Kimchi Bokkeum Bap – kimchiriisi

Kimchiriisi on mitä parhain tähdenlentoruoka ja tein sitä tänään. Keitin aivan tarkoituksella eilen liikaa riisiä, jotta sitä riittäisi tällekin päivälle. Kun olimme ottaneet eilisiin ruoka-annoksiin riittävästi riisiä, laitoin loput heti hyvin suljettavaan lasirasiaan ja viilensin sen ja laitoin jääkaappiin. Koska aasialaiset käyttävät kaikenaikaa tähderiisiä, niin minäkin uskallan. Onhan nyt hävikkiviikkokin. Tosin tässä ei ole tarkalleen ottaen kyse hävikkiruoasta, koska tarkoituksella keitin eilen riisiä ylijääväksi ja säästin kimchiä, vaikka olisimme voineet syödä sen annoksen loppuun sillä istumallakin. 

Ohjeen kimchiriisiin otin alunperin Korean Bapsang-blogista. Nyt osaan tehdä sen jo ilman ohjetta, niin helppo juttu se on. Pitää vain malttaa mielensä edellispäivänä eikä syödä kaikkea kimchiä kerralla. Ilmeisesti bokkeum tarkoittaa paistamista, ainakin olen samaan sanaan osunut muissakin ruokalajeissa, joissa jotain on paistettu tai ameriikaksi fried. Tuo blogin postaus on hyvin informatiivinen, siinä kerrotaan hyvin miten riisi kannattaa valmistaa, mitä voi käyttää proteiiniksi, miten maustaa ja mitä lisäkasviksia käyttää. Tämä on minun nopsa versioni, jonka kanssa söimme loput eilisestä possukastikkeesta. 

Kimchi Bokkeum Bap

• 1 rkl wokkiöljyä
• 3 pientä uudensadon sipulia silputtuna ja vihreät varret erilleen otettuna
• 1 pieni porkkana karkeana raasteena
• 1,5 dl kimchiä liemineen (eilisen pienen lasipurkin loput, noin puolet)
• 1 rkl soijakastiketta
• 1 rkl gochujang-tahnaa
• 1 rkl wokkiöljyä
• 3 dl eilistä keitettyä sushiriisiä
• suolaa ja pippuria maun mukaan
• 1 rkl seesaminsiemenöljyä
• paahdettuja seesaminsiemeniä
• merilevää ohuiksi suikaleiksi leikattuna

Laitoin pannulle wokkiöljyä ja kuumensin pannua hetkisen. Lisäsin sille ensin silputut sipulit (vihreät varret silppusin myös, mutta jätin odottamaan viimeistelyä) ja karkean porkkanaraasteen. Kypsensin niitä pari kolme minuuttia. Sitten lisäsin pannulle kimchin purkista, tämä Lidlin kimchi on melko pieneksi hienonnettua, joten sitä ei tarvitse pilkkoa pannulla enää. Lisäsin pannulle soijakastikkeen ja gochujang-tahnan ja paahdoin kimchiä ja kasviksia muutaman minuutin melko reippaalla kuumuudella, jolloin kimchin aromit oikein heräsivät henkiin. 

Lämmitin edellispäivän tähderiisiä ensin mikrossa minuutin verran, jotta se hieman pehmeni ja kaavin sen pannulle. Pienentelin sen lastalla aivan hienoksi ja sekoitin kimchiin. Laitoin loput kimchiliemestä mukaan ja paahdoin koko pannullista sekoitellen noin 5-8 minuuttia. Maistelin ja ripotin vielä hieman suolaa ja pippuria pannulle. Tarjoillessa luritin riisille hieman seesaminsiemenöljyä ja viimeistelin paahdetuilla seesaminsiemenillä, merileväsuikaleilla ja silputuilla sipulinvarsilla. Tähän sopisi myös paistettu kananmuna, mutta meillä oli tosiaan sitä possulihaa vielä yllinkyllin, joten muita lisäkkeitä en tehnyt. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 

Korea-innostukseni ei näytä hiipumisen merkkejä, korealainen ruoka on jotenkin mahdottoman iloiseksi tekevää ja helppoa valmistaa. Vaikken tiedä onko valmistamani ruoka aivan oikeanlaista, kuten korealaisen valmistamaa, se on kuitenkin todella hyvää. Olen käynyt vain kahdessa korealaisravintolassa tämän mennessä, ainakin lähelle niiden makumaailmaa olen onnistunut pääsemään. Olen opetellut tekemään kastikkeita itse, mutta myös käyttämään valmiskastikkeita. 

Kunhan kotiudun seuraavalta CampaReissulta, alan opetella lisää korealaisesta keittiöstä, ehkä kokeilen valmistaa kimchiä itsekin. Toisaalta, siskoni saattaa ehtiä ennen minua ja ehkä hän tuo sitä minulle tiiviskantisessa rasiassa, kun meillä on seuraava korealainen huippukokous.

Tarte Flambée revisited

Tänään menin hieman oikaisten ja hävikistä toivottavasti herkuksi-mentaliteetilla, sillä varastoissani oli yhtä jos toista käyttörajojensa reunalla. Kyseessä oli Alsacen alueella tuttu tarte flambée, johon voi laittaa mitä nyt sattuu löytymään, mutta pääasia on, ettei siihen tule tomaattikastiketta. Tai jos tulisi, pitäisi nimeä miettiä uudelleen. Käytin myös valmistaikinan, sillä senkin päivämäärä alkoi kolkutella. Säästin säilykepurkissa olevan tomaattikastikkeen jääkaappiin myöhempiä pizzoja varten. 

Tarte Flambée soveltuvin osin

• 1 Lidlin valmis pizzataikinarulla
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli 1 pieni kesäkurpitsa
• muutama viipale chorizoa kuutioiksi leikattuna
• 1 pieni purkki smetanaa

Tähän kuuluisi tulla pekonia ja ranskankermaa, mutta koska minulla oli käytettävänä smetanaa ja chorizoa, niin käytin ne pois. Kuumensin uunin 225 asteeseen ja levitin taikinan leivinpaperin päälle, kaulitsin sitä hieman ohuemmaksi. 

Viipaloin kesäkurpitsan ja sipulin mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi ja leikkasin chorizoviipaleet kuutioiksi. Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja sijoittelin kesäkurpitsaviipaleet pannulle hieman kypsymään. Laitoin ne sitten lautaselle odottamaan ja käytin sipulisilppua ja chorizokuutioita myös pannulla pari minuuttia. 

Levitin smetanan pizzataikinalle tasaisesti ja siihen päälle kesäkurpitsaviipaleet, sipulit ja chorizot. Paistoin flambéeta noin 15 minuuttia, kunnes reunat olivat kauniin ruskeat. 

Uunin jälkeen hieman pippuria myllystä ja sovellettu flambée kävi hyvin kaupaksi. Hävikistä herkuksi ainakin vähän ranskalaiseen tapaan, eikö vaan?

Tour de Francen 11. etappi oli myöskin tasamaan etappi. Caleb Ewan ajoi ykkösenä maaliin kiivaassa loppukirissä. Peter Sagan käytti hieman kyseenalaisia keinoja juuri ennen maaliviivaa ja jää nähtäväksi tuleeko siitä isompaa sanomista, vai saako hän pitää toisen sijansa. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic. 

Kunhan Espanjassa kuullaan tästä

Huomaa keskellä ruokaa rötköttävä suuri pastakiemura!

Tällä viikolla ovat menossa viidennen Espanja-haasteemme viimeiset päivät. Minulla alkavat paukut loppua, pakko myöntää. Selailen ohjeita ja mietin mitä voisin tehdä. En ole tänäkään vuonna tehnyt mitään vaativia ruokia. Suuritöisin oli paella, se oli myös onnistunein. Nyt kun on menossa Hävikkiviikko, katselin foodgawkerin sijasta jääkaappiin ja kasasin sieltä pöydälle elintarvikkeita, jotka oli käytettävä pois, tai itkettävä ja käytettävä. Niistä syntyi espanjalainen makaronilaatikko. Kunhan tämä "resepti" ehtii Espanjaan, siitä tulee siellä valtava hitti, veikkaan. 

Pöydälle päätyi seuraavat ainekset:

• puolikas pihvitomaatti, älkää kysykö miksi olin säilönyt sen rasiassa jääkaappiin, en osaa selittää
• noin 100 g pala manchegoa, sitä on mennyt tässä kuussa melkoisesti
• noin 150 g chorizoa, alkaa kiintiö jo täyttyäkin taas
• arkijuuston jämä, ohut kiekko, josta ei enää saa höylällä viipaleita
• laktoosittoman ja punaisen maidon tölkkien loput, päivämäärät jo käsillä tai ohitettu
• nahkea puolikas kesäkurpitsa
• varsistaan laiskistuneet sipulit
• olematon pala fetaa, taas voi kysyä kuka ei jaksanut syödä sitä, vaan laittoi sen jääkaappiin sitä 20 kertaa isommassa rasiassa
• kolme pussinpohjaa erilaisia pastoja, liian vähän yksin ateriaksi useammalle, yhteensä noin 600 g

Lisäksi ruokaan tuli:

• 700 g sikanautajauhelihaa, ostettu kaalikääryleitä varten, mutten ehtinyt niitä väkertää 
• 4 kananmunaa
• 5 dl maitoa
• muskottipähkinää
• pimentonia
• pul piber-maustetta
• suolaa ja pippuria

Hyvällä tahdolla espanjalainen makaronilaatikko

1. Laitoin talouden suurimman kattilan tulille pastan keittämistä varten, kurkkasin mitkä ovat keittoajat eri pastalaaduille. Ne vaihtelivat 9-15 minuuttiin. Suolasin veden runsaskätisesti ja kumosin pastat keitinveteen, pisimmän keittoajan vaativat ensin ja muutaman minuutin päästä loput. 
2. Kuumensin uunin 200 asteeseen.
3. Raastoin (laiskuuttani) sipulit ja kesäkurpitsan ja silppusin chorizon ja tomaatinpuolikkaan.  
4. Paistoin laakeassa kasarissa ensin chorizoa muutamia minuutteja ja lisäsin mukaan sipulin, fetanökäreen, kesäkurpitsan ja tomaatin. Haudutin niitä muutamia minuutteja ja raastoin sillä aikaa juustot. 
5. Lisäsin jauhelihan kasariin ja pienin sen puulastalla aivan muruiksi kasvisten sekaan ja paistoin kypsäksi, maustoin pimentonilla, pul piberillä, suolalla ja pippurilla. 
6. Rikoin kananmunat kulhoon (no tiedätte mitä tarkoitan) ja vatkasin rakenteen kevyesti sekaisin, kaadoin mukaan maidot ja vispilöin tasaiseksi. Raastoin mukaan muskottipähkinää.
7. Kaadoin kypsät pastat suureen lävikköön ja sitten takaisin kattilaan. 
8. Sekoitin maustetun jauhelihaseoksen pastaan ja jaon seoksen kahteen astiaan, pieneen espanjalaiseen keramiikka-astiaan ja samaan uuninkestävään kasariin, jota käytin ainesten paistamisessa. 
9. Ripotin osan juustoraasteista astioihin ja sekoitin juuston mukaan pastaan. Kaadoin päälle munamaitoa ja ripottelin loput juustoista pinnalle. 
10. Peitin keramiikkavuoan foliolla ja laitoin kannen kasarin päälle. 
11. Paistoin vuokia kiertoilmalla ensin peitettyinä 45 minuuttia, pienensin lämpöä, otin peitot pois ja paistoin vielä kunnes juusto oli saanut kauniin värin. 

La Vueltan 17. etappi on henkilökohtainen aika-ajo, jossa katsotaan kuka on kuka. Etappi ajetaan Burgosin ympäristössä ja se on hyvin tasainen profiililtaan. Lähetys alkaa siihen aikaan, että me olemme töissä ja muissa menoissa, mutta illalla pääsemme katsomaan kuinka tässä kilpailun kolmannen jakson aloitusetapissa käy, miten eilinen lepopäivä on keltäkin mennyt ja miltä alkaa näyttää kisan lopputulos. Kyllä tästä taas aivan kiinnostava kilpailu tuli, vaikka meinasin alussa hieman tylsistyä. Toisaalta, eivätpä he taida siellä ihan vain minun huvikseni ajaakaan.

La Vueltan sivulta

Vaikka kuinka lupasin

Puuhasin meille ruokavaraston pari vuotta sitten, tein siitä kohtuusuuren numeron. Enhän muuten olisi saanut sitä valmiiksi, vaan se olisi jäänyt joko pelkäksi aikomukseksi tai vielä pahempaa, keskeneräiseksi räpellykseksi, joka vain lisää sekasotkuista epämääräisyyttä. Sain kuin sainkin pantryni valmiiksi ja siellä vietettiin myös juhlalliset avajaiset. Lupasin silloin itselleni, etten päästä sinne, enkä keittiön kaappeihin pesiytymään enää ruokatarvikkeita, joista minulla itsellänikään ei ole mitään muistikuvaa, ei siitä mistä ne ovat sinne siunaantuneet, tai mikä niiden käyttötarkoitus on. 

No aivan niin ei tietenkään käynyt. Jokaiselta matkaltamme tuomme jotain elintarvikkeita ja hankin kokeiltavaksi yhtä jos toista tästä lähistöltäkin. Kunhan saamme ostoksemme pois matkatavaroista, ne ovat ensin yleensä ihailtavana keittiön pöydällä ja tasoilla, kunnes Kammenpyörittäjä ärsyyntyy niihin. Silloin hän kerää ne johonkin laatikkoon tai suureen ostoskassiin, jonka hän asettaa strategisille kulkuväylille siinä toivossa, että ottaisin ja järjestäisin tuliaiset kaappeihin. Hän tekisi sen muuten itse, mutta sitten valittaisin, etten löydä mitään, koska kaikki on laitettu minne sattuu. Kuluu aikaa, ehkäpä viikko tai kolmisen kuukautta ennen kuin saan tarmonpuuskan ja kiikutan laatikon tai kassin pantryyn ja laitan purkit ja pussukat minne sattuu.

Kun tarvitsen jotain ruoanlaittoon, minulla on yleensä jonkunlainen aavistus siitä, löytyykö taloudesta tätä tiettyä tuotetta. Kun tein jokunen aika sitten cocaa, tiesin että meillä on pieni purkki säilöttyä paprikaa ja oikeassa olinkin. Ei se tosin ollut sillä pantryn hyllyllä, missä sen suuntaiset ruokatarvikkeet ovat, vaan keittiön kaapissa piilossa sokeripussin takana. Mutta sain cocan tehtyä ja sainpa vielä paprikapurkista hyvän säilöntäpurkin muutaman pesun jälkeen, sen verran öljyinen se oli, että useampi kuuraus oli tarpeen. 

Joskus ruokatarvike osaa piiloutua niin, ettei sitä löydä kukaan. Minulla oli aivan varma mielikuva siitä, että meillä on purnukka maapähkinävoita, crunchya versiota, tiesin miltä purkki näyttää ja että se on jossain. En muista enää mihin olisin sitä tarvinut, mutta sinä tarvimisen tuokiona en löytänyt purkkia mistään. Kyselin nuorisoltakin, ovatko he syöneet maapähkinävoini (huomaa omistusliite, nimenomaan minun maapähkinävoini), mutta kukaan heistä ei tunnustanut niin tehneensä. Eikä myöskään pudottaneensa sitä lattialle ja sitten vähin äänin siivonneen sitä pois. Tai antaneensa sitä kavereilleen, myyneensä sitä, tai käyttäneensä sitä heittovälineensä jossain merkillisessä pihapelissä. Kukaan ei ollut nähnyt purkkia maapähkinävoita. 

Siivotessani keväällä jääkaappia ennen Jääkärin ylioppilasjuhlia löysin maapähkinävoin. Se oli jääkaapissa, avaamattomana ja aivan näkyvissä. En ole käyttänyt sitä vieläkään. En keksi sille mitään käyttöä. Koetan pidättäytyä uuden purkin ostamiselta. 

kuvan banaaninpoikaset eivät liity juttuun

Toinen elintarvike (epäröin kyllä käyttää tuota sanaa tuotteen luonteen vuoksi), jota meillä on liian monta purkkia on kondensoitu maito. Olen käyttänyt sitä muutamia kertoja, mutta varastoistani päätellen se on aivan oleellinen raaka-aine keittiössäni. Ei ole. Koska tämä viikko on Hävikkiviikko, yritän pienentää kondensoidun maidon varastojani, vaikkeivat nuo purkit tuota tiivistettyä makeutta varmastikaan mene ikinä milloinkaan huonoksi, ellei purkki vahingoitu jotenkin. Luulen, että kondensoitu maito säilyy pitempään kuin mikään muu. 

Akuutimpi pilaantumisen vaara oli kuitenkin eilen ostamillani mansikoilla. Enää ei ole millään mittarein mansikka-aika, mutta ostin silti rasiallinen mansikoita. Tänään minun olisi käytettävä ne pois, tai komposti saisi taas puoli kiloa täytettä. Etsiskelin ohjetta, johon saisin käytettyä mansikat Espanja-hengessä ja osuin My Sweet Carrot Cake-nimiseen blogiin, jossa oli tehty mansikkakakkua. Kakun ei sanota olevan erityisesti espanjalainen, mutta tarviiko tässä olla niin nöpönuuka? Blogi on espanjankielinen, blogin pitäjä on espanjalainen ja varmasti Espanjassa syödään mansikoita aivan yhtä innokkaasti kuin meilläkin. Postauksessa saatettiin mainita Martha Stewart, mutta hyvällä tuurilla Marthan sukujuuret ovat espanjalaiset. Sitä paitsi tänään on La Vueltan toinen lepopäivä, joten minulla on oikeastaan vähän kuin vapaapäivä haasteestani. Kakussa oli käytetty kondensoitua maitoa, joten päätökseni oli sementoitu, tämä kakku paistuisi  meidän uunissamme tänään. Muutin hieman muutamia kohtia, sehän on tapani. Esimerkiksi käytin suolattua voita, joten jätin muun suolan pois ja käännösohjelman tekemä leivinjauheen vaihtuminen hiivaan tuli huomioitua myös. Vaniljauutteen sijaan käytin vaniljatahnaa. 

Mikäli sinulla ei ole vaniljatahnaa, ei sinun pidä masentuman. Sehän on tavallaan korvaava (tai jatkojaloste) tuote, kuten vaniljauutekin. Vaniljatangon sisältä raaputetut vaniljansiemenet ovat se, mitä voi aina käyttää, kun kyse on vaniljamaun ja -tuoksun saamisesta ruokaan tai leipomukseen. Vanilja- tai vanilliinisokeria minulla ei ole tapana käyttää, joten en oikein tiedä, millaisia määriä niitä pitäisi käyttää. Vaniljatahnaa olen ostanut muistaakseni Stockmannilta. Siellä on myös myytävänä ihanan pulleita vaniljatankoja lasiputkiloihin pakattuna. Olen koittanut miettiä jotain käyttötarkoitusta noille paksuille lasiputkiloille vaniljatankojen päädyttyä erinäisiin leipomuksiini, mutten ole keksinyt. Otan vinkkejä vastaan.

Kakku, johon saa käytettyä mansikoita ja kondensoitua maitoa

• 275 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 275 g huoneenlämpöistä voita 
• 0,5 tl suolaa (jätä pois, jos käytät suolattua voita)
• 50 g muscovadosokeria
• 150 g valkoista sokeria
• 4 suurta kananmunaa
• 1 tl vaniljatahnaa (tai 1 rl vaniljauutetta tai 1 vaniljatangon sisältä raaputetut siemenet)
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna
• 500 g mansikoita viipaloituna
• 1 purkki kondensoitua maitoa (en saattanut laittaa ihan niin paljon, purkkini ei ollut ihan pieni)

Valmistaminen

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2. Valmistele rengasvuoka. Jos käytät metallista vuokaa, voitele se ja jauhota vehnäjauhoilla. Silikonista vuokaa ei tarvitse (tule) voidella, vaan sen suhteen laitetaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivotaan, että kakku irtoaa ehjänä.
3. Leikkaa mansikoista kannat pois ja viipaloi marjat, heitä pois huonoksi menneet ja toivo, että puolen kilon rasiassa on kunnollisia ainakin puolet.
4. Mittaa vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita. Mittaa sokeri valmiiksi.
5. Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Tämä ottaa aikansa, käytä yleiskonetta, jollet viitsi seisoskella pitelemässä sähkövatkainta. Älä edes kuvittele vatkaavasi voita ja sokeria käsivoimin. Jos kumminkin voimasi riittäisivät siihen, en tahdo tietää siitä mitään. 
6. Lisää voi-sokerivaahtoon kananmunat yksitellen ja vatkaa sen verran, että ne sulautuvat massaan kunnolla. Lisää mukaan sitruunankuoriraaste ja vaniljatahna. 
7. Seuraavaksi yhdistä seokseen jauhot, hillitse vatkaamisen vauhtia niin, että jauhot lempeästi sekoittuvat mukaan ja muodostavat taikinan. 
8. Lisää mukaan kondensoitu maito ja sekoita tasaiseksi.
9. Yhdistä taikinaan viipaloidut mansikat ja pyöräyttele ne varovasti mukaan nuolijalla.
10. Kaavi taikina vuokaan ja tasoittele pinta, tee siihen keskelle pieni painauma lusikan pohjalla, sillä kakuilla on taipumus muutoin kohota keskeltä liikaa.
11. Paista kakkua uunin keskiosassa 65-75 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä. Kun tikku on tökkäyksen jäljiltä puhdas, on kakku kypsä. 
12. Mene vaikka pienille päiväunille tai käytä koira pikapissalla, mutta älä kumoa kakkua heti, vaan anna sen olla ainakin 20 minuuttia vuoassa. 
13. Toivo parasta ja kumoa kakku leivinpaperin päälle ritilälle jäähtymään kokonaan.
14. Leikatessasi viipaleen, toivo etteivät mansikat ole valuneet kakun pohjalle, vaan ovat nätisti ja tasaisesti koko kakun paksuudelta. Mutta jos eivät olekaan, ei se haittaa. Tämä kakku on HYVÄÄ! Suosittelen jälleen pientä palasta kerrallaan, kummasti osaan valita kokeiluun ne makeimmat kakut.

Edit: nyt kun maistoin kakkua aivan jäähtyneenä ja asettuneena, se ei ole ollenkaan liian makeaa, mukava juttu!

Hyvin laveasti ajateltuna tämäkin oli jonkunlaista hävikin vastustamista, eikö ollutkin?

Erilainen kotimatka

pikidinosaurus kurkottaa pikijoelle

Blogireality-postauksessani pari vuotta sitten kerroin, että työmatkani kestää 3 countrykappaletta. Tänään matkaan meni huomattavasti useampi countrykappale ja pari J. Karjalaisen kappaletta kaupan päälle, sillä sain eilen päähäni, että tänä aamuna kävelisin kotiin yövuoron jälkeen. En ollut koskaan aikaisemmin kävellyt tätä nimenomaista matkaa kumpaankaan suuntaan. Kerran-kesässä-metodilla on tullut pyöräiltyä, mutta tossua-toisen-eteen-menetelmä oli vielä kokeilematta. 

Kahdeksalta kulunvalvonta ilmoitti ulosleimauksen onnistuneen ja astuin ulos ihanaan syksyiseen aamuun. Musiikkia korviin, Walkmeter puhelimesta päälle ja kotia kohti. Kyllä sitä vain näkee  ja tulee katsoneeksi paljon enemmän, kun kulkee hitaammin. 8,8 km myöhemmin olin kotipihassa jos mahdollista vieläkin paremmalla mielellä kuin tavallisesti yövuorovapaiden alkamisen hetkellä.

arvelen, ettei tätä kannata poimia

Makkarajoki, lontooksi The River Sausage

Hävikkiviikko oli jotenkin mennä minulta ohitse tällä kertaa ennen kuin oransseja tunnuspalleroita alkoi näkyä blogissa jos toisessakin. Hukkasin oman postini aiheesta ja sen mukana kamppanjapalleron. Mutta ilman sitäkin tein itselleni aamukävelyn jälkeistä varhaista lounasta keräillen kaapeista yhtä jos toista. Lihamurekeviipale pääsi pannulle ja kuivahtanut ruispala paahtimeen, niistä kasasin lounasleivät. Niistä tuli kuitenkin liian isot yövuorojen jälkeiselle zombielle, joten toisesta jäi leipä syömättä. Pikkuisen hävikkiä siis. Tein kannullisen smoothieta, johon tuli nahistunut omena, neljä pientä litteää persikkaa, turkkilaisen jogurttipurkin loput, samoin piimäpurkin jämät ja puoli pussillista hieman jäähileisiä mustikoita. Maistui lempeälle ja hampaiden väliin jäi mustikan siemeniä. 

Nyt pitäisi olla järkevä ja laittaa tietokone pois sylistä ja silmät kiinni. Parin tunnin päästä Kammenpyörittäjä pääsee töistä ja lähdemme humppareissulle. On noloa, jos en jaksa valvoa puoli kymmeneen asti, jolloin Eläkeläiset aloittavat humpanjytkeen Tavastialla! 

Vuelta jää tänään näkemättä, ellemme illalla katso Eurosport Playerilla miten kisa kehittyy. Ruokapuolessa ei mitään espanjalaista nähdä tänään, mutta asia korjataan huomenissa. 

Hävikkiviikon perjantaileipä

Hävikkiviikko on kääntynyt lopuilleen, samoin työviikko. Kurkistin taukokeittiön jääkaappiin ja keräilin sieltä luvan kanssa pakkausten loppuja täytettyä leipää varten. Uunipellin kokoisen leivän taikinaan käytin:

• 5dl lämmintä vettä
• 1 pussi kuivahiivaa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl hunajaa
• 1 rkl kuivattua yrttiseosta
• 1 dl spelttitäysjyväjauhoja
•  noin 7 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl oliiviöljyä

Täytteeksi:

• fetakuutiopurkin jämät ja hieman mausteöljyä
• 6 kirsikkatomaattia viipaleina
• muuta viipale ibericokinkkua silppuna
• ruukkubasilikan loput
• kuivattua yrttiseosta

Sekoitin taikina-ainekset kulhossa melko löysäksi taikinan. Jätin taikinan kohoamaan noin 40 minuutiksi. Öljysin uunipannulle laittamani leivinpaperin ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Ripotin hieman jauhoja pinnalle ja taputtelin taikinan pannun kokoiseksi levyksi. Laitoin uunin kuumenemaan 250 asteeseen, leipä kohosi vielä sen aikaa. Ripottelin taikinan pinnalle fetamuruset, kinkun, tomaatit ja yrtit. Leivitin pinnalle myös fetapurkin öljyä, painelin täytteitä taikinan sisälle. Paistoin leipää noin 15 minuuttia. Oli hyvää!

Syötiin töissä Hävikkiviikon merkeissä

Meillä oli tänään töissä porukkalounas, jonka masinoin Hävikkiviikon merkeissä. Pyysin eilen työkavereita tuomaan tänään kotoaan raaka-aineita, jotka sopisivat kasvissosekeittoon tai jälkiruokaan. Vähän nahistuneet tai päivämääräuhanalaiset kelpaisivat hyvin. Kehotin heitä varmistamaan kotihengettäreltään, etteivät vie mitään sellaista, mistä juuri piti tehdä päivällistä. Olin hieman epäileväinen, miten hyvin kollegat muistaisivat koko juttua, eivätkä epäilykseni aivan turhia olleetkaan. Tosin itsekin unohdin chilin ja porkkanat, kun lähdin aamulla ennen viittä kotoa. Saimme kuitenkin kasaan aivan kelpoisan lounaan, ilman että tarvitsi käydä kaupassa. Kukin ruokailija laittoi kahvikerhon säästösikaan muutaman euron ja sehän on hyvä juttu, sillä juhlat ovat taas tulossa.

Laitoin keittoa varten kasviksia paahtumaan uuniin heti ensimmäisellä tauollani. Isoon uunivuokaan meni tomaatteja, chili (anteeksipyyntö sinulle, jonka chilin käytin jääkaapista), pari perunaa, paprikaa, iso bataatti, sipuleita, valkosipulia ja  porkkanoita. Laitoin hieman oliiviöljyä päälle ja paahdoin kasviksia 200 asteessa noin tunnin verran. 

Samaan aikaan aloitin leipätaikinan valmistamisen. Askarteluvastaava oli ihastunut loppukesän Glorian Ruoka & Viini-lehden kansikuvaleipään ja kysyi, voisinko tehdä sellaista. Menin tavalliseen halpaan ja lupauduin kokeilemaan. Aivan kaikkia aineita meiltä ei löytynyt ja muutenkin tein pieniä sovelluksia. Aluksi kaksinkertaistin ohjeen, sillä meitä oli lounasaikaan 8-9 henkilöä paikalla. Tuplaaminen oli tarpeetonta, sillä leivistä tuli suuria. En laita tähän leipien ohjetta tarkemmin, koska iLuuri-kuva oli aivan tärähtänyt, enkä tahdo sitä julkaista. Mutta tuosta 6/13 numerosta ohje löytyy ja voin vakuuttaa, että mozzarellalla, porkkanasuikaleilla, tomaateilla ja pähkinöillä täytetyt leivät olivat oikein hyviä.

Jälkiruoaksi tein kaikkien työpaikkalounaiden jälkiruokien äitiä, hedelmärahkaa. Olin ottanut kotoa 6 appelsiinia (sitrusten vähentämisoperaatio on edelleen menossa), jotka fileroin. Tölkeistä otin ananasta ja persikkaa. Makeutin kerma-rahkaseoksen hunajalla ja sekoitin hedelmät mukaan. Raastoin pinnalle tummaa suklaata. Se olikin hassu juttu, jostain syystä suklaaraaste oli niin sähköistä, että se lenteli ympäri keittiötä.

Lopuksi valmistelin keiton loppuun, käytin kasvikset mikserissä muutamassa erässä kiehuvan vesitilkan kanssa. Kaadoin soseutuneet kasvikset kattilaan ja lopuksi lisäsin mukaan purkillisen kookosmaitoa. Kuumensin keiton ja maustoin sen vielä suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla. Keittoannoksen pinnalle ripottelimme T:n tuomia fetakuutioita. 

Oli oikein hauska kokata työporukalle yhdessä tuomistamme raaka-aineista. Jos ruoassa oli jotain moittimista, se tehtiin hienotunteisesti selkäni takana. Olisi kiva toistaa tämä konsepti hieman pitemmällä varoitusajalla, niin useampi voisi osallistua tuomalla raaka-aineita.

Makeat korppujauhot liikaa paistuneista pikkuleivistä

Yritin viime viikolla tehdä sieviä pikkuleipiä Isoäidin reseptillä-blogin mallin mukaisesti. Siinä meni pieleen muutama juttu. Ensinnäkin olin vienyt ruokasoodapurkin töihin (miten huomaavaista, joka taukokeittiössä nyt soodaa tarvitaan) ja jättänyt oman keittiöni soodatta. Internetin ihmemaailma neuvoi, että soodan voi korvata leivinjauheella ja toisinpäin. Mutta ihan kaikkea ei kannata uskoa, tässä taikinassa juttu ei ilmeisesti toiminut alkuunkaan. Olisihan se pitänyt ymmärtää, kun leipomuksen nimikin oli soodakakut, eikä esimerkiksi Dr Ötkerin leivinjauhepikkuleivät. No, ei siinä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä on tapana sanoa.

Olin hankkinut kirpparilta parikin vanhahkoa lasiastiaa, joiden pohjassa oli leikkauksin tehtyjä koristeita, tarkoituksenani painaa astian pohjalla kuvio pikkuleipätaikinaan. Toinen astioista ei sopinut tarkoitukseen, enkä nyt tiedä mitä tekisin tuolla melko kitchillä kupposella, 3,80 € meni hukkaan. Sen pohjan malli oli liian syvä, että se olisi kunnolla toistanut koristeen taikinaan. Toinen, kymmenen senttiä maksanut astia sen sijaan toimi ihan hyvin. Kuva toistui taikinassa, mutta tässä kohtaa tein toisen virheen, luulen. Käytin pikkuisen isompaa stanssia, kuin astialla puristamani painokuva, jolloin pikkuleipään tuli turha vekki. Olisi ollut parempi painaa taikinasta pyörylä, joka sulkee tekemäni kuvion reunat. 

Sinänsä taikina käyttäytyi kauniisti, sain sen käsin työstettyä tasaiseksi ja se oli helppo kaulita. Pellille tuli noin 25 kuvioitua pikkuleipää ja aloin sitten paistaa niitä innokkaasti, sommitellen jo mielessäni kauniita kuvia, joita ottaisin pikkuleivistäni. Pöh, ilmeisesti leivinjauhe oli liian stydiä tähän ohjeeseen ja se kohotti pikkuleipiä niin paljon, että työllä ja vaivalla askaroimani (matkakulut ja kirpparireissuun käytetty aika tietysti mukaanlukien) kuviot pullistuivat pois ja keksit näyttivät vallan sileiltä. En minä ihan itkenyt, mutta olin verraten harmissani. Tuumin sitten, että lisää paistaminen saattaisi painaa pikkuleivän hieman matalammaksi ja kenties palauttaa kuviota hieman näkyviin. Pullistuuhan cookiekin ensin ja sitten hieman litistyy ja on silti juuri oikeanlainen. Siis paistoin lisää ja menin myös sohvalle hieman lepäämään, ajattellen että viisi minuuttia lisää on juuri mitä pikkuleivät tarvitsevat. Niistä tuli tummia, litteitä kyllä, mutta kuviot eivät taianomaisesti palanneet. Parissa saattoi hyvällä tahdolla arvata ennen paistamista olleen kuvio. 

Seuraava älynväläykseni oli käyttää tomusokeria kuumille pikkuleiville. Toivoin sen sulavan pintaan ja tekevän sille kiiltoa. Katin kontit, pikkuleipien kuiva pinta jäähtyi niin pian, ettei tomusokeri sulanut, eikä tosiaankaan antanut niille kiiltoa. Maistoin yhtä pikkuleipää kuumana ja se maistui kyllä hyvältä, mutta puruvoimaa siinä tarvittiin. Myöhemmin kopistelin tomusokerin pikkuleiviltä pois. 

En siis saanut aikaan kauniita pikkuleipiä, vaan kovin korppuja, jotka olivat olleet leipäkorissa nyt pian viikon verran. Kastoin yhtä maitokahviin ja kyllä sen söi ennen kuin selkäänsä otti, mutta harmitus ei ihan vielä laantunut. Perheen miesväki ei osoittanut mielenkiintoa pikkuleipiä kohtaan, joku taisi kysyä, että mitä näitten oli tarkoitus olla. 

Nyt kun on alkanut ensimmäinen valtakunnallinen Hävikkiviikko, ajattelin käyttää nuo epäonnen pikkuleivät johonkin hyödylliseen. Käytän yleensä vuokien jauhottamiseen vain vehnäjauhoa, sillä tavalliset korppujauhot mielestäni tekevät kakkujen pinnasta liian röpelöisen. Päätin antaa kivikoville pikkuleiville uuden tilaisuuden ja kompostin sijaan kippasin ne yleiskoneeseen tekemään tuttavuutta leikkuuterän kanssa. Pienin kyllä leivonnaiset pariin kolmeen palaan, ettei koneen moottori leikkaisi kiinni. Melkoisen metelin kanssa kone jauhoi pikkuleivät pieneksi muruksi, jonka levittelin leivinpaperin päälle uunivuokaan. Ajattelin, että niitä pitäisi vielä kuivattaa uunin miedossa lämmössä, mutta eipä tosiaankaan. Ne olivat niin rutikuivia, ettei syytä huoleen, eivät homehtuisi. Lusikoin maukkaan makeat korppujauhoni purkkiin, jonka merkkasin huolella, ettei niitä päätyisi mihinkään suolaiseen ruokaan.

Nyt kaapissani on uusi purkki ruokasoodaa ja sopiva stanssikin on valittu, yritän valmistaa soodaleipiä uudemman kerran, kunhan minulla vain on siihen sopivasti aikaa. Kerron sitten jos onnistun. Jollen onnistu, on se ilmoja pidellyt.

ps. unohdin ottaa kuvan niistä kovista pikkuleivistä, se olisi ollut mukavan surullinen kuva!

Paimenen piiras eilisestä soittopelistä

aamukahvilla aloitettiin

Lammasliemi kiehui kuudetta tuntia ja mukana olivat myös erään viime viikon aterian hirvi- ja possupalat, jotka olin laittanut pakastimeen. En ollut saanut niistä oikein mureita, vaikka päälläni seisoin. Lisäsin mukaan viimeiseksi puoleksi tunniksi pari kokonaista porkkanaa.

kompostin annos

Nyhdin lampaanviulusta irti kaiken syömäkelpoisen lihan ja poimin viimein mureutuneet hirvipalat talteen. Possu oli mennyt aika atomeiksi. Kalastin uudemmat porkkanat liemestä ja pilkoin ne pieniksi kuutioiksi. Riivin kaikki lihapalat aika pieniksi ja keräsin ne kattilaan yhdessä porkkanapalojen kanssa. Lisäsin sinne pari kauhallista lientä ja suurustin liemen kastikkeeksi veteen sekoitetulla jauholusikallisella. Lisäsin mausteiksi pippuria, tomaattipyrettä, worchesterinkastiketta ja vähän suolaakin. Kypsytin sakeaa kastiketta hetkisen, ennen kuin kaadoin osan uuteen sievään vuokaani, jonka olin voidellut. Ostin vuoan kivasta Hella & Herkku-kaupasta Helsingin Museokadulta. Osan kastikkeesta kaadoin kirpparilta hankkimaani pieneen valurautapannuun, sillä näin tosi kauniin paimenen piiraan Kivistössä-blogin muutaman päivän takaisessa postauksessa ja tahdoin matkia heitä.

Eilen söimme lampaan kaverina puikulaperunoista ja porkkanoista tekemääni sosetta, jossa porkkana antoi kivaa säväystä ja kaunista väriä. Sosetta jäi hyvä määrä ja sain sen nyt hyvin menemään tulossa olevan Hävikkiviikon hengessä. Siirsin soseen säilytysrasiasta isoon kulhoon ja kuumensin muutaman desin päivämäärävaaraista maitoa. Sekoitin  muusiin yhdessä kuuman maidon kanssa kaksi pientä kananmunaa. Minun oli tarkoitus laittaa myös juustoraastetta, mutta sen unohdin kokonaan. Lisämaustoin muusia hieman pippurilla ja tuoreella basilika- ja persiljasilpulla. Tein muusista aika löysää, sillä se tanakoituisi uunissa. Levitin muusia kastikkeen päälle kahteen astiaani. Tiputtelin muutamia voinokareita pinnalle. Paistoin piiraita 220 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli saanut kauniin värin.

Aineksia oli niin paljon, että tein kaksi annosta myös foliovuokiin paistamista vaille valmiiksi. Ne pakastan ja käytän jonkun kiireisen päivän ruoaksi. Kun vain muistan ottaa ne ajoissa sulamaan. Lammaslientä jäi pakastettavaksi vain hieman alle litran verran, sillä keitin sitä kokoon aika reippaasti. Jätin liemen kannuun jäähtymään, jotta saan kuorittua siitä pinnalle nousevaa rasvaa ennen pakastamista.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Huomenna alkaa Hävikkiviikko!

Sain Kuluttajaliitolta postia ensimmäistä kertaa järjestettävästä Hävikkiviikosta. Sitä vietetään ensi viikolla ja minä päätin lähteä mukaan, otin jopa pienen varaslähdön. Olin mukana toissa keväänä Hävikistä herkuksi-teematoukokuussa ja sittemminkin liittänyt tempauksen tunnisteen postauksiini, jos olen onnistunut vähentämään keittiöni hävikkiä. Tämä on tärkeä aihe ja on mukavaa, että se on nyt nostettu taas esille. 

Monilla kotikokeilla on luontainen taipumus osata hyödyntää tähteet, he jatkojalostavat ruokaa menestyksellä. Minulla se on vähän sellaista tuurimeininkiä. Joskus teen ruokaa aivan sillä ajatuksella, että jotain jää seuraavaan päivään, mutta välillä tähdenlennot ovat tahattomia, eikä niiden hyödyntäminen aina onnistukaan. 

Eilen meillä oli päivällisenä ystämmme kautta hankkimamme lampaanviulu. Paistoin sen uunissa yhteisneuvoin, joita keräilin suosikkiblogeistani. Yhdistelin maustamisvinkkejä ja paistamistekniikoita oikein suloiseen sekasotkuun. Nannan ohjeen orjalliseen noudattamiseen olin minulle tyypillisesti päivän myöhässä. 

Hankkimamme lampaanviulu painoi noin 3,5 kg ja otimme sen sulamaan keskiviikkoiltana. Siitä asti se kaikessa rauhassa suli  varaston jääkaapissa. Eilen aamulla otin viulun kotelostaan ja aloin soitella ja valmistelin sen uuniin. Leikkasin siitä rasvoja pois, sillä minulla ei ollut aikaa pitkään, matalalämpöiseen hauduttamiseen, joka sulattaisi rasvan. Kun olin saanut ison kupillisen rasvoja leikeltyä viulusta, valmistin yrttisen maustetahnan. Siihen tuli ulkoa viimeiset rosmariinit, sekä edellispäivänä ostetuista yrttiruukuista kunnon kouralliset minttua ja sileälehtistä persiljaa. Leikkelin yrtit silpuksi. Hienonsin mukaan muutaman valkosipulin kynnen, sillä en tahtonut tästä ruoasta kovin valkosipulista. Yhdistin yrtit ja valkosipulin pieneen kulhoon, ripautin sinne kunnolla suolaa, paljon pippuria ja sidosaineeksi oliiviöljyä. Nostin leivinpaperilla vuoratun uunivuoan esille ja laitoin siihen sopivan ritilän paikalleen. Taputtelin ja hieroin maustetahnan jokapuolelle lampaanviulua ja nostin lihapalan ritilälle vuokaan. Tökkäsin lämpömittarin anturin lihaan, koittaen välttää sen osumista luuhun. 

Paistoin viulua ensin 200 asteessa puoli tuntia ja sitten laskin lämpötilan 150 asteeseen. Lihan lämpötila oli uuniin mennessä 12 astetta ja tavoittelin 63 astetta. Siihen meni aikaa noin kolme tuntia. Peittelin lihan tiukasti folioon siksi aikaa, että valmistin porkka-perunasosetta lisäkkeeksi. 

Olen erityisen huono leikkaamaan luista lihapalaa ja eilinen näytökseni ei ansaitse encorea. Sain kuitenkin veisteltyä viulusta viipaleita, joiden väri oli oikein sopiva, meille mieluisa punertavuuden aste. Pinnan yrttisyys oli maistuva ja pieni lisäpippuri ja suolakide viipaleella kruunasivat annokset. 

mukana viimeisiä oman kasvihuoneen sisällä loppukypsytettyjä tomaatteja

hienon etiketin tähden ostettu viini lampaalle, oli vähän vaisu tapaus

Vielä huonompi olen leikkaamaan eilistä paistoa, joten ajattelin jo illalla, että tänään on liemipäivä. Heti aamusta etsin talouden suurimman kattilan ja nostin surullisesti kalutun viulun niineen päivineen kattilaan. Laskin päälle vettä niin, että viulu melkein peittyi. Molskautin mukaan muutaman sipulin kuorineen, valkosipulin ja suuren porkkanan muutamassa lohkossa. Kaadoin sekaan noin 3 dl punaviiniä ja kourallisen pippureita. Ja sitten vain liemikattila ulos grillin sivupolttimolle. Siellä se hävikinvähentämislammasliemi nyt kiehuu. Iltapäivällä, kun olen sitä mieltä, että liemi on kiehunut tarpeeksi, nostan viulun liemestä ja jos siinä on nyhtölammasta nyhdettäväksi, teen lihan lopuista ja muusinjämistä paimenen piiraan tämän päivän ateriaksi. Jos ei ole, keksin jotain muuta. Lientä keitän ehkä kokoon vielä hieman, sillä pakastimet ovat niin täynnä, ettei kovin monille liemipurkeille ole tilaa. Lupaan merkitä liemipurkit, laitan niihin tarrat, joissa lukee BÄÄH!