Ligurian tonnikalasalaatti – Nizzan salaatin italianserkku

Tänään oli taas  kokkaa omista varastoista-päivä, mietin että jonkunlainen ruokaisa salaatti sopisi tähän perjantaihin, jolloin Giro d'Italia alkaa pian olla taputeltu ja vielä tarvitaan muutama Italia-ruokahaasteen ruokalaji. Googolailin leirialueen erinomaisella ostonetillä hetkisen ja osuin ohjeeseen, joka vaikutti todella paljon Nizzan salaatilta, mutta jota kutsuttiin nimellä Ligurian tuna salad. Liguria on alue Italiassa rannikolla Ranskan rajan läheisyydessä, joten ruokaperinteissäkin on paljon samaa. 

Ohjeen huutamia vihreitä papuja en nyt saanut mistään käsiini, olisihan niitä eilen ollut markkinoilla, mutten vielä sillä sekunnilla tiennyt niitä tänään tarvitsevani. Käytin niiden sijaan ohuita parsoja, jotka ovat edelleen iskussa oltuaan viileässä vedessä kukkamaljakossa. Ohjeen otin täältä ja ruokalajilla on oikein italiankielinen nimikin, condiglione. Kai. Paprikaa ja sellerinvartta ei ollut varastoissani. 

Ligurialainen tonnikalasalaatti kahdelle 

• 6 pientä perunaa (koska enempää ei ollut eikä paria perunaa viitsinyt jättää)
• vettä ja suolaa perunoiden keittämiseen
• 2 kananmunaa
• 10 ohuen violetin parsan nuppu ja muutama sentti vartta 
• 1 tölkki tonnikalaa öljyssä
• 1 pieni punasipuli ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• puolikas suuresta punaisesta tomaatista
• puolikas pienemmästä keltaisesta tomaatista (ja taas meillä on puolikas tomaatti jääkaapissa)
• muutama anjovis
• 16 mustaa oliivia (ehkä enemmän, ehkä vähemmän)
• 1 rkl kapriksia (ei niitä ihan pienimpiä, muttei suuria varrellisiakaan)
• tuoretta basilikaa
• punaviinietikkaa (koska mitään valkoista etikkaa ei ollut)
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Keitin perunat ja kanamunat kypsiksi. Kypsensin perunoiden kanssa samassa kattilassa parsoja pari minuuttia ja nostin ne jäätymään. Kun perunat ja kananmunat olivat jäähtyneet, leikkasin perunat puolikkaiksi ja kanamunat muutamaan lohkoon. Leikkasin sipulin aivan ohuiksi viipaleiksi mobilemandoliinilla ja kuutioin tomaatit. 

Rainbow-etikka toimi ihan buenosti

Sekoitin etikasta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista kastikkeen. Keräsin kaikki ainekset kananmunalohkoja ja anjoviksia lukuunottamatta salaattikulhoon ja  sekoittelin. Lopuksi asettelin kananmunalohkot ja anjovikset salaatin pinnalle. Söimme tämän hyvillä mielin Giro d'Italiaa katsoen. Vähän liikaa oli tässä ruokaa kahdelle, neljällä perunalla olisi ollut sopiva annos ja nyt meillä olisi vielä kaksi perunaa. Ajatelkaa miten hienoa se olisi?

Kisassa oli vuorossa siis 19. etappi ja se oli luonteeltaan "hilly" ja mittaa sillä oli 157 km. Kovin suuria yllätyksiä kisassa ei liene enää odotettavissa, kunhan vain kaikki mukana olevat pääsevät maaliin asti. Etapin nopein oli Andrea Vendrame ja tietysti kokonaiskilpailua johtaa Tadel Pogacar. Giro d'Italian viralliset nettisivut ovat todella hitaat taas, yli puoli tuntia etapin voittajan maalin tulon jälkeen ei vielä edes yritelty päivittää tuloksia. No, ehkä yriteltiin, mutta kun ATK on niin vaikeaa ja hidasta...

Nizzan salaatti revisited

Reissussa on välillä hieman työlästä toteuttaa ruokahaasteita, mutta yritystä on. Tänään onnistuimme aika kivasti, jollei lasketa sitä, että anjovispurkin mehevää lientä valahti crocsiini. Ei paljon, mutta sen verran, ettei kenkä pääse sisätilaan ihan heti. Kokonaan eri tarina oli se miten vaikeaa oli hankkia anjovista, onneksi Prisma, jonne emme muutoin mielellämme astu, mahdollisti tuon tuoksuvan herkun hankkimisen. Cittari epäonnistui pahoin. 

Ennen näitä kulinaarisia seikkailuita tapahtui tietysti paljon muuta päivän aikana, olimmehan campareissulla. Heräsimme päät Sysmän pääkadulla (no okei, aika lähellä kylän päätietä) ja minä, joka illalla olin uinahtanut (yövuoroväsymystäni) jo ennen kuin illan JB oli päässyt varsinaisesti vauhtiin, sain kuulla, ettei Elät vain kahdesti ollut sen parempi kuin viime kesänäkään. James Bondeista pitää kyllä nyt sanoa, että vaikka olen katsonut niitä kiltisti kohta 40 vuotta, alkaa minulla tulla kiintiö täyteen. Ne kohdat, jotka ennen olivat hauskoja tai cooleja, eivät ole enää hauskoja eivätkä cooleja, vaan vaivaannuttavia, törkeitä tai tylsiä. Onko teille käynyt niin? Saa jo riittää naisten takapuolten läpsäyttelyt ja sen sellaiset.

Söimme erittäin hyvän CampaAdria-aamiaisen Sysmän mukavalla leirialueella ja kokosimme kamppeemme lähtöä varten siinä vaiheessa, kun naapurit vasta kömpivät vaunuistaan ja autoistaan ensimmäisille tupakoille.

Suuntasimme kohti Lahtea ja ajoimme kauniin Pulkkilanharjun kautta, siitä ei ole kuvallisia todisteita, mutta uskonette, kun sanon, että ihan varmana ajoimme. Lahdessa kävimme kahdessa museossa, joissa emme aikaisemmin olleet käyneet, sillä Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Emme kumpikaan ole motoristihenkisiä ja saatamme välillä vitsailla individualisteista, jotka ajavat suurissa porukoissa mustissa vermeissään. Suomen moottoripyörämuseo oli oikein kiva paikka, vaikken suuresti motskareitten päälle ymmärtänytkään. 

Toiseksi kävimme Lahden radio- ja tv-museossa. Siitäkään ei ole muuta todistetta kuin kuva toisesta mäellä olevasta korkeasta mastosta. Tämäkin oli kiva museo, voi kyllä suositella! Ja hyvä parkkipaikka isollakin autolla mennessä. 

Ruoaksi oli tarkoitus tehdä nizzan salaattia (pitäisikö se nimi kirjoittaa isolla?) ja sitä varten meillä oli melkein kaikki ainekset. Piti vain ostaa vihreitä papuja, retiisejä ja anjoviksia. Retiisejä, aivan pikkurusia löytyi kyllä, mutta ei vihreitä papuja eikä anjoviksia. Niitä varten piti mennä toiseen kauppaan, muttei sielläkään ollut papuja, piti tyytyä tuoreisiin herneisiin.

Tulimme yöksi Messilän leirialueelle Hollolaan, koska me voimme. Emme ole koskaan aikaisemmin olleet täällä, mutta voisimme olla toistekin. Suurin osa muista leireilijöistä on maamme kansalaisia, mutta on täällä jokunen germaani ja alankomaalainen. Meillä on kiva paikka lähellä Vesijärven rantaa, tuuli on käynyt sopivasti ja saimme eilen kastuneen markiisin kuivaksi.

Mutta sitten siihen ruokaan. Teimme siis pitkästä aikaa nizzan salaattia. Meillä on aika pieni salaattikulho, mutta se oli lopulta juuri sopiva, saimme koko salaatin syötyä kerralla. Kolme luikeroa anjovista jäi, se on minusta aika hyvin passattu.

Nizzan salaatti kahdelle 

• loput matkayrttilaatikon salaateista (kolmisen pientä kourallista)
• 6 kirsikkatomaattia
• 2 avomaankurkkua
• 4 uuden sadon siikliperunaa
• (1 uuden sadon punasipuli, jonka unohdin kokonaan, mutta olisi passannut hyvin)
• 2 kananmunaa
• 1 pieni pussillinen mustia oliiveja (noin 20-25 kpl)
• 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä
• 1 pieni purkki anjoviksia
• 1 pieni nippu minimaalisen pieniä retiisejä
• 1 punainen suippopaprika
• noin kourallinen tuoreita herneitä
• pippuria
• sitruunamehua
• suolaa

Keitin perunat ja kananmunat kypsiksi. Antti leikkeli matkayrtistöstä salaatit siihen malliin, että niiden tilalle pääsivät uusi timjami ja korianteri. Kuorin avomaankurkut ja leikkasin ne kuutioiksi, puolitin tomaatit ja viipaloin paprikan. Retiisit leikkasin irti naateistaan ja puolitin ne. Leikkasin kypsät perunat paloiksi ja kananmunat puolikkaiksi. Asettelin salaatin pienen salaattikulhomme reunoille ja sommittelin muut ainekset omiksi osioikseen kulhon reunoille, paprikaviipaleet, peruna- ja kanamunapuolikkaat, retiisit, kurkkukuutiot, tomaatit, tonnikalan ja kurkkukuutiot. Pinnalle ripottelin herneet ja nostelin päälle muutaman anjoviskiemuran ja oliiveja. Kastikkeeksi tuli hieman öljyä kaloista ja sitruunamehua, mausteeksi pippuria ja suolaa. Ihan älyttömän hyvää, vaikka sipuli unohtuikin. 

Jälkiruokana meillä oli kahvijäätelöä ja marjoja. Ei hassumpaa sekään, mutta nyt pitää mennä tiskaamaan. 

Päivän Tour de Francen etappi oli taas yli 200 km mittainen. Ehdimme katsoa lopun ja ilokseni Simon Yates voitti etapin. Siitä ei ole hänelle henkilökohtaisesti kauheasti hyötyä tässä kisassa, mutta silti olin ilahtunut. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe, jonka puntti voi huomenna tutista, sillä vuorossa on henkilökohtainen aika-ajo.

Valmista ennen kuin aloitettiinkaan

Meinasin laiskotella ja olla tekemättä ruokaa, mutta muistin sitten, että jääkaapissa oli puolikas pienestä tryffelistä ja se aivan vinkui siellä käyttämistä. Ostimme Tallinnasta niin sievää pastaa, ettei sitä meinannut raskia laittaa kiehuvaan veteen, mutta raskin kuitenkin. Nopeaan päivälliseen kahdelle otin neuvot PINCH and SWIRL-blogista.

Tosinopea tryffelipasta kahdelle

• 125 g pastaa
• 2 anjovisluikeroa
• puolikas pientä (peukalonpään kokoista) tryffeliä 
• 1 suuri valkosipulinkynsi murskattuna
• ripaus suolaa (oli kyllä turhaa, anjovis on niin suolaista)
• loraus oliiviöljyä
• kauhallinen pastankeittovettä
• pippuria myllystä

Keitä pasta väljässä, reilusti suolatussa vedessä. Pastan kiehuessa viipaloi tryffeli sitä tarkoitusta varten olevalla tryffelihöylällä tai terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Silppua valkosipuli ja aukaise anjovispurkki. 

Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää siihen anjovikset ja valkosipuli (+suola, jos haluat sitä laittaa). Öljyn kuumetessa pieni anjovikset puulastalla aivan atomeiksi ja anna niiden kypsyä hetkisen valkosipulin kanssa. Kun pasta on kypsää, ota se pois vedestä, mutta säästä keitinvettä hieman. Sirottele tryffelilastut pannulle aivan muutamaksi sekunniksi ja kaada kuuma pasta mukaan, lisää pannulle noin puoli desiä keitinvettä. Sekoitte niin, että anjovismurska ja tryffelinpalat sekoittuvat pastaan hyvin. Annostele lautasille ja pyöräytä myllystä pippuria pinnalle. Syö heti. 

Anjovis maistui enemmän kuin tryffeli, joka sen sijaan tuoksui muhevasti. Vielä on jääkaapissa se isompi tryffeli odottamassa, sille pitää keksiä jotain muuta käyttöä.

Sadepäivän paella

Aikaisempina blogikesinä olen tehnyt paellaa nuotiopaikan pesukoneenrumpu-uunin päällä muurikalla. Tämän vuoden paellapäiväksi valikoituneen lauantain sää lupasi sadetta ja sitä saimmekin. Nuotion ylläpito kyllä onnistuisi rumpu-uunissa, mutta veden sataminen ruokaan ja kokin niskaan ei houkutellut. 

Ostin jo aikoja sitten DeBuyerin hiiliteräksestä valmistetun paellapannun, mutten ollut tehnyt sille rasvapolttoa. Olin hukannut ohjeenkin jonnekin aikojen saatossa, mutta nyt kaivoin netistä neuvot ja polttelin eilen pannua urakalla grillin sivupolttimolla. Siellä pystyisin terassin lipan alla paellankin valmistamaan ilman, että ruokaan sataisi vettä, minä olisin sadetakin suojissa. 

Rasvapoltossa kuluu aikaa, sitä neuvotaan tekemään esimerkiksi niin, että ensin pannulla keitellään vartin verran vettä ja perunankuoria ja sitten pannua kuumennetaan öljyn kanssa lukuisia kertoja. Minulla ei ollut nyt sellaisia perunoita, joissa olisi ollut kuorittavaa kuorta, joten tyydyin pelkkään öljyllä läträämiseen.

Pesin ensin pannun pantrypölyistä ja kuivasin huolella. Laitoin pannun grillin sivupolttimolle ja lorautin sille pienen tilkan maapähkinäöljyä, jonka levitin talouspaperilla. Ostin kyllä pellavansiemenöljyä, jota käytettiin Youtube-pätkässä, mutten ollut ihan varma onko se samaa flaxseedoilia. Purkissa luki, ettei sovi paistamiseen. Käytin sitten maapähkinäöljyä.

alkutilanne

Kuumensin pannua muutamia minuutteja, kunnes öljy alkoi kevyesti savuta ja sammutin liekin. Annoin pannun jäähtyä ja lisäsin öljyä, jonka taas levitin. Kuumensin uudelleen ja jäähdytin. Tein tämän kaikkiaan kymmenkunta kertaa. Kerta kerralta pannu muuttui tummemmaksi pohjastaan, pannun reunoille asti tummuus ei alkanut vielä kehittyä. Viimeisellä kerralla ihan vähän (!) unohdin pannun liekille, onneksi Kammenpyörittäjä huomautti asiasta, olin sisällä paistamassa torrijoksia. Kun pannu oli kokonaan kylmennyt, pesin sen kuumalla vedellä ja kuivasin. Koko pohjan alalta pinta oli nyt melkein musta, tumman ruskea ja kiiltävä.

Ohjeen tämänvuotiseen paellaani otin Yes, More Please-blogista. Teemana oli valencialainen, mereneläviin perustuva paella, ei kanaa (lue:broileria), ei kania. Tietysti kyllä chorizoa piti olla, eihän ilman sitä voi tehdä paellaa? Muuntelin ainesluetteloa sen mukaan, mitä meillä oli kaupoissa/kaapeissa saatavilla, mutta perusperiaate on tuosta kivasta blogista.

Paella koko porukalle hiiliteräspannulla kaasulla 

• 400 g pakkaus pakastettuja tiikerirapuja 
• 1 sitruunan mehu
• chilihiutaleita
• 6 isonpuoleista kampasimpukkaa
• 150 g lohta (ei varmaan kuulu minkään perinteen paellaan)
• 12 sinisimpukkaa (ostin just sen verran, onnistuu Sokoksen kalatiskillä)
• 10 cm pätkä kuivattua chorizoa
• 2 suurta pihvitomaattia
• 3 suurta valkosipulinkynttä
• 3 uudensadon sipulia varsineen (jätin pois sipulista tykkäämättömien vuoksi)
• 1 punainen paprika
• 1 keltainen paprika
• 1 vihreä paprika
• pieni rasia anjoviksia
• sahramihippuja pieni kuorellinen
• pimentonia
• 500 g paellariisiä
• oliiviöljyä
• noin 1,5 l lihalientä (kalaliemiä ei nyt ollut)
• suolaa ja pippuria
• härkäpapuja (noin 15 palkoa)
• 1 sitruuna viipaleiksi leikattuna
• persiljaa ja ruohosipulia silppuna

Alkuvalmistelut

1. Aloitin kiehauttamalla härkäpapuja muutaman minuutin ja jätin ne siivilään jäähtymään. Kun ne olivat jäähtyneet, pullautin ne ulommasta kuorestaan. 
2. Kuorin tiikeriravut ja tein niille pienen marinadin, johon tuli sitruunan mehu, kuivattuja chilihiutaleita, pikkuisen oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Laitoin ravut vielä peitettyinä jääkaappiin.
3. Leikkasin kampasimpukat kahteen osaan poikittain, että sain 12 viipaletta. Samoin leikkasin lohen pieniksi viipaleiksi ja laitoin kummatkin kylmään odottamaan.
4. Putsasin sinisimpukat ja jätin ne jääkylmään veteen odottamaan.
5. Leikkasin tomaatit ja paprikat pieniksi kuutioiksi ja silppusin valkosipulinkynnet. Jätin sipulit pois, koska kaksi syöjistä ei kertakaikkiaan pidä sipulin mausta. 
6. Leikkasin chorizon ohuiksi viipaleiksi. 
7. Sulatin liemikalikat.

Varsinainen paellahomma

1. Keräsin kaikki ainekset ulos grillin tasoille. 
2. Laitoin eilen rasvapolttamani paellapannun kaasuliekin päälle kuumenemaan ja kaadoin sille kunnon lorauksen oliiviöljyä. Kun öljy alkoi olla kuumaa, kumosin sille paprikakuutiot ja valkosipulin (sekä sipulit, jos niitä olisin laittanut). Kuullotin niitä noin 10 minuuttia.
3. Lisäsin pannulle pienen rasiallisen anjoviksia, jotka pienin puulastalla kasviksiin, ne hajosivat sinne aivat olemattomiin, mutta tuoksuivat mahtavalle. En laittanut purkin öljyä mukaan, ettei ruoasta tulisi liian öljyistä.
4. Nakkasin pannulle tomaattisilpun ja pienen kuorellisen sahramia ja noin teelusikallisen pimentonia. Haudutin paellapohjaa noin 5-8 minuuttia, siitä sukeutui hieno syvänpunainen kastikepohja. 
5. Lisäsin pannulle suuren kauhallisen lientä ja ripottelin riisin mukaan, laitoin sitä silmämääräisesti noin 400-500 g, en punninnut. Kyseessä oli aivan halpa bulkkiriisi, jonka toimme Espanjasta pari vuotta sitten. Kilon pussi maksoi muistaakseni alle euron. Tämä laatu on aivan riittävän hyvää, ei tarvitse ostaa kallista paellariisiä. 
6. Paistoin irrallisella induktiolevyllä pannulla chorizoviipaleita muutamia minuutteja, kunnes ne olivat rapeita, nostelin ne lautaselle odottamaan.
7. Aloin kypsyttää riisiä lisäten lientä noin 5-10 minuutin välein sekoittamatta riisiä. Halusin pohjalle muodostuvan maukkaan crustin, mutta vielä en uskaltanut sitä toivoa, koska kokkasin itselleni uudella keittoastialla ja epävarmana rasvapolton onnistumisesta. 
8. Riisin kypsyminen otti noin 45 minuuttia, se tapahtui nopeammin kuin muurikalla aiemmilla tekokerroilla. Luulen sen tapahtuvan nopeammin kaasun tehokkuuden takia ja koska pannun pohja on tasainen. 
9. Kun riisi alkoi olla lähes kypsää, käytin lohiviipaleita ja kampasimpukoita chorizorasvaisella pannulla nopeasti ja jätin ne puolikypsinä odottamaan. 
10. Viimeistelyvaiheessa lisäsin vielä kauhallisen lientä ja asettelin riisin pinnalle marinoidut tiikeriravut, kampasimpukat, sinisimpukat, chorizoviipaleet, lohipalat ja härkäpavut. Käänsin tiikeriravut, että ne saivat toisenkin kylkensä punaisiksi, samoin käänsin kampasimpukat toiselle kyljelleen.
11. Tarkistin riisin kypsyyden ja tarvitaanko suolaa, ei tarvinut. Pippuria pyöräytin hieman pintaan ja tökin siihen sitruunalohkoja. Sirottelin pinnalle ruohosipulia ja persiljaa. 

Koko paellanlaittamisessa meni valmisteluineen kaikkiaan parisen tuntia, homma onnistui hyvin, vaikka ulkona satoi vettä. Minulla oli suuri sadetakki päälläni ja grillin sivupolttimo on katon lipan alla suojassa. Kammenpyörittäjä kantoi minulle välineitä, lastoja, kauhoja ja pihtejä, sekä lämmitti lientä lisää tarvittaessa. 

DeBuyerin hiiliteräspannu toimi aivan loistavasti, rasvapoltto oli onnistunut, riisin pohjalle syntyi toivottava crust, muttei mikään ollut takertunut pannuun liiallisesti. Ruoan maku oli tasapainoinen, selkeästi mereneläväinen, vaikka liemi oli lihaliemi. Kiire tämän ruoan kanssa ei saa olla, mutta riisiä ei pidä päästää mössöksikään. Olen sitä mieltä, että tämä paella oli paras tekemistäni. Myös kanssaruokailijoille paella maistui hyvin. 

La Vueltan 14. etappi päättyi pilveen. Ykkösenä maaliin ehtineen BMC-tallin Alessandro De Marchi tuuletukset jäivät tymän vuoksi melkoisen sumuisiksi. Kokonaiskilpailun ykkösenä jatkaa edelleen Arun Fabio, kukas muukaan. 

Pieni, tujakka salaatti anjoviksilla

Ostimme kauniita anjovisrasioita Espanjasta ja tänään etsin niille käyttöä. Löysin Sabores de Colores-blogista pirteän salaatin, jollaisen sommittelin Kammenpyörittäjälle ja minulle alkupalaksi. Arvelin, ettei nuoriso pitäisi siitä ja olin aivan oikeassa. Kahteen pieneen kulhollisen salaattia käytin:

• muutama salaatinlehti
• mustia oliiveja
• 6 anjovisfilettä (ei minipurkissa enempää ollutkaan)
• pieni pala fetaa
• muutama punasipulirengas
• viiden sentin pätkä porkkanaa
• 1 appelsiini fileroituna

Valmistaminen oli melkoisen yksinkertainen juttu, kunhan leikkasin porkkanan niin ohuiksi viipaleiksi, kun pystyin ja avasin anjovispurkin. Leikkasin appelsiinin fileiksi ja sommittelin kaikki ainekset kuppeihin ja pyöräytin pikkuisen pippuria päälle. Suolaa tämä ei tosiaankaan tarvitse jo fetankin vuoksi, mutta ennen kaikkea kala oli todella suolaista. 

Pääruokana meillä oli lohivartaita, joita oli tehty oikein urakalla monessa blogissa, joita vilkuilin foodgawkerin kautta. Niihin tuli jokaisen lohipalan väliin oikein ohut sitruunaviipale taitettuna ja nepä pitivätkin kalan todella mehevänä.

Vueltan ensimmäistä lepopäivää edeltävä etappi oli täysiverinen vuoritaisto, joka päättyi melkoiseen nousuun. RadioShack Leopardin Chris Horner teki oikea-aikaisen irtioton ja sen lisäksi, että vei etapin nimiinsä, vaihtoi paitansakin punaiseen. Toiseksi ehti Vincenzo Nibali ja hän on kokonaiskilpailussa toisena 52 sekunnin päässä Hornerista. Huomisen huilauksen jälkeen on vuorossa 11. etappi, joka ajetaan henkilökohtaisena aika-ajona.

loppu!

Pissaladière

Jokihaka kokkaa-blogissa oli tehty kevättalvella ranskalaista sipulipizzaa, pissaladièrea ja sellaisen minäkin tahdoin tänään valmistaa. Nimelle hihittelyn voi hoitaa heti alta pois ja sitten ainakin leikkiä aikuista. Voin vain kuvitella, miten jokunen vuosi sitten olisi pöydässä ollut kikatusta, jos jälkeläisten kavereiden kyläillessä olisin tarjoillut tätä. Etenkin kun meillä oli usein siihen aikaan hyllyssä kahvia, jonka tuotenimi on Paskà. No niin, asiaan. 

Muistan nyt kuinka miettin tuolloin maaliskuussa, että kesällä sitten Tour de Francen aikaan  kokeilen tätä ohjetta. Sitten tietysti unohdin koko jutun, kunnes tänä aamuna ohjemetsällä törmäsin pissaladièreen. Pikkugooglailulla löysin Jokihaan toteutukseen. Mielessäni oli muistikuva, että jossain toisessakin kotimaisessa lempiblogissani olisi tehty samaa ruokaa vastikään (alle puoli vuotta sitten) ja Kokeista ja poteistahan se löytyi, kun hieman selailin.

Sipulitäytteeseen käytin:

• 3 suurta keltasipulia
• 3 suurta punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 laakerinlehteä
• rosmariinia
• timjamia
• ripaus suolaa
• mustapippuria
• kunnon  nokare voita
• iso loraus oliiviöljyä 

Täytteeseen tuli myös:

• mustia kivettömiä oliiveja
• pieni rasia anjovisfileitä
• tuoretta timjamia
• liraus oliiviöljyä

Kuorin sipulit ja valkosipulinkynnet ja leikkasin ne viipaleiksi. Sulatin voin ja lisäsin oliiviöljyä pataan niin, että pohja peittyi reilusti. Kaadoin sipulit ja mausteet pataan ja aloin kypsentää niitä pikkuhiljaa. Alussa sekoittelin hyvin reunoja myöten, mutta kun sipulit alkoivat luovuttaa mehuaan, saattoi padan jättää miedolla lämmöllä omaan rauhaansa. Kypsensin sipulia tunnin verran ja niistä tuli ihanan pehmeitä ja karamellisoituneita. Nostelin sipulit viilenemään lautaselle. 

Sipuleiden kypsyessä tein taikinan nousemaan. Siihen tuli:

• 3 dl lämmintä vettä
• 0,5 hiivapalaa
• 0,5 tl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• 3 rkl oliiviöljyä
• 8-10 dl vehnäjauhoja

Lämmitin veden kädenlämpöiseksi ja murustelin hiivan veteen. Lisäsin kulhoon sokerin ja suolan ja sitten pikkuhiljaa jauhoja, kunnes taikina alkoi muodostua. Kaadoin öljyn käteni kautta, että sain taikinan irtoamaan kädestäni ja taikinan kiinteäksi palloksi. Jätin taikinan kohoamaan lämpimään paikkaan peitettyyn kulhoon. 

Etsin valmiiksi mustat kivelliset oliivit ja poistin kivet niistä, noin 15 kpl. Jääkaapista löytyi pieni paketti anjoviksia. Kuumensin uunin 225 asteeseen. Kun taikina oli kohonnut riittävästi, kaulitsin sen uunipellin kokoiseksi lätyksi leivinpaperin päälle. Levitin jäähtyneet sipulit pohjan päälle ja voitelin  reunat oliiviöljyllä. Paistoin pissaladièrea, kunnes pohja oli kypsä. Nostin pellin pois uunista ja laitoin uunin lämmöt pois. Levitin anjovisfileet sipulien päälle salmiakkiruudukoksi ja ripottelin oliivit ruutujen keskelle, sekä muutaman timjamin oksan. Nostin pellin vielä jälkilämpöön muutamaksi minuutiksi, että loputkin päällisistä lämpenisivät. Valmiin ruoan päälle ripotin vähän oliiviöljyä. Punasipulin käyttäminen väritti pissaladièren tummemmaksi, kuin Jokihaan ja Kokkien ja pottien luomukset. Pissaladière maistui aivan mahtavalle, paitsi se Kammenpyörittäjän haukku, jossa oli sipulien sekaan unohtunut kokonainen laakerinlehti.

Tour de Francen seitsemäs etappi Tomblainesta La Planche des Belles Fillesiin oli pituudeltaan 199 km. Eilisen kolaroinnin jäljiltä keskeyttäneiden lista on pidentynyt, Giron voittanut Ryder Hesjedal joutui jättämään leikin kesken. Tänään oli ensimmäinen vuorietappien sarjassa. Etappi päättyi jyrkkään ylämäkeen ja sen päätteeksi paidanvaihtajaiset olivat käsillä. Sky-tallin Chis Froome ehti ensimmäisenä maaliin autettuaan kapteeninsa jo kilpailun kärkeen. Keltaisen paidan päälleen sai Bradley Wiggins. Cadel Evans tuli etapin kakkoseksi. Fabian Cancellaran mahdollisuus ajaa huomenna kotimaassaan keltapaidassa ei toteutunut, mutta upeasti hänkin taisteli maaliin.

Salade nicoise - Nizzan salaatti prologina

Nyt se alkaa! Campasimpukan toinen Tour de France-teemakuukausi! Kesäkuu on mennyt melko vähin kokkauksin, olen päässyt taas töiden makuun pitkän loman jälkeen ja nyt on virtaa tehdä ranskalaista ruokaa tai ainakin ruokia, joissa on ranskalaisvivahteita. En ole sen enempää ranskalaisen keittiön asiantuntija kuin viime vuonnakaan, mutta toivon mukaan minulla on aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla jotain itselleni uutta. Perheeltäni toivon taas kärsivällisyyttä ja ennakkoluulottomuutta entiseen malliin.

 

Päivälliseksi tein muunnelman Nizzan salaatista. Muunteluni aloitin heti kalasta. Eilen loimulohta jäi sopivasti salaattiin laitettavaksi, joten en uhrannut enempää ajatuksiani tonnikalalle. Papuja meillä ei ollut, joten vaihdoin ne herneisiin. Vinkkejä katsoin sieltä täältä, eniten Kokkeillaan-blogista. Aineksina käytin:

• uusia perunoita
• viiriäisenmunia
• kirsikkatomaatteja
• mustia oliiveja
• herneitä
• loimulohta 
• varhaissipulia
• salaattia
• anjoviksia

Kastike:

• 0,5 dl oliiviöljyä
• 2 rkl valkoviinietikkaa
• valkosipulin kynsi murskattuna
• ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria

Kananmunien sijaan keitin viiriäisen munia ja niiden jäähdyttyä nypersin niistä kuoret pois ja leikkasin munat puolikkaiksi. Keitin uusia perunoita suolavedessä kypsiksi ja jäähdytin ne. Herneetkin kiehautin kypsiksi ja jäähdytin kylmässä vedessä, ettei niiden väri muuttuisi tummemmaksi. Keräsin kasvihuoneesta valikoiman erilaisia salaatteja, leikkasin kirsikkatomaatteja lohkoiksi. Poistin loimulohen nahkapuolelta harmaan rasvan. Leikkasin varhaissipulia oikein ohuiksi viipaleiksi ja  perunat lohkoiksi. Lohkoin kalan suupalan kokoisiksi. Kokosin kaikki ainekset laakealle vadille. Sekoitin kastikeainekset tasaiseksi ja liruttelin kastikkeen salaatin päälle ja pinnalle ripottelin persiljasilppua, persiljaa meillä on ihan valtavasti, sitä ei tarvitse säästellä. Söimme salaatin grillissä paahdetun patongin ja kuivan ranskalaisen valkoviinin kera, eikä se ollutkaan hassumpi jatkojalostus loimulohelle.

Tour de France alkoi tänä vuonna Belgiasta, jossa ajettiin tänään 6,4 km pitkä (tai lyhyt) prologi ja huomisesta alkaen kaksi seuraavaa etappia ennen Ranskan puolelle siirtymistä.  Koin äsken ison ilon purskahduksen, kun näin Alexandre Vinokourovin olevan mukana Astana-tallin joukkueessa, en ollut ehtinyt tutkia lähtölistaa ja huomata sitä ennakkoon. Viime vuonna hän loukkaantui pahasti Tour de Francen yhdeksännellä etapilla ja nyt hän tahtoo vielä kerran osallistua touriin ennen  ammattipyöräilyn jälkeisen elämänsä aloittamista. Fabian Cancellara polki prologin voittoon ja sai päälleen kisan ensimmäisen keltaisen paidan. Alku tuntuu oikein kiinnostavalta, edessä on kolme viikkoa pyöräilyn iloa!