Ultrakirpeä limekiisseli

Tämä kirpeä italialainen kiisseli sopisi hyvin paletinpuhdistajaksi pitkälle aterialle, mutta jälkiruokana sen ohjeen otin. Siitä piti tulla vanukasta, mutta suurustin liian vähän, joten siitä tuli kiisseliä. Ja miten kirpeää! Puhdistui kyllä paletti kirkkaaksi! Ohje on täältä. Tein puolikkaan määrän ja siitäkin olisi riittänyt hyvin neljälle. Sen verran kirpeää se oli, mainitsinko jo?

Kirpeä limekiisseli

• 2,5 dl limemehua (minulla osana puolikas sitruuna ja vähän verigreippiä)
• 2,5  dl sokeria (vähensin määrää 2 desiin pöhköyttäni)
• 2 rkl maissitärkkelystä
• kermaa vaahtona koristeluun
• tuoretta minttua

Purista limeteistä mehu ja kaada se kattilaan. Mittaa mukaan sokeri ja maistele, onko sopivan makeaa. Minä muka luulin, että voin hieman vähentää sokeria, muttei olisi kannattanut. Kuumenna seosta, kunnes sokeri on liuennut mehuun. Vispilöi maissitärkkelys mukaan nopeasti ja keitä seosta muutama minuutti, kunnes se sakenee. En ole aiemmin tehnyt maissitärkkelyksellä vanukkaita, joten en oikein tiennyt miten paljon sen pitäisi sakeuttaa. Ohjeessa neuvottiin keittelemään koko ajan sekoittaen muutamia minuutteja. Kaada saennut seos annosastioihin (ne neuvottiin kylmentämään valmiiksi) ja pidä jääkaapissa ainakin 6 tuntia, yön ylikin. Koristele kermavaahdolla ja mintunlehdillä, minä raastoin päälle muutaman limenkuoren suikaleenkin. 

Raikasta ja silmiä siristävää, eikä ihan sellaista kuin piti. Kai. Ehkä.

Giro d'Italian 9. etappi on ensimmäinen aivan oikea vuorietappi ja sen profiilikin jo näyttää siltä, että kenelläkään ei tule olemaan kivaa. Minä vietän päivän töissä ja pääsen katsomaan tallenteelta sitten miten siinä käy.

Eilen kävi hassusti, niin hassusti, että epäilin jo omaa järkeäni, mikä on sangen harvinaista. Siihen yleensä luotan melkoisesti. Töistä tultuani laitoimme tallenteen päivän etapista pyörimään hieman alusta pikavauhtia, että pääsen jossain vaiheessa nukkumaankin. Maisemat näyttivät kauniilta ja Bob Jungels ajoi pinkkipaidassa. Noin 50 km kohdalta aloimme sitten katsoa tarkemmin ja olin edelleen aivan tyytyväinen. En tuntenut kommentaattoria, joka oli Eurosportin vieraana, mutta sujuvasti sitä kuuntelimme. Jossain vaiheessa ihmettelin, että mitä he puhuivat olympialaisista, mutta arvelin kuulleeni väärin.

Loppua kohden, samalla kun ihailimme kauniita maisemia, kiinnitin huomioni siihen, miten Nibalista ja Astanasta puhuttiin toistuvasti samassa lauseessa ja kummastelin asiaa, sillä Nibalihan ajaa tänä vuonna Bahrain-tallissa. Sen verran kaukaa kaikki kuvat olivat, etten saanut selkoa kuka on kukin. Loppuratkaisun kohdalla olin aivan kummissani, kun maaliin tuli ensimmäisenä aivan eri mies kuin Giron sivulla (Steephill ei vielä silloin tarjonnut lopputuloksia), mutta toiseksi kyllä tuli sama mies tuloksissa ja kuvaruudulla, mitä nyt talli oli väärä. Vueltan sivuilla on usein virheitä lopputuloksissa, Gironkin toisinaan, muttei yleensä kovin pitkään etapin jälkeen. Hetken siinä tuumittuamme huomasimme, että tallentimelta oli poimiutunut katsottavaksi joku viime kevään Giron etapeista, alkupään pätkä, jolloin silloinkin Bob Jungels oli kokonaiskilpailun ykkösenä. Voi ihmisen käsi! (näin sanottiin joskus 90-luvulla, kun haluttiin päivitellä jotain semikorrektisti, miksihän?)

Eilen kuitenkin etapin voitti Gorka Izaguirre ja Bob Jungels sai pitää pinkin paidan. Olen nyt vakuuttunut, ettei minun takiani tarvitsisi ajaa kuin pari kolme pätkää kutakin suurta ympäriajoa ja minä tuijottaisin niitä aivan tyytyväisenä vuodesta toiseen. Täydestä menisi. Nyt vain olisi hauska tietää mistä tallentimen uumenista tuo lähetys löytyi, sillä meillä on tapana poistaa katsotut etapin sitä myöten.

Hauskaa äitienpäivää kaikille äideille ja muutenkin mukavaa sunnuntaita, tämä lähtee duuniin!

EDIT: Nyt Giro on siirtynyt siihen vaiheeseen, josta minä pidän! Nairo Quintana nousi sunnuntain etapilla omalle paikalleen kilpailun kärkeen karmeassa loppunousussa Blockhausille. Siinä joutui Nibalikin antautumaan. Maanantaina kisa on vapaapäivällä, sunnuntaina kolaroineet hoitelevat naarmujaan ja parsivat ajopöksyjään ja kaikki valmistautuvat tiistaista aika-ajoa varten. 

Jouluaamun tähdenlento riisipuurosta

jäälyhtymuotia joululta 2013

Mielessäni on vieno haikeuden tunne, sillä päähäni pälkähti mahtoiko eilen olla viimeinen kerta, kun vietimme aattoa näin oman perheen kesken. Menossa elämänvaihe, jossa nuoret alkavat irtautua kodista, eikä vielä voi tietää, missä kukin ensi vuonna tähän aikaan on. Niinpä olin erityisen iloinen siitä, että tänä aamuna heräsin hiljaisessa, rauhallisessa talossa ja kaikki muut olivat vielä nukkumassa, mutta lähellä.  

Aatonaatolta jäi melko paljon riisipuuroa, jota olen säilyttänyt yhdessä muiden jouluruokien kanssa improvisoidussa lisäjääkaapissa ulkona, muutamassa lämpöasteessa. Siellä kaikki ruoka säilyy hyvin peiteltynä, eikä tarvitse komuta koko jääkaappia läpi jotain pientä etsiessään. Tein riisipuurosta jatkojalostetta jouluaamun brunssille.

Vatkasin purkillisen kuohukermaa, johon olin lisännyt pienen lusikankärjellisen vaniljatahnaa ja maustanut hieman sokerilla. Sekoitin pehmeän vaahdon puuroon joka notkeutui mukavan ilmavaksi. Olihan puurossa alunalkaenkin kermaa.

Keitin pienen annoksen vadelmakiisseliä pakastevadelmista. Kiehautin ne noin puolessa litrassa vettä ja makeutin sokerilla. Siiviöin marjat pois ja suurustin kiisselin teelusikallisella perunajauhoja, jotka sekoitin tilkkaan vettä. En tahtonut lopputuloksesta sakeaa kiisseliä, vaan enemmän mehukeittomaista. 

Valmistin hieman mantelipraliinia koristeeksi. Silppusin leikkuulaudalla muutamia manteleita paloiksi. Kuumensin ison paistinpannun melko lämpimäksi ja kaadoin sille noin 0,75 dl sokeria, joka alkoi pian sulaa pannulla. Vahdin sitä tarkasti, ettei se palaisi, mutten sekoitellut. Sokerista alkoi muodostua ruskettuvaa karamellia. Juuri kun arvelin, että sokeri pian palaisi, nostin pannun pois liekiltä, kaadoin karamellin leivinpaperin päälle leikkuulaudalle ja ripottelin mantelisilpun päälle. Kun praliini oli jäähtynyt, rikoin sen murusiksi. Olisi kannattanut laittaa mantelit jo pannulle, niin ne olisivat takertunet vielä paremmin praliiniin. Otin neuvoja tähän jouluisaan aamujälkiruokaan Nordic Diner-blogista.

Annokseen lusikoin ensin muutaman ison lusikallisen pehmeää riisipuuroa, valutin vadelmamehukeittoa ympärille ja ripottelin praliinia keskelle. Ei hassumpi tähdenlento.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

jouluaamun pudding

jouluna 2013 mansikka kukkii ja viinisuolaheinä kasvaa

Riisipuuroa haudutuspadassa

Edellisen kerran keitin riisipuuroa melkein vuosi sitten, aattoaamuna 2012. Tänä vuonna puuron paikka oli näin aatonaattona. Mustarastaat ovat ilmeisesti älynneet lähteä etelään, mikä ei olisi ollut tähän mennessä "talvea" aivan välttämätöntä. Sataa vettä, on mustaa ja märkää. Joulumielialani kohottamiseen riisipuuro ja sekametelisoppa olisivat oiva lääke. 

Hankin meille haudutuspadan marraskuussa, mutta kokeilut sen parissa ovat olleet melko vähäisiä, jos yhtä kertaa voi edes laskea. Tämä aamuna hipsin pantryyni ja nostin padan keittiöön. Sain joitakin aikoja sitten yhteydenoton Urtekramilta ja sen seurauksena pienen jouluisen näytepaketin, jonka tuotteille oli tänä aamuna käyttöä. Paketissa oli muuunmuassa luomukanelia, manteleita ja puuroriisiä. Paketin vastaanottaminen ei muutoin velvoittanut mihinkään, minun toivottiin mainitsevan, mikäli käyttäisin tuotteita postauksieni ruoissa. Fair enough.

Edit: kaupallinen yhteistyö, Urtekram

Katsastin puurovinkit sauvajyväsestä, siellä on hyvä valikoima haudutuspataohjeita. Olin aikeissa valmistaa myös porkkanalaatikon uunia vaille valmiiksi tänään, joten kypsensin riisit sitä varten samassa syssyssä. Lisäsin puuroa varten tarvimaani riisimäärään vähän ylimääräistä, jonka ottaisin padasta laatikkoa varten sivuun ennen puuron viimeistelyä.

Haudutuspataohjeissa mainitaan usein, etteivät maitotuotteet kestä pitkää hauduttamista, vaan voivat juoksettua. Niinpä puuro haudutetaankin vedessä ja lopussa mukaan lisätään maitotuotetta, tässä ohjeessa kermaa ja saadaan pehmeä maitoinen lopputulos. Minä virittelin puurotouhuja jo kuuden aikaan, sillä aamunvirkkuuteni ei ole vuodessa muuttunut miksikään. Neljän hengen puuroon ja porkkanalaatikossa tarvittavaan riisiin käytin:

• 4 dl riisiä
• 1,8 l vettä
• suolaa maun mukaan
• 2 dl kermaa

Mittasin riisin ja veden pataan ja laitoin padan "high"-haudutukselle kello kuudelta. Riisin kypsymistä odotellessani katselin lempisarjani jakson Yle Areenasta. Nuori Morse on niin hyvä, suosittelen! Tosin katsoin jaksosta vain kolmasosan ja nukuin vielä makoisasti yli kahdeksaan. Yhdeksän aikaan riisi oli kypsää, erotin siitä pari kauhallista porkkanalaatikkoa varten, ennen kuin maustoin jäljelle jääneen riisin suolalla, olisin voinut laittaa suolaa hieman enemmänkin. Kumosin mukaan kermaa ja sekoitin puuron tasaiseksi. 

Lisänä meillä oli normitapaan sekametelisoppaa, johon käytin pussillisen kuivattuja sekahedelmiä, jotka olivat niin pehmeitä, etteivät ne kaivanneet esiliottamista. Saksin hedelmät pienempiin paloihin sattumien määrän maksimoimiseksi ja keitin niitä hetken noin litrassa vettä. Lisäsin ruokosokeria sen verran, että liemi maistui sopivan makealta ja suurustin kiisselin kylmään vesitilkkaan sekoittamallani ruokalusikallisella perunajauhoja. Lurittelin suurusteen liedeltä sivuun nostettuun kiisselipohjaan, joka sakeni samantien. Käytin kattilaa vielä liekin päällä, kunnes kiisseli pulpahti kerran tai kaksi, jolloin kiisseli oli valmista. Kumosin sen lasikulhoon jäähtymään.

Jauhettu sponssikaneli pääsi vertailuun tavanomaisen kanelipurnukan kanssa rintarinnan. Olen täyttänyt tavallisen kanelipurkkini monia kertoja, enkä osaa sanoa kauanko purkillinen kestää. Ainakin aavistuksen nuhainen nenäni oli sitä mieltä, että juuri avattu luomukanelipurkki vapautti huomattavasti enemmän tuoksua, kuin normipurkin kannen avaus. Toiveikkaasti arvelin, että makukin oli intensiivisempi. Tällä kertaa mantelionnea oli vanhemmalla pojalla. Haudutuspadassa riisipuurosta tuli suloisen pehmeää ja maistuvaa, valmistus oli vaivatonta ja lopputulos erinomainen.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Tästä haluan kertoa kaikille, basilika-mansikkapiiras!

Olen mestari bongaamaan leivontaohjeita, joista ei heti hoksaa työn määrää. Kun olen ihastunut kuvaan leipomuksesta, päätän jo tehdä sen, vaikka sitten ilmenisi, että vaivaa on tiedossa. Tällä kertaa yhdistin kaksi ohjetta. Ensin tein piirakkapohjan 84th&3rd-blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Siihen tuli:

• 150 g vehnäjauhoja
• 90 g suolatonta voita
• 1 rkl öljyä
• 3 rkl vettä (näköjään 3, luin huonosti ja laitoin vain yhden)
• 1 rkl sokeria
• ripaus suolaa (ei jos suolassa on voita)

Kuumensin uunin 210 asteeseen ja otin esille pitkulaisen irtopohjaisen piirakkavuoan. Mittasin vehnäjauhot kuppiin ja laitoin sivuun. Mittasin kaikki muut ainekset uunin kestävään kulhoon. Käytin Pyrex-kulhoa kuten lähdeblogissani, eikä tämä ole maksettu mainos. Kulho lienee vanhimpia keittiövälineitäni. Sekoitin aineksia hieman ja nostin kulhon uunipellille uunin keskikorkeudelle viideksitoista minuutiksi. Sinä aikana voi suli ja ajan tullessa täyteen, alkoi liemi hieman kuplia ja ruskettua reunoiltaan. Noudatin edelleen JJ:n neuvoa siitä, että otin paksun patakintaan kumpaankin käteeni ja nostin kuuman kulhon puiselle leikkuulaudalle. Kintaat käsissäni kaadoin jauhot liemeen ja sekoitin edelleen kintaat käsissäni puukauhalla seoksen taikinapalloksi. Kulho oli todella kuuma, joten kinnas kauhakädessäkin oli hyvä varotoimenpide, etten vain tarttuisi epähuomiossa kuumaan kulhoon paljain käsin. Kumosin taikinapallon piirakkavuokaan ja taputtelin sen joustavalla nuolijalla mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Heti, kun taikina hieman jäähtyi, taputtelin vielä sormin taikinaa reunoille ja pistelin siihen haarukalla reikiä kauttaaltaan. Paistoin pohjaa noin 15 minuuttia ja nostin sen sitten jäähtymään. 

Taikinatoimien lomassa tein täytehommia. Niihin otin neuvot Kitchen Vignettes-blogista. Siellä oli tehty piirakka alusta asti, mutta halusin tosiaan kokeilla tuota ylläkuvattua vähän erikoisempaa metodia piirakkapohjan tekoon. Aluksi valmistin basilikasiirapin uuttumaan. Siihen meni (määrät hieman muunneltuina):

• 1,5 dl vettä
• 2 dl sokeria
• niin paljon tuoretta basilikaa kuin sielu sietää

Mittasin kattilaan veden ja sokerin ja kuumensin ne kiehumispisteeseen, sekoittelin verkkaisesti. Kun sokeri oli kokonaan liuennut veteen ja seos oli kiehumaisillaan, nostin kattilan tulelta ja kippasin kevyesti silputun basilikan mukaan. Jätin siirapin jäähtymään ja saamaan makuaan basilikasta. Tämä olisi ollut hyvä tehdä jo eilen ja jättää siirappi tekeytymään yön yli, mutta arvelin muutaman tunninkin olevan auttava aika. 

Kiisseliä varten tarvitsin:

• 3,5 dl maitoa
• 0,6 dl sokeria
• 4 kananmunan keltuaista
• 1 rkl vaniljauutetta
• 2 rkl maissitärkkelystä
• taas niin paljon basilikaa kuin sitä liikenee

Erottelin keltuaiset kulhoon ja mittasin mukaan sokerin, vaniljauutteen ja maissitärkkelyksen. Vatkasin seoksen vaalean keltaiseksi, kuohkeaksi seokseksi. Kuumensin maidon ja basilikan paksupohjaisessa kattilassa lähelle kiehumispistettä. Kaadoin maidon siivilän läpi keltuaisvaahtoon, jolloin basilikan lehdet jäivät siivilään. Sekoitin nopeasti vispilällä kiisselipohjan tasaiseksi ja pesin ja kuivasin paksupohjaisen kattilan. Kaadoin kiisselipohjan takaisin kattilaan ja aloin lämmittää sitä uudelleen sekoitellen vispilällä, vaikka puulusikka olisi parempi. Kiisseli sakeni nopeasti oikein hyväksi ja kaadoin sen lasikannuun jäähtymään. 

Piirakan kokoaminen tapahtui sitten myöhemmin. Siivilöin basilikasiirapin pieneen kannuun. Kun piirakkapohja oli jäähtynyt kokonaan, otin sen varovasti pois vuoastaan. Lusikoin kylmentynyttä vaniljakiisseliä piirakkapohjan syvennykseen niin paljon, kuin siihen änkemättä sopi. Asettelin puolikkaiksi leikkaamiani mansikoita kiisselin pinnalle ja sutikoin mansikoille basilikasiirappia, aivan ylimmäksi sommittelin muutaman basilikan lehden. Onneksi en ollut parturoinut ihan kaikkia lehtiä aamuisessa innossani. Laitoin piirakan jääkaappiin jäähtymään tarjoilulämpötilaan. Basilika sopi aivan suloisesti yhteen mansikan kanssa ja tämä minulle uusi piirakkapohja oli todella verraton. Suosittelen lämpimästi! Oli vaivansa väärti. 

Lisäys: basilikasiirappia meni tähän piiraaseen vain aivan pieni tilkka, mutta säästin loput ja meinaan keksiä sille jotain muutakin käyttöä.

Sadas Tour de France päättyy tänään myöhään illalla. Enpä ole varma, jaksanko valvoa sinne asti, mutta toivon Chris Froomen lunastavan kokonaiskilpailun voiton, Mark Cavendishin voittavan etapin ja Nairo Quintanan kuittaavan sekä nuorten- että mäkipistekilpailujen ykköspaikat. Suosikkini Alberto Contador taitaa vetäytyä nuolemaan haavojaan, sillä olin ymmärtävinäni, ettei hän lähde ensi kuun lopussa puolustamaan viime vuotista la Vueltan voittoaan. Tämän vuotinen Tour on ollut viihdyttävä ja paikoin jännittäväkin, mutta ei aivan henkeäsalpaava. Jäämme odottamaan la Vueltaa.

Joulupuuroa ja sekametelisoppaa

mustarastas jouluaattoaamuna

Peilikin sen kertoo, ettei tässä olla enää mitään tytönhupakoita. Toinen varma kypsymisen merkki on se, että aamulla herätessään on iloinen, kun kello on jo kuusi. Talo oli tänä  aattoaamuna ihanan hiljainen, mitä nyt tiskikone  hurisi ja liesituuletin humisi. Muut perheenjäsenet vielä nukkuivat, teinit teiniyttään ja Kammenpyörittäjä työyön jälkeistä pikakoomaa. Riisipuuro tekeytyi vesihauteessa, sekametelit turposivat kattilassa odottaen kiisselitemppua ja porkkanalaatikko kypsymistä uunissa. Kinkkurasvat vartosivat kompostivastaavan hellää huolenpitoa, piti kyllä huomattavasti valostua, ennen kuin tohtisi tuonne tontin laidalle, samalla reissulla lintuystävämme saisivat pöydän koreaksi. Ystäviemme leivinuunista illalla toimitettu kinkku varmasti esitti jo kutsuhuutoja sinapin ystävälle, muttei se kuulunut varaston jääkaapista tänne asti. Kaikki hyvin, rauha tiluksilla.

Keitän riisipuuroa oikeastaan vain jouluna, vaikka se onkin aivan herkkua, kun sen sille vain antaa aikansa. Keitin neljän hengen annoksen ja siihen meni:

• 2 dl puuroriisiä
• 2 dl vettä
• 1 l kulutusmaitoa
• 1 tl suolaa
• 1 manteli

Mittasin haudekattilan yläosaan riisit ja veden ja annoin hetken aikaa näiden kahden ainekset tehdä tuttavuutta. Kun vesi oli alkanut imeytyä riisiin, lisäsin maidon ja sekoittelin puuroaihiota niin, ettei riisi jäänyt paakkuihin. Sitten vain kaasu pienelle, kansi päälle ja odottelemaan perheen heräämistä. Sekoittelin puuroa noin vartin välein ja kolmen vartin kuluttua puuro alkoi sakeutua kunnolla. Lisäsin suolan ja maistelin sopivuutta, riisipuuro kyllä tarvitsee suolansa! Tunnin keittelyn jälkeen puuro oli sakeaa ja kermaisen pehmeää, piilotin sekaan mantelin hyväonnisen löydettäväksi.

• pussillinen kuivattuja sekahedelmiä
• 1 l vettä
• 3 rkl ruokosokeria
• 2 rkl perunajauhoja + tilkka vettä sakeuttamiseen

Pohjoisessa sekahedelmäkiisseliä sanotaan sekametelisopaksi. Sitäkään en tee kuin kerran vuodessa, juuri riisipuuron kaveriksi. Pilkoin pussillisen sekahedelmiä pienempiin paloihin saksilla suoraan kattilaan. Laskin päälle vettä ja lusikoin joukkoon ruokosokeria. Keitin hedelmiä noin kymmenen minuuttia ja maistoin sokerin sopivuuden. Sekoitin pienessä kupissa perunajauhon vähän alle desiin kylmää vettä, niin että seoksesta tuli tasaista valkoista lientä. Nostin kiisselikattilan pois tulelta ja lurutin perunajauhovellin norona sekaan ja hämmensin samalla kiisselin tasaiseksi. Se sakeutui samantien. Nostin kattilan takaisin liekille ja annoin kiisselin pulpahtaa kerran ja jätin sen sitten jäähtymään kylmälle levylle. Vähän jäähtynyt sekametelisoppa kuuman riisipuuron kanssa kunnolla hiekoitettuna, se on herkkua! Onni suosii ensi vuonna Kammenpyörittäjää.

Karpaloperjantai

Tänä syksynä kotimme lähellä olevalla suolla (koordinaatit salaisia) on todella paljon karpaloita, noita soidemme pikku vitamiinipommeja. Kammenpyörittäjä keräsi jo eilen pienen ämpärillisen marjoja, mutta sanoi niitä jääneen vielä runsaasti. Niinpä tämä aamuna myös taloutemme sohvavastaava ryhdistäytyi, nousi polkupyörän selkään ja pyöräili vaativan 10 minuutin matkan suon reunaan. Kaunis, aurinkoinen sää ja sopivan pieni ämpäri siivittivät minutkin poimimaan innokkaasti karpaloita, joita oli tosiaan aivan tolkuttoman paljon. Aiemmat kokemukseni karpaloiden poimimisesta ovat olleet sen kaltaisia, että yksi marja siellä ja toinen täällä, mutta nyt oli toisin. Suo oli paikoin melkoisen kostea, sen sain kokea myös ihan rähmälläni, sillä unohduin liian pitkäksi aikaa sijoilleni ja kaunis punainen kumpparini imeytyi suohon, jolloin seuraava askel jäikin haaveeksi ja otin kontaktia ainakin muutamaan eri sammallaatuun. Kiitos nykyisten ulkoiluvaatemateriaalien, ei muuta kuin rivakka suoveden kiertäminen pois polvista ja jatkamaan poimimista! Saimme parissa tunnissa viitisen litraa karpaloita, kylmät varpaat ja punaiset posket. 

Kotona oli ohjelmassa tietysti marjojen puhdistamista, joka ei ollutkaan kovin työlästä, suolta poimittujen karpaloiden seassa oli vain vähän kuivia heinänkorsia. Kammenpyörittäjä kehitti pikaisen iltapäivälämmikkeen, jonka nimesimme suoshotiksi. Pari lusikallista marjoja survottiin soseeksi. Lusikallinen sosetta, jääpala ja pikku tömpsy vodkaa talouden pienimpään lasiin, pinnalle muutama ehjä marja. Kylläpä puistatti (hyvällä tapaa) ja lämmitti. 

Suurin osa karpaloista päätyi sellaisenaan pakastimeen, mutta puolisen litraa meni tämän päivän jälkiruokaan, karpalokiisseliin. Laitoin puoli litraa marjoja ja litran vettä kattilaan ja annoin kiehua hetken aikaa, karpalot poksahtelevat iloisesti kuumetessaan, joten kansi ja varovaisuus oli paikallaan, kuuma karpalotirskaus ei tehnyt kauhakädelle hyvää eikä ollut niin kiva siivota liedeltäkään. Jätin kiehahtaneen kiisselipohjan kattilaan hautumaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana lopun suosaaliin puhdistaminen jatkui. Siivilöin marjojen kuoret pois liemestä ja painelin marjamössöä varovasti kauhalla, varoen niitä marjoja, jotka vielä eivät olleet poksahtaneet. Kaadoin siivilöidyn karpaloliemen takaisin puhtaaseen kattilaan ja kuumensin sen uudelleen, lisäsin mukaan ruokosokeria sen verran, että liemen kirpeäys taittui ja maku oli sopivan makea. Sekoitin noin 5 ruokalusikallista perunajauhoa tilkkaan vettä ja kaadoin suurusteen ohuena nauhana mehuliemeen ja nostin sen vispilällä kevyesti sekoittaen pulpahtamaan kerran tai kaksi, jolloin kiisseli sakeni. Kaadoin kiisselin kulhoon jäähtymään ja nautimme sen iltaisena jälkiruokana kermavaahtolusikallisen kanssa. 

Päivällisellä meillä oli toinen erä ravioli vs minä. Sen lopputuloksesta tuonnempana.