keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Hoisin sika metsään!


Kokit ja potit-blogin Hannele oli tehnyt itämaisia kanavartaita, joista Soppaa ja silmukoita-blogin Marja innostui ja muunsi ohjeen koskemaan possuvartaita. Minä puolestani innostuin Marjan possuvartaista ja kopioin ne tänään sadekuurojen välissä ja kun ruoka oli valmis, taivas oli kirkastunut sen verran, että saatoimme syödä ulkona. Jossain kohtaa ruoanvalmistusta onnistuin niksauttamaan selkäni niin, että nyt haukon henkeäni ja kurottelen erittäin varovaisesti minnekään päin. Toivon, ettei tästä tule pitkällistä ja tuskallista. Ruoka sen sijaan ei ollut tuskallinen kokemus, vaan kyseinen lihan marinadi oli aivan verrattoman hyvää ja tulen kokeilemaan sitä ainakin kanan ja lampaan kanssa. Kahta possun sisäfilettä varten tein marinadia (pienin muunnoksin) seuraavista aineksista:
  • 1 dl hoisinkastiketta
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl seesamöljyä
  • 1 rkl konjakkia
  • puolikkaan limetin mehu (olisi voinut olla se toinenkin puolikas)
  • 2 valkosipulin kynttä pieneksi hakkeloituna
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 1 tl kiinalaista viisimaustetta
  • 1 tl chilihiutaleita
  • seesaminsiemeniä paistovaiheessa
Mittasin isohkoon kulhoon (minä mitään mitannut, kunhan lorauttelin) kaikki marinadin ainekset seesaminsiemeniä lukuunottamatta. Sekoitin ja kaadoin puolet marinadista toiseen astiaan grillausvaihetta varten. Leikkelin possun fileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja pyörittelin palat marinadissa, johon ne saivat jäädä maustumaan noin tunniksi, useampikaan ei varmaankaan tekisi pahaa. 

Pujottelin lihapalat vartaisiin, joita tuli 8 kappaletta, kuhunkin riitti noin 8 palasta. Kuumensin grillin oikein kuumaksi ja asettelin vartaat pariloille. Paistoin vartaita noin 15-20 minuuttia sutikoiden marinadia pintaan ja ripotellen pinnalle seeseminsiemeniä. Possunliha hoisinmarinadilla oli aivan erityisen maistuvaa, pidimme kaikki vartaista yhdessä kesän ensimmäisten kotimaisten perunoiden (jotka itsessään olivat hieman pettymys) ja salaatin kanssa. Kiitän Hannelea ja Marjaa mainiosta marinadiohjeesta ja menen huomenissa ostamaan lisää hoisinia. 

huomennakin jytisee





12 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä possuja (alkaa vähitellen eväs taas maistua...).
    Jos selkä ei helpota, niin laita mailia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä nyt siinä vaiheessa, että joko kääntyy hyväksi tai pahaksi, ei ole vuosiin ollut tuollaista kertanapsahdusta:/ Löysin sohvalta yhden asennon, jossa ei satu (paljon), mutta ajatuskin siitä, että kampeaisin tästä itseni ylös, pelottaa.

      Mutta possu oli tosi hyvää! :D

      Poista
  2. Ikävältä kuulostaa tuo selkäkipu :/. Mutta onneksi possu onnistui! Tuleekohan näistä vartaista kesän hitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elossa ollaan, mutta vain kaksi asentoa pitkällään antaa armoa:) Luulenpa, että Hannele ja sinä teitte kesän hittivarrasjutun! Oli tosiaan hyviä. Minulla oli meidän paikallisesta aasiakaupasta ostettua hoisinia ja se oli kyllä melko hyvää, pitää hakea heti pari putelia, ennen kuin loppuvat! Joku ostamani oli ikävän mutaisen oloista rakenteeltaan ja melkein maultaankin.

      Poista
    2. Minkä merkkistä kastike muuten oli? Jos sitä sattuisi löytymään vaikka meidänkin paikallisesta. Hittimarinadiainekset lähtivät muuten tänään matkaamaan myös Sodankylän elokuvajuhlille. Koko festarikansalle herkkua ei tosin ole tarkoitus tarjoilla, mutta petipaikan tarjoaja perheineen pääsee ainakin maistamaan :).

      Pikaista paranemista!

      Poista
    3. turong an pho hieu lukee pullon kyljessä, pyysin tuomaan sen minulle näytille. Läpinäkyvä muovinen pullo, noin kahden desin vetoinen ja siinä on kirkkaanvihreä korkki.

      Voi, pääsette elokuvajuhlille! Me kävimme niillä ennen lapsia monet vuodet ja vielä pikkulapsivaiheessakin muutaman elokuvan verran. Toivotan oikein hyviä elokuvakokemuksia: Ja vähän sääskiä!

      Poista
  3. Tämä on parasta palautetta, minkä reseptistä voi saada - kiitos te ihanat, Campa ja Marja!

    Ajattelin kokeilla kastiketta myös kasvisten kanssa. Herkkusienet ja paprika ainakin tykkäävät hoisinista.

    VastaaPoista
  4. Vartaat näyttävät niin hyviltä, että heti tekisi mieli tehdä niitä. Oikein innostuin taas possun sisäfileestä.

    Toivottavasti selkäkipu hellittää pian! Pikaista paranemista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja jos sinun mahdollista hiiligrillata, kuten Marja, se on varmaan vielä parempi. Meillä ei ole hiiligrilliä vieläkään, mutta jäi tunne, että sillä konstilla tulisi vielä parempaa.

      Kyllä tämä tästä, pääsen jo melkein itse ylös vuoteesta ja kävelen vaappuen sivulle päin. Näytän varmaan huvittavalta, paitsi kun kipu tuikkaa ilkeästi.

      Poista
  5. Pikaista toipumista! Herkullinen evoluutioresepti ja tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, valoa näkyy jo ainakin ikkunan takana :D Ja tosiaan, tuo grillausmarinadi täyttää kyllä kesähitin vaatimukset, siitä on kiva kertoa eteenpäinkin!

      Poista