En ole tehnyt jäätelöä pitkään aikaan, viimeksi vuonna 2013, kun osallistuin siihen aikaan yleisiin blogaaneille järjestettyihin kilpailuihin. Se taisi olla toinen kilpailu, johon osallistuin ja menestys oli vaatimaton, en sijoittunut. Siinä ohjeessa käytettiin glukoosisiirappia ja assosioin sen jälkeen kyseisen tuotteen tappioon ja karmeaan häviöön, enkä ole sitä sen koommin käyttänyt. Vaikuttaa siltä, että otin asian raskaasti, sillä Kitchen Aidin jäätelökulho on ollut turha panttina kohta kahdeksan vuotta. Blogiarkistoa selatessani hakusanalla kilpailu näyn osallistuneen vielä seuraavana vuonna kilpailuun, mutta menestys jäi tuolloinkin tulematta ja siihen se osallistuminen taisikin jäädä, en kyllä tainnut enää saada kutsujakaan.
Nyt kuitenkin teimme jäätelöä ihan kilpailuvapaasti, lähinnä piti kilpailla itsensä kanssa, että muistimme miten jäätelökulhoon liittyvät vatkaimen osat sai paikalleen. Piti nöyrtyä ja lukea manuaalia, vaikka se on pahinta mitä tiedän juurihoidon jälkeen. Eli taas tuli tappio. Jäätelöohjeen otin tuosta samaisesta valmistajan manuaalista, se kun sattui olemaan saatavilla. Tuli nimittäin esille yhdessä viime päivien siivouskohteista, siellä oli tukuittain jo ammoin hajonneitten, kadonneitten, myytyjen tai kierrätettyjen laitteiden takuukuitteja ja ohjekirjoja. Ohjeen seuraaminen oli yhtä hankalaa kuin edelliselläkin kerralla, sillä se oli surkeasti käännetty ja muutenkin omituinen, mutta seurasin silti ja tein omaehtoisia muutoksia, kun kohdalle osui järjetön lause. Ei siis käynyt mielessä etsiä joku järkevä ohje, ei toki.
Mustaherukkajäätelö
- 4 kananmunan keltuaista
- 115 g sokeria
- 6 dl kermaa
- ripaus suolaa
- 1 tl vaniljatahnaa
- 1 dl mustaherukkahilloa
- 0,5 dl mustaherukkalikööriä
Jäätelökulho oli ulkona kylmenemässä yön ylitse, sattuivat sopivasti ne talven kylmimmät yöt tälle viikolle.
Erotin keltuaiset valkuaisista ja mittasin sokerin kulhoon. Vatkasin keltuaiset ja sokerin keskenään, en saanut selkoa ohjeesta pitikö ne vatkata hyvin vai kevyesti vai hyvin kevyesti, joten vatkasin sopivasti. Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kerman ja vaniljan ja kuumensin seoksen lähelle kiehumispistettä.
Lusikoin silmämääräisen sopivasti Põltsamaan hyvää mustaherukkahilloa kuppiin ja melkein kyynelöin Viron kaipuussani. Ryhdistäydin ja kaadoin kuppiin hyvän lorauksen Crème de Cassis-likööriä ja sekoitin sen hilloon. Oi mikä tuoksu, eikä maistunutkaan pahalta.
Sekoitin pari kauhallista kuumaa kermaa keltuaisvaahtoon ja vispilöin ja sitten kaadoin loputkin kermat mukaan. Ei siis liikaa kerralla, ettei keltuainen kokkeloidu. Kaadoin seoksen takaisin kattilaan, lisäsin ripauksen suolaa ja kuumensin seosta kunnes se sakeutui, varoin taas keittämästä.
Kun jäätelötaikina tai -kastike, miksi sitä pitäisi sanoa, oli sakeutunut löysän vaniljakastikkeen paksuiseksi, sitähän se periaatteessa olikin, kaadoin sen tiiviisti suljettavaan rasiaan ja laitoin peiteltynä ulos jäähtymään. Tässäkin kohtaa manuaalin ohje oli huono, siinä sanottiin että jäätelökastiketta piti jäädyttää vähintään kahdeksan tuntia. No eikä pitänyt, vaan jäähdyttää, minkä Antti olikin lyijykynällä kirjoittanut ohjeeseen arvatenkin vuonna 2013.
Koska oli kylmä päivä, ei jäähdyttämisessä mennyt niin kauan, vaan noin neljän viiden tunnin päästä kastike oli kylmää, muttei vielä jäässä, eikä edes kohmeessa ja jatkoin ankaraa aherrusta jäätelön ihmeellisessä maailmassa. Nytkin piti siis lukea manuaalia, sillä
en silhoonkaan muistanut miten vatkaimen osat laitetaan paikalle.
Kun osat olivat paikallaan ja
kylmänkälpäkkä jäätelökulho yleiskoneessa, laitoin vatkaimen pyörimään hitaimmalla asetuksessa. Kulhon sisä- ja ulkoseinämien välissä oleva mikälie kylmyysneste oli jähmettynyttä (ei hölskynyt) ja jos jäätelökastikkeen kaataisi kulhoon vatkaimia pyörittämättä, kastike jymähtäisi seinämiin eikä vatkaamisesta tulisi mitään.
Siis tärkeää on laittaa ns. kone käyntiin ensin ja sitten kaataa kastike kulhoon. Tämän manuaali kertoi ihan järjellisesti.
Ja sitten vain katsomaan, kuinka kastike siellä vatkautui. Olin puolittanut manuaalin ohjeen ainemäärät ja näytti, että jäätelöä tulisi aika vähän, mutta ei mitään hätää. Noin 15 minuutissa rauhallisella vatkaamisella massa ainakin kaksinkertaistui ja siitä alkoi tulla kuohkeaa pehmisjäätelön paksuista massaa. Mietin otsa rypyssä, että sekoittaisinko liköörillä terästetyn hillon vasta jäädystyrasiassa massaan, vai jo kulhossa ja päädyin jälkimmäiseen. Kaadoin hillon mukaan ja se sekoittui pikkuhiljaa jäätelöön. Muistin, että laitteen piti itse ilmoittaa, milloin vatkaaminen tulisi lopettaa. Se tapahtuisi niin, että vatkaimen kaksi osaa alkaisivat naksua liitoksestaan, kun jäätelömassa olisi sopivan paksua. Tällä varmistuu se, ettei kukaan pöhkö vatkaa jäätelöä maailman tappiin ja riko laitetta, kun massasta tulee liian kylmää ja paksua.
Nyt en kuitenkaan jaksanut odottaa ihan niin kauan ja varmaan puolitettu määräkin vaikutti siihen, ettei naksumista tullut, vaan jäätelö oli valmista ilman tätä varotoimenpiteen tapahtumistakin noin 20 minuutissa. Kaavin pehmispaksuisen, tasaisen massan muovirasiaan ja tasoittelin pinnan. Antti sijoitti rasian pakastimeen ja sitten antaumuksella maistelimme vatkaimista ja kulhosta rippeitä. Jäätelöä tuli muuten noin litran verran tästä ainesmäärästä.
Kulhon seinämien välinen kylmäneste oli sulanut osaksi, joten nyt kulhoa kallistelemalla neste hölskyi, ei siis varmaan olisi voinut kovin paljon pitempään vatkatakaan. Kulhoa ei saa laittaa astianpesukoneeseen, olisin kyllä älynnyt sen itsekin. Pesin kulhon altaassa, kuivasin ja laitoimme sen varaston hyllylle.
Eilen viimein söimme mustaherukkajäätelöä, siitä sai oikein hyvin otettua pallon jäätelökauhalla ja rakenne oli mitä mainioin ja se maku! Suunnitelmissa olisi kokeilla sorbettiakin, joten palataan asiaan sitten vuonna 2029.