Italialaiset suklaakeksit

Tänään en ehdi sen enempää katsoa Giro d'Italiaa kuin kokkaamaankaan mitään italialaista, olen toivoakseni aivan viimeisellä työmatkallani. Sen takia leivoin jo eilen kaakaoisia keksejä, joihin upotin manteleiden sijaan pinjansiemeniä. Ohjeen otin tästä blogista. Taikinan mitat ovat vapaahkosti konvertoitu.

Suklaakeksit

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua kanelia
• ripaus suolaa
• 1,5 dl pinjansiemeniä (maista yhtä varovasti varmistaaksesi, etteivät ole niitä kitkeriä kauheita kiinalaisia, jotka pilaavat makuaistin pitkäksi aikaa)
• 4 kananmunaa (olivat keskikokoisia, ohjeessa oli 3 suurta kananmunaa)
• 1 tl vaniljatahnaa
• suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Mittasin kulhoon vehnäjauhot, sokerin, leivinjauheen, suolan ja pinjansiemet. Sekoitin tasaiseksi ja tein keskelle syvennyksen. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja vaniljatahnan kevyesti. Lisäsin kananmunat kuiviin aineisiin ja sekoitin tasaiseksi taikinaksi, ohjeessa neuvottiin tekemään puuhaarukalla, minä laitoin kertakäyttöhanskan käteen ja tein sekoittamisen sormin. Kun taikina muodostui tasaiseksi, jaoin sen kahteen osaan ja taputtelin puolikkaat pitkulaisiksi pötköiksi, joiden välissä oli leivinpaperilla tilaa leviämistä varten. 

Paistoin ensimmäisellä paistokerralla taikinapötköjä noin 30 minuuttia. Taikina ei juurikaan levinnyt uunissa, mikä ilahdutti minua. Kokeilin 30 minuutin kohdalla paistoksen pintaa, sen tulisi olla hieman joustava ja sellainen se olikin. Otin pellin pois uunista ja liu'utin pikkuleipäpötköt ritilän päälle leivinpaperin kanssa jäähtymään. Sammutin uunin tässä vaiheessa.

Kun pötköt olivat kokonaan jäähtyneet, kuumensin uunin uudelleen 180 asteeseen. Leikkasin pötkylät hieman vinottain noin 2,5 cm viipaleisiin. Asettelin viipaleet paperille vieriviereen ja paistoin niitä toiseen kertaan noin 15-20 minuuttia. Tässä vaiheessa biscotteja kannattaa vahtia uunin äärellä, etteivät keksit pala. 

Jäähdytin toiseen kertaan paistetut pikkuleivät taas ritilällä, tällä kertaa niin, että leivinpaperiarkki oli ritilän alla. Kun keksit olivat jäähtyneet, sulatin hieman suklaata ja lurittelin sitä poikittain pikkuleipien ylitse koristeeksi ja lisämauksi. Kun suklaa oli jähmettynyt, olivat biscottit valmiita syötäväksi, etenkin espresson kanssa nämä  maistuvat!

Giro d'Italian tilanteesta otan selkoa huomenna, kun ehdin kotiin. 

Mozzarellahulluutta

Olen aivan hullaantunut mozzarellaan, sitä on mennyt pallokaupalla viime aikoina ja tänään taas. Tällä kertaa pallukan kaveriksi sommittelin persikkaa ja pinjansiemeniä. Tämä salaatti sopi ihan hyvin päivän muiden aterian osien kanssa, kokeilimme jo aikoja sitten hankittua Lotus-grilliä, jolla Antti grillasi muutamia pikkuisia makkaroita. 

Persikka-mozzarellasalaatti

• pinjansiemeniä
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 2 persikkaa
• nokare voita
• 1 rkl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• pippuria
• oliiviöljyä
• basilikaa

Paahdoin ensin pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että niiden kyljet ottivat hieman väriä. Vältin polttamasta niitä, mikä on harvinaista, yleensä ensimmäinen satsi kärähtää. Kaadoin ne lautaselle jäähtymään. Lisäsin samalle pannulle nokareen voita ja sokerin ja sekoittelin. Leikkasin persikat lohkoihin ja kaadoin lohkot pannulle paistumaan. Paistoin viipaleita molemmilta puolilta muutaman minuutin. Revin mozzarellapallon paloihin lautaselle ja kun persikat olivat mukavasti karamellisoituneet, sijoittelin ne lautaselle juuston kaveriksi. Ripotin päälle pinjansiemenet, kiersin hieman pippuria ja ihan vähän oliiviöljyä viimeistelyksi, samoin basilikaa. Vinkkiä tähän salaattiin otin tästä blogista.

Giro d'Italian toinen etappi oli kirimiesten suosikki. Eilinen voittaja, Primoz Roglic ajoi pinkissä paidassa, eikä hän joutunut siitä luopumaan tänäänkään. Pascal Ackermann ehti ekana maaliin. Elia Viviani joutui taipumaan toiselle sijalle. 

Täytetty italialainen lihamureke

Ammattipyöräilyssä tapahtuu nyt niin paljon, että penkkiurheilijan täytyy pitää sohvastaan kiinni. Yhtä aikaa ajettavat Paris-Nizza ja Tirreno-Adriatico hajottavat huomiotani ja häärään keittiössä niin Italian kuin Ranskankin tahtiin heti, kun vapaata aikaa löytyy. Tämä käy hyvin lämmittelystä ajatellen Giro d'Italiaa ja Tour de Francea. Eilen meillä oli jälkiruokana mainiota Ranska-teemaan sopivaa haudutuspadassa kypsennettyä crème brûléeta, jota edelsi italialaisvaikutteinen lihamureke. Lihamureke on ruokalaji, jossa tosi usein päätyy tiiliskivityyppiseen lopputulokseen, eikä se oikein ilahduta. Nyt löysin kuitenkin murekeohjeen, jolla oli täydet mahdollisuudet olla muuta kuin kuivakka briketti. Sitä oli tehty joulukuussa The Kitchen Alchemist-blogissa. Paikalle osuin minkäpä muunkaan avulla, kuin foodgawkerin. Muuntelin hieman ainesosien määriä.

Italialainen lihamureke 

• 400 g naudan jauhelihaa
• 400 g possun jauhelihaa
• 1 iso punasipuli
• 1 kananmuna
• 0,5 dl korppujauhoja
• suolaa ja pippuria
• kuivattua oreganoa
• paketti tuoretta pinaattia
• 1 rkl vettä
• 100 g pinjansiemeniä
• 40 g parmesania
• raastettua muskottipähkinää
• paketti pekonia, sen verran, että riittää peittämään murekkeen
• purkki passata-tomaattia (370 g)
• 2 dl punaviiniä
• oliiviöljyä täytteen hauduttamiseen ja vuoan voiteluun

Kuumensin uunin 190 asteeseen. Tein ensin täytteen jäähtymään. Alkuperäisohjeessa oli käytetty pakastepinaattia, minä käytin tuoretta. Haudutin ensin oliivöljyssä pieneksi silputtua sipulia ja lisäsin sitten pannulle tuoreen pinaatin ja ruokalusikallisen vettä. Pinaatti romahti aivan hetkessä ja kaadoin seoksen kulhoon. Kun sipuli ja pinaatti olivat hieman jäähtyneet, lisäsin mukaan ricottan, pinjansiemenet ja raastetun parmesanin. 

Seuraavaksi tein jauhelihataikinan. Sekoitin jauhelihat kunnolla keskenään ja lisäsin mausteita mukaan, suolaa, pippuria, oreganoa ja muskottipähkinää. Lisäsin mukaan kananmunan ja korppujauhot ja sekoitin käsin taikinaa. Paistoin pienen koepalan, josta tarkistin mausteiden määrän. Levitin työtasolle tuorekelmua ja taputtelin taikinan kelmulle noin sentin levyksi. Aioin paistaa murekkeen lasisessa pitkän mallisessa vuoassa, joten mallasin taikinan leveyden vuoan koon mukaan. 

Levitin jäähtyneen täytteen jauhelihataikinan päälle ja kelmusta nostamalla käärin taikinan rullalle, varoin rullaamasta kelmua rullan sisälle. Käärin rullan ympärille pekoniviipaleita ja nostin rullan voideltuun vuokaan. Paistoin mureketta 35 minuuttia. Sinä aikana keittelin tomaatti-viinikastikkeen. Kaadoin passatan ja viini pieneen kattilaan, ripautin mukaan hieman suolaa ja pippuria ja annoin kastikkeen kiehua kasaan noin kolmanneksen.

Kun mureke oli ollut uunissa 35 minuuttia, nostin sen pois uunista ja levitin rapeaksi paistuneen pekonikuoren päälle tomaatti-viinikastiketta ja laitoin murekkeen vielä uuniin 10 minuutiksi. Mureke oli juuri sopivan kypsää levättyään ensin kymmenisen minuuttia. Täyte teki murekkeesta mehevää ja valelusta jäljelle jäänyt kastike annospalan päällä lisäsi mehukkuutta. Söimme mureketta yrttisen perunamuusin kanssa, eikä ruoassa ollut valittamista. 

Taikinaa ja täytettä oli sen verran paljon, ettei kaikki mahtunut pienehköön vuokaan, joten tein pienemmän murekkeen toiseen vuokaan. Siitä riittää vielä tämän päivän aterialle, jolle aion leikata murekkeen viipaleiksi ja käyttää ne pannulla. 

Eilen ilahduin kovasti, kun Alberto Contador voitti neljännen etapin Tirreno-Adriaticossa. Tänään joudumme odottamaan lähetyksiä kilpailuista iltaan asti.

EDIT: Lisään näin jälkeenpäin, ettei tuo mureketäyte ollut oikein hyvä enää toisena päivänä. Pinjansiemenet olivat jossain määrin vettyneet ja niissä oli jopa vähän ikävä toukkamainen fiilis puraista. 

Melkein täydellinen nautinto

Tein yhtenä päivänä tuhmasti. Olimme vieneet töihin ison kasan aikakauslehtiä, joita saamme sukulaisilta. Selasin yhtä Kodin kuvalehdistä ja sieltä pomppasi silmiini Suvi Rüsterin käsialaa oleva suklaakakku. Vilkaisin ympärilleni, kukaan ei nähnyt ja repäisin sivun lehdestä. Ajattelin heti, että tuotapa söisimme viikonloppuna jälkiruoaksi. Niin teimmekin eilen. Paistoin kakun ennen riekkojen uunireissua. Koska minulla oli vain irtosivu, en tiennyt kuuluuko ohje johonkin ateriakokonaisuuteen ja sitäkin enemmän minua askarrutti se, miksi kakku oli nimetty "melkein täydelliseksi nautinnoksi". Kyseessä on Kodin kuvalehden numero 4/2013.

Pinjansiemen-suklaapiirakka

• 1 dl pinjansiemeniä
• 150 g voita
• 150 g suklaata
• 2 kananmunaa
• 2 dl sokeria (laitoin 1,5 dl)
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1 tl vaniljasokeria (laitoin 1 rkl vaniljauutetta)

Lämmitin uunin 175 asteeseen ja paahdoin kuumalla, kuivalla pannulla pinjansiemeniä niin, että niistä tuli kauniin kullanruskeita. En polttanut yhtäkään erää! Sulatin suklaan ja voin kattilassa ja jätin seoksen hieman jäähtymään. Vatkasin kananmunat, sokerin ja vaniljauutteen kevyesti ja sekoitin suklaa-voiseoksen mukaan. Mittaisin jauhot ja lisäsin niihin paahdetut pinjansiemenet. Yhdistin jauhot suklaaseokseen ja kääntelin taikinan isolla lusikalla tasaiseksi. Levitin taikinan voideltuun pyöreään vuokaan ja paistoin piirakkaa noin 30 minuuttia. Piirakan pinta oli joustava, mutta sisuksen oli tarkoitus jäädä vähän kosteaksi ja meheväksi. Hiekoitin kakkupalan kaakaon ja tomusokerin sekoituksella ja söimme sitä hyvälaatuisen vaniljajäätelön kanssa. Rosmariinia en sekoittanut jäätelöön, vaikka ohjeessa niin neuvottiinkin. Emme keksineet mitään vajavaisuutta piirakassa, etenkin hyvän espresson kanssa se oli kyllä ainakin hyvin lähellä täydellistä. Olisi se voinut tosin olla ihan pikkuisen kosteampi, joten ehkäpä nimi johtuu siitä, että ohjetta kokeileva mokaa paistamalla kaksi minuuttia liikaa?

Jo oli aikakin - pesto

Ferrari-museon kahvila

Tänään Girossa oli lepopäivä, eikä meilläkään tehty mitään erityisempää ruokaa, jääkaapin aarteistosta löytyi pojille sen verran viikonlopun jäljiltä tähdenlentoja, että nälkä siirtyi. Mutta jotain Italia-aiheista puuhaa silti kaipasin. 

Käytämme pestoa aika paljon arkiruoan tekemisessä. Useimmiten purkki on peräisin Lidlistä. Kerroin taannoin, että pestopurkkien pohjia ehtii toisinaan homehtua, etenkin jos olemme erehtyneet ottamaan pestoa purkista lusikalla, joka on käväissyt jossain muussa soosissa. Ihan loogista. Nyttemmin olemme olleet tarkempia, eikä näitä pestokatastrofeja ole ollut. En koskaan ole tullut tehneeksi itse pestoa, ehkä juuri sen vuoksi, että näitä säilyvyysongelmia on ollut kaupallistenkin tuotteiden kanssa. Nyt kuitenkin päätin, että tänään teen itse pestoa, se ei voi olla vaikeaa, eikä se kyllä ollutkaan. Kasvihuoneen basilika ei vielä ollut tarpeeksi iso, joten kauppareissulta tarttui mukaan kaksi topakkaa basilikapunttia. Vinkit pestoon lainasin täältä.

• 2 basilikapunttia 
• muutama oksa persiljaa
• 1 dl kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä
• 4 valkosipulinkynttä
• 1,5 dl oliiviöljyä
• mustapippuria
• suolaa
• 2 rkl sitruunamehua
• 1 dl raastettua parmesania

Keräsin yleiskoneen kulhoon kaikki muut aineet paitsi öljyn, suolan ja pippurin. Surruuttelin hetken aikaa ja lurutin sitten koneen käydessä öljyn mukaan. Sekoitin kunnes seos oli tasaista tahnaa. Lisäsin vähän suolaa ja pipuria ja maistoin, seos oli muhevan makuista ja ennen kaikkea tuoksu rehevä. Kaavin tahnan desinfioituun lasipurkkiin ja kaadoin pintaan vielä ohuen kerroksen oliiviöljyä parantamaan säilyvyyttä. Maku on hyvä, nyt nähdään kauanko pesto säilyy. Kuulisin mielelläni kokemuksia kotitekoisen pesto säilyvyydestä, vai onko sitä tapana tehdä sen verran, kuin nopeasti kerralla tai päivässä parissa kuluu?