Korean Hot Pot revisited

Tässä eräänä päivänä söimme päivällistä olohuoneen lattialla, emmekä vain syöneet, vaan valmistimme sen myös. Kokeilimme edullisen sähkön päivänä uutta sähkökäyttöistä hotpot-laitetta ja totesimme sen vallan mainioksi vekottimeksi. Se on Lidlin Silver Crest-sarjaa, joten kovin suuresta taloudellisesta panostuksesta ei puhuta. Olen kyllä koittanut vakuutella itselleni, etten tarvitse lisää keittiövälineitä ja pienkoneita, mutta tämä nyt kuitenkin tuli ostettua, kun sattui juuri olemaan aasialaiseen keittiöön liittyvä teemaviikko Lidlissä. Myös pullo osterikastiketta on nyt pantryssani, sitä puuttui jostain viimeaikaisesta kokkailustani. 

Listaan tähän ainesosat ilman tarkempia määriä, sillä tämäkin on sellainen ruoka, johon aineksia lisätään, kunnes ei enää jaksa syödä. Nytkin valmistelin mielestäni kohtuullisen määrän, mutta söimme lopulta noin puolet ja loput laitoin pakastimeen toista hot pot-ateriaa varten. Tämän keittiölaitteen ohjekirja oli muuten hämmästyttävän järkevä vihkonen, ei ihan hulluja käännöskukkasia ja monta aivan asiallista ruokaohjetta, joista yhtä käytin kehyksenä kokkailuuni. 

Korean hot pot 

• broilerin sisäfileitä
• bulgogikastiketta (kaupallinen valmiste)
• wokkiöljyä
• ruskeita herkkusieniä
• porkkanaa
• parsakaalia
• kesäkurpitsaa
• kevätsipulia
• paprikaa
• pinaatinlehtiä
• gyoza-taikinanyyttejä (pakaste)
• lasinuudelia
• vahvaa kanalientä
• gochugaru-chilihiutaleita lusikankärjellinen
• seesaminsiemeniä
• seesamiöljyä

Ensimmäiseksi laitoin kokonaiset pienet broilerifileet bulgogikastikkeeseen marinoitumaan. Käytin kastiketta niin, että lihapalat olivat kunnolla kastikkeen peitossa, mutteivat sentään uineet siinä. Otin gyoza-taikinanyyttejä pussista osan sulamaan lautaselle. Nämä olivat vihannes-tofutäytteisiä. Lasinuudelit laitoin pieneen astiaan ja kaadoin päälle kiehuvaa vettä ja jätin nuudelit siihen pehmenemään. Käytin kaksi pientä kerää nuudeleita, yksikin olisi riittänyt. Kun nuudelit olivat pehmenneet, leikkasin ne kulhossa saksilla muutamaan osaan, etteivät ne menisi tarjolle yhtenä könttinä. 

Valmistelin seuraavaksi kasvikset, leikkasin porkkanan, kevätsipulin, kesäkurpitsan ja paprikan suikaleiksi ja leikkasin sieniin tähtikuviot. Parsakaalin leikkelin suupalan kokoisiin paloihin. Liemeen käytin muutaman päivän takaa ollutta hyytelöitynyttä kanalientä, jota jatkoin vedellä niin, että lientä oli noin litra. Lisäsin siihen vielä  pikkuisen gochugaru-chilihiutaleita tuomaan potkua. 

Keräsin kaikki ainekset olohuoneeseen lattialle alustan päälle, hot pot-laite keskelle ja ainekset ympärille. Sutikoin laitteen paisto/keitto-osaan (kuin suuri rengaskakkuvuoka) wokkiöljyä ja laitoin virran päälle. Laitteessa ei ole varsinaista virtanappulaa, mutta tehoa voi nappulasta säätää. 

Asettelin öljyllä sipaistuun rengasosaan sieniä ja kasviksia ja laitteen kuumentuessa ne paistuivat pikkuisen. Epäilin, että tuleeko laitteesta käryä olohuoneeseen, mutta ei tullut. 

Kun ainekset olivat hieman saaneet väriä ja kypsyneet pikkuisen, lisäsin sinne gyoza-nyytit ja kaadoin mukaan lientä sen verran, että ainekset melkein peittyivät. Liemi alkoi pian kiehua ja alkoi muodostua höyryä, muttei käryä. 

Lisäsin vielä keitto-osaan muutamassa kasassa nuudelit, joista olin kaatanut veden pois. Nyt kun ne oli leikattu saksilla osiin, oli helppo nostella niitä omiksi osioikseen keittoon. 

Nostelin rengasosan keskellä olevalle paistoalueelle neljä broilerifilettä (ei siis rintafilettä, vaan pienempiä sisäfileitä, joista en kyllä oikein ole varma, onko se oikea nimi, mutta kauppanimi ainakin)  kypsymään. Siinäkään kohtaa käryä ei ollut havaittavissa. Nyt siis rengasosassa kypsyi keitto-osa ja keskellä grillautui liha. 

Viimeiseksi nostelin keitto-osaan vielä tuoretta pinaattia, sen ei tarvitsisi varsinaisesti kypsyäkään. 

Noin vartissa kaikki oli valmista. Kauhoimme keittoa annoskuppeihin ja päälle nostimme kaksi broileripalaa kummallekin, koristelimme seesaminsiemenillä ja -öljyllä. Nostin hieman lisää aineksia kypsymään toista kupillista varten. 

Liemi oli todella maukasta ja nuudelitkin maistuivat kunnolla, liha grillautui yllättävän nopeasti laitteen keskellä olevalla grillauspaikalla. Marinadi ei kärynnyt ja höyryäkin tuli kohtuudella. Söimme kumpikin kaksi annosta, joista toinen oli pienempi, sillä päätimme säästää osan aineksia toiselle aterialle kertaähkyn sijaan. 

Laite jäähtyi nopeasti ja irrotettava alumiinirunkoinen keitto/paistoastia oli helppo puhdistaa käsitiskissä. Mietin jo kuumeisesti mitä muuta voisin valmistaa laitteella, ehkä pannukakkuja tai paistaa kananmunia. Kokeilen piakkoin. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaiskokkaukseni. 

Einestä lautasella

Minulla on suorastaan vapaa olo nyt, kun Giro d'Italia on loppunut ja Alastalon salissa on kuunneltu. Minulla on enää Espanja-ruokahaaste menossa, sitä on jäljellä vajaa kaksi viikkoa. Tänään en ehtinyt edes kokkaamaan mitään, osaltaan myös oli kyse siitä, ettemme ole majoittuneet aivan kaikkein parhaassa paikassa, mitä tulee fasiliteetteihin. Onneksi meillä oli mukana valmisempanada, jonka lämmitin mitä innovatiivisimmin foliovuokaan asennettuna ja kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päällä. Ehkä se uuni olisi kiva CampaAdrian CampaKeittiössä, vaikken millään luopuisi kyllä tuosta laatikkotilasta. 

La Vueltassa päivän etapin voittoon ajoi Michael Woods ja kokonaiskilpailua johtaa Richard Carapaz. Syy miksi Primoz Roglic menetti johtajan paidan sunnuntain etapilla oli kuulema sadetakin pukemiseen liittyneet ongelmat. Ehkä hän joutui eilen lepopäivänä harjoittelemaan sitä, sormet suppuun, yksi käsi/hiha ja sitten vetoketju nätisti kiinni. Kyllä sinä osaat!

CampaKeittiö is back!

CampaSimpukan alkuperäinen idea oli seurata ammattilaispyöräilyn kisoja ja kokata sen maan ruokia, jossa kilpailuja kulloinkin ajettiin. Ensimmäiset 8 vuotta homma olikin melkoisen suoraviivaista, toukokuussa kokattiin italialaista ruokaa Giro d'Italian mukaan, keskellä kesää Tour de Francen mukaan ranskalaista ruokaa ja sitten loppukesästä La Vueltan mukaisesti espanjalaista ruokaa, yhdeksän kertaa sain vuotuisen kolmiosaisen ruokahaasteen ainakin jossain määrin kahlattua läpi. Joskus jaksoin enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan haastekunto romahti tänä keväällä, kun korona iski kuin tuhat volttia ja koko ammattipyöräilyn karavaani seisahti. Minäkin siitä ja vähän muistakin syistä lamaannuin ja peruutin kokonaan vuotuisen ruokahaasteen, vaikka se olisi ollut tasalukuinen kymmenes kerta. Mitäpä sitä olisi itseään haastanut, kun ei ollut kilpailuita kirittämässä. 

Jossain vaiheessa kevättä UCI (ammattipyöräilyn kattojärjestö) pisti kisakalenterin uuteen uskoon sillä olettamuksella, että korona hellittää ja ammattilaisurheilua saadaan taas käyntiin. Minä en uskaltanut uskoa tuohon toukokuussa julkaistuun rukattuun supertiiviiseen kalenteriin, mutta ajattelin, että jos kalenteri toteutuu, niin minähän kokkaan kisojen mukaan, kokkaan vaikka hiki hatussa! 

Tänään ajettiin yleensä alkukeväästä ajettava Strade Bianche. Heräsin siihen niinkin järkevää reittiä kuin Peter Saganin instagram-kuvasta. Hän oli postannut eilen kuvan ja mainitsi siinä tänään ajattavasta kisasta. Minä selasin aamulla Kotkan leirialueella instaa ja huomasin, että kilpailukausi on aloitettu, nyt on alettava kokata! Ehdotin Antille, että syödäänkö tänään jotain italialaista ja hänellehän se passasi. 

Olemme nyt siis pienellä CampaReissulla, laskujeni mukaan on neljäs päivä menossa, olemme lihottaneet museokorttiemme käyntisaldoa ja yöpyneet tutuilla ja uusilla leirialueilla. Puskailemaan emme ole vieläkään ryhtyneet. Teen myöhemmin postauksen tämän CampaReissun kohteista, mutta nyt palaan pyöräilyyn ja päivän italialaiseen ruokaan. Sovitaan, ettei kerrota tästä kenellekään, joka karsastaa Lidliä, tai puolivalmisteita tai karavaanareita. Eiköstä vaan?

Meillä on oikein toimiva keittiö CampaAdriassamme, mutta koska auto on käytettynä ostettu, emme ole voineet vaikuttaa ihan kaikkeen, vain lähinnä siihen, ostimmeko auton vai emme. Meillä oli ostamisen ehtoina muutamia juttuja, autossa oli oltava iso takatalli, eikä se saanut olla korimalliltaaan mummoakvaario. Keittiön piti olla L-mallinen ja iso jääkaappi oli must. Ihan niin iso jääkaappimme ei ole kuin mahdollista eikä keittiössä ole kaasu-uunia, joka minulle oli se tärkeä juttu. Ajattelimme ensin, että laittaisimme kaasu-uunin jälkiasennuksena, mutta se olisi vienyt keittiöstä oleellisen osan säilytystilaa astioilta. Jätimme siis kaasu-uunin hommaamatta ja ostimme Lidlistä pienen sähköuunin, jolla on aivan legendaarinen maine Facebookin karavaanariryhmissä. Niissä tapellaan aivan virtuaaliverissäpäin siitä, onko kyseinen pieni aparaatti suorastaan saatanasta vai onko se jotain vähemmän dramaattista. Ainakin siitä voi päätellä käyttäjän varallisuuden verrattuna sellaiseen -vaanariin, joka ei Lidlin uuniin koske pitkällä tikullakaan ja muutenkin kaikki Lidlistä on ihan p:stä. Minä tykkään Lidlistä, olen tykännyt ennen kuin se oli Suomeen edes tullut, joten minä olin ihan valmis kokeilemaan Lidl-uunia CampaReissuillakin. 

Italiassa ajetun Strade Bianchen kunniaksi meillä oli niinkin italialaista ruokaa kuin pizzaa. Ihan vielä en ole alkanut kohottaa pizzataikinaa  retkiolosuhteissa, vaan ostimme kaupasta taikinalevyn ja kastikepurnukan. Yleensä ostan sellaisia pizza kit-pakkauksia jo mainitusta Lidlistä, mutta tänään kävimme Loviisassa K-marketissa, eikä siellä ollut niitä croissaint-paketin tapaan pakattuja minipizza-pakkauksia.  Muuten meillä oli eilisen iltapalajuustoplatterin jämät ja pikkuisen minimozzarellapalloja, vähän katkarapuja, pieni purkki tonnikalaa ja muutama viipale kinkkua ja salamia. Rucolaa ostimme matkayrtistöön myös. 

Päädyimme yöksi Kouvolaan Tykkimäen leirialueelle, koska Loviisan leirialue oli täynnä, mikä on hyvä juttu ajatellen kotimaanmatkailua. Kouvolassa oli tilaa hyvin ja meille ennalta tuntamaton leirialue vaikutti oikein kivalta. Heti kun pääsimme perille, aloitimme ruokahommat. Kymmenessä minuutissa legendaarinen, vihan- ja rakkaudentunteita herättävä Lidl-uuni oli kuumenemassa, ulko-olohuone järjestettynä ja pizzataikina täytettynä mieluisilla täytteillä. Tästä rullataikinasta tuli kaksi saatanallisen uunin minikokoisen pellin kokoista pizzaa ja jämäpaloista vielä kaksi pientä pitkulaista palaa. 

Aito-italialainen pizza Lidl-uunista kahdelle

• 1 pizzakit-pakkaus (taikinarulla+kastike)
• 1 pieni purkki tonnikalaa
• 2 viipaletta prosciuttoa
• 8 minimozzarellapalloa
• pikkuinen pala gruyèreä raastettuna (noin 30 g)
• 4 viipaletta salamia
• ihan vähän katkarapuja, noin 20 kpl
• rucolaa ja basilikaa
• pippuria

Antti rohkeana miehenä kuumensi Lidl-uunin CampaAdrian ulkopuolella niin kuumaksi kuin mahdollista. Minä sillä välin mittasin Lidl-uunin pellin kokoon sopivat taikinapalat ja sutikoin ne tomaattikastikkeella. Levittelin täytteet taikinapaloille erittäin suurella tarkkuudella, olihan tässä kyseessä monta tärkeää asiaa, Lidl-uunin ensimmäinen varsinainen käyttökerta, vuoden 2020 campahaasteen avauspostaus ja päivällinen. Mitä me sitten syötäisiin, jos homma menisi syteen? Ehkä leipää? 

Uuni kuumeni ällistyttävän nopeasti, nopeammin kuin minä ehdin sommitella paistettavaa. Ensimmäistä pizzaa paistoimme noin 12 minuuttia, toista 10 minuuttia ja kolmatta (kahden jämäpalan koostetta) enää 8 minuuttia. Ehkä uunimme yltyi ylimaallisiin suorituksiin? Joka tapauksessa Lidlin legendaarinen miniuuni paistoi puolivalmistepizzat oikein mainiosti. Uuni viileni ulkoilmassa suomalaisena elokuisena iltana puolessa tunnissa niin paljon, että sen sai pakattua laatikkoonsa. Haaveilen jo makaronilaatikon tai leivän paistamisesta siinä. 

Strade Bianchen voitti belgialainen Wout van Aert, eipä tuota kisaa ole koskaan noin kuumissa olosuhteissa käyty, yli 30 asteen lämmöissä. En nyt löytänyt oliko Peter Sagan mukana kisassa enkä paljon muutakaan tietoa, mutta ei se mitään. CampaKeittiö is back, täällä kokataan taas mahdollisuuksien mukaan ja toivottavasti vähän autenttisemmin kuin puolivalmisteilla. Lidl-uunia en suostu dissaamaan, se paistoi pizzat aivan kelvollisesti!

Lidlvinkki on uusi pirkkaniksi

Tämän postauksen lukemisessa ei kulu pitkää aikaa, mutta tarjoan teillekin tiedoksi hauska keittiövinkin. Luin sen kevään Lidl-lehdestä, joka on muuten aika kiva ruokalehti. Usein käy niin, että kun alkaa tehdä ruokaa tai leipoa, ei olekaan muistanut ottaa voita lämpenemään ajoissa. Voin pehmentäminen mikrossa johtaa usein osittaiseen sulamiseen, eikä se aina passaa tekeillä olevaan ruokaan tai leipomukseen ollenkaan. 

Ainakin noin 100-150 gramman verran voita saa näppärästi ja nopeasti pehmenemään tällä kätevällä vinkillä, kunhan valitsee riittävän suuren juomalasin. Ensin voi laitetaan lautaselle ja kiehautetaan vettä sen verran kuin valittu juomalasi vetää. Kaadetaan vesi lasiin ja annetaan lasin kuumentua hetkisen. Ei kannata käyttää mitään sellaista lasia, jonka mahdollinen hajoaminen saisi silmät kyyneliin, useimmat juomalasit kestävät kiehuvan veden. Sitten kaadetaan vesi pois ja asetetaan kuuma lasi lautaselle voin päälle niin, ettei voi osu kuumaan lasipintaan. Annetaan olla hetkisen. Pieni pala voita pehmenee nopeasti, parissa kolmessa minuutissa, isompi ottaa vähän kauemmin. Tällä vinkillä saa täydellisen pehmeän voin, joka ei ole lainkaan sulanut. En tiedä mistä vinkki on alunperin kotoisin, minä en ainakaan ollut kuullut sitä aikaisemmin.

Muuten olen vähän allapäin, sillä juuri ennen pitkään (viime elokuusta asti) odotettua lomaa tulin kipeäksi ja nyt on olo kuin jyrän alle jäänyt. Tulin juuri kotiin viimeisestä yövuorosta ja nyt pitäisi sitten olla innolla lähdössä matkalle. Nettikin on ollut kotoa poikki kohta viikon, joten olen pihalla vähän kaikesta. Toivottavasti paranen pian ja Portugalissa on hieman keväisempää kuin täällä Suomessa!