Lepopäivän nokkospizzaa

Långvikin asialliset vuokrapyörät

Eilen ajettiin Giro d'Italian yhdeksäs etappi, viimeinen ennen tämänpäiväistä lepopäivää. Alberto Contador sinnittelee sijoiltaan käyneen olkapäänsä kanssa johtopaikalla muutaman sekunnin turvin ja huomenna kisa taas jatkuu. En eilen saanut aikaan mitään italialaista ruokaa, luulen sen johtuneen aikaerorasituksesta, jonka kourissa olin blogaanimiitin jäljiltä. Hyvittääkseni laiskotteluni tein tänään teeman mukaista ruokaa, nimittäin pizzaa, vaikka olen tavallisesti pitänyt lepopäivän haasteestani yhtä matkaa pyöräilijöiden kanssa. Viitsin jopa hakea pantrysta leivinkiven uuniin kuumenemaan. 

Sauvajyvänen oli tehnyt viikonloppuna hyvältä kuulostavaa nokkospizzaa ja sattumalta Kammenpyörittäjä huomautti juuri pari päivää sitten, että nuoria nokkosia olisi nyt saatavilla, mikäli keksisin niille jotain keittiökäyttöä. Siispä kopioin ystäväni ohjeen melkein tarkalleen. Tosin heti pitää tunnustaa, että käytin vakiopohjaohjettani.

Nokkospizza (2 pientä)

• 1,5 dl lämmintä vettä
• 1/4 palaa hiivaa
• 200 g 00-vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 pientä sipulia 
• nokkosia
• sekalaisia juustokannikoita raastettuna
• pallo buffalomozzarellaa

Kiehauta huuhdellut nokkoset (minulla oli noin kolme kourallista nuoria, hentoja nokkosia) ja valuta niitä siivilässä hetken aikaa. Kun näpit kestävät, puristele nokkosista vettä pois niin paljon, kuin saat. Silppua nokkoset pieneksi silpuksi.

Liota hiiva lämpimään veteen ja sekoita muut aineet joukkoon ja vaivaa taikina joustavaksi palloksi. Anna sen kohota kaksinkertaiseksi. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se tulee. Jos käytät leivinkiveä, laita se uunipellille kuumenemaan yhtä matkaa uunin kanssa. 

Kaulitse taikina ohueksi, joko kaksi pientä pizzaa tai yksi isompi. Ripottele pohjalle ensin sekalaista juustoraastetta, sitten nokkossilppu ja ohuiksi renkaiksi leikattu sipuli. Murustele mozzarella pizzan pinnalle ja sirota loput juustoraasteet. Tämä on siis tomaattikastikkeeton pizza. Käytän vieläkin leivinpaperia, jonka avulla siirrän pizzan puulapion päällä leivinkivelle. 

Paista uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto saa kauniin värin ja pohja on kypsä. Pidimme tosi paljon nokkospizzasta, harmi vain että siitä tuli niin pieni. Olisi mennyt muutama pala lisääkin! Tällä kertaa pohjataikina onnistui minulta epätavallisen hyvin ja sain siitä leivinkiven päällä mukavasti paistunutta. Pojille tein tavanomaisemmat pizzat tomaattikastikkeella ja heidän lempparitäytteillään. Niistä ei jäänyt jostain syystä kuvallista materiaalia. 

Vaniljalla maustettu pihlajanmarjamarmeladi

Pihassamme on muutamia pienehköjä pihlajia, joissa marjasato vaihtelee vuosittain. Olimme eräänä syksynä aikeissa kokeilla valmistaa punaisista marjoista jotain, mutta tilhiparvi kävi ja puhdisti puun kertaheitolla. Nyt olimme nopeampia ja keräsimme marjat yhdestä pihlajasta. Etsiskelin ohjeita ja monissa tehtiin hilloa, mutta minua ei miellyttänyt ajatus kokonaisista marjoista tässä yhteydessä. Hesarin ruokasivuilta löytyi sitten marmeladiohje, jota kokeilimme. 

• 5 dl pihjalanmarjoja
• 4 dl vettä
• 3,5 dl hillosokeria
• 1 vaniljatanko

Puhdistimme poimimamme marjatertut poistaen roskat ja huonot marjat, niitä oli lähes joka tertussa muutamia. Huuhtelin marjat huolellisesti kylmässä vedessä ja kaadoin sitten marjat paksupohjaiseen kattilaan yhdessä veden kanssa. Keittelin marjoja kannen alla noin 20-25 minuuttia. Kaadoin marjat mehuineen tiheään lävikköön keräten tietysti mehun astiaan. Puristin lusikalla marjat rikki lävikön verkkoa vasten, mehuun tuli mukaan paksua marjaseosta. Huuhtelin kattilan ja kaadoin mehun takaisin kattilaan. Halkaisin pullean vaniljatangon ja raaputin siemenet veitsen tylsällä puolella irti. Kiehautin mehun uudelleen, lisäsin sinne vaniljansiemenet ja halkaistun tangon. Sekoitin hillosokerin mukaan vispilällä ja annoin sitten seoksen kiehua 10 minuuttia. Ongin vaniljatangon seoksesta ja kaadoin tumman oranssiin vivahtavan, vielä juoksevan seoksen huolella puhdistettuun purkkiin. Kun purkki oli säällisesti jäähtynyt, siirsin sen jääkaappiin, jotta marmeladi jähmettyisi loppuun. Marmeladia tuli noin 3 dl purkki ihan täyteen ja pieni koemaistoastiallinen, josta näkisi hyytyykö marmeladi kunnolla. Jo kattilan sekoittamisessa käyttämästäni nuolijasta tehty nuolaisu ennen tiskaamista toi mieleen heti kettukarkit, vaikka puhuinkin Kammenpyörittäjälle marianneista. Onneksi hän tietää, mitä tarkoitan, kun puhun puuta heinää. Tämä marmeladi sopisi varmasti manchego-juuston kaveriksi tai paahtoleivälle.

Koivumahlaa

Nyt on se aika vuodesta, että koivumahla virtaa. Kammenpyörittäjä viritti meille uuden mahlakoivun, viimevuotinen puu kaatui toukokuussa kasvihuoneen tieltä. Hän porasi varjoisassa paikassa olevan koivun runkoon noin viisi senttiä syvän reiän, johon hän työnsi muoviletkun pään. Puun juurelle hän asetti tiilien päälle muovisankon, jonka kannen tehdyn reiän kautta muoviletku meni ämpäriin. Ämpärissä puolestaan on huolellisesti pesty muovinen pakastuspullo, jonne letkunpää lopulta menee. Mahlaa tulee nyt hyvää vauhtia, noin kolmisen litraa vuorokaudessa, joten pulloja täytyy käydä vaihtamassa aika usein. 

Olemme käyttäneet koivumahlaa samantien janojuomana ja pakastaneet sitä kesän hellepäivien edullisien viinien laimentamiseen. Mukava kesäinen juoma on  kuiva valkoviini jääkylmällä mahlalla lantrattuna. Viinientusiastikot voivat pistää tässä kohtaa silmät ja korvat kiinni ja ajatella muita asioita.  Mahla pitää kylmentää samantien, nyt sää on hyvä sen keräämiseen, sillä viileä ilma ja varjoinen paikka suojaa juomaa pilaantumiselta siihen asti, kun pullo käydään vaihtamassa.

Crème brûlée mesiangervolla maustettuna

Huomatkaa, olen oppinut jotain! Nimittäin tekemään noita väkäsiä kirjaimien päälle! Tänä kesänä  keräsimme ensimmäistä kertaa mesiangervon kukintoja kuivumaan. Sillä Sipuli-blogin crème brûlée vuoden takaa kuulosti jo silloin kiinnostavalta ja on ollut mielessäni kokeiltavien listalla siitä asti. Tämän viikon  lauantaina oli kokeilun paikka, brûlée päätti päivällisemme maistuvasti.  Tein edelleen seoksen kattilassa Nigellan tapaan, mutta lisäsin pari teelusikallista kuivattua mesiangervoa. Mittasin tällä kertaa kastikkeen lämpötilaa ja kun se lähestyi 82 astetta, oli paksuus sopiva, eipä tarvinnut pelätä, ettei hyytyisi. Ulos peiteltynä jäähtymään nostetut annokset hyytyivät puolessa tunnissa. En kertonut koko ruokaseurueelle etukäteen mesiangervosta, parin ensimmäisen lusikallisen jälkeen sain kysyviä, mutta hyväksyviä katseita. Olen iloinen, että mesiangervoa on runsaasti kuivattuna, kokeilen sitä varmasti uudelleen. 

Karpaloperjantai

Tänä syksynä kotimme lähellä olevalla suolla (koordinaatit salaisia) on todella paljon karpaloita, noita soidemme pikku vitamiinipommeja. Kammenpyörittäjä keräsi jo eilen pienen ämpärillisen marjoja, mutta sanoi niitä jääneen vielä runsaasti. Niinpä tämä aamuna myös taloutemme sohvavastaava ryhdistäytyi, nousi polkupyörän selkään ja pyöräili vaativan 10 minuutin matkan suon reunaan. Kaunis, aurinkoinen sää ja sopivan pieni ämpäri siivittivät minutkin poimimaan innokkaasti karpaloita, joita oli tosiaan aivan tolkuttoman paljon. Aiemmat kokemukseni karpaloiden poimimisesta ovat olleet sen kaltaisia, että yksi marja siellä ja toinen täällä, mutta nyt oli toisin. Suo oli paikoin melkoisen kostea, sen sain kokea myös ihan rähmälläni, sillä unohduin liian pitkäksi aikaa sijoilleni ja kaunis punainen kumpparini imeytyi suohon, jolloin seuraava askel jäikin haaveeksi ja otin kontaktia ainakin muutamaan eri sammallaatuun. Kiitos nykyisten ulkoiluvaatemateriaalien, ei muuta kuin rivakka suoveden kiertäminen pois polvista ja jatkamaan poimimista! Saimme parissa tunnissa viitisen litraa karpaloita, kylmät varpaat ja punaiset posket. 

Kotona oli ohjelmassa tietysti marjojen puhdistamista, joka ei ollutkaan kovin työlästä, suolta poimittujen karpaloiden seassa oli vain vähän kuivia heinänkorsia. Kammenpyörittäjä kehitti pikaisen iltapäivälämmikkeen, jonka nimesimme suoshotiksi. Pari lusikallista marjoja survottiin soseeksi. Lusikallinen sosetta, jääpala ja pikku tömpsy vodkaa talouden pienimpään lasiin, pinnalle muutama ehjä marja. Kylläpä puistatti (hyvällä tapaa) ja lämmitti. 

Suurin osa karpaloista päätyi sellaisenaan pakastimeen, mutta puolisen litraa meni tämän päivän jälkiruokaan, karpalokiisseliin. Laitoin puoli litraa marjoja ja litran vettä kattilaan ja annoin kiehua hetken aikaa, karpalot poksahtelevat iloisesti kuumetessaan, joten kansi ja varovaisuus oli paikallaan, kuuma karpalotirskaus ei tehnyt kauhakädelle hyvää eikä ollut niin kiva siivota liedeltäkään. Jätin kiehahtaneen kiisselipohjan kattilaan hautumaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana lopun suosaaliin puhdistaminen jatkui. Siivilöin marjojen kuoret pois liemestä ja painelin marjamössöä varovasti kauhalla, varoen niitä marjoja, jotka vielä eivät olleet poksahtaneet. Kaadoin siivilöidyn karpaloliemen takaisin puhtaaseen kattilaan ja kuumensin sen uudelleen, lisäsin mukaan ruokosokeria sen verran, että liemen kirpeäys taittui ja maku oli sopivan makea. Sekoitin noin 5 ruokalusikallista perunajauhoa tilkkaan vettä ja kaadoin suurusteen ohuena nauhana mehuliemeen ja nostin sen vispilällä kevyesti sekoittaen pulpahtamaan kerran tai kaksi, jolloin kiisseli sakeni. Kaadoin kiisselin kulhoon jäähtymään ja nautimme sen iltaisena jälkiruokana kermavaahtolusikallisen kanssa. 

Päivällisellä meillä oli toinen erä ravioli vs minä. Sen lopputuloksesta tuonnempana.