Kaappientyhjennysvohveleita

Menossa ovat olleet jälleen kaappientyhjennysviikot, olemme ostaneet mahdollisimman vähän ruokaa ja käytämme kaikenlaisia loppuja, pikkupussukoita ja purkinpohjia. Viime sunnuntaina söimme vohveleita, joiden päälle kasasimme herkkuja siihen malliin, ettei olisi arvannut olevan kaapintyhjennysruokaa. 

Juustoiset vohvelit (6 kpl)

• 2,5 dl maitoa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl ruokasoodaa
• 1/2 tl suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• 0,5 dl raastettua parmesaania, gruyereä tai muuta mieluista juustoa
• hieman voita paistamiseen

Päälliset

• viiriäisenmunia + tryffelisuolaa
• jokiravunpyrstöjä
• muikun mätiä
• punasipulia
• turkkilaista jogurttia
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria

Aloitin tekemällä vohvelitaikinan turpoamaan. Sekoitin kaikki ainekset lukuunottamatta paistamisvoita pienessä kannussa tasaiseksi taikinaksi. Taikinan tekeytyessä keitin viiriäisenmunia ja kuorin ne keittokattilassa, kun ne olivat valmiita. Laskin kattilaan kylmää vettä ja siellä veden alla viiriäisenmunat saa helposti kuorittua ilman, että menee hermot. Halkaisin munat juustolangalla puolikkaiksi. 

Laitoin pieniin astioihin silputtua punasipulia, muikunmädin, hieman jokiravunpyrstöjä ja viimeiseen kuppiin valutettua turkkilaista jogurttia suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla maustettuna. Meillä ei ollutkaan yhtään smetanaa, joten korvasin sen tällä paksulla jogurtilla. 

Kuumensin vohveliraudan ja sutikoin paistokoloihin hieman voita. Meidän vohveliraudalla tulee kaksi vohvelia kerrallaan ja lusikoin niille kaksi suurta lusikallista taikinaa. Painoin kannen kiinni ja koitin malttaa odottaa merkkivalon vaihtumista, en koskaan muista kumpi pitää palaa missäkin vaiheessa, punainen ja vihreä valo. Tällä kertaa en laittanut liikaa taikinaa kuin viimeiseen erään, mutta tulva ei ollut kovin paha. Vannon, että siivosin raudan paistamisen ja jäähtymisen jälkeen kunnolla.

Annokseen lusikoimme mieluisia päällisiä, lue: kaikkia. Jaksoimme kumpikin kaksi vohvelia, joten kaksi jäi tähteeksi. Voisin vielä kolmanneksen pienentää taikinaa niin, että siitä tulisi neljä vohvelia yhteensä. Parmesaani maistui mukavasti vohveleissa ja päällisissä nyt ei voinut mitään vikaa ollakaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, koska minä voin. 

Vohvelirauta kuumana

Isänpäivän aamuna söimme suolaisia vohveleita, joihin vinkin otin täältä. Vähän eritavoin toki tein, mutta idea on Denisen postauksesta. En ollut käyttänyt karmean vihreää vohvelirautaani pitkään aikaan, joten sössin ensimmäisen paistoerän, kun en malttanut odottaa merkkivalon syttymistä. Onneksi taikina riitti sittenkin neljään pieneen vohveliin. Kirjaan tähän ylös ainekset, kuten lähdeblogissa, siitä pitäisi tulla 8 vohvelia. 

Vohvelit kinkulla ja juustolla

• 75 g voita + vähän raudan voiteluun
• 175 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 100 g jotain pehmeää juustoa (en laittanut kovin paljon, ehkä kolmanneksen)
• 40 g pecorinoa tai parmesania
• 2 kananmunaa
• 150 g kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
• 1,5 dl maitoa

Tästä eteenpäin minun sovellustani

• tuoretta timjamia
• pippuria
• 4 viipaletta prosciuttokinkkua (paketin loppu ja taas meillä oli uupelo pekonista)
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• pieniä tomaatteja
• oliiviöljyä
• basilikaa

Raastoin pienet palat emmentalia ja parmesania ja sulatin voin. Sekoitin kulhossa yhteen jauhot, leivinjauheen, timjamin ja juustoraasteet. Lisäsin mukaan kananmunan, sulatetun voin (jätin vähän raudan voiteluun), maidon ja jogurtin. Kääntelin taikinan nuolijalla tasaiseksi, paksuksi massaksi. 

Kuumensin vohveliraudan ja ensin tosiaan pilasin yhden satsin, mutta toisesta alkaen paistaminen sitten onnistui. Ensin siis voita raudalle hieman, sitten kumpaankin paistokoloseen (minulla oli käytössä kahden belgialaisvohvelin paistamiseen sopiva rauta) ohuet viipaleet kinkkua ja päälle nuolijallinen taikinaa, ei kauhean paljon siis. Sitten kansi kiinni ja odottamaan. Kunhan merkkivalo syttyi noin 4-5 minuutin kuluttua raotin kantta ja olihan siellä kaksi mainiosti paistunutta vohvelia, joiden yllätyksenä oli rapeaksi paistunutta prosciuttoa. 

Nostin vohvelit lautasille, koristelin ne minitomaattien puolikkailla, viipaleilla mozzarellaa, pippurilla, basilikalla ja lirauksella talon parasta oliiviöljyä. Hyvää, mutta yllättävän täyttävää, emme jaksaneet syödä kuin yhdet vohvelit, toiset jäivät iltapalaksi. Kiva ohje! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Liika on liikaa

Joskus amerikkalaiset cup-mitat hämäävät niin, ettei tajua tekevänsä jotain liian suurta. Vaikka siis oikeasti tietääkin, että 2 cup-mitallista on melkein 5 dl. Ja 5 dl jauhoja aamiaisvohvelitaikinassa kahdelle on ihan julmetun paljon. Kun vielä viisaattomasti aloittaa niiden jauhojen mittaamisella ja lisää heti muita aineita, ei voi enää pienentää, kun huomaa, ettei tässä kohta kulho riitä. No, onpa vohvelitaikinaa sitten huomiselle aamullekin. Siellä mistä ohjeen otin ja sovelsin minkä kerkisin, puhuttiin kuudesta vohvelista. En sitten kuinka julmetun suuria ne ovat, puolen jalkapallokentän? 

Laitan tähän mitat sen mukaan miten tein ja arvioin, että taikinasta tulee ainakin 12 kpl 10x15 senttistä vohvelia. Ja sen lisäksi ne kaksi, mitkä pilasin alussa ja kaavin kompostiin. Mitat hieman pyöristellen ja maitotuotteet yhdistellen jääkaapin aarteista. Idea on lähdeohjeen mukaan, että nestettä on hieman vähemmän kuin kuivia aineita, mutta taikina jäi niillä määrin aivan liian paksuksi, joten laitoin yhtä monta desiä nestettä kuin jauhojakin.

Liian paljon vohvelitaikinaa kahdelle

• 5 dl vehnäjauhoja
• 5 dl yhteensä maitotuotteita ja sen kaltaisuuksia (lue: rahkaa, kookosmaitoa, loraus maitoa ja kermaa)
• 0,5 tl ruokasoodaa (vähän ihmettelin, mutta ilmeisesti ohjeen "buttermilkin" kanssa sopiva kohotusaine)
• 1 tl suolaa 
• 1 tl kanelia
• 2 rkl sokeria (oma sörkintäni ohjeeseen)
• 50 g voita sulatettuna
• 2 kananmunaa
• 0,5 tl vaniljajauhetta

En ruvennut kikkailemaan kananmunien erottamisella(kaan), vaan sekoitin vain kaikki taikinan ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin vohveliraudan ja sutikoin (siskot kokkaa-Nelleltä oppimani hyvä sana) hieman voita paistopinnoille. 

Sitten tein tyhmästi, laitoin taikinaa liian isot kauhalliset raudan paistopinnoille ja laitoin kannen kiinni. Kohta taikinaa alkoi pursua vähän joka välistä. Ei kauhean kivaa. Piti ottaa virta pois laitteesta, kaapia puoliksi paistunut taikina kompostiin, kaivella taikinaa sieltä vähän joka välistä ja pyyhkiä yltä ja päältä. Ei siis liikaa taikinaa. Mieluummin liian vähän. Uskokaa.

Aloitin uudelleen, kun siivous oli tehty ja laitoin maltillisen määrän taikinaa. Nyt onnistui. Taikina oli oikein toimivaa, kunhan sitä ei laittanut liikaa. Paistoin kuusi onnistunutta vohvelia ja loput taikinat kaavin kannelliseen purkkiin ja huomenna meillä syödään vohveleita aamiaisella tai itketään ja syödään. 

Syy miksi meillä oli tänä aamuna vohveleita oli varsinaisesti se, että tein eilen uusintayrityksen mansikkamoussesta sifonilla. Muistatte ehkä sen säälittävän näköisen annoksen, jota oli koitettu koristella syötävällä kullalla (joo!!!), mutta silti se näytti säälittävältä. Olin tukkinut sifonin suuttimen mansikansiemenillä, jotka olin taitavasti rikkonut teräviksi blenderissä. Tiedän, olisi pitänyt tajuta. Eilen revisitoin ohjetta ja kun oli oikeat välineet ja hippusen järkeä, niin tulos oli aivan toista luokkaa. Ihan vähän muutin ohjetta, kun ei ollut maustamantonta jogurttia, käytin sen tilalta kermaa. 

Mansikkamousse puolen litran sifoniin 

• 200 g kevyesti sokeroitua mansikkapyrettä
• 200 g maitorahkaa
• 1 dl kermaa
• 1 kaasupatruuna (huom! vain yksi)

Olin sulattanut jääkaapissa puolen litran purkillisen mansikkaviipaleita, jotka olivat kevyesti sokeroituja. Tällä kertaa käytin uutta ultratiheää siivilääni, jonka sain viikolla jälkijoululahjana. Se on todellakin paljon tiheämpi kuin mikään muu talouden siivilöistä. Sen kanssa samassa paketissa saapui sifonipullon suulle justiinsa passeli suppilokin, joka taas sopii yhteen siivilän kanssa. 

Puristin nuolijalla mansikkaviipaleita siivilän läpi toivoen, että siemenet jäävät siihen. Ja kyllähän ne jäivät. Puolen litran purkillisesta mansikkaviipaleita tuli melko tarkkaan tarvitsemani 200 g sileää mansikkapyrettä, jäljelle jäi hieman massaa, jonka taikinoin vielä johonkin.

Muutoin tein moussen ihan samalla tapaa kuin ekallakin kerralla, en tosin nyt sössinyt kaasupatruunoittenkaan kanssa. Olen oppinut tarkistamaan vielä kerran, että kannessa oleva tiiviste on varmasti oikein paikallaan. Eli kaikki ainekset sekaisin vispilällä ja sitten vielä massan toinen siivilöinti pulloon suoraan. Nyt se onnistui uuden suppilon avulla helposti. Kaasupatruuna kiinni, kiertäminen, ravistaminen ja pullo kyljelleen jääkaappiin. 

Tein moussen eilen päivällä ja söimme sitä illalla pari pientä annosta cortadolaseista mustikoiden kanssa. Koska puolesta litrasta tulee moussea niin paljon, päätin jo illalla, että syömme sen loppuun vohveleiden kanssa seuraavana aamuna. Mousse piti pintansa pullossa hyvin, eikä edes pursottaminen melko lämpimän vohvelin päälle sulattanut sitä liemeksi. Rakenne oli niin sileä ja ilmava kuin olla voi. Joskus kannattaa mokailla, että ymmärtää miksi jotain tapahtuu ja miten sen voi välttää. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Sifoni-ja Pannukakut-välilehdille. Vohvelit ovat sen verran läheisiä sukulaisia pannukakuille, että nekin voivat olla kokoelmasivulla aivan hyvin. 

Vohveliritari vai ritarivohveli?

Olen sitä mieltä, että pitäisi saada ostaa puolikkaita tuoreita patonkeja. Meillä tahtoo nykyisin jäädä aina puolikas, olipa kyseessä kuinka kelpo patonki hyvänsä. Pihan linnut tietysti syövät kuivat leivät, ei se ole ongelma. Silti minua harmittaa, kun eilen vielä ihan hyvä leipä on aamulla liian kuivaa sellaisenaan syötäväksi. Tänään kokeilin leivän tälläämistä vohvelirautaan ja tuloksena oli ritarivohveli tai vohveliritari. 

Vohveliritarit luumurahkan kanssa

• kuivaa vaaleaa leipää noin 2 cm paksuina paloina, sen kokoisina, että mahtuvat vohveliraudallesi
• nokare voita paistamiseen
• maitoa
• kananmunaa
• piparkakkumaustetta
• ripaus sokeria
• kermaa
• maitorahkaa
• luumusosetta

Leikkasin patongin viipaleisiin, mallailin että neljä palaa mahtuu raudan paistoalalle sopivasti. Paahtoleipä tai pullaviipale käy myös hyvin. Sekoitin maidosta, kananmunasta, piparkakkumausteesta ja sokerista liemen, määrät sen mukaan paljonko on paistettavaa. Minä tein vain kaksi vohvelia, joten käytin yhden kananmunan ja noin desin maitoa.  Kuumensin raudan ja sivelin sen paistopinnat voilla. Kastoin leipäviipaleet munamaidossa ja nostin palat raudalle, painoin kannen kiinni ja paistoin noin viitisen minuuttia. 

Luumurahkaan vatkasin kerman vaahdoksi, yhdistin siihen rahkan, luumusoseen ja sekoitin tasaiseksi. Maustoin vielä hieman sokerilla. Vanha patonki sai uuden elämän ja maistui ihan hauskalle, etenkin jouluisenmakuisen luumurahkan kanssa.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

Toiset vohvelit tälle viikolle

Katsoin aamulla mitä muissa blogeissa on tehty ja näin Liemessä-Jennin tehneen piparivohveleita. Meillähän on tällä viikolla jo kerran herkuteltu vohveleilla, mutta kai sitä nyt voi toisenkin kerran tehdä? Minulla ei sitten lopulta löytynyt kaikki Jennin luettelemia mausteita, tai oikeasti en viitsinyt alkaa murskata kokonaisia mausteita jauheeksi, vaan tyydyin soveltamaan mausteiden suhteen ja muutenkin. Hyviä tuli näinkin. Sommittelin pienen lisäkkeen aamiaiselle ja sillä päästiin riittävästi joulun suuntaan näin marraskuun alkupuolella.

Kuusi jouluun vivahtavaa vohvelia

• 200 g maitorahkaa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 2 kananmunaa
• 1,5 dl maitoa
• ripaus suolaa
• 2 rkl vaahterasiirappia
• 50 g sulatettua voita
• jauhettua kanelia, kardemummaa ja vaniljaa

Sekoitin kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja annoin se asettua puolisen tuntia. Kuumensin vohveliraudan ja sipaisin sen paistopinnoille hieman neutraalia öljyä (tai voita) ja paistoin vohvelit. (Hieno informatiivinen ohje, vai mitä?) 

Luumulisäke

• 8 pientä tummaa luumua
• 2 rkl sokeria
• loraus konjakkia
• hieman vaniljajauhetta
• ripaus kanelia
• vettä sen verran, että luumut peittyvät

Puolitin tuoreet luumut ja poistin kivet. Halkaisin vielä puolikkaat neljänneksiksi. Keräsin ainekset kattilaan ja keittelin seosta noin 10 minuuttia niin, että luumut pehmenivät ja neste haihtui noin puoleen. Kaadoin kuuman seoksen tarjoilukuppiin odottamaan. 

Vatkasin hieman kermaa vaahdoksi, en makeuttanut sitä yhtään. Tarjosin jouluunvivahtavat vohvelit kuuman luumulisäkkeen ja kylmän kermavaahdon kanssa. Olisi ollut kiva, etä olisi ollut enemmän mausteita vohvelitaikinassa kuten Jennillä, mutta luumulisäkkeen kanssa kyllä toimi isänpäivän aamiaisella todella hyvin. Meillä oli muuten nyt ensimmäinen isänpäivä, että olimme ihan kahden ja kyllä sekin luonnistui! Isä kuitenkin kuuli kaikista lapsistaan, se on tärkeintä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

Ihan hyvä tekosyy

Monesta kodista löytyy joitakin keittiövälineitä ja pieniä laitteita, joita tulee käytettyä harvoin tai tuuriluontoisesti. Ne on saatu lahjaksi tai ostettu siinä luulossa, että kyllähän meillä ihan koko ajan tehdään leipää tai jogurttia, puristetaan itse appelsiinimehua ja tuutataan makkarataikinaa kuoreen. Useinkaan niin ei kuitenkaan käy ja laitteita saattaa olla unohduksissa pitkään. Niitä saatetaan yrittää tuupata kotoa muuttavien lasten tai sukulaislasten matkaan. Jos he eivät edes tiedä mikä on pastakone, ei se heitä välttämättä innosta ja nätisti ostopakkauksessa nököttävä laite jää edelleen äidin pantryyn odottamaan sitä hetkeä, että on aikaa/innostusta tehdä pastaa. Vohvelirauta on ollut tällainen muisto noin 90-luvun alusta ja siellä se taitaa olla pantryn kaapin nurkassa edelleenkin. Se on niitä malleja, joilla voi tehdä vain ohuita, välittömästi lötköksi heittäytyviä vohveleita, sen paistopinnat huutavat aina lisää rasvaa ja muovinen ulkokuori on joskus ollut valkoinen. 

Olen yrittänyt pitää sitä linjaa, etten osta meille pientäkään keittiölaitetta, mikäli meillä on jo sellainen. Ihan hyvä periaate, eikö olekin? En voi perustella itselleni miksi ostaisin leivänpaahtimen, kun meillä on jo sellainen. En osta edes sellaista, joka tekee Mikki Hiiren kuvan leipäpalaan. Vastikään kuitenkin tingin tästä periaatteestani ja ostin meille vohveliraudan. Ostin jopa rumanvärisen vohveliraudan, mitä on todella vaikea perustella. Taloudessa ei liene toista lähes neonvihreää esinettä, eikä taida tullakaan. Mutta syy miksi tuo laite meille tuli on tietysti Eneco Tour. Tai muut Belgiassa ajettavat pyöräkisat. 

Koko CampaSimpukan olemassaoloajan olen loppukesäisin koittanut löytää jotain belgialaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi silloin, kun ammattipyöräilyn tapahtumat sijoittuvat tuohon Hercule Poirotin kotimaahan. Tulokset ovat olleet laihahkoja ja useimmiten hakutulokset tuottavat friteerattuja perunoita ja paksuja belgialaisia vohveleita. Viimemainittuja ei viime vuosisadalta peräisin olevalla lötköpaistimellamme saa aikaan. Nyt kun lähistöllemme avattiin uusi Lidl, oli siellä ilokseni myynnissä vohvelirauta, jolla saa tehtyä paksuja belgialaisia vohveleita. Valittavana oli kaksi rumaa väriä, joista valitsin vihreän. Laite ei tule asumaan keittiössä näkösällä, vaan pääsee pantryyn muitten vempeleitten seuraan. Tänään kokeilin vohvelirautaa ensimmäisen kerran. Luonnollisesti muuntelin ottamaani ohjetta melko paljon, mutta tästä se kuitenkin lähti.

Kuusi belgialaista vohvelia 

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl ruokasoodaa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl maitoa tai piimää (tai jotain maitotuotetta)
• 2 rkl voita sulatettuna (tai öljyä)
• (hieman neutraalia öljyä raudan voitelointiin)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja anna sen asettua puolisen tuntia. Kuumenna vohvelirauta ja sipaise paistopuolia hieman öljyllä. Lusikoi alapuolen ruudukolle pari suurta lusikallista taikinaa ja paina kansi päälle. Paista noin viisi minuuttia. Minä laitoin ensin vähän liian vähän taikinaa ja vohveleihin jäi toiseen reunaan reikiä, mutta ei se haitannut. 

Söimme vohvelit aamiaisesta brunssiksi venähtäneellä ruokailulla ensin suolaisina versioina graavilohen, muikunmädin ja smetanan kanssa. Syödessämme huomasimme, että punasipulisilppu olisi vielä kruunannut annoksen. 

Jälkiruokavohvelien kanssa meillä oli vaahterasiirappia ja vadelmakastiketta, jonka keitin pienestä annoksesta pakastevadelmia, konjakkitilkasta, vaniljajauheesta ja sokerista. 

Taikina oli erittäin pätevä, vohveleista tuli sopivan paksuja, eivät lötkistyneet ja sokeriton taikina takasi yhtälailla makeitten kuin suolaisten lisäkkeiden sopivuuden. Rauta toimi oikein hyvin, eikä siihen tarvinnut laittaa rasvaa enempiä kuin sen ensimmäisen pikkusipauksen. Ohjeen mukainen viisiminuuttinen oli juuri oikea paistoaika ja kannen merkkivalo kertoi selvästi milloin rauta on tarpeeksi kuuma ja koska vohveli on valmis. Ei ole turhia säätöjä, sillä ei tässä olla tekemässä tiedettä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

Lapsipuolen asemasta aamiaispöytään

Edit: kaupallinen yhteistyö, Fiskars

Usein vohvelirauta jää keittiössä unohduksiin alkuinnostuksen laannuttua. Ainakin meillä on käynyt niin. Yli 20 vuotta vanha rauta on aivan käyttökelpoinen ja siisti, silti se raukka asuu melkein aina kodinhoitohuoneen kaapin ylähyllyllä seuranaan yhtä vanha savipata.

Vohvelitaikinan tekeminen ei vie kauan aikaa, eikä se  ole vaikeaa, mutta arkiaamuisin sekin aika voi olla liian pitkä. Vohveliraudalla voi paistaa muutakin, nopeampaa, etenkin jos hoksaa ottaa illalla muutaman lehtitaikinalevyn sulamaan jääkaappiin. Aamulla niistä tekaisee kymmenessä minuutissa hauskat suolaiset ja makeat kerrosvohvelit. 

Ota rauta esille piilostaan ja pyyhi siitä hieman pölyjä, laita töpseli seinään ja polta kohta sormesi, kun et usko muuten, että laite toimii, yhä, vieläkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kauli sulaneet lehtitaikinalevyt hieman pidemmiksi ja levitä niiden toiseen päähän keskelle hieman tuorejuustoa ja muutama nokare savulohta, kinkkua, chorizoa tai fetaa, mitä nyt sattuu tekemään mielesi. Jos sinulla on jotain tuoretta yrttiä, silppua sitäkin hieman mukaan. Taita täytteetön pää taikinalevystä täytteellisen päälle ja puristele kevyesti reunat yhteen. 

Nosta neliön muotoinen taikinatasku keskelle kuumaa vohvelirautaa ja paina kansi päälle, mitään rasvaa ei tarvita. Paista muutamia minuutteja, ehkä noin viisi, kunnes taikina on kypsää. Syö lämpiminä aamukahvin seurana. Jos haluat makean version, laita täytteeksi jotain hilloa. Jos haluat tuunata pikavohvelit vasta lautasella, taita kevyesti kaulittu taikinalevy keskeltä ja paista taitettuna. Yksinkertainen ohut taikinalevy ei välttämättä puristu vohveliraudan puoliskojen välissä riittävästi kypsyäkseen yhtä aikaa molemmin puolin. Nämä plainit versiot voit sitten lastata mieluisilla päällisillä vasta pöydässä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

Lopuksi tiskataan 

Yhteistyössä Fiskars

Tätä se mun uneni tiesi, hillajäätelö vohvelilautalla

Lupauduin jo aikoja sitten mukaan Ravintola Postresin ja Jules Destrooper-tuotemerkin järjestämään jälkiruokahaasteeseen, jossa palkintona on illalliskortti kahdelle Ravintola Postresiin ja voittoisan kehitelmän pääseminen Postresin jälkiruokalistalle viikoksi. Vaikka minulla on yleensä aivan rautainen itseluottamus (uskokoon ken tahtoo), en ole ajatellut kehitteleväni itse varsinaisia ruokaohjeita. Onhan tietysti niinkin, että pyörä on jo keksitty jne, mutta jotain pientä omaa ajatusta voisi kai yrittää kehitellä. Tästä siis lähdin ja niistä kahdesta vohvelipaketista, jotka posti toi jo monta viikkoa sitten. 

Sittemmin olen lähinnä tuuminut, että on se ilmoja pidellyt. Viime viikolla päätin, että tällä viimeisellä lomaviikollani minun on otettava vohvelia reunasta ja ruvettava hommiin. Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että eräänä yönä näin unta, millaisen jälkiruoan tekisin. Itse asiassa näin monta unta, joissa ei ärsyttävästi näytetty, millainen lopputulos olisi. Valmistin vaikka mitä keittiössäni ja unien tapaan vähän kummallisemmissakin paikoissa, mutta aina uni loppui siihen, että otin esille jonkun hienon lautasen (jollaista minulle ei ole). Sitten yhtenä yönä näin unen loppuun. Nyt piti vain yrittää valmistaa uneni jälkiruoka-annos. 

Pohjoisen ihmisenä olen ollut hillasoilla aika monta kertaa ja suon ominaistuoksu on ollut minusta aina hyvä. Pidän siitä vähän tunkkaisesta tuoksusta, joka on usein soilla, etenkin aurinkoisina päivinä. Tunkkaisuutta en tietenkään tavoitellut sen enempää unessa, kuin valveillakaan tätä jälkiruokaa tehdessäni. Hillat sen sijaan olivat merkittävässä osassa, sillä niitä äitini on tuonut minulle.

Aloitin tekemällä perusjäätelöpohjan, johon käytin ensimmäistä kertaa glukoosisiirappia, vinkit otin DanSukkerin sivuilta, sillä olin kadottanut Kitchen Aidin jäätelölehtisen. Jäätelöä ilmiintyi jäätelökulhoon operaation lopussa noin litran verran, josta arvelen riittävän kuudelle.

• 4 luomukananmunan keltuaista
• 1 dl erikoishienoa sokeria
• 2 dl kermaa
• 1,5 dl maitoa
• 1 dl glukoosisiirappia

Muuta tilpehööriä

• 1,5 dl hilloja
• minipullo lakkalikööriä
• Jules Trooper-vohveleita
• nokare voita
• 25 g valkosuklaata
• 25 g tummaa suklaata
• muutama ehjä hilla koristeluun

Olin laittanut jo edellisenä päivänä jäätelön tekemisessä tarvittavan kulhon pakastimeen jäätymään. Mitä rautaista suunnitelmallisuutta! Aamulla sitten vatkasin sähkövatkaimella sokerin ja keltuaiset kellertäväksi vaahdoksi. Kuumensin maidon, kerman ja glukoosiirapin niin, että ne juuri ja juuri kiehahtivat. Kaadoin kuuman nesteen keltuaisvaahtoon ja toivoin, ettei se menisi kokkeliksi. Ei mennyt. Jäähdyttelin massaa jonkun aikaa ja sillä välin pipertelin muita osasia jälkkäriini.

Pusersin hillat tiheän siivilän läpi saaden aikaan noin desin verran rakenteeltaan ohutta hillasosetta, jonka maustoin lakkaliköörilorauksella. Kuumensin uunin 175 asteeseen ja silppusin leivinpaperille valkosuklaan ja tumman suklaan. Paahdoin niitä uunissa noin viisi minuuttia, jossa ajassa suklaat saivat uuden olomuodon. Valkosuklaa paahtui vaaleanruskeaksi ja sai toffeisen maun ja tumma suklaa muuttui vielä tummemmaksi ja paahteisen makuiseksi ja suutuntuma ilmavaksi. 

Rikoin vohvelin aika pieniin paloihin ja kuumensin pienen pannun. Sulatin sillä nokareen voita ja kumosin vohvelimurut pannulle. Lisäsin niiden joukkoon lorauksen lakkalikööriä ja seos muuttui tahmean, makean aromikkaaksi murumassaksi. Vohvelit olivat melko makeita alunalkaenkin. Kumosin muruset jäähtymään leivinpaperin päälle. 

Kun jäätelömassa oli jäähtynyt, laitoin jäätelökulhon jäätelövispilöineen paikoilleen yleiskoneeseen ja laitoin sen pienimmällä nopeudella pyörimään. Vispilän on ehdottomasti pyörittävä, kun jäätelöpohja kaadetaan kulhoon, muuten se jäätyä jätkähtää heti kulhon seinämiin. Kone sitten pyöritteli  massaa noin vartin verran, kunnes massa tuli sen verran paksuksi, että vispilämekanismi ilmoitti jäätelön valmistumisesta pienellä naksutuksella. Ilman tätä varotoimenpidettä kaltaiseni lahopää unohtaisi jäätelönsä pyörimään niin kauan, että se rikkoisi koneen. 

Kaavin pehmismuotoisen jäätelömassan litran pakasterasiaan ja tasoittelin pinnan. Kaadoin pintaan noin puolet hillakastikkeestani ja pyöräyttelin hieman lusikalla, että kastike sekoittuisi massaan. Ja sitten vain pakastimeen jäätymään. Siis jäätelö, en minä. 

Myöhemmin sitten oli sommittelun aika. Otin isohkon valkoisen lautasen, jolle asetin lautaksi yhden vohvelin. Otin jäätelökauhalla niin täydellisen pallon jäätelöstäni, kuin suinkin osasin yrittäen saada palloon mukaan hillakastikkeista raitaa. Nostin pallon vohvelilautalle ja ripottelin sen liepeille paahdettua suklaata, karamellisoituja vohvelimuruja ja koristelutarkoitukseen säästämiäni täydellisiä hillayksilöitä. Viimeistelin annoksen hillakastikkeella.

Oikein hymyilytti, sillä oloni oli kuin Masterchefissä, taisi vähän kädetkin tutista. Otimme tästä jälkiruokaehdotuksestani kuvia edestä ja takaa, ylhäältä ja sivusta ennen kuin söimme se suihimme. Lakkajäätelö oli hyvää ja kaikki tekemäni muruset, kastikkeet ja paahtopalat olivat  mukavia lisukkeita. Jäätelö oli aavistuksen makeaa minun suuhuni, ehkä glukoosisiirapin määrää voi hieman säätää. Rakenne oli sileä, eikä siinä ollut jääkiteitä. Jäätelö myös säilytti pallomuotonsa melko hyvin eikä sulanut lätäköksi kovin nopeasti, sekin ehkä selittyy tuolla siirapilla. Tältä annokseni näytti:

vohvelit tarjosi Jules Destrooper