Tour de Francen viimeinen päivä ja siihen sopivat crepet

Oli kyllä taas hieman kisapuutumusta tässä 16. ranskalaisen ruoan haasteessamme. Ihan joka päivä ei ollut kovin kunnianhimoista kokkailua, osittain menimme eineksillä, mutta ranskalaisilla eineksillä! Tänään kilpailun viimeisenä päivänä söimme yleismaailmallista pastasalaattia, eikä siitä sen enempää, paitsi se, että siitä riittää huomisellekin. Päivän jälkiruoka oli ranskalaiset crepet, tosin alankohollantilaisesta lettujauheesta. Olipa hyvä tuote, en ole usein onnistunut niin hyvin letunpaistossa. 

Tästäkään ei oikein saa erityistä ruokaohjetta, mutta paistoin puolen maitolitran taikinan (yksi jauhepussi kahden pussin pakkauksesta) ja siitä tuli 11 pientä ohutta, rapeareunaista crepeä. Yleensä ensimmäinen menee aina pilalle, koska pannu ei ole ehtinyt tarpeeksi kuumaksi tai on päässyt liian kuumaksi. Nyt onnistui sekin. 

Meillä oli letuille saksalaista mummonsekohilloa, tuoreita vadelmia ja purkkimacronia. Söimme puolet tuosta lettukasasta ja huomenna lisää! 

Juomaksi meillä oli samppanjaa ja se oli oikein hyvää, emmepä ole pahaa samppanjaa koskaan maistaneet. Tämä pullo oli toinen mukanamme kulkevasta pullosta. Toinen on se, joka korkataan sinä päivänä, kun saamme tietää, että eräs henkilö poistuu tavalla tai toisella paikaltaan. 

Tour de Francen päätösetappi lyhennettiin 89 km mittaiseksi, koska pahat maastopalot ovat Pariisin ympäristössäkin vaivava. Oli hetken mahdollista, että Tadej Pogacar olisi voittanut tämänkin etapin, muttei sentään. Hänen kanssaan lopun hatkassa ollut Mathieu van del Poel kesti yksin loppuun asti ja voitti etapin. Kokonaiskilpailun ykkösenä pysyi tietysti Tadej Pogacar. 

Niin päättyi tämän vuoden ranskalainen ruokahaasteemme ja me alamme syödä täysin holtittomasti!

Itseäni apinoiden – crêpet

Päivälliskattaus

Jo parin viikon ajan on tehnyt mieleni paistaa lettuja, mutta ranskalaisen ruokahaasteen aikana kyse on luonnollisesti crêpeistä. Otin ohjeen omasta postauksestani kolmen vuoden takaa. Taikina tuntui tällä kertaa riittävän paljon useampaan lettuun, paistinpannu on toki pienempi kuin silloin käyttämäni sähköinen paistolevy. 

Crêpet 

• 2,5 dl maitoa
• 2,5 dl kylmää vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• lisää voita paistamiseen

Sekoitin kaikki taikinan ainekset kannussa tasaiseksi ja jätin odottamaan paistamisen hetkeä. Paistoin crêpet (vai pitäisikö kirjoitta crêpit?) voissa aivan varsinaisella crêpe-pannulla. Paistoin niitä 6 kpl (+1 repeytynyt). Ensimmäiset söimme lämpiminä sokerilla ja sitruunamehulla  maustettuna, toiset sitten mansikoitten ja kermavaahdon kanssa ja viimeiset taas sokerin ja sitruunan kera. Tarjoiluehdotus ei näytä kovinkaan kummoiselta, mutta vannon sitruunan ja sokerin olevan tässä se juttu. 

Loput taikinasta säästin tuonnempaa käyttöä varten. Sokeriton taikina sopii suolaisiinkin ruokalajeihin ja meinaan tehdä niistä huomenna pinaattilettuja kuivatun pinaatin kanssa. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne ovat letut ja räiskäleetkin päässeet, miksei sitten crêpetkin.

Tour de Francen 9. etappi oli vähän erikoisempi tapaus, siihen mahtui 14 hiekkatieosuutta. Niitä ei varmaan ole kovin kiva ajaa maantiepyörällä. Etapin voittajaksi ajoi Anthony Turgis. Tadej Pogacar jatkaa huomisen lepopäivän jälkeen tiistaina kokonaiskilpailun johdossa. 

Siiderilettuja ja calvados-luumuhilloa – Tourissa kärki uusiksi

Siirryimme tänään Normandiassa Utah Beachille. Nyt jämähdämme tänne muutamaksi päiväksi ja pidämme lomasta lomaa, ei tarvitse muutamaan päivään miettiä minne seuraavaksi. Tämä Camping Canada on aivan juuri sellainen leirialue jollaisista pidämme. 

Otin ohjeen näihin siiderilettuihin samalta sivulta kuin eilisiin possuvartaisiin. En käyttänyt omenoita, vaan luumuja ja niistä tein mobilehilloa, sillä pienen hilloerän keittäminen ei vie paljon aikaa. Pienensin lettutaikinaa puoleen, vähän vapaahkosti kyllä. 

Kahdeksan siiderilettua ja kupillinen calvados-luumuhilloa

Letut

• 2 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl maitoa
• 1,5 dl kuivaa omenasiideriä
• 2 kananmunaa
• 2 rkl sokeria
• 1 tl vaniljajauhetta
• ripaus suolaa
• 2 rkl oliiviöljyä 
• voita paistamiseen

Calvadoksella maustettu luumuhillo

• 4 tummakuorista pyöreää luumua
• 1 rkl voita
• 3 rkl sokeria
• 0,5 dl calvadosta

Aloitin tekemällä lettutaikinan sekoittamalla kaikki ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi seokseksi pienessä kannussa. Taikina sai turvota noin tunnin verran. Paistoin taikinasta 8 pienehköä lettua voissa, uusi pannu toimi nytkin aivan loistavasti. 

Hilloa varten leikkasin kolme luumuista lohkoihin ja neljännen kuutioiksi. Laitoin campakeittiön pieneen wokkipannuun voin, sokerin ja luumulohkot ja laitoin tulta alle. Kun voi ja sokeri olivat sulaneet, lisäsin mukaan calvadoksen ja annoin seoksen kiehua maltillisesti sen aikaa, että letut oli paistettu. Loppupuolella lisäsin viimeisen, kuutioiksi leikatun luumun hilloon sattumiksi ja kumosin hillon kuppiin, sitä tuli noin 2 dl. 

Tänään meillä ei ollut oikeaa päivällistä ollenkaan, vaan todella hyvät letut kirpakan luumuhillon ja purkkikermavaahdon kanssa toimittivat ruoan virkaa, koska me voimme tehdä niin. Lisään postauksen CampSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, siellä on myös lettuaiheisia postauksia. 

Tour de Francen etapissa vaihtui johtaja, Tadej Pogacar ilmeisesti jakoi voimansa väärin ja hän jäi kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Etapin voittajaksi ajoi Jonas Vingegaard ja hän nousi keltaisen paidan haltijaksiksi. Olin jo vähän toiveikas, että Nairo Quintana olisi voittanut etapin, mutta hänen vauhtinsa riitti etapilla kuitenkin toiseen sijaan. 

Alla olevassa kuvassa on matkakatsomomme, CampaAdrian telkkarin saa käännettyä näkymään uloskin, silloin viritämme huivini oviaukkoon siltä varalta, että olisi kärpäsiä tai muita isompia pörriäisiä. Jos olisi sääskiä, verho ei niitä tietenkään pidättelisi kovinkaan hyvin. 

Tour de Francen päätöspäivän päivällinen

Tänään päättyy 11. ranskalainen ruokahaaste blogissamme, on myös blogin kymmenvuotisjuhlavuosi. Tulee mieleen ne epäilevät ajatukset ensimmäiseltä blogivuodelta, silloin epäilin jaksamistani edes kerran toteuttaa kolmeosaista haastetta. Niin vain olen jaksanut. Tälle vuodelle on vielä jäljellä La Vuelta elokuun puolivälistä alkaen. Sitten mietin vieläkö ensi vuonna jatkan haasteita, vai muunnanko haasteiden toteuttamista keventäen. 

Juhlapäivän vuoksi meillä oli ranskalaisteemainen pääruoka ja jälkiruoka. Pääruokana söimme korsikalaista täytettyä munakoisoa, jonka ohjeen otin Pardon your French-blogista. Minulla oli nätti pieni munakoiso, jonka oli ostanut jonain kauppapäivänä, enkä ihan muistanut sitä olevankaan. Onneksi kurkkasin vihanneslaatikkoon aamulla ja aloin etsiä sille ohjetta. 

Korsikalainen täytetty munakoiso kahdelle

• 1 munakoiso (paino noin 400 g)
• 4 pientä viipaletta vaaleaa hapanjuurileipää ilman kuoria
• sopivasti maitoa leipäpalojen kostuttamiseen
• 2 pientä palasta juustoa, gruyereä ja parmesaania, noin 100 g yhteensä
• 1 valkosipulinkynsi murskattuna
• 1 kananmuna
• oliiviöljyä paistamiseen
• hieman voita (jäänyt muista kokkauksista)
• basilikaa
• suolaa
• pippuria

Esikeitin munakoisoa suurenpuoleisessa kattilassa kymmenkunta minuuttia, olisi voinut kypsyä hieman pitempäänkin. Nostin koison lautaselle jäähtymään. Leikkasin leipäviipaleista reunat pois ja kostutin ne maidolla. Silppusin valkosipulinkynnen. Raastoin juustopalat. 

Kun munakoiso oli hieman jäähtynyt, halkaisin sen pitkittäin mahdollisimman samankokoisiin puolikkaisiin. Koversin sisusta niin paljon kuin sitä suosiolla irtosi, varoin rikkomasta kuorta. Jätin koverretut puolikkaan alassuin paperille valumaan. 

Silppusin munakoison sisusta pienemmäksi ja puristin leipäpaloista maitokostutuksia pois. Kokosin kulhoon munakoisosilpun, kostutetut leipäpalat, kananmunan ja juustoraasteen. Sekoitin kaikki käsin tasaiseksi, melko tanakaksi taikinaksi. Sen pitää olla sen verran tuhtia, että se pysyy kuoren sisällä pannulla paistamisen aikana. 

Täytin munakoisokuoret tällä taikinalla ja taputtelin pinnan tasaiseksi. Täytettä tuli hieman liikaa, noin kananmuna kokoinen määrä meni kompostiin. Jätin puolikkaat odottamaan paistamista. 

Sommittelin ovaalille vadille salaatinlehtiä, mansikoita ja pikkuisia mozzarellapalloja. Sekoitin sitruunamehusta, oliiviöljystä ja pippurista pienen kastikkeen salaatille. 

Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä ja nostin munakoisopuolikkaat täytepuoli alaspäin paistumaan. Laitoin ajastimeen 7 minuuttia. Puolikkaita ei pidä hirveästi liikutella eikä sörkkiä, ettei täyte mene rikki ja valu pois, mutta minulla pannu oli aavistuksen liian kuumalla. Seitsemän minuutin kuluttua käänsin puolikkaat selälleen ja paistoin toista puolta nelisen minuuttia. Täytepuolen pinnasta tuli aavistuksen liian tumma. 

Kun pohjapuolikin oli paistunut, nostin puolikkaat vadille salaatin keskelle ja luritin niille hieman oliiviöljyä, pyöräytin pippuria myllystä ja koristelin pienillä basilikalehdillä. 

Tämä oli kyllä hyvä kasvisruoka, mikäli juustoa ja kananmunaa sisältävää ruokaa passaa nykyaikana sanoa kasvisruoaksi. Vaikka paistopinnasta tuli hieman tummanpuoleinen, se oli erittäin maukas rapeudessaan. Mansikat ja mozzarella komppasivat munakoisoa kivasti. 

Jälkiruokana meillä oli crêpes suzette, mutta keskikesän parhaasta raaka-aineesta, mansikasta tehtynä appelsiinin sijaan. Tein taikinan jo päivällä valmiiksi ja paistelin letut myös hyvissä ajoin odottamaan. Viimeistelin jälkiruoan, kun Tour de Francen viimeinen etappi ajoi kohti maalia. Crêpet tein samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, se on Julia Childin resepti. Tästä tuli tällä kertaa 6 suurta lettua, käytin nimittäin crëpe-laitetta ja sillä tulee paljon suurempia lettuja kuin millään paistinpannullani. Söimme vain yhdet letut/nokka, joten neljä jäi tuonnempaa käyttöä varten, mistä minulla on jo suunnitelmia. 

Crêpes suzette mansikoilla

Letut

• 2,5 dl maitoa
• 2,5 dl kylmää vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• lisää voita paistamiseen

Suzetteilu

• 2 crêpeä
• 2 rkl voita
• 2 rkl sokeria
• 2 rkl hunajakonjakkilikööriä (ABK6)
• 0,5 dl soseutettua mansikkaa
• puolitettuja mansikoita
• vaniljajäätelöä
• tuoretta minttua

Sekoitin taikinan ainekset keskenään ja jätin taikinan kannuun odottamaan paistamista. Soseutin noin 3 dl mansikoita Bamixin minimyllyllä aivan tasaiseksi mansikkasoseeksi. Leikkasin lisää mansikoita odottamaan, ne päätyisivät pannulle appelsiiniviipaleiden sijaan. 

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin crêpelaitettani (Severin-merkkinen halpislaite, jossa on sähköllä kuumeneva tasainen levy) ja sutikoin sen pinnan voilla. Otin noin 1,5 dl taikinaa kauhaan ja levittelin sen kuumalle levylle mahdollisimman tasaiseksi. Minulla on sellainen crêpetaikinan levitysvekotinkin, mutta en ole sitä oikein oppinut käyttämään. Kun lettu oli kypsynyt pari minuuttia, käänsin sen puisella justiinsa tähän suunnitellulla lastalla ja paistoin toistakin puolta hetkisen. Paistolevy toimi pitkästä aikaa käytettynä oikein hyvin ja sain lähes pyöreitä, ohuita lettuja aikaan. Kuten sanoin niitä tuli tästä taikinasta 6 kpl. 

Pääruoan syötyämme vedimme hieman henkeä ja sitten viimeistelin jälkiruoan. Kuumensin pannulla voita ja lisäsin sille sokerin ja konjakkiliköörin (en tällä kertaa ajatellutkaan liekitellä). Nostin kaksi lettua kolmionmuotoon taiteltuina pannulle ja paistelin niitä muutamia minuutteja voin ja sokerin seoksessa. Lisäsin mukaan mansikkakastiketta ja ripottelin päälle mansikkapaloja. Valelin hieman lettujen pintaa kastikkeeella. 

Nostin lautasille yhden kolmionmuotoisen letun kummallekin ja siihen päälle kuumia mansikanpaloja ja pannulle jääneen kastikkeen kahdelle lautaselle jaettuna. Lisäksi vielä pallo vaniljajäätelöä ja mintunlehtiä. Ai että oli hyvää, onneksi en tehnyt yhtään enempää, sillä yksi lettu/nokka oli justiinsa sopiva määrä. Kuohujuoma oli tuliaisena saatu minun vihoviimeiseltä opetuslapseltani, jonka tapasimme pari päivää sitten pitkästä aikaa. 

Tour de Francen seremoniallinen päätösetappi ajettiin aurinkoisessa säässä. Emme nähneet aiemmilta vuosilta tuttua lasien kilistelyä, liekö raittiushenki iskenyt. Nyt kun ajattelemme tarkemmin, eihän tänä vuonna ole ollenkaan roiskuteltu kuohujuomalla etappien voittoseremonioissakaan. Giron aikana kyllä roiskuteltiin. Vaikka kuinka toivoimme, että Mark Cavendish voittaisi päätösetapin ja sitä myöten viidennen etapin Tourissa, sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Hän kuitenkin voitti vihreän paidan osuuden ja kolme hänen lapsistaan oli mukana palkintokorokkeella. 

Ekana maaliin ehti Wout van Aert, joka on monilahjakkuus, joka pärjää jokaisella suuren ympäriajon sektorilla. Hänellä oli palkintokorokkeella mukana pieni lapsensa, noin puolivuotias, joka oli oikein reippaana ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu. 

Kokonaiskilpailun voittajaksi tietysti varmistui Tadej Pogacar, silloinkaan ei kuohuviiniä roiskuteltu. Olimme jo pettyneitä, etteivät toiseksi ja kolmanneksi tulleet ollenkaan tulisi lavalle, mutta onneksi he tulivat lapsineen päivineen. Suloista. Nyt CampaSimpukka laskeutuu neljän viikon haastevapauteen, jonka aikana syömme mitä haluamme ennen La Vueltaa, jolloin taas kokataan ja syödään espanjalaisittain. 

Tämä oli muuten 2000. postaus CampaSimpukassa, nostamme maljan sillekin!

Lettulinjalla mennään

En ole vielä oppinut tekemään kuuden letun taikinaa. Tulin viimeksikin tehneeksi kymmenen letun taikinan, kun lettumieliteko iski. Neljä jäi tähdenlennoiksi, jotka suzetoin seuraavana päivänä. Oikeasti pitäisi olla ohuita crêpejä eikä tuollaisia pulskia lettuja. Annoksesta tuli hieman liian tuhti. Ehkäpä se siirtää seuraavaa lettumielitekoa aika pitkälle, mikä ei varmaankaan ole keskivartalolle pahasta.

4 suzetoitua lettua

• 4 tähdenlento-ohukaista tai oikeammin olivat vähän paksukaisia
• 1 veriappelsiini fileoituna ja raadosta puristettu mehu
• 2 rkl hunajalla maustettua konjakkilikööriä
• 2 rkl fariinisokerin ja valkoisen sokerin sekoitusta
• 2 rkl voita
• tarjolle myös jäätelöä

Taittelin letut neljänneksen kokoiseksi kolmioksi. Sulatin pannulla nokareen voita ja lisäsin sille sokerin. Kun seos oli kuumaa, nostin lettukolmiot pannulle ja paistoin niitä hetkisen. Lisäsin mukaan appelsiinimehun ja liköörin. Käänsin letut kertaalleen ja nostelin appelsiinilohkot päälle. Mehusta, likööristä, sokerista ja voista muodostui pian pannulle paksuhko kastike. 

Annokseen tuli kaksi lettua (yksi liikaa), vaniljajäätelöä ja loppu kastike pannulta. Täyttävää, todella täyttävää, veriappelsiini oli tähän juuri omiaan.

Elokuvafestarit jatkuivat eilen snookerin ja Amerikan uutisten ohella kolmella elokuvalla. Aloitimme ruoka-aiheisella ranskalaisella, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kyseessä on Haute Cuisine (Les Saveurs du Palais). Olen käynyt katsomassa sen aikoinaan elokuvateatterissa ystäväni kanssa ja sittemmin elokuva oli jonkun aikaa Netflixissä. Tällä erää sitä ei löytynyt sieltä, joten vuokrasimme sen netistä. Edelleen presidentin kokin tarina on ihanaa katsottavaa, maisemien, ruokien, ihmisten, aivan kaiken vuoksi. Ja yhä edelleen tahtoisin täyttää savoijinkaalin lohella, kuten Hortense. Antti ei ollut nähnyt tätä elokuvaa aikaisemmin, mutta hänkin piti tästä kovasti. 

Toisena elokuvana oli sitten 80-luvun ylistys olkatoppauksille ja kiharakampauksille, ehta rakkauselokuva Falling in Love. Tämän olen katsonut lukemattomia kertoja, mutta tällä kertaa sillekin aika tuntui tehneen tepposet. Pidän kyllä edelleen Meryl Streepistä ja Robert De Nirosta tässä elokuvassa ja heidän välisestään kemiasta, mutta olihan tämä vähän tylsä. Myönnän. 80-luku näyttää tässä todella kauhtuneelta. 

Illan viimeinen elokuva About Schmidt vuodelta 2002 jatkoi viikonlopun Jack Nicholson-teemaa. Olimme katsoneet sen varmaan kerran silloin kauan sitten ja ainakin minä muistin elokuvan jotenkin ihan väärin. Luulin meidän alkavan katsoa jotain aivan toista elokuvaa, nimittäin sellaista kuin The Pledge (otin äsken selvää). Siinäkin on iäkkäämpi Jack Nicholson, mutta aivan erilaisessa roolissa, eläköityneenä poliisina. Tässä About Schmidtissä hän on myös eläköitynyt, mutta tällä kertaa aktuaari (en ihan tarkkaan tiedä, mitä aktuuaari tekee). Koska luulin meidän alkavan katsoa thrilleriä, oli tämä jokseenkin surkuhupaisa seikkailu jätti-isolla matkailuautolla vähän lässähdys. En tiedä miksi olen säästänyt tämän elokuvan kokoelmissamme. Oli sillä muutama hetkensä, mutten usko enää katsovani sitä koskaan. Elokuvan kudelmassa olivat mukana kirjeet, joita päähenkilö kirjoitti kehitysmaakummilapselleen, minusta se oli jotenkin pösilö juoniyritelmä. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

Maailma muuttuu, letut pitävät pintansa

Maailma muuttuu koko ajan, ihan joka sekunti, mutta joissakin asioissa täytyy ottaa isompia suupaloja tai ottaa niitä harvemmin, että muutoksen huomaa. Jotkut asiat silti pysyvät hyvinä, kuten esimerkiksi letut. Ei ole väliä sillä, syökö yhden letun vai monta, usein vai harvoin, letut ovat aina hyviä. 

Eilen oli kokkausvapaapäivä, sillä edellisen päivän mereneläväkeittoa oli jäljellä ja tein sille vain pienen tuunauksen lisäämällä pussinpohjallisen katkarapuja. Jossain vaiheessa iltapäivää alkoi kuitenkin tehdä mieli jotain jälkiruokaa ja aikani aihetta pohdiskeltuani tiedustelin lähinnä retorisesti, että kävisivätkö letut tähän tarkoitukseen. 

Pidän itseäni omahyväisesti aika asiallisena kotikokkina, osaan monenmoista ja tykkään erilaisista vempaimista ja tekniikoista,  mutta joissakin asioissa tarvitsen aina ohjetta. Tällainen on esimerkiksi lettutaikina. Haluan aina varmistaa taikinan mittasuhteet ja useimmiten teen sen vilkaisemalla netistä, joko omasta blogista tai jostain muualta, että miten se nyt menikään. 

Eilen olin sattumalta pantry II:ssa ja nappasin mukaani keittiöön yhden ensimmäisistä keittokirjoistani, Ruutukokin 90-luvun painoksen. Sen kakkusivu on usein käytetty, olen tehnyt sinne merkintöjä vuosien saatossa, mutta aivan yhtä käytetty ja merkinnöin koristettu on lettusivukin. Katselin sitä eilen ja muistelin, siellä oli merkintä vuodelta 1997, kun Antti jäi virkavapaalle kuopuksen ollessa  6 kk ja minä palasin töihin. Vuonna 1998 esikoinen on pyytänyt lettuja ja nuorempi on sanonut NAM. Siellä oli poikien serkkujen harvinaisen vierailun kunniaksi tehtyjen lettujen päivämäärä vuodelta 2001. Eilen laitoin sinne päivämäärän myös, vaikka juhlinnan aihe olikin vain se, että teki mieli lettuja. Ohjetta seurasin melko viitteellisesti. 

10 lettua 

• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 3 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• 0,5 dl sulaa voita + lisää paistamiseen

Sekoitin ainekset kulhossa ja annoin taikinan turvota sellaiset viisi minuuttia, oikeasti kannattaisi malttaa odottaa noin puolisen tuntia ainakin. Kuumensin pannulla voita ja paistoin letut molemmin puolin kauniin värisiksi, edes ensimmäinen lettu ei mennyt pilalle. Yleensä ensimmäinen jää kalpeaksi ja repeää. Söimme letut marjojen ja jäätelön kanssa, tarkemmin sanottuna puolet letuista. Loput syömme tänään, teen niille jotain taikoja, ehkä suzetoin ne, meillä on ensimmäiset veriappelsiinit hankittuna. 

Mutta takaisin siihen maailmaan, joka muuttuu. Elokuvissa maailman muutoksen näkee todella hyvin. Ja oman muutoksensa. Joskus se muutos tapahtuu hitaasti, huomaamattomasti, joskus aika rysäyksellä. Eilen katsoimme vain yhden elokuvan, mutta se oli ehkä vuotuinen rautalankakuurini, pistos joka ei tuntunut hyvältä. Olen kyllä tuntenut sen olevan tulossa, kesällä sitä jo mietin ja nyt se kirpaisi pahasti. Vielä toissapäivänä olin sitä mieltä, että Valmont on elokuva josta pidän. Olin huolissani, kun en löytänyt sitä heti elokuvakokoelmastamme, mutta helpottunut, kun se löytyi ja pääsi katsottavien pinon päällimmäiseksi. 

Miloš Formanin versio Vaarallisista suhteista (de Laclosin näytelmä 1700-luvun lopulta) on kyllä kauniisti kuvattu, puvustettu ja hyvin näytelty, Annette Bening on aivan hyytävä. En osaa varmaan selittää kovin hyvin, mutta osuin eilen aamulla lukemaan Hesarin jutun Vanessa Springorasta  ja siitä mitä hänelle teinityttönä tapahtui 80-luvun ranskalaisissa kirjallisuuspiireissä. Artikkeli teki semikuvottavan olon ja kun samana iltana katsoin Valmontin, ei tunne kyllä parantunut. On tietysti totta, että elokuva on elokuvaa, mutta miksi vuonna 1989 on ollut ihan ok laittaa elokuvan mainoskuvaan teinityttö pötköttämään vuoteelle ja kolmekymppinen mies pussaamaan hänen takapuoltaan? 

Kukkahattutädinkestävä mainoskuva

Valmontia kuvataan artikkeleissa romanttiseksi draamaksi ja joissakin lähteissä draamakomediaksikin. Kyllä minun kukkahattuni meni vinoon ja viini lasisissa muuttui happamaksi tällä katsomiskerralla. Edelliskerrasta on varmaan noin 10 vuotta. Edellisiltana olimme katsoneet Amadeuksen, joka on saman ohjaajan viittä vuotta vanhempi elokuva. Siinä ei (aihepiirin ollessa toki fokusoitunut musiikkiin) ollut ollenkaan tätä epämiellyttävää tunnetta aiheuttavaa virettä. Täytyy katsoa  vain noin  vuotta aiempi versio aiheesta, Stephen Frearsin Valheet ja viettelijät. Muistelen, että pidin siitä aikoinaan vähemmän kuin Valmontista. Itselleni läksyksi katson senkin ja katson ehkä peiliin hyvän tuokion. Mikä minussa on muuttunut? Vai maailmassa, vai onko muuttunut? 

Olisin ihan tosi iloinen, jos joku kommentoisi tätä aihetta, onko tämä muille elokuvista pitäville jollain lailla ajankohtainen, elokuvien hapantuminen? Vai voiko elokuvia katsoa samoin silmin kuin ennenkin, hyvällä omallatunnolla ajatellen, että no se nyt oli tuota aikaa tms. Tämä askarruttaa minua tosi paljon. Lettujakin voi kommentoida!

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Tonttihortoiluletut

Ei pitäisi motkottaa, jos tontilla on pisteleviä nokkosia, ei vaikka ne tekisivät loppukesästä viinimarjojen poiminnasta kirvelevää hommaa. Siinä voi käydä niin, ettei tontilta lopulta löydy nokkosia edes litraa, kun kitkijä on ollut niin tehokas monen vuoden ajan. Tarkoitus oli tehdä nokkoslettuja jo toisen kerran, viime vuonna tein ensimmäisen kerran. Saimme aamulla kuitenkin etsittyä sen verran nuoria nokkosia, että oli järkeä ruveta letunpaistoon, lisäksi keräsimme mukaan tontilta löytyviä yrttejä ja kaivelin pakastimesta pussinpohjan pinaattia. 

Tonttihortoiluletut

• nuoria nokkosia (ennen ryöppäämistä noin 3 dl, ryöpättynä onneton märkä pieni keko)
• sekalaisia yrttejä (timjamia, basilikaa, rakuunaa, korianteria, persiljaa, ruohosipulia)
• muutama pieni kuutio pakastettua pinaattia (ovat pussissa sellaisia vähän tikkuaskia pienempiä irrallisia jäisiä palikoita)
• 2 pientä punaista suippopaprikaa
• 1 kevätsipuli varsineen
• 0,5 l maitoa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• 40 g sulatettua voita + paistamiseen iso nokare
• 1 tl suolaa
• pippuria

Riivin nokkosen lehdet varsista ja ryöppäsin ne kiehauttamalla nopeasti vedessä, näin niistä lähti pois pistelevyys, jota nuorissa lehdissä ei paljon edes ollut. Leikkasin yrtit silpuksi ja paprikat pieniksi kuutioiksi ja nakkasin ne blenderin kannuun. Mittasin sinne maidon, jauhot ja suolan ja lisäsin vielä kananmunat ja sulatetun voin. Käytin blenderiä alhaisella teholla sen verran, että taikinasta tuli tasaista, kauniin vaalean vihreää. Kaadoin taikinan kannelliseen kannuun ja laitoin sen jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. 

Rapu-mätikastike

• 3 dl kreikkalaista jogurttia + kermaviinipurkin jämät
• 1 kevätsipuli varsineen
• noin 0,5 dl kirjolohen mätiä, puolet pienestä purkista
• pikkuisen pakastettuja kypsiä katkarapuja
• 2 pientä punaista suippopaprikaa pieniksi kuutioiksi leikattuna
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• kuivattua tilliä (tuoretta ei ollut)

Sekoitin kastikkeen ainekset tasaiseksi ja laitoin jääkaappiin asettumaan.

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin pannun melkoisen kuumaksi. Katsoin juuri jonain iltana tanskalaisen kokin ohjelmaa, sen joka näyttää prinsessa Victorialta, taitaa olla Mette nimeltään. Vai onkohan hän leipuri? Joka tapauksessa hän paistoin lettuja ja neuvoi, että pannun pitää olla kuuma, että letuista tulee rapeita ja pitsireunaisia. Olen usein paistanut liian miedolla lämmöllä ja letuista tulee lötköjä. Se ei ole kivaa. 

Laitoin pannulle nokareen voita ja kun se oli sulanut ja alkanut kuohua pikkuisen, sekoitin taikinan nopeasti kannussa ja otin sitä kauhallisen ja kaadoin pannulle. Kallistelin pannua niin, että taikinaa levisi koko pannun pohjalle. Paistoin letut molemmin puolin (olipa uutinen) ja kasasin ne keoksi lautaselle odottamaan. Tästä satsista tuli 12 lettua. 

Söimme sekalaiset yrttiletut rapu-mätikastikkeen kanssa, lisäsimme vielä kastikkeen päälle eiliseltä perhepäivälliseltä jääneitä kevätsipulin viipaleita ja napsimme rasiasta tomaattia, salaattia ja vesimelonin paloja. Kaikki tähdenlennotkin eiliseltä saatiin menemään. Lettuja ja kastiketta jäi vielä huomisellekin, jaksoimme syödä 2/3 lettua. 

Nyt alkaa tuntua, ehkä hieman valheellisesti ja perusteettomasti, että koronakevät on taittunut vähän vähemmän poikkeukselliseksi kesäksi. Minulla on vielä neljä viikkoa töitä ja sitten koittaa vapaus. Vielä 26 päivää, joka on 600 tuntia, joka on 36000 minuuttia, joka on 2160000 sekuntia. Kyllä minä jaksan. 

Kuka nyt nuolaisisikaan ennen kuin tipahtaa?

Olin jo melkoisen varma pitkään kokemukseeni perustuen, että tiedän tämän vuotisen Tour de Francen voittajan. Minä mitään tiennyt. Vaikkei sää olisi pilannut perjantaista vuorietappia, olisin silti ollut väärässä. Mikäpä sen opettavaisempaa kuin olla välillä väärässä? Taitaa olla niin, että vaikkei valtaisa raekuuro olisi katkaissut etappia, olisi Julian Alaphilippen voimat loppuneet ja hän olisi menettänyt johtonsa joka tapauksessa. Eilen hänellä ei ollut mitään jakoa, mikä on tietysti ikävää hänelle ja Ranskalle, mutta aina on hienoa saada uusi voittaja, etenkin näin nuori, Egan Bernal on vasta 22-vuotias.

Niin siinä kävi, että Egan Bernal ajoi kokonaiskilpailun voittajaksi ja etappivoittajaksi ajoi Caleb Ewan. Olipa sekava loppu. 

Tänään meillä oli hieman harmaita hiuksia aiheuttanut aamupala. Sain lahjaksi kaksi vuotta sitten deBuyerin crêpe-pannun ja käyttäessäni sitä ensimmäisen kerran minulla oli tavanomainen moukan tuuri. Pannu ja taikina toimivat kuin unelma. Saatoin ajatella, että olenpa minä hyvä tässä. Tänään käytin pannua taas ja samaa taikinaohjettakin kuin edelliskerralla, mutta nyt en seisottanut taikinaa kovin pitkään, koska oli nälkä. Niin tai näin, pannu ja taikina temppuilivat minulle oikein perusteellisesti ja taikinasta, josta piti tulla noin 6 lettua, sain aikaan kolme kelvollista ja yhden ihan pilallisen ja kaksi revennyttä, mutta syötävää. Mahtavaa. Vaihdoin pannunkin kesken kaiken. Mutta lopputulos oli hyvä ja kiva ja maukas jne. Laitan ainekset sen mukaan, jos minulla olisi ollut taas moukan tuuri ja lopputulos olisi kuusi täydellistä crêpeä. Taikinaohje on peräisin Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, puolitin ohjeen. 

Uunissa viimeistellyt täytetyt crêpet

Taikina

• 2 kananmunaa
• 2,25 dl veden ja maidon seosta, puolet kumpaakin
• 1 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 2 rkl voisulaa + paljon voita paistamiseen

Täyte

• 6 viipaletta kinkkua
• 6  kananmunaa
• pippuria ja suolaa
• jotain nättiä yrttiä koristeeksi

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään vatkaimella tai blenderissä ja jätä taikina turpoamaan niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista, ei nyt mitenkään vuodeksi tai kolmeksi. Kun on aika paistaa crêpet, ota paras pannusi esille ja toivo parasta. Sekoita taikinaa vielä astian pohjia myöten, jotta pohjalle valuneet jauhot palautuisivat taikinaan tasaisesti. Kuumenna pannua ja lisää sille runsas nokare voita, nyt ei ole aika nirsoilla voin kanssa. Kun pannu on kuuma, kaada sille kauhallinen taikinaa. Kallistele pannua niin, että taikina peittää koko pannun pohjan. Minulla oli varmaan ensin liian kuuma pannu ja liian vähän voita (mikäli se mitenkään on kohdallani mahdollista), sillä eka lettu tarttui keskeltä pannuun. Toisesta alkaen sain vähän paremman tuloksen ja kolmannes oli jo ihan kunnollinen. Crêpet nro 4-6 olivat ihan ok.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita leivinpaperiarkki uunipellille. Nosta crêpet paperille ja sommittele jokaisen letun päälle viipale kinkkua, mielellään jotain oikein hyvää, ei mitään geneeristä voileipäkinkkua, joka ei ole nähnyt sen enempää kinkkua kuin voileipääkään. Lähdeohjeessani letulle sipaistiin myös hieman sinappia, mutta minulla ei ollut nyt sellainen fiilis. Riko kananmuna jokaisen letun keskelle ja koita pitää keltuainen keskellä. Taita letun reunat keskustaa kohti niin nätisti kuin osaat. Lähdeohjeessani oli laitettu myös hieman juustoraastetta kinkun ja kananmunan väliin, mutta minä jotenkin sivuutin sen, eikä paluuta ollut, kun kananmunat oli rikottu. 

Paista täytettyjä lettuja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes kananmuna on makusi mukaisesti hyytynyt. Kierrä hieman pippuria myllystä päälle ja ripota muutama hiutale suolaa, valkkaa mieluista yrttiä päälle ja syö. Tykkäsimme näistä. Ei tarvinnut muuta aamiaisella, kuppi maitokahvia, lasillinen omenamehua ja toinen cavaa. Tämä oli hyvä vapaapäivän aamiainen. Tästä alkaa Campakeittiön haastavapaa siihen asti, että La Vuelta alkaa 24.8. Tämä postaus päätyy CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sieltä löytyy kaikenlaisia lettujakin. 

Matkacrêpet

Päivän ranskalainen ruokapanostus olivat crêpet, joita paistoin leiriolosuhteissa. Letut onnistuivat hyvin, annoksesta tuli 10 noin kahden kämmenen kokoista lettua, joista kuusi söimme suolaisten täytteiden kanssa ja loput mansikoiden ja jäätelön kanssa. 

Crêpet kaksin täyttein

Taikina

• 3 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 3 dl maitoa
• 0,5 dl sulatettua voita
• ripaus suolaa, jos voi on suolatonta
• hieman kivennäisvettä, jos taikina tuntuu liian paksulta
• voita paistamiseen

Suolaiset täytteet

• 6 ohutta viipaletta kylmäsavulohta (tai graavia)
• minimaalisen pieni purkki kirjolohen mätiä
• ranskankermaa
• tilliä

Makeat täytteet

• mansikoita
• vaniljajäätelöä
• basilikaa

Sekoitin taikinan ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi ja annoin  sen turvota tunnin, kaksikaan tuntia ei olisi ollut pahitteeksi. Jos on vaikeuksia saada taikinasta jauhopaakutonta, sen voi siivilöidä, kuten minä tein, koska vatkauskulhoni oli niin pieni, ettei siinä voinut rivakasti vispilöidä. Paistoin taikinan voissa ohuiksi letuiksi ja pinosin ne lautaselle folion alle odottamaan. 

Kun kaikki crêpet oli paistettu, söimme  ne mieluisten täytteiden kanssa. Meillä oli näin retkiolosuhteissa aika vähän täytteitä, mutta sitäkin parempia. Suolaisille letuille sipaisimme ranskankermaa ja sen päälle kylmäsavulohta, mätiä ja tilliä. 

Makeille letuille viipaloimme mansikoita ja otimme isot lusikalliset vaniljajäätelöä. Muistimme, että mansikka ja basilika on hyvä makupari ja otimme matkayrteistä muutaman lehden basilikaa annoksiin. Onneksi crêpet olivat tässä vaiheessa jo vähissä, emme olisi enempää jaksaneet syödäkään.  Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle, sillä crêpet ovat liikuttavan liki pannukakkuja. 

Kokeilimme muuten tämmöisiä biohajoaviksi luvattuja aterimia, joita ostin jokunen aika sitten. Pitää viedä ne kotiin tutkittavaksi, että hajoavatko ne oikeasti, vai onko minua pissitty silmään eikä maailma pelastukaan. Tuollaiseksi kertaveitseksi Duni Bio Fork oli muuten ihan pätevä, yleensä ainakin kaikkein huterimmat ovat melkoisen huonoja, ruokaa ei saa leikattua, mutta sormeensa kyllä ihan hyvin ja/tai sitten veitsi menee poikki. Tämä oli tukeva ja kahva oli tosi hyvä.

Tour de Francen 13. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Julian Alaphilippe näytti, ettei hän ole mikään turha ranskanpulla. Hän voitti sekä etapin, että otti lisää etumatkaa muihin kokonaiskilpailun johdossa. Huomenna vuorossa on brutaali vuorietappi, jolla ei ole niinkään hirveästi pituutta, vain 117 km, mutta siihen kuuluu kaksi kovaa nousua, joista jälkimmäinen on legendaarinen Tourmalet. 

Lettukakku vaikkei ollut kovakaan nälkä

Tänään meillä oli jälkiruokana lettukakku, joita on näkynyt monissa blogeissa viime aikoina. Tämän tein omasta tai asiakkaan päästä. Hyvä siitä tuli, vaikken tarkistanut lettutaikinan mittasuhteita.

Lettukakku

• 3 kananmunaa
• 3 dl täysmaitoa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl suolaa
• 2 rkl muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta
• 25 g sulatettua voita + paistamiseen
• 3 dl kermaa
• 2 rkl vaahterasiirappia
• mansikoita
• tuoretta minttua

Sekoita lettutaikinan ainekset, kananmunat, maito, vehnäjauhot, suola, sokeri ja sulatettu voi tasaiseksi. Annan turvota hetki, mikäli maltat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mukaan vaahterasiirappi, sekoita tasaiseksi. Leikkaa mansikat viipaleiksi. Hommaa minttua koristeeksi.

Paista letut voissa ja levitä ne tarjottimelle jäähtymään paistumisen aikana. Kun kaikki on paistettu ala koota kakkua. Nosta vadille lettu ja levitä sille iso lusikallinen vaahterasiirapilla maustettua kermavaahtoa, levittele päälle muutama mansikka siivutettuna. Nosta seuraava lettu päälle ja laita taas kermavaahtoa ja mansikkaviipaleita, jatka näin, kunnes letut loppuvat. Minulla tuli tästä aika pienestä taikinasta kuusi lettua paistettuna japanilaisella munakaspannulla. Viimeiseksi levitä loput kermavaahdot ja viimeiset mansikat kakun pinnalle ja viimeistele herkku tuoreilla mintunlehdille. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, siellä on myös useimmat blogin lettupostaukset helposti löydettävänä. 

CampaSimpukka hortoilee – harkitut nokkosletut

Joitakin asioita aion ja harkitsen pitkään, nokkosletut ovat sellainen juttu. Olen koko blogaaniuteni ajan aikonut tehdä niitä, mutta aikomukseksi on jäänyt. Äidin luona pohjoisen reissulla kyselin, että löytyisikö nuoria nokkosia, muttei siellä vielä ollut minkäänlaisia nokkosia pinnalla pari viikkoa sitten. Tänään muistin kysyä Antilta, että miten meidän tontin kiusankappaleet, mahtaisiko niitä löytyä. Ja löytyihän niitä. 

Muistelin ensin Liemessä-Jennin nokkoslettuohjetta, mutta se olikin nokkosvohveliohje, joka oli hieman tuhti lettutaikinaksi. Osuin sitten ku ite tekee-Minnan ohjeeseen, jonka lettujen väri houkutti minua kokeilemaan. Puolitin Minnan ohjeen, siitä tuli juuri sopiva annos kahdelle. 

Nokkosletut

• niin paljon nuoria nokkosen lehtiä, kuin kehtaat kerätä (noin litra)
• 0,5 l maitoa
• 2 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl suolaa
• 25 g voita sulatettuna + tarvittava määrä paistamiseen

Leikkaa nuoria nokkosen lehtiä kulhoon, katso Minnan postauksesta neuvot miten ja mistä lehtiä kannattaa kerätä. Ryöppää lehdet, eli kiehauta ne nopsasti ja valuta ne siivilässä. Laita vähintään litran kannuun pari desiä maitoa ja kiehautetut nokkosen lehdet ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi liemeksi. Lisää loppu maito, jauhot, suola, kananmunat ja sulatettu voi. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Jätä taikina turpoamaan vähintään puoleksi tunniksi. Useampikaan tunti ei haittaa. 

Kun on aika paistaa letut, sekoita taikinaa hieman, jotta mahdollisesti pohjalle valuneet jauhot sekoittuvat taikinaan uudelleen. Kuumenna lettupannu ja lisää sille voita. Nosta pannulle taikinaa ja paista letut voissa molemmin puolin kauniin värisiksi. Tässä kohtaa voissa ei kannata säästellä, voi saada kauniita pitsireunaisia lettuja. 

Kerää paistetut letut pinoon ja pidä lämpinä. Me söimme letut puolukoiden kanssa aterialla, jolla pääosassa piti olla poron selykset grillistä. Olihan ne ihan ok, mutta nokkosletut olivat aterian tähdet! Ihan varmasti teemme nokkoslettuja toistekin ja jotain muutakin nokkosista. Lisään postauksen CampaSimpukan yläreunan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle.

Zucchini on italiaa

Kesäkurpitsa on lempivihannekseni tähän aikaan vuodesta. Se on niin monikäyttöinen, se tuoksuu ihanalta paistettuna ja sen taipuu vaikka mihin. Tänään meillä olivat Italia-aiheisena ruokana lettuset, joiden pääosassa olivat zucchinit ja parmesan. Mikäpä sen italialaisempaa? Otin ohjeen idean täältä ja soveltelin sitä mielin määrin. 

Zucchini-lettuset neljälle

• 2 pienehköä kesäkurpitsaa
• 50 g palanen parmesania raastettuna
• pari muuta pientä palaa juustoja raastettuna
• 3 pientä kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• tuoreita yrttejä, meillä basilikaa, lehtipersiljaa ja timjamia
• voita paistamiseen

Raastoin kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi, samoin juustot. Juustoja tuli kaikkiaan pari desiä. Sekoitin raasteet keskenään ja niihin kananmunat, yrtit, vehnäjauhot, leivinjauheen ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin tasaiseksi ja paistoin voissa pienen koepalan. Suolaa ja pippuria piti lisätä hieman. Kun oli aika valmistella ruoka, kuumensin nelikoloisen lettupannun ja sillä pienet nokareet voita. Sisustin kunkin kolosen noin ruokalusikallisella lettutaikinaa, jota taputtelin tasaiseksi lusikan pohjalla.  Paistoin letut kypsiksi molemmin puolin ja pidin ne lämpiminä metallilautasella folion olla. Olivat tosi hyviä uunissa valmistetun kuhan, perunoiden ja salaatin kanssa. 

Giro d'Italian 16. etappi oli kunnollinen vuorietappi, lisämausteena oli kunnon vesisadetta. Kaksi ajajaa pysyi karussa loppuun asti ja heistä ensimmäisenä maaliviivan ylitti Trek Segafredon Giulio Ciccone ja toiseksi tuli Jan Hirt. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz.