Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähän sinne päin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähän sinne päin. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. heinäkuuta 2021

Kaljupää Nizzan salaatti

Kaljupää siksi, ettei ollut anjoviksia ja oliivit unohdin. Ja kalakin oli lohta, mutta ei se niin nokonuukaa. Minusta tästä tuli kiva salaatti, liian iso kyllä, yksi peruna/sierainpari olisi riittänyt. Ai, että teki pahaa kirjoittaa sierainpari, mutta kirjoitinpa kumminkin, oikein kahteen kertaan. 

Nizzan salaatti ilman sitä ja tätä

  • 2 annospalaa lohta (noin 50 g/pala)
  • voita paistamiseen
  • 4 perunaa (2 olisi piisannut)
  • 1 tomaatti
  • 1 avomaankurkku
  • 3 pientä uudensadon punasipulia (ilman varsia, koska ne olivat jo nahistuneet)
  • 4 retiisiä
  • 2 kananmunaa
  • kourallinen herneenpalkoja
  • salaattipuntin loput, tosi vähän (oli huono salaatti, jonka valitsin eilen, ihan laiska)
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
Keitin perunat ja kananmunat kypsiksi ja Antti kävi leirialueen keittiössä paistamassa lohipalat pannulla voissa. Oli sen verran sateen uhkaa, ettemme virittäneet grilliä ulos. Sillä välin viipaloin tomaatin, retiisit, sipulit ja kurkun ja otin salaatista irti sen, mitä siitä sai. Vieläkin harmittaa eilen valintani, tammenlehväsalaatti on aika hyvä retkisalaatti. Asettelin lautasille salaatinlehdet, tomaatit, sipulit, retiisit ja kurkut. Viipaloin kypsät perunat ja kuorin kananmunat ja leikkasin ne lohkoihin. Nostelin ne kaikki lautasille ja muutaman herneenpalon myös, laitoin ne raakoina, sillä ne olivat niin justiinsaongittuja, että olivat makeita ja rapsakoita ihan sellaisinaan. Kun Antti tuli paistoretkeltä, nostin lohipalat lautasille. Maustoin koko hommelin vielä suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Nizza enough, eiköstä vaan? 


Tour de Francessa oli tasamaan etappi, jolle oli kaavailtu massakiriä, mutta sitä ei tullut. Peter Sagan on keskeyttänyt kisan, en saanut selkoa, että minkä tähden. Voittaja oli ensikertalainen suuressa ympäriajon voittamisessa, Nils Politt ja vaikka arvopaitaporukka jäi etapin voittajasta yli vartin, johtaa Tadej Pogacar edelleen kokonaiskilpailua. Huomenna etappi päättyy Carcassonneen, olemme toivoaksemme ajoissa majoittumassa, että ehdimme katsoa etappia paljon. 


Tänään kiersimme Oulujärven ja katsoimme 12 kirkkoa, tosin niistä pari oli kappelia, mutta menevät samaan laskuun. Tänään myös oli ensimmäinen vesisade muutamaan viikkoon ja muutenkin kaikki on mainiosti. Tulimme kivalle leirialueelle keskelle kainuulaista maaseutua, ei tietoakaan leirintähelvetistä, ei karaokeakaan. Tämä on entinen maatila, jota perilliset nyt pitävät leirialueena ja kaikki on justiinsa niin kivaa ja söpöä kuin olla ja voi. Kun kävimme tiskaamassa, jätimme crocsitkin kuistille, ettemme veisi ruohonkorttakaan sisälle. Tämän paikan nimi on Lentuankosken leirintäalue, tulkaa te kanssakaravaanarit tänne, jos haluatte hyvää!




Kirkkokatselmus myös edistyy, 450 kirkon raja räksähti tänään rikki ja lisää on huomenna tiedossa. Tänään pääsimme katsomaan moneen kirkkoon sisällekin  ja oli tosi monenlaisia erilaisia herranhuoneita nähtävillä. 

torstai 25. toukokuuta 2017

Tehdään sitten nauhapastaa!


Eräänä päivänä kokeilin tehdä ravioleja, mutta se onnistui vain osaksi. Decolalta saamani raviolimuotti oli kyllä oikein kätevä, minä vain rullasin pastataikinan liian ohuiksi levyiksi, eivätkä ne pysyneet muotissa ehjinä. Tein sitten lopuista levyistä tagliatellea, siihen ohuet levyt kelpasivat ihan hyvin. 

Pastan seuraksi tein carboaraa mukaillen, vaikkei minulla ollut sen enempää pekonia kuin panchettaakaan. Olipa vain muutama viipale prosciuttoa. Se kävi aivan hyvin. Ruoasta tuli sellaista vähän sinne päin carbonaraa.


Tuorepastaa ja prosciuttoa

  • noin 250 g tagliatellen muotoon valmistettua tuorepastaa, tosi ohuesta levystä
  • muutama viipale prosciuttoa
  • nokare voita
  • 1 kananmuna
  • 1 dl pastankeittovettä
  • pikkuisen sitruunamehua
  • pippuria
  • parmesaania
  • toinen nokare voita
Sulatin pienen nokareen voita pannulla ja silppusin prosciutton pannulle, paistelin sitä hetkinen. Keitin tuorepastan kypsäksi. Ohuesta levystä tehty nauhapasta kypsyi kahdessa ja puolessa minuutissa. Nostelin kypsän pastan pannulle kinkkusilpun päälle. Sekoitin kananmunan kuumaan pastankeittoveteen ja kaadoin seoksen pastan päälle. Kauhoin pastaa sekoittaen kananmunan joukkoon mukaan. Lopuksi vielä hieman pippuria, parmesaaniraastetta, sitruunamehua ja toinen nokare voita. Kyllä tämä etäisesti carbonaraa muistutti.



Giro d'Italian tilanne on minulle epäselvä, sillä ajo on edelleen menossa, mutta Giron sivut eivät aukene hotellin hieman nihkeällä netillä, eikä telkkarista näy Eurosportia. Mutta varmaan siellä Tomppa on ykkösenä ja Nairo toisena.

Onpa päällä Portugalissa lämmintä! 35 astetta helposti keskipäivällä ja se on kyllä minulle vähän liikaa. Onneksi hotellissa on ilmastointi ja autossa myös. Aamuisin voi käydä nähtävyyksillä ja Antti jaksaa kuljeskella kaduilla iltapäivälläkin, olipa lämpöä vaikka miten paljon. Minä otan sen aikaa päiväunia ja huilaan. Jonkunhan sekin on tehtävä. Illempana sitten saatan minäkin lähteä ruokaa etsimään. Huomenna siirrymme Atlantin rannikolle, josko siellä olisi hivenen viileämpää. Ainakin on tiedossa kiva hotelli, sama kuin viime keväänä caminon jälkeen.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sovellussalaatti

Kuvan tomaateilla ei ole osuutta tapahtumiin
Katsoin eilen jotain kotimaista mainosrahoitteista tv-kanavaa. En muista mitä ohjelmaa katsoin, mutta näin hyvin lyhyen mainoksen, jossa tehtiin melonisalaattia. Joku komia mies sitä siinä sommitteli ja lopuksi sanottiin notta apetina.fi. Olin jo päättänyt, että tänään tarjoan päivällisellä lasagnea (jota eräs tuttu rouva sanoi aina sinnikkäästi lasnageksi, vaikka kuinka koitettiin oikaista, ei onnistunut). Se on sen verran tukevata ruokaa, että se vaatii seurakseen jotain raikasta lisäkettä. Niinpä minä siltä istumalta naputtelin itseni ATK-laitteistoni näppäimillä kyseiseen osoitteeseen. Eihän sitä sivua kerennyt mennä kuin parit pyyhkäisyt alaspäin, kun esille pompsahti tutut kasvot, Nannahan se siellä! Hän ei kumminkaan ollut ilmeisesti resepteerannut sitä melonisalaattia, jonka perässä olin sivulle saapunut, vaan se löytyi täältä. 

Minä tietysti hieman soveltelin, saatavuussyistä lähinnä ja myös sen takia, että anteeksi vain, en kauheasti tykkää Apetina-salaattijuustosta. Minulla oli vesimelonin sijaan kotona cantaloupe ja palanen hyvää fetaa, joten niillä sitten mentiin. Vähän minä ihmettelin reseptin yhteydessä ollutta vaikeusasetta, joka salaatille oli tällätty. Keskivaikea. 


Cantaloupe-fetasalaatti neljälle mainoksen uhrina

  • 1 kypsä cantaloupe
  • palanen hyvälaatuista fetajuustoa
  • 2 uutta punasipulia
  • 1 kurkku, ei järkyttävän iso, semmoinen kohtuukokoinen
  • 1 suuri pihvitomaatti
  • 6 keltaista kirsikkatomaattia
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • loraus oliiviöljyä
  • ripaus suolaa ja paljon pippuria
  • yrttejä, jos viitsit niitä hakea
Halkaise meloni, kaavi pois keskustan siemenvelli. Leikkaa puolikkaat viipaleiksi, leikkaa kuori niin ohuelti kuin se suosiolla on helposti leikattavissa. Pilko kuorittu meloni kuutioiksi. Leikkaa samoin kuutioiksi kurkku, tomaatit ja feta. Sekoita kaikki keskenään kulhossa. Jossakin pikkuastiassa, vaikkapa muumimukissa, sekoita kastikkeeksi sitruunamehu, oliiviöjy, suola ja pippuri ja ne yrtit, mikäli olit viitseliäs. Sekoita kastike salaattiin. Ei ollut vaikeaa, eikä ainakaan keskivaikeaa. Mikäli tahdot tehdä lisää tiskiä, kaada salaatti vielä laakealle vadille, sillä se näyttää hienolta. Kyllä sen voi kulhostakin lusikoida lautasille. 

Me söimme tätä salaattia lasagnen aka lasnagen kanssa ja se kyllä raikasti ruokailua mukavasti. Vähän mietin olisiko vesimeloni ollut sittenkin parempi, vielä raikkaampi, mutta sopivan kypsän cantaloupen makeus yhdistettynä fetan suolaisuuteen ja sitruunan kirpeyteen teki kyllä kokonaisuudesta todella hyvää. Anteeksi nyt Apetina, kun tein ihan toisin, vaikka mainokseen repsahdinkin. Nannakaan ei varmaan (toivottavasti) lakkaa puhumasta minulle.


Jälkkärinä meillä oli hullunhyvää pikaista marjakastiketta vaniljajäätelön kanssa. Ilmeisen hyvin ruokin sekä sukulaiset, että Antin, kun kaikki muut ovat menneet jo nukkumaan vatsojensa viereen ja kello on sentään vasta kohta kahdeksan! Antilla tosin on yövuoroviikko, joten zombien tuleekin nukkua tähän aikaan.

Tosi nopea jälkiruoka marjoista ja jäätelöstä

  • 3/4 litran jäätelöpaketista, neljäksi kuutioksi leikattuna
  • kymmenkunta mansikkaa puolikkaiksi leikattuna
  • kourallinen isoja pensasmustikoita
  • nokare voita
  • 1 rkl sokeria
  • loraus marsalaa tai muuta makeaa vahvaa viiniä
  • tuoretta minttua
Leikkaa jäätelö joko annoskuppeihin valmiiksi, tai jos haluat taas tehdä lisää tiskiä, laakealle lautaselle pehmenemään. Kuumenna pannulla nokare voita ja lisää mukaan sokeri ja marsala. Anna hieman kiehahtaa. Pilko pannulle mansikat ja lisää mukaan mustikat. Sekoittele hieman ja anna marjojen kuumentua. Lusikoi seos jäätelön päälle ja tarjoa heti mintulla koristeltuna. Sanalla sanoen hyvää!



keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paimenenpiirake tähdenlennoista virittää matkatunnelmaan

iltalukemista
Ruokapuoli on ollut Giron jälkeen hieman hunningolla, toissapäivänä esitin kaikkien äitien äitiä tekemällä nuorimmaiselle perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Muutoin leipäpussit ovat rapisseet harvakseltaan. Ei aina jaksa. Tänään kehittelin päivällisen tähdenlennoista sillä mielin, että voin lisätä postauksen loppuun tunnisteen hävikistä herkuksi. En nyt tiedä siitä herkkuudesta, mutta menipä nahistumisuhan alla olleita kasviksia ja juureksia, sekä muusin ja kastikkeen loput. Päivällinen kurkottaa ajatuksen tasolla jo pian alkavaan reissuun, jossa suuntaamme aluksi Elisabetin valtakuntaan. 

näillä + tomspukalla löytää perille


Virittelin paimenenpiirasta etenkin ulkonäköpuolella, mutta kyllä se makunsakin puolesta täytti tehtävänsä.

Paimenenpiirake

  • 4 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia
  • 2 dl maitoa (tarpeen  mukaan muusin rakenteesta riipuskellen)
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl voita (1 paistamiseen, 1 muusin mehevöittämiseen)
  • tuoretta ruohosipulia, timjamia ja basilikaa
  • (suolaa ja pippuria, mikäli muusi on laimeaa)
  • 2 porkkanaa
  • pieni pätkä kesäkurpitsaa ohuiksi kiekoiksi leikattuna
  • 3 dl tähteeksi jäänyttä tuikitavallista jauhelihakastiketta
Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi kiekoiksi, mandoliinilla saat tasaohuita. Kiekkoja tulee olla sen verran, että sillä peittää valitsemaasi vuokaan sommitellun ruoan. Kuori porkkanat ja leikkaa nekin ohuiksi kiekoiksi. 

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja voitele vuoka valmiiksi. Paista voissa ensin hetkisen kesäkurpitsakiekkoja, että ne saavat väriä. Nosta ne lautaselle odottamaan. Paista sitten hetki porkkanakiekkoja. Jätä nekin odottamaan. Notkista tähdemuusi kuumalla maidolla, voinokareella, kananmunilla ja mausta vellihkö muusi yrteillä, tarkista pippurin ja suolan määrä. 

Levitä esipaistetut, hieman karamellisoituneet porkkanakiekot vuoan pohjalle ja lusikoi päälle jauhelihakastiketta kunnon kerros. Levittele siihen päälle notkistettu muusi. Koristele pinta kesäkurpitsakiekoilla ja tuoreella timjamilla. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes pinta on nätisti ruskistunut. Varo kieltäsi, on turkasen kuumaa!



keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tuunataan hokemaa: Hauki on (erittäin ruotoinen) kala


Olen huomannut "ihan kaikkialta", että hauki on nyt se kala, joka löytyy joka lautaselta. Olen kerran, pari yrittänyt sen valmistamista joko epäonnistuen loistavasti, tai sitten saanut aikaan sellaisen "on se ilmoja pidellyt"-aterian, jonka jälkeen nopeasti kuuluu rapinaa leipäpusseilta ja jääkaapin oven narahtelua. 

Luin jokunen päivä sitten miten epätrendikkäässä ruokablogissa oli tehty haukipyöryköitä, joita voi myös halutessaan kutsua kvenelleiksi. Ja minähän tahdon, sillä se kuulostaa paljon pyörykkää ranskalaisemmalta. En ole koskaan kokeillut kvenellejen tekemistä, mutta olen haaveillut siitä ainakin yhtä paljon, kuin muotibloggaaja LV-laukusta (en tiedä haaveilevatko he sellaisista). 

Tänään oli sitten päivä, jolloin haaveesta tuli totta. Jo toisesta kaupasta löytyi haukifileitä ja minä tyttö ostin ne kaikki. Ei tässä olla köyhiä, eikä kipeitä! No, tilipäivään on kyllä vielä aikaa ja itseasiassa vasemman käden kämmensyrjää kyllä vähän kolottaa. Mikähän siinäkin on? Ei se ainakaan kotitöistä ole rasittunut. Kolme nahatonta haukifilettä maksoi noin 10 euroa. Onks kymppi paljon vai vähän, kysyn kuin Kummeli-hahmo ikään.


Muistelin kuulleeni, että on olemassa niksejä, joilla fileet saadaan kauniisti ruodottomiksi, mutta minäkö niitä lukemaan? Ei toki, aloin nyppiä ruotoja kalapihdeillä ja jokainen ruoto otti matkaansa aika palleron lihaa. Niitä ruotoja oli ruokottoman paljon. Ja kun olin ottanut kaikki pois, löysin toisen rivin ruotoja. Onneksi ei ollut kyse Masterchef-kilpailusta, eikä päivällisvieraiden yllättämisestä positiivisesti. Fileet olivat aika raadellun näköisiä, kun en mielestäni enää löytänyt yhtään ruotoa. Olin iloinen, että seuraava vaihe oli hienontaa kala aivan pieneksi, joten raatelu ei ollut niinkään pahaksi. Kai. Mutta ehkä käyn lukemassa ne vinkit, miten ruotojen poistaminen käy sievemmin. Sivumennen sanoen, kalapaketin päällä olleessa hintalapussa luki, etä kalaa on 680 g. Kun olin "käsitellyt" fileitä aikani, punnitsin jäljelle  jääneen kalan, sitä oli 598 g. Sen verran sain sutta aikaan. Oli aika hupaisaa, että käyttämässäni ohjeessa oli juuri 600 g kalaa.
  • 600 g ruodotonta haukea
  • suolaa
  • mustapippuria (en käytä valkopippuria lainkaan)
  • cayennepippuria (en löytänyt kaapistani)
  • 1 kananmuna
  • 2 valkuaista
  • 2(,5) dl kermaa
Leikkelin silpomani fileet kuutioiksi (nypin vielä x ruotoa pois) ja sekoitin niihin suolan ja pippurin, annoin palojen maustua jääkaapissa vartin verran. Laitoin kalapalat yleiskoneen kulhoon leikkuuterän kanssa ja jauhoin kalaa hetken aikaa, ennen kuin lisäsin sekaan kevyesti yhteen vatkatut kananmunan ja valkuaiset. Viimeisenä yhdistin massaan kerman. Otin pienen nokareen ja kypsensin sen muutamassa sekunnissa mikrossa, mausteet olivat kohdallaan, mutta rakenne melko paksu. Lisäsin hieman kermaa, noin puoli desiä. Massasta tuli aika kiinteää, en osaa sanoa pitääkö sen olla sellaista. Kaavin sen tavalliseen kulhoon ja laitoin jääkaappiin odottamaan kypsentämistä.

Kun oli aika kypsentää kvenellit, sulatin pakastimesta viimeisen löytämäni kalaliemikalikan, sitä oli noin puoli litraa. Lisäsin vettä sen verran, että keittolientä oli noin litran verran. Otin kahdella lusikalla kalataikinaa ja parhaani mukaan pyöräyttelin niillä massasta soikeita palleroita, joita pudottelin 5-6 kappaletta kerrallaan kalaliemeen kypsymään. Keitin palleroita noin 6-7 minuuttia ja nostin ne sitten sulatetulla voilla voiteloituun lämpövatiin odottamaan.

Kvenellien seurana lautasilla oli hernepyrettä, jonka tein nyt hieman aikaisempia kertoja minttuisemmaksi. Käytin samaa ohjetta ja tekotapaa, kuin tässä aiemmassa postauksessani. Höyrytin muutamia uusia perunoita täydentämään ateriaa. Emme olleet aivan varmoja tuliko kvenelleistä sellaisia, kuin pitäisi. Ulkonäkö jäi kyllä melko vaatimattomaksi, en aivan hoksannut sitä kahden lusikan tekniikkaa. Hieman oli kumimaisuuden suutuntumaa, olisin kaivannut ilmavuutta, mutta Kammenpyörittäjä otti urhoollisesti lisää.  Hänelle tosin olisi tänään varmasti kelvannut aivan mikä tahansa syömäkelpoinen, kolmen päivän melontaretken jälkeen menee hetki, että ravintotilanne tasaantuu. Otamme ohjelmaan asiantuntijan valmistamien kvenellien syömisen.


Tour de Francessa oli henkilökohtaisen aika-ajon päivä, jonka pituus oli 33 km. Tämä 11. etappi ajettiin kauniissa maisemissa ja maalina toimi kuvankaunis Mont-Saint-Michel, jonne on kuulema tehty uutta tiepintaa kisan ajaksi, mutta se revitään pois kilpailun jälkeen, jotta paikan saariluonne säilyy. Olen muuten oppinut ensimmäisen ranskankielen sanani Mont-Saint-Michelin parkkipaikalla kesällä 2000. Joku mies oli selkeän harmistunut perheelleen ja parkaisi ilmoille sanan merde. Sen jälkeen olen tiennyt, miten se lausutaan. Lapsetkin oppivat sen, ehkä sen vuoksi esikoinen muutamaa vuotta myöhemmin otti ranskan oppiaineekseen.

Tony Martin voitti aika-ajon, Chris Froome jäi toiseksi, mutta hän paransi kokonaiskilpailun asemiaan huomattavasti.