Melko ohkaisella mennään – tuplahaaste edelleen

Nyt kun en ole omassa kotikeittiössäni, on tässä hieman paineita selviytyä tuplahaasteesta, mutta kun riman asettaa riittävän alas, niin eiköhän tästäkin selvitä. Olimme päivän kiertelemässä museoita, muutamia riittävän kaukaakin. Olimme melkein ovilla jo, kun huomasimme, että olimme nähneet näyttelyt jo loppukesästä tai sitten oli jonoa ulos asti. Tämä oli Amos Rexin edustalla, emmekä halunneet jäädä jonottamaan. Kallion kirkkokin katsastettiin tarpeeksi etäältä, siitä tuli #päivänkirkko . Syy etäisyyteen oli kyllä lähinnä juuri kohdalle osunut vesisade. 

Palasimme leirille iltapäivälle ja saimme kuin saimmekin Eurosportin näkymään CampaAdrian telkkarista, se on ollut sellaista henkimaailman hommaa, välillä onnistuu, mutta toisinaan ei. Nyt onnistui ja huomasimme, että Giro d'Italian kolmanneksi viimeistä etappia oli lyhennetty sääpoliittisista syistä vain noin 120 km mittaiseksi. Ajajat olivat jollain tapaa pullikoineet vastaan ja protestoineet, mutta kisan johdon mielestä sää ei olisi ollut niin huono, etteikö etappia olisi voinut ajaa suunnitellustikin. Niin tai näin, etappi oli melko lyhyt ja sen voittajaksi saatiin uusi Grand Tour-voittaja, CCC-tallin Josef Cerny ja Wilco Kelderman johtaa kokonaiskisaa. Giroa on jäljellä enää kaksi etappia, huomenna vuorietappi ja päätösetappina sunnuntaina Milanoon päättyvä henkilökohtainen aika-ajo. 

Päivän italialainen ruokapanostus oli todella kevyt. Meillä oli italialaista salamia, josta leikkasimme ohuita viipaleita. Samoin meillä oli Ruoholahden Cittarista ostettua focaccia, jossa ei ollut öljyä säästelty, pussi oli rasvasta märkä, kun pääsimme leirille. Mutta hyvää oli ja toimi salamin kanssa alkupalana. 

Espanjassa La Vueltaa ajettiin etukäteisohjelman mukaisesti, ei mitään etapinlyhentämisiä siellä. Etappi tuli päätökseen aika pian Giron ratkaisunhetkien jälkeen ja taas Peter Selin heitti reippaasti itsensä Espanja-tunnelmiin nuavvaan. Vueltan neljännen etapin voittajaksi ajoi massakirissä Sam Bennett ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic, varmaan muistattekin, että hän on heittämällä kovin jätkä koko kisassa, tai ainakin kovin mäkihyppääjä La Vueltassa. 

Päivän espanjalaisena ruokapanostuksena meillä oli minun vuoden 2016 caminoni suosikkisalaattia. Minullahan katosi ruokahalu sillä reissulla oikein huolella, enkä meinannut saada mitään syödyksi. Salata mixtaa lappasin kuitenkin kitusiini aika usein. Tein sitä kotonakin syksyllä 2016, kun toistin menu peregrinon niin tarkkaan kuin mahdollista. Ikävä kyllä en löytänyt tarpeeksi mautonta jogurttia jälkiruoaksi, joten jouduimme tyytymään jäätelötuuttiin, joka sekään ei maistunut miltään, joten menunkopiointi onnistui siltä osin siis hyvin. Nyt salata mixta oli ohjelmassa sen vuoksi, että olimme päivällä lounaalla keskustassa sauvajyväsen kanssa, emmekä olisi jaksaneet syödä salaattia vahvempaa ruokaa. 

Salata mixta kahdelle

• pieni kourallinen salaatinlehtiä
• 2 kananmunaa
• 100 g erittäin hyvälaatuista tonnikalaa öljyssä (Lidlin lasipurkissa myytävä)
• 1/4 punasipulia
• minikokoinen purkki säilykemaissia
• 5 cm pätkä kurkkua
• 1/4 suuresta pihvitomaatista
• 1 pieni porkkana
• pimentonia

Keitin kananmunat ja jätin ne jäähtymään. Revin mobilesalaatista muutaman lehden ja sommittelin ne salaattikulhon pohjalle ja reunoille. Kokosin salaatin sektoreittain kulhoon; kurkkua ja tomaattia viipaleina, sipulia aivan läpinäkyvän ohuina suikaleina, kananmunat lohkoina, maissi valutettuna, porkkana raastettuna ja tonnikala purkista ongittuna ja suupaloiksi pienittynä. Kananmunalohkojen päälle ripsautin hieman pimentonia, mutta salaattikastiketta en tehnyt. Tonnikalan öljy toimi kastikkeena hyvin. Tämä on todella hyvä salaatti, täyttävä, muttei ähkyä tuova. Siksi siitä niin paljon pidinkin caminolla. 

Jälkiruokana meillä oli kaupasta ostettua tiramisua, mutta tietysti me tuunasimme annoksia mittavasti. Tarjoiluehdotuksessa oli mukana minttua ja meillähän oli sitä mobileyrtistössämme aivan kotoa asti tuotuna. Tuo Pirkan tiramisu ei muuten ole mitenkään pahaa, varsinkaan noin tuunattuna.

Huomisesta tulee varmaan vielä perusteellisempi rimanalitus, sillä olen yksin eikä minulla ole täällä CampaAdrian mobilekeittiössäni muuta espanjalaista kuin pätkä chorizoa ja muuta italialaista kuin salamia ja niitä kumpaakin olemme tässä jo popsineet aika reippaasti. Vähän on pastaakin! Saa ehdottaa, mitä voisin tehdä. Mozzarellaa ei ole, mutta parmesaania on. Pastaakin taitaa löytyä, joku Rummo-pussi on varastoni uumenissa. 

Menu peregrino tai pilgrim menu - sitä tuli huhtikuussa syötyä

Camino de Santiagon aikana tuli tutustuttua espanjalaiseen baariruokaan, sellaista siellä varmaankin syövät paikallisetkin, mutta etenkin kymmenien tuhansien pyhiinvaeltajien vatsoihin niitä aterioita kipataan päivittäin varmasti lukemattomat lautaselliset. Ei se aina niin suurta herkkua ollut, mutta nälkä siirtyi ja sen jälkeen pääsi vatsan viereen nukkumaan. Hinnallakaan nämä kolmen ruokalajin menut eivät olleet pilattuja, etenkin kun niihin kuului useimmiten puoli pulloa viiniäkin. Se oli sitten omassa valinnassa kuinka paljon viinistä joi. Kymmenellä eurolla sai lämpimän aterian, se oli usein päivän toiseksi suurin kuluerä majoituksen jälkeen. Jos olisimme olleet sisareni kanssa vähemmän fröökynöitä ja yöpyneet enemmän albergueissa, olisi yösija useimmiten löytynyt 5-10 eurolla. 

Tänään kopioin mahdollisimman tarkasti tavallisimman menu peregrinon matkalla ottamieni kuvien perusteella. Mitään erityisiä ruokaohjeita en tarjoa päivällisestämme, päivän annoskuvista näkee mitä niissä on. Kaikki on valmistettu mahdollisimman yksinkertaisesti ja tarjottu simppelisti, kuten Espanjassa. 

Alkuruokana meillä oli perussalaatti, salata mixta tai jotain sinne päin. Lähikaupassamme ei ollut valkoista purkkiparsaa ja minulla oli niin eilinen kampaus, etten lähtenyt isompaan kauppaan. Haalin vain hupparin huppu päässä sen mitä lähikaupasta löytyi. Aineksina oli rapeaa salaattia, punasipulia, kananmunaa, tonnikalaa, porkkanaa, tölkkimaissia, tomaatteja ja kurkkua. Pieni ripaus pimentonia keitetyille kananmunan puolikkaille ja liraus oliiviöljyä koko hienouden päälle ja kylläpä pääsin autenttiseen caminotunnelmaan! Anttikin sanoi olevan oikein syötävää salaattia.

Pääruoaksi valmistin kanaa ja perunoita. Ranskanperunat olivat yleisin lisäke aterioilla, vaihtelevan hyvin paistettuina. Minä paistoin kahteen kertaan ja suolasin kunnolla. (nyt riittää uppopaistaminen taas puoleksi vuodeksi, näin käy aina Espanja-haasteen aikana) Lihapalaksi valitsin broilerin fileen, joka oli marketissa varustettu hienolla nimellä, perhosleike. Ostin ne tiskistä, koska en halunnut ostaa liikaa lihaa kahdelle henkilölle. Se että broilerin file oli leikattu keskeltä pitkittäin halki nosti kilohinnan kaksinkertaiseksi ja lopulta maksoin kahdesta fileestä saman verran kuin valmispakkausten  neljästä tai viidestä. Hienoa säästöä. Suolasin, pippuroin ja lirautin päälle hieman sitruunamehua pinnalle ja paistoin fileet oliiviöljyn ja voin seoksessa pannulla. Pinnalle ripautin hieman pimentonia. Höyrytin muutamia pitkiä papuja lisäkkeeksi ja lusikoin valmista aiolia kuppiin. 

Jälkiruoaksi olin varannut meille jäätelötuutit, lähikaupassamme ei ollut oikein teollista mautonta jogurttia yksittäisinä purkkeina ostettavana (mikä on tietysti hyvä asia). En halunnut ostaa neljää purkkia, kun emme syö niitä muuten koskaan. Espanjassa siihen muuten tottui nopeasti, että söi jälkiruoaksi jogurttia. Usein listalla oli olevinaan viisikin vaihtoehtoa jälkiruoaksi, mutta kun oli tilaamisen aika, tarjolla oli vain jogurtti tai hedelmä. Jäätelö oli jo luksusta. 

La Vueltassa ajettiin tänään viimeinen lopputulokselle merkittävä etappi, jossa oli vuoria ainakin tarpeeksi. Pettymyksekseni Alberto Contador putosi takaisin sijalle neljä, mutta onneksi hänet syrjäytti siltä ammattipyöräilijöiden varsinainen hymypoika, Estaban Chavez. Muutoin kärki pysyi ennallaan, Nairo Quintana piti kärkipaikkansa ja Chris Froome joutuu tyytymään kakkostilaan, mikä on minusta justiinsa oikein. Huomenna ajetaan seremoniallinen päätösetappi, joka päättyy Madridiin. Etapin voittoon ajoi 22-vuotias Pierre Latour aivan Darwin Atapuman nenän edestä.

Estofado de Conejo en Tomate

Huhtikuussa ollessani caminolla, söimme sisareni kanssa melkein joka päivä samanlaisen aterian, menu peregrinon. Se oli illan kohokohta, jota varten kaivauduimme kaikkien mahdollisten peittojen alta, puimme ylle omat ja varastetut vaatteet, loput tuulen puolelle kainaloon (meitä paleli melkein koko huhtikuun) ja köpöttelimme enemmän tai vähemmän jäykin jaloin majoituksesta baariin tai ravintolaan. Usein ne olivat samassa rakennuksessa, baarissa oli ruokailijoille oma osastonsa ja siellä oli vaihtelevasti muitakin tuulen ja sateen viruttamia peregrinoja ravintoa vailla. Monessa tapauksessa meidän ei tarvinnut lähteä edes ulos, vaan söimme majoituksemme, alberguen, hostelin tai hotellin omassa ravintolassa.

Menu peregrino oli hieman riisutumpi versio menu del diasta. Jos päivän menusta otettiin hintaa 12-14 euroa, sai menu peregrinon, pyhiinvaeltajan aterian 9-10 eurolla. Vaihtoehtoja oli ehkä pikkuisen vähemmän ja jälkiruoan virkaa toimitti purkki jogurttia, tai jäätelötuutti. Siltikin vaihtoehtoja oli useita tässä kolmen ruokalajin ateriassa. Alkuun saattoi valita vaikka keiton, salaatin, kypsennettyjä vihanneksia, tai pastan. Pääruokavaihtoehtoina oli kalaa, kanaa, naudanlihaa tai possua. Järjestään kaikkien kanssa tarjottiin ranskalaisia perunoita, eikä lautasella sitten muuta ollutkaan. Jälkiruoka oli joko jo mainitut jogurtti tai jäätelö tai sitten hedelmä tai teollinen purnukka jonkunlaista vanukasta. Juomana oli vettä ja viiniä. Olut tai limsa saattoi maksaa erikseen. Viinin määrä vaihteli lasillisesta puoleen pulloon/syöjä ja yksin syöville saattoi eteen ilmestyä kokonainen pullokin. Aina, ihan aina viini oli punaista ja aina, ihan aina se oli kylmää.

Minun ruokahaluni oli kateissa melkein koko caminon ajan, mutta siitä huolimatta söin ainakin yhden aterian päivässä, usein jopa odotin syömään pääsyä. Iltaisin olimme monesti aika väsyneitä tai ainakin laiskistuneita päivän kävelystä, ettemme muuta viitsineetkään tehdä kuin käydä syömässä. Todella usein satoi vettäkin, ettei mikään erityinen iltakävely houkutellut, kun oli jo koko päivän kävellyt sateessa. Istahtaminen ravintolan pöytään, tutun menun saaminen eteen tai tarjoilijan luetellessa vaihtoehdot olo oli turvallinen ja lämmin. Siitä pidin Espanjassa todella paljon, baarien ja ravintoloiden turvallisesta tunnelmasta. Siellä sai mitä tilasi. 

Melko pian huomasin, että pääruoka oli usein tylsäpuoleinen, aina se lihapala pannulla hyvin vähin maustein paistettuna, kala usein niin ruotoista, että sen syöminen oli tuskaa. Aloin valita salaatin lisäksi alkuruokapuolelta pastan pääruoaksi ja se oli minulle hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin pidän pastasta kovasti ja toiseksi se tuntui pitävän minut tiellä ja polulla hyvin. Pastat olivat hyvin yksinkertaisia, bolognesea tai tonnikalaa, tai sitten pelkkää tomaattikastiketta. Usein pastaa oli hyvin runsas annos, etenkin jos pyysin sen pääruoaksi. Kai sieltä keittiöstä katsottiin, että jollain tuokin ulkomaanpelle täytyy pitää elävien kirjoissa. 

Muutaman kerran menu peregrino oli poikkeuksellisen mukava kokemus. Se saattoi olla yhteisateria koko donativo-paikan sen iltaisille vieraille. Osallistuimme muutaman kerran tällaiselle aterialle, jopa minulle, luontaiselle sivustakatsojalle ne olivat mukavia tapauksia. Ruoka oli yhtälailla yksinkertaista, ehkä jopa yksinkertaisempaakin, vapaaehtoisten kokkaamaa ja kaikkien yhdessä tarjolle laittamaa. Niistä aterioista en muista niinkään sitä mitä söimme, vaan tunnelman. 

Toisinaan lautaselle ilmestyi jotain oikein hyvää ruokaa ja se kyllä piristi päivää erityisen paljon. Tällaisen erityisen hyvän aterian söimme erään todella tuulisen päivän iltana. Olimme kävelleet tuulessa ja välillä sateessa etapin, jolla ei ollut yhtäkään levähdyspaikkaa, baaria tai edes bajamajaa. Olimme kyllä tietoisia asiasta jo aamulla lähtiessämme, vasta kesämpänä välille tulisi mobile cafe, mutta aikaisin keväällä taival oli vailla mitään palveluita. Se sattui olemaan vanhan roomalaisen tien pohjaakin, supisuoraa ja suoraan sanottuna tylsää kävellä, tuuli aivan armottomasti ja vettä satoi välillä terävästi naamaa piiskaten. Sinä päivänä ei muuta tahtonut, kuin päästä perille sadevarusteet tuulessa lepattaen ja perille me pääsimmekin pieneen kylään, Calzadilla de la Cuezaan, jonka väkiluku opaskirjamme mukaan taisi olla viidestäkymmenestä sataan asukasta.

Kyseessä oli tyypillinen espanjalainen kylä, jonne astuessaan näki jo toisen laidan. Muutama kymmenen taloa oli molemmin puolin pääkatua, pari albergueta, pikkuinen kyläkauppa, hostel, jossa oli baari ja ravintola. Asetuimme taloksi hostellin huoneeseen ja sinäkin päivänä palelimme niin maan perusteellisesti. Kuivattelimme kamppeitamme ja katselimme sadetta joka piiskasi ikkunaan. Aava laidun- tai peltomaisema aukeni ikkunasta niin kauas kuin katse ylsi. Päiväunien ja McGyver-jakson jälkeen oli aika mennä päivälliselle. Vaikka kylä oli pieni, oli sen ravintola kuhiseva sinä iltana, alberguista ja mahdollisista muista majoituksista, joista emme tienneet, oli tullut useita seurueita ihmisiä syömään. Luultavasti ravintola oli ainoa paikka, mistä ruokaa sai siinä kylässä. 

Ravintolassa oli toimiva wifikin, joten muistan viestittäneeni Antillekin aterian aikana, sillä päivän kuulumisten vaihtaminen oli hyvin tärkeää, kun poissaolo kotoa oli niinkin pitkä. Hän kysyi, olinko saanut jo parsaa syödäkseni, Suomessa espanjalainen parsa oli juuri syrjäyttänyt perulaisen kauppojen hyllyllä. Sain juuri eteeni päivän salaattini ja sen päällä pötkötti kaksi pitkää valkoista parsaa, mutta ne taisivat olla kyllä purkista. 

Onneksi valitsin sinä päivänä pääruokani pääruokaosastosta, enkä ottanut pastaa. Listalla oli kania ja se kuulosti kiinnostavalta. Valinta oli mitä parhain. Saimme eteemme annokset, joissa oli muutama hyvin haudutettu kanipala maukkaassa kastikkeessa. Päivän ranskalaiset olivat hieman raakoja, mutta se ei haitannut, sillä kani oli suorastaan erinomaista. Kylmä punaviini ja jossain määrin huvittavan ravintoloitsijan kekkaloiminen salin puolella tekivät ateriasta yhden parhaista, vaikka jälkiruoka kuitattiinkin taas hedelmällä tai jäätelöllä. Söimme toisenkin kerran kania matkan aikana, mutta aivan niin hyvää se ei sillä kerralla ollut. Jo caminolla päätin, että tämän vuoden Espanja-haasteen aikana kokeilisin toistaa tuon kaniaterian niin hyvin kuin osaisin.

Kieltämättä nuo ranskalaiset olivat hieman valjuja, mutta se kani, se oli hyvää!

Tänään oli sitten kauan odotettu kanipäivä. Olin ostanut ranskalaisen kanin Sokoksen ruokaosastolta jo odottamaan. Kanin oli pakattu vakuumiin ja niitä on melkein aina saatavilla. Olen käyttänyt tällaisen kanin pari kertaa kotikokkailuissa. Melkein päivälleen kolme vuotta sitten laitoin kania paellaan, tosin silloin jänistin lihan irrottamisesta luista ja laitoin isäpuoleni tekemään sen. Toisella kertaa, keittokirjahaasteessani tein kania Jamie Oliverin ohjeella ragùksi. Käytin valmistamiseen haudutuspataa, sillä sen kanssa on lähes mahdoton epäonnistua. 

Espanjalainen tomaattinen kanipata crock-potissa

• 1 kani, paino noin 1,4 kg
• suolaa ja pippuria
• nokare voita
• valikoima oman kasvihuoneen tomaatteja
• 2 punasipulia
• 2 porkkanaa
• paljon valkosipulia
• punaista, oranssia ja keltaista paprikaa 
• 2 portobellosientä
• 1 kypsä viikuna (hetken mielijohteesta)
• sahramia
• pimentonia
• timjamia ja rosmariinia muutama oksa
• valkoviiniä
• 0,5 l lihalientä (meillä tällä kertaa porolientä erään päivän haudutteluhommista)
• suolaa ja pippuria (lopuksi, jos vielä tarvitsee lisätä)
• iso loraus kermaa
• tuoretta persiljaa

Kanin paloittelu

Jos tällainen aihe tuntuu sinusta epämiellyttävältä lukea, hyppää tämän kappaleen ylitse seuraavan otsikon alle. 

Aiemmilla kanikokkauskerroilla olen luistanut kanin paloittelusta joko delegoimalla sen sukulaiselle tai hauduttamalla eläinpoloisen kokonaisena. Nyt tiesin, että minun olisi suoriuduttava paloittelusta, koska Antilla oli työpäivä, enkä voinut sysätä hommaa hänelle. Etsin netistä neuvoja ja Jamie Oliverin sivuilla oli hyvä video aiheesta, siinä hänen tiiminsä jäsen hoitelee homman niin rauhoittavaan ääneen jutellen, että vähän arempikin uskaltaa ruveta työhön. Youtube-pätkän voi katsoa täällä. 

Kanissa on nylkemisen jälkeen hyvin vähän mitään siivottavaa, mutta ostamassani kanissa oli maksa ja munuaiset jäljellä. Pääkin sillä ressukalla oli tallella, mutta videossa neuvotaan hienotunteisesti miten siitä pääsee eroon, vaikka hieman vistottaisikin. Päätin uhrata ranskalaisen kaulimeni, jos siihen tulisi pieniä kolhuja, se ei haittaisi. Mieluummin käyttäisin sitä, kuin alkaisin nirhata luita poikki sahaamismenetelmällä. Videon neuvoin ei myöskään tarvitsisi erityisemmin katkoa selkärankaa vääntämällä.

Otin esille suurimman leikkuulautani ja painavimman keittiöveitseni. Kuivasin vakuumista kuoritun kanin. Ensin hankkiuduin eroon maksasta ja munuaisista, ne oli helppo leikata irti, sitten päästä. Laitoin kanin kyljelleen leikkuulaudalle. Vasemmalla kädellä (olen oikeakätinen) sovittelin veitsen kanin kaulalle niin, että terä tuntui asettuvan nikamien väliin ja otin kaulimen oikeaan käteeni. Terävällä napautuksella veitsen lappeeseen sain kaularangan menemään poikki ja pienellä lisäviillolla pää oli irti. En pitänyt tästä vaiheesta. Sitten leikkasin vatsaliepeet pois. 

Jatkoin leikkaamalla takajalat irti, se käy helposti, kun ujuttaa veitsen eläimen rungon ja jalan väliseen liittymäkohtaan (suokaa anteeksi käänteisasiantuntevat termini, englanniksi ne olisivat niin helppoja). Yhdellä viillolla koiven saa irti ja se muistuttaa hyvin paljon kanan koipireittä. Sitten vuorossa oli etujalkojen irrotus, se kävi samalla tapaa kuin takakoipien leikkaaminen. 

Jäljellä oli varsinainen kanin runko, jossa on hyvää lihaa mukava määrä, vaikka eläin näyttääkin hyvin loikkineelta ja hoikalta. Yläosassa on tietysti kylkiluinen osa, jossa lihaa ei juurikaan ole ja kanin kylkiluut ovat hyvin pieniä ja teräviä. Tämä osa leikataan ensin pois alimpien kylkiluiden välistä ja jos liemenkeitto on mielessä, se säästetään. Alapäästä leikkasin vielä luisen palan pois, sen missä kanin jalat olivat olleet kiinni. Jäljelle jäänyt osa runkoa neuvottiin leikkaamaan 2-3 palaan, kanin koosta ja ruokailijoiden määrästä riippuen. Minä paloittelin osan neljään pieneen palaan. Painoin runkoa leikkuulautaa vasten hieman litteämmäksi ja sovittelin taas veitsen vasemmalla kädellä nikamien väliseen kohtaan, kolautus kaulimella veitseen ja se meni melko hyvin selkärangan läpi. 

Näin minulla oli kaksi takakoipea, kaksi etukoipea ja kaksi palaa kanin selkää, sekä vatsaliepeet. Luut olivat menneet siististi poikki, tiedossa ei olisi luunsiruja lautasella. Kompostoitavaksi jäivät pää, peräosa ja rintakehä, tällä kertaa en aikonut liemenkeittoon, enkä olisi siihen päätä muutenkaan laittanut. 

Kanin varsinainen valmistaminen

Paistoin kanipaloja voissa pannulla hetkisen joka puolelta. Ripottelin niille suolaa ja pippuria. Nostin palat haudutuspataan odottamaan. 

Leikkasin sipulin ohuiksi suikaleiksi, porkkanan tikuiksi, tomaatit ja paprikat lohkoiksi. Valkosipulin kuorin, mutta jätin kynnet kokonaisiksi. Leikkasin sienet muutamaan viipaleeseen. Leikkasin myös viikunan kuuteen lohkoon.

Asettelin sipulit, porkkanat, sienet, valkosipulin kynnet, paprikat, viikunat ja tomaatit pataan kanipalojen ympärille. Ripottelin päälle hieman sahramia ja pimentonia. Kaadoin mukaan liemen ja valkoviiniä sen verran, että palat olivat lähes peityksissä. Muistin laittaa mukaan myös hieman timjamia ja rosmariinia.

Laitoin padan high-asetukselle, minulla oli aikaa melkoisesti, sillä aloitin päivällistouhut jo puoli yhdeksän aikaan aamulla ja pata alkoi työnsä puoli kymmeneltä. Kävin kääntelemässä paloja pariin otteeseen kypsymisen aikana. Kun kani oli kypsää ja melkein putosi irti luista, nostin palat tarjottimelle. Kaadoin liemen vihanneksineen siivilään ja kauhoin osan vihanneksista blenderiin yhdessä parin liemikauhallisen kanssa. Surruuttelin seoksen tasaiseksi. Kaadoin kastikepohjan takaisin pataan ja lisäsin mukaan vähän kermaa.  Nostin lihapalat ja lisää kypsiä kasviksia takaisin pataan odottamaan ateriaa. Pata oli päällä kaikkiaan 8 tuntia. Maustoin lopuksi vielä lisää suolalla, pippurilla ja tuoreella persiljalla, jota vielä löytyi kasvihuoneesta vähän. 

Lisäkkeeksi tein kahteen kertaan friteerattuja ranskanperunoita, en jättänyt niitä vähän raaoiksi edes Espanjan muistojen vuoksi, vaan paistoin ne rapeiksi ja suolasin kunnolla. Juomana meillä oli kylmää punaviiniä, tottahan toki.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

La Vueltassa ajettiin tänään jo 16. etappi, viimeinen ennen toista lepopäivää. Eilinen jännitysnäytelmä vaati saada jatkoa, mutta sitä ei oikein tullut. En ymmärrä loppua, en oikein tajua miten voittajaksi tuli Jean-Pierre Drucker, mutta kyllä sekin passaa. Kokonaiskilpailun kärki pysyi samana ennen  vapaapäivää, ykkösenä Nairo Quintana, toisena Chris Froome, kolmana kaikkien hymypoikien esikuva Estanban Chaves ja minun lempiajajani Alberto Contador on neljäntenä.

Syömässä Espanjassa

Postaustiheydestä voinee päätellä, että Campakeittiö on tyhjänä. Kotiin yksin jäänyt Kammenpyörittäjä ei ole tainnut juuri kokkailla itselleen. Tuplaespressoja on tainnut laittaa. Olen ollut nyt neljä viikkoa reissussa ja kolme niistä caminolla. Kävelyä on jäljellä vielä kaksi viikkoa ja kolmen viikon kuluttua olen ollut jo vuorokauden kotona. 

Muista reissusta ja minilomista poiketen ruoalla on ollut hyvin erilainen rooli tällä matkalla. Jollei voi puhua ihan pakkosyömisestä,  niin melko lähellä se on ollut. Jo ensimmäisellä kävelyviikolla ruokahaluni väheni ja tuntui lähes katoavan, vaikka hyvin tiedän pitkään jatkuvan kävelysuorituksen rinkka selässä vaativan myös tankkaamista.

Tankkaamiselta syöminen on juuri tuntunutkin. Ei aterioilta, ei herkuttelulta tai napostelulta, vaan pakonsanelemalta huoltotoimelta. Tähän on moniakin syitä, jotka omalla kohdallani ovat köyhdyttäneet ruokavaliotani. 

Suurimman osan kävelemästämme matkasta olemme olleet umpimaaseudulla, siellä camino kulkee. Reitti kulkee kylästä kylään ja useammin pysähdyspaikkojen asukasluku on alle kuin yli sata. Kylä muodostuu sen halkaisemasta kadusta,  parista poikkikadusta ja usein toinen laita jo näkyy kylään tullessa. Caminobisneksen ympärille on kehittynyt tietty kaava. Aivan pikkukylässäkin voi olla 2-3 albergueta (peregrinojen majataloja), ehkä hostelli tai casa ruralkin niille vaeltajille,  joille yhteismajoitus ei passaa. Kyläläisten omiin tarpeisiin on baari tai kaksi ja samat baarit ovat peregrinojen ahkerassa käytössä, niissä pidetään sadetta, juodaan loputtomia kahvikupillisia,  syödään täytettyjä leipiä ja illan tullen menu peregrinoja, joilla päästään yön yli. Ruokakauppoja ei ole läheskään joka kylässä, tai ne ovat jo, vielä tai taas suljettuja. Kaupungeiksi laskettaviksi olevissa paikoissa on tietysti kauppoja enemmän, sekä leipomoita ja hedelmäkauppoja. 

Päivän ruokapolitiikka on muodostunut aika vakioksi. Koitamme pitää pientä starttivarastoa syötävää, jolla pääsee liikkeelle. Helpoiten se onnistuu jogurtilla, jotka useimmiten ovat mauttomia ylikansallisia tuotteita,  näin viileillä säillä ne kyllä säilyvät yön yli. Hedelmät toimivat myös,  kanarialaiset banaanit lähinnä ja mannermaan sitrukset. 

Päivän etapin ollessa ihanteellinen siinä on sopiva pysähdyspaikka 3-6 km päässä lähtöpaikasta. Jälleen uusi kylä tai pikkukaupunki,  joka jollakin toisella jaotuksella on yöpymispaikka, tai myöhempi paussipaikka muille peregrinoille. Meille se sattuu olemaan aamukahvikylä. 

Caminoreitti kulkee kylän halki, seuraamme vain keltaisia nuolia ja simpukkakuvioita ja siltä reitiltä kylän baarit löytyvät. Niistä löytyvät myös muut vaeltajat, rinkat on kasattu nurkkiin ja lähes jokainen tilaa cafe con lechen, hyvän maitokahvin, joka energian saamiseksi sokeroidaan runsaasti. Syötäväksi on tarjolla erilaisia täytettyjä patonkeja (bocadilloja),  perunamunakasta, makeita leivonnaisia ja hyvällä tuurilla juuri puristettua appelsiinimehua. Hyvin nopeasti näihin tottuu ja seuraavaksi kyllästyy, mutta jotainhan sitä on syötävä. Juomisen kanssa saa olla tarkkana. Nyt kun olemme nauttineet runsaista vesisateista ja viileistä ilmoista ei aina tunnu, että pitäisi juoda niin paljon kuin helteellä, tai edes tavallisella kesäsäällä. Juoda silti pitää ja sitten on kohta pissahätä, etenkin kahvin jälkeen. Seuraavaan kylään, baariin ja sen vessaan on tyypillisesti matkaa taas noin 5-8 km, joten melko säätämistä välillä on. 

Lounasaikaan olemme jo yleensä kävelleet päivän osuuden, lounasaika on iltapäivällä noin yhden ja kolmen välillä. Koska ruoka on ihan sitä samaa lounaalla ja päivällisellä, syömme niistä useimmiten myöhemmän. Tarjolla on melkein aina jo mainittu menu peregrino, joka on edullinen kolmen ruokalajin ateria. Sen hinta on vaihdellut 9-12 euroon. Yleensä on kolme alkuruokavaihtoehtoa,  keitto, salaatti ja pasta. Niistä salaatti on ollut minulle mieluisin, siinä on melkein joka kerta mukana tonnikalaa ja kananmunaa, sekä runsaasti öljyä. Kasvissyöjä, vegaanista puhumattakaan voi olla hieman pulassa ennen kuin huomaa, että salaatti pitää pyytää ilman noita minulle mieluisia lisiä. Pastat ovat olleet myös hyviä, se olisi jo salaatin kanssa riittävä ateria. Seuraavalla kerralla kysynkin voinko ottaa kaksi vaihtoehtoa alkuruokien puolelta ja jättää pääruoan väliin, miksei sekin onnistuisi. Pääruoat ovat tyypillisesti possua, vasikkaa, kanaa ja kalaa. Paistettua ja ranskalaisten kanssa hyvin pelkistetysti tarjottuna. Yleensä liha on ihan hyvin paistettu, erittäin simppelisti vain suolalla maustettu. Kalat ovat sivusilmällä katsottuna olleet naapuripöydissä hyvin ruotoisia tapauksia. Jälkiruoka on joku valmistuote,  pikkupurkki jogurttia, jäätelötuutti tai sitten hedelmä. Juomana on ollut viiniä yhdestä lasillisesta puoleen pulloon/ruokailija ja vesi pitää erikseen pyytää. Vesi ja viini ovat vaihtoehdot toisilleen. Leipäkorissa on vaihtelevan tuoretta vehnäleipää. 

Menu peregrino tarjoillaan usein seitsemästä eteenpäin ja siihen aikaan ihmisillä onkin jo nälkä ja kiire nukkumaan. Tarjoilu on tehokasta, lautasia lennätetään kiireellä pöytään ja pois. Kesän huippukautena varmasti vielä kiireemmin. Sitten vain nukkumaan vatsan viereen ja sama homma seuraavana päivänä. 

Kuten mainitsin, ruokahaluni on melko vähäistä, minulla on ollut nälkä noin kerran pari viikossa. Ei vain tee mieli mitään.  Ihmeen hyvin olen kuitenkin jaksanut kävellä päivittäiset matkat. Luultavasti olen hieman käyttänyt vararavintojani. 

Pari hyvää ateriaa olemme osuneet syömään, niistä yksi oli muutama päivä sitten kylässä, jonka nimeä en enää muista. Aterian muut osuudet olivat aivan tavalliset, oli soppaa, salaattia ja jäätelötuutti,  mutta pääruoka, kanipata oli aivan loistava. Meillä oli lautasella puolikas kani maukkaassa höystössä ja vähän raaoiksi jääneet ranskalaisetkaan eivät pilanneet annosta.

Toinen hyvä ateria oli eilen illalla täällä Leonissa, jossa olemme olleet viettämässä hieman caminolomaa, siitä voi halutessaan lukea toisesta blogistani, CampaCaminosta.  

Olimme illalla kaupungilla, kävimme nunnaluostarissa vesperissä ja menimme sen jälkeen luostarin pitämän hotellin ravintolaan syömään. Luostari ylläpitää myös albergueta saman rakennuskompleksin puitteissa. Ravintolasta oli saatavilla 28 euron hintainen maistelumenu, jonka pistelimme menemään. Tarjolla oli lämmintä kanasalaattia, jonka pikkelöidyt vihannekset olivat aivan loistavia. Toinen ruokalaji oli merellinen, siinä oli pieniä grillattuja mustekaloja ja sitten niitä, jotka ovat englanniksi squid, en saa päähäni, mitä ne ovat suomeksi. Netti tarjoaa vain sanoja mustekala ja kalmari.  Kalmari lienee oikea sana. Kolmas annos oli jotain valkoista kalaa ja ilmeisesti niitä pitkulaisia simpukoita, joiden kuori on kuin partaveitsen kuori. Väliin tuli pieni mansikkainen juoma,  jota kutsuttiin sorbetiksi. Pääruoka oli ibericopossuviipaleita hyvin tavallisessa kastikkeessa kahden pienen perunakuorukan kanssa. Jälkiruoka oli aika 90-lukulainen,  pippurilla maustettuja mansikoita vaniljakastikkeen kanssa. Mansikat olivat kovia ja maistuivat vain vähän muulle kuin pippurille. 

Lisäksemme ravintolaan tuli myöhemmin kaksi espanjalaista seuruetta, mutta paljon myöhemmin kuin me, jotka aloitimme kello 21. Ruoka oli muihin reissun antimiin verrattuna oikein hyvää ja erittäin edullista. Juomana oli  pullo paikallista punaviiniä ja lopuksi kupilliset teetä. 28 euroa henkilöltä tästä ei ollut paljon, se oli vähän.

Menu peregrinojen lisäksi olemme syöneet muutamia pizzoja ja paelloja, olleet kerran pari maistelemassa tapaksia ja sitten olleet vain syömättä. Yksi hampurilaisateriakin on tullut syötyä. Kunnon churrot on vielä saamatta. Olen iloinen, että tämän vuoden Espanja-haaste on vasta syksyllä, nyt ehdin kyllästyä näihin ruokiin joksikin aikaa. 

Huomenna kävely jatkuu tämän lusmuiluviikonlopun jälkeen. Meillä on vielä kaksi kovaa kävelyviikkoa edessä ennen kuin saavumme Santiago de Compostelaan 2.5. syntymäpäivänäni, mikäli kaikki menee hyvin. Siellä tapaan Kammenpyörittäjän ja voin jo tunnustaa, että aivan tunteja en vielä laske,  mutta päiviä kyllä!