Valkosipulipasta

Nyt on La Vuelta päättynyt ja ilokseni sen tosiaan voitti Sepp Küss. Nyt voin kotimatkalla mennä Jumboon ostoksille Alankomaissa. Oli niin kiva katsoa äsken päätösjuhlallisuuksia ja iloita hienosta kilpailusta, joka La Vuelta niin usein on, se kauden jännittävin loppujen lopuksi. 

lainakuva netistä, palautan ihan justiinsa

Pari päivää sitten söimme aivan mahtavan valkosipulipastan, jonka nyt postaan espanjalaisen ruokahaasteen päätösruokana. Otin ohjeen Spain on a Fork-blogista, kuten niin monet muutkin tämän ja viime vuodenkin Espanja-haasteen ruokalajeista. Kiitos Albertille taas mahtavasta blogista ja Youtube-kanavasta!

Valkosipulipasta kahdelle

• 200 g spaghettia
• vettä keittämiseen
• reippaasti suolaa keitinveteen
• 5 suurta valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• pimentonia
• suolaa ja pippuria
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• tuoretta persiljaa ja basilikaa
• pieniä mozzarellapalloja (ei ollut enää manchegoa)

Keitin pastan kunnolla suolatussa vedessä. Kun pastan keittoaika oli noin puolessa, laitoin paistinpannulle oliiviöljyä ja kun öljy oli kuumaa, lisäsin siihen ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla leikatut valkosipulit. Paistelin niitä noin pari minuuttia, varoin polttamasta. Lisäsin mukaan suolaa, pippuria, pimentonia ja viiniä. Sekoittelin ja keitin kokoon noin puoleen. Kun pasta oli kypsää, kumosin sen pannulle ja sekoittelin. Lisäsin mukaan vielä hieman pippuria, tuoreita yrttejä ja pieniä mozzarellapalloja. Olipa hyvä pasta-ateria, valkosipuli maistui hyvin, muttei liikaa.

Saltavallao – leipää ja kananmunaa pannulla

Nyt en voisi iloisempi olla, La Vuelta on päätösetappia vaille valmis ja Sepp Küss todella voittaa ensimmäisen suuren ympäriajonsa, kunhan tulee huomenna maaliin. Olin melkein loppuun asti pelokas, että tallikaverit tekevät hänelle kuprun, mutta onneksi ei. Tämä oli minun laskuissani vuoden paras ympäriajo, niin on usein aiemminkin käynyt, vaikka alussa vaikuttaa, ettei oikein mitään ole tiedossa. 

Päivän espanjalaisena kokkauksena oli Saltavallao-niminen ruoka, jota hieman tuunasin, koska kyseessä oli melkein viimeinen haastekokkaus tälle vuodelle. Ohjeen otin Spain on a Fork-blogista ja laitoin siihen lisäksi loput jääkaapissa olleesta chorizosta. 

Saltavallao – espanjalainen leipä-kananmunapannu kahdelle

• 10 cm pätkä patonkia kuutioiksi leikattuna
• 10 cm pätkä chorizoa viipaleiksi leikattuna
• 1 pieni sipuli viipaleiksi leikattuna
• 2 valkosipulinkynttä viipaleiksi leikattuna
• 2 pientä paprikaa (keltainen ja oranssi) viipaleiksi leikattuna
• 2 tomaattia (toinen huomattavan suuri) kuutioiksi leikattuna
• oliiviöljyä
• 1,5 dl vettä
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• tuoretta basilikaa

Ensin paistoin leipäpaloja hetkisen oliiviöljyssä ja nostin ne lautaselle odottamaan. Sitten tein saman chorizolle, niitä ei pidä paistaa liikaa, niistä tulee kuin kuivaa korkkia helposti. Seuraavaksi pannulle pääsivät chorizorasvaan ja pieneen lisätilkkaan öljyä sipulit ja valkosipulit. Niiden päälle kippasin parin minuutin päästä tomaattikuutiot ja paprikaviipaleet. Paistelin niitä viitisen minuuttia ja lisäsin vettä pannulle sen verran, että sinne muodostui pieni kastike, jonka annoin kiehua parisen minuuttia. 

Maustoin seosta suolalla, pippurilla ja pimentonilla. Sitten kumosin mukaan leipäkuutiot ja chorizoviipaleet ja sekoittelin. Rikon pannulle kaksi kananmunaa ja laitoin kannen päälle. Minuutin kuluttua sammutin liekin pannun alta ja annoin kananmunien kypsyä melkein kokonaan kannen alla jälkilämmössä. Keltuainen jäi sopivasti juoksevaksi. Annoksiin vielä päälle hieman pippuria ja tuoretta basilikaa. 

Tämä muistutti aika paljon shaksukaa, oli oikein kiva yhden pannun ruoka tänä iloisena päivänä. Ja olisi ollut ilman chorizoakin, kuten Albert teki. 

Valkoista kalaa punaisessa kastikkeessa

Tätä kalaruokaa söimme jo muutama päivä sitten, mutta nyt sen postaan, kun La Vuelta vielä jatkuu. Otin ohjeen tähän tietysti Spain on a Fork-blogista. En ole ihan varma mitä kalaa olimmekaan ostaneet, mutta luulen, että se oli turskaa. Palanen oli hyvin pieni, noin 125 g, joten kovin suurta ähkyä sen syömisestä ei saanut aikaan. Albert käytti tomaattisäilykettä, mutta meillä oli sopivasti tuoreita tomaatteja todella kypsinä, joten tietysti käytin niitä. Pienensin ohjetta sopimaan kalapalalle. 

Valkoista kalaa tomaattikastikkeessa

• 1 pieni uuden sadon sipuli
• 1 suuri valkosipulinkynsi
• 125 g valkoista kalaa, mahdollisesti turskaa (en tullut tarkistaneeksi asiaa ennen kuin pakkaus oli mennyt kierrätykseen)
• 3 rkl vehnäjauhoja
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä paistamiseen
• 1 dl valkoviiniä (oma lisäykseni)
• 4-5 pienikokoista eriväristä tomaattia
• 1 rkl tomaattipyrettä (oma lisäykseni, jotta sain tuubin käytettyä loppuun)
• 1 tl sokeria
• tuoretta lehtipersiljaa

Kuivasin kalapalan ja leikkasin neljään osaan. Ripotin paloille suolaa ja pippuria ja pyörittelin ne vehnäjauhoissa. Silppusin sipulit ja tomaatit, riivin valmiiksi lehtipersiljaa. Pyysin kölviltä lasiin hieman viiniä. 

Paistoin ensin oliiviöljyssä vehnäjauhoissa pyöriteltyjä kalapaloja minuutin pari kummaltakin puolelta ja nostin palat lautaselle odottamaan. Lisäsin hieman öljyä pannulle ja perään sipulit, joiden annoin kuullottua noin viitisen minuuttia, varoin polttamasta niitä. Sitten lisäsin pannulle ensin tomaattipyreen ja viinin ja parin minuutin päästä tomaattikuutiot. Sekoittelin ja maustoin kastikkeen suolalla, pippurilla ja sokerilla. 

Kun kastike oli kiehunut sopivasti kokoon noin puoleen nostin kalapalat kastikkeeseen ja käänsin niiden kylkeä, jotta ne saivat kastikekylvyn joka puolelleen. Pienensin kaasuliekin ihan pienelle ja nostin kannen päälle. Minuutin kuluttua sammutin liekin kokonaan. Jätin kalan hautumaan kypsäksi noin viideksi minuutiksi kannen alla. 

Söimme persiljalla viimeistellyn kalan kastikkeineen leivän kanssa aivan viimeistä tippaa myöten, oli todella hyvä ja kevyt ateria. 

Tänään La Vueltassa oli ns. välipäivä. Eli kokonaiskilpailu oli melkein tauolla tasamaan etapilla, toki kaikkien piti ajaa sekin maaliin, välttää kolarit ja pysyä terveenä. Etappi sopi erityisesti kirimiehille, mutta heitä ei kauhean paljon ole ollut mukana alun alkaenkaan, eikä enää kisan lopulla monen jouduttua keskeyttämään. Uhkailin eilen jo Jumbo-ruojaketjua boikotilla, jollei Sepp Küssin anneta voittaa. Tietysti ymmärrän, ettei se nyt ruokakaupan asia ole päättää, vaikka onkin joukkueen pääsponsori. Luin myöhemmin illalla muutamastakin paikasta, että ilmassa on tosiaan Seppin puolesta enemmänkin rummutusta. Että Primoz Roglicia ja Jonas Vingegaardia on syytetty itsekkyydestä ja siitä, etteivät he pyöräilyn supertähtinä olisi tukeneet monet kerrat heitä apuajajana auttanutta Seppiä, joka nyt on itse kilpailun kärjessä, vaikkakaan ei kovin suurella marginaalilla. Siihen henkeen, että pysyköön domestique lestissään. 

Huomenna se viimeistään nähdään. Jokaisen on tietysti itse ajettava maaliin niin helpommat kuin raskaammatkin etapit. Onneksi enää ei ole aika-ajoa, joten se ei tässä kohden "sotke" tilannetta. Minä toivoisin kovasti, että Sepp voittaisi, jaksaisi ajaa tarpeeksi kovaa ja saisi joukkueessa jokaisen tuen. Vaikka sitten jäisikin aiemmin suurempia menestyksiä saavuttaneilta tämä voitto saamatta. 

Etapin voittajaksi ajoi tänään italialainen Alberto Dainese ja kokonaiskilpailun kärki säilyi muuttumattomana. Huomenna se sitten ratkeaa, tämän vuoden La Vuelta. 

Kuva on otettu Utrechtissa pyörämessuilla 2016,
silloin Jumbon kanssa tallia sponsoroi Lotto,
nyt talli on Jumbo-Visma

Saarielämä jatkuu La Vueltan ja papumunakokkelin kera

Tiedän jo toistavani itseäni, kun kerron olleen taas tosi kiva päivä. Mutta kun on, minkäs teet. Aamiaisella söimme niin lehtevät croissantit, että muruja jäi pikkulinnuillekin ja heti kohta sen jälkeen lähdimme päivän pyöräilylle. Mitään kovin uutta emme reissulla nähneet, sillä seurailimme keväisen matkan jälkiämme. Ensin pysähdyimme katsomaan seuraavan kylän kirkkoa uudelleen. Ensin näytti, että vastavalo pilaa kuvaamisen, mutta eipä. Ja pääsimme katsomaan sisällekin kirkkoon.

Sitten ajelimme pengertien alkuun, sille Passage di Goisille, jota pitkin tiettyinä laskuveden aikoina voi ajaa mantereelle ja tietysti toiseenkin suuntaan. Me emme koe halua ajaa sitä tietä, mutta kyllä se näyttää monille kelpaavan. 

Pällisteltyämme aikamme Goisia ajoimme hyvää pyöräväylää rannan reunaa takaisin omalle kylälle päin, oli tarkoitus käydä syömässä uudelleen ostereita ja crevettejä (en tiedä onko näillä joku suomenkielinen nimi, katkarapuja ne vissiin ovat, suuria ja pulleita). Kello oli sopivasti sen verran, että ajoimmekin muutaman kilometrin ohi ja kävimme Decathlonissa, joka oli menossa päiväpaussin ajaksi kiinni ja samalla ruokakaupassa. Pyöräväylät olivat paljon hiljaisempia kuin edeltävinä päivänä. Ainoastaan se ottaa välillä pattiin, kun ihmiset ajavat kapeilla reiteillä rinnakkain ja väistävät aivan liian myöhään yhteen jonoon. Se on vaarallista ja tyhmää. Mutta muuten en valita siitä, että ihmiset tekevät samaa kuin itsekin, eli ajelevat kivoja reittejä kauniissa säässä pyörillä.

Palasimme sitten osterien ja crevettien pariin, nyt toiseen ravintolaan, kuin alkuviikosta. Tässä paikassa panostetaan annosten ulkonäköön vielä enemmän kuin rannan toisessa mestassa. Annokset tilataan tiskiltä tässäkin, mutta mukaan saan semmoisen vekottimen, joka täristee ja piipittää, kun annos on valmis haettavaksi tiskiltä. Toimii. Nyt Antti söi 6 osteria ja minulle oli 10 crevetteä, joista annoin Antille kolme, koska olen niin hyvä vaimo. Lasi viiniä ja kaksi viipaletta leipää kuuluu annoksiin ja on niin hyvää, ettei ole tosikaan. Ruokailoittelu maksoi 20,50 €.

Iltapäivällä suoritimme kodinhoidollisia töitä, tiskasimme ja pesimme pyykkiä. Nyt oli niin hienot pesukoneet, että piti oikein ottaa kuva ja kehua pariin kertaan, että jopas on. Aivan uudet Mielen koneet (kolme pesukonetta ja kaksi kuivaajaa) olivat niin edistyksellisiä, että ohjelmavalinta oli helppoa ja pesuainekin annosteltiin valmiiksi, omaa ei saanut laittaa. Eikä ollut voimakkaan hajuista pesuainetta. Maksukin suoritettiin automaattiin lähimaksuna, ei tarvittu kolikoita eikä poletteja. Kuudenkympin ohjelma kesti 49 minuuttia ja se todella tarkoitti 49 minuuttia. Kone linkosi vaatteet niin hyvin, että ne kuivuivat leirillä auringonpaisteessa ja tuulessa parissa tunnissa kaikki. 

Kotitöiden jälkeen viritimme kisakatsomon ja edelleen maksettu netti toimii hyvin, se vain kolmen tunnin välein napsahtaa poikki ja pitää kirjautua uudelleen. Ei ole suuri vaiva. La Vueltan etapin lomassa valmistimme (tietysti aivan väärään aikaan) espanjalaisen kanamuna-papusivukkeen. Otin ohjeen Spain on a Fork-blogista. Hämmästyttävää kyllä, tein lähes juuri niin kuin Albert neuvoi. 

Papumunakokkeli kahdelle

• 4 kananmunaa
• 0,5 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• 100 g vihreitä papuja 3-4 cm pätkinä
• vettä papujen kiehauttamiseen
• suolaa papuveteen
• suolaa ja pippuria lopuksi

Trimmasin vihreät pavut ja leikkasin ne muutaman sentin pätkiin. Kiehautin vettä ja suolasin sen tanakasti. Laitoin pavut kiehuvaan veteen noin kolmeksi minuutiksi ja kaadoin ne sitten siivilään odottamaan. Papujen kiehuessa, vatkasin neljä kananmunaa tasaiseksi massaksi ja maustoin sen suolalla ja pippurilla. Kaadoin pannulle oliiviöljyä ja pikkuisen valkosipulimurskaa. Kun pavut olivat jäähtyneet siivilässä hieman, kaadoin ne kananmunamassaan ja sekoitin. Kuumensin pannua kaasuliekillä noin minuutin ja kumosin kanamunat ja pavut pannulle ja aloin heti siirrellä massaa nuolijalla pitkin pannua. Noin kolmessa minuutissa kokkeli oli valmista. Söimme sen valmiiden paneroitujen kalafileiden kanssa, ne osuivat silmään eilen kaupassa, olivat puoleen hintaan, sillä tänään oli viimeinen käyttöpäivä. Aterialle tuli hintaa noin 4 €. Kananmunat maksavat täällä noin 25-30 senttiä kappale ja pavut maksoivat 0,30 €. 

La Vuelta jatkuu minun mielestäni oikein hyvin, Remco Evenepoel on koonnut itsensä muutaman päivän takaisen huonon päivän jälkeen. Vaikkei hän enää pysty puolustamaan viime vuotista voittoaan, mutta mäkikirikilpailun hän on jo voittanut, kunhan ajaa sunnuntaina maaliin. Tänään hän saavutti 50. ammattilaisvoittonsa tullessaan maaliin ensimmäisenä. Noin 9 minuuttia myöhemmin saapui kisan kärkikolmikko maaliin ja edelleen Sepp Küss on kokonaiskilpailun johdossa. Toivon, että hän jaksaa lauantaisen rankan etapin ja pitää/saa pitää joukkuekaverinsa Primoz Roglicin ja Jonas Vingegaardin takanaan. 

Moni tuntuu ammattilaispiireissä toivovan Seppin voittoa, hän on vuosia ollut loistava domestic joukkuessaan ja hän jos kuka ansaitsisi kokonaiskilpailun voiton. Mutta sen näkee tulevina päivinä, kuinka hän itse kestää ja saako hän voittaa. Jos talli ei anna siihen lupaa, en tykkää Jumbosta enää yhtään. Enkä käy Jumbossa ostoksilla (se on suuri kauppaketju Alankomaissa). Tykkään tosi paljon Jumbon kaupoista, joten olisi viisainta tallin hoitaa homma niin, että minäkin pysyn tyytyväisenä. 

One-pot-menetelmän jatkoa – espanjalainen kana-riisipannu

Leppoisa  elo Noirmoutierin saarella jatkuu. Heti aamiaisen jälkeen lähdimme ennalta suunnitellulle pyöräretkelle saaren reunoja pitkin. Olimme laittaneet kartallemme katsottavaksi viisi kirkkoa ja yhden vesitornin ja laskimme reitille tulevan matkaa noin 40 km. Cubeni akku lupasi, että latinkia on jäljellä 85% ja olin sitä mieltä, että se piisaa oikein hyvin. 

Ajoimme ensin katsomaan oman kylämme kirkon, vaikka sen viime vuonna näimekin, muttemme katsoneet. Vissi ero. Sitten ajelimme yhden toisen pienen kirkon kautta saaren pääkaupunkiin, jolla on mukavan yksinkertaisesti sama nimi kuin saarella, eli Noirmoutier. Kävimme siellä eilenkin, kun oli markkinapäivä ja #ihanhirveeruuhka. Nyt oli paljon rauhallisempaa.  Katsoimme saaren pääkirkonkin, vaikka olimme katsoneet sen aiemminkin. 

Sen jälkeen lähdimme uusille reiteille, suurimmaksi osaksi pyöräväyliä. Muita kulkijoita oli jonkun verran, muttei ollenkaan niin paljon kuin eilen ja kevään pitkänä viikonloppuna, jolloin oli suorastaan pyöräkaaos. Tykkäämme kypäröihin asennetusta puhejärjestelmästä, saatamme jaaritella yhtä jos toista ja varoittaa tiellä olevista esteistä, vastaantulijoista jne. Niiden akut ovat hämmästyttävän hyvät, emme ole ladanneet niitä kuin kerran koko reissulla, vaikka olemme tehneet monta usean tunnin pyöräretkeä. Tulee muuten juteltuakin enemmän kuin introvertti usein huomaakaan haluavansa. 

Ajelu saaren länsipään kautta toi nähtäville useita kirkkoja, nyt ne kaikki ovat omalla googlekartallamme kuvan kera, luulenpa, että kaikki saaren kirkot on nyt katsottu. 

Maksettu nettiyhteys toimii edelleen, enkä enää aio koputella puuta enkä syljeskellä. Saimme katsottua La Vueltaakin ruoan teon yhteydessä tietokoneeltani ja olen sitä mieltä, että 15 € viikon nettiyhteydestä on oikein soppeli hinta. Emme toki aio (ehkä) viipyä täällä kokonaista viikkoa, mutta kolmen päivän jälkeen säästö on jo saavutettu. 

Päivän espanjalaisen ruokaponnistuksen ohjeen otin täältä. Ihan kaikkia mausteita minulla ei ole CampaAdrian mobilekeittiössä, mutta oikein kelvollisen makumaailman sain aikaan. Sipuliosasto ja viini ovat omaa lisäystäni. Myös tekotapa oli hieman brutaali, koska halusin säästää tiskiä.

One pan Spanish Chicken and Rice

• 1 uuden sadon sipuli
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• chilihiutaleita
• kuivattua tomaattimurua (Portugalin muistoja)
• kuivattua appelsiinimurua (samoin Portugalin muistoja)
• tuoretta timjamia 
• tuoretta lehtipersiljaa
• 200 g ohuita broileriviipaleita (luvalla sanoen marketin tiskistä eivät ihan parhaita paloja)
• 1,5 dl paellariisiä
• 1 dl kuivaa roseviiniä
• 3 dl kanalientä (fondista)
• 1 sitruuna (puolikas viipaleiksi leikattuna, puolikas ruokaan suoraan puristettuna)

Leikkasin sipulin ja valkosipulin viipaleiksi. Maustoin broileriviipaleet suolalla, pippurilla, pimentonilla, chihiutaleilla, tomaatti- ja appelsiinimuruilla, timjamilla ja persiljalla. Luritin paloille hieman oliiviöljyä ja kääntelin paloja kertahanskalla suojatulla kädellä myyntipakkauksessa, taas tiskinsäästö mielessä. 

Paistoin ensin sipuleita oliiviöljyssä parisen minuuttia ja nostin silput lautaselle odottamaan. Sitten paistoin maustettuja broileriviipaleita pannulla samassa öljyssä. Leikkasin ohuita viipaleita saksilla pienempiin paloihin. Nostin puoliksi paistuneet palat lautaselle myös odottamaan, samalle kuin sipulit, koska tiski. 

Jatkoin yhä samalla pannulla ja kaadoin sille ensin riisit ja kuullotin niitä öljyn lopuissa pari minuuttia ja lisäsin sinne sitten lorauksen viiniä, koska minusta se oli hyvä idea. Vähän kuin risotossa. Sitten nostelin pannulle riisin päälle sipulit ja broileripalat ja kaadoin päälle kanafondilientä niin paljon, että riisi oli kunnolla peitoksissa. Nostin lämpöä pannun alla niin, että liemi kiehui maltillisesti. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan kypsyä noin 25-30 minuuttia. Kurkin muutaman kerran. Lientä ei tarvinnut lisätä. 

Kun liemi oli imeytynyt riisiin, puristin mukaan puolen sitruunan mehun ja ripottelin vielä vähän suolaa, pippuria, pimentonia ja yrttejä. Oli oikein maukas ruoka, hyvinkin paellan makumaailmaa, vaikken saanut siitä niin houkuttelevan väristä kuin lähdeohjeessa. Tiskiäkin tuli melko vähän.

La Vueltan 17. etappi oli vuorivoittoinen ja päättyi kovaan nousuun. Katsoimme noin 25 viimeistä kilometriä ja tahdista vastasi Jumbo, voittajaksi ajoi Primoz Roglic, toiseksi tuli Jonas Vingegaard ja kolmanneksi puristi itsensä synttäripoika (29 vuotta) Sepp Küss, kaikki samasta tallista. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen kiva Sepp, Jonas toisena ja Primoz kolmantena. Kisa ei ole vielä ohitse ja vaikka toivoisin Seppin voittavan, niin ei taida käydä. 

Jälkijunainen chorizopasta

Ai että tuntuu kuin olisi kotiin tullut. Netti toimii, eikä #ranskanpatti oireile. Ei pitäisi sanoa  moista vaan koputtaa puuta ja sylkäistä olan yli. Ihan kohta varmaan netti kosahtaa. Tosin nyt siitä on maksettukin vähän. Olemme Noirmoutierin saarella, toista kertaa tänä vuonna ja kolmatta alle vuoden sisään. Täällä on mukavaa ja leppoisaa, kesä jatkuu ainakin vielä, taas pitäisi koputtaa puuta ja syljeskellä. 

Olemme eri leirialueella kuin aiemmilla kerroilla ja tämä on juuri meille sopiva, luksuselementit kampaamoineen, ohjattuine jumppineen ja spa-osastoineen saa jättää käyttämättä. Ilmastointi toimii 10 ampeerin sähköllä, jos sitä tarvitaan ja öisin lämpötila laskee alle 20 asteen, joten ilmastoinnin voi sulkea. En kaipaa kovinkaan paljon niitä Loiren laakson 35 asteen lämpöjä, mutta olen iloinen, että pärjäsin nyt niissäkin paremmin kuin viime vuonna. Kyse taisi olla enemmän kuin arvasinkaan asenteesta. 

La Vuelta on ollut vähän huonolla seurannalla meillä, sillä edes puhelinten netti ei toiminut aina sitä vertaa Saumurissa, että olisimme saaneet tietää tilannetta. Siksi myös Espanja-kokkaukset olivat tauolla muutaman päivän. Harmitti ja ärsytti, mutta eipä se kauhean iso juttu ole. Eräänä päivänä (en muista enää minä) söimme kyllä oikein hyvän chorizopasta-aterian. Siitä kerron nyt tässä seuraavassa.

Tämän ruoan tein omasta ja asiakkaan päästä-metodilla ja one pot-tekniikalla. Eli tiskiä säästäen. 

Chorizopasta kahdelle

• noin 100 g chorizoa
• 1 sipuli
• 1 suuri valkosipulinkynsi
• muutama tomaatti (noin 3-5 muistaakseni, kaikki loput kotoa raakoina mukaan otetut)
• 2 rkl tomaattipyrettä
• pimentonia
• suolaa ja pippuria
• 2 dl kuivaa pennepastaa
• 3-4 dl vettä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 dl kermaa
• tuoretta basilikaa
• 1 pallo buffalomozzarellaa

Leikkelin makkaran paloihin ja paistoin niitä pannulla muutaman minuutin. Nostelit palat lautaselle odottamaan ja paistoin pannulle jääneessä rasvassa silpuksi leikattuja sipulia ja valkosipulia. Lisäsin mukaan tomaattipyreen ja pimentonin ja sekoittelin. Kaadoin mukaan kuutioihin leikatut tomaatit ja viinin. Annoin kastikepohjan kiehua hetkisen. Chorizo oli siis lautasella odottamassa, ettei se menettäisi rapeaa pintaansa. 

Lisäsin pannulle kuivan pastan ja kaadoin päälle vettä sen verran, että pasta juuri ja juuri peittyi. Laitoin kannen päälle ja annoin pastan kypsyä rauhassa pannulla, sekoittelin välillä. Vesi imeytyi pastaan noin vartissa ja kun seos oli sopivan paksua, lisäsi vielä hieman kermaa ja lopuksi chorizopalat. Maustoin pippurilla ja pikkuripauksella suolaa. Annoksiin tuli päälle vielä tuoretta basilikaa ja pallo buffalomozzarellaa paloiksi revittynä. Oli todella hyvä pastaruoka, eikä sitä tullut liikaa, kun oikeasti maltoin käyttää vain vähän pastaa ja puolet chorizokiemurasta. 

La Vueltassa oli siis tänään jo etappi numero 16. Kyseessä oli melko lyhyt etappi, joka oli melkeinpä tasainen, mutta sisälsi kipakan loppunousun. Saimme katsottua etapin loppupuolen aivan mainiosti, tämä netti on ihan paras! (koputus ja sylkäisy) Ei yhtään pätkäisyä eikä häiriötä. Olikin jännä loppu. Jonas Vingegaard otti toisen voittonsa tässä kisassa, edellistä emme muutama päivä sitten nähneet. Ilokseni Sepp Küss yhä johtaa kokonaiskilpailua, tosin enää 29 sekunnilla Jonas Vingegaardiin nähden ja kolmantena on Primoz Roglic. 

Patatas Bravas ihan omin neuvoin

Onpa ollut lämmin päivä. Yö meni hyvin ilmastoidussa autossa ja kun heräilimme aamiaista laittamaan, oli vasta 20 astetta lämmintä. 20 astetta! Pari vuotta sitten lamaannuin heti, kun lämpötila ylitti 25 astetta. Muistan erään kirkkojenkatsomisreissun, jolta piti kotimaassa palata kotiin, kun oli liian lämmintä. Silloin CampaAdriassa ei ollut vielä ilmastointia, se on myönnettävä. Olin tuolloin paljon huonompi kestämään korkeampia lämpötiloja kuin nyt. Tai välttämättä en kestä niitä nytkään sen paremmin, mutta valitan vähemmän. Ainakin toivon niin. Iltapäivää kohden lämpötila nousi noin 34 asteeseen, eikä se vielä muutamaan tuntiin laske. Vasta kun aurinko on laskenut kunnolla, päästään viileämpään olotilaan. 

Antti kävi pyörälenkillä, hän kestää lämpöä paljon minua paremmin ja vieläpä tykkää siitä. Omituista. Hän näki lenkillään, ettei meidän pidä mennä huomenna CampaAdrialla Loiren etelärantaa, siellä on tie poikki ja samalla hän katsoi puolestani pari kirkkoa ja vesitornia. Ja otti niistä kuvankin, mikä on minusta todella hienoa uhrautumista. Hän arveli, että olisi nyt jonkun tosipyöräilijän lenkkikaverina ärsyttävä, kun koko ajan pitäisi huutaa, että stop, pitää kuvata kirkko tai vesitorni vaimolle. Kun Antti oli lenkillään, minä olin hiljaa liikkumatta. Tai kyllähän minä etsin mobilepantryn kaikki perunat, neljä kappaletta ja keitin ne Patatas Bravasia varten. On varmasti oikeammanlaisiakin tapoja tehdä Patatas Bravas, mutta nyt tarvitsin tapoja, joissa ei sähköä kysytä ja saisin melkein tyhjällä kaasupanoksella ruoan valmiiksi. Ja sainkin. 

Patatas Bravas kuten minä ne tein jo vuonna 2011

• 2 soikeaa keltakuorista perunaa
• 2 punakuorista perunaa, joista toinen oli sydämen muotoinen
• vettä keittämiseen
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• pimentonia
• aiolin tilalta jääkaapista löytynyttä japanilaista majoneesia

Keitin siis perunat kypsiksi ja jätin ne odottamaan lautaselle ruoka-aikaa. Sen lähestyessä leikkasin perunat epäsäännöllisiin paloihin ja paistoin niitä hitaasti pannulla oliiviöljyssä noin 20 minuuttia. Kääntelin palasia eri kulmilleen ja odotin koko ajan, että kaasu loppuu Campingazin patruunasta, mutta ei se vieläkään loppunut. Kun palasilla oli kauniit paistopinnat kauttaaltaan, maustoin ne suolalla, pippurilla ja runsaalla pimentontupsauksella. Annoksessa lurittelimme vielä japanilaista majoneesia melkein tyhjästä purkista sen minkä huvitti. Lisänä aterialla oli 2 possunlihavarrasta/syöjä, salaatinlehtiä ja pari tosi kypsää tomaattia lohkoihin leikattuina. 

La Vueltaa katsoimme wifin kautta noin 50 viimeistä kilometriä. Edelleenkään Peter Selin ei ole äänessä, enkä ole saanut mistään selville miksei hän ole selostamassa. Toivon, että hän on lomalla, eikä lopettanut tai sairastanut.  Matti Heikkinen on kyllä pärjännyt oikein hyvin selostamisessa, ei siinä mitään moittimista. Etapin voitti Jesus Herrada ja kokonaiskilpailua johtaa yhä Sepp Küss, jatkan siis iloisena olemista. 

Nyt ei palele – Beaungencysta Amboiseen ja valmispaellaa

Vieläkään ei voi valitella, että palelisi. Aamulla oli jo yli 20 astetta lämmintä, kun heräilimme. Söimme nopsakkaasti aamiaisen ja keräsimme leirimme, niin näytti moni muukin tekevän. Laskujemme mukaan tänään on ollut aamusta asti tiistai. Meillä oli suunnitelma siirtyä Amboiseen ja sehän lähti parhaiten liikkeelle lähtemällä väärään suuntaan. Valmiiksi katsottuina oli jo useita pikkukaupunkien kirkkoja ja vähän isompiakin, oikein basilikaksi ja kuninkaan hautauspaikaksi mainittukin. Lämpötila kohosi iltapäivää kohden noin 33 asteeseen, se alkaa jo hieman pehmentää päätä. 

Ensimmäinen iso kirkko oli Cléry-Saint-Andrén kaupungissa, siellä oli se kuninkaan hautasarkofagi (en ole varma sanontaanko siitä sarkofageiksi muualla kuin Egyptissä. Saimme auton nätisti samalle kadulle parkkiin ja pääsimme kirkkoon sisällekin. 

Meung- niminen kaupunki kuulostaa enemmän aasialaiselta, mutta Loiren varressa sekin on. Siellä kävimme todella hienossa kirkossa myös ja linnassa, jonka nimi on Château de Meung-sur-Loire, elikkäs Loiren varren Meungin linna, ihan loogista. Linnaan oli pääsymaksua 12€/nokka ja saimme melkein kahdestamme kiertää linnan avoimet osat, ei tarvinut jonoissa jumittaa. 

Kirkko

Sitten linna

Sitten kävimme vähän kaupoissa, oli tarvetta ostaa vettä ja viledaa, korjaan mehua. Eräässä kaupassa osui silmiin valmispakkaus paellaa ja päätimme oitis, että sehän käy päivän espanjalaisesta kokkauksesta. On kuuma ja ruokahalu kateissa, joten muutaman euron annos merellistä paellaa oli paikallaan. Eikä se ollutkaan ollenkaan hassumpaa. Ihan kaikkea riisiä emme jaksaneet syödä, mutta sattumat, ravut, paistettu kala ja simpukat kyllä menivät. Piristimme annoksia tuoreella basilikassa ja limellä. 

La Vueltassa oli toisen jakson aloituspäivä, kisan ainoa henkilökohtainen aika-ajo. Täällä on kohtuuhyvin toimiva netti, joten saatoimme katsoa etapin loppuun. Ja pystyin kirjoittamaa postauksenkin mobiilidatasta murehtimatta. Kuvat täytyi siirtää omalla datalla eikä sekään käynyt ihan nopeasti. 

Aika-ajon nopein erittäin hyvällä suorituksella oli italialainen Filippo Ganna. Myös punaisessa paidassa ajanut Sepp Küss ajoi häneksi erittäin hyvin ja piti kuin pitikin punaisen johtajan paidan itsellään huomiseenkin. Primoz Roglic paranteli asemiaan eikä Jonas Vingegaardillakaan mene huonosti. Hyväksyn.