Tiikerikakkutehtaalta päivää!

Tekisin melkein mitä tahansa mieluummin kuin siivoaisin. Nyt on ollut pakko siivota, viikonlopun juhlat vaativat panostusta. Tänään kuitenkin jo otin varaslähtöä leipomiseen, kokeilin kivaa kakkuohjetta, jonka olin bongannut foodgawkerista joitakin aikoja sitten. Home Cooking Adventure-blogissa oli tehty seepra-kakuksi nimettyä leivonnaista, mutta meikäläisittäin kyse on tietysti tiikerikakusta. 

Arastelen aina sellaisia leipomuksia, joita ei voi kurkistaa ja maistaa ennen tarjoilua, joten päätin heti tehdä kaksi kakkua, josta toista maistaisimme tänään jälkiruoaksi. Loppujen lopuksi taikinaa tuli niin paljon, että sitä riitti kolmeen kakkuun. En tiedä miten löperösti luin ohjetta, mutta tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Huomattuani virheeni päätin sisulla soveltaa ja sain aikaan aivan kunnollisen taikinan. En kerro tässä nyt, mitä kaikkea sössin, vaan kerron kuinka kakkutaikina tulisi tehdä. Kirjoitan ohjeen ainekset yhden kakun mittasuhteilla. Tuplaa, jos tarvitset useamman tai suuremman kakun. Ohje on tarkoitettu noin 24 senttiselle vuokalle. 

• 4 kananmunaa
• 2,4 dl sokeria
• 200 g pehmeää voita
• 2,4 dl maitoa
• 1 tl vaniljauutetta
• 7,1 dl jauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl suolaa

Taikinan kaakao-osuuteen

• 3 rkl kaakaota
• 0,5 dl maitoa
• 1 rkl sokeria

1. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se vehnäjauholla, lämmitä uuni 180 asteeseen. 
2. Mittaa kulhoon jauhot, suola ja leivinjauhe ja sekoita ne keskenään.
3. Toisessa kulhossa sekoita kaakao, maito ja sokeri.
4. Vatkaa sokeri ja voi kolmannessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmuna kerrallaan ja vatkaa. Lisää vaniljauute. 
5. Lisää kulhoon pienissä erissä maito ja jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi.
6. Erota taikinasta puolet toiseen astiaan ja sekoita siihen kaakao-sokerimaitotahna.
7. Ota kaksi isoa lusikkaa, kumpaankin taikinakulhoon omansa, vaaleaan ja kaakaoiseen. 
8. Aseta lusikalla keskelle vuokaa lusikallinen vaaleaa taikinaa, jonka päälle nosta lusikallinen kaakaotaikinaa. Alempi taikina alkaa levitä uuden kerroksen alle. Toista kunnes taikina loppuu. Noheva laittaisi taikinat pursotinpusseihin ja töräyttäisi aina samankokoisen annoksen taikinaa pinoon. Niin noheva en ollut. 
9. Paista kakkua noin 50-60 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. 

 

Huomautuksia: Tosiaan tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä, mutta ilmeisesti se ei haitannut. Minun täytyi hieman ohentaa taikinoiden koostumusta lisämaitotilkalla, sillä aluksi taikinat olivat niin tönkköä tavaraa, etteivät ne levinneet pinottaessa. Koska minulla oli kaksinkertainen annos taikinaa, kokosin kakkuja sarjana aluksi kahteen vuokaan ja sitten vielä kolmanteen, että sain kaiken menemään. Kakkujen pinta hieman repeili, mutta ajattelin koristella kakut ennen tarjoilua sulatetulla suklaalla. En saanut koekakkuun aivan niin monta ohutta kerrosta, kuin lähdeblogissani, mutta suhteellisen nätin kuitenkin. 

Aurinkoisessa Vaasassa

Vaasa näytti kyllä taas parhaat puolensa meille. Osallistuimme eilen Retrokilpurit-ajoihin, Kammenpyörittäjä jo toista kertaa, minä ensimmäistä. Aurinko paistoi niin kirkkaalta taivaalta, kuin mahdollista ja vilvoittava tuuli raikasti säätä. Noin 40 vanhojen polkupyörien ystävää ajoi kahta erimittaista reittiä Vaasassa ja sen ympäristössä ja kokemus oli hieno. Väliolut Strampenin terassilla maistui hyvälle ja Strömsö oli edelleen paikallaan. Ajojen päätteeksi osallistujat valitsivat joukostaan parhaaseen asuun pukeutuneen ja hienoimman pyörän. 

Iltasella vielä osa porukasta kokoontui Hovioikeudenpuistikon varrella sijaitsevaan Sweet Vaasaan jälkipuimaan päivän tapahtumia ja muutenkin yleisesti tutustumaan lisää toisiinsa. Sweet Vaasa tarjosi yksityistilaisuusluonteisesti maittavan napostelupöydän, josta löytyi monenlaiset juustot, lihat ja vihannekset, sekä hedelmiä ja lopuksi pannacottat kahvin kanssa. Samainen yritys oli toimittanut ajoreitin varteen makoisan cupcake-tarjoilun ja ajon päätteeksi Vaasan auto- ja moottorimuseolla tarjotun pastalounaan.

Giro d'Italian voittoon polki odotetusti Vincenzo Nibali. Kisan viimevaiheet jäivät meiltä hieman heikolle seuraamiselle, mutta tänään vielä vilkaisemme eilistä lumista etappia. 

Vaasa revisited

Olimme viime vuonna yhteensä neljä kertaa Vaasassa, kumpikin kaksi kertaa. Nyt palasimme tänne ruotsinkieliseen ihmemaahan, Strömsön esikartanoon ja olemme niin tyytyväisiä. Huomenna meidän on tarkoitus osallistua perinteiseen (onhan toinen kerta jo perinne?) Retrokilpurit-ajoon, mutta tänään ei vielä harrastettu ruumiinkulttuuria, ellei sitä lasketa, mitä päätyy suun kautta vatsaan. Olin haaveillut GW-ravintolassa syömisestä luettuani Nannan postausta (nyt tietysti ajattelette, että olen aivan Nanna-fani, mikä onkin ihan totta, joten ajatelkaa vaan!). Ensin vaikutti, että emme  ehdi Vaasaan säällisen aikaan, joten en varannut pöytää Gustav Wasaan. Lopulta olimmekin perillä jo ennen ravintolan avautumista, joten majoituimme pyörinemme nopsasti ja kipitimme ravintolaan kysymään olisiko tilaa äkkivieraille. Ja olihan siellä.

Olen edelleen ujo kuvaamaan ravintolassa ruoka-annoksia ja nyt istuimme niin pimeässä paikassakin, etten edes yrittänyt kuvaamista. Keskityimme yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa nauttimaan eteemme kannetuista ruoka-annoksista. Tilasimme ravintolan GW7 Tasting Menun yhdessä viinipaketin kanssa. Kuvien ottamatta jättämisen lisäksi emme tehneet muistiinpanojakaan, siitä syystä koitan kirjoittaa ruoasta saman tien, sillä luulen ansaitun levon vievän muististani aimo osan ensi yönä. 

Aloitimme espanjalaisilla kuohuviinilasillisilla, joiden aikana pöytään tuotiin leipää, voita ja parmesaaninappeja. Leipä oli makuuni liian "roskaista" (en pidä rusinoista missään ruoassa), mutta parmesaaninapit, jotka muistuttivat minikokoisia skonsseja, olivat maukkaita. Olin hieman tietämätön mitä tulee viinipakettiin, muistelin ammoisina aikoina käytöskirjasta lukemaani ohjetta, että kun ruokalaji tuodaan pöytään, ei edellisestä lasista enää juoda. Onneksi kaadot olivat maltillisia, joten ehtimisen kanssa ei ollut ongelmia.

Ensimmäisenä ruokana saimme suloisilta lautasilta tarjottua pinaattikeittoa, jossa oli yllärinä uppopaistettu viiriäisen muna. Olisi kyllä toivonut seasonal-ideaa viedyn vaikka nokkoskeiton suuntaan, mutta oli kyllä elämäni paras pinaattikeitto! Keiton kanssa oli mummonmuistaakseni saksalainen kuiva valkoviini. 

Toisena ruokana eteemme saimme pitkulaisilla lasilautasilla hapankorpulta tarjottua graavisiikaa ja hauen"mätää" (tässä ilmeni tarjoilijan ei-suomenkielisyys), leipäjuustoa ja jotain kasvislisäkettä. Omituista miten äkkiä tuollaisen runsaan illallisen jälkeen on vaikea muistaa yksityiskohtia... Näytti, että ruoka tarjoillaan suoraan pöydältä, lasilautanen ei useinkaan ole ruoalle eduksi, vaikka se maistuikin hyvältä ja herkältä. Ellen aivan pielukseen muista, viini oli itävaltalaista ja sopivan hapokasta kalalle. 

Tarjoilu GW:ssä oli ystävällistä ja asiantuntevaa, ruoat tulivat sopivin välein ja meiltä kysyttiin maistuvuutta oikeassa kohdin.

Kolmantena ruokana söimme ahventa parsan ja perunapyreen kera, juomana englantilaista samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Suolan ystävänä olisin kaivannut pientä ripausta kalalleni, mutta muuten ei ollut mitään valittamista.

Neljänneksi eteemme tuotiin savustettua karitsaa vuohenjuuston ja tomaattihillokkeen kanssa, lasiin kaadettiin chiantia.

Viidentenä ruokana söimme poronfilettä, jonka kavereina lautasella oli hillaa, bataattipyrettä, perunafondant ja paahdettua porkkanaa. Suokaatten anteeksi, jos yhteistuumin muistamme väärin. Viininä chileläistä merlotia.

Jälkiruokaa edeltäväksi palaksi tuotiin kotimaista sinihomejuustoa, jonka nimi karkasi jo kummankin mielestä, mutta muistamme ostaneemme sitä Heinolan Heilasta. Juustoa täydensivät viikunahillo ja portviini.

Vatsojen alkaessa olla jo melkoisen täysiä olimme jälkiruokaa vaille valmiita. Ennen jälkiruoan tuomista pöytään saimme lasilliset italialaista kuohuvaa punaista viiniä, joka kirvoitti melkoiset arvailut, mitä lautaselta löytäisimmekään. Minä arvailin sillä olevan raparperia ja ettei varmasti olisi suklaata. Mutta suklaatapa oli kakun muodossa, kaverina marjasorbettia. Käytöksen kultaisessa kirjassa taidettiin sanoa, ettei lautasta sovi nuolla, joten jätimme sen väliin.

Ennen laskua meiltä kysyttiin ottaisimmeko kahvia. Olimme jo päättäneet, ettemme ota, ettei kokemus menisi pilalle, mutta koska baarissa näkyi olevan oikea kahvikone Kammenpyörittäjä kysyi, mitä kahvia GW:ssä käytetään. Ystävällinen tarjoilija kertoi heillä käytettävän porilaisen paahtimon tuotetta ja päätimme ottaa riskin, joka kannatti. Espresso oli hyvä. Sen teki vielä paremmaksi se, että kahvin laskenut tarjoilija tuli kysymään, että otetaanko uusiksi. Ei tarvinnut, kupillinen oli oikein mainio päätös 250 euroa maksaneelle päivälliselle.

Vastustamme nyt ankarasti hotellihuoneen avoimesta ikkunasta kuuluvaa iskelmän kutsua, emme osaa päätellä onko kyseessä Teppo ja Matti vai heidän huonohko imitaationsa. 

Limoncellomarjat

Italia-kokkaukset ovat kääntyneet tältä keväältä taas loppusuoralle, Girossa on enää muutama etappi jäljellä. Aikaa seurata kisaa on ollut vähän, eikä perusteellisille ruokakokeiluille ole ollut niin paljon aikaa kuin olisin toivonut. Tänään meni päivällinenkin pitkäksi, pääsimme pöytään meiksi myöhään, vasta lähellä seitsemää. Koko perheen yhteisen ajan oltua aivan minimissä, oli mukava istahtaa vielä jälkiruoan äärelle ja nauttia viimeiset kupilliset Inpetto-pavuista tehtyä kahvia.

Lohkoin mansikoita kulhoon, lisäsin mukaan mustikoita ja pari appelsiinia fileroituna. Ripottelin päälle pari lusikallista erikoishienoa sokeria ja lorauksen kotitekoista limoncelloa. Annoin marjojen maustua tunnin verran. Asetin litran paketin vaniljajäätelöä isoon vuokaan ja lusikoin marjasalaatin jäätelön ympärille. Ripottelin päälle minikokoisia suklaanappeja. Limoncello-imitaatio edusti tämänpäiväistä Italia-panostusta ja hyvin edustikin, se antoi marjoille mukavan lisävivahteen. 

Burrata Nannan suosituksesta

Jokunen viikko sitten Nanna Kaikki äitini reseptit-blogista oli tehnyt kiinnostavalta kuulostavaa mozzarellajohdannaista, burrataa ja minä tein heti virtuaalisen muistimerkin aivoihini, että minä kans. Sittemmin tässä on ollut (muka)kiirettä, enkä ole ehtinyt palata Nannan postaukseen ennen tätä aamua. Muistin, että Nannan mukaan burratan pitää tekeytyä jääkaapissa yön yli, mutta arvelin pitkän päivän kelpaavan yhtä lailla. Niin minä aamusta heti ryhdyin burratahommiin. Näin se kävi:

• 2 palloa buffalomozzarellaa
• 1 l vettä
• 0,5 dl suolaa
• 2 dl kermaa
• ripaus suolaa

Ennen tarjoilua burrataan tulisi vielä:

• ripaus suolaa
• silputtua ruohosipulia 
• silputtua basilikaa
• (loraus kermaa, jos seos olisi liian paksua)

Kiehautin tuhdisti suolatun (se 0,5 dl) veden kattilassa ja käänsin liekin kattilan alta pois. Nostin mozzarellapallot lusikalla kattilaan ja annoin niiden lillua siellä kolme minuuttia, jonka jälkeen nostin ne lävikköön hetkeksi jäähtymään. Vain niiden pinta oli lämmin, sisältä ne olivat vain haaleita. Revin juustopallerot sormin suikaleiksi, jotka kokosin kulhoon. Musertelin niitä vielä pienemmiksi muruiksi ja sekoitin mukaan kerman ja hieman suolaa. Laitoin seoksen kelmulla peitettynä jääkaappiin "yöksi", eli työpäivän ajaksi. 

Iltasella järjestin meille mukavan yhteisen iltapalan burratan parissa. Otin ensin juustokulhon jääkaapista pöydälle lämpenemään. Leikkasin rapeakuorisen patongin vinottain viipaleiksi ja lurittelin paloille hieman oliiviöljyä ja ihanaista bruschetta-maustetta. Sekoitin isolla lusikalla juustomassaa, joka muistutti löysähköä raejuustoa, maustoin sen suolalla, pippurilla, ruohosipulilla ja basilikalla. Valmistin tomaattisen lisäkkeen, jonka aineksina olivat:

• 1 iso pihvitomaatti
• 2 pientä tomaattia, jotka eivät muistaneet nimeään, vaikka kysyin, punaisia ja pyöreitä olivat
• 1 pieni punasipuli
• ruohosipulia (anteeksi Nanna, aloin heti säveltää)
• basilikaa
• (valkosipulin kynsi, jota en laittanut, aamulla minulla on heti oppilas hoteissani, ei saa haista eiliselle)
• 1 rkl balsamicoa
• pippuria 
• oliiviöljyä

Leikkelin tomaatit karkeisiin lohkoihin ja sipulit silpuksi. Kuullotin sipulia hetkisen oliiviöljyssä ja lisäsin sitten pannulle balsamicon ja tomaatit. Annoin tomaattien hieman lämmetä pannulla ja maustoin lisäkkeen pippurilla, ruohosipulilla ja basilikalla. 

Grillasin oliiviöljyllä ja bruschetta-mausteella sipaistuja leipäviipaleita hetken aikaa. Kokosin isolle lautaselle lasipurkkiin lusikoidun burratan, lämpimän tomaattilisäkkeen, kasvihuoneesta kerättyjä salaatinlehtiä ja grillattuja leipäviipaleita. Kokoonnuimme keittiön pöydän ympärille ensimmäistä kertaa tällä viikolla koko perheellä ja söimme iltapalan makoisiin suihin. Samalla minä tenttasin nuorison kuulumisia ja he vastasivat totuttuun tyyliin, että ihan ok ja ei mitään erityistä.

Nanna oli oikeassa, burrata oli oikein mainio sörsseli, teini arveli syövänsä sen aamulla loppuun paahtoleivän päällä. Saattaa olla, että purkki kyllä tyhjenee illan pimetessä, jos tässä vielä "nälkä" yllättää. 

Girosta olemme ulkona kun västäräkit, sillä emme ole ehtineet katsoa eilistäkään etappikoostetta. Olen hieman käärmeissäni Eurosportin tämän vuotisesta Giro-politiikasta, sillä useimpina päivinä Selinit ovat päässeet ääneen vasta jälkilähetyksissä. Vaikka lontoonmurre luonnistuukin meiltä, ei se ole sama asia, kuin kuunnella Peterin ja Christianin selostuksia. Toivottavasti kesän seuraavissa kisoissa sama homma ei jatku. Kohta Kammenpyörittäjä saapunee sisälle kiinteistöön ja katsomme eilisen koosteen ja jollei nukkumatti meitä korjaa, lopuksi vielä tänäisenkin. 

Panna cotta-vinkkejä etsitään, foto ois kiva!

Olen tässä ollut panna cotta-touhuissa parina päivänä, enkä vieläkään saa aikaan sellaista astiasta suosiolla luiskahtavaa vanukasta. En saanut aikaan sellaista blogin ensimmäisenä keväänäkään. Nyt kokeilin kahteen kertaan suklaista panna cottaa Manu's Menu-blogin ohjeella. Viiteen pienehköön annokseen tuli:

• 3 dl kermaa
• 1 dl maitoa
• 80 g sokeria
• 100 g tummaa suklaata (70%:sta)
• 1 rkl vaniljauutetta (ohjeessa vähemmän, mutta eihän mikään tippa maistu)
• 4 liivatearkkia (Dr Ötkerin pienehköjä, lisäsin yhden toisella yrittämällä)

Laitoin liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittasin kattilaan kerman, maidon, sokerin ja vaniljauutteen. Kuumensin sekoittaen, kunnes kerma oli melkein kiehuvaa. Lisäsin suklaan pieninä paloina mukaan ja sekoittelin hyvin miedolla liekillä, kunnen suklaa oli kokonaan sulanut. Otin kattilan pois tulelta ja puristin liivatteista veden pois Nigellaa ajatellen. Sekoitin liivatteen kuumaan suklaakermaan tasaisesti ja kauhoin seoksen mataliin lasisiin annosastioihin. Laitoin astiat jääkaappiin hyytymään, se vaatisi ainakin neljä tuntia. 

Ensimmäisellä kerralla käytin alumiinisia vuokia, joista jälkiruoka ei tosiaankaan suostunut irtoamaan, tosin sen rakennekin jäi liian löysäksi ja kun se viimein lähti irti, se vajosi läjäksi lautaselle. Tämän  kertainen kokeilu onnistui rakenteen puolesta paremmin, mutta vieläkin joudumme syömään jälkiruoan astiasta. Koekaniini maistoi kuvausannoksen ja kertoi rakenteen olevan edelliskertaa parempi, sileämpi ja suklaa kunnolla liuennut kermaan. Mutta edelleen se nätti lautaselle irtoava annos jäi saavuttamatta. Oman annokseni otan työvuoroon mukaan ja lusikoin sen siellä tauollani. 

Jos vain jollakin on takuuvarmat vinkit tähän ongelmaan, kuulisin ne mielelläni. Onko kyse liivatteen määrästä, astiasta, hyytymisajasta, vai ilmanpaineesta tai kuun vaiheesta? Onko valmistustavassani jotain perustavaa laatua olevaa virhettä?

Giron viimeinen osa on tänään lähtenyt käyntiin, minä pääsen seuraamaan sitä mahdollisesti tallenteelta tuonnempana. Etapin alkuun sijoittuu raastava nousu, jonka jälkeen matka jatkuu tasaisemmassa maastossa ennen loppupuolen toista kohtuullista mäkeä. Asetelmat alkavat olla loppukiriä vaille valmiit, mutta mitä vain voi vielä tapahtua. 

Kateissa ollut lipstikka löytyi!

Minestrone revisited

Tänään piti syödä tähdenlentoja, onhan Girossakin vapaapäivä. Tein kuitenkin minestronekeitosta oman sovellukseni hyödyntäen jääkaapin antimia. Keittooni tuli:

• 150 g minikokoista pastaa
• 100 g pancettakuutioita
• 2 isoa porkkanaa
• pari kourallista sellerinvarsisiivuja pakastimesta
• 1 iso tomaatti
• 1 kevätsipuli
• 1 tölkki kikherneitä
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 0,5 l lihalientä
• 400 g jauhelihaa
• vettä
• suolaa ja pippuria
• basilikaa
• persiljaa

Aloitin paistelemalla valurautapannulla pancettakuutioita niin kauan, että niistä tuli rapeita. Lisäsin pannulle jäiset sellerisiivut ja sekoittelin hetken. Samaan aikaan lihaliemikalikat sulivat kattilassa. Viipaloin porkkanat ja sipulin ja leikkasin tomaatin kuutioiksi. Käytin kaikki ainekset pannulla ja sen jälkeen lisäsin ne keittokattilaan. Lisäsin kattilaan vettä noin puoli litraa, tomaattipyreen ja annoin ainesten kypsyä miedolla lämmöllä. Maustoin jauhelihan suolalla ja pippurilla ja pyöritin massasta pieniä lihapullia, joihin otin paistopinnan pannulta. Kippasin lihapullatkin kattilaan yhdessä kikherneiden ja pastan kanssa. Annoin keiton kiehua noin 10 minuuttia, tarkistin mausteet, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Aivan lopuksi silppusin päälle tuoretta basilikaa ja persiljaa ja halukkaat saivat raastaa annoksensa pinnalle vielä pecorinoraastetta.

Armahtavat Alpit ja marsalakanaa

Tänään Alpit olivat eilistä armollisempia, Giro pääsi etenemään kauniissa, ilmeisen kylmässä säässä viimeiseen nousuun asti. Osa etapista ajettiin Ranskan puolella ja sinne se päättyi melkein Col du Galibierille. Maali täytyi lumisateen vuoksi asettaa muutama sata metriä ennen varsinaista summitia. Ensimmäisenä maaliin taisteli itsensä Giovanni Visconti.

Päivälliseksi meillä oli sitruunaista marsalakanaa Apron and Sneakers-blogin neuvoin, lisäkkeenä kesäkurpitsalettusia ja gnoccheja, joiden toimimista pakastimen kautta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Kanan sijasta meillä oli tietysti broilerifileitä. 

• 4 broilerinfilettä
• 2 rkl vehnäjauhoja
• kahden sitruunan mehu
• 1,5 dl marsalaa
• suolaa ja pippuria
• sileälehtistä persiljaa
• 2 tl kapriksia
• oliiviöljyä paistamiseen

Leikkasin fileet suupalan kokoisiin paloihin ja pyörittelin ne jauhoissa, joihin olin sekoittanut suolaa ja pippuria. Paistoin palasia oliiviöljyssä valurautapannulla niin, että niihin tuli kaunis paistopinta. Puristin kanapalojen päälle kahden sitruunan mehun, joka heti kiehui kokoon ja maustoi lihan upeasti. Annoin kanan kypsyä edelleen muutamia minuutteja sitruunamehussa. Otin sitten patakintaan käteeni ja kaadoin marsalan pannulle. En ollut varma liekittyykö se, mutta komeasti se hulahti liekkeihin. Olin paistotoimissa ulkona grillin sivupolttimolla. Pienensin lämpöä pannun alla ja annoin marsalan kiehua kokoon noin 6-8 minuuttia, jolloin viinistä muodostui tahmea kastike. Juuri ennen tarjoilua sekoitin mukaan pari lusikallista kapriksia ja silppusin päälle sileälehtistä persiljaa. 

Pari viikkoa sitten tekemäni gnocchit toimivat melko hyvin pakastamisen jälkeenkin. Olin pakannut nappulat muovipussiin irrallisina ja keitin niitä nyt pari kourallista lisäkkeeksi kanalle. Jäiset gnocchit kypsyivät noin 4-5 minuutista ja niistä tuli hieman höttöisempiä kuin tuoreeltaan. Otin niihin pienen paistopinnan pyörittelemällä niitä pannulla voissa. 

Toinen lisäke, kesäkurpitsaletut olivat vieläkin hieman vastahakoisia onnistumaan yhtä hyvin kuin lähdeblogini kuvissa näytti olevan. Kypsensin lettusia shallow fry-tapaan ja keräsin letut uunipellille, jota pidin noin sadassa asteessa grillin kannen alla ruokailuaikaan asti. Letuista tuli hieman tummempia, kuin olisin halunnut, mutta maku oli mainio. 

Huomenna Girossa on lepopäivä. Meilläkin taitaa olla tähdenlentopäivä, sillä erilaisia ruoanrippeitä on jäänyt useilta päiviltä.

Pyöräperheemme uusin jäsen, noin minun ikäiseni mummis

Pyöräilyviikolla italialaista parsakeittoa, herkkää ja hentoa

Tällä viikolla Suomessa on vietetty pyöräilyviikkoa ja minäkin olen päässyt flunssastani niin hyvin, että uskaltauduin ajelemaan. Se onkin tarpeen, sillä ensi viikonloppuna minun on määrä osallistua Vaasassa järjestettävään Retrokilpurit-tapahtumaan yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa. Nousin 1980-luvun Peugeotini selkään ja kyllähän ajaminen sujui edelleen. Takapuoleni on luultavasti huomenna sitä mieltä, että ensi kesänä sitten seuraavan kerran, mutta kun ei anna periksi, tottumus valtaa pian taas alaa. 

Girossa oli sään suhteen huono-onninen päivä. Vuoristoetapin reitillä oli niin paljon lunta, että reitti täytyi laittaa uusiksi, eikä etapilta juurikaan ollut kuvamateriaalia viimeisiä satoja metrejä lukuunottamatta. Huominenkin etappi sijoittuu Alpeille, jossa talviset olosuhteet voivat vaikuttaa silloinkin. Kokonaiskilpailua johtaa Vincenzo Nibali, toisena keikkuu Cadel Evans ja kolmantena on takatukka Rigoberto Uran Uran.

Kammenpyörittäjä oli löytänyt kaupasta lähes lähiparsaa, eikö saksalaista melkein voisi jo kutsua lähiruoaksi? Etsin italialaista ohjetta valkoiselle parsalle ja löysinkin sellaisen Con le mani in pasta-blogista. Italiantaitoni ollessa edelleenkin aivan olematonta käytin kääntäjää, mikä aiheutti hieman päänrapsutusta. Sain kuitenkin ohjeesta selkoa, tai ainakin sain aikaan erinomaisen keiton. Sovellukseni ohjeesta sisälsi:

• nippu valkoista parsaa (8 ta 9 paksunpuoleista tankoa)
• 0,5 l kalkkunalientä
• 0,5 l vettä
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 rkl voita
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• pecorinoraastetta
• mantelilastuja
• ruohosipulia

Kuorin parsat kevyesti ja leikkasin kunkin tangon päästä muutaman millin pätkän pois. Sulatin kalkkunaliemen ja kiehautin sen yhdessä veden kanssa. Leikkasin parsat parisenttisiin pätkiin ja laitoin ne liemeen kiehumaan yhdessä kuorittujen valkosipulin kynsien kanssa. Keittelin parsoja ja valkosipulia noin viitisen minuuttia ja kalastin ne reikäkauhalla lautaselle. Kaadoin liemen kannuun odottamaan. Sulatin voin kuumassa kattilassa ja sekoitin mukaan jauhot, joita paistoin pari minuuttia miedolla lämmöllä varoen sitä, että roux ruskettuisi. Kaadoin kuuman liemen kattilaan ja sekoitin vispilällä, nopeasti siitä muodostui vaalea keittopohja. Lisäsin mukaan lähes kypsät parsapalat, valkosipulit ja kerman. Annoin keiton kiehua muutamia minuutteja, että parsat tulivat aivan kypsiksi. Kauhoin ne mikserin kannuun ja otin mukaan pari kauhallista keittopohjaa. Surruutin parsat aivan atomeiksi ja sekoitin pehmeän massan keittopohjaan. Maustoin keiton suolalla ja pippurilla. Annoksen pinnalle ripottelin hieman mantelilastuja, juustoraastetta ja ruohosipulia. Keitto maistui hienostuneelle ja rakenne oli sileä ja pehmeä. Pidimme kaikki keitosta kovasti ja se sopisi mainiosti isommankin päivällisen alkukeitoksi. 

Sikapossua Toscanan tapaan

Nyt olen palannut kotikeittiöön ja italialaisen ruoan pariin. Olen myös hankkinut itseni kartalle sen suhteen, mitä Girossa tapahtuu. Minun ollessa humputtelemassa Helsingissä Kammenpyörittäjä oli käynyt ansiokkaasti kaupassa ostaen kaikenlaisia aineksia sen mukaan, mitä rouva mahtaisi haluta kokkailla. Tänään tuntui sikamaiselta ja laitoin foodgawkerin hakuun sanat italian pork. Sieltä pamahti näytölle kymmeniä postauksia, joita yhdisti Italia ja possu. Minulla oli käpälissäni sisäfile, joten metsästin porkloin-vinkkejä. Valitsin sitten The Italian Dish-blogin toscanalaisen possunfileen patongissa. Muuntelin ohjetta hieman yrttien suhteen, keräsin kasvihuoneesta kaikkea saatavilla olevaa.

• porsaanfile
• patonki
• rosmariinia
• basilikaa
• timjamia
• sileälehtistä persiljaa 
• ruohosipulia
• luomusitruunan kuori raastettuna
• 3 valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Silppusin kaikki yrtit ja valkosipulinkynnet ja raastoin kuoren sitruunasta, kokosin ne kaikki kulhoon. Kaadoin mukaan oliiviöljyä niin, että siitä muodostui yrttinen tahna, lisäsin mukaan vielä suolaa ja pippuria. Halkaisin patongin pitkittäin ja otin hieman pehmeää sisustaa pois muodostaen kourut kumpaankin puoliskoon. Söin pullamurut. Levitin yrttisen öljyseoksen patonkipuolikkaiden kouruihin. Siivosin possupötköstä kalvot pois ja hieroin sen pintaan suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Kuumensin grillin ja paistoin fileen pinnat jokapuolelta kauniin ruskeaksi. Nostin fileen patongin pohjapalalle ja nostin kannen päälle. Käärin koko komeuden parinkertaiseen folioon tiiviisti. Paistoin pötkylää uunissa tunnin verran ja annoin sen sitten levätä kääreessään kymmenisen minuuttia ennen kuin avasin paketin ja leikkasin possulla sisustetun patongin viipaleiksi. Nautimme tämän hauskan ruokalajin raikkaan salaatin kanssa. Salaatin tähdeksi nousi rapea retiisi, jonka siivutin mandoliinilla läpinäkyvän ohuiksi siivuiksi. 

Eväät kruunaavat junamatkan

Minusta junalla on hauska matkustaa, luultavasti siksi, että lähes kaikki junamatkani ovat vapaaehtoisia ja hauskuuspohjaisia. Jopa niin hauskoja, että vaihdotkin Tampereella ovat mukavia. Ehkä olisin toista mieltä, jos matkustaisin usein ja välttämättömyyssyistä. Ainoat kaksi seikkaa, jotka ovat autokyydissä kivempia, ovat poikkeaminen Heinolan Heilaan paluumatkalla ja (yksinmatkatessa) mahdollisuus laulaa countrya sydämeni kyllyydestä. Junassa en moista tohdi kokeilla.

Tällä kertaa livahdin pienelle Helsingin reissulle, jonka agendana oli ravintolassa syöminen, keittiötarvike- ja kahvikaupoissa käyminen, hotelliyöpyminen ja tämä junamatka! Nyt olen jo kotimatkalla ja voin ilokseni todeta, että lukuunottamatta yhtä jättimäistä rakkoa varpaassani, kaikki meni juuri niinkuin toivoin. 

Etsiessäni hyvissä ajoin majoitusta Helsingin keskustasta, todistin jälleen kerran, miten totaalivälinpitämätön ja tietämätön olen joistakin asioista. Kuten esimerkiksi jääkiekosta. Ihmettelin vain hotellihuoneiden hintoja ja saatavuuksia tällä viikolla. Vasta muutama päivä sitten kello kilahti päässäni ja älysin, että kisojenhan takia minäkin pääsisin maksamaan huoneesta melkoisesti. Onneksi valintani oli kuitenkin hyvä, majoituin Glo Art-hotellissa Lönnrotinkadulla. Voin suositella sitä lämpimästi! Omalla autollakin paikalle pääsee hyvin, sillä hotellilla on omaa paikoitustilaa sisäpihalla. Aamiainen oli erittäin kelvollinen, pidin erityisesti tuoreista leivistä.

Kotiinvietäväksi minulla on on laukussani kaksi kiloa kahvia, yksi Eiringiltä ja toinen Kaffecentralenista. Samoin kartutin tyllakokoelmaani kahdella Chez Mariuksesta. Minun on varmaan aika pian opeteltava pursottamaankin. Akateemisessa kirjakaupassa suunnitelmamme selättää Venäjä-epäluuloni Pietarin matkalla otti aimoaskeleen, sillä ostin kaksi matkakirjaa ja kartan. Nehän jo velvoittavat matkustamaan, eikö vain?

Penne ja krakovalainen ystävänsä

Eilen Girossa oli lepopäivä ja meillä ruoka kuitattiin töistä tullessa haetulla pizzalla. Tänään kisa jatkuu rankkoja nousuja sisältävällä kymmenennellä etapilla. Kaunis aurinkoinen sää hellii ajajia. Minä en ole vieläkään oikein päässyt vauhtiin tämän vuotisen Giron kanssa, vaikka mukana on tukku suosikkiajajiakin. Mutta eiköhän se tästä, kun taas pääsevät tositoimiin. 

Päivälliseksi meillä oli tänään pastaa. Ostin pitkästä aikaa paketin penneä, jostain syystä meillä ei juuri tule sitä syötyä. Ehkä olen saanut liian monta kertaa eteeni kylmiä makaronisalaatteja, joissa alikeitetyt kylmät pennet ovat pääosassa.  Nyt etsiskelin ohjetta nopealle pasta-aterialle, jossa voisi vielä käyttää muutaman makkaran. Löysinkin kivan ohjeen How To: Simplify-blogista. Ei liene vaikea arvata, ettei minulla ollut varastoissani juuri Kielbasa-makkaraa, mutta kaksi krakovalaista löytyi, joten käytin ne pois. Muutin hieman ohjetta, sillä kasvihuoneessa kirsikkatomaatit (kaupasta ostetutussa kasvissa) vaativat käyttämistä, tai uhkasivat pudota lattialle. 

• 300 g kuivaa penneä
• 2 krakovanmakkaraa
• 8 kirsikkatomaattia
• tuoretta basilikaa
• 2 rkl punaista pestoa
• suolaa (pastankeittoveteen) ja pippuria
• parmesania raastettuna

juustolipasto

Keitin pennet väljässä, reilusti suolatussa vedessä. Pastan kypsyessä leikkasin makkarat vinottain vähän alle sentin viipaleiksi. Raastoin hieman parmesania odottamaan. Paistoin makkaraviipaleet pannulla rapeapintaisiksi ja lisäsin joukkoon peston ja neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit. Kun pasta oli kypsää, sekoitin sen pannulle pestoisten makkaroiden joukkoon. Ripottelin päälle tuoretta basilikaa, parmesania ja pippuria myllystä. Kelpoisa arkiruoka, joka upposi nuorisoon. 

Mansikoita ja mascarponevaahtoa

Tänään on ollut pyöränkokoamispäivä, Pinarelloni alkaa olla loppusuoralla. Osallistuin itse työhön makoilemalla maahan asetetulla isolla pahvilla. Kammenpyörittäjä vältti pahvilla sen, että pieniä osia putoilee nurmikolle. Hyvin siihen minäkin mahduin paistattelemaan. 

Äitienpäivän päivälliseksi söimme pihvit ja jättimäiset grillatut tomaatit. Ateriassa ei ollut mitään italialaista, ellei oteta lukuun bruschetta-maustetta, jolla maustoin tomaatit. Jälkiruoassakin on italialaisuutta vain vähän, yhden mascarponepurkin verran. Sain vinkin tähän nopeaan jälkiruokaan Minnalta Ja kaikkea muuta-blogista. 

Pilkoin rasiallisen hieman mauttomia isoja mansikoita ja maustoin ne sokerilla ja sitruunamehulla. Annoin niiden mehustua jääkaapissa muun kokkaamisen ajan. Vatkasin ensin mascarponen tasaiseksi ja    kerman pehmeäksi vaahdoksi. Sekoitin vaahdot yhteen ja makeutin sen pienellä määrällä sokeria ja sitruunamehulla. 

Jälkiruokavatsojen ilmoitettua olemassaolostaan lusikoin kuppeihin vaahtoa ja päälle mansikoita. Kasvihuoneesta hain muutaman mintunlehden koristeeksi. 

Giron yhdeksäs etappi ajetaan runsaassa vesisateessa. Huomenna on vuorossa ensimmäinen lepopäivä, joka varmasti onkin jo ajajille tarpeen. 

Fiesolen teatteri

Aina ei voi onnistua, mutta paikata voi - bruschettat

Olemme eläneet flunssan jälkeisen elämän ensimmäistä päivää, nenäliinoja menee enää paketti/perhe/päivä ja nuorin meistä on jo mennyt menojaan. Hyvä, että jollakin on sellaisia kuin hot date. Minun oli tarkoitus tehdä italialaista papu-tonnikalasalaattia ja teinkin. Aloitin minulle ominaiseen tapaan, liian myöhään. Tein pavuille, vääränlaisille, pikaliotuksen, koska hellävaraiseen ei ollut aikaa. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta susiruma mössö, josta en todellakaan ottanut kuvaa. Kammenpyörittäjä lupasi syödä loput huomenna yövuorossa. Hän on niin kiltti.

Lisäksi meillä oli bruschettoja, joista sai kuvan, jolla todistan, että italiaiseen tapaan meillä on syöty! Leikkasin eilisen, ranskalaisessa kuitukankaisessa patonkipussissa säilytetyn patongin vinottain viipaleiksi. Kastoin leipäviipaleita oliiviöljyssä, johon olin ripotellut Eiringin paketissa ilmaisnäytteenä saamaani bruschettamaustetta. Grillasin leipiä molemmilta puolilta hetken aikaa, jonka jälkeen nostin ne vatiin päällystettäviksi. Lastasin leivät tomaattikuutioilla, mozzarellapaloilla, prosciuttosuikaleilla ja basilikasilpulla.

Girossa olemme nyt kaksi etappia jälkijunassa, alamme pian katsoa tallenteelta, mitä onkaan tapahtunut.

Valkoista parsaa moselilaisten lisukkeiden kanssa

Söimme lähiparsaa pari viikkoa sitten Moselin varrella Cochemissa. Se oli hyvää ja hentoa maultaan ja koin pienen herätyksen valkoisen parsan suhteen. Sehän olikin hyvää! Tänään yritin saada aikaan toisinnon tuosta kevätillan mainiosta lautasellisesta. On tietysti alistuttava siihen, ettei tänne pitkän matkan päästä ties kuinka monta päivää sitten rahdattu herkkä parsa voi olla yhtä hyvää, kuin muutama tunti nostamisen jälkeen lautaselle pääsevä. Mutta jonkunlaisen sommitelman sain aikaan.

Kuorin parsat huolellisesti aivan nupun alapuolelle asti ja napsaisin toisesta päästä pari senttiä kuivempaa osaa pois. Sidoin parsat nipuksi kahdella paistinarun pätkällä. Laitoin pari perunaa höyryyn kypsymään ja kiehautin parsakattilassa vettä noin kymmenen sentin korkeudelta. Suolasin veden ja ripautin myös hieman sokeria mukaan. Nostin parsat kypsymään, kun perunat alkoivat olla melkein kypsiä. Parsojen nuput jäivät veden yläpuolelle. 

Asettelin lautaselle valmiiksi pari viipaletta hyvälaatuista prosciuttoa (se käy päivän Italia-panostuksesta) ja siivun kylmäsavulohta. Tein kahdesta kananmunasta pehmeää munakokkelia. Kun perunat ja parsat olivat kypsät, nostin niitä lautaselle, lisäsin lusikallisen munakokkelia ja pyöräytin päälle pippuria. Lurittelin pinnalle pari lusikallista kirkastettua voita. 

Parsa oli juuri sopivan kypsää ja maku oli aivan kelvollinen, luulen ettei tästä kaukoparsasta tuon parempaa voi saadakaan. Lisäkkeet komppasivat kivasti ja lasillinen viileää valkoviiniä sopi kuvioon hyvin. Kolmea parsaa enempää en olisi jaksanutkaan, huomaa kyllä, että ruokahalu on vielä osin kadoksissa. Tämä annos olisi sopiva alkupalaksi, etenkin jos laittaisi lautaselle joko kalaa tai lihaa, munakokkelia tai perunan, ei kaikkea. 

Giron seitsemäs etappi oli siinä mielessä harmillinen, että vesisade loppupuolella sai olosuhteet vaarallisen liukkaiksi. Yksi jos toinenkin otti tuntumaa tarmakkiin. Huomenna vuorossa on pitkä henkilökohtainen aika-ajo. 

Kun mikään ei maistu, pienennetään annoksia, minikokoinen salate caprese

Meillä ei ole ikinä, korostan sanaa ikinä, ollut tautia, joka olisi iskenyt koko perheeseen yhtä aikaa. Ennen kuin nyt. Viimeinenkin mohikaani (tunnetaan myös nimellä Kammenpyörittäjä) kukistui eilen, mutta vastuullisena ihmisenä vasta käytyään kaupassa. Perheen nuorin on jo lähes tervehtynyt, mutta hän hyvin ymmärtää, ettei tänään ole pihvi- tai sushipäivä. 

Ilmaistakseni sinnikkyyttäni Italia-teeman suhteen, kävin siirtelemässä ruokatavaroita jääkaapissa. Tartuin jo nippuun valkoista parsaa, sillä tiedän, että se olisi pitänyt jo syödä. Se olisi pitänyt syödä siellä maassa, missä se kasvoi. Mutta ei jaksa. Otin esille paketin italialaista kinkkua, mutta laitoin sen takaisin. Purkillisen söpöjä mozzarellapalloja otin työpöydälle asti. Samoin korjasin ensimmäisen sadon omia tomaatteja (lue: otin kaupasta ostetusta tomaattipuskasta ne jo kotiintuotaessa valmiit tomaatit) ja tein miniatyyrikoon salate capresea, suupalan kokoisia. Olen jossain nähnyt kuvan sellaisista, en vain löytänyt nyt mistä. Oma luovuuteni on tällä erää, jos mahdollista, tavallistakin vähäisempi. Tämä on niin helppo juttu, että ohjeetkin voi kuitata tällä: keihästä cocktail-tikulla kirsikkatomaatin puolikkaiden väliin pikkuinen mozzarellapallo yhdessä basilikalehden kanssa. Ripota lautaselle hieman oliiviöljyä ja pyöräytä päälle myllystä pippuria. Syö, jos yhtään maistuu. Lanseeraan uudet tunnisteet: sikahelppo ja älynopea. 

Toivottavasti Peter Selin ei suutu, sillä energiatasomme ollessa pakkasen puolella emme jaksa odottaa myöhäisillan suomenkielistä koostelähetystä Giron kuudennesta etapista, vaan katsomme sitä Euro Sport2:lta lontooksi. Ei tämä tietysti yhtä hyvä ole, mutta minkäs teet. Ilmeisesti viikonloppuna päästään normirytmiin ja lemppariselostajamme pääsee ääneen jo iltapäivisin. Kisa etenee Adrianmeren rantaa kohti pohjoista, jossa päästään oikeille vuorille. Äh, kuulostaa kuin minä pääsisin, minä mitään pääse, tuskin ylös tästä sohvalta. 

ajatus luistaa tänään yhtä hyvin, kuin ajelu tällaisella pyörällä

Torta Barozzi - kahvikiekon toinen elämä

Meillä juodaan kahvia jonkun verran. Riippuen kotibaristan läsnäolosta, Andreja lämpenee 2-3 kertaa päivässä. Minä en vieläkään "osaa" vaahdottaa maitoa, mutta kelvollisen espresson saan aikaan ja maito lämpenee kattilassa, joten maitokahvin minäkin sentään osaan tehdä. Kahvikoneen vieressä asuu keltainen knock box, johon tipahtaa kahvikakkusia päivittäin useita kappaleita. Ne ovat kauniita, jos kahvi on onnistunut ja niiden loppusijoituspaikka on milloin kukkaruukuissa, milloin kompostissa. Uuden, joskaan ei ehkä kovin suurissa volyymeissa käytettävän, huomasin huhtikuussa mukavassa Toinen Jalka Italiassa-blogissa, kun siellä oli tehty Torte Barozzia. Ihastuin heti ajatukseen  käyttää espressoshotista jäävä kahvikakku uudelleen. Ajatus jäi muistiini odottamaan tätä keväistä Italia-settiämme. 

Tänä aamuna etsin Taitsin antaman ohjeen jälleen esille ja sen rinnalle lueskelin kakusta sieltä täältä. Sain tietää kakun olevan peräisin Modenasta, tuosta kaupungista, jolle emme viime syksyn matkalla lainkaan lämmenneet. Luin monta ohjetta eri lähteistä, eikä missään niissä puhuttu käytettyjen espressopurujen hyödyntämisestä, useimmissa puhuttiin pikakahvista, joten palasin Taitsin postauksen pariin. Olinhan juuri tuohon uusiokäyttö se pointti, mihin olin huomiotani kiinnittänyt. 

Alkuperäinen kakun resepti on salainen, minäkin hiemen muuntelin Taitsin antamaa ohjetta, sen mukaan mitä meillä juuri kaapeista löydettävissä. Heti alkuun pettymys oli kyllä melkoinen, keltainen knock box oli aivan tyhjä! Ei yhtäkään kahvikakkua! Kammenpyörittäjä oli tyhjentänyt boxin illalla kompostiin. Ei hätä onneksi ollut paha, Andreja vaan tulille ja puolen tunnin päästä sain sekä nätin kahvikakkusen jäähtymään, että itselleni ison kupin maitokahvia.

• 200 g tummaa suklaata
• 80 g voita
• 100 g mantelimurskaa
• tuplaespressoshotin kahvikakkunen 
• 4 kananmunaa
• 2 dl sokeria
• 2 rkl Amarettoa (rommin puuttuessa)
• ripaus suolaa (valkuaismassaan)

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Valmistele haluamasi kokoinen vuoka vuoraamalla se leivinpaperilla, mitä pienempi vuoka, sitä korkeampi kakku, mikä vaikuttaa paistoaikaan. (käytin 20x20 cm vuokaa)
2. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa ja sekoita mukaan käytetyt espressopurut, anna seoksen jäähtyä. 
3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää valkuaisiin ripaus suolaa ja vatkaa ne vaahdoksi.
4. Hienonna mantelit myllyssä hienoksi murskaksi. (luin monesta lähteestä, että manteleita voi hieman paahtaakin)
5. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää mukaan rommi, mantelimurska ja hieman jäähtynyt suklaaseos. 
6. Yhdista valkuaisvaahto taikinaan nuolijalla käännellen.
7. Kaavi taikina vuokaan ja paista noin 35 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, mikäli tikku on puhdas pistoksen jälkeen, kakku on kypsä. 

Kakun maku on melkoisen muhevan suklainen ja jollei tietäisi, että siinä on käytettyjä kahvinpuruja, ei kyllä arvaisi! Mainio kakku, jonka arvelen vain paranevat säilytyksestä.

Giron tilanne on vasta muotoutumassa. Ikävää, että nyt ei ole pariin päivään ollut iltapäivällä suomenkielisellä selostuksella varustettua lähetystä, vain lyhyt kooste myöhään illalla. Toivottavasti tilanne pian muuttuu. Snookeritkin jo loppuivat. 

Itseopiskelua gnocchien maailmassa sekä melkein parmesankanaa

Minua vaivaa edelleen kevätflunssa, joka verottaa voimiani ja saa näkemään tolkuttomia unia. Ruokahaluttomuuden harvinainen tila alkaa kyllä helpottaa. Ainakin kokkausvaiheessa vielä tuntuu, että onpa nälkä, mutta lautasen äärelle asettuessa tuntuukin, että jospa menisin hetkeksi pitkälleni. On se hieno asia, etten sairasta usein.

Tein ensimmäisenä bloggauskeväänä kaksi kertaa gnoccheja, aivan ummikkona. En ollut koskaan niitä syönyt, joten oli vaikea sanoa, miten hyvin onnistuin. Nyt asiaan hieman lisää perehtyneenä arvioin, että suoritukseni oli edellisellä kerroilla ehkä kuutosen luokkaa. Etenkin ensimmäisissä perunagnoccheissa oli nykytietämykseni mukaan toivomisen varaa. Viimeksi Italiassa käydessämme ostin pienen puisen gnocchien pyöräyttämiseen tarkoitetun kapineen, jonka kokeilemista olen säästellyt tälle keväälle. 

Eilen käytin aikaa erilaisten nettipätkien katsomiseen gnocchien valmistamisesta. Eräskin nonna esitteli taitojaan, samoin muutama tähtikokki. Painoin mieleeni perusasiat ja tänään sitten kokeilin. Tein heti kerrasta kilon taikinan, josta riittänee kahdeksalle. 

• 1 kg rosamundaperunaa
• 1 kananmuna
• n 150 g mahdollisimman hienoa vehnäjauhoa (minulla 0-jauhoa)
• pari reilua hyppysellistä suolaa
• pippuria

Keitin perunat kuorineen kypsiksi, varoin niiden halkeamista, sillä haljetessaan perunat vettyvät. Nostin kypsät perunat jäähtymään. Heti kun näppini kestivät, kuorin perunat. Kuoriessa painosta hävisi varmaan noin 100-150 g, joten kilon taikinaan pääseminen onnistui sitten jauhoilla. 

Puristin vielä lämpimät perunat hiutaleiksi isolle vadille ja kun kaikki oli puristettu, kumosin perunahiutalekeon runsaasti jauhotetulle leivinlaudalle. Ripottelin osan jauhoista keon päälle ja tein siihen huipulle pienen kraaterin, johon lisäsin suolan, pippurin ja kananmunan. Aloin muodostaa aineksista taikinaa, aluksi se tuntui olevan liian jauhoista, mutta hetken alustamisen jälkeen siitä muotoitui pehmeä pallo. Liikaa alustamista kannattaa välttää, ettei gnoccheista tule sitkaita tai kumimaisia. 

Asetin leivinlaudan viereen puhtaalla keittiöpyyhkeellä peitetyn tarjottimen odottamaan. Otin taikinasta noin kananmunan kokoisen palan joustavateräisellä veitsellä. Pyöritin palaa kämmenilläni pitkin kevyesti jauhotetun leivinlaudan pintaa, niin että siitä muodostui noin 1,5 cm paksu puolimetrinen pötkylä. Leikkasin sen veitsellä noin parin sentin pätkiin. Otin terävillä urilla varustetun gnocchi-laudan vasempaan käteeni ja oikeaan käteen yhden taikinapalan kerallaan. Asetin palan laudan yläreunaan ja pyöräytin sen kämmenelläni alaspäin, jolloin urat tekivät siihen nätit painaumat. Pudotin palan pyyhkeelle odottamaan. Käsittelin aina yhden pötköllisen paloja kerrallaan. 

Koska meitä oli päivällisellä vain kolme, joista kaksi oli puolikuntoista, pakastin noin puolet taikinasta raakoina gnoccheina. Ensimmäisen tarjottimellisen, jossa gnocchit olivat pyyhkeellä mahdollisimman tarkasti irti toisistaan, Kammenpyörittäjä sijoitti pakastimeen jäätymään. Myöhemmin pallerot pitäisi voida kilistellä pussiin ja jättää pakastimeen odottamaan käyttöä. Pakastetut gnocchit laitetaan sitten jäisinä kiehuvaan veteen ja niiden kypsyminen vie noin 6 minuuttia.

Toisen tarjottimellisen gnoccheja jätin odottamaan keittämisen hetkeä ja aloitin vale-parmesan-kanan valmistamisen. Valheellisen tuloksesta teki se, että parmesanin sijaan käytin iberico-juustoa syystä, että se oli päivämäärältään ensimmäisenä käytettävänä ja toisekseen se, että kanan sijasta meillä oli broileria. Enkä muutenkaan oikein tainnut noudattaa ohjetta, vaan tein niinkuin tykkäsin. 

• 4 broilerin filettä
• 3 grahampaahtoleipäpalaa
• 100 g iberico-juustoa
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria

Leikkasin broilerifileet pitkittäin kahteen osaan ja nuijin ne paksun muovipussin sisällä ohuiksi. Ripottelin ohuille viipaleille suolaa ja pippuria. Paahdoin leipäviipaleet ja jätin ne jäähtymään. Jauhoin jäähtyneet leipäpalat yleiskoneen leikkurilla muruiksi, jotka levitin laakealle vadille vähän kuivahtamaan. Raastoin juuston ja sekoitin kaksi kananmunaa omaan vatiinsa odottamaan leivitystä. Juuri ennen kuin tarvitsin leivitysaineita, sekoitin juustoraasteen sormin leivänmuruihin. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Otin uunipellin esille ja peitin sen leivinpaperilla. Kastoin kunkin lintuviipaleen ensin kananmunaan ja sitten leipä-juustomuruseokseen. Nostelin valmiin leikkeet leivinpaperille ja kun kaikki olivat valmiita, nostin pellin uuniin. 

Keitin ison kattilallisen vettä kiehuvaksi. Sitä odotellessa sulatin pannulla lusikallisen voita ja laitoin pakastimesta muutaman salvian lehden voihin maustumaan. Otin sulaa voita tilkan lämpövatiin. Kun vesi kiehui, suolasin sen runsaskätisesti. Nostin maltillisesti kiehuvaan veteen noin 15-20 gnocchia kerrallaan kypsymään. Parissa kolmessa minuutissa pallerot nousivat veden pintaan, jolloin nostin ne reikäkauhalla lämpövatiin, jota ravistelin hieman, että vadissa oleva voi estäisi valmiita gnoccheja tarttumasta toisiinsa. Keitin kaikki gnocchit valmiiksi.

Ibericobroilerin oltua uunissa noin 10 minuuttia, käänsin leikkeet. Toiselta puoleltaan palaset paistuivat vielä noin 6-8 minuuttia. Ne olivat nuijimiseni johdosta niin ohuita, että ne kypsyivät nopeasti. Käänsin uunista lämmöt pois ja jätin leikkeet uuniin odottamaan gnocchien viimeistelyä. 

Kumosin gnocchit lämpövadista pannulle salviavoin päälle ja kääntelin varovaisesti, jotta voi leviäisi kaikkiin paloihin. Nostin lämpöä hieman korkeammaksi, jolloin gnoccheihin muodostui paikoin hentoa paistopintaa.

Annokseen tuli pari suurta lusikallista salviavoissa pyöriteltyjä gnoccheja, juustokuorrutteinen broilerileike ja mehukkaita tomaattiviipeleita. Ruokaseurueen terveiden kirjoissa oleva vakuutti, että kaikki maistui mainiolle ja me kaksi muuta uskoimme. Gnocchien rakenteeseen olin erityisen tyytyväinen, ilmavaa, pehmeää, ei kumista, ei sitkeää!

Käytin kaiken tarmoni päivällisen tekoon, joten Campasimpukan kaksivuotissynttäreiden suureellinen vietto siirtyy tuleviin vapaapäiviin. Ei se niin päivän päälle ole, eihän?

Päivän Giro-annos tulee suomenkielisin selostuksin taas vasta myöhemmin, arvelen olevani siihen aikaan jo unten mailla. Mutta tallenteelta sen sitten ehtii katsoa.

Tänäänkin yksi eilisistä oravanpojista on näkynyt vielä pihassamme, toivottavasti kaksi muuta on jossain korkealla puun oksalla, eikä esimerkiksi pihassamme hiiviskelevien kissojen nappaamina. 

Antipasto bresaolasta ja mozzarellasta

Tänään on Giron kolmannen etapin aika ja jotain italialaista oli tarkoitus sommitella syötäväksi. Eilinen joukkueaika-ajo olikin jännittävämpi, kuin olin toivonut. Voittoisasti ajoi entinen pulisonkijoukkue (muoti on viime vuodesta näemmä muuttunut) Team Sky ja sen nuori ja ujonnäköinen italialaisajaja Salvatore Puccio sai pukea päälleen rosapaidan etapin jälkeen. Tänään etappi ajetaan 222 kilometrin matkana Välimeren rannikkoa pitkin, matkan varrelle mahtuu muutama kipakka nousukin. Lähetys suomenkielisellä selostuksella tulee vasta jälkikäteen myöhään illalla, katsomme sen vasta sitten, Peter ja Christian Selinin selostuksia kannattaa odottaa.

Saksan reissulta kotiutui kanssamme melkoiset määrät leikkeleitä, joiden joukossa oli myös yksi paketti bresaolaa. Muistelen lukeneeni siitä ensimmäisen kerran Soppakellarissa. Pyysin Kammenpyörittäjää käymään kaupassa puolestani ja laitoin mukaan normilistan, kun italialaista ruokaa on tarkoitus tehdä lähiviikot. Kunnolla mozzarellaa ja ricottaa! Niillä pääsee jo hyvin alkuun. 

Päivän italialaiseksi ruoaksi valitsin helpon ja nopean alkuruoan bresaolasta ja mozzarellasta. Löysin ohjeen viehättävästä Un Déjeuner de Soleil-blogista, jossa kielitaitoni puutteellisuuden vuoksi jouduin käyttämään käännösohjelmaa tarkistaakseni englannin kautta, että ymmärsin oikein. Ei oikein voi käyttää suoraa käännöstä suomeen, ne ovat liian hassuja. 

• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 10 viipaletta bresaolaa
• rucolaa
• oliiviöljyä
• balsamiviinietikkaa
• suolaa ja pippuria

Asettelin huuhdottua ja kuivattua rucolaa lautaselle odottamaan. Leikkasin mozzarellapallon suikaleiksi ja asetin yhden suikaleen kullekin lihaviipaleelle. Käärin viipaleet rullaksi. Muutamaan viipaleeseen laitoin täytteeksi tomaattia mozzarellasta pitämättömän lautaselle. Kuumensin pannulla tilkan oliivioljyä ja paistoin rullia joka puoliltaan hetkisen. Nostin rullat rucolan päälle,  revin loput mozzarellasta pieniksi paloiksi rucolan päälle ja pilkoin tomaattiakin pikkukuutoiksi. Ripsuttelin hieman balsamiviietikkaa päälle, samoin hieman suolaa ja pippuria. Maistui hyvälle, vaikkei makuaistini olekaan nyt parhaimmillaan. 

Onko autonne saanut koskaan onnittelukorttia? Minun punainen kuplani on! Se on työkaverimme R:n taikavehkeestä peräisin!

Pihallamme on nyt tuore oravapoikue ilmeisesti päivähoidossa. Kammenpyörittäjä huomasi kolmikon vesirännin kokooma-altaasta touhuamasta ja päivän kuluessa ne ovat tulleet vastaan sieltä täältä talon lähistöltä. Toivottavasti äiti pian hakee ne turvaan, vai jokohan niillä on itsenäistymisen aika?

kolmas juuri livahti kuva-alueen ulkopuolelle

Blogiin on alkanut tulla häiritsevässä määrin roskapostia, joten otin kommenttien siivilöinnin käyttöön, toivottavasti kommentoivat viitsivät tulkata niitä kiemuraisia sanatarkistuksia.