Rakkaudella äidiltä – hillapehmiö

Saan toisinaan äidiltäni Lapin kultaa, sitä minulle annettiin jo alaikäisenä. Eikä tässä ole kyse mistään laittomuudesta, vaan Lapin kullalla tarkoitan tietysti hillaa, tuota ihanaa kullankeltaisesta marjaa. En ole koskaan oppinut sanomaan marjaa lakaksi, saati sitten suomuuraimeksi. Hilla on hilla. Hillassa on se hyvä puoli, että se säilyy hyvin pakastettuna, mutta rajansa kaikella. Löysin aamulla pakastimesta äidin käsialalla merkityn hillapurkin ja siinä oli päiväys vuodelta 2016. Käytin purkillisen aamiaissmoothieen, jossa ei ainesosien määrällä mässäillä. Terveellisyydestäkin saatte olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta tulipa käytetyksi marjat pois.

Hillapehmiö

• 0,5 l pakasterasia hilloja
• 2 rkl hunajaa
• 0,5 l turkkilaista jogurttia

Käytin purkkia sen verran mikrossa, että sisällön tohti laittaa blenderiin, säälin kaunista Kitchen Aidiani sen verran, etten laita sinne aivan jääkalikoita mielelläni. Blenderi murskasi marjat niin hyvin kuin pystyi, mutta kaikkihan me tiedämme nuo hillojen siemenet ja kuorikin tahtoo jäädä nähtäviksi hituleiksi. Puristin massan tiheän siivilän läpi niin, että siivilään jäivät kuorien palat ja murskautuneet siemenet. Sileää hillapyrettä tuli tästä määrästä noin 1,5 dl.

Huuhtelin blenderin kannun ja kaavin pyreen takaisin kannuun. Lisäsin sinne ensin lusikallisen hunajaa ja jogurtin. Blenderoin smoothien tasaiseksi ja maistelin hieman. Juoma tarvitsi lisää makeutta, joten lisäsin toisen lusikallisen hunajaa. Sen kanssa smoothiesta tuli sopivan makeaa. Tämän juoman tarjoan yövuorosta saapuvalle, aamiainen on muutenkin melkein valmis. <3

Uusintayritys, kaltevat pannacottat

Viime viikonloppuna kokeilin valmistaa jälkiruoaksi pannacottaa, mutta se meni niin sanotusti reisille. Tänään kokeilin uudelleen ja yritin välttää edelliskerran virheet. Ohje on otettu Cooking With Manuela-blogista. Hieman minä muuntelin ohjetta kummallakin kerralla. Linkin takaa löytyy Manuelan ohje, tähän kirjaan kuten minä tein ja kerron samalla, mikä luullakseni meni ensikokeilussa pieleen, ettei kenenkään tarvitse tehdä samaa mokaa. 

Kahden pannacottan jälkkäri

Hillacotta

• 0,5 l pakasterasiallinen hilloja
• 2,5 dl kermaa
• 2 rkl sokeria
• 2 liivatelehteä

Keltainen vaniljacotta

• 2,5 dl kermaa
• 1 tl vaniljajauhetta
• 2 rkl sokeria
• muutama tippa keltaista elintarvikeväriä
• 2 liivatelehteä (1,5 olisi riittänyt)

Koristeluun

• pensasmustikoita
• vadelmia

Aloitin tekemällä marjacottan. Käytin hilloja, jonka puristin tiheän siivilän läpi niin, että siivilään jäivät kuoret ja siemenet. Sekoitin sileään hillapyreeseen hieman sokeria. Laitoin kaksi liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kuumensin kattilassa kerman ja kun kerma alkoi hieman kuplia kattilan reunoilla, laitoin liekin pois kattilan alta ja sekoitin mukaan pehmenneet liivatteet. Sekoitin vispilällä mukaan myös hillapyreen. Kaadoin seoksen nokalliseen kannuun jäähtymään hetkeksi aikaa. 

Asetin kaksi viinilasia kallelleen suureen pakasterasiaan ja tuin ne astiapyyhkeellä niin, että ne olivat noin 45 asteen kulmassa rasian reunaa vasten. Kun pannacottamassa oli hieman jäähtynyt, kaadoin sitä laseihin niin, että sitä oli kaatokohtaan asti. Laitoin lasit rasiassaan ulos peitettynä asettumaan. Tarkoitus oli siis, että kallellaan oleva pannacottamassa tarttuu lasiin ja pysyy siinä, kun toinen massa kaadetaan lasiin myöhemmin.

Noin parin tunnin kuluttua tarkastin onko pannacotta hyytynyt ja siltä vaikutti. Valmistin toisen pannacottan samalla tavalla kuumentamalla kerman, maustamalla sen sokerilla ja vaniljalla, värjäämällä keltaiseksi (halusin enemmän värikontrastia, sillä hillacotta ei tullut kauniin oranssiksi) ja sekoittamalla mukaan liivatteet. Olisin tosiaan voinut käyttää vain puolitoista lehteä tähän toiseen massaan, koska se oli  hieman pienempi ilman marjapyrettä. 

Käänsin laseja niin, että hillacotta oli kallellaan olevassa lasissa yläreunalla ja valutin laseihin vaniljacottaa sen verran, että yläreuna oli samalla tasolla kuin toinenkin cotta. Jätin taas lasit ulos peitettyinä hyytymään. 

Parin tunnin päästä kokeilin, että pysyvätkö cottat paikallaan vai liukuvatko lasissa mössöksi, kuten ensimmäisellä kerralla tapahtui, kun käytin mansikkacottaa ja vain yhden liivatelehden/massa. Nyt pannacottat olivat topakoita ja pysyivät laseissa. Asettelin laseihin vadelmia ja mustikoita ja minun oli tarkoitus laittaa hillasiirappia hieman koristeeksi ja mausteeksi, mutta unohdin. 

Edelliskerralla tein massoja niin paljon, että niistä riitti myös toisiin annosastioihin, joihin kaadoin pannacottan vain kahteen suoraan kerrokseen. Ne olivat ihan nätit nekin ja maistuivat hyvältä, mutta olin pettynyt, kun en saanut tekniikkaa onnistumaan. Luulen, että syynä oli sekä liian vähäinen liivate, että lasien ulkopinnan liika kylmyys, sillä teimme puhtaasta lumesta "telineet" laseille suureen vatiin. 

Ei ihan niinkuin piti

Tämän kerran vaniljacotta oli hieman liian töpäkkää, mutta hillacotta oli todella kivan rakenteinen ja etenkin sen maistui hyvältä!

Tätä se mun uneni tiesi, hillajäätelö vohvelilautalla

Lupauduin jo aikoja sitten mukaan Ravintola Postresin ja Jules Destrooper-tuotemerkin järjestämään jälkiruokahaasteeseen, jossa palkintona on illalliskortti kahdelle Ravintola Postresiin ja voittoisan kehitelmän pääseminen Postresin jälkiruokalistalle viikoksi. Vaikka minulla on yleensä aivan rautainen itseluottamus (uskokoon ken tahtoo), en ole ajatellut kehitteleväni itse varsinaisia ruokaohjeita. Onhan tietysti niinkin, että pyörä on jo keksitty jne, mutta jotain pientä omaa ajatusta voisi kai yrittää kehitellä. Tästä siis lähdin ja niistä kahdesta vohvelipaketista, jotka posti toi jo monta viikkoa sitten. 

Sittemmin olen lähinnä tuuminut, että on se ilmoja pidellyt. Viime viikolla päätin, että tällä viimeisellä lomaviikollani minun on otettava vohvelia reunasta ja ruvettava hommiin. Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että eräänä yönä näin unta, millaisen jälkiruoan tekisin. Itse asiassa näin monta unta, joissa ei ärsyttävästi näytetty, millainen lopputulos olisi. Valmistin vaikka mitä keittiössäni ja unien tapaan vähän kummallisemmissakin paikoissa, mutta aina uni loppui siihen, että otin esille jonkun hienon lautasen (jollaista minulle ei ole). Sitten yhtenä yönä näin unen loppuun. Nyt piti vain yrittää valmistaa uneni jälkiruoka-annos. 

Pohjoisen ihmisenä olen ollut hillasoilla aika monta kertaa ja suon ominaistuoksu on ollut minusta aina hyvä. Pidän siitä vähän tunkkaisesta tuoksusta, joka on usein soilla, etenkin aurinkoisina päivinä. Tunkkaisuutta en tietenkään tavoitellut sen enempää unessa, kuin valveillakaan tätä jälkiruokaa tehdessäni. Hillat sen sijaan olivat merkittävässä osassa, sillä niitä äitini on tuonut minulle.

Aloitin tekemällä perusjäätelöpohjan, johon käytin ensimmäistä kertaa glukoosisiirappia, vinkit otin DanSukkerin sivuilta, sillä olin kadottanut Kitchen Aidin jäätelölehtisen. Jäätelöä ilmiintyi jäätelökulhoon operaation lopussa noin litran verran, josta arvelen riittävän kuudelle.

• 4 luomukananmunan keltuaista
• 1 dl erikoishienoa sokeria
• 2 dl kermaa
• 1,5 dl maitoa
• 1 dl glukoosisiirappia

Muuta tilpehööriä

• 1,5 dl hilloja
• minipullo lakkalikööriä
• Jules Trooper-vohveleita
• nokare voita
• 25 g valkosuklaata
• 25 g tummaa suklaata
• muutama ehjä hilla koristeluun

Olin laittanut jo edellisenä päivänä jäätelön tekemisessä tarvittavan kulhon pakastimeen jäätymään. Mitä rautaista suunnitelmallisuutta! Aamulla sitten vatkasin sähkövatkaimella sokerin ja keltuaiset kellertäväksi vaahdoksi. Kuumensin maidon, kerman ja glukoosiirapin niin, että ne juuri ja juuri kiehahtivat. Kaadoin kuuman nesteen keltuaisvaahtoon ja toivoin, ettei se menisi kokkeliksi. Ei mennyt. Jäähdyttelin massaa jonkun aikaa ja sillä välin pipertelin muita osasia jälkkäriini.

Pusersin hillat tiheän siivilän läpi saaden aikaan noin desin verran rakenteeltaan ohutta hillasosetta, jonka maustoin lakkaliköörilorauksella. Kuumensin uunin 175 asteeseen ja silppusin leivinpaperille valkosuklaan ja tumman suklaan. Paahdoin niitä uunissa noin viisi minuuttia, jossa ajassa suklaat saivat uuden olomuodon. Valkosuklaa paahtui vaaleanruskeaksi ja sai toffeisen maun ja tumma suklaa muuttui vielä tummemmaksi ja paahteisen makuiseksi ja suutuntuma ilmavaksi. 

Rikoin vohvelin aika pieniin paloihin ja kuumensin pienen pannun. Sulatin sillä nokareen voita ja kumosin vohvelimurut pannulle. Lisäsin niiden joukkoon lorauksen lakkalikööriä ja seos muuttui tahmean, makean aromikkaaksi murumassaksi. Vohvelit olivat melko makeita alunalkaenkin. Kumosin muruset jäähtymään leivinpaperin päälle. 

Kun jäätelömassa oli jäähtynyt, laitoin jäätelökulhon jäätelövispilöineen paikoilleen yleiskoneeseen ja laitoin sen pienimmällä nopeudella pyörimään. Vispilän on ehdottomasti pyörittävä, kun jäätelöpohja kaadetaan kulhoon, muuten se jäätyä jätkähtää heti kulhon seinämiin. Kone sitten pyöritteli  massaa noin vartin verran, kunnes massa tuli sen verran paksuksi, että vispilämekanismi ilmoitti jäätelön valmistumisesta pienellä naksutuksella. Ilman tätä varotoimenpidettä kaltaiseni lahopää unohtaisi jäätelönsä pyörimään niin kauan, että se rikkoisi koneen. 

Kaavin pehmismuotoisen jäätelömassan litran pakasterasiaan ja tasoittelin pinnan. Kaadoin pintaan noin puolet hillakastikkeestani ja pyöräyttelin hieman lusikalla, että kastike sekoittuisi massaan. Ja sitten vain pakastimeen jäätymään. Siis jäätelö, en minä. 

Myöhemmin sitten oli sommittelun aika. Otin isohkon valkoisen lautasen, jolle asetin lautaksi yhden vohvelin. Otin jäätelökauhalla niin täydellisen pallon jäätelöstäni, kuin suinkin osasin yrittäen saada palloon mukaan hillakastikkeista raitaa. Nostin pallon vohvelilautalle ja ripottelin sen liepeille paahdettua suklaata, karamellisoituja vohvelimuruja ja koristelutarkoitukseen säästämiäni täydellisiä hillayksilöitä. Viimeistelin annoksen hillakastikkeella.

Oikein hymyilytti, sillä oloni oli kuin Masterchefissä, taisi vähän kädetkin tutista. Otimme tästä jälkiruokaehdotuksestani kuvia edestä ja takaa, ylhäältä ja sivusta ennen kuin söimme se suihimme. Lakkajäätelö oli hyvää ja kaikki tekemäni muruset, kastikkeet ja paahtopalat olivat  mukavia lisukkeita. Jäätelö oli aavistuksen makeaa minun suuhuni, ehkä glukoosisiirapin määrää voi hieman säätää. Rakenne oli sileä, eikä siinä ollut jääkiteitä. Jäätelö myös säilytti pallomuotonsa melko hyvin eikä sulanut lätäköksi kovin nopeasti, sekin ehkä selittyy tuolla siirapilla. Tältä annokseni näytti:

vohvelit tarjosi Jules Destrooper