Italialaiset suklaakeksit

Tänään en ehdi sen enempää katsoa Giro d'Italiaa kuin kokkaamaankaan mitään italialaista, olen toivoakseni aivan viimeisellä työmatkallani. Sen takia leivoin jo eilen kaakaoisia keksejä, joihin upotin manteleiden sijaan pinjansiemeniä. Ohjeen otin tästä blogista. Taikinan mitat ovat vapaahkosti konvertoitu.

Suklaakeksit

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua kanelia
• ripaus suolaa
• 1,5 dl pinjansiemeniä (maista yhtä varovasti varmistaaksesi, etteivät ole niitä kitkeriä kauheita kiinalaisia, jotka pilaavat makuaistin pitkäksi aikaa)
• 4 kananmunaa (olivat keskikokoisia, ohjeessa oli 3 suurta kananmunaa)
• 1 tl vaniljatahnaa
• suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Mittasin kulhoon vehnäjauhot, sokerin, leivinjauheen, suolan ja pinjansiemet. Sekoitin tasaiseksi ja tein keskelle syvennyksen. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja vaniljatahnan kevyesti. Lisäsin kananmunat kuiviin aineisiin ja sekoitin tasaiseksi taikinaksi, ohjeessa neuvottiin tekemään puuhaarukalla, minä laitoin kertakäyttöhanskan käteen ja tein sekoittamisen sormin. Kun taikina muodostui tasaiseksi, jaoin sen kahteen osaan ja taputtelin puolikkaat pitkulaisiksi pötköiksi, joiden välissä oli leivinpaperilla tilaa leviämistä varten. 

Paistoin ensimmäisellä paistokerralla taikinapötköjä noin 30 minuuttia. Taikina ei juurikaan levinnyt uunissa, mikä ilahdutti minua. Kokeilin 30 minuutin kohdalla paistoksen pintaa, sen tulisi olla hieman joustava ja sellainen se olikin. Otin pellin pois uunista ja liu'utin pikkuleipäpötköt ritilän päälle leivinpaperin kanssa jäähtymään. Sammutin uunin tässä vaiheessa.

Kun pötköt olivat kokonaan jäähtyneet, kuumensin uunin uudelleen 180 asteeseen. Leikkasin pötkylät hieman vinottain noin 2,5 cm viipaleisiin. Asettelin viipaleet paperille vieriviereen ja paistoin niitä toiseen kertaan noin 15-20 minuuttia. Tässä vaiheessa biscotteja kannattaa vahtia uunin äärellä, etteivät keksit pala. 

Jäähdytin toiseen kertaan paistetut pikkuleivät taas ritilällä, tällä kertaa niin, että leivinpaperiarkki oli ritilän alla. Kun keksit olivat jäähtyneet, sulatin hieman suklaata ja lurittelin sitä poikittain pikkuleipien ylitse koristeeksi ja lisämauksi. Kun suklaa oli jähmettynyt, olivat biscottit valmiita syötäväksi, etenkin espresson kanssa nämä  maistuvat!

Giro d'Italian tilanteesta otan selkoa huomenna, kun ehdin kotiin. 

Kurkumatiikeri

Viimeistään tämän kakun jälkeen tulin tietämään kuinka paljon pidänkään kurkumasta. Ohjeen kurkumaiseen tiikerikakkuun otin blogista nimeltä Fond of Flavour ja siellä kakku näytti hyvin houkuttevalta. Minä tein kakun kahteen pieneen vuokaan ja siihen taikina riitti aivan hyvin. Lähdeblogissa kaikki taikina laitettiin yhteen suureen kakkuvuokaan ja siihen se varmasti mahtui myös hyvin. Tämä kakku on vegaaninen. 

Kurkumatiikeri

• 400 g venhäjauhoja
• 15 g maissitärkkelystä
• 2 tl leivinjauhetta 
• 2 tl ruokasoodaa
• 230 g sokeria
• 1,5 d auringonkukkaöljyä
• 3,5 dl mantelimaitoa + 1 rkl
• 2 rkl omenaviinietikkaa
• 2 tl jauhettua vaniljaa
• 3 tl jauhettua kurkumaa
• 3 rkl kaakaota
• tomusokeria koristeluun

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja valmistele yksi suuri rengasvuoka tai kaksi pienempää. Minä voitelin kaksi pientä vuokaa öljyllä ja jauhotin ne vehnäjauhoilla. 

Sekoita kulhossa keskenään jauhot, maissitärkkelys, leivinjauhe, sooda ja sokeri. Lisää mukaan mantelimaito ja öljy ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Erota puolet taikinasta toiseen kulhoon ja mausta se kaakaolla ja lisää vielä pieni tilkka (listan 1 rkl) mantelimaitoa, ettei taikinasta tule liian tanakkaa. Mausta toinen puoli taikinasta jauhetulla vaniljalla ja kurkumalla. Kurkuma värjää taikinan kivan oranssiin vivahtavaksi. 

Lusikoi taikinoita vuorotellen vuokaan (tai vuokiin, jos käytät kahta pientä) suuri lusikallinen kerrallaan. Aloita kaakaoisella lusikallisella keskelle vuokaa ja sitten kurkumaisella lusikallisella kaakaoisen keskelle. Sitten taas kaakoista kurkumaisen päälle ja niin edelleen kunnes taikinat loppuvat. Minä käytin pursotinpusseja isoilla tyllilla, mutta se oli ihan turhaa tuhertamista, taikinaa päätyi vähän sinne sun tänne, eikä jälki ollut lusikoimista siistimpää. 

Paista yhtä suurta kakkua noin 60 minuuttia, pienempiä noin 40 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Kumoa kypsä kakku lautaselle ja sirottele jäähtyneelle pinnalle tomusokeria, jos haluat. Minä en halunnut muistanut. 

Kurkuma maistui vallan vinkeästi tässä kakussa. Luulen, etten olisi tunnistanut makua, jollen olisi sitä itse purkista taikinaan ripotellut. Laitoin kurkumaa vähemmän kuin ohjeessa oli ja sekin määrä oli minusta lähes liikaa. Väristä se teki kyllä kivan. Rakenne oli ok ja kananmunien puuttumista ei tästä vegaanisesta kakusta kyllä huomannut. Sitä en oikein tullut tietämään, miksi tähän laitettiin etikkaa. Mikähän taika siinä oli? 

Kaakao-avokadomousse vaatii vielä viksaamista

huomatkaa harkitun rustiikki asettelu astioihin

Olen yrittänyt saada itseäni ja poikasia pitämään avokadosta jo pitemmän aikaa. Guacamolessa se menee oikein mainiosti ja sellaista teinkin eilen tortilla-aterialle. Halusin kuitenkin käyttää ostamiani, kerrankin optimikypsyisiä avokadoja muutenkin. Aamuisella foodgawker-kierroksellani osuin cook eat paleo-blogiin, jossa oli tehty kaakao-avokadomoussea. Muistinpa törmänneeni tämmöiseen joskus aikaisemminkin blogimaailmassa, mutten vielä tuolloin innostuneeni. Kävin töistä tullessani ruokakaupassa aamutuimaan ja muistin ja löysin ihan kaiken tarvitsemani. Paitsi kookosmaidon. Aina jotain unohtuu! Onneksi Kammenpyörittäjä meni asioille ja palasi kookosmaitoa mukanaan.

Kaakao-avokadomousse neljälle:

• 2 kypsää avokadoa
• 1 dl raakakaakaojauhetta (minulle uusi tuttavuus)
• 1 dl kookosmaitoa
• 0,75 dl juoksevaa hunajaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 tl kanelia
• ripaus chilijauhetta

Määriä täytyi hieman justeerata, kuten lähdeblogissanikin oli tehty. Makeutus, maustaminen ja moussen paksuus säädettiin avokadojen koon mukaan. Halkaisin avokadot ja irrotin kivet. Kaavin pehmeän avokadon kuorestaan ja laitoin lusikalliset yleiskoneen astiaan yhdessä leikkuuterän kanssa. Kaadoin päälle kaakaojauheen,  osan kookosmaidosta ja hunajasta, vaniljatahnan ja vähän kanelia ja chilijauhetta. Sekotin leikkuuterällä hetkisen ja tarkistin moussen paksuutta ja makua. Lisäsin hieman kookosmaitoa ja hunajaa, kanelia oli sopivasti ja samoin chiliä. Lusikoin moussen annosastioihin ja viilensin peiteltynä jääkaapissa jälkiruokaan asti.

En kertonut etukäteen kenellekään, että jälkiruoassa oli avokadoa ja yritin udella vastausta mitä he arvelisivat siinä olevan. Ainoa mitä sain irti, oli että tämähän on mielenkiintoista. Lapseni todistivat olevansa jo aikuisia, koska eivät suuttuneet minulle, kun ujutin ruokaan jotain heidän tietämättään. Kumpikin oli kyllä sitä mieltä, etteivät aivan tienneet pitivätkö jälkiruoasta vai eivät. Minä kyllä suutun vielä, jos tulen vahingossa syöneeksi aurajuustoa, etenkin jos olen kehunut ruokaa. Voin katsoa tässä vaiheessa, että kasvatustyömme on onnistunut, sillä ruoan sanominen mielenkiintoiseksi on kohtelias tapa kertoa, ettei pidä siitä. Eikö olekin?

On myönnettävä, etten itsekään aivan villiintynyt avokadomoussesta. Se olisi saattanut kaivata hieman enemmän kookosmaitoa ja hieman vähemmän raakakaakaota. Vähän pienempi annoskin olisi voinut toimia paremmin. Rakenne oli hyvä ja hämmästyttävä. Laitan ohjeen työstöä varten muistiin, sillä siitä voi olla vielä hyötyä, jos tarvitsen joskus jälkiruokaohjetta ilman kananmunaa ja kermaa.

Chocolate chaud

Minulle järjestyi toinen kesäloma, joka alkaa tänään. En ole oikein vielä sisäistänyt asiaa, olinhan jo keväällä ja alkukesästä seitsemän viikkoa lomalla ja pidin sitä vähintäänkin kohtuullisena breikkinä työelämästä. Nyt tilanne töissä antoi myöten lisävapaisiin ja minähän muutaman muun tavoin tartuin mahdollisuuteen. Asia varmistui vasta alkuviikosta, joten en ole ehtinyt hehkuttaa mielessäni tavalliseen tapaan: "enää kuusi viikkoa lomaan, enää kolme viikkoa lomaan, enää viikko lomaan, enää kolme päivää lomaan, enää kuusi tuntia lomaan, enää kolme minuuttia lomaan!" Kaksi viimeisintä hehkutusta ehdin kyllä tänään vielä suorittaa. Vähän harmillista, että Tour de France vetelee viimeisiään, mutta luulen meidän kyllä keksivän jotain puuhaa ilman sitäkin. Voimme seurata esimerkiksi Eneco Touria , eikä olympiapyöräilykään jääne huomiottamme. 

Tällaisena iltavuoroviikkona kuin tämä kuluva, en ole ollut juurikaan keittiössä lukuunottamatta aamuisia pikkupuuhia. Nytkään en olisi kotona päivällisaikaan, joten päivän ranskalainen keittiöpanostus sijoittuu aamiaiselle. Juomme yleensä aamuisin maitokahvia, mutta tänään kokeilimme chocolate chaudia, eli kuumaa suklaajuomaa, kaakaota. Toisinaan Kammenpyörittäjä tekee pojille paksua, melkein lusikoitavaa kaakaota kahvikoneella, mutta tänään minä hääräsin kattilan ja suklaalevyn kanssa ottaen sovelletut vinkit täältä. 

• 150 g suklaata
• 0,5 dl vettä
• 8 dl maitoa
• 1,5 dl kermaa

Meillä oli s´mores-puuhista jäänyttä suklaata, jonka kaakaopitoisuus oli siinä kuudenkympin luokkaa, mukana makeuttakin, muttei liikaa. Otin ensin raastimella suklaalevystä lastuja lautaselle. Pienin lopun levyllisen suklaata silpuksi. Vatkaisin kerman pehmeäksi vaahdoksi. Kuumensin vettä kattilassa ja nostin sen päälle lasikulhon, johon laitoin puoli desiä vettä ja suklaamuruset. Sekoittelin vesihauteen päällä suklaata, kunnes se suli kokonaan ja sekoittui veteen. Nostin sulan suklaan kupissaan pöydälle jäätymään. Kuumensin kattilassa 8 dl maitoa ja sekoitin sitten suklaamassan kuumaan maitoon. Kaadoin kaakaon annoskuppeihin jättäen kermavaahtovaraa. Lusikoin kuppeihin  kermavaahtoa ja ripottelin suklaalastuja pinnalle. 

Päivän Tour-etappia pääsen seuraamaan sivusilmällä töissä ja loput illalla tallenteelta. Kyseessä on Blagnacista Brive-la-Gaillardeen ajatteva 222,5 kilometrin mittainen etappi, joka on tämänvuotisen Tourin kaikkein pisin. Siinä on yllinkyllin haastetta ajajille. Alan pikkuhiljaa valmistautua mielenmuutokseen, mitä tulee punertaviin pulisonkeihin. Tiedä vaikka ehdottaisin piakkoin Kammenpyörittäjälle sellaisten kasvattamista.

Kuva keittiöpuutarhastamme - ja sitten heräsin

Suklaata, suklaata!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Mandragora

Talvella halusin kokeilla teekukkia ja ilokseni löysin netistä synnyinseudullani toimivan mukavan kaupan nimeltä Mandragora. Tilasin sieltä muutamia teekukkia ja ihastuin niihin kovasti. Myöhemmin selailin sivuja uudelleen ja tahdoin kokeilla myynnissä olevia erilaisia suklaa- ja kaakaotuotteita. Sovimme kaupan perustajan, Blankan kanssa siitä, että hän liittäisi tilaukseeni näytteittä heidän laajoista valikoimistaan. Tein tilaukseni jo huhtikuussa ja pian sainkin pakettini. Giro d´Italia ja Tanskan-matka sekä juuri päättynyt hävikistä herkuksi-teemakuukausi ovat pitäneet minut erossa suklaapaketistani tähän asti, mutta tänään minulla oli aikaa tutkia, mitä tulikaan tilattua ja mitä paketti sen lisäksi sisälsi. 

Tilasin kuvassa näkyvän suklaajuomasekoittimen tai -ravistimen, miten sen nyt tahtoo kääntää sanasta shaker. Samoin annoin kookokselle uuden mahdollisuuden ja tilasin luomukookoslastuja ja muutaman suklaatangon tuota shakeria varten. Paketissa oli mukana useita makuja lisää juotavaa suklaata, monta pientä pussia teetä ja paria mausteseosta. Kokeilin cashew-karamelli-makuista suklaajuomaa.

Tein kuten pakkauksessa ohjeistettiin, eli lämmitin kattilassa 2 dl maitoa, johon sulatin pötkön suklaata. Kaadoin juoman shakeriin. Ensin laitoin korkin huonosti kiinni ja sain hieman maitoa roiskumaan ympäriinsä, mutta olin sentään altaan äärellä, jote sen isompaa sotkua ei tullut. Uudelleenasetuksen jälkeen tulppa piti mainiosti ja heiluttelin purnukkaa hetkisen ja annoin juoman sitten levätä vähän aikaa ennen maistamista. En oikein päässyt selville mikä sen heiluttelun funktio oli, sillä suklaa oli jo kokonaan sulanut maitoon eikä rakenne muuttunut esimerkikisi vaahtoisemmaksi. Jos tämä on jollekin tuttu juttu tämä Zotter-firma tuotteineen, kuulisin mielelläni lisää. Kävin toki sivuja katsomassa ja tulkkasin niitä parhaani mukaan. Juoma oli hyvin vaalean ruskeaa, tuoksui pähkinäiselle ja maistui hyvälle, ei lainkaan liian makealle. Pitää kokeilla uudelleen selvästi suklaisemmilla mauilla. Zotterin sivuilla neuvottiin toinen tapa, jossa laitetaan kuuma maito sellaisenaan puteliin yhdessä suklaapötkön kanssa ja heilutteleminen sulattaisi suklaapötkön. Se kuulostaisi kyllä järkevämmältä. En ihan vielä tullut uskoon tämän shakerin tarpeellisuudesta, kattilakin on niin kätevä. Toki juoma säilyy kaksinkertaisessa lasiastiassa lämpimänä aika pitkään, mutta muuten se menee hieman hifistely-osastoon.

Kookoslastujen kokeilemisen aika ei vielä ole, sillä alkuvuoden aussikokkailut kookoksen parissa ovat vielä liian tuoreessa muistissa. Ja teenäytteisiinkin tutustun myöhemmin lisää. Mutta jos satutte pyörähtämään Rovaniemellä, käykää ihmeessä Mandragorassa!

Chiliuntuvikon ensilento

siitä se ajatus sitten läht

Haasteenani  on valmistaa jotain chilipitoista syötävää ja melkeinpä vierain aine keittiössäni on chili. Aluksi vähän säikähdin ja aloin  jo sommitella sopivia tekosyitä, miksen voikaan ilmaantua chilisyöminkeihin. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, vaikka sillä tutulla Mythbusters-mentaliteelilla, failure is always an option.

Koska minun täytyy valmistaa viemiseni ainakin vuorokautta aikaisemmin, kuin niitä olisi tarkoitus syödä, päädyin leipomiseen. Toinen syyni on se, että toivon kaikkien vatsojen olevan jo niin täynnä ja poskien niin punaisia kaikesta chilistä, ettei kukaan huomaa ovatko loppupuolen tarjoomukset enää niin häävejä. On tietysti typerää julkaista strategiansa internetissä, mutta minkä sitä blondi itselleen voi?

Sain chilin suhteen hyvää apua ja tukea työkaveriltani. Aloitin varovasti kysymällä, että mitä hän sijassani tekisi ja mitä minä voisin osata tehdä. Ja ennen kaikkea, mistä saisin kumihanskoin suojattuihin käsiini hieman chiliä. Puhuin juuri oikealle miehelle. Hän arvioi, että pääsisin parhaimmalla todennäköisyydellä syötävään lopputulokseen yhdistämällä suklaata ja chiliä eikä toiveikkuuteni hänen chilivarastoilleen pääsemisestä ollut turhaa. Sain eilen häneltä pienen pussukan savustettua Rocotoa. Pussissa lukee: heat 7-8 eikä minulla ole hajuakaan onko se vähän vai paljon. Tuoksu on ihana! Toinen tuliainen oli pieni lasiputkilo, jota säesti neuvo käyttää sitä, jos tahdon tappaa jonkun. En sentään ole niin tosikko, että olisin ottanut sen täysin tosissani, mutta ymmärsin, että kyseessä on jonkun verran tujumpi tavara, nimi on viljaileva: Fatalii Gourmet, Naga Morich. Koska minulla ei ole tulevan chilibakkanaalin seurueen suhteen mitään pahoja aikeita, jätän putkilon rauhaan, se on luultavasti untuvikolle liian iso pala. 

Kokeiltavaksi valitsin ohjeen delicious inspiration-blogista, jossa tehtiin viime kesänä chilillä maustettuja pikkuleipiä. Muunsin mitat kohtuullisella tarkkuudella. Chili-suklaa-kaurahiutalepikkuleivät:

• 1,6 dl vehnäjauhoja
• 0,6 dl kaakaota
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 rkl kanelia
• 2 tl jauhettua chiliä (uskalsin laittaa yhden)
• 0,5 tl suolaa
• 2,4 dl kaurahiutaleita
• 115 g suolatonta voita
• 2,4 dl ruokosokeria
• 1 suuri kananmuna
• 1 tl vaniljauutetta
• 2,4 dl suklaata muruiksi leikattuna (laitoin noin 1,5 dl)

Pikkuleipiä leipoessani olen ennenkin ihmetellyt miten paljon ainesosia niihin tulee. Piti oikein olla tarkkana, että kaikki tulee mukaan. Lämmitin uunin 175 asteeseen. Sekoitin kuivat aineet keskenään. Valmistusohjeessa ei kaakaosta puhuttu enää sanaakaan, mutta omatoimisesti oletin sen tulevan mukaan kuitenkin kuiviin aineisiin. Vatkasin toisessa kulhossa sokerin ja pehmeän voin niin vaahdoksi, kuin osasin. Niiden seuraksi pääsivät kananmuna ja vaniljauute. Lisäsin kuivat aineet kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi ja lopuksi kääntelin suklaamurut joukkoon. Nostelin lusikalla taikinapallosia pellille leivinpaperin päälle, muistaen että pikkuleivät leviävät uunissa. Silti olisi pitänyt tehdä pienempiä pallosia isommin välein. Ensimmäinen pellillinen täyttyi suuriksi levinneistä kekseistä, toisen pellillisen tuotokset ovat kohtuullisemman kokoisia. Pikkuleivistä tuli ohuita, ei muhkeita kuten alkuperäisohjeen kuvissa. Mutta täytyy sanoa, että jo taikinavaiheessa chili maistui mukavasti, ei liikaa. Valmiit piparit olivat kuin olivatkin sopivan chewy, kuten alkuperäisohjeessa luvattiin, suklaa maistui suloisesti ja chili lämmitti suuta. Ei puhettakaan liiasta tulisuudesta. Luulen, ettei kaksi teelusikallistakaan olisi ollut liikaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen kokeiluuni, ainoastaan ulkonäköpuoli jäi vähän vaisuksi. Ellen löydä jotain vielä valtavasti parempaa, tämä on ainakin osa suunnitelmaani viikon kuluttua!