Espresso 433

Teimme viime vuonna espanjailasesta Licor 43:sta drinkin, johon tuli kermaa ja se oli ihan ok. Likööriä oli yhä jäljellä ja nyt käytimme firman omilta sivuilta löytynyttä ohjetta ja se oli vielä parempi. Ei kuulostanut siltä, mutta oli todella hyvä etenkin ensimmäinen kylmä siemaus. Vähän pienempi koko olisi riittänyt, oikeastaan yksi annos puoliksi. 

Espresso 433 yhdelle

• 4 cl espressoa
• 3 cl Licor 43
• 3 cl vodkaa
• jäitä

Tee espressoshotti ja kaada se shakeriin, lisää likööri, vodka ja jäitä. Ravista huolella ja siivilöi juoma lasiin. Espresson crema yllättäen kesti tämän käsittelyn ja juoma oli sopivan makea, mutta arvelen sen olevan kyllä petollinen, sillä alkoholia oli niin reippaasti. Siksi pienempi koko olisi viisaampi. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään drinkkiaiheisia postauksia tai vain lyhyitä kuvauksia juomista, mikäli ne eivät ole päätyneet postaukseksi asti. 

La Vueltassa oli tänään yksi kisan tärkeimmistä etapeista, melkein kahdensadan kilometrin mittainen vuorietappi. Siitä oli täyspitkä lähetyskin, joten päivän ohjelma oli selkeä jo puolilta päivin.  Tosin ensimmäinen puolitoista tuntia jouduimme kuuntelemaan jonkun autokilpailun selostusta, mikä lie namiskuukkeli väärässä asennossa. Olin toiveikas, että Primoz Roglic ottaisi jo takaisin paikkansa kisan johdossa, sillä hänelle se mielestäni kuuluu. On tosin ollut mukava nähdä norjalainenkin punaisessa johtajan paidassa. Etapin nopein oli puolalainen Rafal Majka, Odd Christian Eiking se vain piti johtopaikkansa, ei siinä ollut muilla nokan koputtamista. Huomenna on lepopäivä, mutta meillä on suunnitelmissa pieni pyöräretki. 

Annoskokoinen tiramisu

Tiramisu on mieluisa herkku meille kummallekin, ei sitä silti tule tehtyä kovin usein. Jos meillä on perhepäivälliset, tiramisu on sopiva jälkkäri, silloin isompikin vuoka tulee syötyä ja voi antaa mukaankin rasioihin pakattuna. Tänään tein kaksi pientä tiramisua, kummallekin oman, sillä löysin niitä varten sopivat pienet lasiastiat kaupasta. Tähän ei mene paljon aineksia eikä aikaa. 

Persoonakohtaiset tiramisut

• 2 tuplashottia espressoa
• 8 savoiardikeksiä
• 1 dl kermaa
• puoli purkkia mascarponea
• 2 rkl tomusokeria
• 2 rkl Amarettoa
• kaakaota
• mintunlehtiä
• 2 mansikkaa

Antti teki minulle aamukahvin jälkeen kaksi shottia espressoa jäähtymään kuppiin. Kun kahvi oli jäähtynyt, kokosin tiramisut pieniin lasiastioihin. Ensin vatkasin kerman tomusokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan marcarponen ja Amaretton ja sekoitin tasaiseksi. Katkaisin veitsellä kaksi savoiardikeksiä puoliksi ja leikkasin neljästä keksistä pienet palat pois päistä. Kumpaankin annokseen tuli siis neljä keksiä. Tämä riippuu astian koosta ja muodosta luonnollisesti. 

Kostutin ensin puolikkaat keksit ja asettelin kaksi kummankin annosastian pohjalle, levitin päälle mascarponemassaa ja tasoittelin pinnan. Sitten kostutin loput keksit ja asettelin ne astiaan mascarponen päälle, keskelle kokonaiset keksit ja reunoille hieman päistä lyhennetyt astian muodon mukaan. Siloittelin pinnalle loput mascarponeseoksesta ja päälle tummaa kaakaota ja siinä se sitten olikin. Nostin astiat jääkaappiin maustumaan. Tarjoilun koittaessa koristelit annokset pienillä mintun lehdillä jan mansikalla. 

Giro d'Italian kahdeksastoista etappi oli todella pitkä, yli 200 kilometriä. Suuri osa siitä oli tasaista ja irtiotto onnistui tälläkin kerralla, massakiri jäi tapahtumatta. Voittoon ajoi Alberto Bettiol ja parikymmentä minuuttia myöhemmin pääjoukon mukana maaliin ajanut Egan Bernal jatkaa kokonaiskilpailun johdossa. Huomista etappia on sääolosuhteiden takia lyhennetty.

Espressopannacotta Giron päätöspäivänä ja vähän espanjalaisia juustoja

Italiaosuutena tänä Giro d'Italian päätöspäivänä käytän aiemmin viikolla syömäämme jälkiruokaa, jonka silloin jemmasin tällaista kokkaamatonta päivää varten. Ohjeen otin täältä ja pienensin sitä puoleen. Annoin jälkkärin hyytyä seuraavaan päivään, lisäämällä liivatteen määrää voi hyytymistä nopeuttaa. 

Espressopannacotta (3 annosta)

• 1,5 dl kermaa
• 0,5 dl maitoa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1,5 liivalehteä
• 2 rkl sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin seosta)
• 1 tuplashotti espressoa
• suklaata koristeluun

1. laita liivatelehdet kylmään veteen noin 10 minuutiksi
2. mittaa kerma, maito, vaniljatahna ja sokeri kattilaan
3. tee epsresso kuppiin odottamaan
4. kuumenna kermaseosta kattilassa niin paljon, että sen reunat alkavat vähän kuplia kattilassa
5. lisää mukaan kahvi ja vedestä ottamasi liivatelehdet, purista liivatteesta  ensin vettä pois
6. vispilöi seos tasaiseksi, mutta älä liikaa, ettei pannacottaan tule paljon kuplia
7. kaada seos annosvuokiin, peitä ne kelmulla ja laita viileään asettumaan
8. pannacotta on valmista noin 4-6 tunnin kuluttua, mutta jos liivatetta on niukemmin, hyytyminen vie pitempään, tai ei tule kovin tanakaksi lainkaan
9. kumoa jälkiruoat lautasille, voit avittaa irtoamista pyöräyttämällä terävällä veitsellä reunoja pitkin
10. jollei pannacotta suostu irtoamaan nätisti, tarjoa se astiasta suoraan
11. koristele suklaalevystä vuolluilla lastuilla

Giro d'Italian viimeinen etappi oli siis henkilökohtainen aika-ajo, mikä ei ole minusta ollenkaan hyvä tapa päättää Grand Tour, mutta minulta ei ole kysytty, joten ei ole minun vikakaan. Meillä oli CampaAdriassa vieras kylässä, joten emme kauhean tarkasti ehtineet   katsoa kisaa.    Etapin nopein oli muutkin aika-ajot nimiinsä koonnut Filippo Ganna ja kokonaiskisan voittajaksi selviytyi Tao Geoghegan Hart (edelleen kauhean vaikea nimi). On kyllä kovin selkeää, että ammattipyöräilyssä on valtava sukupolvenvaihdos menossa, nyt menestyjät ovat 22-26-vuotiaita ja 35-vuotias on jo vanha. Sori siitä. (en taas onnistu tasaamaan tämän kappalen rivejä, pahoittelen, tässä uudessa blogger-versiossa on ärsyttäviä juttuja)

CampaSimpukan kymmenes Italia-ruokahaaste on lopussa ja Espanja-haastekin hyvässä vauhdissa. Sitä kisaa on vielä jäljellä 12 etappia. Huomenna on vuorossa Vueltan ensimmäinen lepopäivä, me otimme jo tänään melko kevyesti Espanja-kokkauksen osalta, meillä oli vain espanjalaisia juustoja ja vähän muita herkkuja espanjalaisen punaviinin kera. 

Vueltassa oli ikävä sadepäivä tänä kuudennen etapin päivänä, kyseessä oli vuorietappi ja kokonaiskilpailun kärki koki mullistuksen, kun Primoz Roglic putosi sijalle neljä ja johtajana jatkaa tiistaina Richard Carapaz, viime vuoden Giron voittaja. Tämän päivän etapin nopein oli Ion Izagirre. Huomenna CampaKeittiö huilaa, koska Vueltassakin huilataan. Ainoastaan Alastalon salissa jatkuu toiseksi viimeisen etapin merkeissä!

Espresso Crémet

Pari viikkoa sitten sisareni laittoi minulle kuvan keittokirjan sivusta, siinä oli ohje crémet-nimiselle jälkiruoalle. Hän oli hankkinut jostain edullisesti asianmukaisia sydämenmuotoisia vuokiakin, muttei ollut tullut koskaan kokeilleeksi ohjetta eikä vuokia. Hän tiedusteli minulta olisinko kiinnostunut kokeilemaan, minulla kun ilmiselvästi oli taas ranskalaisen ruoan sesonki. Kiinnostuin heti ja mietin, miten en ollut kuullut koskaan crémetistä. Mutta olinhan minä!

Noin viiden vuoden aikomisen jälkeen kaksi vuotta sitten tein jälkiruokaa, jolla on soma nimi Crémet Nantais. Käytin silloin ricottaa fromage blancin puutteessa, mutta sain neuvon luimupupulta, että rahka voisi olla parempi. Tuolloin tein ihan hirveästi tiskiä, enkä lopulta ollut niin ihastunut lopputulokseen kuin olin toivonut tuijoteltuani kuvaa lähdepostauksessani puolen vuosikymmentä (herranen aika). Tuolloin jäin tietämättömäksi, että jälkiruoalle olisi aivan oma erityinen astiansakin. 

Viime CampaReissulla poikkesimme sisareni luona ja sain mukaani viisi sievää astiaa, viisi siksi, ettei niitä ollut enempää kaupassa, mistä sisareni ne osti. Ja siksi ne olivatkin olleet edullisia, viisi kun oli jotenkin epätasaluku. Sain myös mukaani kaksi ranskalaisen ruoan kirjaa, joista toisessa oli ohje kahvinmakuiseen crémetiin. 

Tämä on yksi niistä aloita eilen-ohjeista, niinpä minä aloitin eilen, Tour de Francen toisena lepopäivänä. Muualta lukemissani crémet-ohjeissa puhuttiin kaikissa yön yli valuttamisesta, mutta tässä kirjassa nyt sitten sanottiinkin, että massan valutus vie vähintään puolitoista tuntia. Yön yli sen olla piti, kun kerrankin muistin aloittaa ajoissa. Ohjeen mukaan tästä pitäisi tulla neljä annosta, mutta kyllä siitä olisi tullut ainakin 6 tai 8 pieniin annosvuokiin. Minä tein neljä sydämen muotoista annosta ja loput massasta kaavin vanhaan Melittan kahvisuodattimeen paperisen suodatinpussin sisään. 

Ongelman meinasi muodostaa tallella oleva juustokankaani. Minä tiedän, että minulla on juustokangasta, pystyin vaivoitta muistamaan, että käytin sitä tässä joskus viime vuosien aikana johonkin oikein tärkeään asiaan. Muistan, että pesin sen käytön jälkeen ja muistan sen roikkuneen kylpyhuoneen pyyhetelineessä huomattavan pitkän ajan. Mutta sitten muistikuvani haalistuvat. Kuvittelin laittaneeni kauniisti viikatun (ellen jopa silitetyn) juustokankaani järjelliseen paikkaan tiettyyn keittiön laatikkoon, mutta eipä se siellä ollut. Eikä kummassakaan alemmassa laatikossa, ei edes tuhannen mytyssä laatikoitten alla kaapin nurkassa. Koko homma meinasi tyssätä siihen. 

Pari tuntia harmiteltuani kokeilin paria eri vaihtoehtoa. Leikkasin kahvisuodatinpussin saumat auki ja koitin sommitella sitä kasteltuna vuokiin, mutta ei se ollut hyvä yritys. Harkitsin jo pantrystä löytämäni käyttämättömän pesupussin uhraamista tähän tarkoitukseen, mutta se oli niin liukasta, ettei senkään vertaa asettunut pieniin vuokiin. Mutta oli ihan kiva, että löysin käyttämättömän pesupussin ja oli ihan kiva, etten ehtinyt leikellä sitä paloihin. 

Päädyin sitten talouspaperiin, kostutin arkin ja sommittelin sen mahdollisimman sievästi vuokiin niin, että ylimenevät reunat saisi käänneltyä annoksen päälle. Laitan ohjeen määrät kuten kirjassa, mutta se tosiaan riittää useampaan kuin neljään annokseen astioiden koosta riippuen. 

Esperesso crémet 

• 1 espressoshotti jäähtyneenä
• 250 g niin rasvaista rahkaa kuin löytyy (minulla 4 % rasvaa sisältävää rahkaa Lidlistä)
• 2,5  dl kuohukermaa
• 80 g sokeria (vähän vähempi olisi riittänyt, noin 60 g)

Olin siis sommitellut neljä sydämenmuotoista vuokaa valmiiksi, vuorannut ne kostealla paperilla ja laittanut keraamiseen vuokaan odottamaan, vuoka keräisi annosastioista valuvan nesteen.

Tein espresson jäähtymään. Otin esille kaksi kulhoa ja sähkövatkaimen. Mittasin sokerin ja kerman valmiiksi. 

Kumosin rahkan toiseen kulhoon ja vatkasin sitä hetkisen niin, että siitä tuli tasaista, kiiltävää massaa. Kaadoin sokerin mukaan ja vatkasin sen rahkan joukkoon. Kumosin kerman toiseen kulhoon ja vatkasin sitä sen verran, että siitä tuli melko löysää vaahtoa. 

Tämän jälkeen yhdistin kerman rahkaan ja lisäsin espressoshotin mukaan, kääntelin nuolijalla massan tasaiseksi, siitä tuli sellaista paksun vaniljakastikkeen vahvuista. Ja maistui muuten aika hyvältä, mutta sokeria olisi voinut olla aavistuksen vähemmän. 

Lusikoin massaa sydänmuotteihin ja loput siihen kahvisuodattiin, jonka oli asettanut lasikannun päälle. Taittelin kostean paperiarkin reunat ja kahvisuodattimen päälle irtopalan kosteaa talouspaperia ja nostin ne alusastioissaan (hups) viileään odottamaan tätä päivää. Kävin myöhemmin kurkkimassa, crémet-massa kyllä päästi nestettä itsestään alla oleviin astiaan. 

Tänään sitten nostin crémetit tutkittavaksi. Nostin varovasti paperiarkin reunat pois annoksen päältä ja asetin tarjoilulautasen vuoan päälle. Käänsin yhdistelmän ylösalaisin ja nostin varovasti vuoan pois. Paperi oli nätisti kiinni crémetissä, mutta lähti varovasti nostettuna poiskin, mutta paperissa olleet pienen laskokset jättivät pinnan vähemmän kauniiksi. 

Kirjassa tämä kahvinmakuinen crémet syötiin suklaakastikkeen kanssa, mutta minä laitoin sen esille  suklaakuoristen kahvipapujen, vadelmien ja pensasmustikoiden kanssa. Pinnalle siivilöin hieman kaakaota, myös ulkonäkösyistä, sillä sydänmuoteista ei tullut kovin kauniita lopputuloksia. 

Kahdelle sopiva annos kahvisuodattimessa tuli sievemmän näköiseksi. 

Tour de Francen viimeinen osuus alkoi tänään, kyseessä oli 164 km sahalaitaa. HC-nousuja etappiin ei kuulunut, mutta ykköskategorian nousu ja pari kakkoskategorian nousua kuitenkin. Muutama etappi sitten kärkipaikkaa hätyytellyt Bora-Hansgrohen Lennard Kämna onnistui tänään ja voitti etapin. Pääjoukko tuli maaliin sitten yli neljännestunti myöhemmin. Ymmärtääkseni kokonaiskilpailun kärki ei muutu, Primoz Roglic jatkaa johdossa, korjaan myöhemmin mikäli jotain muuta ilmenee. 

Yhdeksäs ruokahaaste käyntiin Italian keittiön herkuilla!

Giro d'Italia alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla Bolognassa, minun täytyi valita suosikkini melko pienestä joukosta. Nopeasti päätin, että minun puolestani voiton saisi viedä Simon Yates tai Tom Dumoulin, myös Vincenzo Nibali kelpaa. Nairo Quintana ja Chris Froome eivät ole mukana, ei myöskään Peter Sagan. Mutta kuten on tapana sanoa, näillä mennään! Tämä on jo yhdeksäs kerta, kun CampaKeittiössä koitetaan kokata hiki hatussa italialaista ruokaa jokaisena päivänä, jona Giroa ajetaan. 

Tänään italialaista osuutta ateriassa edusti vaniljapannacotta espressokastikkeella. Löysin ohjeen The Home Cook's Kitchen-blogista. Pannacottan ohje on tässä melko tavanomainen, jujuna on se intensiivinen kahvikastike. Muuntelin vanukkaan mittasuhteita hieman, ei kerrota kenellekään. Kastikkeen kanssa olin tottelevaisempi.

Pannacotta espressokastikkeella (kolme annosta)

Vanukkaat

• 3 dl kerman ja punaisen maidon sekoitusta, enemmän maitoa kuin kermaa
• 0,5 dl tummaa sokeria (leipurinsokerin ja muscovadon sekoitusta)
• 1 tl vaniljauutetta
• 1,5 tl gelatiinijauhetta
• 2 rkl kylmää vettä

Kastike

• 1 tuplashotti epressoa (noin 0,75 dl)
• 2 rkl tummaa sokeria (samaa sekoitusta kuin vanukkaissa)
• 1 tl vaniljauutetta

Sekoita gelatiinijauhe kylmään veteen pienessä kuumaa kestävässä kupissa. Jätä noin viideksi minuutiksi odottamaan. Laske toiseen, isompaan astiaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee sen verran, että sitä on gelatiinikupin puoliväliin. Nosta kuppi kuumaan veteen ja sekoita gelatiinia niin, että se liukenee veteen kunnolla, siihen ei pidä jäädä murumaista rakennetta. 

Kuumenna pienessä kattilassa kerma-maitoseos, sokeri ja vaniljauute niin, että kattilan reunoilla seos alkaa jo pikkuisen kuplia. Laita lämpö kattilan alta pois ja kaada mukaan vesitilkkaan sulatettu gelatiini, vispilöi tasaiseksi, mutta älä vispilöi ylenmäärin, ettei seokseen muodostu paljon vaahtoavia kuplia. Kaada seos annosastioihin. Jos haluat kaataa valmiin annoksen lautaselle, varaa sellainen astia, jonka reunat ovat suorat tai laajenevat yläosaa kohti. Jos aiot tarjota vanukkaan kupista, reunat voivat kaartua sisäänpäin. Peitä annokset ja laita ne jääkaappiin ainakin 4 tunniksi, mutta hyvin pannacottat voi tehdä tarjoamista edeltävänä päivänäkin.

Kastikkeen valmistaminen ottaa hetkisen. Kaada espresso pieneen kattilaan, niin pieneen kuin sinulta löytyy. Jos kattila on suurempi, kahvia on niin matala kerros, että se kiehuu helposti kuiviin. Lisää kahviin tumma sokeri ja vaniljauute ja keitä seosta kasaan niin kauan, että sen määrä on noin 3/5 alkuperäisestä määrästä ja on sakean paksua. Alkuperäisohjeessa kastiketta keitettiin noin 10 minuuttia, mutta minun kastikkeeni sai kiehua melkein 25 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä kokonaan. 

Kun on aika syödä jälkiruoka, ota pannacottat jääkaapista. Pyöräytä vaunukkaan ja astian välistä ohuella terävällä veitsellä ja kumoa annos lautaselle. Mikäli kuppisi on joustava (muovinen tai silikonia) voit hieman puristaa astiaa, niin vanukas pullahtaa lautaselle. Jos kuppia ei voi puristaa kasaan, vanukas varmaan muutenkin valahtaa lautaselle hetkisen kuluttua. Mikäli se ei lopulta suostukaan valahtamaan, sen voi syödä lusikalla suoraan astiasta. 

Kuumenna kahvikastike uudelleen varovasti, ei liian kuumaksi, mutta uudelleen juoksevammaksi ja lämpimäksi. Valuta sitä vanukkaan päälle ja asettele reunoille vaikka muutama mansikka, vadelma tai mustikka, taikka kaikkia niitä. 

Tämä oli todella töpäkkä pannacotta, ehkä aavistus vähemmän jauhemaista gelatiinia olisi piisannut, tai hyydyttäminen agar  agarilla, jolla rakenne on hieman pehmeämpi. Makukin oli aika varovainen, mutta todella intensiivinen kahvikastike kruunasi annoksen. 

Ensimmäinen etappi kesti niin pitkään, että voittaja saatiin selville vasta iltayhdeksältä. Jo sitä ennen suoritimme arvonnan CampaSimpukan 8-vuotissynttärikilpailussa. Arvontaan tuli määräaikaan mennessä 24 osallistujaa ja onni suosi tällä kertaa Nappia! Otan häneen pikimmiten yhteyttä ja ilmoitan  Hella & Herkku-liikkeeseen voittajan yhteystiedot, joiden perusteella voittaja voi hyödyntää 50 euron lahjakorttinsa. Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos synttärionnitteluista!

Aika-ajon voittajaksi ehti Primoz Roglic, joka ajoi alkupäässä kisaa, hän sai kökkiä tuntikaupalla odottamassa lopputulosta. Toiseksi kerkisi Simon Yates, mikä passaa minulle mitä parhaiten. Peter Selinillä oli Eurosportin lähetyksessä selostajakaverina Toni Roponen, joka voisi pikkuisen panostaa siihen, miten urheilijoitten nimet lausutaan. Samassa lauseessa hän ehti sanoa Tom Dumoulinin nimen ainakin kolmeen eri tapaan, joista yksi oli lähes oikein. 

Dramaattinen affogato

En ole viettänyt paljon aikaa keittiössä viime päivinä. En tänäänkään, mutta jälkiruoaksi nautimme italialaisen kahvin ja jäätelön yhdistelmän.

Mustikka-affogato kahdelle

• 2 palloa Jymy-mustikkajäätelöä
• 2 espressoa
• 4 pientä cappuccinon makuista marenkia
• 2 mansikkaa

Pyöräytä jäätelöpallot laseihin ja laske päälle espressot. Lisää mukaan pienet marengit ja mansikat. Syö ja juo äkkiä. 

Taatelikakku vuosimallia 2017

Jokaisena blogaanivuonna olen tehnyt postauksen taatelikakusta. Se kuuluu meidän jouluumme. Olen tuunaillut kakkua eri tavoin vuosien varrella, mutta nyt meinasivat olla ideat lopussa. Onneksi satuin näkemään Veeran postauksen taatelikakusta. Vähän jouduin soveltamaan raaka-ainesyistä, mutta sen tärkeimmän osuuden toteutin, ei muuta makeutusta kuin taatelit itsessään!

Taatelikakku Veeran tapaan

• 250 g taateleita
• 2,5 dl kahvia
• 200 g voita 
• 1 pieni purkki smetanaa (ohjeessa oli 1 dl jogurttia)
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl mantelijauhetta
• 1 dl perunajauhoa
• 1 rkl kanelia
• 0,5 rkl kardemummaa
• 2 tl ruokasoodaa
• nokare voita ja ripaus jauhoja vuoan valmisteluun (ei jauhoja, mikäli teet gluteenittomana)

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja valmistelin vuoan. Veera teki kakkunsa gluteenittomana, mutta minä ripautin jauhoja hieman voideltuun vuokaan, jotta kakku irtoaisi kypsänä. Vuokani on hieman parhaat päivänsä nähnyt. 

Poistin pehmeistä taateleista kivet ja pilkoin ne (en kiviä) muutamiin paloihin. Laiton taatelipalat yhdessä kahvin kanssa kattilaan ja keittelin niitä, kunnes taatelit olivat hajonneet aivan hilloksi. Käytin talouteen jostain ilmaantunutta pikakahvijauhetta. Mietin hetken, että mistä tuo on tänne tullut. Muistin sitten, että nuorisolla ollessaan talonvahtina oli käynyt vieraana pikakahvista tykännyt kaveri, joka oli tuonut oman purkkinsa mukanaan. Kahvi tuoksui muuten ihan hyvältä ja pikkuisen kun sitä maistoin, ei se saatanasta ollut.

Kun taatelihillo oli valmis, otin kattilan liedeltä, pilkoin voin kattilaan ja laitoin kannen päälle. Voin sulamisen aikana mittasin mantelijauheen, perunajauhon ja mausteet. Mantelijauhepussini meni loppuun, minun piti jauhaa hieman lisää kokonaisista manteleista. Ihmeellisesti niistä tuli juuri tarvittava määrä yhteensä. Käytin muutakin loppuun tässä leipomuksessa, meni taatelipaketti loppuun, soodapurkki ja perunanjauhopurkki menivät tyhjiksi. 

Voin sulattua hilloon, sekoitin seoksen tasaiseksi ja yhdistin mukaan kananmunat, smetanan ja kuivat aineet. Veera käytti jogurttia, mutta minulla oli päivämäärävaarainen smetanapurkki ja arvelin sen käyvän yhtä hyvin. Kumosin tasaiseksi sekoitetun taikinan kattilasta vuokaan ja paistoin kakkua noin 40 minuuttia. Kun kakkutikku oli pistoksesta puhdasta, oli kakku kypsä. Annoin sen jäähtyä vuoassa vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin kumoamaan kakun lautaselle. Kuului se ihana suhahdus, kun kakku valahtaa kokonaisena lautaselle, hihkaisin ilosta. Kakku on rakenteeltaan ihmeellisen pehmeä ja joustava, maussa paahteisuutta eikä valkoista sokeria, eikä mitään muscavadojakaan kaipaa yhtään.

Koska CampaCamino on toistaiseksi jatkuvalla tauolla, tuuttaan tänne lempicountryani. Tässä teille aivan uusi Home Free-video, siinä he ownaavat Camin kappaleen Mayday. Olkaa kilttejä ja katsokaa tämä! Kyllä Camkin sen hyvin laulaa, mutta tämä a cappella-versio tuo kylmät väreet.

Espressoparfait

Eilisen päivällisen pääruoka ei ollut kovin mainittava, lisäkkeet tosin olivat onnistuneita ja niistä tuleekin postaus myöhemmin. Jälkiruoka sen sijaan oli varmasti yksi parhaista koskaan itse tekemistäni. Tähänkin käytin sifonia, se on ollut tämän viikonlopun teemavekotin, käytin sitä myös perjantaisen keltajuuri-porkkanapyreen ja eilisen maa-artisokkakeiton tekemiseen. Ohjeen otin iSi Gourmet Whipin sivulta, sieltä löytyy monenlaista sifoniohjetta. Parfaitin ohje löytyy täältä. Ohjeesta tulee hyvinkin neljä annosta. Puolittamalla ja käyttämällä pienempää sifonipulloa tulee juuri sopiva kahden hengen annos. Sivulla puhutaan cappuccinoparfaitista, mutta minä sanon jälkkäriä espressoparfaitiksi. Ohjeessa mainittua irish cream-siirappia minulla ei ollut, joten siinä kohtaa sovelsin. 

Espressoparfait

• 1 dl maitoa
• 70 g muscovadosokeria
• 2 dl kermaa
• 1 dl espressoa
• 0,5 dl karamellisiirapin ja viskin sekoitusta
• 1 ilokaasupatruuna
• koristeluun kaakaota ja muutama kahvisuklaapapu

Minä tunnustan heti kättelyssä, etten muistanut laittaa maitoa ollenkaan. En tiedä kuinka se onnistui unohtua. Tein ensin espressoa ja sulatin sokerin kahviin huolellisesti. Sifonihommissa kaikenlaiset kökkäreet ja klimpit ovat ihan no no. Sitten yhdistin makeaan kahviin kerman, hieman karamellisiirappia ja viskiä ja sekoitin liemen tasaiseksi. Maito olisi tosiaan tullut mukaan myös, jos olisin muistanut. Lientä tuli näinkin juuri sopivasti puolen litran sifoniin. Kiersin kannen paikalleen ja ilokaasupatruunan kahvaan. Ravistin pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti ja laitoin pullon jääkaappiin. Ohjeessa puhuttiin 1-2 tunnista, minä en malttanut odottaa ihan niin kauan. Oletteko yllättyneitä? 

Pursotin jäähtynyttä vaahtomassaa muovirasioihin laittamiini metallistansseihin ja vein rasiat pakastimeen jäätymään. Annokset olivat pakastimessa seuraavaan päivään ja eilen otin ne jälkiruoka-aikaan sulamaan. Nostin stanssit lautasille ylösalaisin ja pyöräytin kevyesti terävällä veitsellä reunoja pitkin. Parfait valahti lautaselle oikein nätisti. Olisi ollut hyvä tehdä annoksista hieman isompia, koko stanssin täydeltä ja siloittaa pinta lastalla, mutta toisaalta tämä oli niin voimakkaasti kahvin makuinen jälkiruoka, ettei sitä paljon enempää olisi halunnut syödäkään. Koristelin hieman kaakaolla ja kahvinmakuisilla suklaarakeilla. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Paluu hätähousun kahvilikööriin

Viime marraskuussa postasin hätähousun kahvilikööristä. En malttanut odottaa sen ässehtimistä niin pitkään kuin olin ajatellut. Tavallista minua. Käytin likööriä johonkin joulun kakuista ja sitten unohdin juoman jääkaapin perukoille. 

Eilen likööripullo osui katseeseeni etsiessäni jotain muuta tähdenlentopäivälliselle ja päätin maistaa vieläkö juoma olisi kunnossa. Se näytti hyvin tummalta, muttei samealta. 

Koska eilen oli viimeaikojen tyypillisten säitten se joka toinen päivä, jolloin aurinko paistoi, kuvasimme kahvilikööriä ulkona oikein urakalla. Ehkä taas naapurit katsoivat, että mitä kummaa nuo oikein puuhaavat. Ehkä he ovat tottuneet. Todennäköisesti heitä ei kiinnosta.

Nyt kun liköörihommissa oli vierähtänyt nelisen kuukautta, oli juomasta kehkeytynyt hyvinkin syvän kahvin makuista ja jääpalalla kunnolla viilennettynä ja sitruunalohkon kanssa nautittuna se oli oikein hyvää. 

Leijuvankevyt espressomousse sifonilla

Ilokaasu on nyt meidän keittiömme hittituote. Kokeilin sifonia tapaninpäivän jälkiruokaankin, lounaskeittoon meni jo ensimmäinen kaasupatruuna. Ehdin jo ottaa selville, että patruunat ovat hieman alle euron hintaisia isommassa pakkauksessa, 24 kpl maksaa Chez Mariuksessa 20 euroa. 

Ohjeen kahvinmakuiseen jälkiruokaan otin iSi Gourmet Whipper-sivulta. Siellä on monenlaista ruokaohjetta kokeiltavaksi. Ei lopu heti kesken. Puolitin ohjeen, sillä halusin kokeilla puolen litran pullon toimimista pienemmällä annoksella. Nyt kun katsoin ohjetta uudelleen, sitä sanotaankin cappuccinomousseksi, mutta minä taidan edelleen puhua espressomoussesta.

Espressomousse

• 1,75 dl kermaa
• 0,75 dl espressoa
• 1 liivatelehti + tilkka kylmää vettä lehtien liottamiseen
• 0,5 dl sokeria (oma lisäykseni)
• 1 tl vaniljajauhetta (toinen oma lisäykseni)
• kahvipapumakeisia koristeluun

Laitoin liivatelehden kylmään veteen likoamaan. Antti teki minulle tuplashotin espressoa, jonka kaadoin pieneen kattilaan ja kun liivatelehti oli pehmentynyt, puristin siitä vettä pois ja pudotin sen kuumaan kahviin. Kuumensin kahvia kattilassa sen verran, että liivate liukeni kokonaan kahviin. Kaadoin seoksen kermaan ja sekoitin hyvin, lisäsin hieman sokeria ja vaniljaa, sillä minusta seos oli makeuttamattomana liian väkevää. Siivilöin seoksen sifonipulloon ja kiersin kannen kiinni. Laitoin tähtityllan ja kaasupatruunan paikalleen. Kun patruuna suhahti, ravistin pulloa pystyasennossa muutamia kertoja rivakasti. Otin patruunan pois ja laitoin metallitulpan tilalle. Asetin sitten pullon kyljelleen jääkaappiin muutamaksi tunniksi. 

Jälkkäriaikaan otin tarjoiluastiat esille ja myös pienen lisäkupin, johon tein ensimmäisen pienen koepursotuksen. Pursotin vaahtoa annosastioihin. Ensimmäinen meni lähinnä pipariksi, puristin kahvaa liian kipakasti. Varovaisemmin toimiessa sain aikaan nättiä vaahtoa toiseen kuppiin. Tiputin pinnalle muutamia suklaapintaisia kahvipapuja. 

Moussen maku oli vahvan kahvinen ja sopivan makea. Rakenne oli ilmavaa ja supersileää vaahtoa. En usko, että vaahto säilyy astiassa kovin pitkään, mutta äkkiä syötynä se oli oikein hyvää. Jätin kokeeksi pullon jääkaappiin ja tarkoitus kokeilla miten vaahto toimii seuraavana päivänä. iSin sivuilla luvataan, että rakenne säilyy tiiviissä pullossa viikonkin, samoin siis muu säilyvyys. Siitä pitää ottaa selko. Otin tyllan pois pesua varten, sillä siihen jäi sen verran vaahtoa, että se varmaan menisi säilytyksessä huonoksi. Uskoisin että tuo pieni annos pieniin astioihin pursotettuna riittäisi hyvin 6-8 hengelle. Minusta se on aika hyvin ajatellen, että nesteitä tuli kaikkiaan vain 2,5 dl. 

Kyytipoikana oli Hätähousun kahvilikööriä

Aloitin uuden välilehden CampaSimpukan yläreunaan, nyt siellä on Sifoni-ohjeita sisältävä osasto. Kerään sinne uudet kokeiluni tämän aiheen parissa. Liitän tämän postauksen sinne.

Hätähousun kahvilikööri

Kun olimme tapaamassa Opiskelijaa Alankomaissa satuin näkemään erään kaupan ikkunassa pulloja, joissa oli valmiina liköörintekohökeet, vain viina puuttui. Olimme odottamassa juuri kiertoajelubussia, joten en mennyt kauppaan sisälle. Olisin kyllä hyvin ehtinyt, sillä bussia sai odottaa liiankin kauan. Otimme kuvan pulloista sillätapaa puolihuolimattomasti ja ajattelin kokeilla tuommoista likööriä kotona. En nyt laita sitä kuvaa tähän, enkä mainitse firmaa, joka näitä valmistaa, sillä suorastaan pöllin idean. Voin kuiskata sen korvaasi, jos haluat. Hyi minua. Mutta ovat hekin vähän pöhköjä, kun luettelevat verkkosivuilla ainekset mitä missäkin pullossa oli, sieltä minä ne katsoin, vaikka pelkästä kuvastakin saatoin päätellä ja loput sovelsin.

Puoli litraa kahvilikööriä

• 0,5 l votkaa 
• 2,5 dl muscovadosokeria
• kourallinen espressopapuja
• muutama katajanmarja
• muutama kardemummapalko
• 1 halkaistu vaniljatanko

Siellä mistä lunttasin, oli käytetty giniä. Me olemme vastikään tulleet giniuskoon, emmekä raskineet laittaa pienestä ginivarastostamme puolta litraa alkoholia tähän kokeiluun, vaan laitoimme halpaa votkaa. Mutta ginivivahdetta hakeaksemme lisäsimme mukaan muutaman katajanmarjan. Keräsin kaikki kuivat ainekset suurehkoon lasipurkkiin ja kaadoin päälle viinan. Sekoittelin, että sokeri liukeni. Laitoin tiiviin kannen päälle, purkin jääkaappiin ja jäin odottamaan kuudeksi viikoksi. 

No, olen nyt sekoitellut lientä aika ajoin, ihan pikkuisen maistanutkin ja se maistuu jo mainiolta. Alun viinanhaju on väistynyt kahvin ja vaniljan tuoksulta. Liemi on kauniin ruskeaa, aluksi pohjalle kertyi vielä sokeria, joka piti sekoitella uudelleen mukaan, mutta nyt liemi on tasaisen väristä.  En minä mitään kuutta viikkoa aio odottaa. Kolme riittää ihan hyvin! Siivilöin mausteet ja kahvipavut pois ja kaadoin liköörin pulloon. Laitoin vaniljatangot vielä pulloonkin mukaan. Hyvää, ei liian makeaa, eikä sakeaa. Mutta vaivansa väärti? Ei ainakaan liian vaikea. Aion käyttää sitä tämänvuotisessa joulukakussa. 

Mistä sitä aloittaisi?

Siinähän ne ovat tärkeimmät nähtävyydet yhdellä silmäyksellä

Muistini ei ole enää entisensä. Toivon sen johtuvan siitä, että olen nyt nauttinut elämästä pitempään kuin aiemmin, muistettavaakin on enemmän. Vielä kymmenisen vuotta sitten muistin erityisen hyvin kaikki matkat, muistin vuosiluvut, päivämäärät ja reitit, muistin ne aivan leirialuieden ja niiden saniteettitilojen tarkkuudella. En kaipaa sellaista tarkkuutta, holkkumaa saa olla, mutta muistaisin mielelläni hieman tarkemmin milloin viimeksi olimme Berliinissä. Toisaalta ongelma on ratkaistu sillä, että ajattelen asiaa vasta nyt ja vastaus on eilen.

Vaikka kronologisuus on minusta mukavaa ja tärkeääkin, tällä kertaa matkakertomukset tulevat blogiin hieman sikinsokin. Päässäni on hauska sekamelska, jonka järjestelemiseen tarvitaan juuri tällainen sateinen vapaapäivä, aivan omiaan postausten kirjoittamiseen. Samalla hoituvat matkapyykit ja tuliaisten järjestäminen. Jospa viimemainituille ei tällä kertaa kävisi, kuten aiemmin kerroin.

Tavallisesti aluksi on yksi syy matkustaa jonnekin ja sen ympärille keittelemme matkasopan, jossa on monia syitä ja seurauksia. Tämän Berliiniin suuntautuneen matkamme varsinainen syyllinen oli humppa. Kun saimme päätettyä, mitä Eläkeläisten kiertueen keikkaa menisimme katsomaan, päädyimme ostamaan lentoliput Berliiniin.

Demi Mooren kaksoisolento

Tämän matkan järjestelyt lepäsivät lähes kokonaan Kammenpyörittäjän harteilla. Minä tiesin lähtiessä vain muutamia speksejä ja se oli oikeastaan tosi mukavaa. Totuus on kyllä se, että minulle oli kerrottu kaikki asiat, useimmat useampaan kertaan, mutta jostain syystä halusin olla nyt enemmän mukana, kulkea perässä. Katsoa minne päätyisimme.

Aiemmista Berliini-vierailuistamme poiketen meillä ei ollut nyt autoa käytössä ollenkaan, ei omaa eikä vuokra-autoa. Kammenpyörittäjä oli ostanut meille etukäteen The Berlin WelcomeCardit. Hän sai niitä varten voucherin etukäteen sähköpostiin ja kupongin vaihdoimme Tegelin lentoasemalla varsinaisiin lippuihin. Liput leimattiin ensimmäisellä bussimatkalla ja  ne olivat voimassa siitä hetkestä viisi vuorokautta. Lippumme olivat laajemmalle matkustusalueelle, joten ei tarvinut miettiä joukkoliikenteen rajoja, vaan kuljimme mielinmäärin junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla. Sen lisäksi, ettei matkustamisessa tarvinut enää huolehtia matkalipuista, saimme alennuksia pääsymaksuista joillakin nähtävyyksillä. Myös joissakin ravintoloissa olisi saanut alennusta, muttemme käyttäneet lippua siihen tarkoitukseen. Mukana tuli kattava kirjanen lipun suomista eduista. 

Kammenpyörittäjä oli varannut myös majoituksemme. Perille pääsi matkalaukkujenkin kanssa suhteellisen helposti. Aluksi ajoimme lentoasemalta bussilla lähemmäs keskustaa ja sitten metrolla muutaman sadan metrin päähän hotellista. Kyseessä on ketjuhotelli, oikein mukava ja siisti. Meillä oli kyllä melkoisen pieni huone, mutta mahduimme sinne aivan hyvin. Hotellin aamiainen oli oikein hyvä pöytiin tarjoiltuine kahveineen, lämpimine ja kylmine ruokineen ja mukavine vaihteluineen eri aamujen valikoimissa. Hotellin sijainti oli mitä mainioin, tosin Berliinissä joukkoliikennettä on niin paljon, että kaikkialle pääsee suhteellisen helposti.

Ensimmäisenä iltana tutkimme hotellin lähistöä ja kävimme syömässä vilkkaassa oluttuvassa perisaksalaisen aterian, jossa krumeluurit olivat minimissään. Vaikka listalla oli kilon palanen possunlihaa, jätimme sellaisen tilaamatta ja otimme kumpikin makkara-annokset erilaisin perunoin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun annokset ja oluet olivat jo edessämme ja päivän aikana kerätty nälkä siirtyi. Ateria oluineen maksoi kahdelta kolmisen kymppiä. Läheiseen pöytään tilattiin se kilon pala possua. Kaikki kolme pöydässä istujaa kävivät lihapalan kimppuun, eikä siinäkään kyllä kauan nokka tuhissut, kun jo pyyhkivät suupieliään ja tilasivat toiset litran oluet. 

Perjantaina keräsin vivofit-aktiivisuusrannekkeeseeni hyvän määrän askelia, sillä olimme liikkeellä koko päivän. Hotellin kelpoinen aamiainen vatsoissamme lähdimme aurinkoiseen aamuun kävelemään. Ensimmäisillä kahveilla kävimme The Barn-nimisessä kahvilassa. Tilasimme cortadot ja olikin kiinnostavaa nähdä, miten se laskettiin laseihin ja millaista maitoa siihen käytettiin. Istahdimme ulos kadun varteen juomaan mainiot kahvimme. Oman kylämme ainoa kunnon kahvila, Coffea myy The Barnin kahveja. Firman oma paahtimo oli jossain lähikorttelissa, mutta sinne pääsy olisi pitänyt sopia etukäteen.

Seuraaville kahveille kävelimme hiljaisia katuja pitkin ihaillen erilaisten gallerioitten ja pikkuliikkeiden ikkunoita. Seudulla oli monenlaista taidetoimintaa, klubeja ja työpajoja. Joimme hyvät espressot Espresso Ambulanz-nimisessä kahvipuodissa.

Seuraavaksi suunnistimme metrolla lähelle KaDeWe-tavarataloa, jossa kävimme jollain muinaisista Berliinin vierailuistamme. Muistimme sen olevan astetta tai kahta Karstadteja ja Kaufhofveja fiinimpi ja niin se olikin. Perjaintaina puolilta päivin tavaratalo oli todella hiljainen, kiertelimme herkkuosastoilla ja poikkesimme samppanjabaariin lasillisille. Muuten ostimme vähän tuliaisia nuorisolle, kinkut ja juustot eivät olisi olleet nyt järkeviä ostoksia, olihan sää niin kesäinen.

Kaupoissakäymisen jälkeen jatkoimme kaupunkikierrosta kaupungin itäisempään osaan. Berliinin muurin murtumisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Muuri on kuitenkin vielä jollain tasolla olemassa vuosikymmeniä jaettuna olleessa kaupungissa. Se näkyy rakennuskannassa, samoin se näkyy erilaisina muistomerkkeinä ja katuihin tehtyinä kiveyksinä ja laattoina, sekä matkamuistokauppojen valikoimina.

 

Muutamiin kohtiin muuria on tarkoituksella jätetty ja ne ovat olleet taiteilijoiden ja myös töhertäjien käytössä murtumisesta lähtien. Kävimme katsomassa samaa muutaman sadan metrin pätkää muuria ja siellä oli paljon muitakin matkailijoita, myös selfiekeppisojottelijoita. Hienojen poseerausten lisäksi näimme puhelinten pudottelua ja kuulimme sitä seurannutta sadattelua eri kielillä.

Koska olimme aivan lähistöllä, kävimme myös moikkaamassa Jokisen Pekkaa, joka oli jo järjestelemässä illan humppakeikan Jokisen Valintaa Astrassa. Saksassa monet entiset valtavat teollisuusrakennukset ovat nykyään kulttuurikäytössä. Niissä ei näe puunattuja penkkirivejä, eikä muutenkaan hienostella, vaan rakennukset voivat olla ränsistyneitä ja monimutkaisia piha-alueiltaan ja sisätiloiltaan. Astrassa tosin oli melkoisen suuri sali, sinne oli tulossa illalla yli 800 humppaajaa. Jätimme Pekan hommiinsa ja jatkoimme kahvikiertuettamme.

Kammenpyörittäjä osallistui Steel Vintage Bikes Cafén joukkorahoitukseen, joten pitihän meidän käydä hänen omaa kahvilaansa katsomassa. Pääsimme myös kurkkaamaan näyttelytilan ja työpajan puolelle. Harmi, ettei juuri Alex ollut paikalla, hänet Kammenpyörittäjä tapasi kesällä Eroica Britanniassa. Alex oli kuuleman uudessa saksalaisessa vintagepyöräilytapahtumassa, VeloClassico Germanyssa.

Kolmansien kahvien jälkeen arvelin, etten taitaisi ottaa sinä päivänä enää kahvia, mikäli mielisin nukkuakin vielä. Ajoimme raitiovaunulla mukavaa kaarireittiä lähemmäs majoituspaikkaamme ja pidimme tauon ennen keikalle lähtemistä. Ruokailunkin kuittasimme lähikaupan eväillä, sillä seuraavan päivän ruokaspektaakkeli vaati jo henkistä ja fyysistä valmistautumista.

Iltasella metro oli täydempi kuin päivällä, mutta missään vaiheessa Berliinin joukkoliikenteessä ei tullut ahdistavaa oloa. Kukaan ei juossut metroasemilla, eikä niiden rapuissa, ei ollut tunkemista ulos tai sisään juniin ja tunnelma metrossa oli koko ajan hyvin rauhallinen. Illalla joillakin oli mukanaan olutpullo, mutta eipä tuo ketään häirinnyt. Kulkeminen tuntui hyvin turvalliselta ja mukavalta. Kävelimme lyhyen matkan metroasemalta keikkapaikalle ja saavuimme siinä vaiheessa, kun Jokisen Valinnan edessä oli mitä kiihkein ostosruuhka. Astran sali oli vielä melkeinpä tyhjä ja bändi aloittikin syystä tai toisesta keikan melkein kolme varttia myöhässä. Sitten humpanjytke olikin totutunlainen. Väkeä oli salin täydeltä ja tuttuun tapaan saksalainen yleisö humppasi erittäin hallitusti, mutta iloisesti. Meillä oli ollut yli vuoden livehumppatauko, joten kyllä annoksen tarpeessa olimmekin. Meistä rumpalikin on ottanut hyvin paikkansa, vaikka Kristiania vieläkin hieman kaipaamme, etenkin hänen spiikkejään.

Paluumatka metrolla hotelliin oli niinikään hyvin leppoisa jopa näin keski-ikäisten kulkijoiden mielestä. Vieressämme sattui istumaan pari suomalaisneitoa viinipulloineen, heillä oli suuri tarve esitellä ajatuksiaan piimänjuonnista niin suomeksi kuin englanniksikin. Olisin mielelläni kuullut kuinka saksa olisi heiltä sujunut. Ensimmäinen täysi Berliini-päivä oli päätöksessä, kun puolenyön aikaan kömmimme hotelliin.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat-välilehdelle, josta löytyvät myös muut humppa-aiheiset postauksemme.