Wauhtiajot!

Ensi lauantaina 16.8.2014 järjestetään taas Helsingissä Wauhtiajot. Kyseessä on jo kolmas kerta, joten pian voimme puhua vahvasta perinteestä ja legendaarisesta tapahtumasta. Mukaan mahtuu vielä! Facebook-sivu, jolle linkkaan antaa lisätietoja. Minä toteutan teemaa, jonka tässä laiskuuttani omaksuin, etten aja missään tapahtumissa toista kertaa, mutta Kammenpyörittäjä lähtee sotkemaan satasta. 

"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä, hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin

Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.

Jaarittelua Campasimpukan ja kanaa Julia Childin tapaan

Wauhtiajot2012, vielä ehtii mukaan! Ilmoittautuminen päättyy 15.8.

Viimeisestä lomaviikostani olen viettänyt enemmän polkupyörän päällä kuin mistään viikosta elämässäni tähän asti. Olen nähnyt lähiseutuja aivan toisin silmin, huomannut monta kiinnostavaa paikkaa ja oppinut hallitsemaan aluksi kiikkerältä tuntunutta 80-luvun ajokkiani. Selänpääni on lakannut huutamasta armoa ja saatan nousta satulaan päivittäin tuskaa tuntamatta. Huomenna arki alkaa kolmella perheemme neljästä jäsenestä, kun jälkeläiset aloittavat kouluvuotensa ja minä palaan sorvin ääreen. Kammenpyörittäjän vapaa työstä jatkuu edelleen ja olen varma, että hän jo odottaa innolla sitä, että me muut aamulla häivymme ja jätämme hänet parhaaseen seuraan. 

Alkukesästä ihmettelimme mahtaako kasveille riittää pölyttäjiä, kun hyönteisiä oli niin vähän liikkeellä. Nyt näyttää siltä, että kuhina yrttien kukinnoissa on yhä melkoinen. Tänään Kammenpyörittäjä alkoi siirtää ruukussa ollutta minttua toisaalle, kun hän kohtasi yrttipenkissä hyppäyttävän vieraan.

Löydätkö vieraan?

Tontillamme ei juuri koskaan näy sammakoita ja varmaan siksi Kammenpyörittäjä hätyytteli ikämiessarjan korkeushyppyennätystä, kun oli tarttua mintun ja oreganon alla lymyilleeseen nyrkin kokoiseen sammakkoon. Sen katseessa oli jotain surullista, mutta kun jätimme sen kuvan ottamisen jälkeen rauhaan ja siirryimme hetkeksi sisätiloihin, se oli ottanut jalat alleen. Hyvä niin. 

Mutta sitten viikon synttärityttöön, Julia Childiin, jonka 100-vuotispäivää vietetään huomenna. Lupauduin innolla mukaan haasteeseen kokata lempireseptejä Julian neuvoin, mutta kuten alussa kerroin, olen ollut niin paljon menossa, että kokkailuni taitavat jäädä kahteen. Olen laittanut aiempiin Julia-kokkailuihini tunnisteeksi "Julia Child", jos joku tahtoo niitä vilkaista. 

Edelleen minua vaivaa sama oikaisunhalu kuin aiemminkin, kun olen tarttunut Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjaan. Innostun kovasti Julia ohjeista, mutta kun alan valmistaa ruokaa, tulee kiusaus loikkia vaiheiden ylitse. Pidän kovasti siitä, että Julian ohjeissa raaka-aineiden ja mausteiden määrä on usein hyvin kohtuullinen ja ruoan maku muodostuu pääraaka-aineesta, ei pitkästä rivistä eksoottisia mausteita ja valmistustapa on avain lopputulokseen. Ei ole samantekevää, miten raaka-aineita käsitellään. En aina ymmärrä kaikkia työvaiheita. Vaikka saisin selkoa, miksi pekoni pitää ryöpätä, en muista enää seuraavalla kerralla, miksi niin piti tehdä ja miksi nykyneuvojen mukaan se ei ole enää tarpeellista. Mutta silti, Julia Childin ohjeiden mukaisten ruokien voi jo lukemalla päätellä olevan erinomaisia ja kun kokkaamistaidot kasvavat, alkaa vähitellen käsittää, mistä hyvä ruoka muodostuu.

Näin viimeisen lomapäivän kunniaksi valmistin kanaa Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjan ohjeen mukaisesti, enkä oikonut edes puolia työvaiheista. Ruoalla on kauniilta kuulostava nimi, poulet en cocotte bonne femme. Ranskantaitoni loppuu sanan poulet jälkeen ja herää henkiin sanan femme kohdalla, mutten saa päitä yhdistettyä. Niinpä tyydyn kirjan suomennokseen, padassa paistettu kana pekonin, sipulin ja perunain kanssa. Tietystikään minulla ei ollut 1,3 kiloista paistokanaa, kuten Julia lintuaan nimitti, vaan neljä broilerin rintaleikettä ja kolme koipireittä. Huvitin jälleen itseäni miettimällä, millainen eläin niistä tulisi, jos niiden kaikkien pitäisi olla yhdestä linnusta. Minulla ei myöskään ollut niin suurta pataa, johon kaikki nämä lintupalat olisivat mahtuneet, vaan käytin suurta metallista vuokaa. 

Julia neuvoo miten kana puleerataan ja sidotaan, minä paistoin valurautapannulla lintupaloja voissa, kunnes niissä oli  kaunis rapea paistopinta. Nostin palat uunipannulle ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Samaan aikaan kattilassa oli kaikki talouden 7 perunaa keitinvedessä, mutta vain sen aikaa, että vesi alkoi kiehua. Silloin nostin kattilan tulelta ja paistoin aavistuksen kypsyneitä perunoita kanapaloilta vapautuneella pannulla hetkisen voissa. Perunain (huomatkaa, omaksun kirjan suomennoksen sanamuodon) kuoret poksahtelivat tässä vaiheessa rikki ja muistin, että Julia kyllä ohjeisti kuorimaan perunat etukäteen. Enhän minä, pidän perunain (!) kuorista. Nostelin niin ikään kauniinvärisiksi paahtuneet perunat uunipannulle kanapalojen seuraksi. Seuraavaksi paistinpannulle pääsi paketti silputtua pekonia ja pieniä, uusia sipuleita. Julian ohjeessa käytettiin hillosipuleita, mutta tuoreiden ollessa saatavilla, en epäröinyt. Kun pekoni oli rapeaa ja sipuli notkistunutta, kaavin kaiken uunipannulle perunoiden ja kanapalojen päälle. Mukaan pääsi myös yrttikimppu, jossa oli kaksi laakerinlehteä, nippu persiljaa ja timjaminoksia. Ohjeen mukaan ei tarvittaisi mitään nestettä, mutta kumosin salakavalasti juuri Kammenpyörittäjälle tuomani valkoviinilasillisen pannulle ennen kuin hän ehtii ottaa maistiaistakaan. En tiedä oliko neste tarpeen vai ei. Tehty mikä tehty.

Nostin koko komeuden foliolla peitettynä 220 asteiseen uuniin, jossa se viipyi melkein kaksi tuntia. Ohjeen mukaan riittäisi tuntia kymmenen minuuttia, meillä ruokailu siirtyi myöhemmäksi enkä arvellut ruoan kärsivät pidemmästä uunituksesta. Salaatin kanssa maistuvaa ja mikä parasta, tähteitä jäi huomiselle, joten kokkailu on silloin nopeaa ja vaivatonta. 

Tour de Francen odottelua ja mango-melonilassia

Wauhtiajot 2012

Kesäkuun harvoissa postauksissamme on laiteltu ruokaa aika vähän, olen tarkoituksella keräillyt voimia kuukauden viimeisenä päivänä alkavaa Tour de Francea varten. Kammenpyörittäjä tilasi jälleen aikuisten puuhapaketin lievittämään odottamisen tuskaa ja tällä kertaa meillä on hyvä kisakartta, josta voimme helposti seurata kisan kulkua eri puolilla Ranskaa. Paketissa oli mukana myös noin tunnin mittainen kooste viime vuoden kilpailusta ja katsoimme sen sunnuntaina. Se palautti mukavasti mieliin, miten kilpailu vuosi sitten kehittyi ja miten lopputulokseen päädyttiin. Tämän vuoden asetelmista ei voi vielä paljon sanoa, mutta toivon kilpailusta kehittyvän kiintoisan.

Suosikkijärjestelmäni ammattipyöräilijöiden suhteen on vähintäänkin merkillinen. Vuosien varrella olen pitänyt ykkösenä mielessäni milloin ketäkin ajajaa, eivätkä ulkonäköseikat ole lainkaan merkityksettömiä, sen auliisti myönnän. Suosikkini vaihtuu lennosta ja syy voi olla mitä kummallisin. Aikaisemmin pidin Cadel Evansia "ilkeän näköisenä", mutta pari vuotta sitten mieleni vain otti ja muuttui. Enää hän ei näytä minusta keljulta ihmiseltä ja olenkin lähes varma, että pidän häntä suosikkinani tämän vuotiseen Touriin. Alexandre Vinokourov "pääsi suosiooni" (ihan kuin hän sinne olisi halunnut) eräällä muutaman vuoden takaisella Giro-etapilla, jota ajettiin valkoisilla hiekkateillä ja kova vesisade teki tiet vaaleaksi mutavelliksi. Vino ajoi sinnikkäästi ja pyyhki valkoista sementtiä silmistään ja se  katse teki minuun vaikutuksen. Eivät nämäkään asiat ole vain järjenjuttuja, vaan myös sydämenasioita! Ainakin näin epäurheilijamaisella ihmisellä kuin minulla. Minä annan auliisti anteeksi seikkailut kiellettyjen aineiden parissakin. Kun rangaistukset on kärsitty, pidän jälleen vaikkapa Alberto Contadorista, olen pitänyt kaiken aikaa, sellaiset silmäripset miehellä! Kammenpyörittäjä nauraa toisinaan näille ranking-listoilleni, mutta nauruhan on ihmiselle vain hyväksi.

Keittiössä aion tämän vuotisen Tour de Francen aikana kokeilla joitakin sellaisia ranskalaisen keittiön klassikoita, joihin en viime vuonna vielä tohtinut tarttua. Tällaisia ovat ainakin kohokkaat ja croissantit. Viime vuonna ei tullut aivan totaalista mönkäänmenoa minkään Tour-kokkauksen suhteen, johtuen kyllä useimmiten vaikeuskertoimen alhaisuudesta. Mitään revanssia ei tarvitse välttämättä ottaa, samaan tapaan kuin esimerkiksi raviolin kanssa  kävi Italia-teemassa.  Tour de Francen alkuun on nyt  alle kaksi viikkoa, joiden aikana ehtisin kyhäillä jonkunlaista runkoa päivittäisille Ranska-kokkauksilleni. Luultavasti en saa aikaan mitään etukäteen, vaan kokkaan jälleen päivä kerrallaan.

Jotta ruoka olisi mukana edes pikkuisen tässäkin postauksessa, kerron aamiaisjuomasta, jota  meillä oli eilen. Sain siihen vinkin Pikku Leijona ja puoli valtakuntaa-blogin viikonloppuisesta postauksesta, jossa oli tehty mango-melonilassia. En ollut koskaan tehnyt lassia itse, mikä on kyllä pöhköä. Lassihan on ihana raikas juoma, jota voi varioida rajattomasti. Tällä kertaa tein kyllä melkein kuten esikuvapostauksessa. Meillä oli juuri parhaimmillaan ollut mango, joka ehdottomasti vaati jo käyttöä. Pilkoin mangon ja puoli pienehköä hunajamelonia paloiksi tehosekoittimeen ja lisäsin sinne puolisen litraa kreikkalaista paksua jogurttia ja pikkuisen hunajaa. Surrautus ja pehmeä aamujuoma oli valmis.