torstai 14. tammikuuta 2016

Valmista ennen kuin aloitettiinkaan


Meinasin laiskotella ja olla tekemättä ruokaa, mutta muistin sitten, että jääkaapissa oli puolikas pienestä tryffelistä ja se aivan vinkui siellä käyttämistä. Ostimme Tallinnasta niin sievää pastaa, ettei sitä meinannut raskia laittaa kiehuvaan veteen, mutta raskin kuitenkin. Nopeaan päivälliseen kahdelle otin neuvot PINCH and SWIRL-blogista.

Tosinopea tryffelipasta kahdelle

  • 125 g pastaa
  • 2 anjovisluikeroa
  • puolikas pientä (peukalonpään kokoista) tryffeliä 
  • 1 suuri valkosipulinkynsi murskattuna
  • ripaus suolaa (oli kyllä turhaa, anjovis on niin suolaista)
  • loraus oliiviöljyä
  • kauhallinen pastankeittovettä
  • pippuria myllystä
Keitä pasta väljässä, reilusti suolatussa vedessä. Pastan kiehuessa viipaloi tryffeli sitä tarkoitusta varten olevalla tryffelihöylällä tai terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Silppua valkosipuli ja aukaise anjovispurkki. 

Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää siihen anjovikset ja valkosipuli (+suola, jos haluat sitä laittaa). Öljyn kuumetessa pieni anjovikset puulastalla aivan atomeiksi ja anna niiden kypsyä hetkisen valkosipulin kanssa. Kun pasta on kypsää, ota se pois vedestä, mutta säästä keitinvettä hieman. Sirottele tryffelilastut pannulle aivan muutamaksi sekunniksi ja kaada kuuma pasta mukaan, lisää pannulle noin puoli desiä keitinvettä. Sekoitte niin, että anjovismurska ja tryffelinpalat sekoittuvat pastaan hyvin. Annostele lautasille ja pyöräytä myllystä pippuria pinnalle. Syö heti. 

Anjovis maistui enemmän kuin tryffeli, joka sen sijaan tuoksui muhevasti. Vielä on jääkaapissa se isompi tryffeli odottamassa, sille pitää keksiä jotain muuta käyttöä.


6 kommenttia:

  1. Olin ihan varma, että teiltä kyllä löytyy tryffelihöylä. Sitten tajusin, että tuossahan se on kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on turkasen terävä, arvaa kenet laitan hommiin? :D

      Poista
  2. Meillä oli tuollaista tummaa tryffeliä jouluna, mutta se ei meistä maistunut juuri tryffeliltä niinkuin meidän italialaiskantaravintolassa se vaalea ja sen jälkeen kuulin sattumalta yhdessä tv-kokkilähetyksessä, että se tumma pitäis enemmänkin kypsentää ruoan joukossa, esim keitossa ja vaaleaa voi ihan vaan höylätä päälle. Meillä on muuten kanssa tryffelihöylä, mutta harvoin on käytössä. Syön tryffeliä usein just siellä italialaisessa paikassa, kun ne kaataa keitetyn pastan ison parmesaanikiekon sisään ja sitten höylää sitä vaaleaa tryffeliä päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ollut tuota tiennyt, tämä sattui tosiaan olemaan tumma tryffeli ja se varmaan tästä syystä käytettiinkin pannulla ja sekoitettiin kuumaan pastaan. Oletan, että se kypsyy aivan sekunneissa, kun on niin paperinohutta lastua. Vaaleaa tryffeliä en ole tainnut maistaakaan vielä.

      Tuo parmesaanikiekko kuulostaa LIIAN hyvältä :D Lupaan, etten hanki melkein kärrynpyörän kokoista parmesaanikiekko tätä tarkoitusta varten. Onko sinulla mahdollisesti kuvaa sellaisella tavalla tarjotusta ateriasta? Ota ainakin seuraavalla kerralla, bitte!

      Poista
    2. Alkajaisiksi tässä video KLIK. Meidän italiaano höylää lopuksi lautaselle fettucinen päälle tryffeliä.

      Poista
    3. Kiitos, olipa kiinnostava juttu. Mutta en ihan varmana hommaa tuollaista kiekkoa, en en en! :D

      Poista