Makaronivellin Italian serkku

Tänään minulla ei ole illalla aika kokkailla mitään, ei italialaista eikä suomalaista ruokaa, mutta tein jo aamiaiselle ruokalajin, jollaista en vielä viikko sitten tiennyt olevankaan. Selailin foodgawkeria hakusanoilla italian breakfast ja sieltä silmiini osui muutaman vuoden takainen postaus Sugar Salted-blogissa tehdystä fregolapuurosta. Fregola (tai fregula) on sardinialaista paahdettua pastaa, jota olen ostanut muutamia kertoja Hella & Herkku-kaupasta Helsingin Museokadulta. Pidän pastan rakenteesta ja monikäyttöisyydestä. Nyt minulla oli juuri sopivasti vähän yli 100 g fregolapussissa jäljellä ja tein tätä makaronivellin Italian serkkua meille keskiviikkoaamun ateriaksi. Ohje on peräisin Antonio Carluccion  Pasta-nimisestä kokkausopuksesta. Tuossa on kirja nimetty minun makuuni. 

Fregolapuuro kahdelle

• 120 g fregolapastaa
• runsas kattilallinen pastankeittovettä
• 0,5 l täysmaitoa
• 0,5 tl suolaa
• 2 rkl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• lisänä paksua kirsikkakompottia Viron tuliaisina

Alkuperäinohjeessa puuro makeutettiin hunajalla, minä tahdoin vähän enemmän makua ja käytin tumman sokerin sekoitustani. Samoin aivan alkuperäisen ohjeen mansikkasose ja blogaanin tekemä omenakompotti vaihtuivat kirsikkaan, koska sitä oli vajaa purkillinen jääkaapissa. Muuten menin kutakuinkin lähteen mukaan.

Kiehautin ensin kattilallisen vettä ja laitoin mukaan suolan. Kumosin pastan kiehuvaan veteen ja kypsytin sitä ensin 10 minuuttia. Kaadoin pastan siivilään ja huuhtelin kattilan. Kuumensin samassa paksupohjaisessa kattilassa maidon lähelle kiehumispistettä ja lisäsin pastan maitoon. Vahdin kattilaa sen aikaa, että sain seoksen kiehumaan maltillisesti, mutta kuitenkin tasaisesti. Kypsyttelin puuroa sitten noin puolisen tuntia, välillä piti sekoitella ja muuttaa liekin suuruutta kattilan alla, mutta en keittänyt puuroa pohjaan enkä ylitse. Kun pasta oli pehmeää ja maito melkein imeytynyt pastaan, jaoin sakean puuron annoskuppeihin ja jätin jäähtymään hetkeksi. Lähdeblogissa puuro syötiin huoneenlämpöisenä kuuman omenakompotin kanssa, me söimme lämpimän puuron kylmän kirsikkakompotin kanssa. 

Tästä tuli kyllä mieleen lapsuuden sarvimakaronista tehty makaronivelli, sen sopiva suolan ja sokerin tasapainotettu maku on hellä ja lempeä. Ehkä fregolan paahteisuudesta on jäänyt jotain jäljelle, sillä tässä puurossa oli kyllä oma yksilöllinen makunsa. En tiedä raaskinko jatkossa tehdä fregolasta puuroa, sen hankkiminen on välillä hieman kiven takana. Antin ei voi sanoa suuresti ihastuneen tähän puuroon, enkä minäkään sitä nyt ihan hullunhyväksi sanoisi. Maku oli kyllä pehmeä ja hyvä, mutta suutuntuma hieman styroksipalleroihin viittaava, johtunee siitä perusteellisesta kypsennyksestä. 

Giro d'Italian 11. etappi on täysin tasainen, ei taida edes yhtä mäkikiripistettä olla jaossa. Minä ehdin vasta illalla nähdä tallenteelta, miten etappi meni ja ketkä eilisen kolarin osalliset ovat pystyneet jatkamaan. 

Överikakku Amerikan malliin - coca-colakakku

Olisi viisasta lukea leipomisohjeet kokonaan läpi, tai ainakin aineluettelo, ennen kuin aloittaa leipomisen. Olisin saattanut jättää tämän kakun lopulta tekemättä, jos olisin kunnolla lukenut sen. Idea kuulosti nimeä myöten hauskalta, samaan tapaan kuin se viime syksynä tekemäni jäätelökakku. Nyt olin jo hyvän matkaa sulattelemassa voita ja suklaata, ennen kuin tajuntaani upposi, että kakkuun tulee vielä voin lisäksi öljyä ja sokerin lisäksi vaahtokarkkeja. Mutta aloittettuani hanke oli vietävä loppuun. Mitat on muunnettu hienoisella huolettomuudella. 

Coca-colakakku

Taikina

• 1,25 dl voita
• 2,5 dl suklaanappeja
• 2 kananmunaa
• 5 dl sokeria (en iljennyt laittaa niin paljon, laitoin noin 3 dl)
• 1 tl vaniljauutetta
• 1,25 dl kasviöljyä
• 2,5 dl colajuomaa
• 0,8 dl kaakaota
• 2,5 dl marshmallow-karkkeja, pilkoin isoja pienempiin paloihin
• 1,25 dl maitoa (en alkanut miettiä, mitä butter milk olisikaan)
• 5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa

1. Kuumenna uuni 170 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla, käytin 20x20 cm irtopohjavuokaa ja lisäksi pitkulaista pienehköä pahvivuokaa, sillä taikinasta tuli tosi iso. 
2. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa sekoitellen ja jätä jäähtymään.
3. Vatkaa sokeri ja kananmunat kevyesti.
4. Sekoita voi-suklaamassa sokeri-kananmunavaahtoon.
5. Kuumenna kattilassa vaahtokarkit, kaakaojauhe ja colajuoma, sekoittele kokoajan rivakasti, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet, tästä tulee sellaista tummaa paksua massaa. Ota kattila pois liedeltä.
6. Sekoita aloitettuun taikinamassaan mukaan öljy ja vaniljauute ja sitten vaahtokarkki-colamassa.
7. Viimeisenä lisää mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa se kakkuvuokaan, minä kahteen. 
8. Paista (ohjeen mukaan) noin puoli tuntia ja tee tikkutesti. Jos kakkutikku tulee ulos kakusta pistoksen jälkeen puhtaana, kakku on kypsä. Minun kakuistani pienempi kypsyi 40 minuutissa ja suurempi oli kypsä 55 minuutin kohdalla. Keittämätön spagettitikku käy hyvin kakkutikuksi, jollei muuta sopivaa satu käsille.
9. Anna kakun jäähtyä.

Kuorrutus

• 2 dl suklaanappeja
• 1,25 dl voita
• noin 5 dl tomusokeria
• noin 0,75 dl colajuomaa

1. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa ja anna seoksen jäähtyä.
2. Sekoita mukaan sen verran tomusokeria ja colajuomaa, että saat aikaan tanakan kuorrutteen, jonka levität jäähtyneen kakun pinnalle. Minun kakkuni oli irtopohjavuoassa, joten minun ei tarvinnut kumota sitä. Pienemmän, pitkulaisen kakun kumosin ja käänsin samantien takaisin oikein päin, joten sain levitettyä kuorrutteen paistopinnalle. 
3. Kun kuorrute on jähmettynyt, syö. Suosittelen, että otat oikein pienen palan kerrallaan.

Joskus vain liika on liikaa. Kakku maistui hyvälle, mutta jo tehdessä tunsi kuinka verisuonet vaikeroivat.  Tulipa tehtyä. Otin vinkit tähän kakkuun FRIDAY IS CAKE NIGHT-blogista.

Ei mitään järkeä - tomaattikastike

sukat kastuu!

Meille oli kinostunut tomaatteja liikaa, ei mitään järkeä. Jouduin laittamaan kompostiin muutamia haljenneita ja huonoksi menneitä ja päätin, että kunnollisille yksilöille pitää keksiä jotain pikaista käyttöä. Löysin ennalta tutusta Cogollos de Agua-blogista tomaattikastikkeen ohjeen, joten ei kun kastikehommiin heti töiden jälkeen! Minulla oli melkein kaksi kiloa tomaatteja, mutta laitan ainesmäärät alkuperäisen ohjeen mukaan.

Espanjalainen tomaattikastike

• 1 kg tomaatteja
• 1 sipuli
• 1 valkosipulinkynsi
• 70 ml oliiviöljyä
• 1 tl sokeria
• 1 tl suolaa

Kuumenna öljy laakeassa kasarissa ja kuullota siinä valkosipulia ja sipulia. Lisää halkaistut tomaatit, suola ja sokeri kasariin ja sekoittele. Anna kastikkeen kiehua noin tunnin verran, tarkista välillä, etteivät tomaatit pala kasarin pohjaan kiinni ja painele tomaatteja murskaksi kauhalla. Maistele välillä ja lisää sokeria, jos kastike on liian väkevää. Painele tomaattimurska tiheän kartiosiivilän lävitse pienempään kattilaan, avita hommaa sauvasekoittimella. Hetkessä siivilään jäävät pieneksi menneet tomaatinkuoret ja kattilassa on oranssinen sileä kastike. Jos haluat, keitä sitä vielä kasaan tai purkita heti steriloimiisi purkkeihin. Kastikkeessa on hyvä ja syvä tomaatin maku. 

Minä en keittänyt omaa kastikettani enää juurikaan kokoon. Kahdesta kilosta tomaatteja tuli yksi litran purkki ja toiseen pienempään purkkiin noin pari desiä kastiketta. Vaikka se onkin oikein hyvää ja tullen käyttämään kastikkeen piakkoin, en kyllä näe viisaaksi ihan työkseen alkaa keitellä tomaattikastiketta. Sen verran hyviä tomaattituotteita on kaupoissakin saatavilla. Sitten ehkä olisi eri asia, jos tomaatteja olisi omassa kasvihuoneessa aivan tulvaksi asti. Menköön tämä kokeilu kahden tunnisteen alle: "espanjalainen" Vueltan vuoksi ja "no tulipa tehtyä" sillä tosiaan tulipa tehtyä. 

Vueltan neljäs etappi on parhaillaan menossa, mutta lähetys Eurosportilla ei ole vielä alkanut. Eilisen, kolmannen etapin voittoon ylsi Michael Matthews ja hän myös ajaa johtajan punaisessa paidassa. Neljän sekunnin päässä on Nairo Quintana. Tänään minullakin on aikaa katsoa lähetystä ja päästä kunnolla selville kisan tilanteesta. 

Vielä kerran saarivaltion nelikosta ja ihan vähän itsestäni

Liesi on joskus noinkin siisti

Keittokirjahaasteeni 2013 sai nimenomaan arvoisensa päätöksen nelisen tuntia ennen määräajan umpeutumista. Olen nukkunut klo 21.30-07.00 muutaman tunnin sulatellut koko juttua ja tehnyt johtopäätöksiä. Ensin muutama itsestäni tämän haasteen tiimoilta.

1. luulin itsestäni liikoja (aloittaessani moista)
2. olin toivottoman laiska (lorviessani 340 päivää 365:sta)
3. en tajunnut luovuttaa (vaikka muutoin se ei kyllä tuota tuskaa)
4. sain kyllä aikaan ja asioita valmiiksi (vasta oli kun ihan pakko)
5. maalissa sitten olin kyllä ihan voittajaa 

Se mikä tammikuun ensimmäisenä päivänä tuntui aivan loistavalta idealta, eikä ollenkaan isolta jutulta toteuttaa, oli jotain ihan muuta joulukuun puolivälin tienoolla, kun savolainen projektini oli lähestulkoon sellainen edelleen. Muistan miten tammikuussa hellin ajatusta ottaa mukaan uusia kirjoja vuoden varrella, koska edelliset osiot alkaisivat olla valmiita siinä kevään korvalla. Sallikaa minun nauraa. Lisään listaani kohdan    

 

     6. itsetuntemuksessani on vielä aukkoja

Olen aloittanut elämässäni lukemattomia asioita ja jättänyt ne kesken. Olen oikein hyvä aloittamaan, mutta intoni lopahtaa. Jos olenkin hyvä aloittamaan asioita, niin olen sitä vain kertaalleen, en ole hyvä aloittamaan uudelleen, alusta, nousemaan jaloilleni. Siinä olen ihan surkea. 

Laiskuuden olen nimennyt aikoja sitten hyveeksi sillä verukkeella, että laiska ei viitsi edes tuhlata. Eikä saa urheiluvammoja. Ja on helposti tavoitettavissa kotoa, sohvalta, lähes aina. 

Luovuttaminen on oikein hyvä taito ihmisessä. Se liittyy tietysti asioiden keskenjättämiseen, jossa olen, kuten sanottu, kehittynyt erittäin taitavaksi. On oikein järkevää luovuttaa siinä vaiheessa vaellusretkeä ja soittaa apua, kun ripuli jatkuu kolmatta päivää, vessapaperi on loppu ja lätäköt jäässä. Ei ole paha asia luovuttaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa lukea Peltirumpua (sen kyllä luin loppuun, mutten tajua miksi). Sitten on joitakin asioita, joissa ei vain luonto anna periksi. Syyhän on täysin päivänselvä. Mitä pienempää ääntä on pitänyt asioista, sitä helpommin niistä voi vähin äänin luopua, lakaista maton alle ja olla kuin ei olisikaan. Kun menee huutelemaan suunnitelmistaan ulkomaailmalle, on asia aivan toinen. 

Blogi on ollut minulle hyväksi, sillä vaikka kohtien 1-6 asiat eivät ole muuttuneet miksikään, olen silti saanut valmiiksi asioita, joita ole aloittanut. Nimenomaan asioita, joista olen blogissa kertonut. En usko, että mikään kurinpitoneuvosto olisi tänä aamuna ollut ovemme takana, jollen olisikaan saanut keittokirjahaastettani valmiiksi. Olisin hyvin voinut kuitata koko homman kirjoittamalla jonkun postauksen jossakin sivulauseessa, että enpä sitten saanut sitäkään valmiiksi. Tai vaieta se kuoliaaksi. Ja sillä selvä. Mutta mukavampi on saada asioita valmiiksi. En sano onnistua, sillä se ei tässä ollut tavoitteena, sen verran ovelasti rakensin haasteeni, riitti kun räpiköin maaliin. 

Sitten itse kirjoihin. En enää oikein muista, miksi tulin valinneeksi juuri nuo opukset haasteeseeni. Luultavasti siksi, etten ollut tehnyt niistä ainuttakaan ruokaa. Olen edelleen tyytyväinen valintaani, sillä ne ovat hyviä kirjoja. Etukäteen luulin tietäväni miten tämä homma menee. Luulin, että Jamie Oliverin kirja Jamie's Great Britain on se helppo juttu, koska Jamie on niin rento ja minä itse kans. Luulin, että Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day olisi se vaikea pala, mutta se osuus tuli ensimmäisenä valmiiksi, tosin vain noin 12 tuntia ennen muita, joten ei siinä isosta voittomarginaalista ollut kyse. Ladyt Racel Allen (Rachel's Food for Living) ja Nigella Lawson (Kitchen) luulin suurinpiirtein pikku- ja isosiskoikseni, minä tuosta vaan kokkailen kivojen tyttöjen ohjeilla ruoat lautasille huhtikuun loppuun mennessä.

opin tekemään Béarnaise-kastiketta

Merkkasin tammikuun alussa lähmälapuilla kirjoihin ruokaohjeita, 12 kpl/kirja, joita tulisin kokkaamaan. Loppujen lopuksi tein alle puolet noiden valintojeni pohjalta, jopa vähemmän. Tein pienempiä juttuja, kuin olin suunnitellut, en tehnyt vaativampia ollenkaan. Osin raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi, osin alun kohtien 1-6 vuoksi. 

Olen varma, että jokaisella näistä ruokapersoonasta on niin vahva itsetunto, ettei heistä kukaan lannistu, vaikka laitankin heidät nyt omaan suosikkijärjestykseeni. Voihan sekin olla mahdollista, etteivät he ole henkeä pidätellen seuranneet edistymistäni ja eilen peruuttaneet uudenvuoden pippalonsa saadakseen selville kuinka tässä käy. En kyllä  huomannut blogitilastoissa yhtään kovin suurta liikennettä Britanniasta päin. Tosin tuollaiset kuuluisuudet saattavat olla jossain lomalla näin vuodenvaihteessa. Ties vaikka ovat lentäneet Lappiin lunta ja poroja ihailemaan. 

viimeisenä syöty haasteruoka ennen kuoren rikkomista

Vuoden mittaisen kohelluksen päätteeksi tohdin sanoa, että noista neljästä suosikikseni nousi Hugh'n kirja. Toiseksi eniten pidin Rachelin kirjasta, kolmanneksi eniten Nigellan ja vähiten Jamien kirjasta. Kirjat tulivat hyvin tutuiksi, koska lehteilin niitä lukemattomia kertoja löytääkseni jotain, mitä saattaisin osata tehdä. Toisaalta, aivan viimetipassakin huomasin ohjeita, jotka olin sivuuttanut koko vuoden aivan systemaattisesti. Tällainen oli Jamien kaniragù. Siellä se oli kirjassa kaikenaikaa, mutten harkinnutkaan sen tekemistä ennen kuin tässä viime metreillä. Jotkut etukäteen varmoina pitämäni ohjeet jäivät kokeilematta, kuten Nigellan tortillalasagne ja grasshopper pie.

Luulenko käyttäväni jatkossa noita kirjoja ahkerasti? En luule. Sen vuoksi, etten ylipäätään käytä keittokirjoja nykyään kovin paljon. Etsin ohjeet netistä ja omat suosikkini ja käyttämäni vakio-ohjeet ovat pikkuhiljaa kinostumassa blogiini, josta ne näppärimmin löydän. Tästä minun on tehtävä se johtopäätös, että jatkossa minun on käytettävä hyvin tiuhaa seulaa sen suhteen, millaisia keittokirjoja ostan omikseni. Ei enää sen vuoksi, että joltakulta on nyt taas sylkäisty uusi kirja markkinoille, tai siinä on nätti kansi. Se tietää kyllä romahdusta Amazonin myyntitilastoissa, toivoakseni firma kuitenkin selviää, kai sieltä joku muukin tilailee. 

Yksi tärkeä asia nousee vielä mieleeni. Jos tästä koko hommasta ei muuta hyötyä olisi ollutkaan, niin nyt muista miten Hugh Fearnley-Whittingstallin nimi kirjoitetaan! On sekin jotain. 

Nyt tossut kohti Tallinnaa, pelastusliivit päälle jo kotipihassa!

Viimeisen kerran:

Hugh'n jälkiruoka luumuista ja leivästä

Selasin aamulla taas sivut viuhuen neljää keittokirjahaasteeni kirjaa ajatuksena koota päivällinen kirjojen ohjeista. Nyt ei sitten mikään oikein iskenyt. Lopulta kuitenkin bongasin Hugh'n (kirjoitan aina hänen nimensä ensin väärin, Huhg, sama kuin sanasta paitsi tulee väistämättä ensin paisti) kirjasta joko aamiaisruokana, tai jälkkärinä tarjottavan vaaleasta leivästä ja luumuista sommiteltavan paistoksen.

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Olin ostanut tätä varten rapeakuorisen maalaisleivän, josta leikkasin neljä melko ohutta viipaletta. Voitelin uunivuoan ja leipäpalat molemmin puolin. Asettelin leivät vuokaan. Halkaisin vaniljatangon ja raaputin siemenet veitsenkärjälle. Otin ison nokareen pehmeää voita ja sekoitin vaniljansiemenet voihin. Halkaisin 6 luumua ja otin kivet pois, asettelin puolikkaat luumut leikkuunpinta  ylöspäin leipäpaloille, kolme kullekin. Sipaisin vaniljavoita luumujen kolosiin ja ripottelin fariinisokeria päällimmäksi. Leikkasin raaputetun vaniljatangon muutamaan palaan ja heittelin ne vuokaan. Paistoin jälkiruokaa noin 30 minuuttia, kunnes leipä oli karamellisoitunut voista ja sokerista ja luumut pehmenneet. Poimin vaniljatangon palat pois ja tarjosin luumuja toastilla vaniljajäätelön kanssa. Leipä oli aavistuksen verran terveellisempää, kuin oli tarkoitus ja reunat jäivät hieman kuiviksi. Kyllähän tuota söi. Mahdollisella seuraavalla kerralla käytän pullampaa leipää.

Tilanne keittokirjahaasteessani on seuraavanlainen:
Kaikkiaan olen tehnyt 26/48 osaa.
Hugh 7/12
Nigella 7/12
Jamie 5/12
Rachel 7/12

Carbón Dulce - makeisia tuhmille

Viime vuoden Vueltan aikaan Kammenpyörittäjä poimi Peter Selinin selostuksesta maininnan espanjalaisesta joulumakeisesta, joka näyttää hiileltä. Se kiinnitti heti mielenkiintomme ja etsin samantien ohjeen tähän makeiseen. En vain ehtinyt löytää mustaa elintarvikeväriä Vueltan aikana, joten makeinen jäi tuolloin kokeilematta. Sittemmin sain hankittua mustuttamisainetta ja ajatus tästä kokkauksesta on ollut mielessä. Tänään oli se päivä, jolloin kokeilisimme hiilikarkin tekoa. Olin lukenut monia juttuja tästä makeisesta ja tiesin odottaa enemmänkin vain valmistamisen ja toivoakseni onnistumisen riemua, kuin mahtavaa makuelämystä. En (näin vanhemmiten) enää pidä kovinkaan monesta makeisesta, enkä uskonut tämän olevan erityisen hyvää.

Mikäli oikein ymmärsin, espanjalaisia lapsia kannustetaan joulun alla kiltteyteen uhkaamalla tällä mustalla makeisella sanoen, että tuhmille tulee hiiliä suklaan tilalta. Varmasti monta pikkulasta onkin jekutettu tällä. Otin vinkit valmistamiseen Diamonds for Dessert-blogista.

• 1 kananmunan valkuainen
• 200 g tomusokeria
• 5 tippaa sitruunamehua
• mustaa elintarvikeväriä
• 2,5 tl karvasmanteliaromia (en laittanut niin paljon, pidän siitä aika vähän)
• 700 g sokeria
• 230 g vettä

Erota valkuainen ja laita se pieneen kulhoon. Siivilöi sinne tomusokeri ja sekoita kunnes sokerista ja valkuaisesta muodostuu kiiltävä valkoinen tahna. Lisää sitruunamehu ja karvasmanteliaromi ja sitten pikkuhiljaa mustaa elintarvikeväriä sen verran, että tahna muuttuu mustaksi. Laitoin sitä kaikkiaan varmaan kolme teelusikallista. Mittaa tästä seoksesta 70 g eri kuppiin. En oikein ymmärtänyt miksi sitä pitää tehdä enemmän, kuin sitä tarvitaan, 70 g oli noin puolet seoksesta.

Mittaa vesi ja sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja ala kuumentaa seosta. Tähtää seoksen kiehumiseen 126 asteeseen asti. Sekoittele alussa silloin tällöin, kunnes sokeri on liennut kokonaan veteen. Tarkkaile lämpötilaa mittarilla. Aluksi seos kuumenee nopeasti sataan asteeseen, jonka jälkeen kuumeneminen hidastuu. Tavoitelämpötilaan pääseminen vie noin vartin. Ota kattila pois tulelta ja patakintain suojatuin käsin kumoa musta tahna kuumaan sokeriin, varo roiskeita! Seos alkaa hieman kuohua hetkeksi ennen kuin se alkaa jäähtyä ja paksuuntua. Sekoita rivakasti, kunnes saat aikaan tahmeaa, melko paksua tahnaa, jonka pitäisi olla kiiltävää. Minä en saanut siitä oikein kiiltävää, siitä tuli melko harmaata ja sementin kaltaista. Levitä tahna leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätä jäähtymään. Olisi ilmeisesti hyvä, että levystä tulisi noin 3-4 senttiä paksu, jolloin lopputuloksesta saisi isompia paloja.

Kun levy on jäähtynyt, se pilkotaan paloiksi, joilla voi sitten uhkailla lapset kilteiksi. Blogeissa, joista olin ottanut vinkkejä, lopputulokset olivat ehkä enemmän hiilen näköisiä, mutta olin aivan tyytyväinen lopputulokseen, etenkin koska emme halua syödä pientä maistipalaa enempää tätä karvasmantelille maistuvaa käänteisherkkua. Sitä paitsi olemme oikein kilttejä kaikki muutenkin. Hauska kokeilu, tuskin tulen toistamaan.

Nehän ovat (melkein)...

...kuin kaksi marjaa! Toiveajattelua!

Vueltan tapahtumiin pääsemme mukaan iltasella, tänään on ohjelmassa mäkirikas viides etappi Soberista Lago de Sanabriaan. 

Kerta kiellon päälle - polentakakku

Kirjoitin eilen tehneeni viimeisen hävikistä herkuksi- ja Italia-teemojen kombon, mutta aina kerran voi itsensä ylittää, määrällisesti siis. Sain polentapostauksessani vinkin Johikselta, että polentaa voi hyvin käyttää makeissa leivonnaisissa. Muistin sen tänä aamuna, kun muka toimettomana mietin päivän kokkauksia. Olin jo varma, että siitä puolenkilon polentapussista tulisi vielä ikävä muistuttaja, samaan tapaan kuin yksi linssipaketti ja eräät kuivat valkoiset pavut, joita en ikinä muista alkaa liotella ajoissa. 

Foodgawkerin kautta osuin kauniiseen Sweet Sensation-blogiin, jonka polentakakkuun mielistyin ja huomasin tallettaneeni sen jo monta viikkoa sitten suosikkeihini. Muisti on kyllä valikoiva, en lainkaan muistanut ajatelleeni tämä kakun valmistamista jo Italia-teeman alussa. Nyt tuumasta toimeen  heti, kun uuni vapautui aamiaissämpylöiltä. Niihin meni sivumennen sanoen useita aineksia, joita voi oikein hyvin laittaa kategoriaan hävikin vähentäminen, muun muassa ne hankalat täysjyvävehnäjauhot loppuivat viimein! Ja turkkilaisen jogurtin loppu meni ja päivämäärävanha, mutta kunnossaoleva täysmaito sopi hyvin taikinan nesteeksi. Heti kun Kammenpyörittäjä on pois kotoa, täysmaitoa tahtoo jäädä kotibaristan puutteessa. Samoin pöydänlaidalla kiikkunut purkinpohjallinen siemen- ja pähkinäsekoitusta pääsi mukaan, kun eivät enää jogurtin ja marjojen kanssa olleet kenellekään kelvanneet. Tulipa muhevia ja hyviä sämpylöitä. 

Leivoin kakun metalliseen neliönmuotoiseen irtopohjavuokaan, joka on noin kokoa 18x18 cm. Voitelin sen kevyesti oliiviöljyllä. Uuni olikin jo kuuma, olin laskenut sämpylöiden jälkeen lämmön 150 asteeseen. Kakkuun meni seuraavia aineksia:

• 3 kananmunaa
• 140 g tummaa sokeria (käytin ruokosokeria)
• 0,8 dl oliiviöljyä
• 2 sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 1 rkl limoncelloa tai rommia (käytin Amarettoa)
• 1 tl kuivattuja laventelin kukkia (otin pari pientä tuoretta kukkahippua)
• 190 g polentaa
• 75 g venhäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta 
• 0,5 tl suolaa

Raastoin sitruunoista ohuen keltaisen kuoren lautaselle ja puristin sitruunoista mehun. Kuumensin pikkukattilassa sitruunamehun ja Amareton, johon olin lisännyt ne muutamat laventelinkukan lehdet. Kun seos oli kuumaa, muttei vielä kiehunut, nostin kattilan ulos jäähtymään peitettynä. Vatkasin sokerin ja munat vaaleaksi vaahdoksi, joka tietysti ruokaosokeria käytettäessä ei tule niin vaaleaksi kuin, jos käyttäisi valkoista sokeria. Lisäsin oliiviöljyn norona koko ajan vatkaten, sitten sitruunankuoren. Seuraavaksi kaadoin jäähtyneen ja siivilöidyn Amaretto-sitruunamehun taikinaan ja lopuksi keskenään sekoitetut polentan, jauhot, suolan ja leivinjauheen. Taikina oli jänskän näköistä, polentan ryyninen rakenne ja oranssiin vivahtava väri eivät houkuttaneet kaapimaan taikinakulhoa. Paistoin kakkua noin 45 minuuttia. Nostin puolivälissä lämpöä vähän, 165 asteeseen, 150 astetta kuulosti niin vähältä.

Kakussa oli vähintäänkin erikoinen rakenne, varmastikin polentan ansiosta, vähän ryyninen, mutta kuiva se ei missään nimessä ollut ja oli kiintoisaa maistaa niin pienestä määrästä laventeli. Teini toivoi lautaselle vaniljajäätelöpalloa tai nokaretta kermavaahtoa, mitä en maistelupalaan vielä laittanut. Ohje neuvoi tarjoamaan kakkua mascarponen kanssa, mutta eihän meillä sellaista toki ollut, kun sen juuri eiliseen keittoon tälläsin! En ole ihan varma teenkö polentakakkua koskaan enää, mutta lupaan ja vannon, että käytän tuon pussinpohjallisen johonkin, joskus, ajan kanssa, ehkä.

Eilisen Giro-etapin jäljiltä kilpailu näyttäisi olevan aivan levällään ja eikä yllätyksiä puoleen ja toiseen jäänyt näkemättä. On todella kiintoisaa nähdä miten jännite säilyy aika-ajon verran. Jo kilpailun ensimmäinen etappi, Tanskan Herningissä ajettu henkilökohtainen aika-ajo (miksi niitä ylipäätään on kaksi samassa kisassa?)  näytti miten pitkä ajallisesti sellainen etappi on, vaikka silloin ajettiin paljon lyhyempi reitti. Nyt on tietysti keskeyttäneiden ja kisasta suljettujen lista jo melko pitkä, mutta silti aikaa tulee kulumaan paljon. Jännittävä iltapäivä edessä! Päivällisaikeista sitten myöhemmin, kunhan saan päätettyä mitä italialaista syömmekään!