Kuuman päivän antipastit

Markkinamuotia

Lämmönsäätelymekanismini ei ole ihan vielä ehtinyt mukaan tähän melkoiseen helteeseen. Aamulla kävimme markkinoilla, mutta harmiksemme siellä ei ollut nyt sitä myyjää, jolta ostimme perjantaina tuotteita. Olimme ajatelleet ostaa häneltä muutamia kauniita ravioleja, mutta se jäi jollekin toiselle kerralle. 

Päivällistä markkeerasi tänään antipastotarjotin, jolla oli reissun ensimmäinen verkkomeloni, parmankinkkua ja muutama makkaraa, joita markkinoilta ostimme. Kaikki kolme makkaraa olivat oikein hyviä, eivätkä niin vaikeita leikata kuin arvelimme. Muutama pieni viipale syöjää kohden riitti hyvin, eli makkaroista kului noin 2,5 cm jokaisesta. Kinkkua meni yhteensä 50 g. Ruokaohjeeksi tästäkään ei ole, mutta maistui hyvältä suolainen ja makea yhdessä ja jälkiruoaksi söimme matkan toisen rasiallisen kirsikoita. 

Giro d'Italian toisen viikon viimeinen etappi oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että sen loppuosasta tehtiin kokonaiskilpailua ajatellen neutraali, mutta loppukiri oli normaali. En ihan ymmärtänyt miksi näin, kyse ei ollut sääolosuhteista eikä mistään yleisöön liittyvästä. Koko etapin karussa ollut nelikko kesti maaliin asti ja voittajaksi ajoi Fredrik Dversnes Lavik, josta en hänestäkään ole koskaan kuullut. Giron sivut ovat taas jumissa, eikä lopputuloksia oikein löydy, mutta käsittääkseni Jonas Vingegaard edelleen johtaa kokonaiskilpailua. Huomenna ajajat huilaavat ja niin teemme mekin. 

Lyhyellä loppuosalla – kinkkua ja melonia

Tänään on ollut tähän asti reissun kuumin päivä, ellei Luxemburgissa ollut yhtä lämmintä. Siitä on niin kauan, ettei sitä enää muista. Kaikkien käytössämme olevien sääappien mukaan piti olla noin 20 astetta, pilvistäkin. Mutta koko päivä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, eikä ollut juuri tuultakaan. Leirialueella on ollut miellyttävä lomatunnelma, mutten tiedä onko alue ihan #complet. 

Kävimme pienellä rantakävelyllä laskuveden tullessa, kuljimme rantaa pitkin tämän kylän keskustan kohdalle, matkaa ei ole kuin vähän yli kilometri. Käväisimme kaupassa ja koska ei ollut ollenkaan vilu, päätimme syödä tänään jo muutama päivä sitten ostetun pienen melonin ja sille ostimme kaveriksi kaupasta parmankinkkua. Samalla lautaselle keräsimme vähän juustoa, päärynää ja oliiveja. Sen kummempia kokkauksia ei tälle päivälle tullut. 

Giro d'Italian 19. etappi oli rankka vuorietappi, Italiassakin lämpötilat ovat nousseet melko korkeiksi ja se lisäsi etapin vaativuutta. Käytimme surutta toukokuun mobiilidataa etapin katsomiseen, sillä kohta alkaa uusi kuukausi. Oli niin kirkas auringonpaiste, että osaksi meni kyllä kuunnelman puolelle tabletin kirkkauksien jäätyä alakynteen, mutta Selinien selostus toimii niinkin. Nicholas Prodhomme voitti etapin onnistuneella irtiotolla, tämä oli hänen toinen ammattilaisvoittonsa. Isaac del Toro johtaa kokonaiskilpailua, joka ratkeaa huomenna. Eipä siihen taida muilla olla sanomista kuin Richard Carapazilla. Sunnuntain päätösetappi on seremoniallinen ja se päättynee massakiriin, eikä sillä enää muuteta kokonaiskisan tuloksia olettaen, ettei tapahdu  keskeytyksiä.

Roman Saltimbocca

Nyt on perjantai ja taas Ranskassa on alkamassa pitkä viikonloppu, sillä täällä ensi maanantai on pyhäpäivä, toinen helluntaipäivä. En tiedä milloin se on Suomessa ollut pyhäpäivä tai onko  ollutkaan. Olimme hyvissä ajoin laskeskelleet päiviä ja päättäneet, että perjantaina jatkamme matkaa. Oli todella kivat päivät Saumurissa, se on juuri sopivan kokoinen kaupunki Loiren rannalla, on silta, on rantabaari, on leirialue saaressa, on creperie ja on boulangerie. Ja Lidl. Mutta minnekään ei reissulla kannata juuria kasvattaa, vaan jatkaa matkaa sillä hetkellä, kun on vielä kivaa ja kaikki hyvin. 

Halusimme kuitenkin pysyä vielä Loiren varrella ja kokeilla jotain meille uutta paikkaa. Viime vuonna Toursin ohitus ei mennyt ihan mallikkaasti, jouduimme väärässä kohtaa kapealle saarelle eikä siellä sitten ollut pelastavia siltoja eikä edes liikenneympyröitä ja päädyimme aivan liian likelle Toursin keskustaa. Tämän halusimme nyt välttää ja suunnitelma oli aamiaisen jälkeen valmiina. 

Poikkesimme Saumurin Intermarche Hyperiin, joka on luvalla sanoen ihan piip iso kauppa. Muistin, että sieltä ostimme vuonna 2014 paistinpannun, jonka viime vuonna hylkäsimme ostettuamme uuden pannun Alankomaista. Muistin myös, että pilasin hyvät nahkakenkäni, kun satoi kuin piip piipistä. Joskus jotain asioita on hyvä muistaa, mutta joitakin voisi myös unohtaa. Sinänsä kauppa ei tänään näyttänyt mitenkään erityisen tutulta, kun siellä kävimme. Ja kuulkaa, emme löytäneet sellaisesta Seppälän Prisma x 4 kokoisesta kaupasta vessapaperia. Onneksi sitä sentään on vielä pari rullaa jäljellä. Mutta oikeasti, missä on Saumurin Intermarchen wc-paperiosasto? Kertokaa jos tiedätte. 

Meillä oli aikomus ajaa punaisia teitä motarimaksuja vältellen, mutta sen piip ison hypermarketin pihassa teimmekin uusintapäätöksen ajaa motaria, sillä ei se voisi niin paljon maksaa ja muita hyviä ajatuksia. Eikä se kyllä maksanutkaan, eikä liikennettä ollut hirveästi. Ajoimme melkein kuten auton GPS tahtoi, paitsi siinä kohtaa, kun se alkoi opastella kohti Toursin keskustaa. Menimme Sari-navigaattorin mukaan periferiqueta (kehätie savoksi) pitkin kohti Toursin lentoasemaa ja sen kohdalta ysikymppinen vasempaan, tai oikeammin kiertoliittymän kolmannesta erkanemiskaistasta takaisin Loiren rantaan ja kohti Vouvrayn kylää. 

Vouvraysta olimme katsoneet valmiiksi kivan leirialueen ja juuri kun tulimme viimeiseen risteykseen huomasimme, että täällähän me viime vuonna koitimme löytää Auchan-ruokakauppaa, mutta sinne oli mahdoton päästä tulosuunnastamme. Jotkut kohdat maailmasta jäävät kummallisesti mieleen, vaikkei sitä tiedäkään. 

Leirialue löytyi ja pääsimme sinne jo ennen puoltapäivää, vaikka nettisivun mukaan pitäisi päästä vasta klo 14 eteenpäin. Mutta saimme sähköpaikan vain yhdeksi yöksi, jonka tähden sitten jatkammekin matkaa huomenna. Tämä on tosi sympaattinen pieni leirialue, vain 40 paikkaa, kivat saniteettitilat ja tiskipaikat, leirialuekirjasto ja kaikki. Otimme samantien pyörät esille ja lähdimme kohti Toursia, sillä halusimme nähdä siellä oleva katedraalin. Ajoimme ensin Loiren toiselle puolelle minun taidoilleni vähän liian isoa tietä ja suuria liikenneympyröitä, mutta joen ylityksen jälkeen oli hyvä pyöräväylä Toursiin asti. Kävimme katsomassa ison kirkon ja iso se olikin. Palasimme leirille joen toista puolta, jolloin olimme heti Toursissa oikealla puolella jokea eikä tarvinnut ajaa liian isoa tietä liian autoliikenteen seassa. 

Vouvrayssa kävimme iltapäivällä kävellen maistamassa viiniä Cave de Vouvrayn kooperatiivin myymälässä. Taas oli tosi kiva tapahtuma, muutama tilkka viiniä, jutustelua, alueen viinitaloista oppimista. Tuollaiset jutut ovat tosi hauskoja ja mieleenjääviä. 

Nyt on jo alkuilta, päivällinen on syötä ja tiskit tiskattu. Söimme tänään Roman Saltimboccaa. Olin jo ostamassa ohutta kanafilettä sitä varten, mutta hei, mehän olemme ranskassa ja ruokalajiin kuuluvaa vasikkaa on saatavilla joka ruokakaupassa. Niin olikin siinä aamuisessa hypermarketissa. Ei se ihan halpaa ollut, 178 g maksoi 5,34€. Se oli valmiiksi kaksi ohueksi leikattua viipaletta, ei tullut mitään hävikkiä.

Roman Saltimbocca

• 2 ohutta viipaletta vasikkaa (en tiedä mitä leikkuuta)
• 2 viipaletta parmankinkkua
• pippuria
• kuivattua salviaa (kun ei tuoretta löydymistään)
• 2 rkl voita
• 1 dl kuivaa valkoviiniä

Ripotin hieman pippuria vasikkaviipaleille ja asetin niiden päälle viipaleet parmankinkkua. Kiinnitin kinkun vasikkaan pitkällä cocktailtikulla. Ripottelin kinkun päälle paljon kuivattua salviaa. Sulatin pannulla pari rkl voita ja paistoin vasikkaviipaleita voissa ensin noin viisi minuuttia alapuolelta ja sitten toiset viisi minuuttia kinkkupuolelta. Käänsin vielä viipaleitten kylkeä ja kaadoin pannulle desin verran valkoviiniä, jossa lihaviipaleet saivat kypsyä vielä sen aikaa, että viini kiehui kokoon. 

Lisänä meillä oli loput Noirmoutierin perunat ja kaksi varastoissa ässehtinyttä porkkanaa. Keitin ne kypsiksi ja Antti maustoi voilla, suolalla, pippurilla ja persiljalla. 

Giro d’Italiassa oli viimeinen vuorietappi ja katsoimme sitä lopusta hetken aikaa. Santiago Buitrago ajoi ekana maaliin ja kokonaiskilpailua johtaa yhä Geraint Thomas. Primoz Roglic on toisena 26 sekuntia perässä ja Joāo Almeida on 59 sekuntia Geraintia perässä. Huomenna on henkilökohtainen aika-ajo, joka on ylämäkeen, sen jälkeen on enää seremoniallinen päätösetappi, joka päättyy sunnuntaina Roomaan. Huomenna vielä punnitaan kärjen voimat, sillä aika-ajo ylämäkeen ei ole kaikille, tuskin kenellekään herkkua. 

 

Vuorovettä ja antipasteja

Helatorstain jälkeinen päivä on Ranskassa ilmeinen rokulipäivä, leirialueet ovat yhä complet (paitsi tämä meidän, täällä on kyllä tilaa). Aamulla Ikean korkeaa laatua edustava kellomme oli taas pysähtynyt, mutta nyt arvasin auringon korkeudesta, ettei kello ollut puoli kolme. Antti kävi pyörällä ostamassa leipää ja hän viipyi niin kauan, että aloin ihmetellä. Hän oli patonkijonossa sijalla 18, joten siksi hieman kesti. Mutta oli hyvä patonki. Yhden huonon, tai tylsän patongin olemme tällä retkellä ostaneet, kaikki muut ovat olleet hyviä tai loistavia.

Aamupalan jälkeen ja vuorovesi-appin opiskelun jälkeen lähdimme pyöräretkelle katsomaan mantereelle vievää tietä (gois), joka aina nousuveden aikaan kaksi kertaa vuorokaudessa peittyy veteen. Olimme sopivasti paikalla, kun oli laskuveden huippu. Jestas mikä tungos, autoja ajoi yhtenä piip (entiset työkaverit tietää mitä piip tässä kohden tarkoittaa) merestä paljastunutta tietä molempiin suuntiin ja ihmisiä oli sadoittain tonkimassa merenpohjaa jonkunlaisten syötävien toivossa. Meitä pällistelijöitä oli myös sadoittain.

DeLorean-kerho oli lähtenyt ajelulle, ainakin kahdeksan tai kymmenen autoa ajoi letkassa mantereelta goisia pitkin saarelle. Kun olimme täällä viime syyskuun lopussa oli tietysti ihan sama vuoroveden vaihtelu nähtävillä, mutta missään ei ollut ketään tai ainakaan ei ollut tuollaista tungosta. Off season on paras season.

Ajelimme sitten vielä mukavaa merenrannan penkereen suojaamaa pyöräväylää tämänhetkisen majoituskylämme ohitse seuraavaan kylään ja poikkesimme syömään meren herkkuja. Nyt minäkin sain syödäkseni crevettejä ja Antti otti kuusi osteria. Olivat tämän reissun suurimmat ja parhaat kuulema. 

Iltapäivä leirialueella oli oikein rauhallinen. Ranskalaiset söivät lounasta omaan aikaansa ja siirtyivät sitten päiväunille, nyt he taas alkavat kaivautua mökeistään ja vaunuistaan, sillä ruoka-aika lähestyy. Me olemme kaiken aikaan noin 3-4 tuntia eri tahdissa syömisen kanssa alkuasukkaisiin verrattuna. Antti kävi vielä katsomassa, miltä pengertiellä näyttää, kun on nousuvesi. 

Meillä oli tänään päivällisen virkaa toimittamassa antipastolautanen, jolle keräsimme varastoistamme mitä sattui olemaan. Mukaan pääsi viime kesän hittiruoka meloni ja parmankinkku (se oli 40 asteen lämmöissä ainoaa jota jaksoimme syödä), minisalamia, mansikoita, oliiveja, patonkia ja kanarilletteä.

Giro d’Italia on taittunut yli puolenvälin, enkä voi väittää etteikö se passaisi minulle. Alkaa olla niin paha korealaisen ruoan puutostila, että pian tarvitaan pullo sojua! Sitä kyllä löytyy, ostimmehan sitä Bremenistä joskus huhtikuun alussa. Tänään ajosta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä Italiaa vaivaavat tällä erää kauheat rankkasateet ennätyskuivuuden jälkeen ja osan matkaa kilpailijat taittoivat bussissa liian pahan sään vuoksi. Loppu oli sitten taas kuivaa ja voittajaksi ajoi nuori kolumbialainen, jolla on niin pitkä nimi, että piti luntata pariin otteeseen: Einer Augusto Rubio Reyes. Thibaut Pinot tuli toiseksi ja minusta vähän ovelasti selostaja tuli sanoneeksi Pinotia tyhmäksi, kun sanoi voittajan ajaneen fiksummin. Minulla on kaunoja Thibautia kohtaan, sillä hän kerran väänteli rumasti naamaansa ja matki toista ajajaa, josta pidin. Koskaan en unohda enkä anna anteeksi, niin kerta! Kokonaiskilpailun osalta kärki ei vaihtunut, Geraint Thomas johtaa ja Primoz Roglic on toisena. 

Bataattignocchit ja lohikiemurat

Tänään oli vuotuisten gnocchien päivä. Viime vuonna tein pinaattignoccheja ja toissavuonna punajuurignoccheja. Nyt olivat vuorossa bataattignocchit ja niiden kaveriksi tein airfryerissä kypsennetyt lohikiemurat. Käytin viime vuotista gnocchiohjetta, otin vinkin bataatin paahtamiseen (keittämisen sijaan) tästä blogista. Tähän ruokaa pätee mummoni sanonta joka keitetyn paistaa, se makian maistaa, joka paistetun keittää, se mettään heittää. Tosin en kokeillut jälkimmäistä, suosiolla uskon. 

Bataattignocchit kahdelle

• 175 g paahdettua bataattia
• 100 g ricottaa
• 130-150g vehnäjauhoja + vähän jauhoja taikinan käsittelyyn
• sitruunan kuorta raastettuna
• pikkuisen parmesania raastettuna (noin puolikkaan tikkuaskin kokoinen pala)
• suolaa 
• iso kattilallinen suolattua vettä keittämiseen
• voita paistamiseen
• salvian lehtiä

Paahdoin ensin halkaistun bataatin airfryerissä, 150 asteessa ensin vartin ja sitten 200 asteessa vartin, aivan näppituntumalla siis. Kun bataatti oli kypsä, nostin puolikkaat lautaselle jäähtymään. Kun ne olivat jäähtyneet sen verran, että pystyin käsittelemään niitä, kaavin pehmeän sisuksen kuppiin. Surruuttelin massan sileäksi bamixilla. 

Kaavin bataattisoseen kulhoon ja lisäsin muut aineet, ricottan, juuston, sitruunankuoren, suolaa ja sitten jauhoja vähitellen niin, että sain aikaan oikein pehmeän taikinan. Taputin sen pinnalle vielä hieman jauhoja, vähän jauhoja jäi jäljelle, ne käytin sitten taikinan muotoilussa. Jätin taikinan asettumaan noin puoleksi tunniksi ja valmistelin muita juttuja sillä välin. 

Nostin liedelle pannun ja sille puolikuivattuja salvian lehtiä viime vuodelta. Luin jostain vinkin, että salvia kannattaa kuivattaa sellaiseksi hieman nahkeaksi, jolloin sen voi palauttaa lähes tuoreen veroiseksi liottamalla vedessä, tai öljyssä. Tällä kertaa se pehmeni ja sitten rapeutui pannulla voissa. Laitoin pannulle noin 35 g voita odottamaan ja toiselle levylle suuren kattilallisen vettä, jonka kiehautin ja suolasin. Laitoin sitten levyn pois päältä, vesi oli valmiiksi kuumaa, kun oli keittämisen aika. 

Ennen gnocchien muotoilua valmistelin vielä lohipalat, siitä kerron alempana. Sulatin voin pannulla ja kääntelin salvianlehtiä ja laitoin liekin pienelle pannun alla, voi ruskistui sopivasti, muttei palanut. Lehdet rapeutuivat hyvin. 

Gnocchien muotoilussa on hyvä olla tarpeeksi jauhoja, ensin leivinalustalla, sitten gnocchikaulimella (en tiedä sen oikeaa nimeä, puulasta, jossa on kapeita teräviä harjanteita, joita vasten taikinapallosta pyöräytetään) ja vielä leivinpaperilla, jolle valmiit gnocchit nostellaan odottamaan keittämistä. 

Kuumensin veden uudelleen kiehuvaksi. Kaavin taikinan jauhotetulle alustalle ja pyöritin sitä jauhoisin käsin pitkulaiseksi pötköksi. Halkaisin sen pitkittäin kahteen kapeampaan pötköön, jotka pätkin 14 gnocchiksi. Nostelin ne leivinpaperille jauhojen päälle. 

Kun vesi kiehui, nostelin gnocchit mahdollisimman nopsasti reippaasti kiehuvaan veteen ja kun kaikki olivat vedessä, pyöräytin varovasti lastalla veden pyörteelle, jotta gnocchit lähtivät mukaan pyörteeseen. Noin parissa minuutissa kaikki gnocchit nousivat veden pinnalle ja annoin niiden kypsyä vielä pari minuuttia. 

Nostin uudelleen lämpöä pannun alla ja nostelin gnocchit reikäkauhalla pannulle saamaan voikylvyn ja hieman rapeutta pintaansa. 

Lohikiemurat kahdelle

• 200 g kirjolohta kahtena nahattomana annospalana
• 2 viipaletta parmankinkkua
• suolaa ja pippuria
• sitruunankuorta raastettuna
• 1 tl oliiviöljyä

Kiepautin kummankin kapean lohipalan kiepille ja kiersin sen ympäri viipaleen parmankinkkua, solmin rullan paistinarulla. Ripotin päälle suolaa, pippuria ja sitruunankuorta. Otin pari pientä palaa leivinpaperia ja sutikoin niille pikkutipan oliiviöljyä ja nostin lohikiemurat paperipaloille ja palat palaselle foliota. Laitoin kalapalat folion päällä airfryerin koriin ja paistoin 200 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes kalan sisälämpötila oli 55 astetta. 

Annokseen nostin keskelle lohikiemuran ja Antti toimi kirurgina ja leikkasi paistinarun pois. Sommittelin pannulla rapeutuneet gnocchit ympärille ja valuttelin pannulla jokaisen tipan ruskistunutta voita ja kaikki paahtuneet salvianlehdet. Kehaisen nyt vaatimattomuuttani itseäni, olipa hyvää! Jollei gnocchien pidä olla justiinsa tuollaisia, niin sitten en tiedä millaisia niiden pitäisi olla. 

Giro d'Italian viides etappi oli viimeinen Sisiliassa ajettu, se päättyi Messinaan, joka on Vincenzo Nibalin kotikaupunki. Vincenzo päättää ammattilaisuransa tänä vuonna, mahdollisesti jo tähän kisaan, en ole ihan varma. Tänään Jaakko Hänninen oli pitkään mukana irtiotossa, hän sai mainiosti näkyvyyttä, vaikka hatja ajettiinkin kiinni hyvissä ajoin ennen maalia. Massakirin voittajaksi selviytyi Arnaud Demare ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Juan Pedro Lopez. Huomenna kisa jatkuu mantereen puolella. 

Hupsista-salaatti

Keventäminen on tammikuussa usein aiheellista, myös CampaKeittiössä. Käymme kaupassa mahdollisimman harvoin ja mietimme, miten lautaselle päätyisi jotain hyvää ja kevyttä. Välillä kuitenkin käy, että vain hyvää-osuus toteutuu, vaikka aikeet ovat olleet hyvinkin vilpittömät. Tässä salaatissa oli hupsista-osastoa sekä buffalomozzarella että parmankinkku. Se on kuitenkin puolustuksekseni sanottava, että kumpaakin oli valmiiksi jääkaapissa ja pitihän ne pois käyttää.

Hupsista-salaatti kahdelle

• erilaisia salaatinlehtiä
• 1 verigreippi
• 10-15 eriväristä kirsikkatomaattia
• 10 cm pätkä kurkkua
• 2 päärynää
• 8 viipaletta melkein läpinäkyvän ohutta parmankirkkuviipaletta
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• oliiviöljyä
• hunajaa
• suolaa ja pippuria
• herneenversoja
• basilikaa

Levittelin tarjoiluastian pohjalle sen verran salaatinlehtiä, että se huolettomasti peittyi. Päälle sommittelin kurkkuviipaleita, puolikkaita kirsikkatomaatteja ja fileroituja greippilohkoja (mehun puristin talteen greipinraadosta). Kuorin päärynät ja leikkasin ne kahdeksaan lohkoon. Leikkasin kinkkuviipaleet puoliksi ja käärin kaikki 16 päärynälohkoa kinkkuviipaleiden puolikkaisiin. Nostelin kinkkukääreiset päärynäpalat vadille ja niiden väleihin asettelin viipaleiksi leikatun mozzarellan. 

Säästämääni greippimehuun sekoitin lorauksen oliiviöljyä ja maustoin täten muodostuvan salaattikastikkeen hunajalla, suolalla ja pippurilla. Lurittelin kastiketta salaatin päälle ja koristelin muutamalla herneenversolla ja basilikalla. 

Elokuvajuhlat jatkuvat, tänään katsoimme Notting Hillin ja Love Actuallyn, nyt on vähäksi aikaa Hugh Grant-kiintiö täynnä, kolmanneksi katsoimme High Fidelityn. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Kun oikeasti ei tarvisi yhtään lisää ruokaa – juustotarjotin

Eilen vietimme työpaikan perinteisiä pikkujouluja. Niistä puuttui yksi tärkeä asia, nimittäin Joulupukki. Hän oli tällä kertaa out of office, täysin tavoittamattomissa, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää näin huippusesongin jälkeen. Lahjat hän onneksi oli toimittanut perille ja osaammehan me itsekin lahjat jakaa. Jälleen kerran moni sai jotain sellaista, mitä todellakaan ei tiennyt tarvitsevansa. 

Jos pukki puuttuikin, niin ruokaa ei puuttunut. Olimme jo päivällä työpainotteisen virallisen osuuden puolivälissä syöneet ravitsevia ja terveellisiä pizzoja ja kebap-annoksia. Pulkkamäen hurjien käänteiden päätteeksi söimme kodassa grillattuja makkaroita, jotka toisesta päästään olivat mustamakkaroita (ei vaikuttanut menekkiin) ja Jekkutytön kotona söimme vielä lisää. Tarjolla oli lämpimiä piirakoita, salaatteja ja minun aamulla sommittelemani tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä. Kun me lähdimme kotiin puolilta öin, jäi keittiöön vielä puolimetrinen pino hodarisämpylöitä tykötarpeineen, mutta arvelen nekin tulleet syödyksi. 

Juustotarjottimelle latasin pääasiassa viime viikolla Virosta tuomiamme herkkuja. Oli sillä myös Lidlin tuotteita ja omista kaapeista kerättyjä lisukkeita. Otin suurimman metallisen ovaalitarjottimeni ja sille tuli seuraavaa:

Tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä monelle muutenkin jo mahansa täyteen ahtaneelle

• 1 kolmion mallinen pala sinihomejuustoa (Lidlistä)
• pieni kiekko camembertiä
• pieni kiekko brietä
• palanen goudaa
• palanen comtéa
• 1 virolainen kestomakkara (salamityyppinen) 
• 1 paketti serranonkinkkua
• 1 paketti parmankinkkua
• 2 viikunaa
• joku hilloke, en muista mikä se olikaan
• vaaleita rypäleitä
• tummin rypäleitä
• keksejä

Muutoin tässä ei ollut isompaa vaivaa kuin aukoa paketteja ja leikata kestomakkara viipaleiksi ja rypäleet pikkutertuiksi. Myös isot kinkkuviipaleet leikkasin pienemmiksi paloiksi, että riittää useammalle ja puikin juustojen pieleen pieniä juustoveitsiä. Käärin tarjottimen leveää sellofaaniin ja pidin sen viileässä kotoa lähtöön asti. Kyläpaikassa nostin tarjottimen heti saavuttuamme pöydälle, että juustot ehtivät lämmetä. Siihen nähden, miten paljon ruokaa oli tarjolla, juustotarjotin oli huomattavasti huvennut silloin, kun lähdimme kotiin. Joku voimakkaampi kova juusto olisi ollut paikallaan. Mustaleima olisi kyllä sopinut hyvin tähän settiin. Keksit eivät  mahtuneet tarjottimelle, ne olivat tarjolla erikseen. 

Nyt on taas pikkujoulut juhlittu, en muista enää ovatko nämä vuotuiset iloittelumme todella ennenaikaiset vai pikkuisen myöhässä, muttei sillä ole suurta väliä. Tärkeintä on olla iloinen ja viettää aikaa yhdessä, sitten se arkikin siellä töissä sujuu taas mukavasti pitkän aikaan. Ai niin, meillä oli myös erittäin pieni juhlija mukana, juuri kuukauden täyttänyt ja hän viihtyi mainiosti äidin työkavereiden syleissä nukkumassa sen aikaa, kun äiti kävi moikkaamassa meitä. Aah sitä vauvantuoksua! Saattoi aiheuttaa nuoremmissa kollegoissa pientä tartuntaa.

Seuraavassa postauksessa jatkuu taas Viron kartanokierros ja tiedossa on vielä myös kolme ravintolapostausta samalta matkalta.

Jo on aikoihin eletty

Kuten olen kertonut toisen blogini CampaCaminon puolella, sai pitkä kävelyretkeni aikaan sen, että olen päättänyt olla muille ihmisille more Humble And Kind. Tänään se ilmenee niin, että Kammenpyörittäjä saa syödä ulkojuustoja sisätiloissa. Yleensä sellaista ei tapahdu kuin kovimmilla pakkasilla. Oikein voin tuntea kuinka sädekehä leijuu pääni yläpuolella ja hieman sekoittaa uutta kampaustani, casuaalia sykeröä päälaella, jonka saan laitettua ilman, että silmät ovat viirussa. 

Päivän Italia-panostus keittiön puolella tarkoittaa runsasta antipasti-tarjotinta vain meille kahdelle, kunhan työvuoro päättyy Kammenpyörittäjältäkin. Koska olemme aikuisia, eikä tarvitse ruokkia ketään muuta, en tee ns. oikeaa ruokaa lainkaan, vaan vieläpä istumme television ääreen, otamme lasilliset viiniä ja antipastit eteemme lattialle ja pidämme picknicin matolla, kuten talvella joulun aikaan usein teimme. Silloin olikin pimeää, mutta nyt on ihanin kevät!

Keräsin tarjottimelle kunnon palasen gorgonzolaa (eikä se edes haise kauhean pahalle), pienen palan pecorinoa, jotain kovaa italialaista juustoa, jonka nimen jo unohdin ja buffalomozzarellapallon. Lihapuolta edustaa salami ja parmankinkku. Sivustoille keräsin tomaatteja ja juustojen väliin estämään niitä riitelemästä oliiveja. Keskelle laitoin vielä keon vadelmia. Niille aion ripotella hieman balsamicoa ja mozzarellalle oliiviöljyä, kunhan picnicin aika koittaa. Muutama lehti basilikaa ja patonki paloiksi, niin eiköhän sillä nälkä siirry seuraavaan syömiseen?

Giro d'Italian viides etappi on koko kilpailun pisin ja sitä pääsemme katsomaan tallenteelta. Eilen pinkki paita lähti Marcel Kitteliltä, mutta se nyt oli ihan odotettavissa, sillä hän ei ole mäkimies ja etapin lopulla oli varsinainen tapponousu. Koitan olla kurkkimatta Giron sivuilta, etten vain vielä näe, kuka tänään voittaa ja kuka johtaa kilpailua.

EDIT: Vielä ehtii mukaan Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan jättämällä kommentin tänne.

Germaaninäkemys salaatista

Aamuinen foodgawker-seikkailuni tuotti sen verran tulosta, että valitsin päivälliskanan lisäkkeeksi ruokalajin, jolla oli vähän humoristinen nimi, saksalainen perunasalaatti (hauskaa siis oli se, että ruoan nimi oli salaatti). Se vain näytti kuvassa niin hyvältä ja olin ollut melkein koko viikon syömättä perunaa, joten perunakiintiömittarini oli pahasti punaisella. Toisekseen meillä oli nyt varmasti kaapissa kapriksia, niitä suloisia, suolaisia pikkupalleroita, joita uupui jostain taannoisesta kokkauksestani, mutta sittemmin olin muistanut ostaa. Kolmanneksi (näköjään vaatii paljon puolusteluja syödä tällaista ruokaa) sain siihen käytettyä eiliseltä pizzatehtailulta ylitse jääneet parman- ja serranonkinkkupakettien loput. Vinkit tähän "salaattiin" otin täältä. Luonnollisesti tuunasin ohjetta mieleni mukaan.

• 10 keskikokoista perunaa
• 1 punasipuli
• 2 isoa viipaletta parmankinkkua
• 4 viipaletta serranonkinkkua
• 1 rkl dijonsinappia
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 3 rkl ankanrasvaa
• 2 rkl pieniä kapriksia
• pieniä tomaatteja
• persiljaa
• mustapippuria

Kuorin perunat ja leikkasin ne suupalan kokoisiksi. Höyrytin perunapalat lähes kypsiksi ja nostin ne lävikköön jäähtymään. Sulatin pannulla teelusikallisen ankanrasvaa ja paistoin silpuksi leikattuja kinkkuja hetkisen. Siirsin kinkkusilpun lautaselle odottamaan. Lisäsin ankanrasvaa pannulle ja kuumensin sen oikein kuumaksi. Kun ankanrasva melkein kärysi, kumosin perunat pannulle ja annoin niiden hetken kihistä ennen kuin liikuttelin niitä sen verran, etteivät ne tarttuisi pannuun. Heti perunoihin alkoi muodostua kaunista rapeaa pintaa. Pienensin hieman lämpöä ja paistelin perunoita noin 5 minuuttia, ennen kuin lisäsin mukaan punasipulisilpun. Kun perunoissa alkoi olla houkuttelevan näköinen rapea kuori ja sipulit olivat pehmenneet mukavasti, kumosin pannulle punaviinietikan ja dijonsipapin. Hetken kuluttua lisäsin kinkkusilpun, kaprikset, kourallisen keltaisia ja punaisia  pieniä tomaatteja ja rouhin päälle runsaasti mustapippuria. Juuri ennen tarjoilua koristelin pannullisen näitä herkkuperunoita vielä kasvihuoneessa viihtyvälla persiljalla. Lisäke oli erittäin maistuvaa, mieleen tuli kyllä parin viikon takainen pääroolin kahminut ruusukaalilisäke.

Aamuinen pyörälenkki oli osaltani voitokas siinä mielessä, että sain pidettyä keskinopeuden hieman aiempaa korkeampana, eivätkä Kuikan mäet kukistaneet minua. Ensimmäistä kertaa ikinä ajoin hetkellisesti pyörällä yli 50 km/h nopeudella, enkä yhtään lujempaa olisi uskaltanut lasketellakaan.

Tartinet aamiaiselle

Otimme tuntumaa ranskalaisiin aamiaistapoihin syömällä tänään tartineja, jotka ovat ns. open sandwichejä, olisiko se sitten suomeksi vaikka voikkari? Leipien päällysteissä on mielikuvitus rajana ja tein aamiaiselle sekä suolaisia, että makeita vaihtoehtoja. Leikkasin tuoreesta vaaleasta, rapeakuorisesta leivästä vinottain viipaleita. Makeisiin leipiin tein ricottasta levitteen, jonka maustoin ripauksella sokeria ja lirauksella vaniljauutetta. Levitin ricottaa leiville ja asettelin mansikoita ja mustikoita osalle leivistä, osalle ison lusikallisen viime viikolla tehtyä raparperikompottia.

Käänteismakeisiin leipiin laitoin pohjalle sipauksen tuorejuustoa. Osaan leivistä tuli päälle parmankinkkua, tomaattia ja basilikasilppua. Osaan laitoin parmankinkun päälle munakokkelia, goudaraastetta ja ruohosipulia.

Koska sain ajatuksen näiden leipien laittamiseen vasta tänä aamuna, en ollut varautunut erityisesti niitä varten. Seuraavalla kerralla kokeilemme savukalaa tai graavia lohta, oliivitahnaa, keitettyjä kananmunia viipaleina, tuoreita hedelmiä mascarponen päällä jne. Nyt minulla oli vähän kiire muutenkin, mutta olisi hauska valmistaa oikein monenlaisia leipiä valmiiksi sopimaan jokaisen makuun. Tartinien sanotaan sopivan yhtälailla alkupaloiksi, brunssille, lounaalle ja iltapalalle ja vaihtoehtoja on tosiaan niin paljon, kuin vain ehtii keksiä. Myös erilaisia leipälaatuja voi käyttää aivan vapaasti.

Tour de Francen 17. etappi oli jälleen kiinnostava. Eilisen dopingkohun jälkeinen harmistus kotikatsomossa on jätetty nyt taakse ja keskityimme seuraamaan vuorietapin edistymistä. Välillä reitti kulki sumun keskellä, näytti todella pelottavalta, kun ajajat laskivat täyttä vauhtia sumun sekaan. Pallopaidassa jatkaa Thomas Voeckler ja hän varmisti jo mäkimestaruuden. Keltaisen paidan pitää edelleen Wiggins, jonka pulisongeista en vieläkään pidä ollenkaan. 

Possua italialaiseen tapaan

Kaunis sää houkutteli meidät ulos jo aamusta, monenlaista kasvihuonehommaa tuli valmiiksi ja kerrankin kaikissa taimissa on nimilappu. Viime kesänä meillä oli  muutamia mysteerikasveja ja yrttituntemukseni oli kovilla. Luulin yhtä puskaa puoli kesää timjamiksi, kunnes joku tietävämpi kertoi mikä se oikeasti oli. 

Päivällissuunnitelmat olivat vielä aamusta aika avoinna, vain pääraaka-aine oli päätettynä. Auringonpaiste vakuutti minut siitä, että grillaaminen on hyvä ajatus ja niin se olikin. Olimme ostaneet possun sisäfileen ja etsiskelin sille italialaista lähestymistapaa. Se löytyikin helposti. Monessa lähteessä mainittiin parmankinkkutäytteinen possunfile ja koska jääkaapissa oli parmankinkkua, oli valinta tehty. Siistin fileestä kalvot pois ja leikkasin sen pitkittäin niin, että lihasta muodostui litteä levy. Levitin parmankinkkuviipaleita lihan päälle. Leikkasin aurinkokuivattua tomaattia (jota oli kuin olikin avattu purkki jääkaapissa) suikaleiksi ja asettelin niitä jonoksi kinkkuviipaleiden päälle. Tomaatin viereen sommittelin pieniä paloja vuohenjuustoa. Ohjeissa oli usein käytetty mozzarellaa, mutta se ei ole toisen teinin suosikkia, joten hellämielisesti vaihdoin juuston hänellekin mieluisaan. Koska täytteet olivat suolaisia, en maustanut possunlihaa muuten kuin pippurilla päältäpäin. Sidoin fileen kiinni paistinarupätkillä muutaman sentin välein ja rouhin pippuria päälle. Olin tuuminut laittaa basilikalehtiä täytteeseen, mutta unohdin ne tyystin.

Grillasin liharullia joka puolelta kuumalla parilalla noin 20 minuuttia. Pakkaus pysyi hyvin kasassa eivätkä täytteet pursuneet ulos. Samalla kun possu kärisi grillissä, lisäkkeet valmistuivat grillin toisella parillalla. Olin höyryttänyt suuria perunoita ja halkaisin ne kypsinä kahteen osaan. Öljysin niiden pinnan ja maustoin suolalla ja pippurilla. Perunat saivat rapean pinnan grillissä. Samoin grillasin halloumia ja greippilohkoja.

Tänään en onnistunut siinä, että olisin arvioinut ruoan määrän oikein. Flunssasta toipuvat teinit eivät syöneet paljon ja minullakin silmät olivat syöneet huomattavasti enemmän kuin vatsa veti. Huomenna on sitten tähdenlentopäivä, perunoita ja lihaa jäi yli sen verran, että jonkun lisäosion kanssa niistä saanee jotain pyttipannun tapaista aikaiseksi. 

Oli mukava syödä ulkona, aurinko paistoi kauniisti ja terassimme suojainen sijainti sai vain 13 asteen lämmön riittämään mainiosti. Nauroimme koko perhe minulle makoisasti, kun huomasin syöneeni esiliina ylläni, kuten kunnon emäntä ainakin! Olen oppinut, että grillatessa aina roiskuu ja käsiä pitää pyyhkiä koko ajan, riittävän monta lempipaitaa rasvaläikillä pilattuani essu on nyt päällä aina, kun teen ruokaa tai leivon.

Giron kahdeksas etappi ajettiin jälleen kauniissa kesäsäässä, moni ajaja ajeli paita auki, mutta Peter Selin tiesi kertoa jonkun kisakomitean pohtivan ankarasti pitäisikö moinen holtittomuus kieltää, samoin ajosukkien pituutta tämä tähdellinen komitea tuumii. Etapin voitti Colnago-tallin Domenico Pozzovivo, hän saavutti uransa ensimmäiset etappivoiton. Kilpailun johtaja Ryder Hesjedal piti pinkin paidan, vaikka jossakin vaiheessa näytti, että paita menee vaihtoon.

Domenico Pozzovivo ensimmäisellä etapilla

1-vuotisarvonta tortanoa pureskellen

Giron kuudes etappi vaikutti hyvin ankaralta puurtamiselta. Italialaiset maisemat näyttivät ärsyttävän kesäisiltä ja sää lämpimältä, mutta kai se on ymmärrettävää, että Tanskassa oli kylmempää kuin Italiassa? Voittajaksi sinnitteli irtiottonsa pitänyt Miguel Angel Rubiano Chavez (kaunis nimi kertakaikkiaan, eikö olekin?). Lampren Adriano Malori johtaa nyt kokonaiskilpailua. Katsomme tallenteen etapilta huomenna tarkemmin, nyt vain vilkuilin leipomisen ohessa kisaa ja vakoilin lopputuloksen Steephillin sivuilta.

Kävin lukemassa taas mukavaa Pullan paikka-blogia ja mitä sieltä löytyikään? Siellähän oli ihan vastikään postattu tortano, joka on täytetty italialainen leipä! Riemastuin kunnolla, sillä tässä saisin yhdistettyä jälleen  hävikin vähentämisen ja Italian. Jauhojen määrä ei vielä ole sanottavasti pienentynyt, mutta jos tähän tahtiin leivon, alkaa se jossain näkyä. 

Vilkuilin ohjeita muualtakin, mutta palasin sitten Pullan paikan ohjeeseen. Tein aluksi taikinan, johon tuli:

• 3 dl haaleaa vettä
• 15 g tuorehiivaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• reilu ripaus suolaa
• 2,5 dl durumvehnäjauhoa
• 4 dl erikoisvehnäjauhoa

Jääkaapissa oli simanteosta jäänyt vajaa hiivapaketti, oli siitä poissaollessame jotain muutakin tehty, sillä ihan vähän reunoistaan kuivunut hiivapalanen oli juuri sopivan kokoinen. Hävikki vältetty! Murustin hiivan rakkaaksi käyneeseen Mason-kulhooni (joka muuten on ihan jatkuvasti minulla hukassa, iso valkoinen vati, en vain näe sitä, vaikka se olisi ihan keskellä pöytää!). Kaadoin päälle 3 dl haaleaa vettä. Eipä mennyt vettä hukkaan! No, vitsi vitsi. Lisäsin veteen suolan, hunajan ja öljyn. Raviolihommista oli jäänyt pussinpohjallinen durumjauhoja ja ne pääsivät nyt tositoimiin, pussi tyhjäksi ja taas hävikki oli vältetty ja jauhot käytetty ennen kuin parasta ennen-päivämäärä olisi ollut aikoja sitten. Lisäsin erikoisvehnäjauhoja, taas pussinpohjallisen, pikkuhiljaa ja alustin taikinan pehmeäksi joustavaksi palloksi. Taikinaan meni siis kolmea sellaista ainesta, joiden pakkaukset ovat olleet aikansa avattuina ja hyvin jo vaativat käyttöään. Itseasiassa oliiviöljykin oli peräisin kanisterista, jonka tänään käytin loppuun. Tein leipälevitettä ja kanisterin vihoviimeinen loppu meni pulloon, joka on aina saatavilla ruoanlaiton ohessa. Kammenpyörittäjä on jo himoinnut tuota kanisteria, siitä saa kuulema hyvän kasvatusruukun kasvihuoneeseen. Taikina sai kohota rauhassa kaksinkertaiseksi.

Pullanpaikassa kerrottiin, että tortanoon voi upottaa yhtä jos toista täytettä ja tämähän on aivan unelmajuttu, kun miettii kuukauden Hävikistä herkuksi-teemaa. Kammenpyörittäjä toi  maaliskuussa Saksasta mittavat varastot leikkeleitä, joita olemme yrittäneet hallinnoida päivämääräperusteisesti. Kaikesta tormakkuudesta huomimatta löysin jääkaapista yhden avatun meetvurstipaketin (jossa päivämäärää oli vielä ensi kuulle) lisäksi avaamattoman italialaisen ilmakuivatun kinkun pakkauksen, jossa komeili hämmästyttävän likeiseltä kuulostava päivämäärä, 12.5.2012. Tortano on ihan omiaan tälle lapsipuolen asemaan joutuneelle kinkulle. Hävikki vältetty kiperästi!

Juustopaloja meillä on välillä liiallisia määriä, ostamme niitä innolla, maistammekin, mutta loppuunkuluttaminen ei ole paras kohta tässä tarinassa. Keräilin erinäisiä juustopaloja pöydälle ja laitoin niistä kaikkia, jotka eivät haisseet kovin pahalle. Kammenpyörittäjä pitää hämmästyttävän pahanhajuisista juustoista, noin sivumennen sanoen. Raastoin juustot karkeaksi raasteeksi, sitä tuli noin 1,5-2 dl. Viimekesäisiä kuivattuja yrttejä on vielä vähän jäljellä, osasta on nimilappu salaperäisesti kadonnut, mutta melkein kaikki joskus vihreää ollut kelpasi. Keräsin kuppiin kaikkia, joista vähänkin aavistin, mitä ne voisivat olla, vain stevia, rosmariini ja minttu eivät saaneet armoa. Kuudesta päällekkäin kerätystä pakasterasian pinosta, jossa kuivattuja mausteita (ovat niitä hyviä rasioita, jotka pinoutuvat kätevästi ja kansi tarvitaan vain päällimmäiseen) on talven ajan ollut, meni kolme tyhjäksi! Eivätpä kummittele keittiötason reunalla, hävikki ainakin puolittunut!

Kun taikina oli kohonnut kaksinkertaiseksi, kumosin sen jauhotetulle leivinlaudalle. Pullan paikka neuvoi, ettei taikinaa kaulita, vaan taputellaan hellästi noin sentin paksuiseksi levyksi. Olin luullut, että jääkaapissa lymyilisi purkinpohja aurinkokuivattua tomaattia, mutta ei sitä sittenkään ollut. Mutta punaista pestoa oli ja senhän minä tähän käytin, ilman muuta. Olemme välillä tärvänneet pestopurkkeja useampia, kunnes aloimme olla tarkkoja siitä, että pestoa otetaan aina puhtaalla lusikalla ja purkki pidetään tiukasti suljettuna ja yritetään käyttää mahdollisimman nopeasti. Silti välillä pesto pilaantuu. Nyt pesto oli kunnossa ja kierrätyslaatikko ilahtui tyhjäksi menneestä purkista. Levitin peston taikinalevylle jättäen pienen täytteettömät reunukset. Peston päälle  sijoittelin kinkkuviipaleet, juustoraasteen ja yrttisilpun. Kostutin taikinalevyn täytteettömät reunat vedellä ja käärin taikinalevyn löyhälle rullalle, jonka nostin varovasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Käänsin rullan rinkiläksi ja puristelin päät yhteen. .

Annoin rullarinkilän kohota leivinliinan alla vielä puoli tuntia, sinä aikana kuumensin uunin 250 asteeseen. Kun laitoin leipärullan uuniin, alensin lämpötilan 200 asteeseen  ja paistoin pyöryläistä noin 35 minuuttia. Leipä oli lämpimänä todella hyvää, se ei tarvinut mitään lisuketta (paitsi kylmää valkoviiniä äidille), täyte oli mehevää ja leipä ilmavaa. Ohje jää varmasti vakiokäyttöön kaikkien kampanjoiden ja teemojen mentyäkin, kiitos vielä Pullan paikalle ideasta!

Campasimpukan synttäripalkinnon saaja on selvillä!  Koska kyse on yksivuotiaasta blogista, palkinto lähtee ykkösenä kyseisessä postauksessa kommentoineelle. Reilua vai mitä? Olen blogeista lukenut, kuinka jotkut ottavat hyvin vakavasti nämä arvonnat, käyttävät jotain ohjelmiakin arpoessaan, minä en kertakaikkiaan ole niin vakavamielinen ihminen. Niinpä Saimalle lähtee paketti, jossa on Giro d'Italian virallinen avainnauha, jonka ostanut on tukenut myös Unicefia. Toisena osiona on jo siviilipoluille pyöräilemään siirtyneen Lance Armstrongin lanseeraaman LIVESTRONG-kampanjan keltainen ranneke, joka edelleen näkyy pyöräilypiireissä. Saiman saama kappale on aivan kampanjan alussa USA:sta ostettu "antiikkikappale". Kolmantena osiona on niinikään pyöräilyyn liittyvä tämän kevään uutuus, MyKnoaky, joka on ammattipyöräilijä Andreas Klierin aloittaman projektin symboli. Olen ottanut Saimaan yhteyttä, jotta hän saa tämän kolmen tarpeellisen tarvikkeen setin mahdollisimman pian. Hän varmaan pian ihmettelee, miten tulikaan toimeen ilman niitä näinkin kauan.