Tekisin melkein mitä tahansa mieluummin kuin siivoaisin. Nyt on ollut pakko siivota, viikonlopun juhlat vaativat panostusta. Tänään kuitenkin jo otin varaslähtöä leipomiseen, kokeilin kivaa kakkuohjetta, jonka olin bongannut foodgawkerista joitakin aikoja sitten. Home Cooking Adventure-blogissa oli tehty seepra-kakuksi nimettyä leivonnaista, mutta meikäläisittäin kyse on tietysti tiikerikakusta.
Arastelen aina sellaisia leipomuksia, joita ei voi kurkistaa ja maistaa ennen tarjoilua, joten päätin heti tehdä kaksi kakkua, josta toista maistaisimme tänään jälkiruoaksi. Loppujen lopuksi taikinaa tuli niin paljon, että sitä riitti kolmeen kakkuun. En tiedä miten löperösti luin ohjetta, mutta tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Huomattuani virheeni päätin sisulla soveltaa ja sain aikaan aivan kunnollisen taikinan. En kerro tässä nyt, mitä kaikkea sössin, vaan kerron kuinka kakkutaikina tulisi tehdä. Kirjoitan ohjeen ainekset yhden kakun mittasuhteilla. Tuplaa, jos tarvitset useamman tai suuremman kakun. Ohje on tarkoitettu noin 24 senttiselle vuokalle.
- 4 kananmunaa
- 2,4 dl sokeria
- 200 g pehmeää voita
- 2,4 dl maitoa
- 1 tl vaniljauutetta
- 7,1 dl jauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 1/4 tl suolaa
Taikinan kaakao-osuuteen
- 3 rkl kaakaota
- 0,5 dl maitoa
- 1 rkl sokeria
- Voitele kakkuvuoka ja jauhota se vehnäjauholla, lämmitä uuni 180 asteeseen.
- Mittaa kulhoon jauhot, suola ja leivinjauhe ja sekoita ne keskenään.
- Toisessa kulhossa sekoita kaakao, maito ja sokeri.
- Vatkaa sokeri ja voi kolmannessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmuna kerrallaan ja vatkaa. Lisää vaniljauute.
- Lisää kulhoon pienissä erissä maito ja jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Erota taikinasta puolet toiseen astiaan ja sekoita siihen kaakao-sokerimaitotahna.
- Ota kaksi isoa lusikkaa, kumpaankin taikinakulhoon omansa, vaaleaan ja kaakaoiseen.
- Aseta lusikalla keskelle vuokaa lusikallinen vaaleaa taikinaa, jonka päälle nosta lusikallinen kaakaotaikinaa. Alempi taikina alkaa levitä uuden kerroksen alle. Toista kunnes taikina loppuu. Noheva laittaisi taikinat pursotinpusseihin ja töräyttäisi aina samankokoisen annoksen taikinaa pinoon. Niin noheva en ollut.
- Paista kakkua noin 50-60 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla.
Huomautuksia: Tosiaan tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä, mutta ilmeisesti se ei haitannut. Minun täytyi hieman ohentaa taikinoiden koostumusta lisämaitotilkalla, sillä aluksi taikinat olivat niin tönkköä tavaraa, etteivät ne levinneet pinottaessa. Koska minulla oli kaksinkertainen annos taikinaa, kokosin kakkuja sarjana aluksi kahteen vuokaan ja sitten vielä kolmanteen, että sain kaiken menemään. Kakkujen pinta hieman repeili, mutta ajattelin koristella kakut ennen tarjoilua sulatetulla suklaalla. En saanut koekakkuun aivan niin monta ohutta kerrosta, kuin lähdeblogissani, mutta suhteellisen nätin kuitenkin.