lauantai 28. toukokuuta 2016

Keittiöpeikko pitkästä aikaa - zabaione ja pari tunnustusta


Eilen minulla oli täydellinen nollapäivä, en tehnyt mitään muuta kuin kävelin aamulla lenkin. Sen jälkeen velttoilin, pötkötin sohvalla, otin päiväunet ja katsoin puolet Tuulen viemästä. Kuka katsoo puolet Tuulen viemästä? Kammenpyörittäjä oli poissa kotoa ja minä söin pahaa ruokaa. Ostin pakastepizzan, melkein poltin sen ja söin sen, vaikka se oli pahaa, kuten sanottu. Jälkiruoaksi söin riisisuklaata, joka oli maistuvaa kuin styroksi. Söin senkin kokonaan. Eli niin hyvin minulla meni. 

Tänään oli hieman parempi päivä monessa mielessä. Giro d'Italia äityi jo eilen todella jännittäväksi ja tänään jännitys säilyi aivan toiseksi viimeisen etapin loppuun asti. Vincenzo Nibali näytti eilen voimansa ja pisti epäilijöille jauhot suuhun. Tänään hän pinnisti itsensä kokonaiskilpailun kärkeen ja huomenna seremoniallisessa päätösetapissa vain kirimiehet kamppailevat etapin voitosta. Nibali on jo Giron ykkönen. 

En ole pitkään aikaan kaatanut yhtään keittiöpeikkoa, mutta tänään sen tein. Olen kerran tehnyt zabaionea ja se oli vuonna 1989. En muista enää onnistuiko se, mutta mielikuvani on, ettei. Nyt kokeilin Herkullisen ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjassa ollutta ohjetta, siinä käytettiin Marsalaa ja sitä meillä oli juuri avattu pikkupullo. Monessa ohjeessa käytetään kuohuviiniä, jopa samppanjaa, mutta Marsala olisi ilmeisesti se oikein alkoholi tähän viinivaahtoon. Tein puolikkaan annoksen kirjan ohjeesta, meitä oli kolme syömässä. Kirjan annoksen kerrotaan riittävän neljälle, mutta puolikas riitti hyvin kolmelle. Kirjaan tähän ylös neljän hengen annoksen, sillä tekemäni määrä oli sen verran pieni, että oli hieman vaikeuksia saada keltuaisvaahto muodostumaan.

Zabaione - marsalaviinivaahto marjoille

  • 4 kananmunan keltuaista
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 dl Marsala-viiniä
  • 2 tl sitruunamehua
  • mansikoita
  • minttua
Laita kattilaan hieman vettä ja kiehauta se. Sovita mikä lasi- tai metallikulhoistasi sopii kattilan päälle niin, ettei kulhon pohja osu kiehuvaan veteen. Ota kulho vielä pois kattilan päältä. Erota keltuaiset ja laita ne kulhoon, samoin sokeri. Vatkaa seosta muutamia minuutteja niin, että siitä tulee vaaleankeltaista vaahtoa. Kaada mukaan viini ja sitruunamehu ja nosta kulho lempeästi kiehuvan vesikattilan päälle, varmista, ettei pohja osu veteen. Vatkaa seosta niin kauan, että siitä tulee ilmavaa, pehmeää tasaista kastiketta, johon jää vatkaimista pehmeitä kierteitä, kun nostat vatkaimen pois vaahdosta. Tämä vie noin 10-15 minuuttia. 

Kaada kastiketta tuoreiden marjojen päälle. Minä tarjosin zabaionen mansikoiden kanssa ja laitoin vielä annoksen päälle muutaman mintunlehden. Pidimme kovasti tästä jälkiruoasta, jonka söimme yhdessä kahvin kanssa. Aivan turha keittiöpeikko!


torstai 26. toukokuuta 2016

Kirsikkapaistos - torta di ciliegie



Kokeilin heti tuoreeltaan toistakin ohjetta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Ostin eilen vähän kirsikoita ja niille oli kirjassa sopiva jälkiruokaohje. Koska olimme tänään kahden kesken päivällisaikaan, puolitin ohjeen. Alle kirjaan ohjeen kirjan mukaisesti.

Torta di ciliegie - kirsikkapaistos

  • 1 l (noin 600 g kirsikoita)
  • 160 g mantelijauhetta
  • 1 dl vehnäjauhoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 kananmuna
  • 2 keltuaista
  • 50 g sulatettua voita
  • 3,5 dl maitoa
  • 2 valkuaista vaahdotettuna
  • tomusokeria
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele vuoka (noin 30 senttinen). Poista kirsikoista kivet ja levittele kirsikat vuoan pohjalle. Sulata voi ja sekoita keskenään mantelijauhe, vehnäjauho, sokeri, vaniljasokeria, suola ja leivinjauhe. Lisää mukaan kananmuna ja erotellut keltuaiset, maito ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset ja lisää ne käännellen mukaan taikinaan. Kaada taikina vuokaan kirsikoiden päälle. Paista uunissa noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanvärinen. Jäähdytä hieman ja sirottele päälle tomusokeria, tarjoa tuoreiden kirsikoiden kanssa, kenties vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kanssa. 

Epäilin hieman tätä jälkiruokaa, sillä se vaikutti niin samanlaiselta kuin ranskalainen clafoutis, josta en erityisesti pidän sen pannukakkumaisen rakenteen vuoksi. Tässä paistoksessa oli mantelijauheen ansiosta (?) hieman kakkumaisempi rakenne ja pidin siitä melko paljon. Kahvin kanssa kyllä maistui! Kahden ohjeen ja kirjan selailun perusteella uskallan kyllä suositella tätä keittokirjaa muillekin. Muutamissa ohjeissa on harmillisia typoja, useita samassa ohjeessa, mutta sellaisia en huomannut, jotka vaikuttaisivat ohjeiden toteuttamiseen. Kirjan kuvat ovat kauniita ja tarinat Vittorio Gianninin suvusta ja lapsuudesta ovat kiehtovia. 


Katsoimme jälleen pyöräilyä tallenteelta. Iloksemme nykyinen tallentimemme toimii mainiosti, samoin se, että Giro-lähetyksiä edeltää ja seuraa Giro-ekstralähetykset. Niinpä niitä tapauksia ei ole ollut, että lähetysaika ja sitä myöten tallennus olisi loppunut siinä vaiheessa, kun maaliin on 3 km. Giro d'Italian 18. etappi oli suorastaan tuskallisen pitkä, 240 km. Ykkösenä ehti maaliin Matteo Trentin, hän jekutti loistavasti Moreno Moserin. Aivan upea loppu tälle etapille! Kokonaiskilpailua johtaa Steven Kruijswijk pinkissä paidassa. Jäljellä on kaksi kovaa vuorietappia ja sunnuntainen seremoniallinen päätösetappi. Huomiselle on olemassa lumivaara, sillä etapin reitti kulkee korkealle vuoristoon. Toivotaan, ettei lumi aiheuta ongelmia.


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Sienalainen sitruskakku uudesta keittokirjasta



Kammenpyörittäjä hommasi meille uuden keittokirjan, meillähän niitä ei juurikaan ole. Mutta hyvän kirjan hommasikin, niin kauniin ja innostavan. Kyseessä on Maritta Joutjärven ja Vittorio Gianninin upouusi Herkullisen ruokien ja tarinoiden Toscana. Ihastuin kirjaan jo kannen perusteella, mikä on minuksi huomattavaa innostumista, sillä olen hyvin kriittinen keittokirjojen kansien suhteen. 

Kokeilin tänään kirjasta ensimmäistä ohjetta, Torta seneseä. Siinä oli muuten niin hyvänmakuinen taikina, että teki taas mieli olla paistamatta, syödä salaa koko taikina parempiin suihin. Kirjan ohjeessa käytettiin sitruunaa, mutta herran tähden, meillä ei ollut yhtäkään sitruunaa koko talossa. Yksi appelsiini oli ja laitoin sitten sitä. Kokeilen kyllä kakkua sitruunankin kera, kunhan niitä muistan ostaa. 


Sienalainen sitruskakku

  • 150 g voita
  • 1 dl marsalaa
  • 0,5 dl appelsiinimehua (alkuperäisessä ohjeessa sitruunamehua)
  • 5 dl vehnäjauhoa 
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna (alkuperäisessä sitruunan kuori)
  • 3 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja valmistele 2 litran vuoka voitelemalla ja jauhottamalla se huolellisesti. Mittaa kattilaan voi, mehu ja marsala. Kiehauta ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Mittaa kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen rasva-nesteseosta ja kuivia aineita, muista lisätä sitruskuori mukaan. Sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 40-45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, kun tikku on pistoksen jäljiltä puhdas, on kakku kypsä. Odota noin 10 minuuttia ennen kuin kumoat kakun. Tarjoa sitä tomusokerilla koristeltuna, meillä oli se päässyt loppumaan kokonaan. Myös marjat ja jäätelö tai vaniljakastike sopivat kakun seuraksi. 


Giro d'Italian 17. etappi  on taas tallenteelta katsottavana, vielä on matkaa melkein sata kilometriä. En uskalla katsoa Giron sivuja, etten spoilaa etappia itseltäni. Niin ollen en osaa sanoa oikein hyvin, mitä juuri nyt on tekeillä. Huomenna toivottavasti ehdimme katsoa etapin aivan ajallaan. 



tiistai 24. toukokuuta 2016

Porchettaa täälläkin


Tänään meillä viimein oli porchettapäivä, possupötköni lepäsi jääkaapin nollalaatikossa tähän aamuun asti vakuumissa. Olin miettinyt millä konstein sen kypsentäisin ja päädyin parin vaihtoehdon kautta crock potiin. Ensin ajattelin laittaa possun uuniin pusseineen päivineen 80 asteeseen, kuten ammattilaiskokit neuvoivat HKScanilla perjantaina. Muistin kuitenkin, että uunissamme saattaa olla jotain vikaa, sen lämpötila tuntuu seilaavan sen verran, etten uskaltanut luottaa, ettei lämpötila nouse välillä korkeammaksi ja saisi pussia sulamaan uuniin. 

Seuraavaksi mietin sirkulaattoria ja sous vide-menetelmää. Risto Mikkola neuvoi, että sielläkin 80 astetta ja 6-8 tuntia on sopivat. Kun katselin netistä ohjeita, kaikissa puhuttiin 36 tunnista! Niinpä hylkäsin senkin vaihtoehdon nyt, kun niin palavasti halusin saada hyvän possuaterian aikaan, en halunnut ottaa mitään riskiä. 

Onneksi osuin ohjeisiin, joissa possurulla laitetaan crock potiin. Niinpä hain heti haudutuspatani esille ja aloitin päivällispuuhat aamuseitsemältä. Tällaista on tämä vuorotteluvapaalaisen elämä. Käyttämässäni ohjeessa possulle laitettiin sipulista peti padan pohjalle ja minä muistin, mitä olin unohtanut lauantaina. Olin tehnyt työporukan kekkereille marinoituja punasipuleita hampurilaisia varten ja unohtanut ne kotiin, en onneksi kynnykselle, vaan jääkaappiin. Nyt ne alkoivat olla jo hyvän sijaan taivaallisia ja lusikoin niin padan pohjalle hyvän kerroksen. Säästin hieman tarjoilua varten, samoin mietin leivän leipomista. 

Nostin vakuumista poistetun porchettarullan sipulipedille, jonne olin pilkkonut myös muutamia nahistumisuhan alla olleita aprikooseja. Laitoin padan ensin high-asetukselle noin tunniksi ja sitten low-asetukselle loppupäiväksi.

Kun ruoka-aika lähestyi ja possurullan lämpötila oli reilut 80 astetta, nostin rullan varovasti tarjottimelle. Käärin rullan moninkertaiseen folioon, annoin sen levätä puolisen tuntia. Kuumensin grillin oikein kuumaksi ja nostin rullan parilalle saamaan rapeaa pintaa, kääntelin sitä niin, että koko pinta rapeutui. Leikkasin rullaa koossapitäneet paistinarut poikki ja leikkasin rullasta viipaleita.



Tarjosin rullaa näppituntumalla tehdyn leivän kanssa. Se oli tavallinen vehnäleipätaikina, jonka maustoin marinoidulla sipulilla, mustilla kivettömillä oliiveilla ja raastetulla parmesanilla. Muotoilin pitkulaisen leivän, jota kohotin leipävuoassa ja paistoin kypsäksi. Tästä leivästä leikkasin viipaleita joille nostin porchettasiivun, marinoitua sipulia, aiolia ja ruohosipulia.




Vastaavia possypötköjä on valmistettu ainakin Kananpoikien Bistrossa ja Kamera & Kauha-blogissa. Aterialla nauttimamme oluet meille tarjosi Saimaan Juomatehdas, jolta sain mukavan puuhalaatikon, jossa oli siidereitä ja oluita sekä olutlaseja, kiitos sinnekin!

Giro d'Italian kolmas jakso alkoi tänään lepopäivän jälkeen. Katsomme päivän lähetystä nyt tallenteelta ja matkaa maaliin on vielä noin 60 km. Ei ole muuten nälkä, kun söimme kunnon annokset porchettaa tuoreen leivän kanssa. Tein Kammenpyörittäjälle valmiiksi tee-työkaverisi-kateelliseksi-annoksen huomista varten valmiiksi ja luulen, että muutenkin kyllä pärjäämme pötkylälle ja saamme sen syötyä kokonaan.


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Jumbon naapurissa


Olen vuosien varrella ollut usein työmatkoilla Helsinki-Vantaan lentoaseman naapurissa ja majoittuneena lentokenttähotelleihin, milloin mihinkin niistä maanpäällisistä paratiiseista. Kun lapset olivat pieniä, oli mukavaa päästä välillä yksin hotelliin. Kyllä sen päivittäisen kurssiosuudenkin kesti, kun pääsi illaksi mököttämään hotellihuoneeseen. Jos oikein hurjaksi heittäydyin, niin menin Jumbon kauppakeskukseen kävelemään tunniksi, ehkä ostin pussin Ässämixejä ennen kuin menin takaisin hotellihuoneeseeni. Niin hurja minä olin. Mennen tullen haistelin HK:lta tulevia nakkituoksuja, se oli oleellinen osa näitä matkoja. En tuolloin koskaan ajatellut, että menisin vielä HK:lle käymään, että minä ihan itse kokkailisin siellä essu päällä ammattikeittiössä, mutta niinpä vain kävi.


Tämän viikon perjantaina osallistuin Bloggaajien Meat&Fire-kurssille, jonne sain kutsun Pohjanmaan keittiökuningattarelta, Nannalta. Koska minulla ei ole nyt tänä vuonna enää mitään varsinaista tekemistä, en kuvitellutkaan kieltäytyväni kutsusta, taisin ilmoittautua sinne jo Kivistön Insta-kommenteissa, kun Nanna oli ehtinyt sanoa vasta "kiinnostaako jotain..." Aikanaan sain sitten varsinaisen kutsunkin, joten ei voine sanoa, että olisin varsinaisesti tunkenut paikalle kutsumatta. 



Se täytyy kyllä sanoa, että vähän tarkemmin olisi voinut paikan ilmoittaa, siis sen millä puolella valtavaa korttelia sisäänkäynti on. Toisaalta minunhan pitäisi nyt periaatteessa rakastaa kävelyä ja olihan se mukava katsella teollisuusrakennuksia pari kierrosta, noin 5 km siinä taapertaessa. Antti tuli onneksi mukaan kävelykaveriksi, kun olin toisella kierroksella. 

Pienoisen viiveen jälkeen puoli yhden aikaan pääsimme aloittamaan melkoisen ruokailoittelun. Meidät otti vastaan hilpeä sakki, minä en muista juuri koskaan juuri kenenkään nimiä, suokaatten anteeksi, mutta Risto Mikkola (HKScan Pro) jäi sattuneesta syystä mieleen, tosin voisin myös muistaa hänen nimekseen Mikko Ristola, mutta sekin liippaisi riittävän liki. Vaikutti siltä, että kokit ovat sen verran sopeutuvaista sakkia puheittensa perusteella, että melkein mikä vaan käy. Kutsusta lunttasin, että kokintakkeihin sonnustautuneina oli myös Janne Leppänen (mies joka maisteli salaa juustopalleroita, HKScan Pro), Vesa Saaristo (grillin äärellä, Dieta) ja Petri Nygård (neuvoi miten mainitut juustopallerot tehtiin, Unilever). 


Meitä blogaaneja oli paikalla vähän vähemmän kuin oli kutsuttu, viime hetken peruutukset kutistivat joukon seuraavanlaiseksi:

Aluksi saimme syödäksemme hieman porchettaa ja juodaksemme Pilsner Urquellia ja niillä evähillä iltapäivä polkaistiin hyvin käyntiin. Blogaaneja ei tarvitse kahta kertaa käskeä, jos tarjolla on gummihanskoja, esiliinoja ja teräviä veitsiä, he kyllä alkavat toimeen. Minä olin jo oma-aloitteisena etukäteistehtävänä leikannut vasemman etusormeni halki viikkoa aikaisemmin, joten sekin puoli oli jo hoidettu. 

Mulle kans tämmöinen kuvaustarpeistohylly! Vaikka autotalliin 30 polkupyörän tilalle?
Kolmen hengen ryhminä aloimme valmistella myöhemmin syötävän aterian osasia. Minä osuin ryhmään, jossa tehtiin juustopalleroita ja ohje oli mykistävän lyhyt. Sellaisia ne vissiin ammattikeittiöissä ovat, eivät ala blogaanityyliin: "ota esille se nätein kulho sieltä vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä". Kolmen naisen voimin saimme pallerot uuniin noin 20 minuutissa. Toinen ryhmä tutustui Mibrasa-hiiligrilliin, latoivat sinne sellaisen määrän lihaa, että heikompia hirvitti. Ryhmä kolmonen sai eteensä kunnon palat possunkylkeä ja -niskaa. Risto esitti ensin kuinka se tapahtuu ja sitten blogaanit tekivät perässä. Etenkin rullan sitominen näytti hyvin dramaattiselta toiminnalta, siinä käsiä leviteltiin ja rannetta kierrettiin, narua kului ja nauru raikui. 


Jokainen ryhmä pääsi vuorollaan porchettahommiin, grillin äärelle ja tekemään muita ateriavalmisteluita. Minun possuhommani sujui ihan mukavasti, sain leikattua kylkipalan kirjan muotoon, nuijittua hieman, maustettua ja sisustettua niskapalalla ja rullattua. Narutusapua hieman tarvitsin, mutta kahden kiepin jälkeen osasin loput itse. Jöötistä tuli sellainen kohtuukokoinen, se mahtui vakuumipussiin aivan reippaasti. Mamagastro-Marian rulla oli sen sijaan kyllä selvästi XL-kokoa, arvelin olleen ainakin pari viikkoa yliaikainen. Mutta hieno kuin mikä. Kun saimme rullamme valmiiksi, ne vakumoitiin, nimikoitiin ja laitettiin kylmään odottamaan kotimatkaa. 


Hiiligrilli oli hyvin mielenkiintoinen kapistus sisätiloissa. Mibrasa-grilli oli kuulema pienintä kokoa, sen paistotasot olivat muistaakseni 70 cm levyiset ja kaksi kerrosta nielaisee 60 hampurilaispihviä kerrallaan. Uuninluukkua avoimena voi käyttää parilana ja grillin katolla valmistuu vuoassa vaikkapa paahdettuja perunoita. Laite ei tarvitse sähköä ollenkaan ja on rullattavissa paikasta toiseen, tosin 400 kg paino rajoittaa hieman kuljettamista, tarvitaan melkoisen riski mies sitä nostamaan, mutta keittiöistähän niitä löytyy. Ellen aivan väärin muista, grilliin nakataan brasilialaisia hiiliä ja yhdellä latingilla grillailee tuntikaupalla. 


Grillin kuumuudessa valmistui aivan tavallisia kevyesti suolattuja broilerin koipireisiä, jotka Vesa nosti tyynesti suoraan pakkauksesta grilliin, ei marinoitu, ei taputeltu kuiviksi, ei hyväilty öljyillä eikä balsameilla. Sinne vaan ylimmälle hyllylle koko grillaussession ajaksi, nahkapuoli alaspäin. Naudan kuvettakaan ei paapottu sen ihmeemmin, sitä nakattiin myös kypsymään grillin takaosaan, hiiliä oli hieman kasattu etureunaan, jolloin lämpötilassa oli eroa uunin etuosan ja takaosan välillä. Ulkofilettä ja hampurilaispihvejä paistui myös sellaiset määrät, että epäilin melkoisten lihaövereitten olevan pian tiedossa. Hampurilaispihvejäkään Vesa ei maustanut ollenkaan, leikkasipa vain jauhelihapötköstä parin sentin siivuja ja paistoi. Sitten vasta pinnalle pippuria ja suolaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä paras hampurilaispihvi, jota olen koskaan maistanut. Saimme maistipaloja grillauksen edetessä ja oli todettava kysyttäessä, että eniten pidin kaikesta. 


Kaiken kokkaamisen jälkeen huomasimme, että pöytä oli jälleen katettu koreaksi ja siirryimme lautasten ääreen. Ammattilaiset loihtivat eri pisteissä valmistetuista osasista aivan loistavia annoksia, niitä sitten kyllä tulikin pöytään sellainen määrä, että ajatukset iltapalasta sai kyllä unohtaa, ehkä seuraavaksi päiväksikin. Erityisesti jäivät mieleen broilerinkoivet ja niille tehty kastike, jossa oli hyödynnetty broilerin nahkakin. Jossain vaiheessa väki alkoi jo anoa armoa, jolloin kokit lupasivat, että pian olisi vuorossa jälkiruoka, pahoin pelkäsin senkin olevan lihaa, muttei se onneksi ollut. Saimme banaanikakkua ja upeasti tutisevaa kookospannacottaa. 

Veera oli niin kiva, että suostui syömään tämmöisen hedelmäjälkkärin,
että me muut saimme enemmän tutisevaa ja kakkua
Ennen kuin oli aika lähteä, juttelimme vielä siitä, millaisia odotuksia meillä blogaaneilla oli päivää kohtaan, samoin millä mielin järjestävä osapuoli oli mukaan lähtenyt. Minulle tuli mieleen, että tuo perjantainen iltapäivä oli aivan niin mahtava kuin blogaanien omat miitit. Saahan sitä järjestää hienoja tilaisuuksia, joissa olisi suotavaa olla korkokengät jalassa ja käsilaukku kyynärtaipeessa ja monet tykkäävät käydä sellaisissakin syömässä mikroskooppisia maistipaloja, mutta blogaanien miiteissä tunnelma on omanlaisensa. Siellä ruokahullut viettävät aikaa, tekevät ruokaa järjettömiä määriä, nauravat vatsalihakset hapoille, syövät yhdessä ja parhaassa tapauksessa siivoavatkin yhdessä. Samankaltainen hullunhauska tunnelma oli tuona päivänä Jumbon naapurissa, yläkerran keittiössä supliikkien kokkien kanssa. Niin että Nanna on minun kirjoissani hoitanut tämän vuoden miittivaatimukseni, en enää ahdistele häntä tällä asialla! 


Kiitos Vesa, Mikko eiku Risto, Janne ja Petri, neuvoitte monta ammattilaisjuttua keittiössä ja olihan se mukava saada mukaan vielä oma potra possupötkö kylmälaukussa, se pääsee uuniin tänään! Kiitos kaikki blogaanikaverit, oli mukava tavata uusia ihmisiä ja tietysti jälleen kerran jo ennalta tuttuja! Kotimatkalla junassa huomasin, että olen aivan poikki, menin väärään osaan junaakin, jolla olisin päätynyt Seinäjoelle yhdessä Nannan kanssa, mutta Tampereella pääsimme vielä vaihtamaan vaunua, minä ja minun possurullani. Timolle vielä kiitos autokyydistä Tikkurilaan ja Tiinalle neuvoista sinne!

EDIT: Samaisesta tapahtumasta kertoivat ainakin myös Beach House KitchenMama Gastro, Kananpoikien Bistro, Habanerokitchen, Kaikki äitini reseptit ja Kamera & Kauha. Myös isäntäpuolelta Dietan sivuilla oli juttua tapahtumastamme. 

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kirpeää jälkiruokaa


Olen edelleen pois kotikeittiöstäni, tällä kertaa Nannan vieraana Vantaalla. Niinpä tein keskiviikkona tämänkin postauksen jälkiruoan ja postaus tulee ajastettuna tänään perjantaina. Meillä oli kahden jälkiruoan päivä.

Ohjeen tähän kivaan kirpeään herkkuun otin flavour&savour-blogista, siinä käytetyt amarettikeksit riittivät minulle italialaisuudeksi ja se, että sitruksia oli taas vadissa ylenmäärin keittiössä. Italialaista jäätelöä en tähän hätään annokseen löytänyt, muttei kukaan voi sanoa, ettenkö yrittänyt parastani, eihän?

Sitruksia ja jäätelöä kahdelle

  • 1 appelsiini
  • 1 limetti
  • 1 greippi
  • 1 verigreippi
  • muutama mansikka
  • ihan pieni dash limoncelloa
  • suolaa muutama hippu
  • amarettikeksejä
  • vaniljajäätelöä
Fileroi sitrukset, puolita mansikat ja asettele palat niin nättiin korkeaan lasiin kuin astiavarastoistasi löytyy. Lirauta pikkuisen limoncelloa päälle ja ripota ihan pikkuisen suolaa hedelmien pinnalle. Minä epäröin tätä suolakohtaa, mutta onneksi uskalsin. Annoin hedelmien hieman jäähtyä jääkaapissa ja ennen tarjoilua murustelin annosten päälle muutaman pienen amarettikeksin ja laitoin pallon vaniljajäätelöä. Mietin, että laittaisinko vielä teelusikallisen limoncelloa jäätelön päälle, mutta en nyt sitten kumminkaan laittanut. Lähdeohjeessani laitettiin myös vähän oliiviöljyä ja hunajaa annoksen päälle, ne minä jätin pois.


Giro d'Italian tilanteesta olen edelleen tietämätön, sillä olen ollut kiireinen riekkuessani pääkaupunkiseudun iloissa. Te tiedätte asiasta enemmän kuin minä, kuka siis voittikaan tänään ja kenellä on päällä kaunista pinkkiä?


torstai 19. toukokuuta 2016

Nyt joku suuttuu, mutta antaa mennä - mansikkatiramisu


Tiramisun kanssa moni on tosi tosissaan, ei saisi laittaa mitään tvistejä, eikä sörkkiä nonnien ohjeita. Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta nyt olin hieman pakon edessä. Uskottehan, minun oli aivan pakko tehdä mansikkatiramisua ja vieläpä ajastettuna postauksena. Muuten olisivat ostamani hollantilaiset mansikat ehtineet mennä pilalle, eikä semmoista hyvällä katsota nykyisin, kun hävikin vähentäminen on niin pop. 

Olen nyt postauksen julkaisun hetkellä matkalla Helsinkiin hieman blogiriekkumaan, enkä niin ollen ehdi kokata tänään mitään italialaista kotona. Sama homma huomennakin, sillä riekkuminen jatkuu toisenkin päivän. Lauantaina olen muuten muuten vain kiireinen, kun pitää matkustaa kotiin ja mennä työpaikan bileisiin tekemään ranskalaisia perunoita. Voi kun ne olisivat edes italialaisia perunoita, mutta semmoisia ei taida ollakaan. Polentaranskalaisilla en työkavereita kiusaa, etenkin kun pidän polentasta tosi vähän. 

Otin ohjeen italialaiseen mansikkatiramisuun uTry.it-blogista. Vähän sörkin sitäkin ohjetta, mutta ette te muuta uskoisikaan.

Mansikkatiramisu kahdelle ahneelle tai kuudelle kohtuun ystävälle

  • 500 g mansikoita
  • 1,5 sitruunan mehu + kuori raastettuna, jos sitruunat ovat luomua
  • loraus limencelloa
  • 3 rkl sokeria
  • 4 dl kuohukermaa
  • purkki mascarponea
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 14-16 ladyfingers-keksiä
Otin esille pitkulaisen muovirasian, johon keksit sopivasti kävivät rinnakkain ja johon mahtui kaksi keksikerrosta täytteineen. Myös jotkut leipävuoat voisivat sopia tähän tarkoitukseen hyvin. Vuorasin rasian tuorekelmulla ja jätin kunnolla nostovaraa kummallekin reunalle. Lisäsin vielä sopivan kertakäyttöfoliovuoan kiiltävän pahvikannen kelmun päälle. Arvelin, että sen avulla misun nostaminen pois astiasta olisi aikanaan helpompaa, samoin kakun leikkaaminen annospaloihin pahvipalaa pitkin.

Puristin sitruunamehun kulhoon ja lisäsin sinne sokerin liukenemaan ja limencellon makua tuomaan. Leikkasin mansikoista kannat pois, muutaman nätin jätin koristelua varten. Leikkasin mansikat viipaleiksi ja sekoitin mehuliemeen mehustumaan siksi aikaa, että tein kermaseoksen. Vatkasin kuohukerman, tomusokerin ja vaniljatahnan pehmeäksi vaahdoksi, lisäsin mukaan mascarponen ja vatkasin vähän lisää. Seos sai olla aika tanakkaa. 

Lusikoin kolmasosan kermaseoksesta rasian pohjalle pahvin päälle, tasoittelin pinnan lusikalla. Asettelin 7 keksiä vierekkäin seoksen päälle. Mansikat olivat mukavasti mehustuneet, niissä oli makeaa nestettä hyvin kostuttamaan keksejä. Lusikoin puolet mansikkaseoksesta keksien päälle ja tasoittelin. Lusikoin toisen kolmasosan kermaseoksesta mansikoisen päälle, tasoittelin taas. Sitten tein vielä toisen kerroksen keksejä, mansikoita ja loput kermaseoksesta aivan päällimmäiseksi. Nostin kelmun löyhästi molemmilta puolilta tiramisun päälle ja laitoin kakun jääkaappiin tekeytymään. Se saisi olla siellä seuraavaan päiväänkin asti, mutta meillä se sai olla iltaan asti, kunnes oli aika ottaa siitä pieni maistiainen ja kuvausannos. 

Nostimme yhdessä varovasti kelmusta nostaen kakun pois rasiasta, se pahvipala oli oikein paikallaan tekemään nostamisesta helpompaa. Leikkasin palan kakkua lautaselle ja asettelin sille vielä säästämiäni koristelumansikoita. Mietin, että laittaisinko hieman suklaanappeja vielä pinnalle, mutta jätin ne kuitenkin pois. Maistui hyvälle espresson kanssa. Loput pakkasimme Opiskelijalle, Reippaalle ja Kullannupulle viemisiksi.


Giro d'Italiasta olen valitettavasti hieman pihalla, mutta palaan ruotuun tämän riekunnan jälkeen. 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

One-pot-pasta melkein onnistui



Jo vuosi pari sitten alkoi foodgawkerissa ja Pinterestissä näkyä kuvia one-pot-pastasta. Niitä on jo tuhansia versioita, mutten vain ollut tullut kokeilleeksi tai ainakaan postanneeksi sellaista koskaan. Tänään olen askaroinut jälkiruokia urakalla, mutta söimme me varsinaista päivällistäkin. Selailin one-pot-pasta-ohjeita, lähinnä sen vuoksi, että saisin selkoa kuinka paljon keitinnestettä pitäisi olla, että pasta kypsyy, muttei jää vetiseksi. 


One-pot-pasta kaikenlaisesta mitä oli vähän jäljellä

  • 200 g penneä
  • 100 g tonnikalaa öljyssä
  • 1 suuri pihvitomaatti
  • broccoliinin varsia
  • 1 kevätsipuli
  • 3 dl vettä
  • 1 dl maitoa
  • 50 g fetaa
  • basilikaa
  • suolaa ja pippuria
  • pieni pala parmesania
  • tuoretta basilikaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
Valutin tonnikalasta öljyä vähemmäksi ja pienin palaset. Pilkoin tomaatin kuutioiksi, siivutin sipulin ja leikkasin broccoliineista varsia hieman lyhyemmiksi. Murustelin fetan pikkumuruiksi ja raastoin parmesanin. 

Keräsin pannulle tonnikalan, kuivan pastan, sipulin, broccoliinin ja puolet tomaattikuutioista. Ripotin päälle suolaa ja pippuria. Kaadoin pannulle vettä sen verran, että ainekset melkein peittyivät ja lorauksen maitoa myös. Nostin pannullisen kiehumaan miedosti noin 15-20 minuutiksi. Siinä ajassa pasta oli sopivan kypsää, samoin broccoliini alkoi olla sen verran pehmeää, etten halunnut sitä enempää kypsentää. Nestettä oli kuitenkin vielä liian paljon, olin ymmärtänyt, että oikealla nestemäärällä se loppuisi samaan aikaan, kun pasta olisi kypsää. Minun piti ottaa pari pientä kauhallista nestettä pois. Sekoitin mukaan loput tomaattikuutiot, fetamurut ja parmesanraasteen sekä basilikaa. Ihan viimeiseksi puristin päälle sitruunamehua ja tarkistin suolan ja pippurin. Ihan hyvää, mutta ei vielä täydellinen tämä tekniikkani. Jos teillä on vinkkejä tähän nestemääräasiaan, niin kertokaa ihmeessä!


Giro d'Italian 11. etappi oli tasamaan ajoa, jossa kirimiehilläkin voisi olla sanansa sanottavana. Alkukisasta johtopaikkaa pitänyt Tom Dumoulin oli joutunut keskeyttämään kisan. Tänään voittajaksi leivottiin  Diego Ulissi ja kokonaiskilpailua johtaa tämän päivän etapin jälkeen edelleen Bob Jungels


tiistai 17. toukokuuta 2016

Uppopaistetut artisokan sydämet antipastivadilla


Kammenpyörittäjällä on vapaapäivät menossa, joten ruokailukin on hieman arjesta poikkeavaa, ei lämmintä ruokaa (lue: ei miesparka saa kunnon ruokaa). Hän sommitteli meille uuden antipastitarjottimen ja minä tein siihen vaihteluksi friteerattuja artisokan sydämiä. Ohjeen tähän päältä rapeaan, sisältä pehmeään makupalaan otin Christina's Cucina-blogista


Friteeratut artisokan sydämet

  • tölkki suolaveteen säilöttyjä artisokan sydämiä valutettuna
  • 1 l rypsiöljyä friteeraamiseen
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattuja yrttejä (minä jätin pois, sillä kuivatut yrtit ovat joko loppu tai vanhanpuoleisia)
  • 1 kananmuna
  • pieni pala parmesania raastettuna
  • 1 dl korppujauhoja
Kuumenna öljy padassa tai kattilassa noin 180 asteeseen. Pidä kansi lähettyvillä rasvapalon varalta. Valuta artisokan sydämet talouspaperiarkin päällä. Sekoita kananmuna parmesanraasteen kanssa tasaiseksi velliksi pienessä vadissa. Laita vehnäjauhot toiseen pikkuvatiin tai syvälle lautaselle ja sekoita jauhoihin kuivat yrtit, suolaa ja pippuria. Kolmannelle lautaselle kaada korppujauhoja. Kun öljy on kuumaa, kieritä artisokan sydämet ensin maustetuissa vehnäjauhoissa, sitten kananmuna-juustoseoksessa ja viimeiseksi korppujauhoissa. Uppopaista sydämet parissa erässä kauniin värisiksi, se ottaa noin 3-5 minuuttia. Valuta frittipaloja talouspaperin päällä hetkisen ja tarjoa kuumina antipastitarjottimen muiden herkkujen kanssa. Sydämistä tuli todella hyviä, rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Sydämet olisi voinut myös puolittaa pitkittäin terävällä veitsellä, niin niistä olisi tullut pienempiä suupaloja. Anna öljyn jäähtyä ja hävitä se kompostiin imeyttämällä. Ainakin minusta öljy tuli sen verran käytetyn näköiseksi, etten halunnut sitä siivilöidä ja säilyttää toista frittikertaa varten. 


Eilen Giro d'Italiassa vietettiin lepopäivää, meillä päivän tärkein juttu oli arpoa Campasimpukan 5-vuotissynttäripalkinto. Arvonnassa onnekkain oli Susanna Bad Mama's Kitchen-blogista. Tänään taas Italiassa ajettiin ilmeisen kuivassa kelissä 219 km melkoisen mäkisessä maastossa, vaikkei vielä voidakaan puhua brutaalista vuorietapista. Yhden sekunnin turvin johtanut Cianluca Bramibilla joutui odotetusti luopumaan pinkistä paidastaan. Etapin ykköseksi kerkisi ensimmäisen vuoden ammattilainen Giulio Ciccone ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Bob Jungels



maanantai 16. toukokuuta 2016

Synttäriarvonta tehty!


Tänään suoritimme Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvonnan, jossa palkintona oli Modernist Cuisine at Home-kirjapaketti. Onni suosi Susannaa Bad Mama's Kitchen-blogista. Olen ottanut häneen yhteyttä palkinnon toimittamista varten. Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea toivottaneille! Onnea voittajalle! Siinä sitä on hetkeksi luettavaa. 


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Italialaiset täytetyt kesäkurpitsat

Reippaalle rantenteilla oleva pyörä
Voi että miten märkää tuolla Italiassa oli noilla kilpapyöräilijöillä, tulee mieleen omat sateiset päivät Espanjassa. Minulla ei ollut noin kova vauhti, joten pysyin pystyssä. Eilen ensimmäisen grand tour-voittonsa saavuttanut Gianluca Brambilla sinnitteli tänään itsensä sijalle 17 ja piti kuin pitikin pinkin paidan itsellään sekunnin turvin. Se on tosi mukavaa, näinollen Gianluca saa ajaa myös oikealla maantie-etapilla pinkissä. Hän menettänee sen heti tiistaina, mutta hienoa että paita pysyi hänellä lepopäivän ylitse. 


Italialaiseksi ruoaksi tein tänään täytetyt kesäkurpitsat. Oikeastaan ne teki kyllä Kammenpyörittäjä, sillä minä leikkasin etusormestani palasen jo alkuvaiheessa  ja olin aika kädetön sen aikaa, että pahin tykytys sormesta loppui. Ohjeen otin viitteellisesti täältä. Minulla oli yksi isohko kesäkurpitsa, jonka täytin meille kahdelle päivälliseksi, tänään ei ollut suurta nälkää. Jonkun verran soveltelin, sillä se on minun tapani. 

Täytetty kesäkurpitsa kahdelle

  • 1 isohko kesäkurpitsa pitkittäin halkaistuna
  • puolikas paketti pekonia
  • 1 pala kuivahtanutta vaaleaa leipää
  • 1 tomaatti
  • 1 kevätsipuli
  • 2 rkl ricottaa
  • 3 rkl tomaattikastiketta (Muttia, jota käytin eilisessä pizzassa, vähän jäi)
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • mozzarellaraastetta
  • oliiviöljyä
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja laitoin uunivuokaan leivinpaperia. Voitelin paperin lorauksella oliiviöljyä. Koversin melonikauhalla kesäkurpitsasta puolipyörylöitä koko matkalta niin, että siitä tuli eräänlainen vene. Silppusin kurpitsapalaset silpuksi, samoin tomaatin, leipäpalan ja sipulin. Leikkasin pekonin paloiksi ja laitoin sen kylmälle pannulle. Aloin kuumentaa pannua ja paistelin pekonia muutaman minuutin. Lisäsin mukaan kurpitsapalat, tomaatit, sipulin ja leipäpalat. Paistoin koko täytemassaa noin 10 minuuttia. 

Sivelin (eiku Kammenpyörittäjä siveli) koverretut kesäkurpitsan puolikkaista toisen tomaattikastikkeella ja toisen ricottalla. Ripotin niille suolaa ja pippuria. Apukokkini (tässä vaiheessa vielä pitelin tärveltyä sormenpäätäni pääni päällä ja puristin tiukasti) sisusti puolikkaat täytteellä ja ne vielä pippuroitiin kunnolla. Ihan pinnalle ripoteltiin mozzarellaraastetta. Paistoin kurpitsoja noin 25 minuuttia. Koska olen epävarma uunimme kunnosta, käytin kiertoilmaa ja vertailin irtomittaria uuniin omaan säätimeen. Hieman tummaksi ehti juusto puolikkaiden päällä, mutta tuoksu oli ihanan pizzainen ja maku mainio!

Vielä ehtii osallistua Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan, jossa palkintona on painavaa luettavaa! Osallistumaan pääsee täällä. Arvonta on huomenna maanantaina. 


lauantai 14. toukokuuta 2016

Pizzan keväiset värit


Reissussa ollessani jouduin syvän huolen valtaan, tieto lisäsi tuskaa. Näin Instagramista miten suomalaiset blogaanit söivät niin kovaa kyytiä parsaa, että pelkäsin ettei tankoakaan ole jäljellä, kun ehdin kotiin. Onneksi kivat kaverit lupasivat jättää minulle vähän parsaa ja myös tämän kevään hittituotetta, broccoliinia. Löysin kumpaakin nipun, ei niissä ollut lappua päällä: Vain Campasimpukan käyttöön, mutta otin ne silti. 

Tänään oli äidin onnenpäivä, Opiskelija tuli käymään. Aluksi lupasin, että teen lasagnea päivälliseksi, mutta sitten muistin, ettemme ole muuta tällä viikolla varsinaisesti syöneetkään kuin pastaa, joten päätinkin tehdä pizzaa. Yhden pizzoista tein keväisenä parsatäytteisenä ja sille sivelin tomaattikastikkeen sijaan ricottaa, niin ollaan tukevasti Italia-teemassa kiinni. Toiseen laitoin broccoliinia ja pieniä tomaatteja. Pari pizzaa tein sitten tomaattikastikeella ja Opiskelijaa miellyttävin täyttein.

Valkoisia pizzoja keväisin täyttein

Pizzapohja kahteen pienehköön pizzaan

  • 3 dl lämmintä vettä
  • 3/4 palaa hiivaa
  • 400 g 00-jauhoja
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä
Liota hiiva lämpimään veteen yleiskoneen kulhossa ja mittaa kaikki muut ainekset mukaan. Vaivaa taikinaa koneellisesti 10 minuuttia, lisää hieman jauhoja, jos taikina on liian löysää. Jätä kohoamaan peitettynä 2-5 tunniksi. Jos haluat, voit laittaa taikinan peitettynä jääkaappiin ja antaa sen olla siellä yön ylitsekin.

Keväiset täytteet kahteen vaaleaan pizzaan

  • 2/3 purkkia ricottaa
  • 6 vihreää parsaa
  • 2 retiisiä
  • 6 vartta broccoliinia
  • 6 pientä tomaattia
  • 1 pallo buffalomozzarellaa
  • pieni pala parmesania raastettuna
  • pieni pala emmentaalia raastettuna
Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Jos käytät pizzakiveä, laita se kuumenemaan yhtä matkaa uunin kanssa. Minä edelleen käytän leivinpaperia pizzan ja kiven välissä, en osaa vieläkään tehdä sellaista pohjaa, jonka saisin siirrettyä puiselle laudalle ja siltä kivelle. 

Leivo taikina kahdeksi lätyksi, sinä varmaan saat pyöreämpiä pizzoja, minä en koskaan saa. Aina niistä tulee jotenkin epämuotoisia. Levitä pohjille muutama lusikallinen ricottaa, halutessasi voit maustaa ricottan vaikka murskatulla valkosipulilla. Minä en muistanut. Halkaise parsat pitkittäin niin, että niistä tulee ohuempia, ehtivät kypsyä uunissa. Leikkaa retiisit mandoliinilla oikein ohuiksi viipaleiksi. Levitä parsat ja retiisit pohjalle ricottan päälle. Revi mozzarellapallon puolikkaasta paloja pizzan päälle, samoin raasta sille parmesania ja emmentalia. 


Täytä toinen keväinen pizza tomaattiviipaleilla ja hieman ohennetuilla broccoliinin varsilla. Laita samaan tapaan pinnalle juustoja. Paista kumpikin pizza kuuman kiven päällä kunnes juustot kuplivat lupaavasti ja pohja kohoilee reunoiltaan ja on kypsää. Kummatkin pizzat maistuivat oikein mainioilta, ricottaa olisi voinut olla aavistuksen vähemmän. En osaa päättää kumpi sopi paremmin pizzaan, parsa vai broccoliini, mutta retiisi ainakin sopi todella hyvin. Opiskelijan pizzoissa oli Muttin pizzakastike pohjalla, täytteinä salamia, tonnikalaa ja katkarapuja, sekä runsaasti juustoja. 



Giro d'Italian kahdeksas etappi näytti siltä, että massakiristä on turha haaveilla. En kyllä oikeasti niistä pidäkään kovin paljon, sillä pelkään kolareita ja viimehetken kasoja. Eniten pidän ylämäkeen päättyvistä etapeista, joissa ajajia tulee yksitellen maaliin. Ei nyt tarvitse olla mitään järkyttäviä 18 % seinänousuja, joihin tullaan hämärän rajamailla. Sellainen 6-8 % piisaa hyvin! Tänään reitti meni samanlaisia valkohiekkaisia teitä kuin minäkin ajoin L'Eroicassa. Aika on kullannut muistot, sillä todellisuudessa minä kyllä taisin taluttaa aika paljon. Etapin voittaja oli tänään Gianluca Brambilla, joka saavutti ensimmäisen grand tour-voittonsa ja meni ja otti pinkin paidankin samantien Tom Dumoulinilta. Huominen henkilökohtainen aika-ajo voi hyvinkin taas muuttaa tilanteen aivan toiseksi.

Vielä ehditte osallistua Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan! Kookasta luettavaa arvotaan maanantaina ja osallistumaan pääsee täällä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Mascarponevaahtoa ja aprikoosikastiketta


Jälkiruoalle on yleensä aina tilaa, vaikka kuinka olisi mukamas vatsa täynnä. Tänään söimme päivälliseksi eilisen pastan loput, itse asiassa parin edellisen pasta-aterian loput, kesäkurpitsapastan loppu meni iloisesti sekaisin eilisen kanapastan kanssa, eikä tuntunut missään. 

Tankkasin heti alkuviikosta jääkaappiin mascarponea, ricottaa ja mozzarellaa. Niistä olemme jo käyttäneet mozzarellaa ja tänään aukesi mascarponepurkki. Ostin tänään aprikooseja ja niille löysin ohjeen, jossa käytettiin kumpaakin. Ohjeen otin täältä. Tein jälkkäriä viisi annosta, joten huominen makea aterian päätös on jo valmiina, kun Opiskelija tulee kylään. Aineluettelon määriä hieman soveltelin, en ollut mittaustuulella, vaan kaatelin aineksia vapaalla kädellä.


Aprikoosi-mascarponevaahto viidelle

  • 500 g aprikooseja
  • 1 purkki (250 g) mascarponea
  • 3,3 dl purkki kuohukermaa
  • 50 g valkosuklaanappeja
  • loraus Triple Seciä
  • 140 g sokeria
  • sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • muutama pieni amarettikeksi
Kuori aprikoosit, ota kivi pois ja leikkaa hedelmät neljään osaan. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu kattilaan. Lisää sokeri kattilaan ja kuumenna sokeri-mehuseosta hetken aikaa. Lorauta kattilaan hieman Triple Sec-likööriä ja kaada mukaan aprikoosipalat. Sekoittele ja anna kiehua niin kauan, että hedelmät ovat pehmeitä ja sokeriliemi käy vähiin, varo polttamasta pohjaan. Ota katilla pois tulelta ja jätä jäähtymään. Kun hedelmäkastike on jäähtynyt, aja se tehosekoittimessa tasaiseksi soseeksi.

Laita lasikulho tai muu kuumuutta kestävä astia pienen kattilan päälle. Kiehauta kattilassa vettä sen verran, ettei päällä olevan kulhon pohja osu kiehuvaan veteen. Kaada suklaanapit ja loraus kermaa päällimmäiseen astiaan ja anna suklaan sulaa. Sekoittele ja kun suklaa on melkein sulanut, ota astia pois kattilan päältä ja sekoita massa tasaiseksi. Jätä se jäähtymään, mukana oleva kerma estää suklaata jähmettymästä.

Vatkaa kerma tasaiseksi, pehmeäksi vaahdoksi. Kaavi mascarpone kulhoon ja vatkaa sitä haarukalla niin, että rakenne tulee tasaisen pehmeäksi. Yhdistä jäähtynyt suklaa-kermaseos mukaan mascarponeen, sen jälkeen kermavaahto. Viimeisenä kaada noin puolet aprikoosisoseesta seokseen ja pyöräytä muutaman kerran nuolijalla, älä sekoita aivan tasaiseksi. Lusikoi seosta annoskuppeihin. Anna jäähtyä jääkaapissa tarjoiluun asti. Juuri ennen tarjoilua lusikoi päälle vielä hieman aprikoosisosetta annoksen päälle ja murustele pinnalle pari kolme pientä amarettikeksiä. 


Giro d'Italian seitsemäs etappi on juuri tullut maaliin. Tänään ajettiin 211 km ja sitä luonnehdittiin Giron sivuilla mäkiseksi etapiksi, mutta jolle uumoiltiin kuitenkin massakiriä loppuun. Marcel Kittel koki rengasrikon noin viisi kilometriä ennen maalia, joten hän jäi kiristä paitsi. Kokonaistilanne ei kärjen suhteen muuttunut, Tom Dumoulin jatkaa pinkissä ja etapin ykköseksi kirjattiin Andre Greipel. Rostockin Raketti voitti jo toisen etapin tässä kisassa ja Lotto Soudal oli ykköstalli jo kolmatta päivää peräkkäin.

EDIT: Vielä ehtii mukaan Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan, jossa on palkintona painavaa luettevaa! Arvontaan mukaan pääsee täältä.