Airfryer-taatelikakku ja tavallinen myös!

Tänään tapahtui taas ketjureaktio, etsin jo eilen yhtä kakkuvuokaa sitä löytämättä. Antti ei edes tiennyt millaista vuokaa pitäisi etsiä, mitä pidin hyvin kummallisena. Tai ehkä en, sillä en itsekään varmaksi tiennyt, olenko laittanut vuoan jo menemään jonnekin eteenpäin. Tosin sen kansi löytyi. Etsimme siis tätä mysteerivuokaa Pantry I:stä, jonka Antti perusteellisesti järjesti keväällä. Sen jälkeen on saattanut käydä niin, että järjestys on hieman häiriintynyt minun tekosieni seurauksena. 

Saimme siis tänään jonkunlaisen hulluuskohtauksen ja järjestimme pantryn kaapit ja tason niin, että nyt siellä on hyvä järjestys taas ja tiedän mitä siellä on. Ja se kakkuvuoka, se oli keittiössä koko ajan, ei nyt ihan sillä paikalla, jossa olisi voinut olettaa, mutta parin kaapin päässä kuitenkin. Ihan nähtävillä, kun vain otti silmän käteen ja katsoi. 

Kun koko ketjureaktio pantryssä oli saatu setvittyä olin ensin sitä mieltä, että moderoin ruokasuunnitelmat vähemmän monimutkaisiksi ja jätän aiotun kakunleipomisen toiseen päivään. Jonkun ajan päästä sain itseni kuitenkin liikkeelle ja leipomishommiin. Tein vuotuisen taatelikakun, josta ei muuten viime vuodelta ole syystä tai toisesta blogimerkintää. Olisiko oikeasti katkaissut tärkeän perinteen? No, sille ei voi enää mitään. 

Käytin tällä kertaa tuttua Ruutukokin ohjetta, johon tein pari lisäystä. Tarkoitukseni oli kokeilla  airfryeriä kakun paistamiseen, mutta jänistin viime tipassa. Jänistyssyy oli lähinnä se, etten ollut koskaan paistanut tällä kadoksissa olleella vuoalla kakkua, se oli ollut käytössä lähinnä jäädykettä ja jäälyhtyjä tehdessä. Kyseessä oli melko pieni, mutta siihen nähden korkea alumiinivuoka, joten pelkäsin kakun tarttuvan siihen. Niinpä päätin tehdä niin, että paistaisin airfryerissä kaksi annoskakkua pienissä hyvissä alumiiniastioissa ja isomman kakun uunissa. Tein tavallisen isomman vuoan taikinan ja jaoin se kahteen annosvuokaan ja pieneen rengasvuokaan. 

Taatelikakku airfryerissä ja toinen uunissa

• 200 g taateleita
• 2 dl sokeria (fariinin ja valkoisen sokerin seosta)
• 3 dl vettä
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5 dl pieniä tummia suklaanappeja
• 200 g voita
• 0,5 dl kanelilla ja appelsiinilla maustettua konjakkilikööriä (ABK6)
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl leivinjauhetta
• voita vuoan huolelliseen voiteluun ja vehnäjauhoja jauhottamiseen

Voitelin kaksi pientä alumiinista annosvuokaa (noin 2 dl vetoisia) ja alumiinisen rengasvuoan. Se on muistaakseni tarkoitettu vesihauteessa kypsennettyjen puddinkien tai jäädykkeiden tekemiseen. Voitelin jokaisen vuoan erittäin perusteelliseksi ja jauhotin ne vehnäjauhoilla. Laitoin vuoat jääkaappiin odottamaan. 

Poistin pehmeistä taateleista kivet. En käytä enää niitä kivikovia taatelipalikoita, vaan pehmeitä taateleita, niitä on marketeissa ainakin näin joulun alla. Paketissa on noin 400 g taateleita. Kivet lähtevät hyvin pois, kun taatelia puristaa ja avaan sen sormin. Laitoin taatelit, sokerin, vaniljatahnan ja veden paksupohjaiseen kattilaan ja keittelin seoksen soseeksi, se vei noin puoli tuntia. 

Kuumensin uunin 175 asteeseen. Lisäsin kattilaan taatelisoseen joukkoon pehmeän voin, suklaanapit ja liköörin ja sekoittelin, kunnes voi oli sulanut. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, joihin oli sekoitettu ruokasooda ja leivinjauhe. Sekoittelin tasaiseksi ja yhdistin seokseen kananmunat. Tuloksena oli paksu tasainen taikina. Jaoin taikinan kahteen pieneen annosvuokaan ja loput isompaan, mutta melko pieneen rengasvuokaan.

Laitoin rengasvuoan uuniin ja annosvuoat airfryerin paistokoriin. Uunissa kakku paistui noin tunnin, kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksesta puhdas, oli kakku kypsä. Airfryerin laitoin 160 asteeseen ja paistoin sillä lämmöllä annoskakkuja ensin vartin. Kokeilin kypsyyttä, mutta silloin taikinaa tarttui vielä tikkuun, paistoin vielä noin 8 minuuttia lisää ja siinä vaiheessa annoskakut olivat kypsiä, kohonneet mukavasti. 

Maltoin odottaa noin vartin ennen kuin sörkin kakkuja. Pikkuiset annoskakut pullahtivat vuokistaan helposti ja olivat luvalla sanoen aivan täydellisiä. Isompaa kakkua pelkäsin kumota ja sen kanssa odotinkin lähemmäs puoli tuntia. Kakku oli kohonnut melkein vuoan yläreunaan asti, kun taikinavaiheessa yläreunaan oli useita senttejä. Kakku irtosi aivan täydellisenä vuoasta ja tuoksui taivaalliselta! 

Söimme pienet kakut jälkiruoaksi kaneli-appelsiinikonjakki-liköörillä (heh) maustetun kermavaahdon kanssa, muutama pieni valkosuklaanappi koristi annoksia. Isomman kakun laitoimme kylmään varastoon joulua odottamaan. Airfryer sopi oikein hyvin myös leipomiseen, Koben koriin olisi mahtunut neljä tuollaista käyttämääni pientä annosvuokaa. Aion kokeilla myös leivän paistamista airfryerissä. 

Osaksi ketjureaktiota – veriappelsiinirisotto

Lauantain päivällisen alkuun söimme hennon vaaleanvihreää romanescokeittoa. Pääruokana oli sitten jotain hennon vaaleanpunaista, nimittäin veriappelsiinirisottoa. Olin nähnyt monessa tutussa blogissa tehtävän sellaista ja pitihän minun päästä kauhaani pyörittämään risottokattilassa. Oli niitä appelsiinejakin. Neuvoja otin Liemessä-blogista, joka taas oli inspiroitunut Sivumausta, joka oli ihastunut Ravintola BasBasin risottoon. BasBasiin en ole vieläkään päässyt, mikä harmittaa minua kovasti. Eilen veriappelsiinirisottoa varioitiin speltillä Ripaus tryffeliä-blogissa, joka oli hakenut innoitusta Hannan Soppa-blogista. Minun versiostani tuli tällainen:

Veriappelsiinirisotto kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 pientä salottisipulia
• 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
• 150 g risottoriisiä
• 2 veriappelsiinin mehu (noin 1,5 dl)
• 0,5 dl kuivaa roseviiniä
• 0,5  l kanalientä
• 2 rkl voita
• 1 dl parmesania raastettuna
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia

Aloitin silppuamalla sipulit pieniksi kuutioiksi ja sulattamalla puolen litran kalikan kanalientä.  Raastoin appelsiinin kuoren ja puristin mehun kannuun. Olivatpa mehukkaita appelsiineja, mehua roiskui sinne tänne. Kuumensin kasarissa oliiviöljyä ja laitoin sipulit  kasariin yhdessä appelsiinikuoriraasteen kanssa. Kun sipulit olivat kuullottuneet hetkisen, lisäsin mukaan riisit ja sekoittelin niitä muutaman minuutin sipulin kanssa varoen riisin palamista. 

Seuraavaksi kaadoin mukaan noin puolet appelsiinimehusta ja koska käteni ulottuvilla oli lasillinen kuivaa roseviiniä, kaadoin siitäkin pienen tilkan tuomaan lisähappoa ja väriä risottoon. Kun viini ja mehu olivat melkein imeytyneet ja osaksi haihtuneet kasarista, aloin lisätä kuumaa kanalientä pienen kauhallisen kerrallaan, liekki kasarin alla oli noin puolella teholla. Sekoitin koko ajan pontevasti enkä poistunut lieden ääreltä. Lientä oli kulunut kaikkiaan noin 4 dl siinä vaiheessa, kun riisi alkoi olla kypsää, mutta siinä oli vielä aavistus puruvastusta. Tämä vei noin 15-20 minuuttia. Käänsin liekin kaikkein pienimmälle ja lisäsin kasariin loput appelsiinimehusta ja annoin sen imeytyä risottoon minuutin verran. Sitten sekoitin mukaan voin ja melkein kaiken parmesanin ja maistelin. Risotto tarvitsi suolaa ja pippuria ja mikä minä olin niitä siltä kieltämään. Lisäsin vielä mukaan hieman tuoretta timjamia ja kauhoin risottoa lautaselle. Annokseen tuli vielä marsalakanaa haudutuspadasta ja pinnalle lisää timjamia ja parmesania. Kana oli tosin oikeasti broileria ja sen ohje tulee CampaSimpukkaan huomenissa.

Jennin käyttämässä ohjeessa risottoa pyöristettiin mascarponella, mutta minulla ei ollut avattua purkkia eikä ajatusta purkillisen jatkokäytöstä, joten vaihdoin mascarponen voihin. Olen alkanut uskaltaa jättää risottoon purutuntumaa ja toisaalta rakenteeseen löysyyttä, parasta risotto on lusikoituna ja eilinen broileri oli niin mureaa, ettei siinä veistä tarvittukaan. Annos oli vähän reippaan kokoinen, meille kahdelle olisi riittänyt risotto 100 grammasta riisiä, kun kyse oli toisesta ruokalajista ja lisäksi lautasella oli broileria. 

Nyt meni loppuun viimeinen parmesanin palaseni. Kävimme vuonna 2012 eräällä italialaisella maitotilalla, tosin automuseon tähden, mutta silloin paikasta kirjoittaessani mainitsin nähneemme lehmiä oikein hyvissä oloissa. En nyt muista kerrottiinko viime syksyn parmesangatessa nimeltä tiloja, joilla eläinten kohtelu oli törkeää, mutta ainakin tuolla tilalla silloin näytti kaikki olevan kunnossa, kun katselimme eläimiä pihapiirissä kulkiessamme. Myönnän, etten ole karjanhoidon asiantuntija, joten taidan nyt pidättäytyä parmesanostoksista toistaiseksi. Kun katsoin nyt noita Hombre-tilan sivuja, saattaisin kyllä ajatella ostavani sen tuotteita, jos kohdalle osuisi, mutta epäilen, ettei sen tuotteita ole Suomessa saatavilla. Toisaalta nettisivuillakin voidaan saada asiat näyttämään hyviltä. Miten teidän keittiöissänne, ovatko Muttit ja parmesanit saaneet väistyä? 

Cassoulet-teennelmä

Tänään meillä on käynyt pienimuotoinen pyörremyrsky, sellainen joka kiertää huoneesta toiseen kunnes se pysähtyy aiheuttaen jonkunmoisen kinostuman. Kaikki lähti siitä, että talouden nuorin on toivonut yhden kirjahyllyn poistamista huoneestaan saadakseen soittimilleen ja piirtämiselleen enemmän tilaa. Minnepä sijoitetaan kirjahylly talossa, jossa jokainen suora seinä on joko kirjahyllyjen tai taulujen peitossa? Sain manguttua Kammenpyörittäjältä luvan siirtää hylly makuuhuoneeseen, jossa seinät ovat kyllä kuvien peitossa, mutta olemme jo pitkään ajatelleet purkaa monta vuotta olleet asetelmat pois ja laittaa seinän uuteen uskoon. Nyt sain hyllyllisen tyhjää tilaa keittokirjoille, jotka ovat olleet sullottuina sinne tänne, pinoihin vaakapinnoille ja jopa sängyn alle. Järjestin kaikki mieluisat kirjani hyllyyn ja iso pino jäi ylitse. Minulla oli luvattoman paljon keittokirjoja, jotka jäivät nyt rannalle.

Siivoamisen ohella täytyy syödäkin. Cassoulet on ranskalainen pataruoka, jota ryhdyin varioimaan tänään. En tavoitellutkaan autenttista ranskalaista perinneruokaa, vaan käytin niitä aineksia, joita keittiöstämme löytyi. Valmistustavan otin täältä. Käytin isoon padalliseen:

• 6 raakachorizomakkaraa
• 1 porsaanfile (noin 500 g)
• purkillinen kikherneitä
• purkillinen suuria valkoisia papuja
• 2 porkkanaa
• 6 pientä perunaa
• 1 punasipuli
• 1 salottisipuli
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 tölkki tomaattimurskaa + puoli purkillista huuhteluvettä
• loraus valkoviinietikkaa
• 2 dl lihalientä
• kuivattua timjamia
• pippuria
• 2 dl leivänmuruja (paahtoleipää murustettuna)

Leikkelin chorizot parin sentin paloiksi, tämä raakamakkara on pehmeää ja mahtavan makuista, olen ostanut sitä Savuhovin tiskista Citymarketista. Viipaloin kuoritut porkkanat vinottain paloiksi, samoin leikkasin kuoritut sipulit ja valkosipulit viipaleiksi. Siivosin possunlihasta ylimääräisiä rasvoja ja kalvoja pois ja leikkasin fileen kuutioiksi. Kuorin perunat ja pilkoin ne muutamaan palaan. Aukaisin papu- ja kikhernepurkit ja valutin sisällöt siivilässä. 

Ensimmäisenä laitoin chorizot pataan pienen voinokareen kanssa ja paistelin makkarapaloja muutaman minuutin niin, että ne alkoivat luovuttaa mausteista rasvaansa. Nostin palaset lautaselle syrjään odottamaan. Seuraavaksi pataan pääsivät porkkanat ja sipulit, joita kuullotin hetken aikaa. Nostin nekin syrjään ja pyörittelin hetken aikaa perunalohkoja chorizoisessa voin ja öljyn seoksessa. Viimeisenä pataan pääsivät possupalat. Kun possupaloissa oli hieman paistopintaa, kaadoin päälle niin chorizot, sipulit, porkkanat kuin perunatkin. Lisäsin lorauksen valkoviinietikkaa, lihaliemen sekä tomaattimurskan ja purkin huuhteluveden, kikherneet ja pavut. Ripautin timjamia ja pippuria pataan, suolan tarkistaisin myöhemmin. Kuumensin pataa sen verran, että seos alkoi kiehua. Nostin sitten padan kansineen uuniin ja säädin lämmöksi 180 astetta. Siellä pata muhi tunnin verran, ennen kuin nostin sen ulos maistelua varten. Possu oli kypsää, makkara muotoutunut lihapullan tapaisiksi maukkaiksi palleroiksi ja pavut imeneet liemen makuja. Suolaa ei sitten lopultakaan tarvittu ollenkaan. Ripottelin leivänmurut ruoan pinnalle ja nostin padan vielä uuniin hetkeksi, että muruset saivat hieman väriä.

Olipa siinä maukas pataruoka, mahtavan muheva ja monimuotoinen. Pitää joku kerta tehdä oikeanlaista ja perinteistä cassouletia, tämäkin kyllä täytti vatsat hienosti!