Varma syksyn merkki - keittoa päivälliseksi

Keittojen ilmestyminen monen suosikkibloggaajani postauksiin on varma syksyn merkki. Tänään mekin söimme keittoa ja koska meillä syödään nyt Espanja-teeman mukaan (vaikka hampaat irvessä), oli keitossakin niin paljon Espanjaa kuin vaan sain siihen sullottua. Katselin neuvoja monesta paikasta ja päättelin, että tässä tarvitaan ainakin tomaattia, paprikaa, sahramia ja chiliä. Keräsin ajatuksia niin monesta paikasta, etten vinkkaa niihin kaikkiin. Tämä uusi suosikkiblogini voi kuitenkin antaa muillekin mukavan lukukokemuksen. Pidän blogin tyylistä, houkuttelevista ohjeista ja kauniista kuvista. Ihan niin monimutkaisesti en keittoamme toteuttanut, kuin ohjeessa oli. Tein keiton kolmessa vaiheessa. Ensin tein keiton liemipohjan:

• 2 tomaattia
• 1 punainen paprika
• 2 pientä sipulia
• 2 suurta valkosipulin kynttä
• sahramihippuja
• oliiviöljyä
• 3 keitettyä perunaa
• 3 dl hummerilientä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• chilihiutaleita

Kalttasin kaksi tomaattia ja leikkasin ne kuutioiksi. Silppusin sipulit ja poistin paprikasta siemenet ja valkoiset sisuskalvot, leikkasin paprikan kuutioiksi myös. Kuorin keitetyt perunat ja leikkasin ne paloiksi (tässä sain käytettyä salaatista unohtuneet perunat, peruna toimii suurusteena tällaisessa keitossa). Kuumensin padassa oliiviöljytilkan ja laitoin sipulit öljyyn kuullottumaan ja sahramihiput luovuttamaan makuaan. Hetken kuluttua lisäsin tomaatit ja paprikan ja annoin niiden kypsyä muutaman minuutin. Seuraavaksi lisäsin pataan hummeriliemen, perunapalat ja valkoviinin. Tämä seos sai rauhassa kypsyä noin viisitoista minuuttia. Sinä aikana valmistelin merenelävät. Niitä keittoon tuli:

• 250 g merilohta
• 200 g kuhaa
• 8 kuorittua tiikerirapua
• 10 sinisimpukkaa

Puhdistin simpukat ja nyhdin niistä parrat irti. Kuumensin pannulla noin 1 dl kuivaa omenasiideriä ja kumosin simpukat pannulle. Laitoin kannen päälle ja muutaman minuutin kuluttua yhdeksän simpukkaa oli auennut, heitin aukeamattoman kompostikuppiin. Nostin simpukat siivilään valumaan ja jäähtymään. Sulatin tiikeriravut ja  jätin ne simpukoiden kaveriksi valumaan. Varmistin, ettei lohessa ole ruotoja ja leikkasin kalan irti nahasta ja kuutioiksi. Kuha myytiin nahattomaksi leikattuna fileenä. Sen keskellä oli lyhyitä piukassa olevia ruotoja, joten leikkasin kylmästi keskikohdan pois ja suikaleet pienemmiksi paloiksi. Näin simpukat, ravut ja kalat olivat valmiina.

Seuraavaksi maistelin liemipohjaa ja maustoin sitä suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla. Soseutin liemipohjan sattumat mixerissä ja kaadoin tasaisen keittopohjan takaisin pataan. Kuumensin liemen uudelleen kiehuvaksi ja lisäsin kalapalat ja ravut mukaan keittopohjaan kypsymään, muutamassa minuutissa kala oli kypsää ja ravut muuttuneet kauniin punerviksi. Aivan lopuksi nostin simpukat mukaan lämpenemään. Söimme lämmittävän keiton hyvillä mielin tuoreen leivän kanssa aivan viimeiseen tippaan asti.

Vueltan 13. etappi lähti liikkeelle Santiago de Compostelasta ja päättyi 173 km myöhemmin Ferroliin. Maisemat pohjoisessa Espanjassa näyttivät upeilta, sininen meri, vihreä maasto, iloisen väriset rakennukset. Tuolla olisi mukava matkailla. BMC-tallin Stephen Cummings selvitti etapin nopeimmin. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Joaquin Rodriguez ja toisena on  Alberto Contador, jota en kuulema saa sanoa Alluksi enkä Altsuksi, esikoinen kielsi. Ihme juttu.

Syödään sitä pastaa Espanjassakin!

Joinakin päivinä aikaa keittiössä on vain vähän, tänään oli sellainen päivä. Sen lisäksi, että aikaa oli vähän, oli myöskin intoni hieman kadoksissa ja tuntui hankalalta keksiä mitä söisimme. Tässä eräänä päivänä Kammenpyörittäjä tuumi, että syömme nykyään pastaa vähemmän, kuin hän oikeastaan toivoisi. Koska olen äärettömän huomioonottava ja tarkasti kuunteleva perheenemäntä, laitoin hakukoneeseen kaksi sanaa: spanish pasta. Ja siitäpä sitä sitten vain valitsemaan! Muistin, että kylmälaatikossa on vielä paketti chorizoa ja sen vuoksi valitsin ohjeeksi tämän. En ollut tänään valkosipulituulella, joten sen jätin heti kättelyssä pois. Kastikkeeseen käytin:

• 4 pientä chorizo-makkaraa
• 1 purkki tomaattimurskaa
• 1 sipuli pilkottuna
• 1 tl pimentonia
• 1 paprika (ei ollut)
• oliiviöljyä paistamiseen
• ripaus pippuria
• ripaus sokeria

Laitoin ison kattilallisen vettä kiehumaan pastaa varten. Leikkasin sipulin silpuksi ja chorizot ohuiksi viipaleiksi. Kuullotin  sipulia oliiviöljyssä ja lisäsin pannulle chorizoviipaleet. Kun ne olivat saaneet vähän rapeaa paistopintaa, kaadoin päälle purkillisen tomaattimurskaa ja sekoitin pimentonin joukkoon. Annoin kastikkeen kiehua lempeästi sen aikaa, kun pasta kypsyi reilusti suolatussa vedessä. Alan muuten vähitellen rohjeta riittävän pastankeittoveden suolaamisen, olin pitkään aivan vellihousu siinä asiassa. Maustoin kastikkeen pippurilla ja sokerilla. Suolaa tämä ei tarvitse, sillä chorizossa on sitä riittämiin.

Vueltan 12. etappi päättyi seinäjyrkkään nousuun, jossa kisaa johtava Joaquin Rodriguez jälleen kukisti Alberto Contadorin. Nyt kun aika-ajot on ajettu ja edessä on mäkisiä etappeja, voi toivoa kisasta kehittyvän vielä jännitysnäytelmän.

Salaattikeskiviikko espanjavivahtein

Minulla on ollut hieman vaikeuksia löytää mukavia espanjalaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi. Tekisin mielelläni joka etapin kunniaksi uutta, ennen kokeilematonta ruokaa, mutta ohjeen etsintäni eivät ole olleet oikein tuloksekkaita. Tänään osuin tällaiselle sivulle, josta nappasin salaattivinkin. Ei tämä kauhean espanjalaiselta vaikuttanut, mutta päätin tonnikalan riittävän Espanja-sidokseksi. Ostan Lidlin Espanja-viikoilta aina tonnikalaa, jos sitä vain on saatavilla. Tuunasin ohjetta ruokaisampaan suuntaan kananmunalla ja perunalla. Perunoiden kanssa vain kävi niin, että  muistin ne keittää ja jäähdyttää, mutta unohdin ne sitten kokonaan salaatista. No, huomenna sitten joko perunarieskoja tai paistettuja perunoita! Käytin salaattiin:

• 3 keitettyä kananmunaa
• puoli lasipurkillista tonnikalaa
• 1 tavallinen  kurkku
• 1 avomaankurkku
• 4 tomaattia
• 2 kevätsipulia
• kahta erilaista salaattia koko niput
• 1 omena
• suolaa ja pippuria mausteeksi
• sitruunamehua
• (6 keitettyä perunaa kuutioina)

Keitin kananmunat ja leikkasin tomaatit lohkoiksi ja poistin keskustat ja siemenet, leikkasin lohkot suikaleiksi. Kuorin kurkut ja leikkasin nekin suikaleiksi. Valutin tonnikalan ja lohkoin sen paloiksi. Keitin perunat ja unohdin ne sen jälkeen. Kuorin omenan ja leikkasin sen samankokoisiksi suikaleiksi kuin muutkin ainekset. Pilkoin sipulit aivan pieneksi. Revin salaatit kulhoon ja nostelin muut ainekset salaattien päälle. Asettelin kananmunalohkot varovasti pinnalle, että kananmunasta pitämätön perheenjäsen saisi myös otettua ruokaa kananmunaa vältellen. Ripottelin pinnalle hieman suolakiteitä ja pippuria sekä sitruunamehua. Maistui!

Vuelta jatkui tänään henkilökohtaisen aika-ajon merkeissä. Päivän kiireet ovat ohitse ja pääsimme katsomaan tallenteelta, mitä Espanjassa tänään tapahtui. 

Pinchos morunos

Eilen Vueltassa oli lepopäivä, ajajat eivät varmaan käyneet paljon yli satasen lenkillä. Tänään kisa jatkui, reitti kulki Ponteareasista Sanxenxoon, etapin pituus oli 190 km. John Degenkolb otti neljännen voittonsa, ihmemies tässä kisassa! Kokonaiskilpailu jatkuu samoissa asemissa. Huomenna on vuorossa henkilökohtainen aika-ajo.

Aloitin päivällisen valmistelun jo eilen. Löysin Trissalicious-blogista herkulliselta vaikuttavan kanavarrasohjeen. Leikkasin neljä broilerifilettä kuutioiksi ja tein niille marinadin. Siihen tuli:

• 3 rkl oliiviöljyä
• 2 valkosipulinkynttä murskattuna
• 1 rkl paprikajauhetta
• 1 tl chilijauhetta (unohdin kokonaan)
• 0,5 tl kuivattua korianteria
• 0,5 tl kuivattua kuminaa
• 0,5 tl kuivattua oreganoa (laitoin basilikaa)
• suolaa ja pippuria

Sekoitin kaikki marinadin ainekset keskenään tiiviisti suljettavassa astiassa ja lisäsin kanapalat, sekoittelin huolellisesti ja suljin kannen. Laitoin astian jääkaappiin seuraavaan päivään asti.  Etsin kyllä jauhettua chiliä, mutta ajatukseni harhautui jonnekin kuminan ja korianterin kohdalla, enkä muistanut jatkaa chilin etsintää.

Tänään olin jälleen ajastanut Kammenpyörittäjän ottamaan astian lämpenemään tuntia ennen kuin ehdin töistä kotiin. Olin liottanut bambuisia varrastikkuja koko päivän vedessä. Puikin 4-5 lihapalaa kuhunkin vartaaseen ja grillasin vartaita noin 5-6 minuuttia puoleltaan. Söimme vartaat grillattujen tomaattien, greippilohkojen, sipulin ja raikkaan salaatin kanssa. 

Magdalenat

Espanjassa näitä pieniä sieviä kakkusia kutsutaan magdalenoiksi, kun ne pohjoisessa naapurissaan ovat madeleineja. Leivonaisissa on pari pientä eroa tuon kirjoitusasun lisäksi. Kun madeleineissa on sitruunaa, on magdalenoissa appelsiinia. Voin sijaan Espanjassa käytetään oliiviöljyä. Nämä kaksi pientä muutosta tekevät leivonnaisten tuoksun ja maun erilaisiksi.

Otin ohjeen magdalenoihin Bob Vivant-blogista. Minulla ei ollut appelsiinikukkavettä, niin luulin, mutta sitten muistin (liian myöhään tietysti), että onhan minulla jostain siunaantuneena pullo appelsiinikukkavettä. Pitää seuraavalla kerralla käyttää sitä. Nyt käytin appelsiinimehua. Taikinasta tuli 12 magdalenaa ja siihen meni (mitat muutettu joltisellakin tarkkuudella):

• 1,6 dl venhäjauhoja
• ripaus suolaa
• 0.5 tl leivinjauhetta
• 2 kananmunaa
• 0,75 dl tomusokeria
• 1 appelsiinin kuori raastettuna
• 1 rkl hunajaa
• 1 tl vaniljauutetta
• 1 tl appelsiininkukkavettä
• muutama lehti tuoretta rosmariinia silputtuna
• 0,6 dl oliiviöljyä +vuoan voiteluun
• tomusokeria koristeluun

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin madeleinevuoan oliiviöljyllä. Vatkasin kananmunat ja tomusokerin vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistin toisessa kulhossa jauhon, suolan ja leivinjauheen. Lisäsin joukkoon hunajan, vaniljauutteen, appelsiinimehun- ja kuoriraasten (kukkavesi löytyi liian myöhään) ja rosmariinin. Yhdistin kulhoon kananmunavaahdon ja oliiviöljyn ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Lusikoin taikinaa vuoan kolosiin ja paistoin magdalenoja noin 12 minuuttia. Olisi kannattanut myös jauhottaa koloset, sillä leivonnaiset olivat aika piukassa kiinni vuoassa. Silikonilastalla sain ne kuitenkin irti nätisti. Magdalenat sopivat aamiaisella hyvin yhteen maitokahvin kanssa.

Päivän pyöräilyannos on vasta edessäpäin, kun Vueltan yhdeksäs etappi ajetaan Andorrasta Barcelonaan. Matkaa kertyy 194 km ja kun se on poljettu on käsillä ensimmäinen lepopäivä. Tänään punainen johtajan paita ei vaihtane omistajaa ja muutenkin etapin luonne lienee hieman siirtymätaivaltyyppinen. Ennen päivän Vuelta-lähetystä saamme katsella myös Ranskasta Grand Prix Plouayta. Tästä tapahtumasta en ole kuullut aikaisemmin, joten on kiinnostavaa nähdä mistä on kyse. 

Soldaditos de Pavía

Tänään Vueltassa ajettiin Lleidasta Andorraan, kyseessä oli tirpakka mäkietappi. Loppu oli niin jännittävä ja ilmeisesti hihkuin melko innokkaasti, sillä jälkeläinen huomautti, että muista äiti hengittää! Olin jo todella toiveikas, että Alberto Contador voittaa etapin, mutta toisin kävin. Alejandro Valverde kukisti Contadorin juuri ennen maaliviivaa ja myös kisaa johtava Rodriguez ehti maaliin ennen suosikkiani. Chris Froome joutui hieman antamaan perään ja niin ollen Contador sai häntä kiinni kokonaiskilpailussa sekä ajamalla, että hyvityssekuntien avulla.

Meillä syödään usein kalaa, mutta olen vähän epävarma valkoisen kalan kokkaaja. Saan usein aikaan valjun makuista kalaa, kun koitan sekä varjella kalan hentoa makua, että varoa ylimaustamista. Tänään teimme ruokakaupassa pikapäätöksen kalatiskin ääressä, ostimme turskaa pitkästä aikaa. Muistelin, että olin nähnyt nettiselailuissani moniakin espanjalaisia turskaohjeita ja samantien päätin, että kyllä minä jotain sopivaa löydän. 

Kotiin päästyämme aloin selailla uudelleen ja huomasin pian, että Espanjassa käytetään paljon suolattua ja kuivattua turskaa, sillä useat ohjeet alkoivat sillä, että turskaa liotetaan ainakin yön yli ja vettä vaihdetaan suolaisuuden vähentämiseksi. Ajattelin, että voin kyllä käyttää tuoretta kalaa, eikö vaan? 

Löysin sitten ohjeen jo riisijälkiruoasta tutusta The Winter Guest-blogista. Se vaikutti siltä, että saattaisin saada aika miedosta kalasta maistuvaa. Lisäkkeeksi kalalle sopi mielestäni patatas bravas. Meille peruna maistuu monessa muodossa, eikä tämä pimentonilla maustettu lisäke tee poikkeusta.

Ostimme neljä noin 150 grammaista turskafilettä. Leikkasin jokaisen niistä vinottain 4-5 viipaleeseen, siistin samalla reunat roippeista. Puristin kulhoon isosta sitruunasta mehut viimeiseen tippaan ja lisäsin sinne 3 rkl oliiviöljyä, ripauksen suolaa (alkuperäisohjeessa suolaa ei laitettu, koska kala oli valmiiksi suolaista) ja pippuria sekä 1,5 tl pimentonia. Tähän marinadiin sekoittelin kalaviipaleet maustumaan noin tunniksi. 

Kun kala maustui, valmistin perunat. Esikeitin toistakymmentä keskikokoista siikliperunaa ja leikkasin kypsät perunat suupalan kokoisiin noppiin. Paistoin paloja oliiviöljyssä paksupohjaisella pannulla, kunnes ne olivat rapeita. Maustoin perunat suolalla, pippurilla ja runsaalla lusikallisella pimentonia. Nostin kypsät perunat pannullaan grillin kannen alle mietoon lämpöön. 

Kalan viimeistely tapahtui myös ulkona grillin sivupolttimella. Otin yhteen kulhoon muutaman ruokalusikallisen jauhoja, jotka maustoin suolalla ja pippurilla. Toiseen kulhoon vatkasin kevyesti kaksi kananmunaa. Kuumensin valurautapannulla runsaasti oliiviöljyä, sillä nyt ei ollut kyse uppopaistosta vaan ns. shallow frying-touhusta. Nostin muutaman kalapalan kerrallaan jauhokulhoon ja pyörittelin niitä haarukalla. Seuraavaksi nostin kalat kananmunakulhoon ja kastelin ne perusteellisesti. Kun öljy oli kuumaa, nostin neljä kuorrutettua kalapalaa kerrallaan pannulle paistumaan. Paistoin kalapaloja muutaman minuutin puoleltaan ja nostin ne sen jälkeen grillin kuvun alle talouspaperilla vuorattuun vuokaan pysymään lämpiminä ja valuttamaan liiat öljyt pois.

Söimme näitä espanjalaisia fish and chipsejä salaatin, remouladen ja kermaviilikastikkeen kanssa ja pidimme erityisesti kalan pehmestä, mutta napakasta rakenteesta ja mukavan savuisesta mausta. Patatas bravas meni ensimmäisenä loppuun, kuten aiemmillakin kerroilla, viimeistä murua myöten. En muuten kuorinut perunoita, vaan söimme ne kuorineen päivineen. Osasta perunoita kuori irtosi paistamisen aikana ja muodosti herkullista murua vuokaan. 

You did what?!

Meillä on kahvinkeitin, mutta yleensä se on yläkaapissa odottamassa muutamaa vuotuista sukulaisvierailua ja harvalukuisia perhejuhlia. Tulossa on keittokirja, joka johdattaa aivan uusille urille, mitä tulee kahvinkeittimen käyttöön keittiössä. Kurkkaa linkkiä ja etukäteismaistele vinkkejä:  You did what?!  Keittokirjaa odotellessa!

Tänään ei ollut aikaa laittaa ruokaa, ei espanjalaista eikä edes suomalaista. Pyöräilyäkin seuraan vasta tallenteelta. Mehumaijamme on pöhissyt koko päivän terassilla ja nyt pihalla uiskentelee isossa peltivadissa toistakymmentä pulloa marjamehua jäähtymässä ennen pakastamista, niistä saa piristystä moneen talvipäivään. Huomenna taas ruokahommia espanjalaiseen tapaan!

Polvorón, espanjalaiset mantelikeksit

Olen vieläkin aika huono pikkuleipäleipuri, en juuri koskaan tule tehneeksi pikkuleipiä enkä kauhean paljon välitä niitä syödäkään. Nyt kuitenkin ajan ollessa hieman kortilla ajattelin tehdä jotain espanjalaisia pikkuleipiä, sillä arvelin niiden olevan nopeatekoisia. Löysin ohjeen mukavalta kuulostaviin polvoróneihin. En ole varma miten sanaa pitäisi taivuttaa, mutta kyse on siis polvorón-nimisestä pikkuleivästä. Ohjeita oli monessakin blogissa, mutta Seasaltwithfood-blogissa käytettyyn ohjeeseen tartuin. Pieneen taikinaan, josta tuli pellillinen pikkuleipiä käytin:

• 110 g vehnäjauhoja
• 100 g suolatonta voita
• 40 g tomusokeria
• 50 g mantelijauhetta

Kuumensin uunin 150 asteeseen ja mittasin jauhot kulhoon. Jauhoja oli tarkoitus ensin paahtaa uunissa, mikä oli minulle vieras metodi, mutta tottelin lähestulkoon. Siivilöin jauhot niin tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille kuin suinkin osasin. Laitoin sitten pellin uuniin. Ohjeen mukaan jauhoja paahdetaan 20 minuuttia vahtien, etteivät ne rusketu liikaa. Minun kärsivällisyyteni riitti siksi aikaa, kun tein muut taikinahommat valmiiksi, eli noin kymmenen minuuttia.

Sinä aikana vatkasin pehmeän voin ja tomusokerin tasaiseksi tahnaksi ja lisäsin mantelijauheen mukaan, sekoitin jälleen. Kun jauhot olivat olleet kymmenisen minuuttia uunissa, niistä lähti vieno paahteinen tuoksu ja nostin pellin pois uunista. Valutin paperin mutkasta jauhon siivilän läpi kulhoon, jotta jauho jäähtyisi nopeasti. Lämmin jauho sulattaisi taikinan voin ennen aikojaan. Siivilöin jauhon pariin kertaan, kunnes se oli viilennyt. Kärsivällinen tietysti olisi vain odottanut jauhon jäähtymistä. Sekoitin sitten lastalla jauhot taikinaan mukaan ja ihan lopuksi painelin pehmeää taikinaa hieman jauhoisin käsin, että taikinasta muodostui kiinteä pallero. Varoin liikaa puristelemasta, ettei käsieni lämpö pehmentäisi taikinaa liikaa. Jauhotin leivinalustan ja ripotin taikinan pinnalle ja kaulimelle hieman jauhoja ja kaulin taikinan noin puolen sentin levyksi. Otin siitä pikkupeipämuotilla pyörylöitä ja paistoin niitä noin 20 minuuttia. Ehkäpä juuri jauhon paahtaminen antoi sen houkuttelevan tuoksun näihin pikkuleipiin, joista minä en saanut yhtä kauniita, kuin lähdeblogissani oli, mutta hyviltä ne maistuivat runsaalla tomusokerikerroksella silattuna. Polvorón-keksejä syödään Espanjassa etenkin joulun aikaan.

Vueltan pariin ehdin vasta illalla tallennuksen parissa, mutta Steephill kertoo, että tänään ajetaan 175 km Tarragonasta Jacaan ja etappikarttaa voisi luonnehtia nousuvoittoiseksi, ihan kuten meidän Kuikan lenkkiämme alkuviikosta. En luule, että ammattilaisten tarvitsee taluttaa, kuten minun piti. Onneksi Kammenpyörittäjä odotti mäen huipulla!

Eräänlainen surf 'n' turf tapaksena

Olen ostanut viimeaikoina marketista oikein hyvää espanjalaista chorizoa, joka on paljon parempaa, kuin aikaisemmat ostokseni. Tästä blogista nappasin ajatuksen suupalasta, joka näytti sekä helpolta, että maukkaalta. Marinoin kuorittuja tiikerirapuja sitruunamehun, oliiviöljyn, suolan ja pippurin seoksessa noin puoli tuntia. Leikkasin chorizoa noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Seivästin pieneen bambutikkuun ensin marinoidun tiikeriravun ja sen syleilyyn makkarakolikon. Paistoin pieniä makupaloja grillissä muutaman minuutin puoleltaan, kunnes makkara oli rapeaa ja rapu kauniin punertavaa ja kypsää. Nämä pintxot hävisivät ensimmäisenä kattauksesta. 

Vueltassa ajettiin etappi, jossa kierrettiin samaa lenkkiä lukuisia kertoja. Voittajaksi selviytyi jo toistamiseen tässä kisassa Armos-Shimano-tallin John Degenkolb, kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Joaquin Rodriguez. Tänään ehdin nähdä vain aivan viime kilometrit, toivottavasti huomenna on aikaa enemmän.

Tikusta asiaa

Kun lapset olivat pieniä, oli joskus kausia, jolloin nirsous iski poikasiin tai muuten vain riemunkiljahdukset lautasen äärellä olivat kortilla. Hyvä kikka saada lapsukaiset syömään oli tökätä ruoka tikkuun ja jopa maistui taas. Tämä toimi lähes kaiken ruoan kanssa, puuroa en muista koskaan taputelleeni vartaaseen, mutta melkein kaikkea muuta. Vanhoja muistellakseni tein päivälliseksi ison vadillisen tikkuruokaa. Tein tavallisen lihapullataikinan, jonka Espanja-henkisesti maustoin reippaalla lusikallisella savustettua paprikajauhetta, pimentonia. Esikeitin kaikki itsekasvattamamme perunat, niitä tuli kaikkiaan parikymmentä kahdesta sankosta, joten ihan vielä ei kannata haaveilla omavaraisuudesta, mitä perunoihin tulee. Kypsät perunat sujautin kasteltuihin bambuisiin varrastikkuihin, samoin tein minitomaateille. Halkaisin pitkittäin muutaman chorizon ja leikkasin kurkkua suupalan kokoisiksi paloiksi. Viipaloin palasen halloumia ja taputtelin lihapullataikinaa öljytyin käsin varrastikkujen päälle. Grilli sitten kuumaksi ja kaikki vartaat parilalle, samoin halkaistut chorizot ja halloumit. 

Koska päivän Espanja-panostus oli lähinnä sen pimentonlusikallisen ja chorizon varassa, laitan tähän kuvan yhdestä yksinkertaisesta tapaslaadusta, joita eilen söimme. Niissä oli oliiviöljyllä sipaistulla leipäpalalla minitomaatteja siivuina ja viipale hyvää serranokinkkua. Nuo pikkurillinpään kokoiset tomaatit kasvihuoneen amppelista ovat muuten makeita kuin marjat! En aluksi käsittänyt, että ne tosiaan ovat kypsiä tuon kokoisina.

Päivän Vuelta-etappi päättyi neljäntoista kilometrin nousun jälkeen vuorelle. Pääjoukko hajosi kolarin jälkeen moneen porukkaan. Orica-GreenEdge-tallin Simon Clarke saavutti ammattilaisuransa ensimmäisen etappivoiton. Kolariin joutunut Alejandro Valverde menetti kilpailun johtopaikan Katusha-tallin Joaquin Rodriguezille. Alberto Contador on kokonaiskilpailun kolmantena aivan Chris Froomen kannoilla. 

Tapas, tapas!

huomenna pääsen kokeilemaan uusia viiksiäni

Vueltan kolmas etappi näytti, että Alberto Contador tosiaan on harjoitellut kilpailukieltonsa aikana. Siinä sai yksi jos toinen myrskyvaroituksen.  Alejandro Valverde Movistarista kiri voittoon ja siirtyi kokonaiskilpailun johtoon. Näin tästäkin kisasta alkaa muodostua jännitysnäytelmä.

Tänään söimme erilaisia tapaksia, vai pitäisikö suomeksi sanoa tapoja? Niitä suupalan tai kahden kokoisia herkkuja, tiedätte mitä tarkoitan. Katselin vinkkejä sieltä täältä ja tein sellaisia suupaloja, joihin meiltä vaivatta löytyi aineksia. Vueltaa ajetaan tällä hetkellä Baskimaassa, jossa tapoja kutsutaan pintxoiksi. Valmistelin ainekset kaikki esille, paistoin patonkeja ja kokosin suupalat, kun kaikki perheenjäsenet olivat päässeet kotiin asti. Tein viittä erilaista pintxoa, joista tähän postaukseen laitan kaksi. Säästän loput siltä varalta, etten jonain päivänä ehdi keittiöön lainkaan tai muuten tarvitsen postaukseen täytettä.

Marinoin raakoja kuorittuja tiikerirapuja tunnin verran. Marinadiin tuli sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria, pimentonia ja valkosipulia. Paistoin tiikeriravut pannulla öljytilkassa, 2-3 minuuttia puoleltaan. Keitin kananmunia juuri ja juuri kypsiksi. Kuorin jäähtyneet kananmunat ja leikkasin ne kahtia. Asetin oliiviöljyllä sipaistulle leipäpalalle puolikkaan kananmunan ja seivästin miniatyyritomaatin tai vihreän kivettömän oliivin ravun kanssa ja tökkäsin tikun kananmunan ja leivän läpi. Näissä oli lempeä maku, ravut olisi voinut marinoida tymäkämmin. 

Ostin viime tai toissaviikon Lidlin Espanja-viikolla hyvää tonnikalaa lasipurkissa, se on myös MSC-sertifioitua. Kala on säilötty öljyyn ja sitä tekee mieli tonkia purkista aina, kun jääkaapin oven avaa. Näihin pintxoihin laitoin leiville ohueksi suikaloitua paprikaa ja sen päälle tonnikalapalasen. Minun oli tarkoitus ripottaa muutama tippa öljyä ja ruohosipulisilppua päälle, mutta unohdin kiireessä, kun vauhdilla kokosin annoksia. Mieto espanjalainen tuorejuusto ja suuret kivelliset vihreät oliivit säestivät annosta.

Arroz con leche, riisipuuroa espanjalaiseen tapaan

tuuli sirotti kanelit liinallekin kauniin tasaisesti

Aloitin jo eilen tämän päivän jälkiruoan tekemisen. Vaativa eilinen osuus käsitti kahden pyöreäjyväisen riisidesilitran laittamisen yöksi veteen likoamaan. Sain vinkit tähän jälkiruokaan The Winter Guest-blogista. Siellä tehtiin viime vuoden toukokuussa herkulliselta kuulostavaa riisijärkiruokaa keskiaikaiseen tapaan. Tapa ainakin luettuna kuulostaa hyvin samalta, kuin meikäläinen riisipuuro, tosin emme makeuta sitä vasta kuin lautasella. 

Tänään huuhtelin riisin ja kumosin sen täysmaitolitran kanssa haudekattilaan. Mukaan sujautin sokeripurkissa majailleet kaneli- ja vaniljatangot. Sitten annoin puuron hautua kaikessa rauhassa, välillä sekoittelin kattilan pohjia myöten ja varmistin, ettei puuro tartu kattilan pohjaan. Kun puuro alkoi osoittaa sakenemisen merkkejä lisäsin mukaan desilitran hyvää kreikkalaista hunajaa, espanjaista meiltä ei löytynyt. Maistelin puuroa ja lisäsin vielä hieman sokeria. Annoin puuron sitten hautua vielä puolisen tuntia.

Kun puuro oli sakeaa ja kermaisen pehmeää, lusikoin sen laakeaan vatiin jäähtymään, poistin kaneli- ja vaniljatangot. Nostin nokareen voita sulamaan puuron päälle ja sirottelin kanelia pinnalle. Söimme herkun tuoreiden marjojen kanssa. Maku poikkesi meikäläisestä joulupuurosta hunajan vuoksi ja haaleana syöty jälkiruoka kyllä pisti kaikkien suut messingille. 

Vueltan eilinen joukkueaika-ajon reitti Pamplonassa ei ollut omiaan etapin luonteelle, taisi enemmän palvella yleisön viihtyvyyttä. Eroja ei juurikaan tullut, mutta toisaalta sekin on hyvä asia. Tänään ajetulla toisella etapilla voittajaksi ehti massakirissä John Degenkolb Argos-Shimano-tallista. 

pösön uusi ohjaustanko asentamista vaille valmis

Campakeittiö kiepsahtaa Espanjaan päin, la Vuelta alkaa!

Tänään alkaa toinen Espanja-haasteemme, kun la Vuelta starttaa Pamplonassa joukkueaika-ajolla. Tämänvuotinen Vuelta ajetaan melkein kokonaan Pohjois-Espanjassa ja mikäli löydän sopivia ruokaohjeita, keskityn minäkin niiden seutujen ruokiin. Jos sinulla on takataskussasi oivallisia espanjalaisruokaohjeita, joiden raaka-aineiden saatavuus ei ylitä vaikeuskerrointa 10, otan vinkit mielelläni  vastaan!

En ole juurikaan perehtynyt Vueltaan etukäteen, mutta kilpailun alettua tilanne siitä pikkuhiljaa selkenee. Suosikkini on ilmiselvästi Alberto Contador, mutta Christopher Froome kyllä hätyyttelee heti kannoilla. Eikä sovi unohtaa viime vuotista voittajaa, Juan Jose Coboakaan. Vueltan omat viralliset nettisivut ovat  espanjaa taitamattomalle jokseenkin rasittavat, joten useimmiten haen tietoni Steephillistä. Lähtölistaa selatessani käy mielessä, millaiseksi kisa muodostuu, kun suurimmat kirikuninkaat eivät ole mukana. Kun kisa lähtee käyntiin, tähtiajajien määrä lakkaa merkitsemästä, jokainen etappi on oma kokonaisuutensa ja sieltä ne onnistujat ja ykköset löytyvät. Ilolla odotamme kotikatsomossamme taas myös Peter ja Christian Selinin selostuksia Eurosportilla.

Omat pyörälenkkini ovat jääneet tällä viikolla vähemmälle töiden alettua, mutta  kerran kesässä töihin pyörällä-teema on toteutettu. Kammenpyörittäjä on juuri parhaillaan osallistumassa pääkaupunkiseudulla ajettaviin Wauhtiajoihin,  joille ei varmaankaan parempaa säätä olisi voinut toivoa. Minulle tämä merkitsee tietysti sitä, että minut on taas jätetty tontinvahdiksi. Melkoisella varmuudella voin luvata, ettei tontti karkaa minnekään ja mikäli voimallinen aamukaste jossain vaiheessa kuivahtaa, saatan leikata nurmikon. Mutta sitä ei vielä varmaksi voi luvata.

vahdin tätä tarkasti

PS. Jos ilmailu kiinnostaa ja tahdot nähdä, kuinka räimitään oikein koko rahan edestä, kannattaa mennä Jyväskylän lentoasemalle tänä viikonloppuna. Siellä jytisee ja pörisee tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina Sami Kontio Challengen merkeissä!

Jaarittelua Campasimpukan ja kanaa Julia Childin tapaan

Wauhtiajot2012, vielä ehtii mukaan! Ilmoittautuminen päättyy 15.8.

Viimeisestä lomaviikostani olen viettänyt enemmän polkupyörän päällä kuin mistään viikosta elämässäni tähän asti. Olen nähnyt lähiseutuja aivan toisin silmin, huomannut monta kiinnostavaa paikkaa ja oppinut hallitsemaan aluksi kiikkerältä tuntunutta 80-luvun ajokkiani. Selänpääni on lakannut huutamasta armoa ja saatan nousta satulaan päivittäin tuskaa tuntamatta. Huomenna arki alkaa kolmella perheemme neljästä jäsenestä, kun jälkeläiset aloittavat kouluvuotensa ja minä palaan sorvin ääreen. Kammenpyörittäjän vapaa työstä jatkuu edelleen ja olen varma, että hän jo odottaa innolla sitä, että me muut aamulla häivymme ja jätämme hänet parhaaseen seuraan. 

Alkukesästä ihmettelimme mahtaako kasveille riittää pölyttäjiä, kun hyönteisiä oli niin vähän liikkeellä. Nyt näyttää siltä, että kuhina yrttien kukinnoissa on yhä melkoinen. Tänään Kammenpyörittäjä alkoi siirtää ruukussa ollutta minttua toisaalle, kun hän kohtasi yrttipenkissä hyppäyttävän vieraan.

Löydätkö vieraan?

Tontillamme ei juuri koskaan näy sammakoita ja varmaan siksi Kammenpyörittäjä hätyytteli ikämiessarjan korkeushyppyennätystä, kun oli tarttua mintun ja oreganon alla lymyilleeseen nyrkin kokoiseen sammakkoon. Sen katseessa oli jotain surullista, mutta kun jätimme sen kuvan ottamisen jälkeen rauhaan ja siirryimme hetkeksi sisätiloihin, se oli ottanut jalat alleen. Hyvä niin. 

Mutta sitten viikon synttärityttöön, Julia Childiin, jonka 100-vuotispäivää vietetään huomenna. Lupauduin innolla mukaan haasteeseen kokata lempireseptejä Julian neuvoin, mutta kuten alussa kerroin, olen ollut niin paljon menossa, että kokkailuni taitavat jäädä kahteen. Olen laittanut aiempiin Julia-kokkailuihini tunnisteeksi "Julia Child", jos joku tahtoo niitä vilkaista. 

Edelleen minua vaivaa sama oikaisunhalu kuin aiemminkin, kun olen tarttunut Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjaan. Innostun kovasti Julia ohjeista, mutta kun alan valmistaa ruokaa, tulee kiusaus loikkia vaiheiden ylitse. Pidän kovasti siitä, että Julian ohjeissa raaka-aineiden ja mausteiden määrä on usein hyvin kohtuullinen ja ruoan maku muodostuu pääraaka-aineesta, ei pitkästä rivistä eksoottisia mausteita ja valmistustapa on avain lopputulokseen. Ei ole samantekevää, miten raaka-aineita käsitellään. En aina ymmärrä kaikkia työvaiheita. Vaikka saisin selkoa, miksi pekoni pitää ryöpätä, en muista enää seuraavalla kerralla, miksi niin piti tehdä ja miksi nykyneuvojen mukaan se ei ole enää tarpeellista. Mutta silti, Julia Childin ohjeiden mukaisten ruokien voi jo lukemalla päätellä olevan erinomaisia ja kun kokkaamistaidot kasvavat, alkaa vähitellen käsittää, mistä hyvä ruoka muodostuu.

Näin viimeisen lomapäivän kunniaksi valmistin kanaa Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjan ohjeen mukaisesti, enkä oikonut edes puolia työvaiheista. Ruoalla on kauniilta kuulostava nimi, poulet en cocotte bonne femme. Ranskantaitoni loppuu sanan poulet jälkeen ja herää henkiin sanan femme kohdalla, mutten saa päitä yhdistettyä. Niinpä tyydyn kirjan suomennokseen, padassa paistettu kana pekonin, sipulin ja perunain kanssa. Tietystikään minulla ei ollut 1,3 kiloista paistokanaa, kuten Julia lintuaan nimitti, vaan neljä broilerin rintaleikettä ja kolme koipireittä. Huvitin jälleen itseäni miettimällä, millainen eläin niistä tulisi, jos niiden kaikkien pitäisi olla yhdestä linnusta. Minulla ei myöskään ollut niin suurta pataa, johon kaikki nämä lintupalat olisivat mahtuneet, vaan käytin suurta metallista vuokaa. 

Julia neuvoo miten kana puleerataan ja sidotaan, minä paistoin valurautapannulla lintupaloja voissa, kunnes niissä oli  kaunis rapea paistopinta. Nostin palat uunipannulle ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Samaan aikaan kattilassa oli kaikki talouden 7 perunaa keitinvedessä, mutta vain sen aikaa, että vesi alkoi kiehua. Silloin nostin kattilan tulelta ja paistoin aavistuksen kypsyneitä perunoita kanapaloilta vapautuneella pannulla hetkisen voissa. Perunain (huomatkaa, omaksun kirjan suomennoksen sanamuodon) kuoret poksahtelivat tässä vaiheessa rikki ja muistin, että Julia kyllä ohjeisti kuorimaan perunat etukäteen. Enhän minä, pidän perunain (!) kuorista. Nostelin niin ikään kauniinvärisiksi paahtuneet perunat uunipannulle kanapalojen seuraksi. Seuraavaksi paistinpannulle pääsi paketti silputtua pekonia ja pieniä, uusia sipuleita. Julian ohjeessa käytettiin hillosipuleita, mutta tuoreiden ollessa saatavilla, en epäröinyt. Kun pekoni oli rapeaa ja sipuli notkistunutta, kaavin kaiken uunipannulle perunoiden ja kanapalojen päälle. Mukaan pääsi myös yrttikimppu, jossa oli kaksi laakerinlehteä, nippu persiljaa ja timjaminoksia. Ohjeen mukaan ei tarvittaisi mitään nestettä, mutta kumosin salakavalasti juuri Kammenpyörittäjälle tuomani valkoviinilasillisen pannulle ennen kuin hän ehtii ottaa maistiaistakaan. En tiedä oliko neste tarpeen vai ei. Tehty mikä tehty.

Nostin koko komeuden foliolla peitettynä 220 asteiseen uuniin, jossa se viipyi melkein kaksi tuntia. Ohjeen mukaan riittäisi tuntia kymmenen minuuttia, meillä ruokailu siirtyi myöhemmäksi enkä arvellut ruoan kärsivät pidemmästä uunituksesta. Salaatin kanssa maistuvaa ja mikä parasta, tähteitä jäi huomiselle, joten kokkailu on silloin nopeaa ja vaivatonta. 

Heippa Tintille ja Eneco Tourille!

Eneco Tourin viime kilometreillä näimme ilahduttavan aktiivisen Alberto Contadorin, se lupaa hyvää La Vueltaa ajatellen. Enecon viimeisen etapin voittajaksi polki BMC-tallin Alessandro Ballan ja koko kilpailun ykköseksi ylsi Rabobankin Lars Boom. Nyt on viikko aikaa mietiskellä Espanja-aiheisia kokkauksia, Vuelta starttaa ensi lauantaina. 

Viimeiset lomapäivät ovat kuluneet pyöräilyn ja kävelylenkkien parissa jättäen keittiöpuuhat vähän vähemmälle. Tänään jääkaapin takaseinä näkyi pitkästä aikaa, viimeksi on ollut taloudessa näin vähän tuoreruokaa toukokuisen hävikistä herkuksi-kampanjan aikaan. Päivälliseksi keräilimme pihalta ja kasvihuoneesta kaikenlaista vihreää ja vähän sinistäkin, nyt kun innostuimme syömään kukkia. Salaattiainesten lisäksi paistoin kylmälokerossa viihtyneen naudanfileen pätkän ja muutaman esikeitetyn perunan paloina. Näistä saimme neljälle hengelle värikkään ja täyttävän salaatin. Huomenna on pakko käydä kaupassa!

Vihdoin Julian jäljillä, kantarellipiiras

Koko viikon olen aamuhetkinä selannut keittokirjaa, mutten ole saanut päätetyksi, mitä Julia Childin ohjetta kokeilisin. Käytimme belgialaismurekkeeseen kantarelleja ja niitä jäi puoli rasiallista. Löysin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta herkkusienipiiraan ohjeen ja ajattelin sen liippaavan riittävän läheltä ja tein piirakan täytteen kantarelleista. Samalla tuli estettyä hävikkikin, mikä on aina hyvästä. Käytin piirakkaan peruspohjaohjetta, johon tuli:

• 250 g vehnäjauhoja
• 125 g voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 1 kananmuna
• 1 tl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• 40 ml vettä

Keräsin vettä lukuunottamatta kaikki aineet  kulhoon. Puristelin ainekset  sormenpäillä leivänmurumaiseksi silpuksi. Lisäsin veden  muutamassa erässä ja sekoitin taikinan  tasaiseksi.  Annoin sen levätä jääkaapissa kelmuun käärittynä puolisen tuntia. Sillä välin valmistelin täytteen ja kuumensin uunin 225 asteeseen. Täytteeseen tuli:

• 2 pientä uutta sipulia varsineen silputtuna
• 3 dl kantarelleja muutamaan palaan leikattuina, pienet ja ehjät kokonaisina
• 1 rkl voita
• 1 tl sitruunamehua
• 1 rkl portviiniä
• ripaus suolaa
• ripaus mustapippuria
• 3 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• muutama raapaisu muskottipähkinästä
• 1,5 dl voimakasta juustoa, käytin Old Amsterdameria

Kuullotin sipulia voissa hetkisen ja lisäsin sienet pannulle. Kohta lisäsin pannulle sitruunamehun ja portviinin ja annoin pannulle muodostuneen liemen kiehua kasaan. Sekoitin sillä välin kerman ja kananmunat tasaiseksi velliksi ja maustoin sen muskottipähkinällä. Raastoin juuston. Kaulitsin taikinan ja asettelin taikinaa pieniin piirakkvuokiin ja yhteen pitkänomaiseen vuokaan. Käänteistottelin Juliaa, enkä sekoittanut sieni-sipuliseosta muna-kermaseokseen, vaan ripottelin sen piirakapohjille ja kaadoin sitten muna-kermaseoksen päälle. Ripottelin pinnalle juustoraastetta ja paistoin piirakoita uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Maistuivat alkupalana erinomaisesti. Alan yhä enemmän pitää sienistä.

Eneco Tour vetelee viimeisiään, huomenna ajetaan päätösetappi, olemme ehtineet katsoa kisaa melko vähän. Tänään ajettiin henkilökohtainen aika-ajo. On ollut mukava nähdä taas Alberto Contador kisaamassa, eivätkä Belgian maisematkaan hullummilta näytä. 

Belgialaista mureketta Eneco Tourin vilskeessä

Eneco Tour Belgiassa on hyvässä vauhdissa. Tallennusyrityksemme päivän lähetyksestä jäi vähän vajaaksi, mutta saimme selkoa, että Rabobank-tallin Theo Bos voitti massakirin.

Ei ollut helppoa löytää belgialaisia ruokaohjeita, ellei lasketa vohveliohjeita. Löysin kuitenkin muutamasta lähteestä lihamurekkeen, jonka kerrottiin olevan belgialaista perää. Ohje on kyllä hyvin yleismaailmallinen, enkä tiedä mikä siitä tekee erityisen belgialaisen. Tavallisesti en laita murekkeeseen portviiniä enkä konjakkia, joten omavaltaisesti päätin, että ne olivat ne belgialaiselementit! Otin ohjeen täältä ja sovelsin sitä tarpeen mukaan. Mureketaikinaan käytin:

• 700 g naudan jauhelihaa
• 1,5 dl korppujauhoja
• 1,5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 1 rkl tuoretta timjamia
• 1 rkl tuoretta oreganoa
• 1 rkl tuoretta salviaa
• 1 rkl tuoretta persiljaa
• 1 rkl tuoretta basilikaa
• 1 tl persiljasuolaa ja maisteltuani vähän lisää
• pippuria maun mukaan
• 1 rkl portviiniä
• 1 rkl konjakkia
• 2 pientä sipulia
• 1 iso valkosipulinkynsi
• 6 kantarellia
• 1 rkl voita 

Mittasin isoon kulhoon korppujauhon ja maidon ja sekoitin seoksen tasaiseksi. Jätin sen turpoamaan hetkeksi. Silppusin sipulit ja kantarellit pieniksi ja  paistoin niitä pannulla hetkisen, kunnes ne pehmenivät. Jätin ne jäähtymään pannulle, kun sekoitin yrtit ja mausteet turvonneseen korppujauhoon, samoin portviinin ja konjakin. Seuraavaksi sekoitin jauhelihan ja kananmunat mukaan ja lopuksi paistetut sipulit ja sienet. Paistoin pienen koepalan murekkeesta pannulla ja lisäsin vielä pippuria ja persiljasuolaa. Unohdin, että minulla on valmista lipstikkasuolaa, joka erityisesti sopisi lihamurekkeeseen, seuraavalla kerralla sitten! Muotoilin taikinasta pitkulaisen murekelimpun, jonka nostin voideltuun vuokaan.

Reunoille valmistelin lisäkkeiksi perunaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Leikkasin kaksi isoa perunaa ohuiksi veneiksi, viisi pientä porkkanaa paloiksi ja isonpuoleisen kesäkurpitsan pätkän suikaleiksi ja keräsin ne kaikki kulhoon. Jauhoin päälle pippuria ja suolaa ja luruttelin vähän oliiviöljyä, pyörittelin kaikki suikaleet mausteissa ja öljyssä ennen kuin asettelin ne vuokaan murekkeen ympärille. Muutama nätti kantarellikin pääsi ihan päällimmäksi timjamin- ja rakuunanoksien kanssa. Asetin lämpömittarin anturin murekkeen keskelle ja paistoin mureketta 230 asteessa ensin 30 minuuttia. Laskin lämpötilan sitten 200 asteeseen ja paistoin kunnes murekkeen sisälämpötila oli 68 astetta. 

Ei Julia Childia, ei belgialaista, mutta oululaista!

Keskittymiskykyni on nyt vähän kadoksissa, tämän viikon molemmat teemat ovat hunningolla. Onneksi on vasta tiistai. Ehdin vielä! Mutta perheenjäsenen syntymäpäivä sentään on vähän saanut aikaan vipinää keittiössä, söimme muhevat pihvit päivälliseksi. Siinä on kyllä ruoka, joka on hyvä, kun vaan malttaa pysyä perusasioissa. Kunnon raaka-aine, oikea lämpötila niin lihassa paistamisen alussa, kuin pannullakin, suolaa ja pippuria. Eikä muuta. No olihan sentään vähän muuta, valikoima salaatteja puutarhasta (oi, kuinka nautin sanoa, että puutarhasta), makeita herneenpalkoja ja Kokkeillaan-blogin ideasta mukailtuja täytettyjä tomaatteja. Ostin ihan tätä varten neljä suurta litteäpohjaista tomaattia, joista saisi sisukset kovertamalla hyvät pesät perunatäytteelle. Leikkasin tomaateista kantapuolelta hatun pois ja koversin sisukset pois, jätin tomaatit alassuin valumaan paperin päälle ja kun ne olivat kuivia, ripautin sisuksiin hieman suolakiteitä ja asensin yhden suuren basilikanlehden kuhunkin.

Keitin kymmenkunta pientä uuden sadon siikliperunaa kuorineen kypsiksi. Pilkoin yhden pienen sipulin silpuksi ja kolme jääkaapissa majaillutta pekoniviipaletta niin ikään. Paistoin niitä pannulla hetkisen. Muusasin kypsät perunat kulhossa karkeasti haarukalla ja lisäsin sipulin ja pekonin joukkoon. Mukaan meni myös yksi kananmuna ja noin puoli desiä kermaa sekä iso nippu yrttejä, pikkuisen persiljasuolaa ja paljon karkeaa pippurimurskaa. Sain aikaan maukkaan sattumaisen perunatäytteen, jolle oli käydä kuten Kokkeillaan-keittiössäkin. Maltoin kuitenkin täyttää tomaatit pullolleen ja lopun täytteen lusikoin kolmeen pieneen foliovuokaan. Teki kyllä mieleni syödä kaikki ylimääräinen täyte samantien, mutta maltoin mieleni. Paistoin tomaatteja ja ylijäämävuokia 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes perunatäyte näytti nätiltä ja tomaattikuori oli aavistuksen pehmennyt. Maistuivat hyviltä pihvin kavereina! Kiitos Kokkeillaan-keittiöön kivasta lisäkevinkistä! Menisi myös illallisruokana, jos ei ihan kaikkein fiineintä tarvitse olla. Voidaan valmistaa etukäteen loppupaistoa vaille ja on muuten täyttävää, yksi iso tomaatti parilla suurella lusikallisella täytettä on kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Yhden hedelmän satoja

Meillä on tänä vuonna pihassa muhimassa parikin yhden hedelmän satoa. Ei niistä varsinaisia festivaaleja saa aikaiseksi, ei kehitellä kokonaista menua yhden kappaleen ympärille. Mutta huomiota saavat niin ainokainen luumumme, kuin maissintähkämmekin. Käyn aamuin illoin tarkistamassa, että luumu on edelleen paikallaan ja silmämääräisesti mittailen, onko se kasvanut. Samoin maissintähkää tarkastelen ja silittelen sen hienoa kiiltävää kampausta. Omenia meille on tällä haavaa tulossa neljä, mikä on kaksi vähemmän kuin viime vuonna. Yksi karviaispensaistamme otti opikseen, moitimme sitä useana vuonna ja ääneen sanoimme viime vuoden olleen se last chance. Nyt se on pihan pensaista melkein muhkein! Se otti onkeensa. Millaisia käänteisjättisatoja teille tulee, hupsuja ja liikuttavia, ärsyttäviä tai lannistavia? Innostuiko joku tänä vuonna viimein kasvamaan, mikä ei enää saa armoa?

Luonnonkiharat

ps. Onko teillä vinkkejä liiallisen salvian hyödyntämiseen? Sitä puskee aivan vallattoman paljon. Olen jauhanut jo kuivumaan lipstikka- ja persiljasuolaa monta purkkia. Kävisiköhän salviakin suolan kumppaniksi samaan tapaan? Olen tosi huono käyttämään salviaa tuoreenakaan. Ottaisin vinkit ilolla vastaan!

Toipumisruokaa

Tiedättehän sen hetken, kun sairastelun jälkeen tuntee ensimmäisen kerran nälkää? Riippuu tietysti mitä on sairastettu, mutta joka tapauksessa on hyvä nopsasti laittaa ruokaa nenän alle, eikä sen tarvitse olla mutkikasta apetta, ennemminkin mietoa, helposti syötävää ja sulatettavaa. Tänään eilisen potilas kysyi huomattavasti kirkkaammin silmin, koska syödään ja se on aina helpotus kuulla. Muistin miten osuin jollain nettiselailulla hupaisaan videoon, jossa leikattiin hodarinakki spiraaliksi ja tuumin, että hot dogit ovat sopivaa syötävää, kun tarvitaan mahan täytettä. Meillä oli nyt ensimmäistä kertaa Vatajan nakkeja, meillä on nakkeja ylipäätään hyvin harvoin, mutta nyt kaupassa Vatajan nakit osuivat silmän korkeudelle sopivalla hetkellä.

Leikkasin nakit videon mallin mukaisesti, se kävi vähän helpommin, kuin talvinen spiraaliperunakokeiluni, mutta ajatus on aivan sama. Nyt ei sentään uppopaistettu, vaan spiraaliksi leikatut nakit pääsivät grilliparilalle. Niistä tulikin mukavan rapeita ja kierteisiin sai hyvin sijoitettua mieleisiä lisukkeita. Leikkasin kokeeksi myös muutaman kalpean grillinakin, mutta ne näyttivät hyvin aneemisilta paistettuinakin, kun vertasi vatajalaisiin, joissa oli mainio makukin. Tämä kehuskelu on aivan omakustanteista, noin sivumennen sanoen. Kuivattu sipuli keväiseltä Tanskan matkalta sopi hodariin hyvin ja oman kasvihuoneen salaatit edustivat terveellisyyttä, joskaan ne eivät kyllä oikein päässeet ääneen. 

Julia Child-kokkailuni odottaa vielä henkistä kypsymistään, olen jo rajannut mahdolliset reseptit alle sataan! Joten lähipäivinä jotain toivon mukaan pääsee lautasille asti. Pyöräilyrintamalla tapahtuu koko viikon taas, kun Eneco Tour pyörähti käyntiin. Tänään on Alberto Contadorin come back-päivä ja siellä hän näyttää Team Saxo Bank-Tinkoff-tallin paidassa polkevan hyvin joukkueen suojaamana. Belgialaisen ruoan tekemistä en ole ehtinyt tai muistanut ajatella, mutta jos joku hyvä ajatus putkahtaa päähäni, saatan sellaisenkin toteuttaa.

Oma pyöräilyni-intoni ei vielä osoita laantumisen merkkejä, olen totutellut kasaripösööni, kun olemme tehneet niin Jyväs- kuin Palokkajärvenkin kierroksia. Alan päästä tutuksi pyörän kanssa, mutta mielelläni ottaisin kyllä kippurasarvien tilalle viiksitangon, jollaista Kammenpyörittäjä jo metsästääkin minulle.

Julia Childin jalanjäljissä!

Luin Rouva Raadelmasta-blogista Julia Child-haasteesta ja innolla lähdin heti mukaan, tule sinäkin! Kokataan lempireseptejämme 5.-15.8.2012  välisenä aikana ja juhlistetaan Julian syntymän satavuotispäivää keittiöissämme ja lautasillamme!

Strömsön kautta L'Eroicaan

Viime syksynä Kammenpyörittäjä osallistui Italiassa L'Eroicaan, suureen vanhoilla pyörillä ajettavaan tapahtumaan. Minä en suurin surminkaan olisi halunnut osallistua hikisenä päivänä kymmenien kilometrien ajoon pölyisiä, mutkaisia ja mäkisiä Toscanan teitä pitkin. Olin mieluusti hengailemassa tapahtuman lähtö- ja maalipaikalla ja kiitin järkeäni, etten moisiin hullutuksiin ollut hurahtanut. Olihan se nyt mukavampaa istuksia varjossa puun alla ja siemailla viiniä. Mutta nyt olen tullut toteamaan, ettei ihmeiden aika ole ohitse. Olen vakaasti päättänyt, että ensi vuonna minäkin osallistun L'Eroicaan. 

Miten tässä näin on päässyt käymään? Sitä voi kyllä hyvällä syyllä kysyä. Monen vuoden aikana ainoa pyöräilyni on ollut se "kerran kesässä töihin ja ehkä kyydillä kotiin" ja ainakin kahtena edellisenä vuotena sekin on jäänyt väliin. Nyt olen kuitenkin innostunut taas ajelemaan ja olemmekin lomani aikana pyöräilleet melkein joka päivä. Olen opetellut ajamista lukkopolkimin, kuten kerroin jo aikaisemmin ja olen myös ottanut jo kontaktia maahan kyljelläni. Se olikin vain ajan kysymys, milloin joko unohdan, että kenkäni on kiinni polkimessa tai en ehdi sitä irrottaa, kun maan vetovoima puuttuu peliin. Ainoa mikä kärsi lievää vahinkoa, oli ylpeyteni eikä sekään ollut vaarallista. 

Eräänä iltana sanoin, että minua pitää toppuutella, mikäli alan puhua uuden pyörän ostamisesta. Onhan innostukseni sen verran tuoretta, että vanha pyöräni saa välttää ainakin ensi vuoteen. Kammenpyörittäjä alkoi katsella varpaitaan jotenkin vaivaantuneen näköisenä, kunnes sai kakistettua, että hänellä on jotain kerrottavaa minulle. En ehtinyt kuin loivasti hätääntyä, eihän tuollaisen fraasin jälkeen ole yleensä muuta kuin hankaluuksia tiedossa, mutta ei syytä huoleen, sillä hän kertoi ostaneensa minulle  pyörän. 

Keväällä Vaasassa Retrokilpurit-tapahtuman yhteydessä Kammenpyörittäjä tutustui henkilöön, jolla oli myynnissä useita ajamattomia kasaripolkupyöriä. 1980-luvun lopulla maastopyörät tekivät invaasion Suomeenkin ja siinä kohden pyöräliikkeisiin jäi käsiin sen aikaisia retkipyöriä, jotka eivät enää kelvanneet kenellekään. Tällaisen varaston tämä tuttava oli jossain vaiheessa hankkinut myydäkseen eteenpäin.

Kammenpyörittäjä oli tuuminut, että tuollaisen ajokin hän hankkii antaakseen sen minulle syntymäpäivälahjaksi, kun monien monituisten vuosien kuluttua täytän 50 (lue:4 vuoden kuluttua). Kun nyt olin juuri innostunut uudelleen pyöräilystä ja aloin puhua siitä, miten en saa ostaa uutta pyörää, kävi salaisuuden pitäminen liian vaikeaksi. Niin tulin tietämään, että minulle on Vaasassa jo ostettuna ja tuttavan tiloissa varastoituna vintagepyörä. Muutaman lauseen perästä olinkin jo yllytetty osallistumaan L´Eroicaan minäkin, en sentään vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna!

Tällä viikolla otimme t@b:n auton perään ja lähdimme kesän toiselle pienelle vaunureissulle. Maanantaina jätimme talouden nuoret kasvihuoneen vahdeiksi ja suuntasimme Vaasaan. Olimmehan kumpikin olleet siellä omin nokkinemme toukokuussa, joten oli nyt hauska yhdistää tietoutemme kaupungista. Pystytimme leirin Top Camping Vaasaan, jolla on oivallinen sijainti kaupungin keskustaan nähden. Kävimme ensin hakemassa pyöräpakettini kyytiin ja sitten tutustuimme Strömsön pihapiiriin ja nyt minäkin uskon, että se ihmemaa on olemassa. Illalla ajelimme pyörillä Strampen-ravintolaan syömään. En vieläkään tohdi ottaa kuvia ravintoloissa syömistämme ruoka-annoksista, mutta ilomielin kerron, että nauttimamme Strampen- ja Kvarken-menut olivat kumpikin oikein oivallisia! Seuraavana aamuna kävimme parin tunnin pyöräajelulla Vaasan keskustassa ja haimme Lidlin paistopisteestä maistuvat aamucroissantit.

Ota huikka!

Minikaravaanireissumme toinen kohde oli isäni kotiseutu, Merikarvia. En ollut käynyt siellä melkein kymmeneen vuoteen ja täytyy tunnustaa, ettei naismuisti ole kovin pitkä. Olin lähes varma, että tuolloin vuonna 2003 olisin käynyt sisareni kanssa isovanhempiemme haudalla ja olin muistavinani haudan sijainninkin Merikarvian kirkon juurella olevalla hautausmaalla.  Kävelimme kahteen kertaan hautausmaan läpi, muttemme löytäneet sukuhautaa. Kyselin iltasella muistikuvia sisareltani, muttei hänenkään naismuistinsa ollut sen kummempi. Merikarvian seurakunnan sivuilta löysin tiedon, että lähellä on toinenkin hautausmaa, vaikka olinkin ihan varma, etten ole siellä kyllä koskaan käynyt. Mutta olinpa vain, sillä sieltähän isovanhempien hauta löytyi, ja muutakin sukua.

Mericamping-leirialue oli aivan erinomainen, uudet siistit saniteettitilat, hyvä keittiö ja ystävällinen henkilökunta yhdessä upean sijainnin ja kohtuullisen  hinnoittelun kanssa saavat meidät kyllä vielä palaamaan tuonne toistekin. Vaikka olen ollut sitä mieltä, ettei kotimaassa pääse ihan  oikeaan reissuelämään, alan ottaa sanojani takaisin. Pitää vain lähteä tarpeeksi kauas omilta kulmilta, niin ihmisten murre on erilaista ja maito myydään erilaisissa purkeissa. Teimme ruokaa vaunun pienessä keittiössä, nautimme kesäillasta ja hintaan kuuluvasta nopeasta netistä.

Aamulla ennen kotiinpaluuta päätimme tutustua Reposaareen ja sen painolastikasvillisuuteen. Saaren satamamenneisyys vaikutti kiinnostavalta ja pyöräilimme parisen tuntia kauniissa pikkukaupungissa katsellen puutaloja, reheviä niittyjä ja kuohuvaa merta. Tuollaisessa paikassa olisi mukava asua, mitä rankempi sää, sen parempi! 

klikkaa kuvaa isommaksi

tämäkin suuremmaksi klikkauksella

Tänään oli sitten askartelupäivä Strömsön hengessä, eli Peugeot-pyöräni saattaminen ajokuntoon. Pyörä oli ollut pahvilaatikossa uudesta saakka, joten mitään vahinkoja siinä ei ollut pientä lokasuojan vekkiä lukuunottamatta. Osallistuin puuhaan lähinnä  kannustavasti jutustellen. Oli kyllä hauska nähdä, miten pyörästä sukeutui sähäkkä menopeli. Painoa pyörästä lähti monen kilon verran, kun lamppu, lokasuojat, tavarateline, lukko ja erinäinen määrä  turhiksi jääneitä kiinnikkeitä oli poistettu. Punnitsimme lukon, se painoi 560 g, se piti oikein tarkistaa, melkoisen painavalta sen tuntuikin. 

vaihe 1

vaihe 2

vaihe 3

Iltapäivällä pääsin kokeilemaan pyörää. Sain melkoisen flashbackin, sillä pyörä muistutti kovasti sitä 80-luvun puolivälin mintunvihreää Crescentiä, jonka ostin ylioppilaslahjarahoillani.