Ylioppilaan juhlissa

Olen täti kahdelle nuorelle, sukumme kutistuvat kummankin puolella ja pojillammekin on vain kaksi serkkua. Toista heistä juhlittiin tänään, kun hän pääsi ylioppilaaksi. Minulla ei ollut osaa eikä arpaa tarjoiluihin, muuten kuin kuohuvien osalta. Hankimme riittävästi kevään hittiä, Jaume Serra Brutia. Kammenpyörittäjä laski juoman määrän oikein, joten hänet voinee nyt nimittää virallisesti juomanlaskijaksi. Juhlittavan mummi, äitini teki pohjoisen perinteisiä kahvipöydän tarjottavia, kampanisuja. 

Sisareni oli tehnyt ihastuttavia valkosuklaajuustokakkuja, jotka tekivät hyvin kauppansa. Minua jännitti kaverina, kun sisareni aukoi juustokakkua vuoastaan, muttei huolen häivää, kakkujen rakenne oli täsmälleen oikeanlainen.

Ennen juhlallisuuksia kävimme aivan naapurissa olevassa Hella&Herkussa, blogaanimiiteistä tutun  Annan kaupassa. Löysin taas monta tuotetta ostettavaksi, nyt on 00-jauhoja huomiseen Giron-päätöspizzaan ja pistaasitahnaa, jonka ihanuudesta olen lukenut monesta blogista. Kotimatkalla piipahdimme myös Heinolan Heilassa, josta mukaan lähti suklaata, ruisleipää, sinappia ja sahtia (joka oli pahaa! en ole sahdin ystävä).

Tämän päivän Girosta näimme vain 2,5 km lopusta, sillä eilenillalla yhteistuumin tehty ajastus ei taaskaan toiminut, murrr. Mutta se ei ole Peterin eikä Christianin vika. Nairo Quintana johtaa ja huomenna kilpailu päättyy Triesteen. 

Grappatessa roiskuu!

Grappa on tuhtia tavaraa, se on viinintekemisestä jääneestä mäskistä tislattua vahvaa alkoholia, jonka ei ole vielä koskaan maistanut hyvältä suussani. Eipä noita kokeilujakaan turhan monta ole. Tulin kurkistaneeksi mitä foodgawker sanoo grappasta ja olihan siellä ohjetta jos jonkinlaista, johon tätä viinaa käytetään. Mielenkiintoisin oli aivan Giro d'Italiaa varten Wonderland Kitchen-blogissa kehitelty cocktail. Tuotahan ei millään voinut vastustaa, vaikka sitten olemmekin grappapullon kanssa helteessä, että mitä sille sen jälkeen tehdään. 

Vaaleanpunainen cocktail Giron kunniaksi

• 1,5 oz (1 oz= 0.29 dl) grappaa
• 0,5 oz kuivaa vermuttia
• 0,5 oz sitruunamehua
• 0,5 oz vadelmasiirappia
• 0,25 oz Sambucaa
• 1 kananmunan valkuainen

Mittaa sekoitusastiaan grappa, vermutti, sitruunamehu, siirappi ja valkuainen. Ravista 7-10 sekuntia, että valkuainen emulgoituu. Lisää jäitä ja ravista kunnolla. Siivilöi juoma lasiin, jonka olet huljuttanut Sambucalla. Valkuainen nousee juoman pinnalle. Nyt pitää keksiä, mitä teemme tuolla Sambuca-pullolla... Loputon suo. Jos pitäytyisi kossussa, ongelmat eivät välttämättä olisi pienempiä, olisivatpa vain toisia.

Kokeilin drinkin tekemistä jo viime viikolla, mutta sain aikaan todella pahan makuisen litkun ja kuvastakin tuli aivan kauhea. Sen lisäksi roiskuttelin juomaa pitkin poikin. Tänään kun Giroa ajettiin Grappan maisemissa, sain Kammenpyörittäjän suostuteltua kokeilemaan cocktailin sekoittamista. Tulkkasimme yhdessä ohjetta ja mittasimme aineita. Kammenpyörittäjä onnistui paljon minua paremmin ja juoman rakenne tuli varmaankin oikeanlaiseksi. Ei siitä silti hyvää tullut. Campasimpukasta ei taida tulla Kivistön torstaidrinkeille kilpailijaa.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme.

Eilen katsoimme kyllä Giroa, mutta jonkunlainen laiskuus iski, enkä saanut aikaan mitään italialaista ruokaa. Tänään ajettiin henkilökohtainen aika-ajo, jossa nopein oli sievästi vaaleanpunaiseen sonnustautunut Nairo Quintana. Hän kasvatti kokonaiskilpailun johtoaan yli kolmeen minuuttiin. Toisena on Rigoberto Uran Uran. Huomenna käymme pikaisesti pääkaupungissa lakkiaisissa. Saattaa olla, ettemme ehdi Giroon paljon paneutua, saati kokkailuun. 

Sekavaa Giroa

Tänään oli sellainen päivä, että kokkailun sijaan nautimme italialaisia viinejä. Erinäiset kiireet ja harmit ovat olleet ilonamme. Enpä olisi uskonut, että minäkin olen niin puhelimestani riippuvainen, että vuorokauden yhteyskatkos sai oloni lähes ahdistuneeksi. Piti varaluurilla laittaa ilmoitusviestejä, joihin kukaan ei tosin reagoinut. Nyt taas olen paikallani maailmassa ja ahdistus on poissa.

Giro d'Italiassa oli kiinnostava etappi. Eilistäkin vielä puidaan, jotain laskuosuutta vaaditaan mitätöitäväksi ja se  voi vaihdattaa pinkin paidan takaisin Rigoberto Uran Uranille. Heti etapin jälkeen tämänhetkinen suosikkipoikani Nairo Quintana puki pinkkiä päälleen. Tänään etappivoittoon ylsi kisaan villillä kortilla yllättävästi päässyt Bardiani CSF-tallin Stefano Pirazzi. Oli liikuttavaa nähdä hänen ilonkyyneleensä voiton jälkeen. Näissä kohdin äidinvaistoni pääsevät aina valloilleen, sillä ihan kaikki pyöräilijät ovat paljon minua nuorempia ja todella moni voisi olla ikänsä puolesta poikani. No, on siellä muutamia pikkuveli-ikäluokkaa oleviakin. Jussi Veikkanen oli mukana pitkässä irtiotossa ja ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen suuressa etappikilpailussa ollen kuudes maalissa. 

Huomenna minulla on vapaapäivä ja pohjoisen sukulaiset saapuvat kyläilemään. On aikaa kokkailla ja suunnitelmissa on taas jotain italialaista. Kammenpyörittäjä saa nauttia työnteosta huomennakin, sillä tasan eivät käy onnen lahjat.

Paidanvaihtoa ja Pasta Alfredoelmaa

Voi miten surkeassa säässä ajettiin Giro d'Italiassa tänään! Viiden etapin ajan kilpailua johtanut Rigoberto Uran Uran joitui vaihtamaan takaisin tallinsa paitaan ja vaaleanpunaiseen pukeutui maanmiehensä Nairo Quintana voittaen etapin. Pitkään kahden vuoden takainen Giro-voittaja Ryder Hesjedal sinnitteli Nairo Quintanan mukana, mutta viimeinen jyrkkä pätkä tiputti hänet viimein kolumbialaisen matkasta. 

Meillä oli ruokana Pastaa Alfredo-muunnelmaa. Otin vinkkejä Handle the Heat-blogista.

Pasta Alfredoelma neljälle

• 4 broilerin rintafilettä
• 10 sentin pätkä kesäkurpitsaa
• 3 kevätsipulia
• 2 valkosipulin kynttä
• 2 dl kermaa
• 1 dl parmesanraastetta
• tuoretta persiljaa ja basilikaa
• suolaa ja pippuria, kuivattuja yrttejä, loraus oliiviöljyä ja sitruunamehua
• loraus konjakkia
• 500 g kuivaa pastaa

Keitä iso kattilallinen vettä ja suolaa vesi runsaskätisesti. Veden kuumentuessa leikkaa kesäkurpitsa mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi viipaleiksi, jos kyseessä on isompi kurpitsa, leikkaa viipaleet puolikuiksi. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Leikkaa broilerifileet suupalan kokoisiksi suikaleiksi ja tee niille pieni pikamarinadi kuivista mieluisista yrteistä, suolasta, pippurista, öljystä ja sitruunamehusta. Sekoita lihasuikaleet marinadiin. 

Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja pehmitä kesäkurpitsaa ja sipuleita muutamia minuutteja. Kun vesi kiehuu, laita pasta kypsymään. Nosta notkistuneet vihannekset pannulta lautaselle ja kuumenna pieni lisätilkka öljyä pannulla. Paista broilerisuikaleita öljyssä niin, että ne ovat melkein kypsät. Lisää notkeat vihannekset pannulle ja sekoita. Kaada mukaan kerma ja konjakkitujaus. Anna kiehua muutamia minuutteja, kunnes liha on ihan kypsää. Mausta vielä suolalla ja pippurilla, jos tarpeen. 

Kun pasta on kypsää, valuta se ja sekoita kastikkeeseen. Ripottele päälle parmesanraaste ja tuoreet yrtit. Syö heti. Annos on hieman vaisunvärinen, mutta maku kyllä korjaa asian. Käytin hauskannäköistä korvanmallista pastaa, jossa oli eri värejä, mutta kypsyessään värit haalistuivat. Ei sekään haitannut. Kesäkurpitsaa olisi saanut olla enemmänkin, se maistui oikein mainiolle. 

Gustav Wasa otto 2 - kyllä kannatti

Reilun vuoden aikana olemme käyneet enemmän ravintoloissa syömässä, kuin edelliseen vuosikymmeneen, ellei kahteen. Kotimaassakin on mahtavat määrät kiinnostavia ravintoloita, eikä malttaisi käydä uudelleen samassa, jos kokeilemattomiakin on vielä sopivalla hollilla. Olemme tulleet vähän ahnaiksi uusille kokemuksille. Nyt kuitenkin menimme samaan ravintolaan uudelleen, sillä Vaasassa sijaitseva Gustav Wasa jäi mieleemme niin hyvänä kokemuksena, kun melkein päivälleen vuosi sitten söimme siellä ensimmäisen kerran. Olimme viime viikonloppuna jälleen Vaasassa samoissa merkeissä, osallistumassa Retrokilpurit-tapahtumaan ja saavuimme vartavasten kaupunkiin jo edellisiltana ehtiäksemme syödä illallista Gustav Wasassa. 

Olin varannut pöydän jo hyvissä ajoin, samoin GW7-maistelumenun. Pidimme siitä niin paljon viime vuonna, että halusimme uudistaa kokemuksen tämänhetkisellä menulla. Oli muuten kaunis ilta Vaasassa, kahdeksan pintaan vielä yli 25 astetta lämmintä, Strampenin terassi niin täyteen ammuttu väkeä, että olisi harmittanut, jos olisi ollut aikomus sinne yrittää. Jätimme pyörämme GW:n sisäpihalle, rakennus peittyi osin rakennustelineisiin, joten oli hyvä, että ennalta tiesimme minne olimme menossa. 

Viime vuonna ujostelimme kuvaamisen kanssa, emmekä nytkään vielä järjestelmäkameran kanssa hääränneet, iLuureillä otimme muutamia annoskuvia, sillä istuimme nyt valoisammassa paikassa ravintolasalia. Ystävällinen vastaanotto lämmitti mieliämme, mukavaa viilennystä toi kylmä lasillinen samppanjaa jolla aloitimme illan. 

Aivan alkuun saimme pöytään kahta erilaista leipää, joista kummastakin pidimme kovasti. Mikähän siinä onkaan, että hyvän aterian alkuun haluaa edes pienen palan leipää, vaikkei arkipäivällisellä sitä ollenkaan kaipaisikaan? Varmaan se osaltaan virittää tunnelmaa samoin kuin alkujuoma. 

Ensimmäinen ruoka oli bataattikeitto pekonimuruilla. Olipa siihen saatu paahteista makua, joka lusikallinen on tarkkaan kaavittava. Pidimme annoskoosta, noin desilitran kauhallinen kauniissa syvässä lautasessa. 

Toinen ruoka oli hauskasti koottu lasiin, sen pohjalla oli perunasosetta, sitten jonkunlaista kalaa, pahoittelen muistinmenetystä, retiisiä ja paahdettuja leipälastuja. Mukavia suutuntumia.

Kolmatta ruokalajia odotellessamme kuulimme, kuinka tuttuja pyöräilykavereita saapui saliin ns. raamit kaulassa. Tai yksi oikeastaan vain, mies joka on siunattu kovalla ja selkeällä äänellä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että pyörämme oli tunnistettu ulkopuolella ja että olemme Jyväskylästä. 

Kolmas ruokalaji piti sisällään jänskiä makuja, ilmakuivattua possunniskaa, sitruunasiirappia, punakaalia ja munakokkelia. Kirpeät maut osuivat yhteen possun pehmeän suolaisuuden ja ihastuttavan rakenteen kanssa. 

Seuraavaksi siirryimme pääruokiin, joita oli mielestäni kaksi. Ensimmäisessä oli karitsanfilettä, makkaraa ja risottoa. Annos oli ensimmäinen, jota en jaksanut syödä loppuun, sillä osasin pitää varani. Risottoa olisi riittänyt puolet annokseen lusikoidusta, harmitti etten jaksanut sitä kaikkea, sillä se oli erittäin onnistunutta. 

Toinen pääruoka oli vielä suurempi annos, siinä oli kyytön ulkofilettä ja röstiperunaa, sekä nuoria vihanneksia. Ihan vähän vaisuksi luonnehdimme kyytön, se olisi ehkä piristynyt pienestä rouhaisusta pippuria. Nolostelin hieman sitä, ettei minun ollut toivoakaan jaksaa enempää kuin puolet annoksesta. 

Ennen jälkiruokaa saimme minun makuuni juuri sopivan juustolautasen, jolla oli postimerkin kokoinen pala kotimaista sinihomejuustoa hillon kanssa, pieni kaato portviiniä kyytipoikana. Alan päästä sisälle sinihomejuustojen maailmaan, söin nyt jo ainakin kolmasosan palasta!

Jälkiruokalautanen oli niin sievä, ettei olisi raskinut rikkoa annosta haarukalla. Siinä oli tyrniä jonkunlaisena pienenä vanukkaana ja vaniljajäätelöä yhdistettynä marjoihin ja hedelmiin, suklaakastikkeeseen ja joihinkin mukaviin murusiin. 

Loppukahvitkin otimme, sillä muistimme edelliskerrasta, että paikan kahvi on oikein mainiota. Tarjoilijakin muisti, että viimeksikin espressot maistuivat meille. 

Kolmisen tuntia kestänyt seitsemän ruokalajin illallinen soljui mukavan leppeästi. Annoksia ilmestyi eteemme juuri sopivin välein ja aina viini edellä. Viinipaketin sisällöstä en muista kauhean tarkasti, sillä en kehtaa kirjoittaa mitään muistiin. Viinit olivat kuitenkin oikein sopivia ruokiin, kaadot maltillisia ja annoksen "kokoisia". Hinnaksi kahden hengen aterialle muodostui kaikkiaan 260 euroa, vain kymmenen euron korotus viime vuodesta, jolloin söimme ja joimme aivan vastaavan setin. Mielestämme erittäin kohtuullinen hinnannousu. 

Menu oli hieman lihavoittoinen, olisimme mieluusti syöneet kalaa useammassakin kuin yhdessä annoksessa. Siitä pidimme, ettei yhtään annosta oltu koristeltu vaahdoilla, eikä tarjoiltu liuskekiven päältä. Saimme kuulla, että ravintola on tuota pikaa menossa remonttiin ja sen myötä ravintola saa uuden baarin. Ensi toukokuussa näemme muutokset, ellemme satu Vaasaan sitä ennen. 

Blogin yläreunasta voi lukea välilehdeltä Valmiissa pöydissä myös muista ravintolakokemuksistamme.

Pisarataidetta. Minäkin haluan pöytäliinat, johon viinikään ei imeydy!

Retrokilpureiden kaksipäiväisyys hieman kärsi sunnuntain viileästä säästä, piknik-ajoon lähti kuitenkin pitkä letka eri-ikäisiä ajokkeja ja ajajia. Lauantain hellesää ja yli sadan kilometrin matka vaihtui sunnuntain tuskin kymmeneen asteeseen ja ajeluun Vaasan Auto- ja moottorimuseolta Strömsööseeseen (miten se kirjoitetaan?). Nyt kolmannen kerran toteutunut pyöräilytapahtuma keräsi taas yhteen fillarihulluja, joissa on kyllä jotain samaa kuin ruokablogaaneissa. Eri ammatteissa toimivat eri-ikäiset ihmiset ovat intohimoisia saman asian suhteen, eikä kiinnostus pyöriin, minkälaisiin vain, voisi aidompaa olla. 

tällaista Kammenpyörittäjä himoitsee itselleen, nyt sai sentään lainaan

Pieni italialainen iltapala ukkosen jälkeen

Ehdimme juuri kotiin Vaasan minilomaseltamme ennen kuin taivas aukeni ja ukonilma paukkasi päälle. Sää viileni muutamassa minuutissa useita asteita ja räystäät tulvivat hulvattomasti. Rakeet olivat sellaista kapriksen luokkaa, olin jo huolissani autoni katosta, mutta raekoko ei onneksi kasvanut sen isommaksi. Pyytämämme Eurosport-tallennuksetkin olivat menneet hieman pieleen, joten olemme autuaan tietämättömiä, miten tämän päivän etappi meni. Jätämme kisatilanteeseen tutustumisen huomisen uusinnan varaan ja siirrymme nyt vaalivalvojaisten pariin. Jääkiekko ei saane huomiotamme nytkään.

Otimme iltapalaksi hieman italialaisia herkkuja, mozzarellaa, chiabattaa, bresaolaa ja meheviä tomaatteja, pintaan hieman oliiviöljyä, pippuria ja basilikaa. Nuorempi perillinen lausui ennen ensimmäistä suupalaa, että tämä tulee olemaan hyvää. Ja olikin. 

Kaikkien kaveri

tuliko selväksi?

Vieläkin on poskilla jonkunasteinen nolostuksen puna aina, kun vastaantulevat karavaanarit morjestavat. Emme meinaa muistaa, että mekin olemme sellaisia, kun pieni t@bimme on Minin perässä ja olemme minilomasella kotimaassa. 

Juuri nyt Kammenpyörittäjä on polkemassa noin 100 km matkaa Vaasan ympäristössä ja minä leikin leirivaimoa oikein hyvällä menestyksellä. Nautin ensimmäistä kertaa Giron etapista Eurosport-playerin kautta (luimupupu on kyllä vinkannut siitä ainakin 56 kertaa). 

jopa selostus on taattua Peteriä ja Christiania

Olen tiskannut aamiaisastiat, nukkunut päiväunet ja nyt voin leirialuekytätä irlantilaisia naapureita toisella silmällä. Ilmeisesti suuri seurue perheitä ei ole lomalla, vaan miehet ovat töiden perässä täällä, vaimot ja lapset viettävät kesäpäivää leirillä. 

Iltasella hurautan Vaasan keskustaan ja siellä Vaasan auto- ja moottorimuseon pihaan Pohjantytölläni. Jossain vaiheessa satasen ajajat saapuvat sinne ja tiedossa on fillaristien illanviettoa ja polkupyöristä puhumista. 

Tänään en kokkaa italialaista ruokaa, sillä meillä on pikkuruisessa keittiössämme vain aamiaistarpeen huomiselle. Huomenna palaamme kotiin lyhyemmän piknik-ajon jälkeen ja palaan ruotuun ruokahaastemme kanssa. 

Rosmariinisokeria ja Aperolia

Viileä drinkki on toisinaan paikallaan, etenkin kun kesä on todellakin tullut Suomeenkin. Tätä kauniinväristä greippipohjaista juomaa nautimme vapaiden kunniaksi. Mukavana lisänä siinä oli lasin reunaa kiertänyt rosmariinisokeri. Parasta tässä juomassa oli se, että sain siihen menemään tujauksen Aperolia, jota ostin keväällä, enkä sittemmin ole ehtinyt etsiä sille käyttöä. Vinkit tähän drinkkiin otin familystyle food-blogista. Jätin tällä kertaa ginin pois, sillä ohjelmassa oli vielä autoilua, mutta väriä kaunistin pienellä lorauksella Aperolia, ensi kerralla sitten giniäkin kunnolla!

Aperol-greippidrinkki rosmariinisokerilla

• 2-3 oksaa rosmariinia neulaset riivittynä
• 0,5 dl sokeria
• 1 dl verigreipin mehua puristettuna
• (giniä maun mukaan, noin puolet mehun määrästä)
• loraus Aperolia
• rosmariinioksa koristeeksi
• jääpaloja

Riivi neulaset rosmariinioksista, jätä yksi oksa koristeeksi. Laita rosmariinit pieneen myllyyn, esimerkiksi pähkinöiden jauhamiseen tarkoitettuun ja lisää sokeri. Jauha tasaiseksi jauheeksi. Siitä tulee ihana tuoksu! Leikkaa greippi puoliksi ja pyöräytä lasin reunaa hedelmän pinnassa, kasta lasia rosmariinisokerissa. Purista hedelmän mehu. Laita lasiin jääpaloja, greippimehua, giniä ja lopuksi hieman Aperolia. Aseta oksa rosmariinia koristeeksi. Ilman giniäkin juoma oli hyvää. Rosmariinisokerille pitää keksiä jotain lisäkäyttöä, se oli tosi hyvää! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme.

Giron tilanteesta olemme hetken aikaa pihalla kuin karavaanarit, jollaisia olemmekin pari päivää oikeastikin. Osallistumme viikonloppuna Vaasassa Retrokilpurit-tapahtumaan, mukanamme on tarpeeksi polkupyöriä ja pieni vaunumme ja toivottavasti palaamme sunnuntaina nenänpäät aurinkoa saaneina. 

Affogato - jäätelöistä espressoa

Italialaiset pitävät kahvista ja jäätelöstä. Nerokkaasti he yhdistävät nämä kaksi herkkua samaan lasiin ja nauttivat affogaton päiviensä virkistykseksi. Olen joskus tullut tunnustaneeksi, etten osaa vaahdottaa maitoa Andrejallamme, mutta espresson osaan tehdä ja tällä kertaa se riittää mainiosti. 

Affogato - jäätelöinen espresso kahdelle

• 2 palloa jäätelöä
• 2 espressoshottia

Kuopaise hyvälaatuista jäätelöä lasin pohjalle, minä käytin ruotsalaista SIA-luomuvaniljajäätelöä ja toiseen annokseen 3 Kaverin suklaajäätelöä. Laske päälle shotit hyvälaatuista espressoa, minä tein ne suoraan koneesta laseihin, ettei crema kärsisi. Nauti heti kuuman ja kylmän suloisesta sekamelskasta. Eikä ole muuten tavallisesti espressoa karsastavallekaan liian tujakkaa, jäätelö pehmentää kahvin sopivasti. 

Tänään ajetaan Girossa henkilökohtainen aika-ajo, jolla on mittaa rapiat 40 km. Alku- ja loppupisteenä viinikylät, joiden tuotteita olemme maistaneet ja maistamme taas, kun töiltä ja muilta kiireiltä ehdimme. Eilinen pitkä etappi ei muuttanut oleellisesti kokonaiskilpailun asetelmia ja Cadel Evansin tilanne on ennen aika-ajoa mitä parhain ja hänen aika-ajotaidoillaan ei liene suurta huolta sen jälkeenkäään.

Kakkua, kakkua, enemmän kakkua!

En ollut vielä leiponut tämän vuotisen Italia-haasteemme aikana, joten asia piti mitä pikimmiten korjata. Pääsin aamulla yövuorosettini viimeisestä ja edessä oli mukava kesäpäivä, jota en tosiaankaan aikonut käyttää nukkumiseen mahdollisia pieniä päiväunia lukuunottamatta. Selailin foodgawkeria hakusanalla Italian ja huomasin kauniin ricotta-suklaakakun, jota heti alkoi tehdä mieleni. Ohje fiksuin saatesanoin löytyi minulle aiemmin tuntemattomasta An Italian in my Kitchen-blogista, jonka unohduin lukeamaan samantien alusta loppuun.

Ricotta-suklaakakku

• 4 kananmunaa eroteltuina
• 200 g sokeria
• 250 g ricottaa (käytin rahkan  ja jogurtin yhdistelmää)
• 150 g vehnäjauhoja (1 cup)
• 60 g sulatettua voita + hieman vuoan voiteluun
• 90 g pieniä suklaanappeja
• 2 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• loraus sitruunamehua ja puolikkaan sitruunan kuori raastettuna (oma lisäykseni)
• tomusokeria koristeluun
• (marjoja ja lusikallinen kermavaahtoa tarjoiluun)

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja valmistele kakkuvuoka voitelemalla ja jauhottamalla se huolellisesti. Minä käytän nykyään jauhottamiseen vehnäjauhoa, koska en pidä korppujauhon tekemästä karkeasta pinnasta.

Erottele kananmunat ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja jätä odottamaan. Mittaa toiseen kulhoon sokeri ja lisää keltuaiset sinne, vatkaa noin puolitoista minuuttia. Lisää mukaan voi, vatkaa hetkinen. Seuraavaksi lisää mukaan ricotta (minulla rahkajogurtti), sitruunankuori ja -mehu ja sekoita. Halusin mukaan hieman kirpeyttä ja sitruuna ja Italia ovat mielestäni ihan parhaat kaverit. Sitten kaada kulhoon jauhot, joihin olet sekoittanut suolan ja leivinjauheen, sekoita. Seuraavaksi kääntele valkuaisvaahto mukaan mahdollisimman varovasti, että taikina saa kuohkeutta. Lopuksi sekoita mukaan suklaanapit tai -rouhe, mikäli käytät suklaalevystä pilkkomaasi suklaata. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista kakkua uunista riippuen noin 35-45 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä, kun tikku tulee pistosta puhtaana kakusta, kakku on kypsä. Minä paistoin omaani 45 minuuttia.

Anna kakun hieman jäähtyä, ennen kun kumoat sen. Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla. Kokonaisen jälkiruoan saat tästä helposti lusikoimalla kakkupalan viereen kermavaahtoa ja tiputtelemalla lautaselle muutamia marjoja.

Ricottaostokseni menivät mönkään aamulla, poikkesin kotimatkalla lähimpään S-marketiin, muttei siellä ollut kyseistä valmistetta. Miniärsyynnyin, mutten tarpeeksi, että olisin lähtenyt ajamaan 15 km ricottan perässä isompaan kauppaan. Päätin käyttää rahkan ja jogurtin sekoitusta ricottan sijaan ja sillä kakusta tuli mitä herkullisin, mutten nyt tietysti aivan tarkkaan tiedä, kuinka lähelle pääsin alkuperäistä kakkua.

Giro d'Italiassa eletään kisan puoliväliä, tänään on vuorossa etappi numero 11, kyse on keskivaikeasta mäkisestä etapista Collecchiosta Savonaan höystettynä kahdella kunnon nousulla. Mittaa päivän pyöräretkellä on kunnioitettavat 249 km. Lähetys etapilta alkaa vasta iltapäivällä ja sitä ennen taidan ottaa pikku nokoset.

Viikonloppuna Vaasaan Retrokilpureihin!

Bolognese

En tiedä miten niin on päässyt käymään, muttei Campasimpukan arkistoista löytynyt minkäänlaista mainintaa Spaghetti tai Pasta Bolognesesta. Erilaisia pastakastikkeita on kyllä keitetty, mutta tällä nimellä kulkevaa perussoosia ei vielä ollut postattuna. Nyt asia korjataan, eikä millään pikakastikkeella, vaan pitkään haudutetulla bolognesella. 

Olen varmaan jo tehnyt selväksi, että haudutuspata, Crock-Pot, on hyvä ystäväni. Se jaksaa tehdä työtä puolestani pyyteettä, se huolehtii keitoksistani ja tarjoaa raaka-aineille turvallisen pesän hautua ja maustua, pysyä mehevinä ja nousta sfääreihin. Näin kävi bolognesenkin kanssa. Vilkuilin ohjeita eri lähteistä ja tein osapuilleen näin:

Bolognese

• 1 kg naudan paistijauhelihaa
• 10 cm pätkä varsiselleriä
• valkosipulin kynsiä maun mukaan (jätin tällä kertaa pois tuoksusyistä)
• 5 kevätsipulia
• 2 porkkanaa
• 10 pientä tomaattia
• pari kunnon turausta tomaattipyrettä
• oliiviöljyä paistamiseen
• 2 dl punaviiniä
• 2 tölkkiä paseerattua tomaattia
• suolaa ja pippuria
• tuoretta oreganoa ja basilikaa

Silppusin sipulit ja varsisellerin, pilkoin tomaatit muutamaan palaan ja raastoin porkkanat hienoksi raasteeksi. Kuullotin ensin sipulia ja varsiselleriä pannulla oliiviöljyssä ja lisäsin mukaan porkkanaraasteen ja tomaattilohkot. Annoin koko setin hieman kypsyä ennen kuin kumosin pannullisen haudutuspataan. Kypsensin jauhelihan kuumalla pannulla murustellen sen melko pieniin muruihin puisella lastalla. Kaadoin jauhelihamurutkin pataan ja lisäsin sinne tomaattimurskan ja punaviinin, tomaattipyreen, kunnon ripauksen suolaa ja pippuria. Sekoittelin kunnolla ja laitoin padan high-asetukselle kuudeksi tunniksi. Tuon kuuden tunnin kuluttua kastike oli jo melko maukasta, lisäsin tuoreita yrttejä ja suolaa. Tässä vaiheessa tomaattimurska vielä erottui ja jauheliha oli vaaleanruskeaa murua. Tässä kohtaa reissuunlähtevä perheenjäsen söi annoksen spagetin kera, eikä ollut kuulema kyynelin kerrottavaa. 

Vaihdoin padan low-asetukselle ja jatkoin hauduttamista, tai patahan sen itse teki, minä menin päiväunille. Iltasella kun pata oli ollut hommissa kaikkiaan 12 tuntia oli padassa paksua, tiilenpunaista kastiketta, jonka tuoksua voisi kuvailla huumaavaksi. Aika tosiaan teki tehtävänsä bolognesen kanssa, enkä koskaan enää yritä tehdä mitään vartin virityksiä ja kutsua sitä bologneseksi. Jäähdytin kastikkeen ja tänään kuumensin sen uudelleen päivällistä varten. Pakastettavaa ei kyllä jäänyt, vaikka niin kuvittelin.

Keitin tänään spagettia reilusti suolatussa vedessä ja kokosin siitä yhdessä bolognesen kanssa mainion annoksen, jonka pinnalle ripottelin muutamia parmesanhippuja. Basilikaa minun piti myös laittaa, ensin unohdin sen, sitten unohdin, että se läkähtyi eilisessä helteessä ja oli saattohoidossa, katsotaan kuinka sen käy.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Giro d'Italian toinen lepopäivä takana ja tänään oli tiedossa tasamaan etappi meillekin tutuissa maisemissa, Modenasta Salsomaggiore Termeen. Mittaa etapilla oli 173km ja uumoilimme massakiriä. Sunnuntain etapin jälkeen kokonaiskilpailun kärjessä minuutin kaulalla oli BMC:n Cadel Evans, joka ei ehkä mielellään vielä tässä vaiheessa esiintyisi vaaleanpunaisessa, sillä siitä  kiinnipitäminen on vielä aika iso homma.

Viimeisellä kilometrillä nähtiin melkoinen kolari, jonne jäi monta kärkimiestä. Tyler Farrar veti lipat ja siihen samaan kasaan jäi sitten monta kilpakumppania. Siitä täpärästi selvinneet hoitelivat loppukirin ja voittajaksi saatiin tässä kisassa jo kolmannen kerran Nacer Bouhanni, Jussi Veikkasen tallikaveri. Cadel Evans jatkaa huomennakin pinkissä 57 sekunnin turvin. Toisena on vanha takatukka Rigoberto Uran Uran.

Nanolomanen Hämeessä - blogaanit Kivistössä

Nanolomanen on reissu, jolta palataan alle vuorokaudessa takaisin kotiin, mahdollisesti etuajassa, ei mennä kovin kauas kotoa, tai molempia. Lauantainen Kivistöön suuntautuva nanolomanen täytti nämä määreet. Lähdimme aamutuimaan kohti Hämeenlinnaa toiveikkaina, että nyt olisi kesän ensimmäinen päivä, jolloin tarkenisi ajaa katto auki. 

Kammenpyörittäjä tahtoi käydä Hämeenlinnassa Linnan Pyöräverstaalla, jonne löysimmekin, kun otimme silmän käteen ja katsoimme. Se sijaitsee Hämeenlinnan Verkatehtaan alueella, joka on miellyttävän näköisesti alkuperäisen käyttötarkoituksen loputtua otettu yhteisön käyttöön. Pyöräverstaaseen liittyi ilmeisen suosittu pieni kahvila, jossa siemaisimme kohtuuespressot.

Hämeen Linnakin sai hieman huomiotamme, oli mukava jättää villatakki ja flekkee autoon ja kävellä paitahihasillaan linnan ympäri Vanajaveden äärellä. 

ei näkynyt yhtään alligaattoria

Ennen Kivistöön saapumista poikkesimme vielä Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Olimme valmiiksi katsoneet, että se on juuri toukokuun puolivälissä avautunut ja pääsimmekin katsomaan sisälle kirkon kiintoisia maalauksia. Tapojemme mukaan kiersimme myös hautausmaan, vaikka se olikin reippaasti uudempaa tekoa kuin kirkko. 

Teimme pienen lisämutkan matkaan piipahtamalla Lepaan Viini- ja puutarhamyymälässä, sillä muistimme, että joku marjapensaistamme kantaa nimeä Lepaan punainen. Paikka ei ollut kuitenkaan Viherlandia-tyyppinen (anteeksi, kevytpekkaroin) suuri puutarhamyymälä, emmekä sitten jääneet tälläkään kertaa golfaamaankaan. 

Lepaan väsyneet vilkuttaisivat luimupupulle, jos jaksaisivat

Olimme ajatelleet vilkaista myös Laurinkalliota, jonka piti sijaita lähistöllä, muttemme nähneet opastusta sinne, vaikka jyrkän kalliorinteen näimmekin. Tosin vilkaisustahan vain oli puhekin. Huomioimme myös todella Volvoille sydämensä menettäneen maamiehen pihapiirin.

800 metriä ennen Kivistöä pysähdyimme laskemaan auton katon kokonaan alas, jotta ensivaikutelma olisi mahdollisimman näyttävä, onneksi aivan lähipelloilla lantaa ei oltu levitelty. Löysimme Kivistöön helposti ja olimme ensimmäisiä paikalla, kuten yleensä aina kaikkialla. Sen täytyy olla se duunarin vartti, joka tämän aiheuttaa. 

Koska siis olimme ensimmäisiä paikalla, saimme heti emäntä/isäntäpareilta paikan esittelykierroksen eri rakennuksiin ja tiluksille. Pidimme kovasti näkemästämme ja tunsimme olomme tervetulleiksi. Saimme auringonpaisteiselle patiolle ihanaa kirpeää lemonadea, joka virkisti mukavasti kesän ensimmäisenä lämpimänä päivänä. Hieman meitä nolotti tilaisuuteen väärät kenkämme, olisi pitänyt sittenkin ottaa crocksit, niin olisimme sulautuneet joukkoon vielä paremmin. Onneksi sivistyneet emännät eivät huomauttaneet mitään, joten nolous haihtui illan aikana lähes kokonaan. 

Seuraavien tuntien aikana paikalle saapui väkeä suunnasta jos toisesta, melkein kaikki ajoivat ensin ohitse. Merituuli Sillä sipulista saapui päheesti moottoripyörällä ja aiheutti kateuden läikähdyksen sydämessäni ottaessaan helteessä kypärän pois päästään, eikä hänen tukkansa ollutkaan kuin lehmännuolema, vaan ihanan kuohkeasti heilahtava upea kampaus. Tuohon en ikimaailmassa pystyisi geeneilläni, en vaikka kampaajani kulkisi mukanani, joten suosiolla olen hylännyt ajatuksen moottoripyörän hankkimisesta. 

Kun varsinainen kokkaaminen alkoi ja sitä myöten iltamyöhään jatkuva syöminen, 

oli paikalla edustusta blogeista (listaus aakkostettu, ei vain itserakastettu):

Campasimpukka

Fanni ja Kaneli

Kaikki äitini reseptit

Kivistössä

LIEMESSÄ

Prinsessakeittiö

Sillä Sipuli

Soppaa ja silmukoita

SOULKITCHEN

Suolaa & hunajaa

Kivistön ladyt olivat hommaanneet paikalla hauskan näköisiä Big Green Egg-grillejä kokeiltavaksi. Samoin Weber-uskovaisille oli oma osastonsa. Kammenpyörittäjä ja minä teimme Nigellan neuvoin suklaamoussea viilenemään ja sillä välin grillit olivat alkaneet sauhuta. 

Kun olimme valmiit ja tiskimme tiskatut, alkoi alkupaloja juuri sopivasti valmistua ja saimme eteemme ensimmäiset maistipalat Kivistön tapaan, broilerinsydämiä rosmariinivartaissa gazpachon kanssa. Tyylikästä ja hyvää. 

tässä kohtaa se sitten lähti lapasesta, syöminen

Merituuli valmisti "jotain possupaloja", jotka hävisivät parempiin suihin nopeasti ja maistuivat hyviltä, etenkin kun Merituuli ei omien sanojensa mukaan osaa lainkaan grillata. Jonna loihti minikokoisia täytettyjä paprikoita, jonkalaisilla kertoi säikäyttäneen anoppinsa vastikään tämän luultua paprikoita chileiksi. Meitähän ei huijattu ja olimme sitäpaitsi syöneet, vaikka ne olisivat olleetkin chilejä. Nannan saavuttua alkoi seuraavakin Big Green Egg sauhuta ja pian söimme kuumalla kivellä paistettuja halloumileipiä, joitten arvioitiin olevan inasen suolaisia, mutta palaakaan ei jäänyt jäljelle, hyvä että Nanna ehti leikata leipiä paloiksi. Pizzakivi toimi grillissä aivan mainiosti. 

Pitempää huomiota vaativat Soppaa ja silmukoita-väen ribsit, näimme myös erinäisiä konsteja rimpsukoiden hyväilyyn, ne saivat ylleen inkivääriolutsuihketta ja niitä käänneltiin hellästi. 

Koko porukan plaseeraava pöytä oli järjestetty paikan man caveen, huolestuttavan siistiin puutyövajaan. Tämä sain minut lopullisesti perumaan mitkään ajatuksentyngätkään siitä, että meillä olisi joskus blogaanimiitti. Jos tallinkin pitää olla noin siisti, niin ei tule onnistumaan! Pitkä pöytä oli katettu mökkityyliin sopivin astioin ja aterimin ja Kammenpyörittäjä saatiin ujutettua juomanlaskijan paikalle, sillä kukaan muu ei siihen halunnut. 

Erilaiset salaatit ja lisäkkeet valtasivat pitkän pöydän, tarjolla oli ainakin grillissä kuumennettuja vihanneksia ja hedelmiä Prinsessakeittiön tapaan, linssisalaattia kivistöläisittäin, Jonnan bulgurlisäkettä, Marjan kuskusia ja puolisonsa hellimiä ribsejä, anteeksi en muista kenen valmistamaa punakaalisalaattia, Fannin ja Kanelin amerikkalaisia papuja, Jennin pieniä slidereita ja Nannan tiikerirapuja ja munakoisoja. Vadit kiersivät ahkerasti pöytää ja aina vain otimme lisää, vaikkei olisi jaksanut. Kaikesta ei ole kuvia, sillä syöminen oli pääasia.

Kaikkien pääruokien jälkeen pidimme pientä paussia keskustellen sivistyneesti aiheesta jos toisestakin (mm. ruoasta, syömisestä, kokkaamisesta ja aterioimisesta). Merituulia emme saaneet laulamaan, vaikka kuinka yritimme. Jälkiruokiin sekaantuneet kävivät tekemässä viimehetken valmisteluja ja kahdeksan aikaan illalla alkoi makeita virrata pöytään. Eteemme ilmaantui juustokakkua (Fanni ja Kaneli), suklaakakkua (Soppaa ja silmukoita), aleksanterin leivoksia (Sillä sipuli), pavlovaa (SOULKITCHEN) ja suklaamoussea (me itte). Minua hieman harmitti, että olin kiireessä huolimattomuuttani ottanut kotoa oikein tumman suklaan sijaan vähän makeampaa. Mousse olisi saanut olla vähän syvemmän makuista. 

Ainoastaan parin henkilön nähtiin juovan itsensä tilaisuuden aikana tainnoksiin, mutta heille se annettakoon anteeksi, sillä he olivat kumpikin max 1-vuotiaita. Maito on kyllä ihmeainetta. He myös lähtivät sivistyneesti äitiensä kanssa majoitukseen hyvissä ajoin. Jotkut lapset osaavat käyttäytyä, se on sanottava. 

lapsiparkki Merituulin sviitin edustalla

Kammenpyörittäjän ja minun oli ollut aikomus nukkua Kivistön naapurin niityn pehmeälle nurmelle pystytetyssä teltassa (nyt on todistettu se, että ruoho tosiaan on vihreämpää ns. aidan takana), mutta illan hämärtyessä minun tuli niin armoton koti-ikävä, että lähdimmekin ajelemaan kohti Jyväskylää. Oikeastihan halusimme tietysti vain livistää tiskaamisesta. Myös henkilökohtainen terveydestä poikkeava tilani, sinnikäs yskäni alkoi  taas päästä valloilleen, joten arvelin, ettei kukaan nuku aarien alalla, jos jatkan paikallaoloa. 

Auringon laskiessa lähdimme kotimatkalle, Kammenpyörittäjän toimiessa tiskijukkana, tarjoillessa yskänpastilleja ja minun muistellessa, että manuaalivaihteita täytyy tosiaan itse vaihtaa. Kauniissa kesäyössä ei ollut ollenkaan hassumpaa ajella kotiin, etenkin kun otin turva-autokseni suureksi osaksi matkaa sopivaa vauhtia ajaneen pakettiauton. Olen hieman hirviherkkä, mikä ei liene paha asia. 

Suuret kiitokset Kivistöön, kaikille blogaaneille ja molemmille vauvoille (joista vanhempi ei varmasti halua enää tulla mainituksi vauvana, mutta menköön) aivan loistavasta kesänaloituksesta! Eilen sunnuntaina vasta iltapäivällä ajattelimmekaan syömistä, joten blogaanimiitti oli juuri sellainen, kuin pitikin.

EDIT: lisäsin yläreunaan uuden välilehden, Blogaanimiitit, josta voi halutessaan lueskella muistakin läpisyömistämme tapaamisista.

Girossa on tänään toinen lepopäivä, joten Campakeittiössäkin pidetään vapaata Italia-kokkauksista.