sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Keskinkertaaseen pyrittiin, mutta priimaa tuppas tulemaan! Blogimiitti Pohjanmaalla

Nyt voimme kyllä sanoa olevamme sekä väsyneitä että onnellisia, kun blogimiitti on käyty ja kotiin palattu. Kotimatkalla soi Rehupiikles, mutta eilen illalla Som' muv' velii soi kyllä kauniimmin. En ole aiemminkaan lähtenyt blogmiitistä nälkäisenä, mutta nyt lähdin vielä seuraavana aamuna kylläisenä kotimatkallekin. Meitä kokoontui Kaikki äitini reseptit-Nannan luokse kesäisenä iltana melkoinen joukko väkeä. Hetkinen (lue: ainakin tunti) meni, että sain selvitettyä päässäni, kuka on kuka ja vielä vähän pitempään, että sain selitettyä Kammenpyörittäjälle, kuka mihinkin blogiin liitetään. Paikalla oli edustusta blogeista

Eilen ei tosiaankaan ollut kyse lastenkutsuista. Tiedättehän ne, joitten kutsussa on jo tarkkaan määritelty, mihin aikaan vieraiden viimeistään pitäisi lähteä kotiin ja jos eivät älyä, äiti tulee hakemaan? Ainakaan meidän äitiä ei näkynyt ovella. Eikä muidenkaan. Voi sitä ruoanlaittoa, viininkaatoa, naurua, juttelua, laulua, tanskankieltä ja nerokasta lähes simultaanitulkkausta! Oli mahtava tutustua isoon määrään uusia ihmisiä ja syödä napansa niin täyteen kuin vain ikinä jaksoi. Hyvien juhlien merkki on mielestäni se, että illan aikana tulee kyyneleet silmiin niin naurusta kuin liikutuksestakin ja se toteutui eilen!

Suurkiitos emännälle ja isännälle upeasta illasta, kiitos kaikille kanssabloggaajille ja heidän mukaansa uskaltautuneille sijaiskärsijöille! Seuraavassa muutamia kuvia illan herkuista ja tunnelmista. Söimme paljon muutakin, mutta kamera unohtui ruokavatien äärellä jossain vaiheessa iltaa.

melkein valmista







lauantai 29. kesäkuuta 2013

Viemisiä Pohjanmaalle, pienet mansikkaiset teekakut


Minun oli todella vaikea päättää, mitä tekisin blogimiittiin viemisiksi. Lopulta päädyin jälkiruokaosastoon ja pieniin teekakkuihin, jollaisten kuvan ja ohjeen talletin aikoja sitten foodgawkerin suosikkeihini. Niitä oli tehty Travelling Foodies-blogissa. Ostin keväällä Saksasta silikonimuotin tähän tarkoitukseen, mutten tietenkään ollut tullut sitä kokeilleeksi. Olin eilen aamulla niin järkevä, että luin ainesosaluettelon ennen kauppaan menoa, mikä olikin tarpeen, sillä en ole koskaan aikaisemmin ostanut marsipaania, sitä olisi ollut turha etsiskellä kätköistäni. 

Siihenpä se järkevyys sitten loppuikin. En lukenut valmistusohjetta ollenkaan ja eilen iltapäivällä, kun aloitin leipomispuuhia, meinasin lannistua. Niin paljon vatkaamista, kuumentamista ja jäähdyttämistä, tarkkoja mittoja ja tajusin joutuvani paistamaan leivonnaiset useassa erässä, koska minulla oli vain yksi muotti. Piti oikein istua ja lukea ohje moneen kertaan. En kuitenkaan lannistunut, vaan keräsin erinäisen määrän tarvikkeita ulos grillin sivupöydille. Sinne tuli mm. keittiövaaka, anturillinen lämpömittari, sähkövatkain, sauvasekoitin, sekä paljon kuppeja ja kattiloita. Kammenpyörittäjä oli avulias kölvini, joka kantoi takaisin päin sotkemiani astioita ja kuumensi minulle vesihaudetta varten kattiloita. 

Minun piti puolitoistakertaistaa ohje ja tein siitä oikein paperille listan. Joskus on käynyt niin hassusti, että tuplatessani ohjeita olenkin puolittanut jonkun ainesosan tai muuten sössinyt määrien kanssa. Tässä ohjeessa kaikki mitat olivat grammoina, joista nykyisin tykkään kaikessa ruoanlaitossa. Teekakkujen  (24 kpl) taikinaan tuli:
  • 285 g valkoista marsipaania
  • 340 g kananmunaa (6 keskikokoista, oikeasti mittasin ne!)
  • 45 g vehnäjauhoja
  • 165 g tummaa leivontasuklaata
  • 80 g suolatonta voita
  • 8 g leivinjauhetta
Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja viritin vesihaudepadan tulelle odottamaan. Pilkoin marsipaanin isoon lasikulhoon, joka kestäisi vesihaudetta. Vatkasin kananmunat kevyesti ja sekoitin ne parissa erässä marsipaaniin. Tottelin lähdebloggaajan neuvoa tehdä tämä alku käsin, vaikka ihan vähän vistotti. En tiedä miksi. Kun marsipaani ja kananmuna eivät olleet enää ihan toisilleen vieraita, otin hätiin sähkövatkaimen ja vatkasin seosta muutamia minuutteja. Aika pian marsipaani liukeni kanamunaan melkein kokonaan, muutamia pieniä paakkuja oli enää nähtävillä. Nostin kulhon vesipadan päälle ja sekoitin seosta vispilällä mitaten samalla lämpömittarin anturilla sen lämpötilaa. Kuumensin vellin 50 asteeseen ja nostin kulhon pois padan päältä. Otin taas sähkövatkaimen avukseni ja vatkasin lämmintä seosta noin 6-8 minuuttia, kunnes oli aika sakeaa ja ilmavaa, hennon vaaleankeltaista. Siivilöin mukaan jauhot ja leivinjauheen. 

Samaan aikaan pienemmän kattilan päällä pienessä lasikulhossa oli sulamassa suklaa ja voi, joita sekoittelin silloin tällöin. Kun suklaa ja voi olivat aivan sulaneet, nostin ne pois lämpimästä ja sekoitin niihin ensin kauhallisen vaaleaa taikinaa, joka hieman muutti suklaan väriä vaaleammaksi. Ilmeisesti tällä on tarkoitus helpottaa seosten yhdistämistä ja estää juoksettumista. Sekoitin sitten tämän suklaaseoksen marsipaanitaikinaan ja kääntelin taikinan tasaiseksi nuolijalla. Kaavin taikinan pursotinpussiin ja turautin kakkumuottini kahdeksaan koloseen taikinaa noin 4/5 kolosen tilavuudesta. Roiskin myös melko juoksevaa taikinaa sinne tänne. Paistoin kakkuja noin 30 minuuttia 160 asteen lämmössä. Ohjeessa neuvottiin, että kakkujen pitää saada rauhassa jäähtyä muotissa ennen kumoamista, mutta minua huoletti miten taikinan käy pursotinpussissa ja halusin päästä pian paistamaan seuraavaa erää. Niinpä aloin melko pian sörkkiä kakkuja, vaikka Kammenpyörittäjä koitti kiellellä minua. Sain kuitenkin kakut melko nätisti pois vuoasta ja pääsin pesemään sen seuraavaa paistoerää varten. Taikina ei ollut moksiskaan odottamisesta, mikä oli suuri helpotus. 



Taikinahommien ohessa valmistin täytteeksi tulevan hillon. Kaupassa ei ollut vielä kotimaisia vadelmia, joten päädyin tekemään hillon mansikoista. Hilloon tuli:
  • 250 g mansikoita
  • 300 g sokeria (ihan totta!)
  • 1 sitruunan mehu ja siemenet
Pilkoin mansikat muutamiin paloihin ja keräsin ne pieneen kulhoon, kaadoin päälle sokerin ja sekoittelin. Sokeria tuntui olevan aivan hurjasti. Sekoittelin aika ajoin mansikka-sokeriseosta ja se muuttuikin melko pian kirkkaanpunaiseksi alkuhilloksi. Kun kaikki muut haudekuumentamiset oli tehty, nostin mansikkasokerin vesihauteeseen ja aloin lämmittää sitä. Nyt tavoittelin 65 asteen lämpöä, sekoitin koko ajan ja mittasin lämpötilaa. Seos alkoi saeta jonkun verran ja kun lämpötila oli saavutettu, otin kulhon pois kattilan päältä. Puristin mukaan sitruunamehun ja ripottelin muutamat siemenet mukaan. Juuri tässä sitruunassa oli vain vähän siemeniä, yleensä niitä on ihan liikaa, kun niitä ei halua ruokaansa. Siemenissä on ilmeisesti hyydyttävää pektiiniä. Hillo sakeni aika kivasti ja kun se viileni, surautin sen bamixilla melkoisen tasaiseksi, otettuani ensin sitruunan siemenet pois. Laitoin hillon jääkaappiin jatkamaan tanakoitumistaan. 


Sitten seurasi paljon erilaisia tiskaustoimia ja raivausta, oli sen verran monivaiheinen leivontaoperaatio. Illempana täytin kaksi näistä pienistä teekakuista äkkimakealla mansikkahillollani, viipaloin hillon päälle pienen mansikan ja tökkäsin hilloon minikokoisen mintunlehden. Esikoinen toimi koemaistajana ja vakuutti, ettei näitä leivonnaisia mitenkään voi viedä minnekään ihmisten ilmoille, mutta hän  voi kyllä uhrautua ja syödä ne pois, etten turhaan nolaa itseäni blogimiitissä. 

Tänään alkavaan sadanteen Tour de Franceen pääsemme mukaan vasta huomenna palattuamme Pohjanmaalta kotiin. Emme nimittäin kehtaa pyytää päästä katsomaan telkkaria kesken blogimiitin. Tämä postaus tulee ajastettuna, sillä emme kehtaa myöskään pyytää päästä nettiin kesken kekkereiden, niin hienoja ihmisiä me olemme. 

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kätevä emäntä

taikinahommia
Olemme viettäneet päivän pihalla, tein kaikki taikinahommat (huomista blogimiittiä varten) ulkona, pakastimme mansikoita, Kammenpyörittäjä loimutti lohta päivälliseksi ja kaikki yhdessä huidoimme paarmoja syödessämme. Pyykkikone lauloi iloisesti ja olimme juuri päässeet kehumasta, miten tyytyväisiä olemme uusiin koneisiimmme, kun menin avaamaan viimeistä koneellista. Kätevänä emäntänä olin pessyt hyvin palvelleet untuvatyynymme, joista toinen oli hajonnut koneeseen. Koko rumpu oli täynnä todella puhtaita untuvia. Siinäpä olikin aikamoinen putsausoperaatio, mutta ilmeisesti mikään ei mennyt tukkoon, eikä kone hajonnut. Arvatenkaan en ruvennut kuivaamaan ehjänä säilynyttä, samanikäistä tyynyä. Jonain toisena päivänä olisi harmittanut, mutta ei tänään!

Joko sinulla on uusinta uutta, avotyyny?

torstai 27. kesäkuuta 2013

Nolla päivää lomaan, kaksi päivää Tourin alkuun ja blogimiittiin!


Kun pomo tekee virheen, siitä on yleensä paljon sanottavaa, joka ei ole välttämättä ole positiivissävytteistä. Saattaa olla, että selän takana jupistaan tai näytetään nyrpeää naamaa useiden päivien ajan. Nyt kävi kuitenkin sellainen moka, että emme valita. Meillä piti olla työvuorolistassa kaksi viikkoa lomaa alkaen ensi maanantaista, mutta lapsuksen johdosta lomaviikkoja onkin kolme. Pikainen laskutoimitus lomalaarilla antoi ymmärtää, että lomapäivät riittävät viime vuonna vuorotteluvapailleen Kammenpyörittäjänkin osalta, joten emme pistäneet oikaisupyyntöä menemään. Nyt meillä onkin mukavasti enemmän aikaa kesäisiin puuhiin ja tänään oli melkoisen iloista lähteä viimeisestä työvuorosta kotiin lomatunnelmissa!

Tiedossa on matkailua kesäisessä Suomessa ja ennen kaikkea Tour de Francen seuraamista. Olemme vapaalla koko kisan ajan, joten  emme salli itsellemme kovin montaa hutipäivää blogin ranskalaisen ruokahaasteen suhteen. Ensimmäinen ehkä tulee kyllä heti alkajaispäivänä lauantaina, sillä olemme silloin blogimiitissä Pohjanmaan sydämessä. Kammenpyörittäjä ei ole vielä osannut päättää minkä väriset trikoot ottaisi mukaan, sillä painimaan siellä todennäköisesti kuitenkin joutuu ja minä mietin pääni puhki, mitä ruokaviemisiä tekisin. 


Tour de France alkaa tänä vuonna, kun on kisan alkamisen 110-vuotisjuhla ja 100. kisa, ensimmäistä kertaa koskaan Korsikalta. Siellähän kävivät jo aikoja sitten tutut ystävämmekin. Minun suosikkilistani on vielä täysin jäsentymätön, sillä ilmeisen Alberto Contadorin fanittamisen lisäksi olen nykyisin kiinnostunut Chris Froomen menestyksestä. Tänään myöhemmin illalla katsomme Eurosportilta joukkueiden esittelyitä päästäksemme tunnelmaan.

Ruokaakin on tehty, lähinnä nopeita grillauksia niin töissä kuin kotonakin, mutta ei niistä ole kuvan palaa eikä muuta mielikuvaa, kuin että vatsa on täyttynyt. 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Merkkiuskolliset ja musta lammas

Mikä ei kuulu joukkoon?
Ystäväjuhannus jatkuu ja vaikkei tänään olekaan ollut ihan niin lämmin ja kaunis sää kuin eilen, ei meiltä ole puuha loppunut, eikä sen puoleen syöminenkään. On heitetty tikkaa, syöty pihvejä ja tiskattu, pelattu trivial pursuitia ja abalonea, syöty tortilloja ja tiskattu, soudettu ja melottu, saunottu ja lätkitty korttia. Vielä pitäisi kerran tiskata, mutta ehkä sitten aamulla.

Roolimallit tästä!

Päivän kuluessa on kuulunut useampia kertoja lähes soraääniksi luokiteltavia huudahduksia; "Onko tää mun, vai kenen tää on?" ja "Missä mun on, jos tää on sun?" 


Kammenpyörittäjän puhelin ei kuulu joukkoon, häntä piti ankarasti painostaa, että hän kiikutti luurinsa pinoon. Asia pitänee korjata piakkoin, kun hänen synttärinsä ilmiintyy.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kun mitään ei puutu!


Meillä ei ole kesämökkiä, eikä välttämättä koskaan tule olemaankaan. Olemme kuitenkin onnekkaita, sillä saamme toisinaan kutsun ystäviemme mökille, näin juuri tänä juhannuksena. Iloksemme teinitkin halusivat mukaan, jolloin äitienkään ei tarvitse olla huolissaan nuorison juhannuksenvietosta. Edellisestä vierailustamme oli vierähtänyt aika monta vuotta, joten olin kaupassa aika ihmeissäni tarvittavien ruokatavaroiden määrästä. Edellisellä kerralla mukana oli viisi lasta, nyt viisi teiniä, joista osa on jo täysi-ikäisiä. Ilmeisesti ostaminen onnistui kuitenkin kutakuinkin hyvin, ruokaa on ollut ainakin riittävästi!


Tänään Suomen kesä on näyttänyt parhaat puolensa, Päijänne väikkyy vienossa tuulessa, lämpöä on parisenkymmentä astetta, hyttysiä on niin vähän, ettei viitsi edes mainita. Naapurustossa ollaan samanlaisissa puuhissa, soutelijoita ja melojia riittää ja grillit savuavat useammallakin tontilla. Meitä hemmoteltiin iltapäiväisellä herkkuaterialla, savustimeen ladottiin parikymmentä pientä siikaa. Ne maistuivat uusien perunoiden kanssa aivan taivaallisilta. Nyt pitää vetää hetki henkeä, että jaksamme syödä lisää.

perunoiden pesua


pulsaattorikoneen uusi elämä savustimena
mitä muuta voisi olla vailla?


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Yrttien kulta-aikaa


Tähän aikaan vuodesta ruoanlaitossa on se mukava puoli, että melkein ruoan kuin ruoan valmistamisen voi aloittaa sillä, että sonnustautuu tonttikenkiin (lue:feikkicrocsit) ja menee napsimaan yrttejä kasvihuoneesta ja pihan istutuslaatikoista, joita meillä kutsutaan nimellä kulatunga. Minun täytyy vielä  kauniisti pyytää Kammenpyörittäjää kumartelemaan yrttien puoleen, sillä selkäni ei anna niin paljon myöten, että ketterästi kyykistelisin. 

Päivälliseksi meillä on tänään samanlaisia köftejä, kuin pari vuotta sitten postaamani. Laitoin nyt yrttejä  taikinaan vieläkin reippaammalla kädellä, eikä niitä vieläkään tullut liikaa, paistoin pienen koemaistopalan. Lisukkeiksi grillaamme halloumia, (meidän pöydässämme turkkilaiset ja kreikkalaiset ruoat ovat sulassa sovussa), tomaatteja, sipuleita ja sieniä samaan tapaan kuin eilenkin. Vielä ne eivät pursu korvista. 

Eilen teimme ensimmäiset erät yrttisuolaa kuivumaan. Keräsimme yleiskoneen kulhoon kunnon nipun lipstikkaa ja kaadoimme päälle noin 2-3 dl karkeaa merisuolaa. Kuulosuojaimet olisivat olleet paikallaan, kun leikkuuterä teki parhaansa ja teki seoksesta kosteaa vihreää purua. Levitimme lipstikkasuolan tarjottimelle talouspaperiarkin päälle ohueksi kerrokseksi. Siinä suola saa kuivua useamman päivän ennen purkitusta. Viime kesäisistä yrttisuolalaaduista juuri lipstikkainen meni ensimmäisenä loppuun, joten aiomme tehdä sitä vielä monta erää. Teimme eilen kuivumaan myös ruohosipulisuolaa, joka oli juuri ja juuri riittävän kuivaa levitettäväksi tarjottimelle. Kevätsipulin vihreissä varsissa oli niin paljon kosteutta, että sipulisuolastani tuli aivan vellimäistä tahnaa. Levitimme sen kuitenkin leivinpaperiarkin päälle ohueksi levyksi ja tänä aamuna se oli jo huomattavasti kuivunut. Sitä saattoi palastella voiveitsellä ja päivän kuluessa sekin on saanut murumaisen olomuodon muitten yrttisuolalaatujen tapaan. Se saa varmaankin kuitenkin kuivua muutaman päivän pitempään. Yrttisuolassa oli heti murskaamisen jälkeen aivan huumaava tuoksu, nyt se on jo laantunut tunnistettavaksi, mutta miedommaksi. 


Viime kesänä hankin uuden pyöräilykypärän ja vanha Bell sai uuden elämän laventeliruukkuna. Tänä vuonna siinä asustaa äitienpäiväruusu.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Nyt taas kulkee!

selkäjumppaa

Taisin selvitä säikähdyksellä, noidannuoli tai mikä olikaan, päästi minut pälkähästä ja tänään olen voinut tehdä jo vaikka mitä. Lattialle pudonneet esineet pitää vielä potkia seinustalle, mistä ne saa noukittua, mutta muuten on loistava olo. Ei se mitään, että puukon tuikkaus tuntuu selässä vielä ajoittain ja yskäisy on ihan no no aivastuksesta puhumattakaan. En joutunut vuoteen omaksi pitkäksi aikaa, eikä kesä ole piloilla!

Oli mukava laittaa ruokaa muutaman päivän tauon jälkeen ja raaka-aineena oli Kammenpyörittäjän lähitorilla piipahtaneesta lihanmyyntiautosta ostama lammaspalanen. Saimme tiedon auton reitistä ruokapiirin kautta ja vaikka minä olin siinä vaiheessa totaalisesti poissa pelistä, Kammenpyörittäjä kävi ostamassa muutama lammanpalasen. Laitoimme niistä kaksi pakastimeen ja yhden nollalaatikkon ja tänään ulkofilepala päätyi grilliin. Tein lihapalalle yrttisen maustatahnan, johon tuli:
  • rosmariinia
  • timjamia
  • ruohosipulia
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
Silppusin yrtit ja valkosipulin ja sekoitin ne suolan, pippurin ja öljyn kanssa tahnaksi, jossa pyörittelin lihapalan. Se sai maustua noin tunnin verran, jona aikana valmistelimme kasvikset ja teimme muutaman setin yrttisuolaa kuivumaan, niistä tuonnempana. Kuumensin kaasugrillin parilan melko hothotiksi ja tökkäsin lämpömittarin anturin lihapalan keskelle. Asetin tavoitelämpötilaksi 55 astetta. Grillasin lihapalaa molemmilta puolilta välillä käännellen ja odottelin äänimerkkiä kertomaan, milloin tavoitelämpötila olisi saavutettu. Onneksi menin muutenkin grillin liepeille sopivassa kohtaa, sillä olin unohtanut asettaa hälytyksen päälle, uusi mittari, uudet nappulat. Hyvällä tuurilla liha ei ehtinyt liian kypsäksi. Otin anturin pois ja käärin lihan kaksinkertaiseen folioon siksi aikaa, kun grillasin kasvikset. Meillä oli lisäkkeinä grillattuja tomaattiviipaleita, sipuleita, juustonokareella aateloituja herkkusieniä, kesäkurpitsakiekkoja ja salaattia. Liha oli juuri parahultaisen kypsää, vienosti punertavaa ja pinta rapsakan yrttistä. Tykkäsimme!


Tässä kuva on luimupupulle siitä minun rellostani, sillä tekisi mieli päästä ajamaan, kunhan selkä on jumpattu ensimmäisen kuvan vinkeillä kuntoon!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä, hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin
Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Hoisin sika metsään!


Kokit ja potit-blogin Hannele oli tehnyt itämaisia kanavartaita, joista Soppaa ja silmukoita-blogin Marja innostui ja muunsi ohjeen koskemaan possuvartaita. Minä puolestani innostuin Marjan possuvartaista ja kopioin ne tänään sadekuurojen välissä ja kun ruoka oli valmis, taivas oli kirkastunut sen verran, että saatoimme syödä ulkona. Jossain kohtaa ruoanvalmistusta onnistuin niksauttamaan selkäni niin, että nyt haukon henkeäni ja kurottelen erittäin varovaisesti minnekään päin. Toivon, ettei tästä tule pitkällistä ja tuskallista. Ruoka sen sijaan ei ollut tuskallinen kokemus, vaan kyseinen lihan marinadi oli aivan verrattoman hyvää ja tulen kokeilemaan sitä ainakin kanan ja lampaan kanssa. Kahta possun sisäfilettä varten tein marinadia (pienin muunnoksin) seuraavista aineksista:
  • 1 dl hoisinkastiketta
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl seesamöljyä
  • 1 rkl konjakkia
  • puolikkaan limetin mehu (olisi voinut olla se toinenkin puolikas)
  • 2 valkosipulin kynttä pieneksi hakkeloituna
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 1 tl kiinalaista viisimaustetta
  • 1 tl chilihiutaleita
  • seesaminsiemeniä paistovaiheessa
Mittasin isohkoon kulhoon (minä mitään mitannut, kunhan lorauttelin) kaikki marinadin ainekset seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Sekoitin ja kaadoin puolet marinadista toiseen astiaan grillausvaihetta varten. Leikkelin possun fileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja pyörittelin palat marinadissa, johon ne saivat jäädä maustumaan noin tunniksi, useampikaan ei varmaankaan tekisi pahaa. 

Pujottelin lihapalat vartaisiin, joita tuli 8 kappaletta, kuhunkin riitti noin 8 palasta. Kuumensin grillin oikein kuumaksi ja asettelin vartaat pariloille. Paistoin vartaita noin 15-20 minuuttia sutikoiden marinadia pintaan ja ripotellen pinnalle seeseminsiemeniä. Possunliha hoisinmarinadilla oli aivan erityisen maistuvaa, pidimme kaikki vartaista yhdessä kesän ensimmäisten kotimaisten perunoiden (jotka itsessään olivat hieman pettymys) ja salaatin kanssa. Kiitän Hannelea ja Marjaa mainiosta marinadiohjeesta ja menen huomenissa ostamaan lisää hoisinia. 

huomennakin jytisee





tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nopeat Koskenlaskija-herkut iltapalalle tai brunssipöytään


Edit: kaupallinen yhteistyö, Valio

Campasimpukka osallistuu Blogiringin kautta yhdentoista muun blogin kanssa Valion Koskenlaskija-kilpailuun. Aikani on ollut harvinaisen kortilla viime viikot. Onneksi teemaan  liittyi niin nopeus, kuin helppouskin ja se, että tuotteet olisivat kätevästi ostettavissa lähikaupasta. Hellepäivä ei innostanutkaan viihtymään lieden ääressä yhtään liian pitkään, joten pyöräytin muutaman pikaisen palasen, jossa hyödynsin Koskenlaskija-juustoa, jonka makuna on sipuli-ruohosipuli. Minulla ja sulatejuustolla on ollut vuosia verraten etäiset välit, mutta nyt meillä oli oiva tilaisuus tutustua hieman paremmin.

Lehtitaikinalevyt ovat näppäriä käyttää muulloinkin kuin joulun aikaan. Minulla onkin yleensä paketti tai kaksi valmiita levyjä pakastimessa, niin nytkin. Tuumin, että pienet muffinivuoassa paistettavat juustotäytteiset minipiirakat voisivat olla hyviä. 12 minipiirakkaa valmistui näistä aineksista:
  • 6 pientä lehtitaikinalevyä
  • puoli pakettia (125 g) Koskenlaskija-sipuli-ruohosipulijuustoa
  • noin 1,5 dl turkkilaista jogurttia
  • 12 viipaletta poroleikkelettä
  • punaista pestoa
  • ruohosipulia
  • persiljaa
  • basilikaa
  • pippuria
Otin taikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle ja kuumensin uunin 225 asteeseen. Notkistin sulatejuuston vatkaamalla sen yhdessä turkkilaisen jogurtin kanssa tasaiseksi massaksi. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt pitkittäin kahteen suikaleeseen. Sivelin suikaleille ensin pestoa ja sen päälle Koskenlaskija-massaa. Juuston päälle sijoittelin puolikkaiksi leikattuja leikkeleviipaleita ja ruohosipulisilppua, persiljaa ja basilikaa sekä ripauksen pippuria. Käärin suikaleen rullaksi ja nostin rullan muffinivuoan koloseen. Paistoin minipiirakoita noin 15 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet kauniin paistopinnan ja olivat ilmavia ja kypsiä. Nostin ne varovasti vuoasta leivinpaperin päälle jäähtymään. Minipiirakat voi hyvin tehdä paistamista vaille valmiiksi vuokaansa ja jättää jääkaappiin odottamaan iltaa.

Kaksi taikinalevyä oli jäämässä ylitse, joten samoilla uuninlämmöillä paistoin niistä grissinin tapaisia tikkuja. Leikkasin taikinapyörällä taikinalevyt neljään pitkittäiseen suikaleeseen ja sivelin niiden pinnat Koskenlaskija-juustomassalla. Ripottelin päälle nigellansiemeniä ja kiersin suikaleet muutamaan kertaan kierteelle. Paistoin tikkuja noin 15 minuuttia ja olin syödä ne kaikki, ennen kuin maltoin ottaa kuvaakaan. Juusto maistui mukavasti lehtevissä tikuissa. Sopisivat varmaankin hyvin keittojen kaveriksi. 


Koska juustomassaa oli edelleen vähän jäljellä, sommittelin vielä vaikkapa koululaisen kesäpäivään sopivan välipalan, joka myöskään ei ole jääkaapissa säilyttämisestä moksiskaan. Auringonkukkaleipäviipale sai ylleen poroleikkeleeseen käärittyjä minitomaatteja, lusikallisia Koskenlaskija-juustomassaa, yrttejä ja viereensä salaattia. Leipä vain mehevöityi jääkaapissa ja juusto sopi erinomaisesti yhteen poron kanssa.




Äänestäneiden kesken arvotaan punainen Lotus savuttamaton hiiligrilli (arvo 179 €). Äänestysaikaa on tästä päivästä 7.7. asti ja voittaja julkaistaan 8.7. Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä mielestäsi reseptiä!



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Chocolate Pot de Crème

puuhapaketti saapunut

Onpa viikko mennyt äkkiä ja kotinurkilla viihtyen. Vapaapäivät ovat maistuneet mainiolta ja ruokapuoli on ollut erittäin teemavapaata ja epämuodollista. Kakkukiintiö lienee täynnä pitemmäksi aikaa, mutta jälkiruokahammasta silti ihan vähän kolotti ja etsin aamulla ohjeen, joka olisi ranskalainen Critérium du Dauphinéen viimeisen etapin kunniaksi. Chris Froome  voitti kokonaiskilpailun ja tuumimme Kammenpyörittäjän kanssa, että Alberto Contadorin on syytä treenata, mikäli mielii voittaa Froomen Tourissa.

Otin mallia Heather's French Press-blogista, jossa oli helmikuussa tehty suklaista jälkiruokaa, chocolate pot de cremèä. Pannacottaa tehdessäni minua hieman vistottaa liivate, joten tämä ranskalainen herkku ilman possuhyydykettä on enemmän mieleeni. Viiteen annokseen meni:
  • 170 g tummaa suklaata (70%)
  • 2,4 dl kermaa
  • 2,4 dl täysmaitoa
  • 0,8 dl sokeria
  • 2 keltuaista
Kuumensin kermaa ja maitoa kattilassa, kunnes neste alkoi muodostaa kuplia kattilan reunoille. Olin pilkkonut suklaan lasikulhoon odottamaan. Samoin olin vatkannut sokerin ja keltuaiset sekaisin. Kun kermamaito oli kuumaa, kaadoin seoksen suklaapalojen päälle ja hämmentelin seosta nuolijalla, jotta suklaa sulaisi kokonaan. Sekoitin sokeri-keltuaismassan suklaakermaan ja kaadoin koko sopan takaisin nopsasti pesemääni kattilaan. Kuumensin seosta muutamia minuutteja puulusikalla sekoitellen, kunnes kastike sakeni. Testi riittävästä sakeudesta on helppo tehdä siten, että pyyhkäisee puulusikan selkäpuolelta kastiketta. Kun siihen jää selkeä siisti viiva, on kastike valmista. Kaadoin seoksen kuppeihin ja annoin niiden jämäköityä jääkaapissa tarjoiluun asti. Lusikoin annosten päälle hieman kermavaahtoa. Olisin voinut laittaa yhden keltuaisen enemmän tai keittää kastiketta hieman sakeammaksi, sillä se jäi aavistuksen löysäksi. Mutta maku oli syvän suklainen ja kahvin kanssa se sai makeannälän siirtymään.


torstai 6. kesäkuuta 2013

Tehokasta sadonkorjuuta normipäivänä

normipäivä

Alan vähitellen palailla elävien kirjoihin viime viikon juhlaponnisteluista. Otti yllättävän koville, vaikka kaikki stressi olikin itseaiheutettua ja melkoisen tarpeetonta. Selvittyämme juhlista kunnialla, piti sukeltaa suoraan kiireiseen työviikkoon. Niissä on parasta se, että vilkkaidenkin vuorojen jälkeen vapaat alkavat,  minulla tänään ja Kammenpyörittäjälläkin huomenna. Ruokapuolella on ollut muutaman päivän aika hiljaista, olemme syöneet lähinnä kakkua ja pullaa, sekä muita juhlista jääneitä ruokia. Nyt ne ovat muisto vain, hyvä niin. 

Ostan hyvin harvoin raparperia, saan yleensä ystävältäni kassillisen varsia jossain vaiheessa kesää. Tänä kesänä halusin käyttää ihan omia raparpereja, joten tänään varustauduin kaikin tarpeellisin tavoin suurta sadonkorjuuta varten. Otin veitsen ja pujotin jalkoihini Kammenpyörittäjän tonttikengät, jotka olivat unohtuneet ukkossateeseen. Kävelin kymmenen metriä tontin reunaan ja kumarruin ahertamaan. Kymmenen sekunnin kuluttua olinkin jo valmis, katkaisin kaikki kolme vartta. Siinä oli koko sato! Voisinko nyt toivoa, että tämä totaaliharvesti kiihottaisi kasvin uuteen kasvupyrähdykseen, vai meneekö ensi kesään? 



Seuraava, vaativa osuus olikin sitten päättää, mitä tekisin tästä kolmen hennon varren sadostani. Muistelin lämmöllä vuoden takaista Jokihaka kokkaa-blogin paistosohjetta, jota monessa blogissa toisteltiin innolla. Silloin melkein jäin itse ilman tuota herkkua, sillä itsepalvelu tarjoilussa toimi huomattavan tehokkaasti. Nyt toinen jälkeläinen on poissa kotoa, joten minulla oli paremmat mahdollisuudet päästä osingoille. En toista tähän ohjetta, se löytyy näppärästi Johihaka kokkaa-blogista. Tällä kertaa en tehnyt valkosuklaajogurttia, vaan vatkasin vain kermaa tanakaksi vaahdoksi ja lusikoin sitä annosten päälle ilman makeutusta. Se olikin mukavan raikasta, mikäli kermaa voi raikkaaksi luonnehtia.


Pyöräilyssä on menossa Critérium du Dauphiné . Emme ole ehtineet katsoa sitä juurikaan, lähetykset ovat tulleet myöhään illalla. Tänään vuorietappi kuitenkin näytettiin suorana lopun osalta ja  Peter Selinin selostamana. Oli mukava katsella Chris Froomen ja Alberto Contadorin lopputaistoa ja alkaa kehitellä mielessään suosikkilistoja tämän kuun lopussa alkavan Tourin tiimoilta. Huomenna olisi aikaa tehdä myös ranskalaista ruokaa, joten nyt on syytä laittaa mietintämyssy loppuillaksi päähän. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mikä stressi on paras stressi? Eilinen!


Tänään tuntuu, ettei elämässä ole huolen häivää, jännitys ja kiire ovat ohitse. Lakkiaset ovat takanapäin ja perheessämme on uusi ylioppilas. Koko viikko on mennyt erilaisten valmisteluiden merkeissä, joten tämän päivän rauha ja pysähtyminen ovat enemmän kuin paikallaan ennen huomenna alkavaa hektistä työviikkoa. 

Aloitimme sunnuntain kokoamalla runsaan brunssin. Sain toteutettua haaveeni kuohuviinistä aamiaisella, sillä varastoista löytyi tuliaisina saamamme puolikuiva cava.  Se sopi erilaisten juhlaruokien loppujen kyytipojaksi oikein hyvin, vaikka muuten pidämmekin kuohuvista rutikuivina. En kyllä jaksanut syödä kaikkea eteeni keräämääni, mutta onneksi äiti auttoi kakkulautasen kanssa. Huomenna työkaverit ehkä ottavat osaa kakkujen tuhoamiseen, sillä kiintiömme tullee niiden osalta täyteen tänään.

juhlajuomien teemamaana Ranska