keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Pastatäytteiset paprikat



Pihvin kaveriksi sommittelin tänään pastatäytteiset paprikat, mutta tällä  kertaa kyllä silmät söivät enemmän kuin vatsat vetivät. Puolet määrästä olisi riittänyt kahdelle oikein hyvin. Nyt syömme samaa ruokaa huomennakin. Laitan ohjeen aika viitteellisesti, sitä voi soveltaa sen mukaan montako ja minkä kokoista paprikaa olet täyttämässä. Mikäli täytteeseen lisäisi vähän jotain lihaa tai kalaa, siitä tulisi kokonainen ateria. Voisi siihen varmaan sitä Härkistäkin laittaa, jos vain sattuisin sitä joskus näkemään kaupassa. Ruoan voi valmistaa hyvin myös uunissa ja paprikat voi puolittaa ja täyttää puolikkaina. 

Pastatäytteiset paprikat grillissä 

  • 1 keskikokoinen paprika/syöjä
  • 1 dl pienikokoista pastaa (kuivamäärä)
  • puolikas pala fetaa
  • 1 sipuli
  • muutamia kirsikkatomaatteja
  • muutamia mustia oliiveja (kivet poistettuina)
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa ja pippuria
  • juustoraastetta (jäänyt pizzahommista pieni pussinpohja)
  • oliiviöljyä
Poista paprikoista "hattu" tai jos puolitat paprikat, leikkaa kantaa pitkin puolikkaiksi. Poista siemenet ja välikalvot. Esikeitä paprikoita viitisen minuuttia, näin niiden kypsyminen grillissä ei vie niin kauan aikaa. Uunikypsennyksessä esikeittäminen ei liene niin tarpeen. Nosta paprikat alassuin paperin päälle valumaan. 

Keitä pasta suolatussa vedessä ja valuta ne. Pilko sipuli ja tomaatit, leikkaa feta pieniksi paloiksi ja ota oliiveista kivet pois. Hauduta sipulia hetkisen aikaa oliiviöljyssä, lisää pannulle pasta, tomaattisilppu ja feta, mausteet ja basilika. Sekoittele ja maistele onko täytteessä tarpeeksi makua. Sekoita mukaan juustoraastetta ja säästä vähän viimeistelyyn. Täytä paprikat aivan piripintaan, laita juustoraastetta pinnalle. Kypsennä grillissä noin 20 minuuttia. Uunissa laittaisin 180 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Pihlajanmarjamarmeladit



Harva viime vuosituhannella syntyneistä lienee välttynyt kettukarkkien syömiseltä. Nykyään niiden nimi onkin Pihlaja, siltikin vaikkei niissä enää edes käytetä pihjalanmarjaa. No, ei niissä käytetty kettujakaan, joten fair enough. 

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt marmeladia makeisten muotoon itse, joten nyt sekin pienehkö keittiöpeikko tuli kaadettua. Antti kävi keräämässä minulle ämpärillisen pihjalanmarjoja ja keittelin niistä eilen tökötin, joka sai hyytyä tähän päivään asti. Vähän minua jännitti kuinka minun kävisi. Ohje oli päällisin puolin täältä

Kettukarkit, joita voisi käsittääkseni tarjota vegaanillekin

  • 1,5 l pihjalanmarjoja, tertuista irroteltuina ja huuhdottuina
  • 1 l vettä
  • 700 g hillosokeria
  • 15 g agar agar-jauhetta
  • taloussokeria pinnalle
Irrottelimme marjat tertuista ja otimme mustuneet ja muut huononnäköiset pois. Huuhtelimme marjat ja jätimme ne lävikköön kuivumaan. Agar agarin metsästys otti aikansa ja marmeladihomma piti siirtää päivällä, että ehdin saada hyydytysainetta, sitä löytyi Ekolosta. Eilen sitten oli kaikki ainekset kasassa ja keitin marmeladin. 

Aluksi keitin marjoja pelkässä vedessä kunnes ne muuttuivat vaaleamman oransseiksi, noin vartin verran. Painelin sitten marjoja siivilän läpi ja keräsin talteen kaiken punaisen mehun. Siihen tuli mielestäni hieman liikaa sakkaa marjoista, joten laskin sen vielä tiheämmän siivilän läpi. Kaadoin mehun takaisin kattilaan ja lisäsin sinne hillosokeria, olin päättänyt ottaa varman päälle ja laittaa sokeria tarpeeksi ja käyttää vielä lisähyydykkeenä agar agaria. Keittelen seosta noin vartin verran, se alkoi jo hieman saeta. Lopuksi sekoitin mukaan agar agar-jauheen ja vispilöin seoksen tasaiseksi, annoin sen kiehua pikku hetken. Kaadoin seoksen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätin jäähtymään ja hyytymään yön ylitse. Antti tiedusteli kerran illan aikana, että saako seosta sörkkiä, en antanut lupaa. En itsekään sörkkinyt sitä. 

Wannabe-marmeladi oli yön ulkona huolellisesti kelmulla ja painavalla leikkuulaudalla peiteltynä, ties vaikka olisi kettuja eksynyt apajille muuten. Aamulla seos oli ihan tanakasti hyytynyt. Siitä saattoi hyvin leikata paloja ja otin myös melonikauhalla palleroita, jotka eivät kyllä ihan täyspalloja ole, mutta läheltä liippaa. Aluksi palat olivat liian kosteita, sokeri suli heti niiden pinnalle. Leikkasin koko massan paloiksi ja jätin ne hieman kuivahtamaan. Iltapäivällä pyörittelin niitä sokerissa uudelleen ja nyt sokeri jäi jo paremmin pintaan. Maku on aivan kuin Fazerin karkissa, rakenteesta en ihan varma ole, onko se vähän liian kumimainen, en ole syönyt hyvää marmeladia aikoihin. En oikeastaan pidä kuin vihreistä kuulista, enkä Pihlaja-karkkien rakennetta ihan varmaksi muista. 

maanantai 26. syyskuuta 2016

Lampaan ulkofileet grillissä


Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

Grillaaminen on kivaa, sen olemme jo Big Green Eggin kanssa oppineet, alamme hallita vihreää pömpeliä enemmän kuin se meitä. Päivällisellä meillä oli karitsan ulkofileitä tomaatti-viikuna-mozzarellasalaatin kanssa. Ruokajuoma oli Soleralta saamamme Hardys VR Cabernet Sauvignon. Sen luvattiin soveltuvan myös karitsaruoan kanssa juotavaksi ja niin se tekikin. Ostin taas liian paljon lihaa, en vieläkään muista, ettemme syö ihan kauheasti kahdestaan. No, onpa Antille työpaikkalounas valmiina huomiseksi.

Grillatut karitsan ulkofileet 

  • 1 ulkofile/syöjä (ei puoltatoista kuten kuvittelin meidän jaksavan syödä)
  • 1 dl punaviiniä
  • 2 rkl oliivöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • valkosipulitahnaa maun mukaan
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia pieneksi silputtuna
Sekoitin punaviinistä, oliiviöljystä ja mausteista marinadin, jossa ulkofileet olivat noin tunnin verran ennen grillaamista. Käänsin niitä kerran. Antti kuumensi Big Green Eggin noin 240 asteeseen ja grillasimme suoralla kuumuudella noin 4-5  minuuttia puoleltaan. Käärin ne folioon lepäämään noin vartiksi. 



Salaattina meillä oli nätti insalata caprese, jossa oli bonuksena viikunaa. Loput tomaatit on kerätty kasvihuoneesta sisäkypsytykseen, keräsin sopivan kypsät salaattiin.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.

Insalata caprese 

  • pieniä erivärisiä tomaatteja
  • rasiallinen pieniä mozzarellapalloja
  • 1 viikuna lohkoina
  • oliiviöljyä
  • pippuria
  • tuoretta basilikaa
Tässä ei ole mitään erityistä valmistamista, kunhan asettelin tomaatit, viikunalohkot ja mozzarellapallot vatiin. Kiersin myllystä hieman pippuria päälle, muutama lehti basilikaa ja tippa oliiviöljyä viimeisteli salaatin.


Mikäli joku tulee kommentoineeksi saamaamme viiniä, joudun valitettavasti poistamaan kommentin. Tiedätte kyllä miksi. Mutta muuten sana on vapaa tässäkin postauksessa. 



Siitä tulikin mieleeni, että ilahdun aika kovasti, kun joku lukija, ennalta tuttu tai aivan vieras tai ensimmäistä kertaa blogiin eksynyt kommentoi jotain postaustani. Kommentointi on mielestäni bloggaamisesta yksi parhaista jutuista, vaikka nykyään kommenteista poikivaa keskustelua on välillä melko vähän, ei vain minun blogissani, vaan olen ollut huomaavinani, että monissa tutuissa ja vieraammissakin, erinomaisissa blogeissa on vain muutama kommentti tai ei jopa yhtään. Mitä jos otettaisiin kommentointi taas enemmän käyttöön? Annetaan palautetta, puolesta ja vastaan, hyvän maun rajoissa tietysti, mutta kerrotaan, että luemme blogeja, että olemme kiinnostuneita! Minä ainakin lupaan heti olla aktiivisempi kommentoija.




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kolme virolaista ravintolaa


Viime viikon minilomasellamme söimme kolmessa ravintolassa, joista jokaisesta haluan kirjoittaa hieman, mutta  yritän pitää jutun maltillisen mittaisena. Narvassa olimme niin neuvostohenkisiä Venäjän läheisyyden vuoksi, että söimme folioon käärittyjä eväitä, piimää ei sentään ollut kossupullossa juomana. Mutta Tartossa menimmekin sitten jo syömään ravintolaan. En etsinyt paikkoja etukäteen, vaan vasta perillä hotellissa selasin nopealla netillä ja omalla tietokoneella tripadvisoria. En niinkään lue kirjoittajien arvosteluita, kunhan etsin paikkoja ja niiden kotisivuja.



Tartossa on paljon ravintoloita ja vilkkaana yliopistokaupunkina se ei varmaan vaivukaan uneen talveksi siihen tapaan kuin kylpyläkaupungeille usein käy. Valitsin illan ruokapaikan aivan puhtaasti mukavien kotisivujen vuoksi, vaikka pöydänvaraamismahdollisuutta netin kautta ei ollutkaan kuin sähköpostin välityksellä. Arvelimme, että arki-iltana melko varhain mahtuisimme kyllä syömään. Umb Roht lienee uudehko paikka, sillä logossa komeilee vuosiluku 2015. 



Menimme ravintolaan alkuillasta, ennen kuutta, paikka on auki puolesta päivästä alkaen. Meidän lisäksemme siellä oli vain yksi ruokailija, mutta väkeä kävi kyllä varaamassa pöytiä illemmaksi. Sisustus oli valoisa, minun silmääni miellyttävä ja vastaanotto hyvin ystävällinen. 




Alkuruoaksi Antti valitsi beef tartarin ja minä rapusalaatin. Tartar oli mielenkiintoisesti hajotettu osiin ja hakattu liha oli piilossa pikkelöityjen sipulilohkojen alle. Minun salaatissani oli levää ja se maistui hyvin kepeän merelliseltä. Valitsemamme roseviini sopi annoksiin hyvin. 


Ei se viini tässä vaiheessa ateriaa ollut noin vähissä vielä!
Pääruokana Antilla oli lammasta ja minulla risottoa. Kumpikin tykkäsi taas tosi paljon, kantarellirisottoa oli niin paljon, etten jaksanut kaikkea. 










Jälkiruokaa emme jaksaneet syödä, mutta otimme jaettavaksi juustolautasen, joka maksoi 9 euroa ja oli niin suuri annos, että siitä todellakin sai juustokiintiön täyteen kaksikin ihmistä. Tykkäsin kaikista juustoista, niissä ei ollut lainkaan ulkojuustomaisuutta



Umb Roht laskutti meitä tästä kaikesta 75 euroa, mikä oli minusta edullista. Mikäli menemme Tarttoon uudelleen, menisin mielelläni syömään tuohon mukavaan ravintolaan. Ruoka oli kekseliästä, kepeää ja hyvistä raaka-aineista valmistettua, tarjoilu ystävällistä ja tehokasta. 







Pärnun iltana söimme Heamaa-nimisessä ravintolassa. Se sijaitsee Pärnun keskustassa raatihuoneen sisäpihalla. Sinnekään meillä ei ollut varausta perjantai-iltana viiden aikaan, mutta silloin mahduimme hyvin sisätiloihin syömään. Pöydät oli merkitty varatuiksi kahdeksasta eteenpäin. Ravintola sijaitsee vanhassa rakennuksessa ja sisustus on hieman mummolamainen. Portilla varoitettiin juuri tehdystä maalaustyöstä.




Tässäkin paikassa Antti otti alkuruoaksi beef tartarin aivan vertailumielessä ja minä otin vuohenjuustosalaatin. Tartar oli niin sievä ja hyvä, että olisin ollut kateellinen, ellei oma salaattini olisi ollut niin hyvä. Tuo pehmeä juusto oli aivan muuta kuin mitä olen vuohenjuustojen kanssa tottunut, ei hiukkaakaan sukkahikimäisyyttä. Talon leipä yrttivoilla oli myös hyvää.




Pääruoaksi minä otin possua ja Antti karitsaa. Minun annokseni oli tolkuttoman suuri, mutta liha oli mureaa ja maukasta. Antilla oli kivoja paahdettuja vihanneksia karitsan kaverina. Minulla taisi olla kuusi perunaa!


Jälkiruokana Antilla oli ylisöpö tiramisu pienessä saviruukussa ja minulla suklaafondant, joka oli luvalla sanoen aika kuiva kakku, mutta kun en muistanut, että sen piti olla fondant, olin ihan tyytyväinen.




Heamaan kolmen ruokalajin päivällinen kahdelle ja pullollinen roseviiniä maksoi 72 euroa, mikä oli taas typerryttävän vähän, sillä ruoka oli oikein hyvää. Jos nyt jotain pitäisi keksiä moitteen sanaa, niin minun pääruokani oli aivan liian suuri ja pöytäliina oli tönkkö sohvanpäälliskangas, siksi nostin annokseni aurinkoiselle ikkunalaudalle kuvattavaksi, etenkin lasilautasella olleen alkuruokani. Tarjoilu oli hieman ujoa, eikä annoksia juurikaan esitelty, mutta ei se haitannut. Heamaa oli hyvä ravintola ja hintataso ainakin suomalaiseen hintatasoon tottuneelle hyvin edullinen.




Tallinnassa söimme sitten viimeisenä iltana Kakskokkassa, josta olen lukenut monista blogeista ja huomioinut paikan aikaisemmilla kerroilla. Nyt olin varannut pöydän hyvissä ajoin ja lauantai-iltana se olikin ilmeisen järkevää. Paikka oli lähes täynnä ja suomalainen työpaikkaseurue piti sen verran metakkaa, että kuulosuojaimia olisi kaivannut. Mikä siinä onkin, että juuri Virossa suomalaiset ovat niin kovaäänisiä ravintoloissa? Ollaan vähän vapaalla, joo, mutta pitääkö sitä huutaa pitkän pöydän toiseen päähän kumminkaan? Koko aikaa? 


Kakskokkan lista on nykytyyliin kompakti ja minä pidän siitä tyylistä paljon. Otimme alkuun kuohuvien sijaan gin & tonicit ja se olikin hauskaa vaihtelua. Leipää meille tarjottiin myös tässä vaiheessa. 



Alkuruoaksi Antti valitsi, koska voi, tartarin. Tässä alkaa muodostua jonkunlainen hyvä tapa aivan ilmiselvästi. Minä otin kananmaksaa. Kummankin annos oli hyvä, paitsi tartarin punainen kastike oli hieman outo veto lautasella. Minun kananmaksaunelmani oli jotain niin hyvää ja pehmeää, että siinä ei jäänyt tiskarille juuri hommia. Kolmen tartarin pikakisassa kuulema voittajaksi selviytyi makupuolella Heamaan näkemys, Umb Rohtissa oli jänskin toteutus ja erikoista viimeisessä oli se, että se oli hirven lihaa. En ole koskaan tehnyt tartaria itse, alkaa tuntua, että pitäähän sitäkin kokeilla. 




Pääruokaosastosta minä valitsin viiriäistä ja Antti possua "with steamed buns", jota en oikein osaa kääntää pätevästi. Eivät ne edes olleet sellaisia umpeen höyrytettyjä "palloja", kuin kuvittelimme, vaan avonaisia pulleita lettuja, joissa täytteet olivat esillä. Annosten kanssa meni melko kauan ja lopulta minun viiriäiseni tuotiin pöytään ja tarjoilija pahoitteli kovasti, että Antin annos ei ollut vielä valmis, se tulisi muutaman minuutin kuluessa. Se tarkoitti noin viittä. Jälkeenpäin tulimme ajatelleeksi, että oliko ensimmäinen yritys mennyt pieleen, vai tuotiinko annos sittenkin sellaisena, menköön syteen tai saveen, vai pitikö sen ollakin sellainen. En osaa sanoa, en ole nähnyt muiden kuvia samasta annoksesta, ravintolan sivuillakaan ei ole. Mutta yhtä kaikki, asiaa pahoiteltiin ainakin tarpeeksi ja ruoka oli ihan hyvää, vaikka näyttikin vähän grilliruoalta yömyöhään. Viiriäinen oli todella hyvää ja tykkäsin lisäkkeistäkin. Taisin hieman jyrsiä linnunrunkoja sormipelilläkin. 





Jälkiruokina meillä oli suklaata ja katajanmarjaa. Kumpikin oli nätti annos ja etenkin suklaista oli ainakin tarpeeksi paljon. Katajanmarjaa oli tässä valmiiksi rikotussa brûléessa, en tiedä oliko kuori koskaan tuon annoksen päällä ehjänä ollutkaan, mutta hauska annos se oli. 


Kakskokkan päivällinen kahdelta alkujuomien ja viinipullon kanssa maksoi 113 euroa. Olihan siinä selkeästi pääkaupunki- ja trendilisää, kun vertaa Tarton ja Pärnun hintoihin. Mutta silti se oli edullinen ja ateria hintansa väärti. Pidimme viime vuodenvaihteessa kovasti samaan ravintolaperheeseen kuuluvasta Restoran Ö:stä, Kakskokka on se ronskimpi sukulainen ja hinnaltaan oikein järkevä. Tykkäsimme! 



Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jolle kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Tartosta Tallinnaan


Vaikka Tartto oli oikein mielenkiintoinen kaupunki, jatkoimme viime viikkoisella minilomasellamme matkaa heti yhden yön jälkeen. Tarkoituksemme oli päätyä illaksi Pärnuun, mutta teimme sitä ennen pienen lenkin pohjoista reittiä. Minä halusin nähdä Põltsamaan kaupungin ja Antti Väätsan polkupyörämuseon. Põltsamaa kiinnosti minua niinkin proosallisesta syystä kuin se, että olin pannut merkille sen, että edelleen on olemassa siellä tehtyjä elintarvikkeita, erilaisia säilykkeitä lähinnä. Onhan se nykyisin Felixin kanssa samaa yhtiötä, mutta kumminkin. 

Kuvan säilykkeet eivät liity tarinaan, enkä niitä ostanutkaan. Possu omassa mehussaan ei vain jotenkin innostanut.
Kävimme katsomassa Põltsamaan linnoitustakin, joka oli tähän aikaan vuodesta siihen aikaan aamulla vielä hiljainen ja suljettu muutenkin kuin siltä osin, että suurelle sisäpihalle pääsi katsomaan. Linnoituksen vieressä on suuret Felix-Põltsamaan tehtaat ja portilla tehtaanmyymälä, jonka ovi kävi tiuhaan. Mekin piipahdimme siellä ostamassa töihin tuliaisia ja vähän itsellekin. 


Väätsan pyöräilymuseo oli oikein sympaattinen paikka, se on yksityismuseo ja siellä on pelkästään Virosta hankittuja polkupyöriä, mikäli oikein ymmärsin. Ei siis juurikaan (tai ollenkaan) vaikka italialaisia klassikkoja, vaan käyttöpyöriä joilla on oikeasti ajettu Virossa ennen ja jälkeen Neuvostoliiton aikojen. Ja sen aikanakin tietysti. Museo sijaitsee maaseudulla viehättävässä vanhassa talossa Paiden kaupungin lähellä. Paikan omistaja oli innokas kertomaan museosta ja esittelemään savikiekkojaan ja gramofoniaan, hänellä oli niin kuuluva ääni, että minun herkkäkorvaisena teki vähän kipeää kuunnella, mutta kuuntelin kyllä. Harmi, etten muistanut Sillä sipulin kertomusta Paiden lähellä olevasta ravintolasta, olisimme ilman muuta menneet sinne. 



Pärnuun saavuimme alkuiltapäivästä. Oli varannut meille  majoituksen Rannahotellista, sillä kuvat siitä miellyttivät silmääni. Olimme hieman etuajassa, mutta koska huoneemme oli valmis, saimme sen jo. Minulle (tai ainakin sanat osoitettiin minulle) kerrottiin millaisia tarjouksia talon kauneushoitola tarjosi juuri sinä päivänä ja päätin olla pahoittamatta mieltäni tyyliin näytänkö minä teistä siltä, että tarvitsen kauneushoitolan palveluita? Epäilemättä kyllä näytän. Lähdimme heti huoneen saatuamme hieman kävelemään hotellin ympäristöön ja rannalle, sillä aurinko paistoi vielä mukavasti ja olimme istuneet autossa sinä päivänä hyvän tovin. Ranta oli aivan hienoa hiekkaa ja avara, se kyllä varmasti kesäsäällä kelpaa etelänrannaksi aivan mainiosti. 


Olin taas etsiskellyt meille syömäpaikkaa ottaen huomioon sen, että sesonki oli jo lähes lopussa, moni paikka ei ollut enää auki lainkaan. Iltapäivälevon jälkeen kävelimme keskustaan reilun kilometrin matkan, kävimme matkalla katsomassa hienoa mutahoitokylpylää ulkoa päin sekä muutamia hienoja rakennuksia, joita tällä erää uneliaassa rantakaupungissa näkyi siellä täällä. 


Keskustan kirkkoihin ei päässyt sisälle katsomaan, eikä mitään museotakaan ollut enää/vielä auki. Päivällispaikasta kerron seuraavassa erillisessä postauksessa, paikan nimi oli Heamaa. Syötyämme kävelimme takaisin hotelliin eri reittiä, Pärnussa on paljon kauniita puistoja ja katuja. 



Rakennuskanta muistutti Jurmalaa, muttei niin hienoja pitsihuviloita kuitenkaan ollut kuin naapurimaassa. Osa rakennuksista oli restauroitu, osa on rappeutumassa. 



Voisin käydä Pärnussa uudelleenkin ja mikäli hinnat olisivat yhtä edulliset kuin nyt, niin mielelläni juuri Rannahotellissa, se oli oikein mukava ja kaunis hotelli. Aamiainen oli suorastaan ylellinen. 

Pidin astioista, siksi kuva lautasen pohjasta.
Lauantaiaamuna matka jatkui ja tarkoitus oli ehtiä illaksi Tallinnaan ja siellä, minnepä muuallekaan kuin syömään. Sitä ennen ajelimme rauhallisia virolaisia maanteitä, emme suorinta vaan mutkan kautta käyden katsomassa Haapsalua. Se on Tallinnasta parin tunnin ajomatkan päässä oleva viehättävä kylpyläkaupunki, jossa oli mukava käyskennellä. Kävimme katsomassa Piispanlinnaa, joka on suuri muurein ja vallein ympäröity alue, jossa näyttää olevan monenlaista ajanvietettä edelleen.




Samoin kävelimme rannan bulevardilla ja puutaloalueen kapeita katuja. Osa taloista oli täälläkin pahasti rapistuneita ja poissa käytöstä, muutama palanutkin, osittain romahtanut oli vielä raunioina tontillaan.





Moderni osa kaupunkia oli hämmästyttävän suuri, luulimme ensin tulleemme aivan pieneen kaupunkiin. Kävimme katsomassa vanhaa rautatieasemaa, joka ei ole enää raideliikenteen käytössä, vaan on museona. Sen vetonaula on Venäjän viimeisen keisarin vaatima 216 metriä pitkä asemalaituri, sen sanotaan olleen saman mittainen kuin keisarillisen junan ja näin ollen jokainen junasta noussut saattoi päästä kuivin nahoin sadesäälläkin asemarakennukseen. Asemapihalla on esillä erilaisia vetureita, museon sisälle emme tällä kertaa menneet, mutten taida tietää syytä miksi erityisesti palaisimme Haapsaluun. 



Iltapäiväksi kerkisimme hyvin Tallinnaan. Ennen hotellihuoneen saamista oli sopivasti aikaa käydä Selverissä, lempparikaupassamme Piritateen varrella. Säät olivat sen verran viileät ja meillä oli mukana autojääkaappi (kylmälaukku virtajohdolla), joten saatoimme ostaa elintarvikkeita kotiin vietäväksi. Minä niin tykkään virolaisista maitotuotteista. Hotelliksi olin hintapoliittisista syistä valinnut Olümpian, jossa olemme olleet ennenkin. Siellä pysäköinti on suhteellisen halpaa ja aamiainen on hyvänpuoleinen. Tällä kertaakaan emme päässeet (juuri hintapoliittisista syistä) kovin korkealla olevaan huoneeseen, mutta sentään seitsemänteen kerrokseen. 

Narraisin, jos sanoisin, että onpa kaunis talo.
Päivällispaikaksi olimme valinneeet Kakskokkan, josta kirjoitan seuraavaksi samassa postauksessa kuin muista matkan ravintoloista. Kävelimme pariin otteeseen illan aikana keskustaan, halusin ostaa kukkia ja kävimme katsomassa olivatko kesäiset vanhankaupungin tietyöt edistyneet. Eivät sanottavasti. 


Koska päivällisaikamme oli vasta puoli kahdeksalta (minuksi supermyöhään), kävimme pienellä etupalalla Lusikasissa. Siellä saa ostaa ostereita 3 euron kappalehintaan ja tilasimme kummallekin kaksi osteria ja lasin kuohuviiniä. Minä olin urhea ja söin toisen ostereistani ja join reippaasti koko lasilliseni. Antti tykkäsi edelleen enemmän ostereista kuin minä, mutta pidimme 25 euron ylellisyyssijoitusta oikein oivallisena. Lusikas on oikein mukava ravintola, mutta saisivat kyllä vaihtaa pöytäliinat ja verkkosivujen ylläpitäjän.

Ennen ja jälkeen
Tuokin ilta oli vielä kauniin kesäinen, tarkeni hyvin takitta kävellä hotelliin varsinaisen päivällisen jälkeen illan pimennyttyä. 



Aamulla oli sitten edessä kotimatka, toki ehdimme vielä tehdä viime hetken ostoksia ja odotella satamassakin hyvän tovin. Olimme oikein tyytyväisiä, että tällä  matkallamme kävimme myös Tallinnan ulkopuolella. Seuraavaksi haluaisimme tutustua saariin, sillä niissä näyttäisi olevan paljon kaikenlaista nähtävää ja syötävää. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain, Viron matkat löytyvät sieltä aivan alhaalle aakkostettuina. Tämän matkan ensimmäinen osa löytyy myös tämän linkin takaa.