Chicken Fricassée – pannulla viinissä kypsennetty kana

Tämä on viimeinen Saksassa tehty ranskalaiskokkaus tällä erää, kaikessa on vähän lopun alkua nyt. Tour de Francen ensimmäinen kolmannes tuli päätökseen ja onneksi huomenna on lepopäivä, en muutenkaan olisi tekemässä mitään ruokaa, sillä päivä tulee kulumaan merellä matkalla Ruotsiin. 

Chicken Fricassée valikoitui päivän ruoaksi siksi, että se valmistui yhdellä pannulla ja siihen sai menemään ruokavarastoista loppuun muutamia aineksia. Ohjeen otin Pardon Your French-blogista. Muuntelin ohjetta muutamin pienin osin. 

Chicken Fricassée

• 50 g ranskalaista pekonisuikaletta
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 2 topakkaa kevätsipulia silppuna
• 4 pientä valkosipulinkynttä ja viipaleiksi leikattuna
• 4 pientä perunaa kuorittuina ja lohkoihin leikattuina (lisäykseni ohjeeseen, että sain perunat käytettyä eikä muuta sivuketta tarvittu)
• 2 broilerin rintafilettä suurehkoihin paloihin leikattuna
• suolaa ja pippuria
• tuoretta rosmariinia
• tuoretta timjamia
• 2,5 dl kuivaa roseviiniä

Aloitin paistamalla pannulla pekonisuikaleita niin, että niistä irtosi rasvaa ja ne hieman rapeutuivat. Lusikoin suikaleet lautaselle odottamaan. Lisäsin pannulle puolet oliiviöljystä ja voista ja paistelin sipuleita ja perunalohkoja muutamia minuutteja, että nekin saivat vähän väriä, maustoin niitä suolalla ja pippurilla. Kaadoin ne pannulta pekonin kanssa samalle lautaselle. Lisäsin pannulle loput öljyn ja voin ja paistoin broileripaloja joka puoleltaan muutamia minuutteja. 

Palautin kaikki muut ainekset pannulle ja lurittelin viinin ainesten päälle. Asetin yrttioksat ainesten päälle. Viiniä oli vähän yli puolenvälin aineksia. Annoin ruoan hautua ensin kannen alla noin 10 minuuttia ja sitten ilman kantta toiset 10 minuuttia. Kääntelin välillä broileripalojen kylkiä ja sekoittelin muita aineksia. Viini kiehui noin kolmannekseen ja siitä muodostui todella hyvän makuinen kastike. 

Kerrankin ruokaa tuli sopiva määrä, perunoita olisi voinut olla vähemmän, mutta kun niitä oli pussissa neljä pientä pottua,  niin en viitsinyt kahta tai yhtä jättää. Jaksoimme kuitenkin kaiken, mutta yhtään enempää ei olisi mennyt. Kastike erityisesti tuli kaavittua pannulta hyvin tarkkaan. 

Tour de Francen 10. etappia katsoimme noin 60 viimeistä kilometriä. Voittajaksi ajoi suureksi ilokseni Simon Yates. Keltapaita vaihtaa taas omistajaa, nyt siinä jatkaa keskiviikkona Ben Healy ja Tadej Pogacar on toisena puolen minuutin kaulalla. Tästä en osaa sanoa, oliko luopuminen keltapaidasta nyt suunniteltu juttu vai ei, mutta kisa ei ole millään muotoa taputeltu. 

Perunafondantit ja punaviinikastike pippuripihvin kanssa

Viime aikoina olemme syöneet punaista lihaa vähän tavallista useammin, eilen sen vuoksi, että saimme perheenjäsenen ruokavieraaksi. Tein vuonna 2012 perunafondanteja ja nyt taas. Ensimmäistä kertaa tein punaviinikastiketta niin, että saatoin olla siihen tyytyväinen. Perunaohjeen ja kastikeohjeen otin G'day Soufflé-blogista. Pihvin osasin paistaa ihan omin neuvoineni. Kastikkeen kanssa sovelsin hieman, en viitsinyt pilkkoa sipuleita kovinkaan säntillisesti. 

Pihviateria kolmelle

Pippuripihvi 

• 400 g naudan sisäfilettä yhtenä siistittynä palana
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• voita
• pippuria
• tuoretta timjamia

Fondant-perunat

• 4 suurenpuoleista perunaa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• voita
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• tuoretta rosmariinia
• 2 dl vahvaa ankkalientä

Kastike

• 1 uuden sadon punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 2,5 dl punaviiniä
•  4 dl kotitekoista vahvaa ankkalientä (myös muut tummat liemet käyvät)
• suolaa ja pippuria (riippuen liemen suolaisuudesta ja pippurisuudesta)
• 1 rkl voita

Valmistelin ensin fileepalan pippuroimalla ja suolaamalla sen pinnan anteliaasti, etenkin pippuria tuli oikein kunnolla. Jätin palan odottamaan lautaselle. 

Kuumensin uunin 170 asteeseen.

Kuorin perunat ja leikkasin ne noin 3 cm paksuisiin paloihin, joiden reunat vielä veistelin pyöreämmiksi, niin että niistä tuli nättejä lantteja. Kuumensin uunin kestävässä paistoastiassa liedellä ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä ja nostin sinne perunalantit kypsymään, lisäsin mukaan valkosipulinkynnet ja yrtit. Paistoin perunalantteja molemmin muutaman minuutin, että ne saivat kauniin paistopinnan. Kaadoin astiaan ankkalientä niin paljon, että lantit olivat 3/4 liemessä. Peittelin astian foliolla ja laitoin sen uuniin.

Paistamisen alussa

Ennen uunia

Otin sitten esille paistinpannun ja kuumensin sillä voita ja oliiviöljyä ja kun pannu oli kuuma ja voin kuohu laskeutui, nostin fileepalan pannulle. Paistoin sille kauniin pinnan joka puolelta, myös palan päistä. Nostin palan peltilautaselle, laitoin siihen paistomittarin anturin ja nostin lautasen uuniin perunoiden viereen. Asetin tavoitelämmöksi 58 astetta. 

Sitten otin esille kaksi kattilaa ja aloitin kastikkeen tekemisen. Toiseen kattilaan laitoin punasipulin muutamaan lohkoon leikattuna ja kuoritut valkosipulinkynnet sekä punaviinin ja aloin keittää sitä kokoon niin, että sitä jäisi jäljelle noin puolet. Se vie noin 10 minuuttia, mutta pitää vahtia, ettei viini häviä kokonaan. Toiseen kattilaan laitoin ankkaliemen ja keitin sitä myös kokoon puoleen määrään, noin pariin desiin. Se vei vähän kauemmin kuin viinin kiehuminen. Kun kumpaakin nestettä oli sopivasti, kaadoin punaviinin liemeen siivilän läpi, joka keräsi pois sipulit. Keitin edelleen tätä yhdistelmää kasaan niin, että kun sitä alkoi olla noin 1,5 dl, laitoin lämmön pois kattilan alta ja jätin viimeistelyä vaille. 

Kun pihvi saavutti tavoitelämmön, nostin lautasen pois uunista ja irrotin lämpömittarin anturin. Käärin lautasen pihveineen folioon. Nostin uunin lämpötilaa 220 asteeseen ja poistin perunavuoan folion, jotta perunat saisivat hyvän rapean pinnan. 

Annoin pihvin levätä noin 10  minuuttia ja sillä välin viimeistelin kastikkeen. Nostin sen kiehumaan uudelleen ja lisäsin siihen voita, vispilöin sen mukaan pienellä vispilällä. Maistelin, ei kaivannut suolaa eikä pippuria, sen verran vahvaa oli se raaka-aineliemi. Kastikkeessa oli todella hyvä, tumma maku, ihan parasta kastiketta, jota koskaan olen tehnyt. 

Viipaloin pihvin, nostin lautaselle muutaman viipaleen. Samoin annostelin perunalantteja lautasille ja lurittelin kastiketta pihville. Rosepippurit olisivat olleet hyvä lisä, mutten hoksannut niitä silloin. Salaatti meillä oli erikseen, en tahtonut tunkea sitä samalle lautaselle. Ruoka meni viimeistä murua myöten ja saatan sanoa, etten ole usein onnistunut niin hyvin eri osasten ajoittamisessa. Olen alkanut paistaa lihan hieman kypsemmäksi ja lepuuttaa pitempään ja nyt kypsyys on sellainen, että se maistuu useimmille pihvin ystäville. 

Tour de Francessa oli toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo, joka ei kokonaiskilpailun asetelmia enää juurikaan muuttanut. Nopein oli Wout van Aert  ja kokonaiskilpailun kärjessä huomennakin keltapaidassa lähtee Tadej Pogacar. Andre Greipel kertoi, että tämä kausi jää hänen viimeisekseen ammattipyöräilijänä, häntä jää kyllä kaipaamaan. 

Paljon Calvadosta ja vielä enemmän siideriä kanalle

Omena ja kana sopivat hyvin yhteen, se on unversaali totuus. Nyt on hyvä omena-aika, etenkin jos naapurilla on suuri omenapuu ja meillä siihen vapaa käyttöoikeus heidän poissaollessaan. Tämän ranskalaisen kanaruoan söimme viime viikolla yhdessä Le Bureau-porkkanaraasteen kanssa. Säästin postauksen sellaiselle päivälle, jolloin minulla ei ole aikaa ruoanlaitolle. Sellaisia ei kyllä ole usein enää, mutta jonain päivänä voi olla laiskuutta ilmassa. Tänään oli vähän sellainen päivä. Ohjeen ruokaan otin täältä. 

Calvadoksessa ja omenasiiderissä haudutettu broilerin koipireisi

• 1 broilerin koipireisi/syöjä (meillä oli kolme koipeliinia, koska pakkauksessa oli kolme kpl)
• 3 pientä kotimaista omenaa
• voita paistamiseen
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl Calvadosta
• 2 dl kuivaa omenasiideriä (meillä Lidlin ranskalaista, ajoittain myynnissä olevaa)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia ja rakuunaa oksina
• 1 dl kermaa
• 1 tl dijonsinappia
• tuoretta persiljaa

Leikkasin omenat lohkoihin, en kuorinut herkkämakuisia kotimaisia omenia. Leikkasin sipulin ja valkosipulinkynnet viipaleiksi. Taputtelin koipireidet kuiviksi ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. 

Sulatin uunin kestävässä kasarissa voita ja paistoin hetkisen omenalohkoja voissa. Varoin muussaamasta niitä. Kaavin lohkot lautaselle odottamaan, ne tulisivat uudelleen ruokaan vasta lopussa.

Lisäsin kasariin lisää voita ja nostin koipireidet paistumaan, paistoin kumpaakin puolta muutaman minuutin, niin että nahkapuoli etenkin sai nättiä väriä. Nostin palaset toiselle lautaselle (tässä tulee tiskiä, varoitan) odottamaan. 

Seuraavaksi kasariin pääsivät sipuli ja valkosipuli ja vielä pikkusen voita. Kääntelin niitä niin, että ne laiskistuivat hiukkasen. 

Laitoin uunin kuumenemaan 190 asteeseen. 

Kaadoin sipulien päälle Calvadoksen, pitää varoa, ettei se liekity, ellei sitä erityisesti tahdo, joten siksi aikaa liesituuletin pois päältä. Jos paistelee induktiolla, alkoholin syttyminen ei ole todennäköistä, mutta kaasulla niin saattaa käydä, jos kallistelee pannua. (mikäli alkoholi syttyy pannulla eikä sitä halua, niin äkkiä kansi vaan päälle ja pannu pois liedeltä, niin liekki tukahtuu). 

Annoin Calvadoksen kiehua kasaan noin puoleen ja sitten lisäsin siiderin kasariin sipuliseokseen. Tästä muodostui haudutusliemi. Nostin koipireidet kasariin sipuleitten päälle liemeen nahkapuoli ylöspäin. Asettelin reunoille timjami- ja rakuunaoksia. Laitoin kannen päälle ja nostin kasarin uuniin noin 90 minuutiksi. Jos on kiireempi, liha kyllä on kypsää aiemminkin, ainakin tunnin kohdalla, mutta meillä ei ollut ruokakiire.

Kun liha oli mureaa ja alkoi olla nälkä, viimeistelin ruoan. Nostin kasarin pois uunista ja kahdella pihdillä koipireidet lautaselle. Poimin isoimmat yrttioksat kompostiin. Lisäsin kasariin kermaa ja dijonsinappia ja sekoitin. Nostin kastikkeen kiehumaan ja kun se hieman sakeni, asettelin koipireidet kastikkeeseen ja niiden väliin aluksi paistetut omenalohkot. Kauhoin kastiketta päälle ja laitoin kannen hetkeksi kasarin päälle, jotta ruoka olisi varmasti kuumaa.

Annokseen nostin varovasti melkein hajoavan kypsän koipireiden  ja lusikoin päälle kastiketta, omenalohkoja, sipulia ja ripottelin koristeeksi tuoretta persiljaa. Kaverina oli tosiaan sitä porkkanaraastetta ja muutama pannulla paistettu perunalohko. 

Tour de Francen kahdeksastoista etappi oli viimeinen vuorietappi. Meillä oli teknisiä ongelmia lähetyksen alussa emmekä nähneet mitä ensimmäisellä sadalla kilometrillä tapahtui. Lopun etapin ajan Eurosportplayer toimi moitteetta ja saimme ihailla upeita vuorimaisemia. Kaksikko samasta tallista, Ineoksesta, Michal Kwiatkowski ja Richard Carapaz tulivat kaikessa rauhassa maaliin, voittajaksi Kwiatkowski. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic. 

Picada - katalonialainen suuruste uunissa haudutetulle kanalle

Selailin foodgawkeria taas aamulla espanjalaisten ohjeiden toivossa ja sainkin kivan pikkusaaliin. Nimittäin picadan. Se on eräänlainen suuruste, jolla voi näppärästi saada patojen liemen paksummaksi. Sen idea on siinä, että se lisätään aivan ruoanvalmistuksen lopussa ja kiehautetaan vain nopeasti muuten kypsän ruoan sekaan. 

Otin neuvoja sekä wikin artikkelista, että tästä Greedy Gourmet-blogista, jossa oli tehty kanaa minulle mieluisasti, hitaasti hauduttaen. Tapani mukaan hieman soveltelinkin. Neljän hengen annokseen käytin:

• 4 broilerin koipireittä
• 1 iso sipuli
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 3 dl kanalientä
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• 2 tuoretta laakerinlehteä
• tuoretta timjamia
• pieni nippu sileälehtistä persiljaa
• oliiviöljyä paistamiseen

Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistelin koipia molemmin puolin saadakseni niihin kauniin paistopinnan, ripottelin niille suolaa ja pippuria ja asettelin ne sopuisasti isoon lasivuokaan. Pilkoin sipulin ja halkaisin valkosipulit ja paistoin niitäkin hetkisen koipien jäljiltä kuumalla ja öljyisellä pannulla. Sirottelin sipulit koipien päälle, samoin yrtit. Kaadoin vuokaan viinin ja kanaliemen. Laitoin vuoan päälle tiiviisti palasen folioita ja nostin vuoan 180 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Pienensin lämmön 130 asteeseen ja annoin vuoan viihtyä uunissa vielä kaksi tuntia.

Picada:

• oliiviöljyä
• pieni kourallinen hyviä, pitkulaisia pinjansiemeniä (tai jotain mieluisia pähkinöitä)
• leipäpalanen kuutioiksi leikattuina (käytin kuivanneen patonginpätkän)
• iso valkosipulinkynsi
• kanelia
• sahramia hippuina
• sileälehtistä persiljaa
• keltuainen (ohjeessa oli kaksi, mutta minulla oli sopivasti yksi eilisestä, joten arvelin sen riittävän)
• sitruunamehua

Picadaa varten kuumensin lorauksen oliiviöljyä pannulla ja kaadoin siihen pinjansiemenet ja leipäkuutiot, kuullottelin niitä muutaman minuutin, kunnes ne saivat kauniin värin. Kumosin ne lautaselle talouspaperiarkin päälle jäähtymään. Jäähtyneet siemenet ja leipäpalat laitoin Bamixin minimyllyyn yhdessä valkosipulin, kanelin, osan persiljan oksista ja sahramin kanssa ja pyöräytin ne melko hienoksi puruksi, jossa oli kiehtova tuoksu. Koipien kypsyessä keitin tummaa riisiä keittimessä odottamaan.

picadamurua

Kun koivet olivat kypsiä ja valmiita, lapioin riisin laakealle vadille, nostelin kypsät koivet riisipedille ja peittelin vadin foliolla. Kaadoin paistolientä noin 3 dl kattilaan, lisäsin sinne picadapurua, sekoitin vispilällä ja keitin seosta noin minuutin verran. Rivakasti sekoittaen lisäsin sitruunamehun ja keltuaisen, jota saostivat kastikkeen. Kaadoin kastikkeen peiteltyinä olleiden koipien ja riisin päälle ja ripottelin pinnalle vielä loput persiljat ja vähän pinjansiemeniä. 

Picadan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sitä keitä liikaa, jolloin sen rakenne menee helposti rakeiseksi. Tämä oli mukava uusi tekniikka suurustaa paistoliemi ja mausteita ja yrttejä vaihtelemalla ruokaan saa helposti uusia makuja. Annos jonka tein picadapurua, oli paljon enemmän kuin tarvitsin. Käytin siitä puolet ja toisen puolen laitoin pakastimeen pienessä rasiassa. Toivottavasti sitä voi käyttää sulatettunakin.

Päivän Vuelta-osuus saa huomioni vasta illempana tallenteelta, sillä päivääni on alkanut taas kuulua uintihetki. Olen monivuotinen avantouimari, jonka kaksi edellistä kautta on mennyt aivan kuivin jaloin. Nyt aloitimme ystäväni kanssa taas uimisen ja onpa vesi ihanaa näin loppukesästä! Sovittelemme aikataulumme yhteen (lue:minulla ei mitään, hänellä kiirettä) ja sen vuoksi en ole liimautunut telkkarin ääreen ennen kuin myöhemmin. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että Vincenzo Nibali on niukassa kokonaiskilpailun johdossa. Vueltan omilta sivuilta ei ole kaikkein helpoin löytää tietoa, joten katson kohta omin silmin tallenteelta, mikä on homman nimi.

Karitsanpaisti leikkii potkaa

Muutamaan kertaan ohitettu karitsanpaisti pääsi tänään lautasillemme, tosin vähän eri tapaan valmistettuna, kuin olin ajatellut. Etsiskelin paistiohjeita ja satuin blogiin, jossa oli tehty lampaanpotkia. Ruoka vaikutti niin herkulliselta, että päätin soveltaa sitä paistiini, jossa oli luutakin mukana. 

Otin noin kiloisen paistin huoneenlämpöön aamulla ja aamiaisen jälkeen valmistelin paistin uuniin. Aineksina käytin:

• 1 kg luullista karitsanpaistia
• oliiviöljyä paistamiseen
• 0,5 l lammaslientä
• 0,2 l punaviiniä
• 1 tölkki tomaattimurskaa + tölkinhuuhteluvesi
• 1 iso sipuli
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 5 suurta perunaa
• 2 porkkanaa
• 1 laakerinlehti
• tuoretta timjamia ja rosmariinia
• suolaa ja pippuria

Leikkasin paistista hieman rasvoja ja kalvoja pois ja ripottelin sen pinnalle suolaa ja pippuria. Paistoin valurautapannulla paistin pinnat kiinni ja nostin sen isoimpaan pataani. Silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä pannulla hetkisen ennen kuin kaadoin ne pataan paistin päälle ja ympärille. Kumosin mukaan tomaattimurskan, liemen ja viinin ja sijoittelin eripuolille pataa yrtit. Kuumensin uunin 200 asteeseen ja nostin padan kannella peitettynä uuniin. Tunnin kuluttua laskin lämpötilan 160 asteeseen ja annoin paistin kypsyä toisen tunnin. Lisäsin pataan pilkotut porkkanat ja perunat ja paistoin kolmannen tunnin. Kokeilin lihan kypsyyttä ja annoin padan olla vielä kolmisen varttia uunissa. Söimme mureaa nyhtökaritsaa samassa padassa kypsyneiden peruna- ja porkkanalohkojen ja salaatin kanssa.

Pyöräilyn kevään merkkitapahtumien sarjassa on vuorossa Amstel Gold Race, kilpailu on vielä kesken, matkaa maaliin on 70 km. Sää Hollannissa näyttää jo lupaavan keväiseltä, jospa kevät tulisi jo meillekin!

Paris - Roubaix ja ranskalaisvaikutteista kanaa

Tänään ajettiin yksi kevään tärkeimmistä klassikoista, Paris-Roubaix, Pohjoinen Helvetti. Sen kunniaksi sommittelin ruokaa niin ranskalaisittain kuin osasin. Foodgawkerin kautta päädyin Dorie Greenspanin sivuille, josta otin vinkkejä päivän pataruokaan. Sain padan tulelle ennen Eurosportin kisalähetystä, kävin levittämässä taivaalliset tuoksut ulos, tein alkupaistot grillin sivupolttimolla, sillä tarvitsin todella kuumaa pannua. Sovelsin ohjetta sen mukaan, mitä meiltä löytyi kaapeista ja unohdin osan Dorien käyttämistä aineksista. 

• 4 broilerin rintaleikettä
• kourallinen kuivattuja omenaviipaleita
• 4 pientä porkkanaa
• 5 kevätsipulia
• 12 ruusukaalia
• 4 isoa valkosipulinkynttä
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna
• 100 g pekonia
• 5 dl ankkalientä
• 2 dl valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rakuunaa
• rosmariinia

Aloitin kuorimalla porkkanat ja pilkoin ne muutamaan osaaan samoin kuin kevätsipulit. Kuorin valkosipulin kynnet ja raastoin sitruunan kuoren. Puolitin ruusukaalit ja otin uloimmat lehdet pois, mikäli niissä oli jotain huomautettavaa. Kammenpyörittäjä valikoi minulle kourallisen tuoreita yrttejä ja sulatti ankkaliemen pienessä kattilassa. Ripottelin suolahiutaleita ja pippuria broileripaloille. Keräsin kaikki ainekset ulos grillille käteni ulottuville. Puin päälleni hienon asun, johon kuului musta tanttu, fleecepöksyt ja pipo päähän, mutta ei tämä muotinäytös ollutkaan. Sää oli todella viileä, vain pari astetta plussan puolella. 

Kippasin pekonisilpun pannulle ja aloin kuumentaa pannua. Paistoin pekonin rapeaksi ja kippasin silpun pataan odottamaan muita aineksia. Seuraavaksi otin kuumalla pannulla kauniin paistopinnan lihapalojen joka puolelle pekoninrasvan ja voinokareen seoksessa. Siirsin lihapalat syrjään odottamaan, en vielä pataan, sillä halusin niille pienen pedin kasviksista. 

Lisäsin hieman voita pannulle ja kumosin sipulit, valkosipulit, ruusukaalit, omenaviipaleet ja porkkanat pannulle. Pyysin Kammenpyörittäjää tulemaan ulos, sillä pannullinen tuoksui niin mahtavalta, omenaviipaleet aivan heräsivät eloon! Pyörittelin kasviksia hetkisen pannulla niin, että ne ottivat kaikki maut pannulta itseensä. Ripottelin sitten ainekset pannulta padan pohjalle pekonin seuraksi ja nostin lihapalat kasvisten päälle. Sirottelin tuoreet yrtit ja sitruunankuoren päällimmäksi. Liemeksi kaadoin valkoviiniä ja ankkalientä sen verran, että lihat osaksi peittyivät liemeen. Nostin padan keittiöön liedelle ja nostin liemen kiehumaan lempeästi. Pata sai muhia pari tuntia ja sillä aikaan keitimme lisäkkeeksi tummaa riisiä ja Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin.

Pyöräilykilpailu oli huippujännittävä, viime sunnuntaina Flanderin ajon voittanut Fabian Cancellara näytti tahtia viimeiset 20 kilometriä. Sää oli ilmeisen kylmä, mutta onneksi sentään aurinkoinen. Ratkaisu tehtiin vasta velodromilla, kylmäpäisesti Cancellara nappasi voiton. Olipa jännittävä loppu!

Ruoka-apua Suomen Lapista

matkalla uuniin

Olemme onnekkaita, sillä saamme aika-ajoin paketin pohjoisesta, se tulee yleensä yön yli linja-autossa, eivätkä hyvin pakatut elintarvikkeet ole matkasta moksiskaan. Vähän aikaa sitten oli taas paketin aika, mukana oli äitini leipomaa ruisleipää, parempaa kuin mikään oma tekeleeni, kalaa eri muodoissa ja pussi, josta paljastui neljä pientä lintua. Saimme selostuksen koko paketin sisällöstä ja opin, että linnut olivat riekkoja. Umpijäiset linnut siirtyivät siinä vaiheessa vielä pakastimen uumeniin, mutta eilen päätin, että tänä viikonloppuna ne syödään. 

Lapsuusvuosilta muistan hyvin ne ajat, jolloin isä metsästi. Hän oli pienriistan metsästäjä, metsäkanalinnut ja jänikset olivat hänen pyssynsä tähtäimessä. Hirviporukkaan hän ei koskaan kuulunut, liekö ollut niin, ettei etelän ihmisenä päässyt lappilaisten piireihin. Meillä oli pystykorvia isän metsäkavereina, äiti  ja tytär, Pimu ja Lilli. Siinäpä topakat emännät, pitivät koko perheen kurissa ja nuhteessa. Olen aina pitänyt pystykorvaa kaikkein parhaimpana koirana, jotenkin niin tuimana ja asiallisena. Siinä ei paljon hempeillä, kun pystykorva on talossa. 

Isä ei paljon laittanut ruokaa, äiti vastasi arkisesta ruokahuollosta, mutta kun isä metsästi, hän kyllä hoiti saaliit ainakin patavalmiiksi, ellei pöytään asti. Linnut valmistettiin yksinkertaisesti padassa hauduttaen ja käynnissä oli aina kisa onnistuisiko sisareni tai minä selvittämään aterian ilman yhtäkään haulia lautasen reunalla. Myöhemmillä vuosillaan isä hempeytyi, tai tuli niin huononäköiseksi, ettei enää ampunut sen enempää lintuja kuin jäniksiäkään. Makumuistot ovat kuitenkin jääneet mieleeni niistä riistapadoista.

Tänään tein riekkopataa omiin muistoihini perustuen, sillä en oikein löytänyt ohjeita, jotka olisivat heti olleet toteuttamiseen houkuttelevia. Riekot olivat sulaneet yön aikana jääkaapissa ja aamulla otin ne kulhoon pöydälle lämpenemään. Pyysin Kammenpyörittäjää etsimään minulle jotain lintulientä pakastimesta ja kalkkunalientä löytyikin. Kuivasin riekot talouspaperilla ja ripotin niille suolaa ja pippuria. Paistoin lintujen kylkiä hetkisen verran voissa pannulla ennen kuin siirsin lintuset isoimpaan pataani. Kaikki neljä lintua mahtuivat sinne kyljilleen. Pilkoin yhden suuren porkkanan ja kaksi punasipulia isoiksi lohkoiksi, samoin kolme suurta ruskeaa herkkusientä. Sujautin lintujen välikköihin porkkanat, sipulit, sienet ja muutaman katajanmarjan. Päälle kaadoin kalkkunalientä niin, että linnut olivat puoliväliinsä asti liemessä. Aivan pinnalle sirottelin timjaminoksia ja laitoin padan uuniin 175 asteeseen.

Pata oli uunissa noin 2 tuntia. Käänsin kerran linnut toiselle kyljelleen ja parin tunnin kuluttua ne vaikuttivat olevan kypsiä. Lisänä tarjosin voilla ja kermatilkalla ehostetut eiliset palsternakkaperunoiden loput, karpaloita ja salaattia. Lintu maistui syvän riistaiselle, oli mureaa ja yksi siivekäs ruokailijaa kohden oli oikein passeli määrä. Olemme syöneet aika paljon erilaisia luullisia linturuokia, joten kokonaisen linnunkaan tuominen nenän alle ei hämmästytä ruokakuntaamme. Yksi hauli oli aterian jälkeen Kammenpyörittäjän lautasella, ei mennyt hammas rikki. Kiitos paketin lähettäjille!

Nigella ja 40 valkosipulinkynttä

Taitaa olla niin, että Nigella Lawsonista joko tykkää tai ei tykkää, välimuotoja ei juuri tunnu olevan. Minä pidän hänestä kovasti. Hänhän ei ole kokki ollenkaan, hänellä ei ole muodollista kokkikoulutusta lainkaan, vaan hän on ruoanlaittaja ja mediapersoona parhaasta päästä. Ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki eivät hänelle lämpene. Hänessä on se muuten se sama "hyvä puoli", kuin Hugh Fearnley-Whittingstallissa, Nigellakin on nauttinut elämästä minua kauemmin.

Omat ensimmäiset muistikuvani Nigellasta ovat monen vuoden takaa, kun hän esiintyi apukokkina Nigel Slaterin ruokaohjelmissa. Nigella oli piiloutunut tumman ylisuuren esiliinan ja kaitojen kasvojen yllä roikkuvien hiusten taakse. Vielä ei ollut näkyvissä se itsetietoinen nainen, joka flirttaa kädet taikinassa ja syö estottomasti pekonia antavassa aamutakissa. Viehätyin häneen jo silloin ja Nigel Slater jäi vieraansa varjoon.

Se miksi erityisesti pidän Nigellasta, on  hänen asenteensa ruokaan. Ei sen niin väliä, miten joku ruokalaji oikeaoppisesti pitäisi valmistaa, asiat voi tehdä myös nopsemmin, oikaista ja muuttaa mielensä mukaan, kunhan lautaselle päätyy hyvää ruokaa, josta voi nauttia, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Sellaista minä arvostan. 

Kitchen-kirja on ollut keittokirjapinossani jo hyvän aikaa, en vain ole sitä edes selannut kunnolla ennen kuin nyt, kun otin sen osaksi keittokirjahaastettani. Kirja on laaja ja rönsyilevä ja Nigellan tarinoita on mukava lukea, vaikkei aikoisi kokata yhtään mitään. Ensimmäiseksi haastekokkauksekseni valitsin hyytävältä kuulostavan kanaa ja 40 valkosipulinkynttä. Meillä syödään valkosipulia jonkun verran, ei kovin usein, mutta kun syödään, sen kyllä huomaa. Silti minunkin kirjoissani 40 kynttä on aika määrä. Nigella kuitenkin vakuuttaa, ettei se ole liikaa ja mikäs minä olen Nigellan sanoja epäilemään. Käytin neljän hengen annokseen:

• 4 broilerin rintaleikettä
• paljon valkosipulinkynsiä, minä niitä laskemaan alkanut
• kevätäsipulin varsia
• kunnon loraus valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia
• öljyä paistamiseen

Rintaleikkeitä paistetaan pannulla hetkisen aikaa nahkapuoli alaspäin, jotta ne saavat nätin värin. Uunin kestävän, kannellisen vuoan pohjalle ripotellaan puolet kuorimattomista valkosipulinkynsistä, paperinohuet kuivimmat kuoret voi rapistella pois. Broileripalat asetetaan kynsien päälle nahkapuoli ylöspäin. Pilkottu kevätsipuli ripotellaan päälle, samoin loput valkosipulinkynnet. Paistinpannulle lorautetaan viiniä ja annetaan pannulla olleiden makujen liueta viiniin. Liemi kaadetaan uunivuokaan lihapalojen päälle, suolaa ja pippuria ripsautellaan pinnalle ja tuoretta timjamia ripotellaan anteliaasti ylimmäksi. Vuoka peitetään kannella ja laitetaan 180 asteiseen uuniin noin puoleksitoista tunniksi. Lopuksi voi kannen ottaa hetkeksi pois, että lihapalojen pinta ja nahka vielä rapsakoituu. Syödään tuoreen leivän ja raikkaan salaatin kanssa. 

Tämän ruoan idea on siinä, että kuorimattomat valkosipulinkynnet pysyvät näteissä pikku paketeissaan, ne hautuvat pehmeiksi ja kaikki kitkeryys jää pois. Ruoka ei ole törkeän valkosipulista, vaan ihanan aromaattista ja maukasta. On kuitenkin hyvä, että huomisen työvuoroni ajan olen töissä aivan yksin, jos kuitenkin satun tuoksahtamaan vähän liikaa eiliselle.

Keittokirjahaasteen osa 2/48 purkissa!

Pulled pork, omasta tai asiakkaan päästä a.k.a nyhtöpossu

Meillä tapahtui eilen ketjureaktio, jonka johdosta söimme tänään pulled porkia, mikä se nyt olisi suomeksi, nyhtöpossua? Kammenpyörittäjä oli ulkosalla tekemässä tähdellisiä isännöintihommia ja minä menin sinne ihmettelemään. Kohta sain päähäni tiedustella, että voisiko kodinhoitohuoneen varajääkaapin (ystäviltä saatu, kiitos vaan, taitaa olla se kiitosviinitonkka toimittamatta) siirtää välivarastoon. Kammenpyörittäjä oli sitä mieltä, että kyllä se vain passaa ja alkoi lappaa varastosta pihalle polkupyöriä. 

Sain selville, että taloudessamme on 11 polkupyörää. Onkohan se tarpeeksi, mitä luulette? Pitääkö minun luopua haaveestani saada vanha Bianchi? Ei kai. Kun kaikki pyörät oli nostettu ulos, saimme siirrettyä varajääkaapin varastoon ja tässä vaiheessa löysin kaapin pakasteosasta umpijäisen possupaketin, jota olin aktiivisesti unohtanut kesäkuusta asti. Jätin paketin sulamaan ja päätin Scarlett O'Haramaisesti miettiä huomenna, mitä sen kanssa tekisin. Saimme melkein kaikki polkupyörät tukittua takaisin varastoon. Kolme jäi ylitse, pyörävanhukset, Gios ja Peugeot, muuttivat talveksi matkailuvaunuun ja minun maantiepyöräni nousi Tacx-trainerille ja on nyt takkahuoneessa, jossa meinaan ajella kilometrejä talven aikana. Tai ainakin se käy pyykkien ripusteluun, Kammenpyörittäjä on pessyt sen oikein hienon puhtaaksi. 

Mutta takaisin possuun. Vietin aamun leppoisasti sohvalla kaikenlaisia kotihommia vältellen  ja etsin mieleistäni possuohjetta kasslerille. Meinasin lannistua, kun menin avaamaan possupakettia, kun hintalapussa luki, että porsaankyljykset. Mutta kyllä siellä oli kuitenkin kassleria, hintalappu vain oli otettu Heilassa väärin. Nyt jää kyllä arvoitukseksi, hävisinkö vai voitin valuuttamielessä. En löytänyt mitään mieleistäni ohjetta, joten tein aivan omasta päästäni. Tähän liittyy otsikkoni, se on perheemme sisäinen vitsi. Joskus kauan sitten kotiseutuni sanomalehdessä, Lapin Kansassa oli ilmoitus, jossa luvattiin tehdä takkeja omasta tai asiakkaan nahasta. Se oli jotenkin nauruhermoja kutkuttava ja olemme muuntaneet sen moneen muotoon siitä lähtien. 

Tein aluksi mausteseoksen possulle. Vähän minä epäröin, että voinko laittaa sikapossulle ras-el-hanout-mausteseosta, mutta päätin olla rohkea. Lusikoin kaksi kukkurapäistä ruokalusikallista tahmeaa palmusokeria kulhoon, lisäsin sinne saman verran itsetekemääni ras-el-hanoutia, vähän suolaa ja lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin koko sotkun tasaiseksi ja hieroin mausteseosta kasslerviipaleisiin yltympäriinsä. Ladoin viipaleet valurautapataan kyljelleen, niitä oli 8 ja ne painoivat noin kilon verran yhteensä. Kaadoin pataan ranskalaista kuivaa omenasiideriä lihapalojen puoliväliin asti ja länttäsin kannen päälle. Olin kuumentanut uunin 225 asteeseen ja annoin padan olla siinä kuumuudessa ensimmäiset 45 minuuttia ja sitten alensin lämmön 150 asteeseen. Kolmen tunnin kuluttua otin padan uunista ja kurkkasin varovasti sisälle. Lihapalat olivat hyvän matkaa kypsymisen tiellä, lisäsin vähän persiljasuolaa ja käänsin palojen kylkeä ja jatkoin kypsentämistä vielä kolme tuntia. 

Illan pimetessä possu oli riipimiskypsää. Nostin viipaleen kerrallaan leikkuulaudalle ja nyhdin kaiken lihan suikaleiksi. Possu oli mehevää ja sopivan mausteista, muttei liian makeaa, kuten kävi ensimmäiselle pulled pork-kokeilulleni viime talvena. Silloin liemi oli liian makeaa. Söimme tätä possusuikaletta ciabatta-leivän kanssa, täytimme leipäpalaset salaatilla, tomaatilla, sipulilla ja runsaalla keolla possusuikaleita, lusikoimme päälle aromaattista paistolientä. 

en minä ihan tällaista kai kuitenkaan?

Kolmas tagine

Ensimmäisen taginekokeilun jälkeen tuumin, että olisi hyvä kokeilla valmistaa taginessa myös lampaanpotkia, sillä ne ovat luonnostaan hyvässä annoskoossa ja pitkään hauduttamalla niistä saa helposti herkkua. Tein muutama päivä sitten oman ras el hanout-mausteseokseni ja se tuoksui purkkia raottamalla niin houkuttelevalta, että eilen ostamani lampaanpotkat päätyivät tänään tagineen jo vähän puolenpäivän jälkeen. Muistin jopa säilötyt sitruunani valmistusvaiheessa, joten niitäkin pääsi pataan. Katsoin vihjeitä täältä, mutta mutkistin pari suoraa ja suoristin pari mutkaa.

• 1 lampaanpotka/syöjä
• oliiviöljyä paistamiseen
• 2 sipulia sukaleiksi leikattuina
• 3 valkosipulinkynttä
• 2 rkl ras el hanout-mausteseosta
• 2 rkl hunajaa
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl punaviiniä
• 3 dl lihalientä
• 1 tl suolaa
• puolikas suolasäilötty sitruuna hyvin ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• 2 tomaattia lohkoina 
• 6 perunaa lohkoina
• ruohosipulia ja basilikaa silppuna

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Siistin potkista rasvaa ja kalvoja sen minkä viitsin. Paistoin potkien pinnat kiinni oliiviöljyssä ja nostin ne taginepataan odottamaan. Kuullotin hetken  sipuleita oliiviöljyssä ja lisäsin sitten ras el hanout-seoksen pannulle ja annoin sen kuumeta. Voi jestas mitä tuoksuja! Lisäsin pannulle hunajan, viinin, suolan ja tomaattipyreen ja annoin seoksen kiehua hetken aikaa. Siitä tuli tummanruskeaa, hyvältä tuoksuvaa paksua tahnaa, jonka kaadoin potkien päälle. Kääntelin paloja niin, että ne olivat kauttaaltaan maustetahnan peitossa. Kaadoin liemen pataan ja ripottelin päälle sitruunaviipaleet ja tomaattilohkot. Asetin padan uuniin alimmalle ritilälle ja nostin kannen päälle. Annoin padan muhia ensin kaksi tuntia ja käänsin potkat toiselle kyljelleen. Lisäsin pataan lohkotut perunat ja jatkoin kypsentämistä vielä puolitoista tuntia. Kypsän padan päälle ripottelin ruohosipuli- ja basilikasilppua, sillä korianteria tai persiljaa ei ollut.  Arvatkaa oliko hyvää!

Hidasta ruokaa - kanaa uunissa

Uuni on kiireisen ihmisen kaveri. Ja myös laiskan. Jos sattuu olemaan vielä molempia, uuni on melkein paras kaveri. Tänään minulla on ollut vapaapäivä, jolle olin kerännyt niinkin paljon puuhaa kuin oleilua ennen puoltapäivää ja velttoilua sen jälkeen. Iltapäivällä oli kyllä aikomus piipahtaa teinin kanssa vaateostoksilla ja kotiin saavuttaessa olisi kiva päästä samantien syömään. Olen kuulema poikkeuksellisen onnekas äiti, teini kelpuuttaa minut mukaan, ei vain lompakkoani. Saimme vaatteet ostettua ja kun tulimme kotiin, meitä tervehti ihana uuniruoan tuoksu. Miten tämä onnistui veltolta sohvaperunalta? Tähän ruokaan sopii motto: minimum effort, maximum result.

Ostin eilen omantunnonhyvittelybroileria, sitä missä pakkauksen kanteen on kuvattu lintujen tuottajia. Halusin mahdollisimman paljon lihaa pöytään, niin ollen unohdin luomukanat kokonaan. Hommasin merkillisen setin, uuniin päätyi mielikuvituksessani eläin, josta on irroteltu neljä rintalihasta ja kolme koipireittä. Välillä on vaikea ostaa sopivaa määrää, joku pakkauskoko on liian pieni, toinen tolkuttoman iso. Pitää usein lähteä siitä ajatuksesta, että osa ruoasta jatkojalostetaan päivälliseksi huomenna tai työevääksi, jos tähdenlentoja ei jää paljon. Teinien ruokahaluakin on välillä vaikea ennustaa. Riippuu kouluruoan sen päiväisestä menestyksestä ja ilmeisesti kuun asemastakin, joskus menee kaikki, ne huomisellekin tarkoitetut, joskus paljon vähemmän. Varmasti välillä on kyse myös siitä, miten hyvin/huonosti kokeiluni gastronomian alalla kulloinkin onnistuvat, sitä on turha kieltää.

Tätä ruokaa en ole vakoillut sen kummemmin kirjoista tai blogeista, mutten myöskään kuvittele keksineeni itse mitään mullistavaa. Varaan yleensä vähintään yhden rintaleikkeen tai koipireiden syöjää kohden, enemmän päätyy vuokaan, jos siinä on tilaa. Aloitin tekemällä pienen marinadiliemen, johon tuli:

• yhden appelsiinin mehu
• kahden limetin mehu
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 rkl palmusokeria (uusi tuttavuus, jota tykkään nyt tunkea vähän kaikkeen, opettelua)
• suolaa
• pippuria
• kuivattuja yrttejä (niitä mitä on viime kesältä vielä jäljellä, taisi olla timjamia ja rakuunaa ainakin)
• 1 tl valkosipulimurskaa

Kuumensin uunin 225 asteeseen. Pyörittelin lihapalat marinadissa ja asettelin ne uunipannulle nahkapuolet alaspäin. Kaadoin loput marinadit palojen päälle. Laitoin pannun uuniin ja paistoin lihoja ensin noin 20 minuuttia, kunnes pinta oli saanut vähän väriä. Nostin pannun pois uunista, käänsin lihapalat nahkapuoli päällepäin ja lisäsin pannulle:

• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• rosmariinin ja timjamin tuoreita oksia
• laakerinlehden
• sitruuna lohkoiksi leikattuina, puristin mehuja kevyesti lihapalojen päälle
• 8 pestyä puikulaperunaa
• (pieniä tomaatteja olisin myös laittanut, mutta niitä ei ollutkaan talossa)

Palautin pannun uuniin ja paistoin nahkapuolia noin 20 minuuttia, kunnes ne alkoivat päivettyä kivasti. Nostin pannun taas pois uunista ja viritin sen päälle tiiviin foliopeitteen. Laskin uunin lämpötilan 100 asteeseen ja annoin ruoan hautua uunissa noin kaksi tuntia, sen aikaa, kuin olimme liikenteessä. Kun tulimme kotiin, nostin uunin lämpötilan uudelleen pariin sataan asteeseen siksi aikaa, kun katoimme pöydän ja teimme salaatin. 

Liha oli kypsynyt folion alla ihanan meheväksi, luut irtosivat itsestään, perunat olivat juuri sopivan pehmeitä ja makoisia imettyään paistolientä itseensä. Pojat söivät kumpikin yhden rintaleikkeen, minä koipireiden. Aterian jälkeen riivin lihat irti jäljelle jääneistä paloista ja sain huomista varten ison rasiallisen tähdelihaa, jota tosin on jo yksi jos toinen käynyt napsimassa rasian kannen raosta. Tänään en ollut liemenkeittotuulella, lintuliemiä on pakastimessa vielä melkoiset määrät.

Jos ei olisi tarpeen valmistella tätä ruokaa uuniin niin, että se valmistuu pienellä lämmöllä omia aikojaan myöhemmin, kanapalat kypsyvät noin 45 minuutissa peiteltyinä liemessä. Kun liha irtoaa hyvin luista, eikä haarukalla raottaessa liha näytä punertavalta, sen tietää olevan kypsää. 

Ankankoivet braising-menetelmällä

Kertokaa minulle mitä braising-menetelmä on suomeksi, olkaa kilttejä. Olipa nimi mikä hyvänsä, käytin menetelmää parhaani mukaan valmistaessani meille tänään ankankoipia. Ohjeet ruokaan otin täältä. Ainekset vähän mittoja soveltaen ja muutenkin säätäen:

• 1 ankankoipi syöjää kohden
• muutama oksa kuivattua timjamia
• 5 valkosipulinkynttä murskattuna
• (suolaa ja pippuria, niitä ei ohjeessa mainittu, mutta kyllähän niitä nyt vähän...)
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 dl kuivattuja karpaloita
• noin 5 dl kanalientä

Leikkasin ankankoipien nahkapuolelle kevyet viillot helpottamaan rasvan sulamista. Kuivasin koivet, ripotin niille suolaa ja pippuria ja laitoin niitä kaksi kerrallaan kuumalle valurautapannulle nahkapuoli alaspäin. Paahdoin koipia 10-15 minuuttia, kunnes pinta oli rapsakka ja kauniin ruskea. Käänsin koivet ja varoin roiskuvaa rasvaa. Paistoin koipia lihapuolelta pari minuuttia ja nostin ne uunivuokaan. Toinen kaksikko koipia sai saman käsittelyn. Välissä kaadoin irronneen rasvan pois pannulta talteen.

Kun kaikki koivet oli pintapaistettu, kaadoin taas rasvan pois pannulta ja tilalle kaadoin punaviinin, timjamin, valkosipulin ja puolet karpaloista. Raaputin pannulta kaikki makuainekset irti viiniin ja annoin viinin kiehua kasaan melkein olemattomiin. Kaadoin viinin mausteineen ja karpaloineen koipien päälle. Lisäsin pannulle kanalientä sen verran, että sitä ylsi koipien nahan tienoille, mutta nahkaosa ei peittynyt liemeen. Viritin folion päälle ja laitoin vuoan uuniin 170 asteeseen kahdeksi tunniksi.

Mikäli olen braising-menetelmästä mitään ymmärtänyt, se tarkoittaa sitä, että liha kypsennetään niukassa liemessä. Lukemissani ohjeissa ei puhuttu erityisesti siitä, että ruoka peitellään  (koska se on varmaan niin itsestäänselvää), mutta tein joka tapauksessa niin. Oletan, että liemi haihtuisi pois, eikä mehevyyttä saavutettaisi ilman kantta tai foliota.  Älkää nyt sitten naurako ihan hirveästi, jos olen ymmärtänyt ihan väärin, vaan neuvokaa nätisti.

Kahden tunnin puolivälissä laitoin uuniin paahtumaan esikeitettyjä, ankanrasvassa pyöriteltyjä perunalohkoja, tässä sain samantien käytettyä koivista irronneen rasvan. Tällaiset perunat ovat parasta suklaan ja mansikoiden jälkeen, luulen. Kun koivet olivat olleet kaksi tuntia uunissa, nostin ne pois vuoasta ja peittelin ne astiaan folion alle. Kaadoin siivilän läpi vuoassa olevan liemen kattilaan, jolloin yrtit, valkosipuli ja karpalot jäivät kyydistä. Lusikoin varovasti liemen pinnalta näkyvää rasvaa pois ja lisäsin uuden setin kuivattuja karpaloita ja lorauksen punaviiniä ja keitin seosta hetken aikaa kastikkeeksi.

Koivista tuli meheviä, mutta suolaa ja pippuria lisäsimme lautasille kyllä ripauksen jos toisenkin.

nyt ei ole nälkä