Mozzarella ja burrata ne yhteen soppii

Tämä vadillinen on syöty jo aikoja sitten, tarkalleen ottaen 25.3.2024 klo 16 alkaen ja siinä meni semmoiset rapiat puoli tuntia. Koska ainesosina oli sekä mozzarellaa, että burrataa kelpaa se mainiosti Italia-haasteeseen ja pinnistämällä maltoin olla postaamatta sitä ennen kuin vasta nyt toukokuussa reissun päällä Giro d'Italian aikaan. Sen verran saa itseään huiputtaa ja ketään muuta ei kiinnosta. Tänä kyseisenä päivänä söimme oikeasti taas valmiit kalaleikkeet salaatin ja perunapaistosten kanssa. 

Näin kuvan tämankaltaisesta ruoasta instassa tämmöiseltä tililtä ja koitin sieltä löytää blogin postaukseen, mutta siinä minun kielitaitoni lopsahti. En ole varma onko tämä puolalainen instatili ja blogi eikä minun keittiöpuolani ole tarpeeksi hyvä. Osaan kyllä kuvista katsoa miten ruoka tehdään ja niin etiäppäin, mutta tätä kyseistä ruokaa en löytänyt blogista edes päivämäärän mukaan. Ehkä instan pitäjä ja bloggaaja ei kuitenkaan justiinsa tätä kyseistä ruokaa olekaan blogannut vaan vain instannut. Ihmettelen  (lue: loivasti paheksun) sitä joidenkin blogaanien  tapaa olla päiväämättä postauksiaan. Luulisin sen olevan tapa pitää blogia ikäänkuin tuoreena koko ajan, postaukset eivät "vanhene", lukija ei tule miettineeksi elämän rajallisuutta ja sitä miten tänäänkin peilistä katsoo yhä vaan vanhempi minä. Jos syy on joku muu, sen saa kertoa minulle. 

Tähän mahdollisesti puolalais-italialaiseen salaattiin käytettiin vain burrataa, mutta minäpä olin vähän hedonistinen (käytin nyt ensimmäistä ja mahdollisesti viimeistä kertaa elämässäni sanaa hedonistinen ja minun piti myös tarkistaa käykö se tähän yhteyteen ja ilmeisesti käy, mutta jos ei käy niin siitäkin saa kertoa) ja käytin myös mozzarellaa. Toinen syy hedonismin lisäksi oli se, etten ostanut toista palleroa burrataa, vaan ostin epähuomiossa mozzarellaa. Ja jälkeenpäin ajatellen yksi pallero kumpaa hyvänsä olisi riittänyt, hedonismi ei olisi siitä kärsinyt. Nyt sitä termiä on käytetty jo neljästi, ei tartte enää ikinä. Seuraavaksi koitan saada tekstiin sopimaan sanan emansipaatio, jota en myöskään ole koskaan käyttänyt ennen kuin nyt, vaikkei se tietääkseni sovi asiayhteyteen lainkaan. 

Pitää myöntää, ettei minun salaatistani tullut yhtä kaunista kuin tuossa instakuvassa, jota apinoin. Valo oli vähän vähissä ja muita tekosyitä, kuten etten viitsinyt ottaa esille kameraa vaan kuvasin puhelimella. Ja olen myös paljon huonompi sommittelemaan. Koska tässä nyt ollaan rehellisiä, en myöskään tehnyt ihan samoin kuin googlekääntäjä reseptistä luuli. Se muutti parmankinkun parmesaaniksi ja jotain muita hauskuuksia, muttei minua niin vain hämätä.

Mozzarella-burrata-kurkku-nektariinisalaatti

• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 1 pallo burrataa
• 15 cm pätkä kurkkua
• 3 nektariinia
• 3 rkl oliiviöljyä
• 3 rkl vaahterasiirappia
• 1 paketti (8 viipaletta) parmankinkkua
• 1 rkl balsamicoa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• tuoretta oreganoa
• pippuria

Tuona kyseisenä maaliskuunlopun päivänä sähkön hinta oli yhtä vuoristorataa ja tähtäsin uunin lämmittämisen alimman hinnan kohdalle, lämmitin uunin 200 asteeseen. Leikkasin nektariinit lohkoihin. Hedelmät olivat vielä kovia, eikä niitä semmoisenaan olisi huvittanut syödäkään, mutta ne olikin tarkoitus kuumentaa uunissa ja sitten niihin jo hammas pystyi. Levitin nektariinilohkot uunivuokaan ja kaadoin päälle oliiviöljyä ja vaahterasiirappia. Paistoin lohkoja noin vartin verran ja kun tikku meni sutjakasti lohkon läpi, nosti vuoan uunista ja äkkiä käänsin virran pois. 

Nektariinien uunivierailun aikana tein muut jutut valmiiksi. Levitin mozzarellan ja burratan soikulan vadin pohjalle ihan brutaalisti sormilla repien. Siivutin kurkkupätkän mandoliinilla ohuiksi suikaleiksi ja käärin ne rullalle ja asettelin juustoriekaleiden sekaan. Leikkasin kinkkuviipaleet puoliksi ja sommittelin ne pikkumyttyinä vadille juustojen ja kurkkujen sekaan. Sekoitin kupissa kastikkeen valmiiksi, balsamicon, oliiviöljyn ja sitruunamehun ja verotin oreganopuskaa sen verran kuin siitä raski, alkaa olla finaalissa kuten ennen oli tapana sanoa, kun lennonjohdossa istuttiin. 

Kun nektariinipalat olivat hieman jäähtyneet, nostelin nekin vadille muitten ainesten joukkoon ja luritin pinnalle kastiketta, asettelin oregano-oksat ja unohdin tässä vaiheessa pippurin. Muistin se vasta kuvien ottamisen jälkeen. Kuvakuri on sen verran lipsunut, että kelpuutin säästettäväksi kaksi kuvaa, joita ei kyllä meinaa toisistaan erottaa. 

Oli todella hyvää naposteltavaa, salaatin seurana oli pannulla voissa paahdettua leipää, uskokaa tai älkää, vaikkei sitä kuvissa näykään. Noin puoletkin olisi riittänyt, mutta pitihän sitä olla toteuttamatta teemaa, jonka mukaan ruoasta pitäisi tehdä vähemmän hyvää (lue: siis pahaa) , niin sitä ei söisi liikaa, vai miten tämä eräs ruokaterapeutti, vai mikä hän nyt olikaan kirjoitti tällöin maaliskuussa ja sai alkuun melkoisen kalabaliikin teemalla hyvä ruoka - pahempi mieli. 

Giro d'Italiaan loikatakseni, se on nyt sillä mallilla, että 11 etappia on ajettu, kisa on taittunut jälkimmäiselle puoliskolleen. Jonathan Milan oli tänään nopein ja kokonaiskilpailua johtaa Tadej Pogacar. 

Alla oleva kuva ei ole Italiasta, se on Sysmästä, jossa kävimme maaliskuun alussa katsomassa vesitornin, joka ujostelee metsän takana. Antin auton katolla on Urheilu-merkkinen polkupyörä yli sadan vuoden takaa ja se on matkalla Helsinki Tweed Run-tapahtumaan. Käyköön tämä kuva siis päivän pyöräkuvasta. 

Tiramisupannukakut

Tänään oli ensimmäinen aamiainen ulkona tälle kesälle, meillä sattui vielä olemaan sisareni, rakas caminokaverini viikonloppuvieraana ja luonnollisesti halusin kokata hänelle parhaan taitoni mukaan. Illalla kun odotimme Euroviisujen alkamista, että pääsisimme nukkumaan, keksin että nythän on hyvä tilaisuus tehdä pannukakkuja, kun syöjiä on enemmän kuin me kaksi. Aamulla etsin sitten ohjeen, jossa olisi jotain Italiaan vivahtavaa ja löysinkin kivan ohjeen Cooking for Keeps-blogista. Käytin hieman sovellusvapautta johtuen siitä, mitä maitotuotteita minulla oli käytössäni. Mutta tärkeimmät osat, kahvi ja mascarpone olivat mukana. 

Tiramisupannukakut (9 isohkoa pannukakkua)

Taikina

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa
• 3 rkl sokeria
• 1tl vaniljauutetta
• 2 kananmunaa
• 3 dl turkkilaisen jogurtin ja maidon sekoitusta (jogurttia oli purkinpohjallinen, noin desin verran)
• 1 tuplashotti espressoa (noin 1,2 dl)
• 3 rkl sulaa voita + vähän lisää paistamiseen

Päälliset

• puolikas purkki mascarponea
• 1,5 dl kermaa
• 1 rkl sokeria
• 1 tl vaniljauutetta
• kaakaota
• raastettua tummaa suklaata
• mansikoita
• vadelmia
• mustikoita
• vaahterasiirappia

Sekoitin kaikki ainekset keskenään niin, että niistä muodostui paksuhko taikina. Jätin taikinan hetkeksi turpoamaan. Vatkasin kerman pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistin siihen notkistetun mascarponen ja vanijauutteen. Kun oli aika paistaa pannukakut, keräsin ulos kaikki tarvikkeet ja laitoin crêpe-paistolevyn kuumenemaan. Sutikoin hieman voita levylle ja kun se alkoi olla kuuma nostin kauhalla kolme annosta taikinaa paistumaan, joka kerta tuli vähän erikokoisia pannukakkuja, mutta semmoistahan se äitien tekemä ruoka on.

Nostin valmiit pannukakut tarjoiluvadille ja peitin kevyesti foliolla. Kun viimeiset pannukakut olivat valmiit, otin pois folion, ettei mascarpone sulaisi liemeksi liian lämpimien pannukakkujen vierellä. Lusikoin pannukakkupinojen viereen isot nokareet mascarponevaahtoa ja ripottelin ympärille ja päälle marjat. Sirottelin hieman kaakaota pinnalle ja varistin suklaaraasteen koko komeuden päälle. Aivan viimeiseksi pinnalle hieman vaahterasiirappia ja annos oli valmis. Ensimmäinen ulkoaamiainen, tiramisupannukakut ja maitokahvi eivät olleet hassumpi aloitus vapaapäivään. Espresso maistui oikein mukavasti pannukakuissa, olisipa sitä voinut hieman Amarettoa tai Marsalaakin laittaa mauksi vaikka mascarponeen, jollei taikinaankin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset helposti löydettäviksi.

Giro d'Italian yhdeksäs etappi oli toinen henkilökohtainen aika-ajo, jolla oli mittaa 35 km. Se alkoi Riminiltä ja päättyi mäen päälle San Marinoon. Ylämäkivoittoinen aika-ajo on yhtä tuskaa monille ajajille, eikä aika-ajopyörän ulkoiluttaminen maistukaan kaikille, jotkut ajoivat tänäänkin tavallisella maantiepyörällä. Minulle se olisi se ja sama millaista pyörää taluttaisin. Huomenna Giro on tauolla, CampKeittiö huilaa ja syö viikonlopun aterioiden tähdenlentoja. Lyhyimmässä ajassa reitin selvitti kisaa alussa johtanut Primoz Roglic. Valerio Conti pitää itsensä kokonaiskilpailun johdossa. Ihan hirveä vesisade väritti etapin loppua, ihan varmasti jokainen sateessa ajanut kastui perusteellisesti.

Vesihauteessa kypsennetyt veriappelsiinimuffinit

Eilen söimme päivälliseksi mainioita keittiöpeikkoa, madekeittoa. Jälkiruoaksi meillä oli vesihauteessa kypsennettyjä veriappelsiinimuffineita ja mihinkä ne sopivatkaan paremmin kuin uudelleen henkiin herätettyyn kuukauden ruokahaasteeseen? Sitä ovat laittaneet käyntiin Hannele ja Hanna.

Veriappelsiinimuffinit vesihauteessa (4 kappaletta)

• 3 pientä veriappelsiinia (kahdesta viipaleita ja yhdestä mehua)
• 75 g voita + vähän vuokien voiteluun
• 1 kananmuna
• 0,75 dl sokeria
• 1 tl jauhettua vaniljaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 4 rkl vaahterasiirappia
• tomusokeria

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja otin esille lasivuokan, johon neljä alumiinista muffinivuokaa mahtui hyvin. Voitelin alumiinivuokat hyvin, olisi ollut hyvä tehdä niin, että voitelee vai reunat ja jauhottaa ne vehnäjauhoilla, mutta voitelin kokonaan, myös pohjan enkä jauhottanut ollenkaan. Leikkasin kaksi pientä veriappelsiinia kuorettomiksi ja leikkasin niiden keskeltä kaksi puolen sentin paksuista viipaletta. Loput söin, koska veriappelsiinit ovat niin hyviä. Yhden appelsiinin puristin mehuksi, sitä tuli desin verran. Valutin vuokien pohjalle ruokalusikalliset vaahterasiirappia ja laitoin siirapin päälle viipaleen appelsiinia. 

Sulatin voin ja sitä odotellessani vatkasin kananmunan ja sokerin vaahdoksi. Mittasin valmiiksi jauhot ja sekoitin niihin leivinjauheen ja jauhetun vaniljan. Kun voi oli sulanut, lisäsin sen yhdessä kuivien aineiden ja appelsiinimehun kanssa kananmuna-sokerivaahtoon. Vältin vatkaamasta liikaa, ettei taikinasta tulisi sitkeää. 

Lusikoin taikinan tasaisesti vuokiin ja nostin vuokat lasivuokaan. Kiehautin keittimessä vettä ja kaadoin kuumaa vettä lasivuokaan sen verran, että sitä oli pienten muffinivuokien puoliväliin asti. Peitin lasivuokan foliolla ja nostin sen uuniin paistumaan. Aluksi paistoin muffineita 20 minuuttia ja kokeilin sitten tikulla kypsyyttä. Tikkuun vielä tarttui taikinaa, joten otin folion kokonaan pois ja paistoin vielä 10 minuuttia. Sen jälkeen muffinit olivat kypsiä, nostin lasivuokan varovasti pois uunista, varoen kuuman veden loiskumista. Jos olisin jauhottanut pikkuvuokien reunat, olisivat muffinit saattaneet irrota nätimmin, mutta kyllä ne nytkin irtosivat, kun olin pyöräyttänyt terävällä veitsellä muffinin ja vuokan välistä. 

Appelsiiniviipale ja vaahterasiirappi muodostivat kivan hatun kakkuselle. Sirottelin päälle vielä tomusokeria, sillä se on mainio kaunistus monelle leivonnaiselle. Maistuivat hyvältä vaniljajäätelön ja kahvin kanssa!

Pannukakkuja ja juueiostoksia

Minun ei olisi pitänyt mennä koskaan Facebookiin, olen sen jälkeen tilannut vakka mitä niitten mainosten perusteella siellä tuleekaan kohdalle. Minulla on nyt mm. huopatossut, joissa on kumiset irtopohjat, omituisia vaatteita Amerikasta ja sitten on pannukakkujen paistamiseen tarkoitettu silikonimuotti. En suosittele. Ihan kiva idea, muttei toimi sitten yhtään. Ei se onneksi maksanut paljon. Eikä tartte neuvoa, että olisit lukenut kommentteja, en minä mitään lukenut, tilaus oli tehty nopeammin kuin ehdin sanoa paypal.

Kerro jos olet sortunut samaan ja onnistunut tuolla vekottimella!

Mascarponepannukakkuja kahdelle

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl maitoa
• 1 kananmuna
• 1 dl mascarponea
• 1 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 2 rkl sokeria
• ripaus suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• voita paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja paista pieniksi pannukakuiksi. Se tunnustamani paistomuotti oli ihan susi, pannukakut tarttuivat siihen, eivätkä tosiaankaan irronneet nätisti, vaan niiden reunoista tuli repaleisia. Ehkä kokeilen toisenlaisella taikinalla vielä, tai vaikka kananmunien paistamista sillä. Ehkä siirrän sen jätekuljetukseen. Enkä tilaa enää "kaikkea kivaa" netistä. Loput paistoin ihan tavalliseen tapaan pannulla. Taikina toimi ihan hyvin poislukien tuo kiinanihme.

Pannukakkujen kanssa tarjosin pakastemansikoista tekemääni nopeaa kastiketta, siinä oli ja lusikallinen sokeria ja bamixilla tasaiseksi. Toinen lisäke oli kermavaahdon ja mascarponen sekoitus, jonka olin maustanut vaniljasokerilla. Tietysti meillä oli vaahterasiirappia ja muutama vadelmakin.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jolta löytyy sitä mitä otsikkokin lupaa. 

Kesäinen kimara - French75

Mehiläinenkin kiinnostui cocktailistamme

Tour de Francen aikaan olen kokkaillut yhtä jos toista, josta voi sanoa siinä olevan jotain ranskalaiseen vivahtavaa. Näin kuudennen Ranska-haasteen aikaan on jo aika vaikea löytää sellaista, mitä voisin kuvitella osaavani tehdä, tai johon minulla olisi aikaa, välineitä tai raaka-aineita ja jota en olisi vielä kokeillut. Hyvä on, croissanteja en ole vieläkään kokeillut, enkä éclairia. Tänä vuonna minulla on tekoselitteenä, että uunimme on hieman väsähtänyt, enkä voi juurikaan leipoa. Voi ja voi. Voita meillä on kyllä runsaasti, siitä se ei ole kiinni.

Eilen nautimme kimaran (kuulema suomennos sanasta cocktail, alan välittömästi käyttää sanaa ja lisään sen lyhyeen ja ytimekkääseen tunnisteluettelooni), jonka nimessä esiintyy sana French, joten kelpaa minulle. Kyseessä on juoma, jonka kokonimi on French75, linkistä voi lukea cocktailin historiasta, mikäli kiinnostaa. Tekemäni juoma oli tietysti tämän kuuluisan kimaran muunnos, kuten niin moni tekemäni asia on. Muunnosta sinne, muunnosta tänne. Maailma ei kertakaikkiaan ole enää entisensä. Kaikkea väännellään ja käännellään. Ei voi mitään. Ohjeen otin täältä.

Mansikkainen French75 kahdelle

• puolikas pullo samppanjaa (Baron Fuente) 
• noin 20 pienehköä mansikkaa, joista kaksi koristeluun
• 1 rkl vaahterasiirappia
• liraus sitruunamehua
• 2x2 cl giniä 

Poistin mansikoista kannat ja laitoin marjat kahta lukuunottamatta (säästin koristeluun) Bamixin minileikkuriin. Lisäsin mukaan vaahterasiirapin ja sitruunamehun ja suurruuttelin seoksen tasaiseksi pyreeksi. Siivilöin sen tiheän teesihdin läpi, jolloin sihtiin jäivät mansikan nytyset ja pyreestä tuli hyvin kirkkaanpunaista ja sileää. Laitoin ruokalusikalliset pyrettä kahteen korkeaan lasiin, samoin mittasin niihin 2 cl giniä. Kammenpyörittäjä toimi muutoin juomanlaskijana ja kaatoi puolikkaan samppanjapullon sisällön laseihin, se oli juuri sopiva määrä kahteen drinkkiin. Laitoin mansikat lasien reunoihin, sekoitin cocktailtikuilla ja kuten ranskalainen sanoisi: voilà tässä teille  meille cocktail lämpimään kesäpäivään. Käyttämämme samppanja oli hyvin kuivaa ja Kyrö Distilleryn gini melkoisen luonteikasta, joten cocktailista tuli aika ärhäkkä. Ihan pikkuisen lisää makeutta olisi voinut olla mieleeni, mutta kyllä minä pärjäsin. Tähän kävisi tietysti myös prosecco tai cava, tai mikä tahansa muu kuohujuoma. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tänään meille saapuu päivälliselle rakas nuorisomme ja minun on tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa elämässäni tomahawk-pihvi. Sellaisia on ollut lähimmässä marketissa nyt useita kertoja jopa tarjouksessa ja minähän en oransseja lappuja karsasta. Olen kuitenkin vastustanut kiusausta ostaa lisää lihaa talouteen, sillä pakastimessa on vielä monta lihapalaa kokeiltavana. Nyt kun olen keksinyt niille oivan käyttötilaisuuten muutaman viikon päähän, annoin itselleni luvan ostaa muhkean tomahawkin. Sen sentään älysin, ettemme koita syödä sitä Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan, vaan kutsuin nuoretkin syömään. Tomahawk-kokemuksista kerron tuonnempana, mikäli siitä jää positiivista kerrottavaa. Jos oikein kolossaalisesti epäonnistun, saatan kertoa siitäkin. Nyt vain mietin, että tekisinkö jälkiruoaksi eton messin vai zabaglionen. Jos olen ovela ja kutsun jälkimmäistä sabayoniksi, sekin menee ranskalaisesta?

Mikähän se tämäkin on? Ostettiin kurpitsana, mutta tultiin narratuksi.

Jollen saa päivälliseen ujutettua mitään ranskalaista, French75 saa toimittaa päivän ranskalaisosuuden virkaa. Tour de Francen tilanteesta en myöskään eilen illalla päässyt aivan viivalle, sillä olin kaikesta kultturoinnista niin väsynyt, että menin nukkumaan tallennuksen sillä kohdalla, jossa maaliin oli vielä 42 km. Äsken katsoin Tourin hyviltä nettisivuilta, että Mark Cavendish oli peitonnut suosikkikukkopoikani Peter Saganin kirissä ja Chris Froome ei keltaisesta paidastaan luopunut. Tänään on vuorossa 15. etappi, jossa ajetaan Broug-en-Bressestä Culoziin 160 mittainen matka, melkoinen sahalaitaetappi, jossa kirimiehet vaikeroivat ja mäkimiehet notkistuvat. 

Vaahterasiirappi-sinappikiilteinen lohi

Eilen meillä kävi taas kalakauppias, se on melkein kuin isäpuoleni pölähtäisi ovelle, sama pohjoinen puheenparsi ja rauhallinen olemus. Ehkä siksi juuri ostankin lohen mielelläni tältä Lapin mieheltä. Sain kalan kuuteen annospalaan leikattuna, siivoilin vain vähän rasvoja pois ja nypin ruodot. Nyt on pakastimessa taas viisi palaa odottamassa, kuudennen söimme tänään päivällisellä.

Tein jotakin aikoja sitten folionyytissä lohta, joka marinoitiin appelsiinikastikkeessa. Tälläkin kertaa käytin vaahterasiirappia, mutta sitä tuli hieman erilaiseen kastikkeeseen. Vinkit otin The Sensuist-blogista.

Lohi vaahterasiirappi-sinappikiilteellä miedossa lämmössä

• 500 g merilohta
• 0,75 dl vaahterasiirappia
• 2 rkl dijon-sinappia
• 2 rkl voita
• 2 tl siideriviinietikkaa
• 1 tl worcestershire-kastiketta

Kuumenna uuni 120 asteeseen. Aseta lohipala nahkapuoli alaspäin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Mittaa kiilteen ainekset kattilaan ja keittele sitä kasaan noin kymmenisen minuuttia, kunnes se on melko sakeaa, tuoksu on viettelevä. Kun kiillekastike on hieman jäähtynyt, sivele kalan pinta sillä avokätisesti ja paista kalaa miedossa uunilämmössä noin 30-35 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää. Ohjeessa ei puhuttu kalan maustamisesta etukäteen mitenkään, mutta tapojeni orjana laitoin ihan vähän suolaa ja pippuria. Kastiketta oli muuten ainakin kaksinkertainen määrä tarvitsemaani nähden, joten määriä voi huoleti pienentää. Kalan ei ole tarkoitus uida kastikkeessa, vaan saada vain pintaansa makua ja kiiltoa.

Minä laitoin uunin ensin kuumemmalle, 250 asteeseen. Laitoin uuniin hieman kalaa aikaisemmin halkaistuja perunoita paahtumaan, suolasin ja pippuroin ne ja lurittelin hieman öljyä niille. Kun perunat olivat olleet uunissa noin puoli tuntia, laskin lämpötilan 120 asteeseen ja nostin kalan oman paperinsa päällä perunoiden kanssa samaan vuokaan sen toiseen päähän. Lautasella lohi oli aavistuksen makeaa, jota taittoi hyvin muutama suolahiutale. 

Kyssäkaali ja lohi tutustuvat toisiinsa

Minun piti tehdä postaus siitä, miten tänä aamuna paistoin köyhiä ritareita eilen leipomistani pullista. Pullat olivat kuitenkin hävinneet mystisesti nukkumaanmenoni ja aamun välillä, ei muruakaan jäljellä. Eivät saaneet ritareita aamiaiseksi, eikä blogi postausta. 

Pullien sijaan löysin jääkaapista jokunen aika sitten ostamani kyssäkaalin. Tuijotin sitä hetken ja mietin kahta asiaa. Ensin sitä, mikä kumma tämä oikein on ja toiseksi, kuka kumma tämän on meille ostanut. Onneksi mötikässä oli hintalappu kyljessä vielä kiinni ja lunttasin siitä. Siitä sitten muistinkin, että minähän sen ostin ja muistin senkin, että olin nähnyt jossain suosikkilistani blogissa tehdyn kyssäkaalista lisäkkeen, jota olin lukiessa ajatellut haluavani kokeilla. Pieni selailu auttoi minut takaisin ohjeen äärelle. Se löytyy epätrendikkäästä ruokablogista. Ohje on alunperin Eero Mäkelän.

Kyssäkaaligratiini kolmelle

• 1 kyssäkaali
• voita kuullottamiseen
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• raastettua muskottipähkinää
• 1 keltuainen
• emmentalraastetta

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja voitelin pienehkön uunivuoan, johon arvelin gratiinin hyvin mahtuvan. Kuorin kyssäkaalin ja pilkoin sen alle sentin kuutioiksi. Kuullotin kuutioita voissa hetkisen. Lisäsin pannulle kerman ja annoin palasten hautua kypsiksi. Se vei noin 20 minuuttia. Maustoin kuutiot suolalla, pippurilla ja raastetulla muskottipähkinällä ja annoin niiden hetken aikaa jäähtyä. Sekoitin mukaan keltuaisen ja kumosin seoksen uunivuokaan. Ripottelin päälle hieman oikein hienoksi raastettua emmentalia ja käytin vuoan uunissa siinä vaiheessa, kun lohipaketit olivat melkein valmiit. Gratiinin pinta sai sopivasti ruskettua. 

Tuplaespresso kertoi kyssäkaaligratiinin sopivan mainiosti liharuokien lisäkkeeksi, mutta minulla oli päivällisen pääraaka-aineena lohta. Arvelin senkin passaavan hyvin samalle lautaselle kyssäkaalin kanssa. Ja jos ei sopisi, niin tulisinpa senkin tietämään. Selasin lohiohjeita foodgawkerista niin, että korvista jo pursui, kunnes pysähdyin vaahterasiirappi-appelsiinimarinoidun lohen kohdalla. Sellaista oli tehty Tastes Lovely-blogissa.

Vaahterasiirappi-appelsiinimarinoitu lohi

• 3 annospalaa lohta
• suolaa ja pippuria
• 2 rkl vaahterasiirappia
• 2 rkl riisiviinietikkaa
• 1 appelsiinin kuori raastettuna ja mehu puolikkaasta appelsiinista
• puolikas appelsiini viipaleina 

Leikkasin lohipalasta nahkan ja nypin ruodot pois, leikkasin myös vaaleat rasvakohdat pois. Leikkasin lohen kolmeksi annospalaksi. Raastoin appelsiininkuoren isoon tiiviisti suljettavaan muovipussiin ja kaadoin mukaan vaahterasiirapin, riisiviinietikan ja kaljusta appelsiinin puolikkaasta puristetun mehun. Sekoitin marinadia hieman ja asettelin kalapalat pussiin ja suljin pussin. Kala sai marinoitua sen aikaa, että valmistelin gratiinin uuniin. Laitoin valmiiksi kolme foliopalaa, joille asetin pienet palat voipaperia. Kun oli aika kypsentää lohi, asetin kullekin voipaperipalalle lohipalan ja niiden päälle toisesta appelsiinin puolikkaasta leikattuja viipaleita. Käärin kalapalat huolellisesti taitelluksi folionyytiksi. Laitoin nyytit uuniin vähän ennen gratiinia, joka ei vaatinut kuin muutaman minuutin uunissa. Lohinyytit olivat 200 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia. Sillä välin keitin kokoon kastikkeen marinointipussiin jääneestä liemestä. Kaadoin sen kattilaan ja keitin sitä kohtuullisella tulella, kunnes kastike oli kiehunut noin kolmasosaan alkuperäisestä määrästä.

Nostin kalapalat lautasille, poistin appelsiiniviipaleet ja levitin tilalle kokoonkeitettyä kastiketta, viereen annostelin kyssäkaaligratiinia. Kyllä nämä kaksi aterian osaa ihan hyvin viihtyivät yhdessä, ei tullut riitaa. Etenkin Kammenpyörittäjä ystävystyi kyssäkaalin kanssa enemmän kuin minä ja poikanen.

Grillikauden toiset avajaiset

Kaasugrillimme on talvisin käytössä sen mukaan, kuinka sen päällä olevan hupun saa nätisti poistettua. Kovalla pakkasella tätä ei kannata yrittää, sillä emme tahdo rikkoa monta vuotta kestänyttä huppua. Tänään ilma oli merkillisen oloinen, mistä lie tuli tuuli, joka teki juuri pakkasen puolella olevan ilman kuitenkin jännän keväiseksi ja peitto suostui nätisti lähtemään grillin yltä. Kammenpyörittäjä oli joku aika sitten hankkinut Tiituspohjan Palvarista makkaroita, joita olimme jo haaveilleet monta päivää paistavamme. Minäkin olin ollut makkaraostoksilla Savuhovin tiskillä ja hamstrannut raakachorizoja. Sinappipurkkeja ja tuubeja ilmestyi jääkaapin uumenista pöydälle, enää piti keksiä lisäke makkaroille. Muistin Jokihaka kokkaa-blogin porkkana- ja palsternakkalisäkkeen, jota kokeilinkin jo. Halusin saada lisäkkeen, joka valmistuisi grillissä, hieman esikypsentäen liedellä. Käytin siihen:

• 4 keskikokoista siikli-perunaa
• 2 porkkanaa
• 1 palsternakkaa
• 2 kevätsipulia
• tuoretta timjamia
• nokare voita
• suolaa ja pippuria
• loraus vaahterasiirappia
• tukevaa foliota

Kuorin ja viipaloin perunat, porkkanat ja palsternakan. Höyrytin ne melkein kypsiksi. Silppusin sipulin ja asettelin lähes kypsät viipaleet foliolle litteäksi kasaksi. Ripottelin sipulin päälle, samoin timjamin, suolaa ja pippuria. Luruttelin pikkuisen vaahterasiirappia päällimmäksi yhdessä pienten voinokareiden kanssa. Ummistin paketin huolellisesti ja laitoin paketin heti grillin parilalle, kun aloimme lämmittää umpikylmää grilliä. Käänsin pakettia pariin otteeseen ja kun makkarat olivat kypsät, oli kasvislisäkekin. 

Parilalle päätyi hirvi- ja lammasmakkaroita ja kahta erilaista chorizoa. Puolitimme makkarat, että kukin sai maistaa joka laatua ja lämpimän, foliossa hautuneen lisäkkeen kanssa maukkaat makkarat muodostivat kelpo sunnuntaiaterian, josta kenties puuttui finesseä, muttei makua. Eilisen patongin loput käytimme hävikistä herkuksi-teemalla leikaten leivän viipaleiksi, sivelemällä viipaleet  oliiviöljyyn sekoitetulla bruschettamausteella ja nopeasti grillaamalla ne. 

Viimetipan nektariinit

Taas minulle kävi nektariinien kanssa niin, että huolella valitsemani pakkauksen keskellä oli pilalle mennyt yksilö. Onneksi ehdin huomata sen ja pelastaa vielä ehjät ja hyvät hedelmät. Niistä olisi viisainta tehdä samantien jälkiruokaa. Löysin hyvältä kuulostavan ohjeen Foodopera-blogista. Tämä jälkkäri valmistui nopeasti päivällisen jäljiltä kuumassa uunissa ja sopi mukavasti vatsassa olleisiin makeanpaikkoihin. Kokeilen tätä kyllä myös persikoilla ja luumuilla! Soveltelin ohjetta mieleni mukaan.

• 4 nektariinia
• 8 tl ruokosokeria 
• 8 tl vaahterasiirappia
• 4 tl vaniljauutetta
• pikkuisen voita
• paksua kreikkalaista jogurttia
• juoksevaa hunajaa

Uuni oli jo valmiiksi kuuma, 180 asteessa. Laitoin pienen uunivuoan pohjalle leivinpaperia ja asettelin vuokaan nektariinit halkaistuina ja kivet poistettuna leikkauspinta ylöspäin. Jaoin jokaisen puolikkaan koloon sokeria, siirappia, vaniljauutetta ja mininokareen voita. Paistoin nektariineja uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne olivat pehmeitä ja karamellisoituneita. Lusikoin kuppiin pari desiä paksua kreikkalaista jogurttia ja valutin sen päälle pari teelusikallista juoksevaa hunajaa. Lämpimät nektariinit maistuivat suloisilta kylmän jogurtin kanssa.

Chilimaustetut mantelit

Lauantaisen Oulun ruokablogimiitin teemana oli siis chili. Olin vähän paniikinomaisesti selaillut kirjoja ja blogeja löytääkseni jotain sopivaa, ennalta valmistettavaa, kuljetuksen kestävää ja jopa syömäkelpoista chilillä maustettua viemistä. En voi sanoa, että olisin aivan uinut sopivien ohjeiden meressä tai että valinnanvaikeus olisi ollut se suurin hankaluus. Se oli varmasti jo tunnustettu kokemattomuus chilin käytössä. Olin kuitenkin päättänyt, että pikkuleipiä veisin ja toiseksi viemiseksi valikoin helpoilta kuulostavat paahdetut mantelit. Sellaisia näkyi siellä täällä blogeissa ja samankaltaisia tein viime kesän lopulla Espanja-teemaviikoilla. 

Välillä on hupaisaa, miten eri maissa ja kielissä kutsutaan eri asioita. Monessa manteliohjeessa puhuttiin englanniksi "raw almonds" ja tuumin mitä ne mahtavat oikein olla. Olen Turkissa syönyt tuoreita manteleita, niitä vihreän "karvaisen" soikulan sisältä löytyviä vähän pistävän makuisia siemeniä. En kyllä usko amerikkalaisten bloggareitten käyttävän sellaisia manteleita paahtaessaan. Niin ollen päättelin tämän raw almonds olevan sama kuin meillä kaupattavat kuorimattomat mantelit.

My Diary of a Foodie-blogin vinkein kävin paahtamaan manteleita. Koska se ihana Rocoto-chilipussini ei ollut ehtymätön (tarvitsin sisältöä vielä suklaapikkuleipiin), ryhdyin heti soveltamaan ohjetta.

• 3 dl kuorimattomia manteleita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl Rocoto-chilijauhetta
• 1 tl pimentonia
• 1 tl suolaa
• 1 rkl vaahterasiirappia

Lämmitin uunin 165 asteeseen. Sekoitin kaikki mausteseoksen aineet yhteen ja pyörittelin lusikalla manteleita niin, että ne olivat kauttaaltaan seoksessa. Levitin mantelit uunipannulle leivinpaperin päälle niin, etteivät ne olleet toistensa päällä. Paahdoin manteleita noin 15-20 minuuttia, kunnes ne alkoivat tuoksua hyvältä ja mausteisilta. Kääntelin niitä pariin kertaan paahtamisen aikana. Levitin paahtuneet mantelin puhtaalle leivinpaperille toisistaan irti jäähtymään. 

Vaikka olen hyvin tottumaton chilinsyöjä, olivat nämä mantelit kyllä melko mietoja jopa minun makuuni. Kun mantelien pinta oli kuivunut, tein pienen seoksen pimentonista ja rocotosta ja pyörittelin manteleita vielä siinä, jotta saisin mukaan hieman tujakkuutta, etteivät oululaiset chiliexpertit nauraisi minua maanrakoon! Siltikin mantelit olivat chili-illan vellihousuosastoa, chiliä ei ollut juuri nimeksikään tai sitten kaikki aiempi maisteltu oli jo turruttanut makuaisteja sen verran, ettei manteleissa ollut potkua.

Exkursioni talviseen Ouluun vetelee viimeisiään. Kunhan saan hotellin aamiaishuoneesta jotain (ilmeisen chilitöntä) einettä, käännän volkkarin nokan kohti etelää. Kiitos eilisen illan emännälle ja kaikille paikalla olleille ruokabloggaajille, mukavaa oli jälleen! Lisäraporttia illasta  seuraa myöhemmin.

ANZAC-keksit

Huomenna alkaa Tour Down Under ja ammattipyöräilijöiden kausi pyörähtää käyntiin. Ikävä kyllä emme taida nähdä lähetyksiä pallon alapuolelta, mutta netin kautta pääsemme kurkkimaan ketkä ovat mukana ja miten heillä menee. 

Ilmeisesti australialaisilla on sweet tooth, kuten meillä muillakin, sillä löysin monien paikallisten leivonnaisten ohjeita. Todella monissa leivonnaisissa näytetään käytettävän kookoshiutaleita, joista meidän Bounty-kammoinen perheemme ei innostu. Mutta mitäpä sitä ei tekisi blogin vuoksi? Jopa syöttäisi perheelle kookoshiutaleita!

Prologina kokeilin tänään ANZAC-keksien valmistamista. Linkistä pääsee lukemaan keksien tarinan. Ohjeen otin täältä. Tein kookoksen vuoksi puolikkaan annoksen ja muutin cup-mitat deseiksi. Alkuperäisen ohjeen lämpötila on ilmeisen väärin,  siinä puhutaan 150 asteesta Fahrenheiteissa.

• 1,2 dl kaurahiutaleita
• 1,2 dl kookoshiutaleita
• 1,2 dl vehnäjauhoja
• 1,2 dl sokeria
  
• 65 g voita
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 0,5 tl soodaa
• 1 tl kuumaa vettä

Lämmitä uuni 150° asteeseen. Laita voi ja siirappi kattilaan ja sulata voi. Mittaa kuivat ainekset kulhoon soodaa lukuunottamatta. Sekoita sooda kuumaan veteen ja lisää se voi-siirappiseokseen ja anna sen hieman kuohahtaa ennen kuin sekoitat nesteen kuiviin aineisiin. Muotoile taikinasta käsin pieniä pallosia leivinpaperille, jätä väliä useita senttejä, koska pikkuleivät leviävät paistuessaan. Litistä hieman pallosia ennen uuniin laittamista. Paista pikkuleipiä 13-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Siirrä ritilän päälle jäähtymään. 

Koska leipominen on niin kivaa, tein pikkuleivät kahteen kertaan. Suomeksi: sössin ensimmäisen erän unohtamalla sokerin ja lisäämällä soodan kuiviin aineisiin. En edes nähnyt sokeria alkuperäisessä ainesluettelossa enkä lukenut ohjetta riittävän hyvin, tuumin vain että onpa terveellisiä pikkuleipiä. Ensimmäinen erä jäi kuivaksi ja mauttomaksi, murenevaksi hötöksi. Olin kuitenkin hyvilläni, että olin puolittanut ohjeen, aineita meni vain vähän hukkaan. Toisella kertaa muistin sokerin ja laitoin soodankin oikealla tavalla taikinaan nesteen seassa. Uunista tuli pellillinen hyväntuoksuisia lähes nättejä keksejä. Varmaan juuri kookoksesta johtuen näistä ei kyllä tule lempipikkuleipiämme, pidän enemmän tarinasta niiden takana kuin itse ANZAC-kekseistä.