'Ndujapasta – vaikea lausua mutta helppo syödä

Muutamia vuosi sitten huomasin somessa tämmöisen säilykkeen kuin 'Nduja. En tiedä miksi se kirjoitetaan noin ja miten se pitäisi lausua, mutta olen ymmärtänyt kyseessä olevan mausteinen makkaralevite Italiaista. En tuolloin sattunut löytämään 'Ndujaa mistään kaupasta, mutta tämän vuoden alussa sitä sattui jossain kaupassa olemaan ja minä sitä heti ostamaan. Ja samantien Lidlissäkin oli sitä Italia-teemaan liittyen. Taisin ostaa senkin purkin. Nyt kun alkuvuodesta järjestelin CampaAdrian ruokavarastoja, liitin mukaan purkin 'Ndujaa, koska olihan se taas Giro d'Italia tulossa. 

Eilen mietin, että millaisen ohjeen etsin, johon tätä  tahnaa tulisi ja muistin vilkaista kotona ottamiani ruokakirjakuvia. Siellähän oli kuva Henkan Italia-kirjan ohjeesta. Vielä ei pasta pursu korvista, joten tämän päivän päivällissuunnitelmat oli helppo lyödä lukkoon. Kaikkia aineksia oli jo ihan valmiina varastoissani. Ihan vähän soveltelin. 

Calabrialainen tomaattipasta kahdelle

• 1,5 dl kuivaa pastaa
• vettä pastan keittämiseen + suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli
• 1 rkl valkosipulimurskaa
• 1,5 tl 'Nduja-tahnaa (tosiaan vain vähän, tämä on stydiä kamaa!)
• 1 rkl punaviinietikkaa
• noin 10 eriväristä kirsikkatomaattia
• 2 dl paseerattua tomaattia tetrasta (purkissa lukee puree, mutta minusta se oli kyllä paseerattua, liekö sama asia ranskaksi)
• pippuria ja suolaa
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Tein ruoan ulkona yhdellä kaasupolttimella, joten järjestys oli mutkikas. Ensin kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Veden kiehumista odottaessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuville. Nostin pastakattilan sivuun odottamaan, vesi olisi sitten nopea kuumentaa uudelleen kiehuvaksi. 

Nostin kaasuliedelle paistinpannun, jolla oli loraus oliiviöljyä. Laitoin pannulle ensin sipulit ja valkosipulimurskan ja kuullotin niitä pari kolme minuuttia. Seuraavaksi lisäsin pannulle neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit ja 'Ndujan, sekoittelin ja paistelin niitä minuutin verran. Sitten yhdistin kastikepohjaan punaviinietikan (huom, Rainbow-pullo, tuo rakastettu edesmennyt halpissarja!) ja paseeratun tomaatin. 

Sekoittelin ja annoin kastikkeen kiehua noin viisi minuuttia. Ohjeessa oli paljon pitempi keittoaika, mutta minä en niin kauan hautonut, vaan nostin pannun pois liekiltä ja palautin pastakattilan tulille. Kun vesi kiehui, lisäsin kuivan pastan (sitä Doltse&Käppänä-pussissa ollutta Luxemburgista ostettua pastaa) ja keitin sitä pussin ohjeen mukaan. Lopuksi vielä kuumensin kastikkeen uudelleen ja sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen. Annoksin tuli vielä ripaus suolaa, paljon pippuria, basilikaa ja parmesaania. 

Tällä leirialueella ei tule kauhean kuumaa vettä tiskipaikalla, joten varauduimme ottamalla pahviset kulhot. Niin ei tarvinut hinkata lautasia puhtaiksi, vain paistinpannussa oli tätä tomaattista kastiketta. 'Nduja oli kyllä ihan hyvää, mutten siihen ihan valtavasti ekasta kerrasta ihastunut, mihin muuhun sitä voisi käyttää? Muistelen lukeneeni pizzoista ja focacciasta, joihin tahnaa laitettaisiin ihan pieninä nokareina. Avattu purkki olisi varmaan hyvä jossain aikamäärässä käyttää pois. 

Giro d'Italian kolmastoista etappi oli taas kohtuu jännittävä, katsoimme viimeiset 90 km, tosin valmistimme päivällisen siinä ohessa ja söimme, mutta kyllä silti tuli selväksi mitä tapahtui. Mads Pedersen voitti taas massakiriin päättyneen etapin, se oli jo neljäs voitto hänelle tässä kisassa. Kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Isaac del Toro jatkaa johdossa. 

Artisokka-sitruunapasta Mari Moilasen tölkkiruokatapaan

Otin jo helmikuussa kuvia mieluisien italialaisten keittokirjojeni resepteistä sillä ajatuksella, että voisin käyttää niitä Giro-haasteen aikana. Myös Mari Moilasen Tölkkiruokaa sopi teemaan hyvin, sillä kirjan ohjeet ovat erittäin hyviä matkakokkailuun. Vilkaisin kuvia aamulla ja koska meillä oli tulossa kauppapäivä, valitsin kuvan Marin kirjan artisokka-sitruunapastasta. Kaikkea muuta meillä jo olikin, muttei artisokan sydämiä. 

Kaupassa sitten tulkkasimme purkkeja, tarkoitus oli käyttää veteen säilöttyjä ja niitä löytyikin. Mutta olisivat ne voineet olla öljyynkin säilöttyjä, kun vaan olisin valuttanut ne hyvin. Mutta parempi näin, ei tullut öljyjätettä kierrätettäväksi. Jälleen hieman soveltelin, että sain aikaan kaksi sopivaa annosta. 

Artisokka-sitruunapasta kahdelle

• spagettia kahdelle sopiva määrä (noin semmoinen nippu, joka meni etusormeni ja peukalon hankaan, muttei mitenkään ylenpalttisesti, koitan keittää pastaa sopivasti, eikä aina liikaa)
• vettä ja suolaa pastan keittoon 
• tölkki artisokan sydämiä veteen säilöttyinä, tämä oli peltipurkki jossa 9 sydäntä
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria pienet ripaukset
• 1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
• 2 rkl voita
• 1 dl pastankeittovettä
• suolaa ja pippuria kastikkeeseen
• lisää sitruunamehua viimeistelyyn
• noin tikkuaskin kokoinen pala parmesaania raastettuna
• tuoretta persiljaa

Aloitin avaamalla artisokkapurkin, minä mitään avannut, Antti avasi ja kaatoi säilöntäliemen pois. Kuivasin sokkia paperilla ja leikkasin ne puolikkaiksi. Luritin niille hieman oliiviöljyä ja maustoin suolaripauksella ja muutamalla kierroksella pippuria myllystä. Nostelin palaset airfryeriin pienessä alumiinivuoassa ja paahdoin niitä 180 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne alkoivat saada hieman rusketusta reunoihinsa. Jätin airfryerin korin koneeseen odottamaan. Antti raastoi parmesaania kuppiin odottamaan.

Kiehautin pastaveden ja suolasin sen tanakasti, kyseessä oli nopeaa pastaa, vain kolmen minuutin keittoajan vaativaa. Laitoin pastan kiehumaan ja kahden minuutin kuluttua nostin kattilan pois kaasuliedeltä odottamaan. Minulla oli käytössä vain yksi polttimo, joten en kaatanut pastasta keittovettä vielä pois. 

Nostin paistinpannun kaasuliekille ja sulatin sillä ison nokareen voita, raastoin mukaan sitruunan kuoren ja puristin mehun. Kun seos alkoi kiehua, sekoittelin sitä ja lisäsin vielä muutaman kauhallisen pastankeittovettä. Maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Antti kaatoi pastan siivilään ja kippasin sen sitten pannulle, sekoittelin. Nostelin artisokkapalat pastan päälle ja lopuksi mukaan vielä parmesaani ja persilja. 

Siis miten hyvää ja yksinkertaista ruokaa! Eikä ollut liian vähän eikä liian paljon. Minulla on vielä muitakin Marin ohjeita kuvina mukana, vielä on jäljellä 15 etappia Giro d'Italiassa ja jokaisena tarvitaan italialaista ruokaa. 

Girossa olikin tapahtumarikas päivä, etappi oli koko kisan pisin ja sen aikana tapahtui ikäviä kaatumisia,  kolareita ja keskeyttämisiä, joiden vuoksi etappi pysäytettiinkin vähäksi aikaa. Se saatiin kuitenkin ajettua loppuun ja Kaden Groves oli sen nopein. Kokonaiskilpailun kärjen osalta ei tapahtunut muutoksia, Mads Pedersen johtaa edelleen ja Primoz Roglic on toisena 17 sekunnin päässä. 

Säilykeartisokkia ja muita herkkuja pannulla

Ostin tämän vuoden reissujen välissä kotimaan Tampereen pikamatkalta Mari Moilasen Tölkkiruokaa-kirjan ja otin kirjan mukaan reissulle. Meillä on aina pieni varasto erilaisia säilykkeitä mukana, tölkissä, purkissa, tetrassa ja niiden avulla on kaiken aikaan mahdollista toteuttaa vähintään viisi ateriaa ruokaostoksia tekemättä. Välillä voi reissussa tulla se hetki, ettei mitään tuoretta saa hankittua, joten pieni matkavara on hyvä olla. Kierrätän yhteen muovilaatikkoon tekemäni matkavaran tuotteita ahkerasti, viimeistään sitten talven aikana, milloin CampaAdria ei liiku kotipihasta minnekään. Keväällä sitten taas kokoan sen hetkiseen mielialaan sopivia tuotteita mukaan ja matkalta ostetaan lisää. 

Tänään tein Marin kirjan ohjeella pannuruoan, johon tuli veteen säilöttyjä latva-artisokkia, leipää, kananmunaa ja kinkkua. Koska kinkku oli espanjalaista katson ruoan täyttävän Espanja-haasteen ehdot riittävällä tarkkuudella. Säilöttyjä artisokkia ja serranonkinkkua löytyi Saumurin City Carrefourissa, niissä on todella hyvät valikoimat, vaikkei nyt sitten manchegoa ollutkaan. 

Meillä ei ole uunia käytettävissä ja airfryer on malliston pienin, eikä kahden hengen annos tätä ruokaa olisi siihen mahtunut, joten käytin uunin sijaan paistinpannua ja kaasuliettä. Hyvin onnistui niinkin. Puolitin ohjeen. Se löytyy Marin kirjan sivulta 67 nimellä Aamiaisartisokat. Me söimme tätä päivällisenä.

Pannuartisokat kahdelle

• 4 viipaletta tuoretta patonkia kuutioiksi leikattuina
• 1 pieni lasipurkki veteen säilöttyjä latva-artisokkia valutettuina
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 kananmunaa
• 1 dl raastettua parmesaania
• 4 viipaletta serranonkinkkua paloiksi revittynä
• tuoretta persiljaa
• pippuria

Kuumensin pannulla lorauksen oliiviöljyä ja asettelin siihen artisokat ja leivänpalat kutakuinkin tasaisesti. Paistelin niitä muutamia minuutteja, kääntelin hieman. 

Sitten rikoin kananmunat eripuolille pannua ja ripottelin päälle puolet juustoraasteesta. Annoin kanamunien kypsyä noin viisi minuuttia. Sommittelin kinkkuviipalepalat pinnalle, sammutin liekin pannun alta ja laitoin kannen päälle noin 6 minuutiksi, sinä aikana kananmunien valkuaiset hyytyivät, mutta keltuainen jäi valuvaksi. Pippuria sitten vaan pintaan ja persiljaa ja annoksiin vielä loput parmesaaniraasteesta. Maistui mainiolta. 

La Vueltan neljäs etappi oli jo melkoinen vuorietappi. Katsoimme noin 40 km lopusta ja siinä kävi minulle mieluisasti, kun Primoz Roglic voitti ja siirtyi kokonaiskilpailun johtoon muutamalla sekunnilla. Sepp Küss ei ihan vielä ole päässyt vauhtiin, mutta kyllä tämäkin tilanne minulle kelpaa. Ei tarvitse lähteä ajamaan etappia uudelleen. 

Brutto ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät

Tänään alkoi CampaSimpukan kymmenes italialainen ruokahaaste, kappas vain, samana päivänä kuin Giro d'Italiakin. Minähän olin kovin skeptinen koko kauden suhteen, mutta niin vain on jo Tour de France ajettu ja toinen kolmesta grand tourista pääsi alkamaan tänään. Kisan piti alkaa alunperin Unkarista, mutta muuttuneessa tilanteessa kisan ensimmäiset etapit ajetaan Sisiliassa. En ole vielä ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi, koska Alastalon salissa) tutkia keitä on mukana, mutta kyllä se kisan edetessä tulee selväksi. Pitkästä aikaa mukana on suomalainen ajajakin, Jaakko Hänninen, häntä voimme täysin estottomasti kirittää ja suosia. 

Ensimmäisenä italialaisena ruokapanostuksena meillä oli tänään protolaisia mantelipikkuleipiä. Ohje on muutaman vuoden vanhasta ihastuttavasta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Kirjassa on useita pikkuleipäohjeita, mutta pidin erityisesti tästä, sillä siinä sanotaan, että taikinaa otetaan huolimattomasti pellille kahdella lusikalla. Juuri huithapelille sopivaa! 

Puolitin ohjeen määrät, sillä arvelin 30 pikkuleivän olevan meille liikaa, mutta laitan ohjeen kuten Vittorio on sen kirjaan kirjoittanut. Joskus voi käydä niin, että kun taikinaa pienentää, siitä tulee liian pieni ainesten sekoittua tarpeeksi, mutta tässä ohjeessa sitä ongelmaa ei ollut. Sain taikinasta 18 pikkuleipää. En ollut pariin vuoteen tarttunut tähän kauniiseen ruokakirjaan, mutta luulenpa, että tänä vuonna käytän sitä useammankin kerran. 

Brutti ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät 

• 2 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 1 sitruunan kuori raastettuna
• 200 g mantelijauhetta
• tomusokeria koristeluun

Vatkaa valkuaiset ja sokeri ja lisää mukaan mantelijauhe ja sitruunankuori. Jätä taikina asettumaan peitettynä, ohjeessa sanottiin 6-8 tunniksi, mutta että voi sen samantienkin leipoa ja paistaa. 

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Nostele kahdella sokerilla taikinanökösiä leivinpaperin päälle uunipellille. Nämä pikkuleivät eivät leviä uunissa, joten isoja välejä ei tarvita. Paista pikkuleipiä noin 30-35 minuuttia. Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien päälle tomusokeria. 

Sopivat hyvin espresson tai Vin Santon kanssa nautittavaksi. Huomasinpa, että tämä postaus sopii myös osaksi suurta keittokirjahaastetta, jota en ole jatkanut aikoihin! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 

Ensimmäinen Giron etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, joka oli tavallisuudesta poikkeava profiililtaan. Alkupuolella matkaa oli pieni ylämäki, mutta loppu olikin sitten jonkunlaista alamäkeä. Kokonaismittaa oli vain noin 15 km. Moni ajoi koko etapin maantiepyörällä, sillä alamäkivoittoinen reitti tuulisella säällä ei ole ihan paras ajettavaksi aika-ajopyörällä. 

Yksi ajajista jäi heti kättelyssä aikalimiitin taakse ja Miguel Angel Lopez kaatui ja loukkasi itsensä niin pahasti, että joutui jättämään kisan jo kesken. Nopein oli Filippo Ganna, aivan tuntematon ajaja minulle. Hänellä on siis huomenna rosapaita päällään. 

Talvipäivän perhepäivällinen

Kesällä 2017 Minna-ku ite tekee aloitti #suurikeittokirjahaasteen  ja minäkin olen ollut mukana. Tosin haaste oli kohdallani pitkään tauolla, en ollut oikeastaan edes muistanut sitä. Sattumalta huomasin myös toisen Minnan juuri aloittaneen oman haasteensa ja palasin itsekin sen pariin pitkästä aikaa. Tarvitsin aasialaishenkisen kalakeitto-ohjeen ja pienellä googlailulla osuin Peggyn keitto-ohjeeseen. Muistin, että minullahan on hänen kalaruokakirjansa, sieltähän sopiva ohje näppärästi löytyikin. 

Sovelsin ohjetta hieman, osaksi mieltymyssyistä, osaksi siksi, ettei minulla ollutkaan ihan kaikkia raaka-aineita. Tuoreen inkiväärin unohdin ostaa. Uskon kuitenkin, että hyvin Peggy-henkinen tästäkin keitosta tuli. Valmistin sen haudutuspadassa, sillä aloitin ruoanvalmistuksen jo aamiaisen jälkeen. Ruoka valmistui itsekseen ja oli heti syötävissä, kun nuorempi sukupolvi saapui. 

Kalakeitto viidelle Peggyn ohjetta mukaillen

• 500 g kirjolohta
• 200 g turskaa
• 0,5 l kasvislientä
• 2 tölkkiä kookosmaitoa
• oliiviöljyä
• pieni palanen fenkolia suikaleina
• 200 g valkokaalia suikaleina
• 3 porkkanaa tikuiksi leikattuina
• 1 pieni chili silppuna
• puolikas punaisesta suippopaprikasta suikaleina
• puolikas pienestä kesäkurpitsasta tikuiksi leikattuna
• 2 kaffirlimetinlehteä
• 1 rkl currytahnaa
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• suolaa ja pippuria
• 1 tl sokeria
• 1 limetin mehu
• 1 limetti lohkoina
• tuoretta korianteria

Peggyn ohje alkaa hyvin samaan tapaan kuin minunkin kokkailuistani suurin osa, eli sipulilla. Tänään jätin sipulin pois ja käytin sen tilalta pienen palan fenkolia. Silppusin sen ja kaalin ohuiksi suikaleiksi. Saman tein paprikalle ja chilille, kuoritut porkkanat ja kesäkurpitsan leikkasin ohuiksi tikuiksi. 

Leikkasin lohen ja turskan kuutioiksi ja laitoin ne vielä lautasella jääkaappiin odottamaan. Kuumensin kasvisliemen ja kaadoin sen haudutuspataan, jonka olin laittanut jo lämpenemään. Käytin pannulla oliiviöljyssä ensin kaali-ja fenkolisuikaleet, sitten porkkanat, kesäkurpitsan, paprikan ja chilin. Kumosin kaikki pataan kasvisliemeen. Sekoitin mukaan currytahnan, suolan, sokerin, jauhetun inkiväärin,  kaffirlimetin kuivatut lehdet ja hieman pippuria. Jätin padan hautumaan high-asetuksella muutamaksi tunniksi. Tähtäsin ruokaa noin kolmeksi iltapäivällä. 

Noin yhden aikaan lisäsin pataan kalakuutiot ja ensin yhden purkillisen kookosmaitoa. Koska halusin hieman enemmän lientä, lisäsin hieman vettä ja lopulta toisenkin purkin kookosmaitoa. Kala  kypsyi haudutuspadassa noin kolmessa vartissa, kun pata oli koko ajan high-asetuksella. Laitoin padan low-asetukselle loppuajaksi. 

Viimeistelin keiton limen mehulla ja tuoreella korianterilla. Keitto maistui ja lämmitti, kaikki hieman niiskuttivat pöydässä, chilin kevyt kuumotus tuntui kivasti. Olin hieman pelännyt, että chiliä tuli liikaa maistellessani keittoa valmistusvaiheessa. Kookosmaito pyöristi maun oikein sopivasti. 

Jälkiruokana meillä oli veriappelsiinipossetia. Se ei ehtinyt aivan täydellisesti hyytyä, mutta lusikoimme senkin kiltisti.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Tämä oli 27. aihepiirin postaus. En ollut aiemmin vielä kokeillut ohjeita Peggyn kirjasta, mutta sen pariin kyllä palaan vielä myöhemmin. Liitän postauksen myös Crock pot-välilehdelle, jossa ovat kaikki CampaKeittiön haudutuspataohjeet. 

Uutta (viiniä) ja vanhaa (kirjaa)

Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina olisi hyvä olla vapaapäivä ja seuraavakin mielellään, koska on Beaujolais Nouveau-päivä. Vieläkään tämä uudensadon viini ei ole muuttunut maailman parhaaksi viiniksi, mutta se tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna ei edes vapaapäivä piisannut, minulla alkoi oikein loma! Ei tosin ihan vain Beaujolais Nouveaun takia, vaan sattumalta.

Tänään oli myös sukulaisvierailun päivä, sen vuoksi söimme yhtä parhainta herkkua, jota tiedämme, blinejä. Tai kuten #suurikeittokirjahaasteen osa 26 sanoo, linnejä. Lienee joku vanhahtava suomennos. En ole pitkään aikaan tehnyt  mitään tuosta yhdestä keittokirjahyllyni ensimmäisistä hankinnoista. Sen nimi on VUOSISADAN KEITTOKIRJA ja se voisi kyllä olla ihan hyvin VIIME VUOSISADAN KEITTOKIRJA, se on painettu vuonna 1989 ja on käännös ruotsalaisesta ICA-kauppaketjun keittokirjasta. Muistelisin, että olen ihan itse ostanut sen, tuohon aikaan minulla oli varmaan vain Ruutukokki, eikä muita keittokirjoja. Tämä muhkea dynaamisen ruskea kirjamöhkäle oli silloisille taidoilleni lähes liikaa. Olen minä siitä jotain tehnyt kyllä, esimerkiksi blinien eli linnien kanssa samalla sivulla on amerikkalaisten pannukakkujen ohje ja niitä olen merkinnän mukaan tehnyt vuonna 2001. Kirjan esipuhe on hieman mahtipontinen ja ajan tuulien mukaan se koittaa ottaa mikroaaltouunin oikeaan ruoanvalmistukseen oivaksi välineeksi.

Olen yleensä tehnyt blinit sauvajyväsen neuvoin ja viimeksi tämän vuoden tammikuussa Sibelius keittiössämme-kirjan ohjeella. Nyt kokeilin tätä hieman aikansa eläneen keittokirjan ohjetta pikkuisen muunnellen. 

Blinit eli linnit

• 25 g tuoretta hiivaa
• 5 dl maitoa
• 1 tl suolaa
• 2 dl tattarijauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 25 g voita sulatettuna

Tässä taikinassa menee aikaa, kirjan ohjeen mukaan sitä pitää seisottaa tunnin verran, mutta minä annoin taikinan olla koko päivän tekeytymässä. 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva.
2. Lisää mukaan jauhot, suola ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi.
3. Jätä asettumaan ainakin tunniksi, mielellään useaksi.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sulata voi. Lisää valkuaiset ja sula voi taikinaan.
5. Kirkasta voita ja paista blinit pannulla kauniin värisiksi.

Meillä oli jemmassa kaksi pientä purkkia oikeaa kaviaaria ja äiti toi pohjoisesta muikunmätiä.  Muuten oli tarjolla sipuliherkkua, smetanaa, omenaviipaleita, aivan minimaalisia suolakurkkuja, kylmäsavulohta, viiriäisenmunia ja hunajaa. Taikina oli oikein toimiva ja blineistä tuli ilmavia, eikä tattarin maku ollut liian voimakas.

Emme olleet etukäteen ihan vakuuttuneita siitä miten hyvin uudensadon kevyt punaviini sopii blineille, mutta kyllähän se siihen taipui aivan mukavasti. Meillä oli avattuna kaikki kolme erilaista viiniä, suosikiksi taisi nousta ruotsalaisen alkoholiliikkeen näkemys aiheesta. Tänään kuitenkin viinin ominaisuuksia paljon tärkeämpää oli seura ja tulevien päivien etukäteisilakointi.

VUOSISADAN KEITTOKIRJA on kyllä vielä tavallaan ihan pätevä teos, vaikka se onkin ulkoasultaan vanhahtava ja harvat ruokakuvat ovat melko latteita ja epäinformatiivisia. Reseptiluetteloa selatessa kuitenkin huomaa, että kyllä sieltä monta ohjetta löytyy, jos tarve ilmenee. Tämä teos saa jäädä kirjahyllyyni vaikkapa muistuttamaan siitä, miten olen ruoanlaittajana kehittynyt ja myös siitä, että kylläpä aika rientää. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, jotka liittyvät tähän ku-ite-tekee-Minnan toissakesänä aloittamaan keittokirjahaasteeseen. Sieltä löytyy nyt jo 26 postausta tästä aiheesta, haaste on omalta osaltani vasta alussa, varmaan 150 pitäisi saada kasaan, että voisin sanoa haasteen tulleen valmiiksi. 

Halloumisalaatti mansikoilla ja vadelmilla

Anne 52 Weeks of Deliciousness-blogista oli tehnyt tosi houkuttelevaa mansikka-halloumisalaattia pari päivää sitten ja minun oli tarkoitus tehdä sitä eilen. Unohdin vain ostaa avokadoja, enkä viitsinyt enää kääntyä puolivälistä kauppaan uudelleen. Tänään saavuin yövuorosta kaupan kautta ja ostin avokadoja, kerrankin sopivan kypsiä. Se ilahdutti. Anne oli soveltanut Parhaita ruokahetkiä-kirjan ohjetta ja soveltamaan minäkin päädyin. Olin nimittäin käyttänyt kaikki loput sitrukset päivän sangriaan. 

Halloumisalaatti mansikoilla ja vadelmilla

• 1 paketti halloumia
• oliiviöljyä
• 3 avokadoa
• mansikoita
• vadelmia
• basilikaa

Kastike

• oliiviöljyä
• limoncelloa
• pippuria

Leikkaa halloumi viipaleiksi ja paista ne pannulla tilkassa oliiviöljyä. Puolita avokadot, irrota kivet ja leikkaa toivonmukaan sopivan kypsä vihreä sisus viipaleiksi. Puolita mansikat ja varaa runsaasti basilikan lehtiä. Sekoita mansikat, vadelmat ja avokadoviipaleet kevyesti ja lisää mukaan paistetut halloumipalat ja basilika. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lurittele salaatin päälle. 

Limoncello paikkasi sitruuna- tai limenmehua ihan hyvin, jätin alkuperäisohjeen hunajan pois. Pidimme tästä kesäisestä salaatista oikein paljon, kerrankin tein sopivan annoksen kahdelle, jaksoimme helteestä huolimatta kaiken. 

Nyt tätä naputellessani huomaan, että tästähän tuli samalla yksi osa #suurikeittokirjahaastetta, sillä tuossa olohuoneen pöydällä kirjapinossa on juuri tämä samainen Parhaita ruokahetkiä-kirja! Sain sen Sillä Sipulin väeltä tuliaisiksi, kun he kävivät meillä viime kuussa. En ollut vielä tutustunut kirjaan paremmin, mutta tämän ohjeen perusteella teen sen mitä pikimmiten. Tämä on Ku-ite-tekee-Minnan viime kesänä aloittaman keittokirjahaasteen 25. osa minun osaltani ja vielä on varmaan 100 kirjaa kahlaamatta. Onneksi haasteella ei ole takarajaa. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 

Arvonta, Giro d'Italia ja ihana salaatti savulohelle

CampaSimpukan 7-vuotissyntymäpäivän kunniaksi arvoimme tänään kaikkien osallistuneiden kesken pääpalkintona Ella Kannisen uusimman kirjan Ellan matkassa – Etelä-Italia. Onnekkaaksi osui tällä kertaa Anniina! Olen ottanut Anniinaan yhteyttä ja lähetän kirjan hänelle mitä pikimmiten. Päivi Hintsasen ruoka-aiheisia miniprinttejä arvoimme kahdelletoista muulle ja nekin lähtevät matkaan sitä mukaa, kun saan osoitetietoja.

Minulla oli kolmen päivän työviikko, jonka jälkeen pää humisee varmasti vielä ylihuomennakin, sen verran kiirettä piti. Kun pääsin kotiin, oli lohi matkalla savustimeen ja nopsasti etsin jotain italialaista salaatti-ideaa. Foodgawkeriin laitettu sopiva haku tuotti kiva tuloksen, jonka sitten laitoinkin meille lohen kaveriksi. Pienensin ohjetta mielinmäärin. 

Italialainen salaatti kahdelle

• 1 suuri pihvitomaattia
• 1 hoikka kurkku
• 1 messevä avokado
• 1 pienehkö punasipuli
• suolaa
• pippuria
• sokeria
• 2 rkl oliiviöljyä
• 4 rkl punaviinietikkaa
• basilikaa
• oreganoa

Leikkasin tomaatin ja kurkun paloiksi, samoin avokadon. Sekoitin ne keskenään ja maustoin suola- ja sokeriripauksella sekä pippurilla. Revin mukaan suuria basilikan lehtiä. Kastikkeeksi sotkin keskenään oliiviöljyn ja punaviinietikan ja maustoin ne oreganolla, suolalla ja pippurilla. Alkuperäisohjeen valkosipulin jätin kainouksissani pois. Sekoitin kastikkeen salaattiin ja söimme tämän mukavan maukkaan lisäkkeen savustetun lohen kaverina. 

Giro d'Italian viides etappi ajettiin Sisiliassa vaihtelevassa maastossa, reitillä oli mittaa 153 km. Se voittajaksi leivottiin Enrico Battaglin, josta en ole koskaan kuullutkaan, mutta ihan kova äijä hän varmaan on. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa mahtavalla sekunnin marginaalilla Rohan Dennis. Huomenna lisää!

Kylmää ja kuumaa

Leivoin eräänä pakkaspäivänä tällaisen kakun, siitä tuli kylmä ja kaunis, ohje on yksinkertainen. Sommittelin juuri vielä elossa olevia tulppaaneja kakkuvuokaan ja kaadoin päälle vettä. Paistoin  kakkua ulkona pakkasessa niin kauan, että se jäätyi. Kumosin vuoan tiskialtaaseen ja annoin hetken aikaa asettua, pian saatoin nostaa kakkuvuoan pois. Todellisuudessa kaadoin päälle hieman kuumaa vettä, jolloin vuoka irtosi ja kakku kalahti altaan pohjalle. Tätä kakkua ei voi syödä, mutta sen keskelle voi laittaa kynttilän ja saa ulos portinpieleen kauniin jäälyhdyn. Jos sattuu olemaan tulossa suojasää, lyhty on erilainen joka päivä, kunnes se sulaa  ja lopuksi vettyneet kukat voi nostaa kompostiin. Meillä lyhty on takametsän kiven päällä, siellä eivät kukanvarret haittaa ketään, vaikka unohtuisivat sinnekin.

Eilen leivoin myös tähdenlentopiirakan, joka täytti montakin tarvetta. Sillä täytti vatsan Paris-Nizza- ja Tirreno-Adriatico-kisoja katsoessa ja loput syömme töissä lounaana. Samalla tulin jatkaneeksi viime viikot hieman taka-alalla ollutta haastetta. Nyt jatkui taas #suurikeittokirjahaaste, jonka Minna-kuitetekee aloitti viime kesänä. Tarkoitus on tehdä ruokaa ainakin yhden ohjeen mukaan jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Siinä sitä on sarkaa, onneksi haasteella ei ole takarajaa. 

Tähdenlentopiirakan pohjan ohjeen otin Michel Rouxin Piirakkakirjasta. Minulla on ollut se jo vuosikausia ja näytti siltä, että ainakin vuonna 2011 olen valmistanut piirakkapohjan kirjan ohjeen mukaan. Sivu oli hieman jauhoinen siltä kohdalta ja olen laittanut sinne muutaman merkinnän ihan kynälläkin. Kirjassa on laajalti ohjeita erilaisiin leipomuksiin ja sitä selatessa tulee tunne, että jätänpä erilaiset ostotaikinat kauppaan. Ainakin siihen asti, että taas kerran on kiire tai laiskuus. Mutta vaikeaa piirakkataikinan tekeminen ei ole, eikä se vielä paljon aikaakaan.  

Tähdenlentopiirakka

Pohja

• 250 g vehnäjauhoja
• 150 g voita
• 1 kananmuna
• 1 tl suolaa (jätin pois, käytin saarenmaalaista runsassuolaista voita)
• pieni hippu sokeria
• 1 rkl kylmää maitoa

Jauhot mitataan kulhoon ja mukaan lisätään kylmä, kuutioiksi leikattu voi, kananmuna, suola ja sokeri. Seosta aletaan työstää sormenpäillä niin, että hierotaan voinokareisiin jauhoja tai toisinpäin, kuinka vaan. Aluksi tuntuu, ettei tästä tule yhtään mitään, mutta kyllä se voi alkaa sieltä antautua jauhoille tai toisinpäin. Tarkoitus on saada aikaan hiekanmurua muistuttava rakenne. Homma on myös tarkoitus tehdä melko nopeasti, ettei voi lämpene liikaa, vaan jää hienoisiksi voiliuskeiksi jauhoihin. Tällä saavutetaan lehtevyyttä ja mehevyyttä taikinaan. Kun muruseos on saatu aikaan, lisätään mukaan tilkka kylmää maitoa ja uskomattoman pieni määrä auttaakin siihen, että massasta saa kaksin käsin muotoiltua kiinteän taikinan. Sitä työstetään muutaman kerran keskeltä reunoille päin, jolloin rakenteesta tulee yhtenäinen taikina. Se taputellaan pyöreäksi palloksi, kääritään kelmuun ja laitetaan kylmään ainakin puoleksi tunniksi. Tiiviiseen rasiaan pakattuna taikina säilyy viikonkin kylmässä ja on myös hyvin pakastettavissa. 

Uuni kuumennetaan 180 asteeseen ja levännyt taikina otetaan jääkaapista ja joko kaulitaan käytettävän vuoan muotoiseksi tai taputtellaan sormin vuokaan suoraan. Minä käytin noin 20 senttistä, korkeareunausta lasivuokaa. Taikina riittää oikein hyvin myös reunoille. Myös irtopohjavuoka sopii hyvin. Pohjaan pistellään muutama reikä haarukalla tai kalapiikillä ja laitetaan pohjan päälle leivinpaperista leikattu vuoan muotoinen, mutta hieman suurempi palanen. Pohjan päälle kaadetaan piirakkapainoja ja levittellään ne tasaisesti, niiden tarkoitus on estää pohjan nouseminen keskeltä esipaistamisen aikana, samoin reunojen valumisen minimointi. Jos sinulla ei ole varsinaisia keraamisia piirakkapainoja, tähän tarkoitukseen käyvät hyvin kuivat herneet tai riisi. Niitä voi pitää purkillisen ihan tätä käyttöä varten aina saatavilla. Leivinpaperi estää niiden rasvoittumisen ja jäähdyttyään ne voi kaataa takaisin purkkiin myöhempää uutta käyttöä varten. 

Pohjaa esipaistetaan ensin painojen kanssa 15 minuuttia. Vuoka nostetaan pois uunista ja painot siirretään pois varovasti paperin reunoista nostaen ja jätetään jäähtymään. Jos piirakkapohjan keskusta on kohonnut uunissa, sitä voi varovasti painaa joustavalla lastalla tai nuolijalla. Pohjan paistamista jatketaan ilman painoja vielä viisi minuuttia. Pohja otetaan pois uunista ja lämpöä lisätään 200 asteeseen.

Täyte

• muutama suikale entrecôtejämiä perjantain päivälliseltä
• muutama perunanpuolikas kuutioiksi leikattuina samalta aterialta
• 6 kirsikkatomaattia halkaistuna
• puolikas punasipuli
• 1 kevätsipuli
• 6 vartta broccoliinia
• 2,5 dl kermaa
• 3 kananmunaa
• paljon raastettua parmesaania
• suolaa ja pippuria

Kun pohja on paistumassa, valmistellaan täytteet. Tähän käyvät erilaiset tähdenlennot, mitä sattuu olemaankaan kaapissa. Voi käyttää kinkkukuutioita, erilaisia kasviksia, juustoja ja mausteita aivan oman mielen mukaan. Minulla oli perjantain päivälliseltä muutama suikale entrecôteta ja perunapuolikkaita, leikkelin ne pienemmiksi paloiksi. Samoin halkaisin muutamia todella pehmeiksi ehtineitä kirsikkatomaatteja ja silppusin aamiaiselta jääneen punasipulin puolikkaan ja yhden kevätsipulin. Broccoliineista siivosin pois puisevammat varret ja jätin kukinnot odottamaan. Sekoitin yhteen kananmunat ja kerman, raastoin mukaan parmesaania ja maustoin tasaiseksi vispilöimäni massan suolalla ja pippurilla. 

Pohjan esipaistamisen ja hetkellisen jäähtymisen jälkeen kaikki täytteet ripotellaan pohjan päälle mahdollisimman tasaisesti ja kerma-kananmunaseos kaadetaan pinnalle. Pinnalle voi vielä raastaa lisää parmesaania ja piirakka nostetaan uuniin paistumaan 200 asteeseen noin 40 minuutiksi. Loppupuolella piirakka kannattaa peittää leivinpaperilla, jos pinta alkaa näyttää liian ruskettuneelta, mutta kerma-kananmunaseos ei ole vielä hyytynyt. 

Tämän piirakan on viisainta antaa jäähtyä melkein huoneenlämpöön ennen leikkaamista, täyte ehtii vetäytyä sopivasti. Emmehän me malttaneet, joten täyte oli hieman kosteaa vielä syödessämme, mutta maku oli mitä parhain. Sinne menivät niin pihvipalat, perunat kuin käyttöä kiljuvat kasviksetkin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot- ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille.

Sibelius keittiössämme – vuotuiset blinit

Minna ku ite tekee-blogista aloitti viime kesäkuussa #suurikeittokirjahaaste-nimisen aktivointihankkeen, jossa osallistujat pyrkivät tekemään ainakin yhden ruokalajin jokaisesta omistamastaan keittokirjasta. Minä otin urakan omakseni juuri sen rentouden innostamana. Haasteella ei ole takarajaa ja muutenkin voi tehdä just niin kuin itse tykkää. Olen saanut listalleni tätä ennen jo 20 keittokirjaa, mutta jäljellä lienee vielä ainakin sata, ellei enemmänkin. 

Tällä kertaa päivällinen menee sekä #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, että tunnisteen revisited alle. Kyseessä on yksi niistä ruokalajeista, joita tulee tehtyä kerran vuodessa, korkeintaan kaksi. Muita tällaisia ovat esimerkiksi kaalikääryleet, taatelikakku tai paella. Nyt olivat vuorossa vuotuiset blinit. Olen aikaisemmin tehnyt niitä joko sauvajyväsen tai luimupupulan ohjeilla, mutta tällä kertaa otin ohjeen keittokirjahaastetta edistääkseni Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Kirja tuli minulle tutuksi erään päivällisen seurauksena ja hankimme kirjan itsellemmekin. 

Bliniohje oli mukavan simppeli, muutenkin kirjan ohjeet ovat siinä mielessä hienoja, ettei niissä ole liian vanhahtavaa sanastoa, eikä sellaisia raaka-aineita, joita olisi vaikea saada. Olisin voinut älytä puolittaa ohjeen, mutta laitan sen tähän sellaisena kuin se mielenkiintoisia tarinoita sisältävässä monipuolisessa kirjassa on. Ohjeesta luvataan tulevan 10-15 bliniä riippuen siitä minkä kokoisia tahtoo tehdä. Minä tein aika pieniä ja paistoin kaikkiaan 14 noin 6 cm halkaisijaltaan olevaa bliniä ja säilöin noin 2,5 dl taikinaa vielä jääkaappiinkin. Blinit ovat todella täyttävää syötävää. 

Blinit niin kuin Jean Sibelius tahtoi ne lautaselleen

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl tattarijauhoja
• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 20 g hiivaa
• 1 rkl voisulaa (no eihän se riitä, laitoin noin 50 g)
• 1 tl suolaa
• (kirkastettua) voita paistamiseen

Blinitaikina kannattaa laittaa alulle syömistä edeltävänä päivänä tai viimeistään sen aamuna. Minä tein taikinan tekeytymään heti, kun tulin aamulla yövuorosta kotiin. Minulla ei ollut tuoretta hiivaa, joten käytin sen sijaan noin 6 g kuivahiivaa. 

Lämmitin puolet maidosta (2,5 dl) ja sekoitin maitoon jauhot, hiivan, suolan, sulan voin ja erotellut keltuaiset. Valkuaiset laitoin kupposessa jääkaappiin odottamaan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin sen pöydälle odottamaan iltapäivää. 

Noin 6 tunnin kuluttua jatkoin taikinahommia. Kuumensin lopun maidon (2,5 dl) melkein kiehuvaksi ja vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Yhdistin molemmat taikinaan ja sekoitin sen tasaiseksi. Kirkastin noin 50 g voita. Antti teki kaikki tilpehöörit valmiiksi ja minä aloin paistohommiin. Kannattaa verhota itsensä isolla esiliinalla, etenkin jo päällä on lempparipaita. 

Kuumensin kaasuliekin päällä seitsemänkoloista Opan pannua, jossa viime keväänä paistoin ensimmäisen kerran blinejä. Sillä niitä tulee nopeaa tahtia ja pienet blinit ovat kivoja, niitä tuntuu jaksavan enemmän kuin suurempia. Lisäsin jokaiseen koloon teelusikallisen kirkastettua voita ja nostin pienen kauhallisen sakeaa blinitaikinaa paistumaan. Pienensin liekkiä pannun alla, etteivät blinit palaisi pohjastaan, kun keskellä oli vielä raakaa taikinaa. Kun yläpintaan alkoi tulla pieniä ilmakuplia ja pinta hyytyä, käänsin blinit ja paistoin toista puolta vielä minuutin, puolitoista. Valmiit blinit nostin peltilautaselle ja luritin niille vielä hieman kirkastettua voita, sillä sitä ei tule säästellä. Lopetin paistamisen kahteen pannulliseen, sillä jopa minä ymmärsin, ettemme jaksa ihan mahdottomia määriä. 

Blinien tilpehöörit

• 50 g kaviaaria
• 50 g kirjolohen mätiä
• marinoitua punasipulia
• punasipulia silppuna
• virolaisia maustekurkkuja
• smetanaa
• omenaa
• keitettyjä viiriäisenmunia 

Olemme ostaneet oikeaa kaviaaria muutaman kerran Tallinnasta, mutta parilla edellisellä reissulla sitä ei olekaan ollut tutuissa kaupoissa. Tämän kertaisella talvireissulla sitä löytyi sekä Solaris-kauppakeskuksen hienosta ruokakaupasta, että sataman lähellä olevasta uudistetusta Rimistä. Kummassakin kaupassa kaviaari oli pakattu hälytinlaatikkoon. Rimissä oli hämmästyttävä kaviaaritarjous, saimme purkin puoleen hintaan, jolloin 50 g purkki maksoi "vain" noin 25 euroa. Päiväystäkin oli vielä puoli vuotta jäljellä, joten mikään epätoivontarjous se ei ollut. Tänään avasimme toisen ostamistamme purkeista, toisen säästämme jollekin toiselle päivälliselle, ehkä kun on vieraita (mieluummin tuttuja) käymässä, että useampi saa nauttia tästä herkusta. 

Muuten meillä oli tavallisia lisäkkeitä erittäin hyvin onnistuneille, tattarisille ja voita tihkuville blineille. Minä jaksoin syödä kolme bliniä, Antti taisi syödä viisi tai kuusi. Loput pakkasin jääkaappiin, katsomme viitsiikö niitä syödä vielä huomenna aamiaisella. Lisäkkeet menivät kivasti, kirjolohen mätiä jäi hieman ja marinoitua sipulia tein alunalkaenkin kolmesta sipulista ja vakuumimarinoinnin jälkeen siirsin sipuliherkun tiiviskantiseen lasipurkkiin tulevien aterioiden lisäkkeeksi. 

Päivällisen juoma viileni jäälyhdyssä, ennen kuin oli aika sytyttää kynttilä lyhtyyn illan pimennyttyä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme. Pidin kovasti tästä haasteosuudesta ja tulen tekemään muitakin ruokia Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjasta.