Tee vaimosi onnelliseksi

kuvan jäinen tunnelma ei toistunut keittiössämme

Minä niin pidän henkilökohtaisista lahjoista, sellaisista joita valitessa on oikeasti ajateltu juuri minua, on mietitty mikä minut tekisi onnelliseksi ja iloiseksi. Oi sitä hetkeä, kun paketti lasketaan syliini ja tiedän, että nyt saan jotain oikein kaunista ja tyyliini sopivaa, jonka käyttämistä en malta odottaa ja jota mielelläni esittelen muillekin. Näin kävi tänäkin jouluna. Kammenpyörittäjä, maailman paras lahjanhankkija, teki sen taas!

Sain vakuumikoneen ja sirkulaattorin. Kumpikin laite on nyt koeponnistettu ja toimivaksi havaittu. Aluksi olimme tosin menettää hermomme vakuumikoneen kanssa, sillä sen kantta piti puristaa kaksin käsin kummastakin päästä, että se viitsi herätä henkiin. Ohjeen mukaan kansi painetaan kiinni, kyllä se vähän enemmän voimaa vaati ja fleeketakin poisheittämistä. Kun virtaongelma oli ratkaistu, teimme niinkin jännittävän asian kuin valmistimme rullamuovista sopivankokoisen pussin. Se sujui kuin tanssi sen jälkeen, kun kansi oli saatu oikealla tavalla kiinni. 

Seuraavaksi sijoitimme pussiin lohipaloja ja hekumoimme vakumoimme ne. Se oli lystiä. Aloin heti miettiä mitä kaikkea pienistä kivistä alkaen voisikaan vakumoida. Vakumoinnin onnistuttua hienosti aloimme sirkuloida niitä. Tai mitä tasalämpökypsyttämistä se nyt onkaan. Toisesta lahjapaketistani oli aattona ilmestynyt Sansaire-tyhjiökypsennyslaite (joka paikassa on erilainen termi tälle tötterölle) ja koeponnistusiltana se viritettiin talouden suurimman kattilan reunaan, vettä kattilaan ja laite tulille. Tai siis töpseli pistorasiaan ja asetettiin veden tavoitelämpötilaksi 50 astetta. Oikeasti homma meni niin, että vedenlämmitys aloitettiin ekana, mutta vakumoinnissa meni sen verran aikaa, että vesi todellakin ehti lämmetä 50 asteeseen oikein mainiosti. 

Minulle oli jäänyt hieman hataraksi ymmärrys siitä, miten tämä kypsennys sitten hoidettaisiin. Mistä oikein tietäisin kuinka kauan ruokaa täytyisi pitää vedessä? Sepä olikin helppoa, tarpeeksi kauan tietysti! Eikä ruokaa oikeastaan voi pilata, sillä ruoka ei kypsy ylitse. Kun on valinnut tietyn lämpötilan, ruoka kypsyy siihen lämpöön asti ja sillä siisti. Eri juttu on sitten tietysti se, että valitseeko oikean lämpötilan. Se on vähän sama juttu kuin se, että viesti ei mene koskaan väärään numeroon. Se menee aina juuri siihen, minkä olet valinnut, joten kannattaa valita oikein. Löysin monia taulukoita siitä kuinka pitkään mitäkin raaka-ainetta tulisi kypsentää missäkin lämpötilassa päästäkseen haluttuun lopputulokseen.

Joulun jälkeen lueskelin sieltä täältä tasalämpökypsennyksestä ja tulin ymmärtämään myös sen, että se voi olla vaarallista, mikäli ruoka-aineita ei kypsennetä riittävän kypsiksi, luin erilaisista myrkytysvaaroista ja loiseläimistä. Se kuulosti pelottavalta, mutta sain järkeni takaisin muistamalla, että aivan sama hommahan se on muussakin ruoanvalmistuksessa, pitää kypsentää tarpeeksi niitä, mitä pitää kypsentää. Ei porkkanasta tule vaarallista, vaikka sen vakumoi ja pistää lämpimään veteen. Kanasta voi saada salmonellan, jollei sitä kypsennä tarpeeksi, mutta tämä nyt ei ollut varsinaisesti uutta tietoa edes minulle. 

huomaa ystäviltämme saamamme joululahja, malliston suurin suolamylly, kyllä nyt kelpaa

Olin maustanut lohipalat (2 noin 120 g palaa/syöjä) suolalla ja pippurilla ennen vakumointia. Laitoimme kaksi palaa yhteen pussiin ja pussit 50-asteiseen veteen. Otin vinkin lämpötilasta ja ajasta Terveiset ravintoketjun huipulta-blogista. Siellä oli kypsennetty lohta 35 minuuttia ja saman teimme me. Kyse oli siis vähimmäisajasta. Valmistelimme muut aterian komponentit, hanhenrasvassa paistetut perunat ja pienen mozzarellasalaatin ennen kuin avasin kalapaketit. Kuumensin pannulla nokareen voita ja käytin kalapaloja pannulla nahkapuoli alaspäin naftin minuutin, jotta nahka rapeutuisi.

Olemme syöneet sous vide-menetelmällä tehtyä lohta ainakin Spisissä ja muistaaksemme jossain muuallakin. Luulen, että Spisin kala oli kypsennetty matalammassa lämpötilassa, mutta tämä 50-asteinen oli ainakin näin ensimmäisenä kokeiluna todella hyvä. Rakenne oli miellyttävän mehevä ja maku jotenkin niin paljon intensiivisempi kuin muilla kypsennystavoilla. Seuraavalla kerralla kokeilemme 47-asteista. 

Ensimmäinen sous vide-kokeilumme oli siis onnistunut, eikä menetelmässä ole sinänsä mitään vaikeaa tai työlästä. Haluan seuraavaksi kokeilla erilaisia vihanneksia ja jotain lihaa. Sansairen luvataan pitävän tasalämpimänä neljäkin gallonaa vettä, mutta niin suurelle sammiolle meillä ei ole tarvetta. Käytimme laitetta 10 litran kattilassa ja siihen mahtuisi kyllä uimaan isompikin vakuumipussi tai useampi pieni. 

Myös Epätrendikkäässä Ruokablogissa on tehty samanlaisella tötteröllä sous vide-ruokaa. Siskot kokkaa-blogissa sous videillään myös, heillä taitaa olla professionaalisempi laitteisto. Minulla on muutama kirja, joissa tekniikkaa käsitellään myös, mutta tapojeni mukaan olen hakenut vinkkejä tutuista blogeista, heihin kun voi aina luottaa!

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

talven 2016 jäälyhtymuotia, kylmintä hottia on nyt pörröinen lyhty

Kahvia ja keksiä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Harta-Trade

Aamun aloitimme sukulaisten kanssa kahvittelemalla ja maistoimme eilen Hartwa-Tradelta saamiani keksejä. Niiden kanssa samassa paketissa tuli pullo viiniä ja vähän muutakin purtavaa. Niille ei ole vielä ollut aikaa, mutta kauniissa pakkauksessa olevat Amaretti-keksit pääsivät koemaistoon. Ne oli niin sievästi pakattu, että heti niin minulle kuin äidillekin tuli mieleen siloitella käärepaperi ja ottaa se talteen. Kammenpyörittäjän valmistamat espressot yhdessä keksien kanssa jäivät päivän italialaisosuudeksi. 

Tänään on ollut niin kiireinen päivä, että ruoka on kuitattu lähitaajamasta haetuilla pizzoilla. Ihan kelpolättyjä he siellä leipovatkin, hyvin siirsivät nälkää, mutta tarkemmin ajatellen niissäkin oli Italiaa ainakin nimen verran. Huomisten juhlien valmistelut ovat nyt myöhään perjantai-iltana sillä mallilla, ettei ole järkeä tehdä enää mitään enempää, vaan jättää loput aamuksi. Kerrankin aamunvirkkuudestani on suorastaan hyötyä. 

Heti kun Kammenpyörittäjä käänsi selkänsä tiskiallas näytti tältä!

Päivän Giro-etapista tiedän sen verran, että Fabio Aru voitti, luin sen Twitteristä. Pikakurkkaus Giron sivuille kertoo, että Alberto Contadorin kokonaiskilpailun johto on melkein neljä ja puoli minuuttia, mikä tuntuu melkoisen turvalliselta etumatkalta. Huomenna on vielä edessä pitkä etappi, jonka alku on tasamaata ja loppu karmea nousu. Sunnuntain tasamaan etappi päättyy Milanoon, kuten Giron pitääkin päättyä. Päätösetappia ehdimme ehkä jo katsoakin, kun juhlat on juhlittu ja nukuttu päälle.

Ricottakakku

Asterixin aikaan Giron aika-ajo olisi lähtenyt Tarvisiumista.

Onneksi en eilen nähnyt heti tuoreeltaan Giron etapin kulkua, olisin ollut pettynyt siihen, että Alberto Contador joutui lopussa mukaan kolariin ja hävisi sen verran Fabio Arulle, että pinkki paita vaihtui Arun päälle. Tänään sateinen sää vain jatkui Italiassa ja henkilökohtainen aika-ajo oli samalla perusteellinen ajajien liotus. En nähnyt tästäkään lähetyksestä kuin lopun, mutta se riitti minulle ja suosikkini palasi kilpailun kärkeen. Albertolla on taas pinkki paita päällään ja huomenna on ensimmäisen oikea vuorietappi. Minun työvuoroni ja Kammenpyörittäjällä paluu Vaasasta Retrokilpureista vaatii sen, että tallennuksen on onnistuttava, että saamme katsoa etapin iltasella.

Päivän italialainen leipomus on ricottakakku. Sain jo kauan sitten Mastermarkilta suloisen pienen juustokakkuvuoan, joka oli unohtunut pantryn kaappiin. Nyt kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Pienensin ohjeen puoleen, mutta laitan tähän ohjeen sellaisena (konvertoinnissa lieviä vapauksia) kuin sen löysin Nonna's Way-blogista. 

Ricottakakku

Pohja

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl sokeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1,5 dl voita (ohjeessa oli käytetty shorteningia, sitä ei onneksi meiltä saakaan)
• 3 suurta kananmunaa
• 1 rkl rommia (käytin konjakkia, en tohtinut avata talouden rommipulloa, muistelin siihen liittyvän joku tarina)

Täyte

• 500 g ricottaa
• 2,5 dl sokeria
• 1 rkl vaniljatahnaa
• 2 kananmunaa + 1 keltuainen
• 2 rkl rommia (taas käytin konjakkia, kun en vieläkään tohtinut avata rommipulloa)

En tainnut tehdä pohjaa ihan oikein, tai sitten voi käyttäytyy jotenkin eritavalla kuin tuo amerikanihme, shortening. Se on ymmärtääkseni jonkunlaista rasvaseosta. Sekoitin pohja-ainekset kulhossa sormin ja sain aikaan melko tahmean taikinan. Laitoin sen jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun sekoitin täytteen. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja otin esille vuokani, jossa on keraaminen pohja ja silikoniset reunat. Ohjeen mukaan sitä ei tarvitsisi ollenkaan käsitellä rasvalla, tai muutenkaan, mutta laitoin kuitenkin leivinpaperisen pyörylän sen keramiikkapohjalle, paperin reunat asettuivat nätisti silikonireunusten alle. 

Sekoitin sitten kaikki täytteen ainekset kulhossa ja otin taikinan esille. Ei puhettakaan, että pohja olisi ollut kaulittavaksi riittävän tanakkaa. Niinpä painelin sen jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Osa taikinasta oli tarkoitus jättää koristeraidoiksi kakun pinnalle, mutta ei sitä kyllä siihen tarkoitukseen jäänyt. 

Kaadoin täytteen vuokaan pohjan muodostamaan koloon. Ohjeen mukaan kakkua paistettaisiin vain 35-40 minuuttia, mikä varmaan toimiikin suuremmassa vuokassa, jolloin täytteen korkeus on paljon vähemmän. Minun kakkuni paistui kaikkiaan tunnin ja vartin, pienensin viimeiseksi tunniksi lämpötilaa 180 asteeseen. Kakku oli vieläkin hieman tutiseva, kun otin sen viimein pois. Ajattelin, että menköön syteen tai saveen. Jäähdytin kakun (tein siis kakun eilen illalla myöhään, kun en saanutkaan unta) ja laitoin sen jääkaappiin. 

Tänään leikkasin kakusta palasen, jännitti miltä se näyttäisi. Pohja oli kypsä ja kakku kiinteä, joskin hieman keskeltä kuopalle painunut. Kakun pintaan tuli sellainen juustokakkukraateri, joita usein näkee paistettavien juustokakkujen pinnassa. Ripotin tomusokeria hämäykseksi päälle. Opiskelija oli koekaniini ja söi kuvauspalan. Hän ainakin vakuutti sen olevan hyvää. 

Vuoka toimi mainiosti. Kahteen palaan irtoava reunus lähti nätisti pois kakun ympäriltä ja sain pohjan paperinkin irti siististi. Keraamisella alustalla kakku on helppo nostaa suoraan pöytään. Täytyy kokeilla myös jääkaapissa hyydytettävää juustokakkua samalla vuoalla. 

Makrillia ja parsaa parilalla

Edit: kaupallinen yhteistyö, Capitol Invest

Olemme olleet äärettömän kärsivällisiä, olen meistä oikein ylpeä. Emme ostaneet yhtäkään perulaista tai meksikolaista parsanippua, vasta espanjalaiselle antauduimme. Tänään kauden ensimmäinen parsanippu pääsi parilalle samaan aikaan keittiömme ensikertalaisen, makrillin kanssa. Opiskelija kannusti minua eilen kaupassa ostamaan kaksi makrillia, joiden kilohinta oli neljänneksen kuhan kilohinnasta. Lueskelin makrilliohjeita foodgawkerin hakutoiminnolla ja otin ohjenuorakseni Droolfactor-blogin postauksen makrillista appelsiinin ja persiljan kanssa.

Makrillia grillissä neljälle

• 2 isohkoa makrillia (tai mistä minä tiedän minkäkokoisia ne yleensä ovat?)
• 1 appelsiini
• nippu sileälehtistä persiljaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Huuhtele makrillit, joista on poistettu "sisukset". Kuivaa kalat, leikkaa kalojen pintaan molemmin puolin muutama kevyt viilto ja ripota niille suolaa ja pippuria. Leikkaa appelsiini ensin puoliksi ja sitten toinen puolikkaista viipaleiksi. Sisusta makrillit appelsiiniviipaleilla ja lehtipersiljaoksilla. Liruttele kaloille hieman oliiviöljyä ja purista appelsiinimehua päälle. Kuumenna grilliparila ja kaada sille hieman oliiviöljyä. Grillaa kaloja noin 10 minuuttia puoleltaan, kunnes kalat ovat kypsiä. Öljyä saa olla kohtuupaljon, minun fisuni pikkuisen tarttuivat pinnoitettuun parilaan. 

Lisäkkeinä meillä oli kevään ensimmäiset parsat, joita esikypsytin kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä ennen kuin nostin ne parilalle kypsymään loppuun. Toisena lisäkkeenä oli pikaisesti sommiteltu lämmin feta-tomaattipaistos ja kolmantena lyttypotut siikleistä. Laitoin palasen fetaa ja kirsikkatomaatteja uunivuokaan ja liruttelin päälle oliiviöljyä, pyöräytin myllystä pippuria ja koristin kauneuden tuoreella timjamilla. Vuoka oli uunissa saman aikaa kuin lyttypotut, jotka olivat esikypsytettyjä, litistettyjä perunoita, joita maustoin oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Feta ja perunat olivat 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sen aikaa kuin puuhailin ulkona kalojen ja parsojen kanssa. 

Makrilli oli selvästi merikalaa, voimakkaantuoksuista ja ruotoisaa. Nahka irtosi hyvin rapeuduttuaan parilalla ja appelsiini maistui mukavasti. Ei makrillista tullut kerrasta suosikkikalaani, pitänee hieman harjoitella valmistamista. 

Avasimme pullon uusi-seelantilaista kuohuvaa juhlistamaan koko perheen yhteistä ateriaa, ensimmäistä koko viikolle. Sain viinin näytteenä Captolinvestilta. Toinen näytepullo on varsinainen parsaviini, sen säästimme kotimaiselle parsalle tuonnemmas.

Karitsan entrecôte haudutuspadassa

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Luin eilen Jokihaan blogista, kuinka hän oli tehnyt karitsan entrecôtesta pitkään haudutettavaa pataa. Muistin, että minulla on samanlaisesta Familian kokeilupaketista oma vastaava karitsapalani vielä tekemättä ja kömmin kesken vaalivalvojaisten etsimään kaivattua lihapakettia pakastimesta. Sieltähän se löytyi, eikä tarvinut purkaa edes ihan kaikkea ulos pakastimesta sen tieltä. Tänään laitoin karitsan palat jo aamusta haudutuspataan ja seitsemän tunnin hauduttamisen jälkeen ne olivat mureita, niin ettei veistä olisi tarvinut syödessä lainkaan. 

Granaattiomenamehussa haudutettua karitsaa

• 1,2 kg karitsan entrecôtepaloja (6 kpl)
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 3 dl granaattiomenamehua
• 2 dl vettä tai lihalientä
• 0,5 dl portviiniä
• tuoretta timjamia
• tuoretta rosmariinia
• suolaa ja pippuria
• 2 kevätsipulia
• 10 kirsikkatomaattia
• 3 palaa aurinkokuivattua tomaattia
• 2 rkl worcesterkastiketta
• 1 tl murskattua valkosipulia
• granaattiomenan siemeniä

Kuivasin sulaneet lihapalat talouspaperilla ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Leikkasin kunkin palan kolmeen pienempään palaan. Kuumensin valurautapannua ja sulatin sillä voinokareen ja lisäsin siihen oliiviöljyn. Paistoin lihapaloja hetken aikaa jokapuolelta ja siirsin ne haudutuspataan. Kun viimeinen lihapalaerä oli pintapaistettu, kaadoin pannulle noin desin verran vettä ja irrottelin kiehumaan äityneeseen veteen kaikki makuainekset pannun pinnalta. Kaadoin veden pataan. Asettelin sinne yrtit, aurinkokuivatut ja tuoreet tomaatit, sipulit ja lisäsin toisen desin vettä, valkosipulimurskan, worcesterkastikkeen ja granaattiomenamehun sekä portviinin. Lihapalat melkein peittyivät liemeen. Annoin padan hautua high-asetuksella 5 tuntia ja kokeilin välillä lihapalojen mureutta ja maistelin lientä. Lisäsin suolaa ja pippuria ja kääntelin lihapalasia, että ne hautuisivat tasaisesti. Jatkoin hauduttamista low-asetuksella vielä kaksi tuntia ja siinä vaiheessa lihapalat alkoivat olla jo lähellä hajoamispistettä, niin mureita ne olivat. 

Tarjosin karitsapataa pikkuruisen tähtipastan kanssa, ripottelin annoksen pinnalle vielä tuoretta timjamia ja granaattiomenan siemeniä tuoreesta hedelmästä. Granaattiomenamehu on ilmaantunut jääkaappiimme joitakin aikoja sitten ja olen lähes 100 %:sen varma, että minä sen olen ostanut, mutten vain muista mistä kaupasta. Se lienee ainoa azerbaidzanilainen tuote, joka talouteemme on koskaan hankittu, ei tule kyllä mieleen mitään muuta. Mehu on todella hyvää ja olisin voinut laittaa koko haudutusliemen sitä veden sijasta, mutta pelkäsin liikaa makeutta. Se oli turhaa, ruoka ei ollut liian makeaa. Suolaa jouduimme hieman ripauttamaan vielä annosten päälle, mutta parempi kuin se, että suolaa olisi ollut liikaa. En poistanut kalvoja ollenkaan lihapaloista, pitkä haudutus sulatti ne olemattomiin. Hyvä niin, sillä inhoan huolellista lihojen renssaamista, olen liian kärsimätön siihen.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Kiitos Familialle karitsapalasta, siitä tuli hyvää ruokaa!

Kahvihampaan kolotukseen

Edit: kaupallinen yhteistyö, KahviKaveri

KahviKaveri lähestyi meitä jokunen aika sitten ja kysyi tahtoisimmeko maistaa jotain heidän valikoimiensa kahvilaatuja. Kyllähän me tahdoimme ja saimmekin kotiin kilon pussin Caprissimo Fragrante-papuja. Annoimme pussillisesta kolmasosan pohjoiseen isäpuoleni käyttöön, hänellä on samantapainen, italialaiseen paahtoon mielistynyt maku kuin meilläkin. Pidimme pavuista ja pussillinen alkaa olla jo käsitelty. Tämä paahto maistui meille etenkin espressona pikku maitotilkalla. Crema on aika vaaleaa, mutta mukavasti kuppia suttaavaa, kuten pitääkin.

Olemme muutaman viikon kuluttua menossa Tallinnaan ja aiomme käydä siellä olevassa KahviKaverin toimipaikassa, varmasti muutama pussi kahvia tuleekin ostettua, sillä varastomme ovat todella kuivat tällä erää. Sen siitä saa, kun ei tee syksyistä Italian matkaa. Kiitos KahviKaveri kahvinäytteestä.

Kenguru loikkasi pataan!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Syömme lihaliemifondueta harvoin, edellisestä kerrasta on vierähtänyt yli kolme vuotta. Eilen meillä oli Opiskelijan synttäripäivällinen ja hänen toiveidensa mukaisesti naudan sisäfilettä pihveinä. Kokonaisesta fileestä jäi ohut ja paksumpi pää tähteeksi ja päätin jo eilen, että tänään söisimme fondueta. Päätin myös, etten lähde tänään kauppaan, vaan kaavin lisäkkeet kaapeista ja kylmiöistä. Hyvin löysinkin ateriaksi riittävät tarpeet.

Familia lähetti meille taannoin kokeilupaketin lihaa, jossa oli mukana myös pikkuinen pala kengurua. Kyseessä oli yksi pihvi, joka painoi 192 g. Sillä ei kovin suurta perhettä ruokita, muttei ollut tarkoituskaan, tarkoitus oli maistaa. Otin pihvin sulamaan ja lisäsin sen naudanlihan kaveriksi fonduepataan laitettavaksi. 

kenguru oli hyvin poroisaa

Aikaisemmin olen leikannut fonduelihat kuutioiksi, tällä kertaa leikkasin japanilaistyyliin (eikö?) ohuiksi viipaleiksi. Lientä oli kaikkiaan puolisentoista litraa, pakastimista löytyi niin ankka- kuin porolientäkin, sekä torstailta jäänyttä nyhtökalkkunan haudutuslientä. Liemessä oli kyllä makua ja syvyyttä vaikka myytäväksi. 

Muiksi lisäkkeiksi laitoin kirsikkatomaatteja, pilkoin kurkkua ja paprikaa, puolitin ruusukaaleja, aukaisin pikkuisen oliivipussin, taistelin auki minikurkku- ja pari chutneypurkkia. Aamuista auringonkukkaleipää oli myös tarjolla, isompi leipä oli vielä korkkaamatta. 

Kengurusta leikatut ohuet suikaleet kypsyivät kiehuvassa liemessä nopeasti ja imivät liemestä jo hyvin makua, mutta pieni ripaus suolaa ja pippuria suikaleille teki vielä terää. Pidimme kengurusta kyllä, mutten luule sen tulevan meidän pöytäämme vakiovieraaksi. Strutsia voi hankkia kotimaisena tuotantona, sitä voisimme toistekin kokeilla. Kenguruita ei taideta sentään Suomessa (onneksi) kasvattaa ja se jäänee meillä tällaiseksi kertakokeiluksi. Kiitos vielä Familialle tästä kokemuksesta! Pakastimessa on vielä odottamassa ne pelottavat kateenkorvat ja muutama karitsapalanen, joille uumoilen nyhtötyyppistä valmistustapaa. Liemen säilöin maakarliemen tapaan, nyt siinä on kolmea eri lientä ja makua vielä naudasta ja kengurusta.

Sturtsia kaikille paisti Pletsille

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Jotkut sanat kirjoitan säännönmukaisesti väärin, kurssikaveristamme Peltsistä tulee aina Pletsi ja muutama muukin vakiovirhe esiintyy kirjoituksissani. Yleensä huomaan typot jossakin vaiheessa ja korjailen niitä postauksista aikojenkin päästä. 

Pojat söivät strutsia kerran pieniä ollessaan mukavan boheemin Maijan hoidossa. Samoin he muistavat, että siellä sai tehdä majoja sohvan tyynyistä ja suklaatahnaa leivän päälle. Olin erittäin tyytyväinen poikien hoitopaikkaan, se nyt on sanomattakin selvää. Kotona he ovat olleet strutsitta aina tähän päivään asti. 

Sain strutsifileitä Familian kokeilupaketissa, ne kiinnostivat minua kaikkein eniten saamissani näytepaketeissa. Pyörittelen vielä karitsan kateenkorvia pakastimessa ja ja kerään niiden suhteen rohkeutta. Andalusian auringossa-blogissa niistä on jo kokkailtu. Katsastin TOP100-ruokablogien haulla suomalaisia strutsikokkailuja, mutta päädyin kuitenkin ottamaan mallia Drizzle and Dip-blogin strutsivartaista. Otin fileet sulamaan illalla ja kokkailupuuhiin aloin tänään iltapäivällä marinadin sommittelulla. Lisäkkeenä meillä oli samalla parilalla paistettua halloumia ja minihasselbackoja. Niiden kuvan näin Ciao Veggie-blogissa. Ne näyttivät niin kivoilta, että lupasin itseni ostaa marokkolaisia uusia perunoita.

Strutsivartaat

• 6 strutsifilepalaa
• punasipulia lohkoiksi leikattuna
• pieniä herkkusieniä kokonaisina, tai isompia neljään osaan leikattuina
• punaista paprikaa
• kirsikkatomaatteja

Marinadi

• 3 rkl oliiviöljyä
• 0,75 dl punaviinietikkaa
• tuoretta minttua
• tuoretta oreganoa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• suolaa ja pippuria
• 3 laakerinlehteä (olin liian laiska etsimään niitä)
• 1 sitruunan mehu

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää siihen tasakokoisiin kuutioihin leikattu strutsi. Kaada marinadi ja lihapalat paksuun, tiiviisti suljettavaan pussiin ja kääntele pakettia niin, että lihapalat ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna strutsin marinoitua vähintään tunti, mieluiten vaikka yön yli. Jos marinoit yön yli, lisää sitruunamehu mukaan vasta vähän ennen kuin aloitat vartaiden kokoamisen. 

Liota puisia varrastikkuja, etteivät ne pala grillattaessa ja raaka-aineet liukuvat helpommin tikussa. Pilko sipuli ja paprika lohkoihin, jotka eivät ole lihapaloja suurempia. Näin vältät sen, etteivät lihapalat vartaissa jää osumatta parilaan, mikäli käytät sellaista kypsentämiseen. Keihästä liotettuihin vartaisiin vuoron perään lihapaloja, kirsikkatomaatteja, sieniä, paprikapaloja ja sipulia, oman makusi mukaan. Mikään ei estä lisäämästä jotain muutakin mukaan, vaikka säilöttyjä artisokanpohjapaloja tai esikypsytettyjä ruusukaaleja. 

Grillaa tai paista vartaita parilalla niitä ahkerasti käännellen. Minä en vielä tarjennut mennä ulos kaasugrillille, vaan paistoin vartaat kaasuliekin päälle asetetulla parillalla. Kypsentäminen otti noin 10 minuuttia. Vähän jännitti, miten saan strutsin kypsäksi, muttei kuivaksi. Kuudesta fileestä tuli tykötarpeineen kaikkiaan 8 runsasta varrasta, joista riitti hyvin neljälle ja yksi varras taisi jäädä syömättä, kun kaikkien vatsat tulivat jo täyteen.

Minihasselbackat

• 500 g pieniä, tasakokoisia perunoita
• rypsiöljyä paistamiseen
• suolaa ja pippuria

Esikeitä pienet perunat kuorineen melkein kypsiksi ja nostele ne leikkuulaudalle jäähtymään. Kuumenna öljy rasvakeittimessä tai padassa 180 asteeseen ja öljyn kuumetessa leikkaa perunoihin pieniä viiltoja. Helpoiten se käy laittamalla peruna ruokalusikkaan ja leikkaamalla terävällä veitsellä lusikan reunaan asti, näin et leikkaa perunaa vahingossa halki. Kun öljy on tarpeeksi kuumaa, nostele viilletyt perunat kypsymään öljyyn noin 7-8 minuutiksi, kunnes ne ovat rapeita. Kalasta perunat talouspaperilla vuorattuun kulhoon peiteltyinä odottamaan muun ruoan valmistumista. Minulla oli yhtä aikaa parilointi ja uppopaistaminen kesken, oli kohtuukiire hetken aikaa. Kun laitat perunat tarjolle, ripota niille hyvälaatuista suolaa ja pippuria. 

Asettelin minihasselbackat keskelle suurta kulhoa ja niiden ympärille vartaat, salaattia, halloumit ja kurkkuviipaleita sekä kirsikkatomaatteja. Tarjolla oli myös tsatsikia. Pidimme strutsin riistaisasta mausta, enkä tainnut pilata täta minulle vierasta raaka-ainetta. Liha oli sopivan kypsää, mutta melko tiivistä. Vartaiden kasvis- ja sienilisäkkeet mehustivat kokonaisuutta ja tsatsiki kävi hyvin kastikkeeksi myös minikokoisille hasselbackoille, jotka olivat tosi hauskoja ja helppoja tehdä. Luulen, että vähän pitempi marinointi olisi ollut strutsille eduksi, nyt lihat olivat marinadissa parisen tuntia. Kiitos Familialle mahdollisuudesta kokeilla strutsin lihan kokkaamista!

ps. tietysti Pletsikin, tuo vastikään pyöreitä täyttänyt ystävämme, olisi saanut sturtsia, jos olisi ollut paikalla!

Grillauspäivä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Hellman's

Campasimpukka kokeili Blogiringin kautta Hellmann'sin tuotteita. Sain joitakin aikoja sitten näyte-erän firman tuotteita ja eilen meillä oli sitten varsinainen majoneesipäivä. Emme käytä majoneesia ja valmiita maustekastikkeita juuri ollenkaan, lähinnä sen vuoksi, ettei vain ole tullut niin tehtyä. Olen joitakin kertoja kokeillut majoneesin tekoa ja se on sellainen nykäsmäinen 50/60-juttu, saattaa onnistua, mutta yhtälailla mennä metsään.

Oli oivallinen sää grillata, tosin olen sanonut ennenkin, että grillaan kyllä vaikka millä säällä, saa sataa, saa olla pakkasta, mutta olihan se kiva grillata, kun aurinko paistoi ja oli lämmintä. Tein aluksi jääkaappiin maustumaan cole slaw'ta, johon otin vinkit ystäväni sauvajyväsen blogista. 

• 1 pieni keräkaali
• 2 porkkanaa
• 1 dl Hellmann's Real-majoneesia
• 1 dl kermaviiliä (ei ollut ranskankermaa)
• 1 uusi sipuli
• 1 omena (suolapähkinöiden tilalta)
• sitruunamehua
• 2 tl sokeria

Raastoin kaalin, porkkanat, sipulin ja omenan karkeaksi raasteeksi ja sekoittelin ne toisiinsa kunnolla. Lusikoin majoneesin ja kermaviilin pieneen astiaan ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi. Maustoin sen sitruunamehulla ja sokerilla. Pyörittelin kastikkeen raastettujen kasvisten sekaan joka puolelle ja nostin astian jääkaappiin maustumaan. 

Cole slaw säesti päivälliseksi tekemiäni pihvileipiä. Joku päivä sitten grillasimme pihvejä ja fileen kapea ja paksu pää jäivät kylmälokeroon odottamaan myöhempää käyttöä. Saamassani majoneesinäytepakkauksessa oli myös maustettuja majoneesikastikkeita, joitten arvelin sopivan pihvileivän mausteeksi. Kammenpyörittäjä oli niitä jo aikaisemmin kokeillutkin erinäisillä lautasilla. 

Leikkasin fileestä melko ohuita viipaleita, jotka öljysin ja maustoin suolalla ja pippurilla. Grillasin ne molemmin puolin. Samaan aikaan grillasin sipulirenkaita ja tomaattisiivuja kevyesti ja Kammenpyörittäjä keräili salaatteja ja muita tykötarpeita lähettyville. Halkaisin ciabatta-leivän ja kun pihvit olivat valmiit, nostin ne grillin ylätasolle lämpimään vatiin odottamaan hetkeksi. Laitoin leipäpalat avattuina pihvien grillausmehuisiin kohtiin kuumenemaan ja sitä odotellessa leikkasin pihvit ohuiksi viipaleiksi. Kukin kokosi lämpimälle leipäpalalleen mieluisia täytteitä, salaattia, pihvisuikaleita, majoneesikastiketta, grillattua tomaattia ja sipulia. Paljon servettejä ja iso lusikallinen cole slawta, lasillinen kylmää roseviiniä. Jopa minä hammaspotilaana haukkasin ylivarovaisia paloja, sillä lauantaista jatkunut nälänpito sai kertakaikkiaan loppua!

muita majoneesin kanssa hääränneitä:

Pikkuleijona ja puoli valtakuntaa

Hayley's Cuisine

Maistuis varmaan sullekin!
Ruokahommia
Liemessä
SOUL KITCHEN
tyrniä ja tyrskyjä
Prinsessakeittiö
TISKIVUOREN EMÄNTÄ
Avaruusasema

Yhteistyössä Hellmann's

De Buyer-pannun käyttöönotto, osa 1, pois pussista

Kinkku? Ei, vaan de Buyer-pannu!

Olen joskus tunnustanut ostaneeni joitakin vuosia sitten hiiliteräspannun ollenkaan ymmärtämättä mistä siinä on kyse. Pilasin pannun kättelyssä ja hautasin se pitkäksi aikaa patakaapin nurkkaan. Hävitin sitten  pannun vähin äänin ymmärtämättä, että pannu olisi ollut vielä aivan hyvin pelastettavissakin. Sittemmin olen lukenut pannuista enemmän, myös monen blogitutun kokemuksia pannun patinoinnista ja käytöstä. Nyt uskaltauduin ostamaan uuden pannun. Sain eilen paketin Eiringiltä ja sormeni syyhysivät yövuoron ajan,  melkein raahasin painavan paketin töihin avatakseni sen jo siellä.

Tänään maltoin jopa nukkua ennen kuin avasin laatikon. Annan plussapisteitä Eiringille pakkaustarvikkeiden kierrätyksestä, pakettini tuli italialaisessa pastalaatikossa, eikä sisällä ollut muruakaan styroksia, vain käteviä ilmapusseja ja tukevaa pakkauspaperia! Pannuni lisäksi tilasin kunnollisen kartiosiivilän pyreiden tekoa varten, tukevan reikakauhan frittiruokien nostelua varten (muovikauhalla se on melkoista hasardihommaa), teräsastioiden puhdistusainetta ja saadakseni paketin ilman lähetyskuluja, pari pussia 00-jauhoja, ne veivät loppusumman juuri riittävän kokoiseksi. Eiringiltä oli laitettu pakettiin myös pussillinen bruschetta-maustetta, kiitos! Mukana oli hiiliteräspannun käyttöönotto-ohjeet ja heti kun minulla on aikaa, alan patinoida pannuani. Otan kiitollisena vastaan kaikki hyvät ja myös "vältä tätä"-vinkit.

Eilen kerroin liemierheestäni. Se oli vieläkin isompi erhe. Tänään Kammenpyörittäjä kertoi hänen ja esikoisen syöneen keittoa illalla ja etsineen siitä rapuja, niitä löytämättä ja kyseli mitä keittoa se oikein oli. Tunnustin sen olleen kurpitsakeittoa kalaliemellä, mutta loppujen lopuksi liemi olikin rapulientä... Ei mennyt ihan vahvasti tuo minun maisteluni. No, ensi kerralla teen sitten erilaisen virheen. Entinen esimies joskus kehotti puhuessaan virheiden tekemisestä, ettei samaa virhettä saa tehdä kahta kertaa peräkkäin. Tulkkasimme sen tarkoittavan, että väliin pitää tehdä joku uudenlainen virhe ja sehän meiltä onnistuu!

Suklaata, suklaata!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Mandragora

Talvella halusin kokeilla teekukkia ja ilokseni löysin netistä synnyinseudullani toimivan mukavan kaupan nimeltä Mandragora. Tilasin sieltä muutamia teekukkia ja ihastuin niihin kovasti. Myöhemmin selailin sivuja uudelleen ja tahdoin kokeilla myynnissä olevia erilaisia suklaa- ja kaakaotuotteita. Sovimme kaupan perustajan, Blankan kanssa siitä, että hän liittäisi tilaukseeni näytteittä heidän laajoista valikoimistaan. Tein tilaukseni jo huhtikuussa ja pian sainkin pakettini. Giro d´Italia ja Tanskan-matka sekä juuri päättynyt hävikistä herkuksi-teemakuukausi ovat pitäneet minut erossa suklaapaketistani tähän asti, mutta tänään minulla oli aikaa tutkia, mitä tulikaan tilattua ja mitä paketti sen lisäksi sisälsi. 

Tilasin kuvassa näkyvän suklaajuomasekoittimen tai -ravistimen, miten sen nyt tahtoo kääntää sanasta shaker. Samoin annoin kookokselle uuden mahdollisuuden ja tilasin luomukookoslastuja ja muutaman suklaatangon tuota shakeria varten. Paketissa oli mukana useita makuja lisää juotavaa suklaata, monta pientä pussia teetä ja paria mausteseosta. Kokeilin cashew-karamelli-makuista suklaajuomaa.

Tein kuten pakkauksessa ohjeistettiin, eli lämmitin kattilassa 2 dl maitoa, johon sulatin pötkön suklaata. Kaadoin juoman shakeriin. Ensin laitoin korkin huonosti kiinni ja sain hieman maitoa roiskumaan ympäriinsä, mutta olin sentään altaan äärellä, jote sen isompaa sotkua ei tullut. Uudelleenasetuksen jälkeen tulppa piti mainiosti ja heiluttelin purnukkaa hetkisen ja annoin juoman sitten levätä vähän aikaa ennen maistamista. En oikein päässyt selville mikä sen heiluttelun funktio oli, sillä suklaa oli jo kokonaan sulanut maitoon eikä rakenne muuttunut esimerkikisi vaahtoisemmaksi. Jos tämä on jollekin tuttu juttu tämä Zotter-firma tuotteineen, kuulisin mielelläni lisää. Kävin toki sivuja katsomassa ja tulkkasin niitä parhaani mukaan. Juoma oli hyvin vaalean ruskeaa, tuoksui pähkinäiselle ja maistui hyvälle, ei lainkaan liian makealle. Pitää kokeilla uudelleen selvästi suklaisemmilla mauilla. Zotterin sivuilla neuvottiin toinen tapa, jossa laitetaan kuuma maito sellaisenaan puteliin yhdessä suklaapötkön kanssa ja heilutteleminen sulattaisi suklaapötkön. Se kuulostaisi kyllä järkevämmältä. En ihan vielä tullut uskoon tämän shakerin tarpeellisuudesta, kattilakin on niin kätevä. Toki juoma säilyy kaksinkertaisessa lasiastiassa lämpimänä aika pitkään, mutta muuten se menee hieman hifistely-osastoon.

Kookoslastujen kokeilemisen aika ei vielä ole, sillä alkuvuoden aussikokkailut kookoksen parissa ovat vielä liian tuoreessa muistissa. Ja teenäytteisiinkin tutustun myöhemmin lisää. Mutta jos satutte pyörähtämään Rovaniemellä, käykää ihmeessä Mandragorassa!

Savustuskokeilu, jännitystä aattoaamuun

Olen kyllä kuullut joskus sanottavan, että asioita ei kannata jättää viimetippaan, mutta en usko moista. Viimetippa on se mikä tekee minusta tehokkaan! Tai sitten vain pakon edessä touhuajan. Joka tapauksessa tänä aamuna olin jo paistanut pipareita ja torttuja, keittänyt puuroa ja sekametelisoppaa, kun kokeilin jotain ihan muuta. Pelkäsin kyllä koko ajan, että palohälytin pärähtäisi ja perhe heräisi ennen aikojaan. Kokeilin nimittäin savustamista sisätiloissa, sähköuunissa savustuspussilla, jollaisia olen sivusilmällä nähnyt joskus kaupoissa, mutta ohittanut sen kummemmin tutustumatta. Joku ajatuksenpuolikas sai minut ostamaan sellaisen pussin tässä männäviikolla.

Kalaruoka on perheessämme aina ollut suosittua ja joulupöytäänkin kalaa tulee useammassa muodossa. Ainakin yhden syöjän mielestä kala saa mieluusti olla kypsää lautaselle päätyessään, joten sillit ja graavit hän ohittaa ottamatta. Suhtaudun epäilevästi eilen tai sitä aiemmin savustettuihin kaloihin, etenkin jos savustus on tapahtunut jossain toisaalla kuin tiluksillamme.  Säätiedotus lupasi rumaa säätä aatolle, eikä silloin ole mukava loimuttaa tai savustaa ulkosalla, flunssan hankkimiseen jouluaatto ei liene mukavin päivä. Niinpä pimeän turvin savustin lohifilettä sähköuunissa foliopussissa ja pikkuisen oli tutina takalistossa, että mitä tästä tulee. 

Pussi oli tuotemerkiltään simppelisti SAVU-savustuspussi, mistä kyllä pisteet firmalle. On nykypäivänä mukavaa, että firman nimestä voi päätellä, mihin sen tuotetta käytetään. Sekä pakkauspahvin sisä- että ulkopuolella oli runsaasti vinkkejä tuotteen käyttämiseen ja jopa minä selviydyin pussin avaamisesta, vaikka ensin kokeilinkin sitä väärästä päästä. Sivelin hieman hunajaa fileen pintaan ja tottelemattomasti myös ripautin pikkuisen suolaa ja pippuria kalan pinnalle. Asetin fileen nahkapuoli alaspäin pussin pohjalle, jossa blondiinivarmasti lukee kumpi puoli tulee olla peltiä vasten. Huomaavaista, lisää pisteitä! Suljin pussin huolellisesti taittelemalla folioreunuksen pariin kertaan.

Kuumensin uunin 270 asteeseen pelti asetettuna alimmalle pidikkeelle. Kun uuni oli kuuma, nostin foliopussin pellille. Ohjeessa neuvottiin aluksi pitämään lämpötila korkealla, jotta savustuminen lähtee käyntiin ja sitten laskemaan lämpötila noin 175 asteeseen, jonka teinkin. Pussi pullistui reippaasti uunissa, joten olikin viisas neuvo sijoittaa pelti uunin alaosaan. Ohjeen mukaisesti annoin pussin olla uunissa kaikkiaan 50 minuuttia. Uuninluukun avatessani keittiöön pöllähti hieman käryn ja savun sekoitetta. Kiikutin pellin terassille ja jäin toivomaan parasta. Ohje neuvoi antamaan kalan hetken vetäytyä pussissa ennen avaamista ja siinä kohtaa tottelin. Noin vartin kuluttua nostin pellin pusseineen takaisin sisälle ja leikkasin pussin auki saksilla. Pahimmat kuumat höyryt, joista pakkauksessa varoitettiin, olivat jo laantuneet. Kala oli kutakuinkin hyvän näköistä, kypsyys oikein sopivaa, mutta suolaa olisin saanut laittaa vähän reilummin. Ripotin sitä  lohen pinnalle ja käärin kalan uuteen folioon odottamaan joulupäivällistä. Kyllä tämä kokeiluna ja paremman puutteessa menee. Eiväthän mitkään foliopussit oikealla savustimella tehtyä kalaa kyllä voita, eikä ole tarpeenkaan.

fisuisen kuvan myötä: HYVÄÄ JOULUA!