pintaa kypsyivät hieman ja käärin palat folioon odottamaan, jolloin ne kypsyivät loppuun. 

Kun pastavesi kiehui, lisäsin kattilaan kuivapastan ja sekoittelin. Uudella kaasupanoksella oli hieman hankala saada pasta kiehumaan sopivasti, kun liekki olikin niin ponteva. Käytin vain 4 minuutin kypsymisajan vaativaa pastaa kaasunsäästösyistä. 

Leikkasin aurinkokuivatut tomaatit pieniin paloihin ja kaadoin ne samalle pannulle, jolla lohipalat oli paistettu, öljyä ei tarvinut lisätä, sillä tomaateissakin oli öljyä. Paistoin tomaatteja pari minuuttia ja lisäsin mukaan tomaattipyreen ja sekoittelin. Hetken päästä lisäsin vielä kerman ja kastike kiehui sopivasti kokoon juuri, kun pasta oli kypsää. Kumosin pastan kastikepannulle ja sekoitin. Annoksiin jaoin pastan kastikkeineen lautasille ja nostin foliokääreestä lohiviipaleet pastan päälle. Pintaan vielä yrttejä, sitruunamehua, pippuria ja parmesania. 

Kuvan oton jälkeen nostimme helposti irtoavat nahkat lohipaloista pois. Sanoisin, että oikein hyvä ateria taas ja täsmälleen oikean kokoinen, kumpikin jaksoi syödä annoksensa ilman ähkyä. Eikä jäänyt tähdenlentoja. Hinnaksi kahden hengen aterialle arvioin noin 6€, josta lohen osuus oli suurin. 

Giro d'Italia on kääntynyt loppupuolelleen, tänään oli jo 12. etappi. Nyt kun leirialueen wifi on epäkunnossa (liekö totta) olemme oman mobiilidatan varassa. Olemme alkaneet käyttää prepaid sim-korttia. Kuukautta on vielä jäljellä 10 päivää ja omat gigat alkavat olla loppupuolella. Tupakkakaupasta ostettu 200 gigan kortti oli helppo ottaa käyttöön puhelimeni toiselle korttipaikalle ja voin vaihdella sen ja oman varsinaisen sim-kortin välillä. Prepaid kortti on voimassa 30 vrk ja toimii ainakin Ranskassa, mahdollisesti myös muissa EU-maissa, mutta sillä ei nyt ole väliä, sillä aiomme olla Ranskassa vielä useita viikkoja. 

Tällä ostonetillä siis pystyimme katsomaan Giron etappia ja aloitimme siltä kohdalta, kun matkaa maaliin oli vielä 50 km. Nopein oli tänään Alec Segaert (ikinäkuullukkaa) ja Afonso Eulalio piti jälleen pinkin paidan omassa garderobissaan, ottipa jopa 6 sekuntia lisää etumatkaa Jonas Vingegaardiin voittaessaan yhden välikirin. 

Onhan se minestronekin tehtävä – revisited ties monetta kertaa

Tänään meillä oli päivällisenä tuhti minestrone, niitä on CampaSimpukan vuosien aikana ollut jo aika monta kertaa, etenkin nyt retkikokkaamisen kausilla. Melkein aina on varastoissa ainekset minestroneen, siihen kun voi laittaa melkeinpä mitä vain. Ehken kuitenkaan omenaa laittaisi. 

Tämän päivän minestroneen keräilin erinäisiä aineksia ja saimme kaksi aika suurta kulhollista ruokaa, vielä kun olisi palellut vaikka hiihtoretken jälkeen, niin jopa olisi ollut passeli. Me istuimme varjossa ulkona katsellen Giro d'Italian neljättätoista etappia ja kokkailu tapahtui ulkona yhdellä kattilalla yhdellä kaasupolttimolla. 

Mobileminestrone kahdelle

• 50 g pekonisuikaleita (Ranskassa lardon)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli silputtuna
• 1/4 keskikokoisesta fenkolista silppuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 tetra suuria valkoisia Pirkka-papuja liemessä (kotimaasta tuotuja, sillä en ole Ranskasta vastaavaa tuotetta löytänyt)
• 2 tomaattia kuutioituna (keltainen ja punainen)
• 0,5 l vettä
• 1,5 dl kuivaa pastaa
• suolaa ja pippuria
• parmesaania raastettuna
• tuoretta basilikaa ja persiljaa

Aloitin paahtamalla ensin pekonisuikaleita kattilassa ja kun ne alkoivat päästää rasvaa irti, lisäsin kattilaan tilkan oliiviöljyä ja sen jälkeen sipulin, valkosipulin, fenkolin, 'Ndujan ja tomaattipyreen. Paahdoin niitä kaikki välillä sekoitellen noin viisi minuuttia. Sitten kattilaan päätyivät tomaattipalat ja pavut sekä vettä sen verran, että ainekset peittyivät. Sekoittelin ja annoin keiton kiehua noin viisi minuuttia. Seuraavaksi kattilaan päätyivät pastat ja tarkistin, ettei neste ole kiehunut liikaa kokoon. Sekoittelin muutaman minuutin välein ja kun pasta oli kypsää, maustoin keittoa vielä suolalla ja pippurilla. Annoksiin tuli päälle yrttejä ja parmesaania. Ai, että tykkään pavuista tämmöisissä keitoissa, olisi hyvin mennyt ilman lardoniakin, mutta ei se nyt ollut paha määrä/annos, 25 g. Ruoka näyttää ihan samalta kuin eilinen pasta-annos, mutta ei se mitään. Eri ruokaa se oli kuitenkin. 

Giro d'Italian neljännellätoista etapilla piipahdettiin Sloveniassa. Lopuksi palattiin kuitenkin Italiaan ja nopein oli tänään Casper Asgreen. Kokonaiskilpailun kärki muuttui sen verran, että Isaac del Toro on edelleen ykkönen, mutta Simon Yates on toisena, Juan Ayoso kolmantena, Richard Carapaz neljäntenä ja viimein viidentenä suosikkini Promoz Roglic. Huomenna on sitten jo oikea vuorietappi, vaikka sitä luulin jo tänäisen olevan. 

Nyt niitä gnoccheja – Henkan Italia-kirjan neuvoin

Minulla oli tässä pari päivää sitten ongelma, en meinannut osata päättää söisimmekö pastaa vai gnoccheja, silloin pasta voitti. Nyt oli sitten gnocchien vuoro. Olin ottanut kuvan Henkan Italia-kirjan sivusta ja siitä lunttasin miten ruoka tehdään. Ei tarvinut koko kirjaa kuskata Ranskaan asti. 

Gnocchit pancettan ja herneiden kera

• 500 g pakkaus valmiina perunagnoccheja
• vettä gnocchien keittämiseen
• 1 rkl voita
• 50 g pancettaa kuutioiksi leikattuna
• 1 pieni uuden sadon sipuli
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1,5 dl pakasteherneitä
• tuoretta persiljaa (minttua oli ohjeessa mutta sitä miellä ei ollut)
• raastettua parmesaania
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Otin herneet pakastimesta kuppiin odottamaan. Kiehautin kattilassa vettä gnoccheja varten ja keitin niitä noin 3-4 minuuttia. Kaadoin ne siivilään ja siitä takaisin kattilaan odottamaan, lisäsin mukaan pienen nokareen voita, että sain sen pakkauksen kulumaan loppuun. Arvelin sen auttavan, etteivät gnocchit tartu toisiinsa sinä aikana, kun odottavat pannulle pääsyä. 

Nostin kattilan kaasulieden viereen odottamaan kannella peitettynä ja siirsin liedelle paistinpannun. Sille kumosin pancettakuutiot, sipulin ja valkosipulin. Paistelin niitä muutamia minuutteja. Lisäsin mukaan herneet. Seuraavaksi kumosin pannulle gnocchit ja sekoittelin varovasti. Tässä vaiheessa retkilieden kaasupanos loppui, mutta se on helppo vaihtaa lennosta. Tämä oli nyt toinen loppuun kulunut pullo ja reissussa on kuudes viikko menossa. 

Lisäsin ruokaan vielä hieman öljyä ja kuumuutta pannun alle, että gnocchit saivat kivaa paistopintaa. Lopuksi vielä päälle parmesaania, suolaa ja pippuria, sekä persiljaa. Gnocchit olivat todella hyviä, pehmeitä sisältä mutta paistopinta mukava. Jos olisi ollut jotain kalaa tai lihaa kaverina, gnoccheja olisi ollut liikaa, mutta pieni määrä pancettaa ja 500 g pakkaus gnoccheja oli kahdelle sopiva määrä. 

Giro d'Italian kahdeksannella etapilla vaihtui taas pinkin paidan omistaja. Etapin nopein oli minulle aiemmin tuntematon Lucas Plapp ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Diego Ulissi. Hän johtaa nyt toisena olevaa Lorenzo Fortunatoa 12 sekunnilla ja Primoz Roglicia 17 sekunnilla. Huomenna on vielä ajopäivä ja maanantaina huilataan. 

Artisokka-sitruunapasta Mari Moilasen tölkkiruokatapaan

Otin jo helmikuussa kuvia mieluisien italialaisten keittokirjojeni resepteistä sillä ajatuksella, että voisin käyttää niitä Giro-haasteen aikana. Myös Mari Moilasen Tölkkiruokaa sopi teemaan hyvin, sillä kirjan ohjeet ovat erittäin hyviä matkakokkailuun. Vilkaisin kuvia aamulla ja koska meillä oli tulossa kauppapäivä, valitsin kuvan Marin kirjan artisokka-sitruunapastasta. Kaikkea muuta meillä jo olikin, muttei artisokan sydämiä. 

Kaupassa sitten tulkkasimme purkkeja, tarkoitus oli käyttää veteen säilöttyjä ja niitä löytyikin. Mutta olisivat ne voineet olla öljyynkin säilöttyjä, kun vaan olisin valuttanut ne hyvin. Mutta parempi näin, ei tullut öljyjätettä kierrätettäväksi. Jälleen hieman soveltelin, että sain aikaan kaksi sopivaa annosta. 

Artisokka-sitruunapasta kahdelle

• spagettia kahdelle sopiva määrä (noin semmoinen nippu, joka meni etusormeni ja peukalon hankaan, muttei mitenkään ylenpalttisesti, koitan keittää pastaa sopivasti, eikä aina liikaa)
• vettä ja suolaa pastan keittoon 
• tölkki artisokan sydämiä veteen säilöttyinä, tämä oli peltipurkki jossa 9 sydäntä
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria pienet ripaukset
• 1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
• 2 rkl voita
• 1 dl pastankeittovettä
• suolaa ja pippuria kastikkeeseen
• lisää sitruunamehua viimeistelyyn
• noin tikkuaskin kokoinen pala parmesaania raastettuna
• tuoretta persiljaa

Aloitin avaamalla artisokkapurkin, minä mitään avannut, Antti avasi ja kaatoi säilöntäliemen pois. Kuivasin sokkia paperilla ja leikkasin ne puolikkaiksi. Luritin niille hieman oliiviöljyä ja maustoin suolaripauksella ja muutamalla kierroksella pippuria myllystä. Nostelin palaset airfryeriin pienessä alumiinivuoassa ja paahdoin niitä 180 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne alkoivat saada hieman rusketusta reunoihinsa. Jätin airfryerin korin koneeseen odottamaan. Antti raastoi parmesaania kuppiin odottamaan.

Kiehautin pastaveden ja suolasin sen tanakasti, kyseessä oli nopeaa pastaa, vain kolmen minuutin keittoajan vaativaa. Laitoin pastan kiehumaan ja kahden minuutin kuluttua nostin kattilan pois kaasuliedeltä odottamaan. Minulla oli käytössä vain yksi polttimo, joten en kaatanut pastasta keittovettä vielä pois. 

Nostin paistinpannun kaasuliekille ja sulatin sillä ison nokareen voita, raastoin mukaan sitruunan kuoren ja puristin mehun. Kun seos alkoi kiehua, sekoittelin sitä ja lisäsin vielä muutaman kauhallisen pastankeittovettä. Maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Antti kaatoi pastan siivilään ja kippasin sen sitten pannulle, sekoittelin. Nostelin artisokkapalat pastan päälle ja lopuksi mukaan vielä parmesaani ja persilja. 

Siis miten hyvää ja yksinkertaista ruokaa! Eikä ollut liian vähän eikä liian paljon. Minulla on vielä muitakin Marin ohjeita kuvina mukana, vielä on jäljellä 15 etappia Giro d'Italiassa ja jokaisena tarvitaan italialaista ruokaa. 

Girossa olikin tapahtumarikas päivä, etappi oli koko kisan pisin ja sen aikana tapahtui ikäviä kaatumisia,  kolareita ja keskeyttämisiä, joiden vuoksi etappi pysäytettiinkin vähäksi aikaa. Se saatiin kuitenkin ajettua loppuun ja Kaden Groves oli sen nopein. Kokonaiskilpailun kärjen osalta ei tapahtunut muutoksia, Mads Pedersen johtaa edelleen ja Primoz Roglic on toisena 17 sekunnin päässä. 

Nyt kyllä olen vähän leuhkana – Chicken Vesuvio

Olipa sopiva otsikko matkakeittimen
alla olevassa rasvasuojahesarissa,
Taidetta taiteen vuoksi,
tämä ruoka oli todella lähellä taidetta.

Päivän italialainen ruoka taitaa olla italialais-amerikkalainen, mutta enpä antanut sen häiritä. Minulla oli mobilekeittiöni valmistusjonossa pieni pakkaus kanan sisäfileitä ja muutama peruna ja googlatessani osuin tähän ruokalajiin, Chicken Vesuvioon. Otin ohjeen tästä blogista. Luonnollisesti hieman soveltelin sen mukaan, mitä matkakeittiöstämme löytyi ja lopputulos oli sanalla sanoen loistava! Kun itse kehuu, niin tulee sopivimmat kehut. 

Chicken Vesuvio kahdelle

• 240 g pakkaus kanan sisäfileitä (10 kpl)
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl oliiviöljyä
• 5 pientä perunaa kolmeen palaan leikattuina
• 4 vihreää parsaa (kuivahtaneet alaosat poisnapsaistuina)
• 1,5 dl pakasteherneitä
• 0,5 dl roseviiniä
• 2 dl kasvisfondia
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl voita
• tuoretta basilikaa

Ensin kokosimme minulle pihakeittiön, pienelle Decathlonin taittopöydälle asetettiin hesari ja sen päälle Campingazin kaasuliesi. Sivumennen sanoen ja vinkkinä, jos aiot kokkailla tämmöisellä liedellä täällä Keski-Euroopassa, osta kaasupanokset Suomesta vaikka Biltemasta. Siellä ne maksavat noin 1,60-1,90€/kpl, Ranskassa hintalappu on 4,5-5€.

Koska tuuli aika paljon, Antti laittoi minulle valokatteesta askaroidun tuulisuojan pienillä puristimilla pöytään kiinni. Kaasua kuluu vähemmän, kun keittely/paistelu tapahtuu tuulelta suojassa. 

Valmistelin ainekset, maustoin kanapalat suolalla ja pippurilla, leikkasin perunat ja parsat paloihin ja keräsin kaikki tarvikkeet käteni ulottuville. Otin pakastimesta kupillisen herneitä sulamaan. Kasvisfondin tein valmiiksi pakasterasiaan niin, että kaadoin siihen pullovettä noin desiä ja päälle kasvisfondia purkista noin ruokalusikallisen, en kuumentanut enkä keitellyt sitä, sekoittelin vain. 

Aloitin kuumentamalla pannua ja sillä noin ruokalusikallista oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, nostelin kanapalat pannulle ja laitoin kannen päälle. Muutama minuutin kuluttua käänsin kanapalat ja paistoin niitä vielä lisää noin 3 minuuttia, nuo sisäfilepalat ovat hoikkia ja pieniä. Nostelin kanapalat sitten lautaselle odottamaan. 

Lisäsin pienen tilkan öljyä ja kumosin parsapalat pannulle, joka oli melkoisen kuuma. Aivan hetkessä, minuutissa, parsat saivat sopivan paistopinnan ja nostelin ne samalle lautaselle kanapalojen kanssa odottamaan. 

Taas hieman lisää öljyä pannulle, noin teelusikallinen ja nostelin perunapalat paistumaan, tarkoitus oli saada hyvä paistopinta, muttei vielä kokonaan kypsentää perunoita. Kääntelin paloja muutaman minuutin kuluttua. 

Sitten nostelin kanapalat perunapalojen (parsapalat jätin odottamaan) sekaan pannulle ja lisäsin mukaan viinin, jonka annoin kiehahtaa kunnolla, muttei kokonaan pois. Seuraavaksi lisäsin kasvisliemen ja tällöin ainekset pannulla olivat noin puoliksi liemessä. Laitoin kannen päälle ja annoin ainesten kypsyä noin 8 minuuttia. Kokeilin perunoiden kypsyyttä haarukalla, joka sujahtikin hyvin perunapalan läpi, kanan arvelin hyvinkin olevan jo kypsää. 

Seuraavaksi oli tehtävänä kastike. Nostelin kana- ja perunapalat aiemmin käytetylle lautaselle parsapalojen seuraksi taas odottamaan. Pannulla oli tässä vaiheessa noin 1,5 dl lientä. Lisäsin pannulle hyvän lorauksen sitruunamehua ja nokareen voita sekä teelusikallisen valkosipulimurskaa. Sekoittelin ja annoin kastikkeen kiehua kokoon niin, että sitä oli noin desin verran.

Lopuksi kumosin perunat, parsat ja kanat pannulle ja vielä odottamassa olleet herneet ja annoin niiden kuumentua kannen alla muutaman minuutin, kastike kiehui edelleen kokoon, muttei kuivunut kokonaan pois. 

Ai että joskus tulee tehtyä hyvää ruokaa, lapioin kanaa, perunoita, herneitä ja parsaa lautasille, päälle vielä pikkuisen sitruunamehua ja tuoretta basilikaa ja tässä oli tämän kevään paras ateria. Yksinkertaista ja niin hyvää. Tänään tuntuu, että olen hyvä mobilecook. 

Giro d'Italiassa ajettiin tänään kisan neljäs etappi ja se nopein oli ensimmäistä Giroaan ja ilmeisesti ensimmäistä Grand Touriaan ajava nuori alankohollantilainen Casper van Uden. Kokonaiskilpailun pinkkipaidan piti itsellään sen sunnuntaina saanut Mads Perdersen. Primoz Roglic nipisti Madsin johdosta pois kaksi sekuntia oltuaan jossain välikirissä tiitteränä. Eli suosikkini Primoz on toisena seitsemän sekunnin päässä Madsista. 

Molemmat Yatesin veljekset ovat näköjään mukana, he ajavat eri talleissa tänäkin vuonna. Heidän äiteensä saa olla pojistaan ylpeä, ovat justiinsa kymppisakin tuntumassa sijoilla 11 ja 12. Heidän takanaan sijalla 13 on Richard Carapaz, joka joutui epäsuosiooni monen monta vuotta sitten oltuaan mielestäni epäreilu hatkan vetovuorojen suhteen ja tunnetusti epäsuosiooni joutunut ei sieltä helposti pääse pois. Mutta on sitäkin tapahtunut. Aikoinaan noin vuonna 2012 Cadel Evans teki jotain, josta en tykännyt, mutta myöhemmin päätin, jo ennen kuin hän lopetti uransa, että on hän ihan ok. Joten koskaan ei kannata menettää toivoaan. 

Ligurian tonnikalasalaatti – Nizzan salaatin italianserkku

Tänään oli taas  kokkaa omista varastoista-päivä, mietin että jonkunlainen ruokaisa salaatti sopisi tähän perjantaihin, jolloin Giro d'Italia alkaa pian olla taputeltu ja vielä tarvitaan muutama Italia-ruokahaasteen ruokalaji. Googolailin leirialueen erinomaisella ostonetillä hetkisen ja osuin ohjeeseen, joka vaikutti todella paljon Nizzan salaatilta, mutta jota kutsuttiin nimellä Ligurian tuna salad. Liguria on alue Italiassa rannikolla Ranskan rajan läheisyydessä, joten ruokaperinteissäkin on paljon samaa. 

Ohjeen huutamia vihreitä papuja en nyt saanut mistään käsiini, olisihan niitä eilen ollut markkinoilla, mutten vielä sillä sekunnilla tiennyt niitä tänään tarvitsevani. Käytin niiden sijaan ohuita parsoja, jotka ovat edelleen iskussa oltuaan viileässä vedessä kukkamaljakossa. Ohjeen otin täältä ja ruokalajilla on oikein italiankielinen nimikin, condiglione. Kai. Paprikaa ja sellerinvartta ei ollut varastoissani. 

Ligurialainen tonnikalasalaatti kahdelle 

• 6 pientä perunaa (koska enempää ei ollut eikä paria perunaa viitsinyt jättää)
• vettä ja suolaa perunoiden keittämiseen
• 2 kananmunaa
• 10 ohuen violetin parsan nuppu ja muutama sentti vartta 
• 1 tölkki tonnikalaa öljyssä
• 1 pieni punasipuli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• puolikas suuresta punaisesta tomaatista
• puolikas pienemmästä keltaisesta tomaatista (ja taas meillä on puolikas tomaatti jääkaapissa)
• muutama anjovis
• 16 mustaa oliivia (ehkä enemmän, ehkä vähemmän)
• 1 rkl kapriksia (ei niitä ihan pienimpiä, muttei suuria varrellisiakaan)
• tuoretta basilikaa
• punaviinietikkaa (koska mitään valkoista etikkaa ei ollut)
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Keitin perunat ja kanamunat kypsiksi. Kypsensin perunoiden kanssa samassa kattilassa parsoja pari minuuttia ja nostin ne jäätymään. Kun perunat ja kananmunat olivat jäähtyneet, leikkasin perunat puolikkaiksi ja kanamunat muutamaan lohkoon. Leikkasin sipulin aivan ohuiksi viipaleiksi mobilemandoliinilla ja kuutioin tomaatit. 

Rainbow-etikka toimi ihan buenosti

Sekoitin etikasta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista kastikkeen. Keräsin kaikki ainekset kananmunalohkoja ja anjoviksia lukuunottamatta salaattikulhoon ja  sekoittelin. Lopuksi asettelin kananmunalohkot ja anjovikset salaatin pinnalle. Söimme tämän hyvillä mielin Giro d'Italiaa katsoen. Vähän liikaa oli tässä ruokaa kahdelle, neljällä perunalla olisi ollut sopiva annos ja nyt meillä olisi vielä kaksi perunaa. Ajatelkaa miten hienoa se olisi?

Kisassa oli vuorossa siis 19. etappi ja se oli luonteeltaan "hilly" ja mittaa sillä oli 157 km. Kovin suuria yllätyksiä kisassa ei liene enää odotettavissa, kunhan vain kaikki mukana olevat pääsevät maaliin asti. Etapin nopein oli Andrea Vendrame ja tietysti kokonaiskilpailua johtaa Tadel Pogacar. Giro d'Italian viralliset nettisivut ovat todella hitaat taas, yli puoli tuntia etapin voittajan maalin tulon jälkeen ei vielä edes yritelty päivittää tuloksia. No, ehkä yriteltiin, mutta kun ATK on niin vaikeaa ja hidasta...

Risotto cacio e pepe

Olin ilokseni ottanut mukaan risottoriisiä, siitä riittää pariin ateriaan. Niistä toinen oli tänään. Tein pippurista risottoa Henkan Italia-kirjan mukaan, sen minkä pystyin. Minulla ei ollut mitään lientä mukana. Piti tehdä kasvisliemi itse. Tein kahden hengen risoton 1,5 dl riisimäärästä, se oli juuri sopivasti. 

Luin kirjasta, että ruokalaji on Massimo Botturan käsialaa ja vuodelta 2012, jolloin Italiassa oli hirveä maanjäristys ja parmesaanin käyttöä piti vauhdittaa tuhoja kattamaan. Me kävimme Botturan ravintolassa Modenassa vuonna 2013, mutten muista oliko silloin risotto cacio e pepe tarjolla. Sittemmin olemme jättäneet niin fiineissä ravintoloissa käymisen. Hienoja kokemuksia nämä tähtiravintolat, mutta nyt käytämme rahojamme toisin. 

Risotto e pepe kahdelle retkiolosuhteissa

• puolikas uuden sadon sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1,5 dl risottoriisiä
• 1,5 dl valkoviiniä
• 0,75 l vettä
• puolikas sipulia, pieni pala fenkolia, 1 valkosipulin kynsi, 3 laakerinlehteä, suolaa ja pippuria, kuivattua yrttiseosta liemeksi
• 2 rkl voita
• 1 dl raastettua parmesaania
• lisää suolaa ja pippuria

Laitoin pieneen kattilaan 0,75 l vettä ja sinne puolikkaan sipulin paloina, loput fenkolista (nyt se viimein loppui), 1 valkosipulinkynnen, laakerinlehtiä, kuivattua yrttiseosta, suolaa ja pippuria. Annoin liemen kiehua noin 5 minuuttia ja siivilöin se kattilaan ja kuumensin kiehuvaksi uudelleen. On tärkeää, että risottoliemi on kuumaa, kun sitä lisätään kattilaan riisiä kypsyttämään. 

Silppusin sipulin ja valkosipulin ja laitoin kattilaan oliiviöljyn kuumenemaan. Kuullotin sipuleita pari kolme minuuttia. Lisäsin mukaan riisit ja kuullotin niitäkin varoen polttamasta niitä. Seuraavaksi meni mukaan viini ja annoin sen kiehua kokoon. 

Sitten aloin lisätä kiehuvan kuumaa omatekoista kasvislientä. Lisäsin kauhallisen kerrallaan ja sekoitin kaiken aikaa reunoja ja pohjia myöten. Kun riisissä alkoi olla enää vähän puruvastusta, lisäsin mukaan nokareen voita ja parmesaania, maistelin ja lisäsin suolaa ja pippuria. Annoksiin vielä laitoin todella paljon pippuria. Tämä on mukaelma cacio e pepe-ruoasta, pastan sijaan riisillä. 

Lisänä oli pienet lohipalat, jotka maustoin suolalla, pippurilla, sitruunalla ja paistoin voin ja oliiviöljyn seoksessa pannulla. 

Giro d'Italia on edistynyt taas etapin verran. Katsoimme toisella silmällä muutama kymmenen kilometriä tasamaan etappia. Sen nopein oli jälleen kerran Jonathan Millan (jo kolmas etappi tässä kisassa)ja kokonaiskilpailun ykkösestä ei ole epäilystä. Se on tietysti Tadej Pogacar. Kävin kurkkimassa koko listaa ja Nairo Quintana on sijalla 26. Taitavat hänen voitonpäivänsä olla jo ohitse. 

Antti vei minun pyöräni ja sen kukkaset läheiselle kanaalisillalle,
minäkin pääsen mukaan huomenna

Mobilepasta

Retkiolosuhteissa päivällinen on toisinaan  melkoisen aivojumpan tulos. Tänään kävimme kaupassa lemppariketjumme Jumbon liikkeessä.  Alankomaissa kaupat ovat auki samaan tapaan sunnuntaisin kuin meillä Suomessa. Meillä olisi kyllä ollut ainekset jonkunlaiseen ateriaan ilman kaupassa käyntiäkin, mutta vihanneksia oli aika vähän. CampaAdrian jääkaapissa oli pakkaus täytettyä tuorepastaa. Sen ympärille kehitin pastasalaatin tapaisen aterian. 

Tuorepastasalaatti kahdelle

• 200 g täytettyä tuorepastaa (tomaatti-mozzarellatäytteiset pastanyytit Lidlistä)
• 1 l vettä pastan keittämiseen + 1 rkl suolaa
• 4 rapean salaatin "oksaa"
• 6 kirsikkatomaattia
• 2 minikokoista snack-kurkkua (niitä minikurkkuja, joita meilläkin on kaupoissa keväisin)
• 2 minipaprikaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Keitin pastan pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä, 4 minuuttia. Kumosin veden pois ja jätin pastan hieman jäähtymään siksi aikaa, että valmistelin muut ainekset. Leikkasin salaatinlehdet, kurkut, tomaatit ja paprikat paloiksi ja sekoitin ne kulhossa. Kun pasta oli hieman jäähtynyt, sekoitin sen vihanneksiin ja lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa ja pippuria ja annoksiin vielä tuoretta basilikaa ja parmesaaniraastetta. Kuvakuri toimii edelleen, vain yksi kuva ateriasta!

CampaSimpukan kolmastoista Espanja-ruokahaaste alkaa Ranskassa

CampaReissu on jo hyvässä vauhdissa, olemme olleet pari viikkoa matkalla,  joka on alkanut Suomesta (yllättäen) ja kulkenut Ruotsin ja Tanskan halki Saksaan ja sieltä Ranskaan. Olemme päässeet jo reissumoodiin ja nähneet vaikka mitä mielenkiintoista, hikoilleet 30-35 asteen helteissä ja saaneet CampaAdrian niskaan melkoisia  ukkoskuuroja. Vesi on vain vettä ja se kuivuu, kun aurinko alkaa taas paistaa. (pahoittelen, en saa korjattua rivejä tasapitkiksi)

Nyt olemme Itä-Ranskassa, lähellä Mulhousen kaupunkia, mutta oikein maalla, niin maalla, ettei kumpikaan navigaattorimme tiennyt minne olimme menossa. Onneksi Googlella oli joku ajatus ja paperikarttakin auttoi perille. Tämä on oikein kiva maalaisleirialue, joka kuulu Flower Camping-ketjuun ja hinta on Skandinavian hintojen jälkeen miellyttävä. 

Aamupäivällä kävimme Mulhousen rautatiemuseossa, sepä olikin oikein mainio museo! Eikä lipun hintakaan päätä huimannut. Olemme pitäneet tapanamme käydä museoissa siellä täällä, mutta joka päivälle ei tarvita mitään erityistä ohjelmaa. Museon lähellä toimitimme ruokakauppa-asiatkin jättimäisessä Cora-ketjun kaupassa ja matkan ensimmäinen Decathlonkin tuli käytyä. Luin juuri, että Tallinnaan on avattu Viron ensimmäinen Decathlon uudehkon Ikean lähelle. Ihan pieni kateuden pistos saattoi tuntua. 

Tänään alkaa Espanjan ympäriajo, La Vuelta. Niin ollen alkaa myös CampaSimpukan Espanja-ruokahaaste, se on laskujeni mukaan jo kolmastoista! Nyt kun olemme Ranskassa, on Espanja-haasteen toteuttaminen jänskästi helppoa, kasviksia on hurjasti tarjolla edulliseen hintaan ja espanjalaiset keittiön mutkattomuus sopii hyvin retkiolosuhteisiin. 

Jo monena vuonna olen luottanut Spain on A Fork-blogin Albertin ruokaohjeisiin, hän tekee ruokaa minun makuuni ja monin muunkin. Olen huomannut hänen instaseuraajissa suomalaisiakin. 

Tänään söimme tihkusateisessa Ranskassa (lämpötila on laskenut viime päivistä 10-15 astetta, en valita) Albertin ohjeen mukaisen tapasruoan, sardiineja vihanneshöystön ja leivän kanssa. Tämä oli aivan täydellinen mobileruoka, meillä oli kaikkea varastossa paprikaa lukuunottamatta. Nyt tosin sardiinivarasto on lopuillaan, pitää muistaa ostaa lisää. Nyt käyttämäni purnukka sisälsi kolme pulskaa sardiinia oliiveilla maustetussa öljyssä. Kun teen ruokaa meille kahdelle, ei raaka-aineita kulu paljon ja kustannukset pysyvät kohtuullisina, jollei jopa edullisina. Ohjeessa oli mukana valkosipulia, mutta sitä meillä ei ollut sittenkään yhtään, jäi siis pois.

Säilykesardiinit vihanneshöystöllä kahdelle

• 1 rasia oliiveilla maustettuja sardiineja (3 kalaa purkissa)
• 3 rkl oliiviöljyä
• 1 sipuli
• (2 valkosipulin kynttä, puuttui koska ei ollut)
• 0,5 vihreää paprikaa
• 6 pientä tomaattia
• 0,5 dl valkoviiniä (oma lisäykseni, koska voin)
• 10 kivetöntä mustaa oliivia
• 1 tl pimentonia
• suolaa
• pippuria
• tuoretta sileälehtistä persiljaa
• tuoretta patonkia

Viipaloin sipulit ja paprikan ohuiksi suikaleiksi, leikkelin tomaatit pieniksi kuutioiksi. Ohjeessa tomaatit raastettiin, mutta minun kotoa raakoina otetut ja matkalla kypsyneet tomaatit eivät soveltuneet raastamiseen. Oliivitkin leikkasin viipaleisiin. Antti avasi sardiinipurkin, leikkasi leivän viipaleisiin, kattoi pöydän ja vei roskat kolmatta kertaa. Olen kauhea tekemään roskaa.

Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja kuullotin siinä ensin sipulia omineen pari minuuttia, sitten lisäsin mukaan paprikan ja parin minuutin päästä tomaatin ja oliivit. Maustoin seosta pimentonilla, suolalla ja pippurilla ja koska minusta tuntui hyvältä idealta, kaadoin lasistani mukaan hieman valkoviiniä. Sekoittelin ja annoin vihanneshöystön kypsyä muutamia minuutteja. 

Odotellessani leikkasin pitkittäin kolme sardiinia näyttävyyssyistä halki, ne suostuivat siihen ihan hyvin. Ihan hyvä, etten avannut toista purkkia mobilepantrystani, sillä ei ole mitään järkeä tehdä liikaa ruokaa retkiolosuhteissakaan. 

Kun höystö oli minusta sopivan sakeaa, kumosin sen kahden päällekkäisen kertislautasen päälle, ei oikein ollut sopivampaakaan tarjoiluastiaa. Höystön päälle asettelin halkaistut sardiinit ja nostelin lusikalla niille höystöä. Koristelin vielä persiljalla. 

Söimme tämän erittäin hyvän tapaksen tuoreen patongin päälle lusikoituna, leipä vähän loppui kesken, olisi vielä mennyt viipale tai kaksi lopun höystön luuttuamiseen. Kiitos taas Alberitille hyvästä ohjeesta!

La Vueltassa oli ensimmäisenä etappina joukkueaika-ajo, joita ei viime aikojen suurissa ympäriajoissa nähty. Sen verran olen viivalla, että tiedän Jumbossa olevan kaksi kisan suurinta tähteä, Primoz Roglic ja Jonas Vingegaard, joista ensimainittu toimii tallin kapteenina. Saa nähdä kuinka heidän välisensä kilpailu  lähtee käyntiin ja jatkuu. Tadej Pogacar ei ole mukana tänä vuonna eikä oikein muitakaan, joita olisin noteerannut. Mutta kuten usein aiemminkin olen todennut, kisa käydään heidän kesken, jotka ovat mukana ja todella usein La Vueltasta tulee se kauden jännittävin suuri ympäriajo. 

Espanjassa Barcelonassa satoi ensimmäisen etapin aikana ja iltakin pääsi yllättämään, viimeiset joukkueet tulivat maaliin melkein pimeässä. Huomenna kisan johtajan paidassa lähtee Lorenzon Milesi, josta en koskaan ole kuullutkaan, taas, hän on 21-vuotias ja hänen äitinsä on varmasti todella iloinen.

Grillattua kaalia, korjaan salaattia

Tänään siirryimme Epernaysta Dieppen lähelle Normandiaan. Halusimme välttää moottoriteitä ja kostoksi auton navi ehdotti meille  niin pieniä teitä, ettei niillä mahtunut edes sivuuttamaan. Suunnistimme sitten paperikartalla isommille teille ja siitä närkästyneenä navigaattori ei tahtonut loppumatkasta päästää meitä pienemmille teille, kun se oli jo järkevää. Kaipaan navigaattoriin sellaista valittaa äänensävyä ja tuhahtelua, että ai jaa, eivät neuvot taaskaan kelpaa. Tai kai täältäkin sitten pääsee. Tai mitä minä sanoin. 

Saavuimme ennalta kevyesti katsomamme pikkukaupungin leirialueelle kolmen pintaan ja onneksemme juuri silloin, sillä heti jälkeemme tuli oikea saapumisruuhka ja pikkukaupungin pikkukatu tukkeutui hetkellisesti meidän turistien tähden. Saimme kivan paikan, jossa on varjoa ja totesimme, että nyt oli kyllä tämän reissun siisteimmät saniteettitilat, vain embo taikka lambi puuttuu, mutta meillähän on omat rullat mukana. Hauskoilla rannekkeilla saa suihkussa 7 minuuttia kuumaa vettä. Kui hienoo se on?

Kävimme kävelemässä kaupungin keskustaan ja siellä näkyi melkein samoilta jalansijoilta kirkko ja vesitorni. Vesitorni ei voittaisi vesitornien kauneuskilpailua, mutta kyllä kaikenlaiset vesitornit ovat silti kivoja. 

Vilkaisimme rantaakin, se on jossain paljon alempana, en lähtenyt laskeutumaan rappusia, mutta Antti aikoo olla reipas ja kävelee alas rappusen ja kiivennee takaisinkin. Kävimme iltapäiväsiidereillä ravintolan terassilla ja saimme puolet siitä mitä tilasimme, juuri kun olimme tyytyväisiä siihen, miten toimitimme asian mielestämme ranskaksi. Pidimme hintaa hieman korkeana, maksoimme heti tarjoilijalle. Hän kyllä palautti puolet rahoista, kun olimme lähdössä. Jokseenkin vitsikästä, juuri kun luulet, että ymmärrät, et ymmärräkään. 

Meille ehti tulla jo ajatus, että olisimme tällä leirialueella kaksi yötä, mutta mieli muuttui, kun emme saaneet telkkarista näkymään yhtään kanavaa, Tour de Francesta puhumattakaan. Kaikilla alkuasukkailla on mökeissään niin rotevat harava-antennit, että oletamme lähettimen olevan vähän tavallista kauempana. Niinpä me jatkamme aamulla matkaa kohti maihinnousurannikkoa. 

Päivällisenä meillä oli tänään Teresa Välimäen Le Keittokirjan ohjeella grillattu kaali. Kaikki Carrefourin kaalit olivat vähintään hevosenpään kokoisia, joten valitsin pieniä sydänsalaatteja ja kehotin Anttiakin kuvittelemaan loput. Grillatuista sydänsalaateista tuli oikein hyviä. Lisänä meillä oli samaisesta marketista ostetut Toulousen makkarat, erittäin maukkaat raakamakkarat grillin kautta nekin. Joku mainitsi aiemmin kauneuskilpailut, sellaisia ei voittaisi päivän ruokakuvanikaan, ei sillä ja sen puoleen. 

Grillattu kaali (lue:sydänsalaatti)

• 1 sydänsalaatti neljään lohkoon leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä 
• 1 rkl voita
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• chilihiutaleita
• suolaa ja pippuria

Leikkasin salaatin neljään osaan niin, että kantaa jäi pitämään lehdykät kiinni toisissaan. Sulatin wokkipannulla voin ja kuumensin sen kanssa lorauksen oliiviöljyä. Lisäsin mukaan sitruunankuoren ja -mehun, chilihiutaleita, suolaa ja pippuria. Kääntelin salaattilohkoja seoksessa ja Antti grillasi ne yhtä aikaa raakamakkaroiden kanssa. Vitsikästä oli se, että ostimme jo aamulla Enernaysta siideriä ajatuksena, että sehän on hyvä ruokajuoma päivällisellä. Emme katsoneet tarkemmin etikettiä, siideri oli kyllä kuivaa, mutta ei se Normandiasta ollut, vaan Bretagnesta. 

Tour de Francessa oli etappi, josta näimme vain 13 viimeistä kilometriä puhelimelta, kun uhrasimme datakiintiöstämme vähän. Bob Jungels olli yksin kärjessä noin 60 km ja piti kuin pitikin ykköspaikkansa. Tadej Pogacar tuli maaliin pääjoukon kärkipäässä ja piti johtajan keltaisen paidan edelleen. Huomenna on lepopäivä ja sen seurauksena meillä saattaa olla ruokana vaikka hernekeittoa. Jos sitä siis olisi matkavararuokana, mutta ei ole. 

Kuvassa yllä on mainoskaravaanin oliiviöljyauto. Sattumalta ostimme juuri tuota merkkiä, kun piti täydentää matkakeittiön oliiviöljyvarastoa. Kumpikaan ei myönnä, että olisi muistanut merkin juuri karavaanista, mutta mistä sen tietää.  

Antti laittoi äsken rannalta kuvan, siellä on aika hienoa ja minua melkein harmittaa, etten mennyt mukaan hengästymään niitä rappusia. 

Pippuripihvi konjakkikastikkeella taas kerran

Tänään meni ruoanlaittoon puoli pulloa konjakkia. Pullon koko oli tosin 5 cl. Pippuripihvi konjakkikastikkeella on ollut Ranska-haasteessamme pari kertaa aiemminkin, mutta nyt en keksinyt mitään muuta tälle päivälle. Antti toi kauppareissulta laastereitten lisäksi pihvit ja arveli, että jotain niistä varmaan voi tehdä. Laastereista lisää myöhemmin. Oli tarkoitus paistaa pihvit ulkona, mutta täällä tulee välillä niin, ettei olisi konjakit pysyneet pannulla, joten tein koko ruoan CampaAdrian keittiössä. 

Mobilepihvit konjamiinikastikkeella

• 2 pientä naudanpihviä, jotkut peräpään palat, ei filettä
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• paljon mustapippuria karkeana rouheena
• suolaa
• 2 valkosipulinkynttä viipaleina
• 2 oksaa mobileyrtistön rosmariinia 
• loraus konjakkia 
• 1 dl kermaa (viimeisiä Valion-kermapurkista kotoa asti)
• 1 rkl sileää Dijon-sinappia 

Pihvipalat (tai mitä ne nyt olikaan) olivat Adrian lämmössä noin tunnin, nostin ne lautaselle paperin päälle ja ripottelin päälle suolaa ja paljon pippuria. Kun oli aika paistaa pihvit, kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä. Laitoin ensin valkosipuliviipaleet ja rosmariinioksat pannulle ja kohta pihvit perään. Paistoin pihvejä ensin noin kaksi minuuttia puoleltaan ja nostin ne lautaselle odottamaan. Kaadoin konjakin pannulle,  mutta varoin nyt päästämästä sitä palamaan, sillä en aikonut liekittää CampaAdrian keittiössä. Kun konjakki oli kiehunut melkein kokoon, lisäsin pannulle sinapin ja kerman ja sekoittelin. Nostin pihvit takaisin pannulle ja ne saivat kypsyä kastikkeessa loppuun, noin 5-6 minuuttia kaikkiaan, käänsin kylkeä pari kertaa. 

Tarjolla oli myös hauskoja hollantilaisia perunanoppia, puolivalmisteita. Olemme ostaneet niitä jo aiemminkin tällä retkellä, pienin mahdollinen pussi riittää meille kahteen ateriaan. Paistan ne foliovuokassa airfryerissä. Herneitäkin oli pieni pussinjämä, nekin kiehautin aterialle. 

Tour de Francen kolmas ja samalla viimeinen Tanskan etappi, sekin oli tasamaan etappi, ymmärrettävistä syistä. Dylan Groenewegen ajoi ykkösenä maaliin, lunttasin sovelluksesta, Wout Van Aert jatkaa kelpapaidassa. Huomenna tour-revohka siirtyy Ranskaan ja meillä syödään jotain ihan tuntematonta juttua, ei osaa edes arvata. Mutta ei etanoita, siitä olen varma. Eikä mustaa makkaraa. 

Niin, ne laastarit. Minä en mennyt tänään Rotterdamin keskustaan pyörällä, sillä kaatua kupsahdin pyörällä ihan suoralla tiellä aivan omia aikojani alle kilometrin päässä leiriltä, ajoin melko korkean asvalttipäällysteen yli pehmeälle nurmelle ja yritin korjata virhettä väärään suuntaan. Onneksi en rikkonut pyörääni ja henkisten hiertymien lisäksi kyynärpää ja polvi ottivat osumaa. Piti taluttaa lyhyt matka takaisin leirille, niin Antti sai oikaistua ohjaustangon ja laitettua ketjun takaisin paikalleen. On se hullua, kun ekana tulee mieleen, että eihän kukaan nähnyt. Antti kävi sitten yllytettynä yksin Rotterdamin keskustassa ja toi mukanaan pihvit ja isoja laastareita, minä kuuntelin sillä välin Austenin Emmaa ja nuolin henkisiä haavojani. Huomenna matka jatkuu, ei vielä tiedä minne. 

La falsa trippa – leikkimahalaukkua

Nukuimme viime yönä oikein jättipitkät unet, 11 tuntia. Suuren osan yötä koitin ratkaista unessa ongelmaa siitä, mitä italialaista me söisimme tänään, kun Giro d'Italia jatkui kolmannelle viikolleen. Hyvin usein saan unessa ruokaideoita ja toteutankin niitä, vaihtelevalla menestyksellä, mutta viime yönä se ei onnistunut. Seikkailin unissani entisten työkavereitteni kanssa jossain kesäleirityyppisesti, toki tein siellä kollegoille ruokaa. 

Meistä kumpikaan ei ole kovin koskaan innostunut ajatuksesta syödä mahalaukkua. Mutta tänään söimme, tosin vain leikisti. Selasin aamiaisen aikana Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjaani ja siellähän oli tämä vekkuli ohje valetrippasta. Olin merkinnyt sen jo kotona kokeiltavaksi, mutta olin ehtinyt jo unohtaa sen. Täydellinen mobileruoka, helppo ja nopea valmistaa eikä tarvinnut ostaa kuin lisää kananmunia, kaikkea muuta löytyikin mobilepantrysta. Ostin muuten niin suuria kananmunia, etteivät ne mahtuneet matkarasian koloihin. Herranen aika, munatkin ovat Ruotsissa suurempia!

Kirjan kirjoittaja Vittorio Gianni kertoo mitä trippa on. Se tarkoittaa nautaeläimen mahalaukkua useita tunteja keitettynä ja sen jälkeen suikaloituna tomaattikastikkeessa tarjottuna. Ei kuulosta minusta ollenkaan houkuttelevalta. Ei Antinkaan. Muistelimme, että Helmut Kohl tykkäsi mahalaukusta. Tämä Vittorion trippato (eli trippan tyyliin suikaloitu raaka-aine tomaattikastikkeessa) oli heti sellainen, mitä tahdoin kokeilla. Vähän sovelsin aineksissa, varsiselleriä ei ollut varastossa enkä halunnut ostaa suurta nippua yhden varren takia. 

La falsa trippa – eli trippato eli jekkuruoka

Tomaattikastike

• pieni tölkki tomaattimurskaa
• 1 kevätsipuli silputtuna 
• tuoretta basilikaa ja persiljaa
• suolaa ja pippuria

Munakas

• 3 kananmunaa (joista kaksi suomalaista tavallista kananmunaa ja yksi large ruotsalainen)
• 1 rkl vehnäjauhoja
• 2 rkl maitoa
• suolaa ja pippuria
• voita paistamiseen (ei mainuttu ohjeessa, mutta käytin maalaisjärkeäni)

Tarjoiluun

• persiljaa ja basilikaa vielä vähän
• kevätsipulin varren vihrein osa silppuna
• raastettua parmesaania

Laitoin tomaattimurskan kattilaan ja lisäsin sinne yrtti- ja sipulisilppua. En kuullottanut sipulia, se on niin keväistä nyt, ettei tarvitse erikseen kypsentämistä. Jätin kastikkeen kiehumaan maltillisesti ja maustoin sen suolalla ja pippurilla. 

Rikoin kolme kananmunaa pieneen kannuun ja lisäsin sinne vehnäjauhon ja maidon, sekä ripaukset suolaa ja pippuria. Kuumenin paistinpannun ja sillä nokareen voita. Paistoin neljä pientä, ohutta munakasta, tästä määrästä tuli sopivasti juuri neljä kappaletta. Pinosin ne odottamaan viimeisenkin valmistumista. 

Antin vaativa tehtävä oli raastaa parmesaania ja hän suoriutui siitä oivallisesti. Kun kaikki munakkaat olivat valmiit, leikkasin ne noin 1-2 sentin suikaleiksi ja sekoitin ne tomaattikastikkeeseen. Kauhoin valetrippan kastikkeineen lautasille, ripotin loput yrtit ja sipulit päälle ja aivan päällimmäiseksi parmesaania. 

Tämä oli todella hauska ruoka, jollei olisi tiennyt, että kyseessä on munakas tomaattikastikkeessa, olisin ollut helposti hieman vastahakoinen maistamaan. Enkä vieläkään viehäty ajatuksesta syödä mahalaukkua. 

Giro d'Italian kuudestoista etappi oli melkein lopussa, kun pääsimme lähetyksen pariin. Voittajaksi suoriutui Jan Hirt, joka on osallistunut monta kertaa Giroon aikaisemminkin, mutta tämä oli hänen ensimmäinen etappivoittonsa tässä kisassa. Richard Carapazin johto rosapaidassa on vain kolme sekuntia toisena olevaan Jai Hindleyhyn. Huomenna on taas vuorietappi, saa nähdä ehdimmekö nähdä siitä paljon, sillä huomisellekin on katsottavana aika monta kirkkoa.