keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ruokakuvaamisen vaaroja

siitä se ajatus sitten lähti lapasesta
Tällä erää meillä ei juuri oteta ruokakuvia, eikä kyllä tehdä ruokaakaan. Kammenpyörittäjä heitti jonkunlaisen voltin viime viikolla ottaessaan minulle ruokakuvia, sillä hetkellä hän juuri ideoi kuvaa hauskasta ranskalaisesta leipäpussista. Minä olin sillä nimenomaisella hetkellä tekemässä hoisinpossuvartaita, enkä nähnyt mitä tapahtui. Kuulin vaimean tömähdyksen ja sen jälkeen vielä vaimeamman äännähdyksen tyhjiksi puristuneista keuhkoista. 

Ehdittyäni Kammenpyörittäjän luokse kysyin järkeviä mitä kävi-tyyppisiä peruskysymyksiä, joihin hän vastasi tukahtuneella äänellä, että jos hän rikkoi minun kamerani, hän ostaa kyllä uuden. Kun tämä kaikkein tärkein asia oli selvitetty, halusin tietää liikkuvatko jalat ja kääntyykö pää. Onneksi liikkui ja onneksi kääntyi. Jonkun ajan kuluttua hän pääsi jo kampeamaan itsensä ylöskin ja vaikka hänen äänessään oli jotain akuankkamaista, hän tuntui kyllä olevan tolkuissaan. Äkillisen voltin oli aiheuttanut hakkuupölkky, jolle Kammenpyörittäjä oli ajatellut nousta saadakseen tarvittavaa perspektiiviä tuohon sac a painiin. Pölkky on vieläkin tontin reunalla, minne se voltista kiepsahti ja siellä olkoonkin. 

Seuraavana päivänä kuljetin Kammenpyörittäjän lääkäriin, sillä hengitys kuulosti sen verran hankalalta ja lepokin taisi jäädä aika vähiin. Muistelin menneitä lääketieteen opintojani (lue: monta jaksoa Teho-osastoa siihen aikaan George Clooney näytteli siinä) ja muistin sanan ilmarinta ja muita pahaenteisiä termejä. Lääkärin painelu&puristelutyyppiset tutkimukset kertoivat sen, minkä arvelimmekin. Muutaman kylkiluun hiusmurtuma ja hankala olo muutaman päivän/viikon. 

Nyt kun ilmalennosta on kulunut viikko, on meillä täällä varsinainen sairastupa muutenkin. Alokas kävi viikonloppuna ensimmäisellä lomalla ja toi tullessaan varuskuntaviruksen, jonka me Opiskelijan kanssa huolellisesti imuroimme itsellemme. Onneksi rimpsuluupotilas ei ainakaan vielä ole saanut sitä, sillä yskiminen ei liene nyt paras harrastus. Täällä ei siis tehdä toistaiseksi juuri mitään ruokaa, eikä oteta kuvia. Kamerani ei muuten mennyt rikki, Kammenpyörittäjä arveli päästäneensä sen kädestään vasta ollessaan itse jo maanpinnalla. Niin etten sitten saanut uutta kameraa.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tour de Francen päätöspäivä


Campasimpukan viides Ranska-haaste on mennyt aika vähillä kokkauksilla. Kuten olen jo valitellut, olen pitänyt tämän vuotista kisaa hieman tylsänä, mikä on epäreilua. Olisin ollut kilpailuun aivan tyytyväinen, mikäli suosikkini olisi astumassa tänään voittajan pallille. Menossa on viimeinen, seremoniallinen etappi. Kilpailijat ajavat sateisen Pariisin liepeillä ja saapuvat perille parin tunnin kuluttua. Chris Froome tulee olemaan kokonaiskilpailun voittaja. Suosikkini Alberto Contador sijoittuu viidennelle sijalle. 

Campakeittiö siirtyy haastevapaalle Vueltan alkuun asti. Vuoden kolmas suuri etappikilpailu alkaa 22.8., joka on myös sama päivä, jolle on suunnitteilla blogaanimiitti täällä meillä. Mikäli se kuulostaa kiinnostavalta, ota ihmeessä yhteyttä kommentin tai sähköpostin kautta! 

tai ainakin: no watching cycling for a while

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Possunkärsätön baeckeoffe



Tänään minulla porisi haudutuspadassa mummonsekohillo, ei tarvinut vahtia, siellä se sai rauhassa valmistua aamusta pitkälle iltapäivään. Samaan aikaa päivällisruoka valmistui valurautapadassa uunissa. Tämän ranskalaisen pataruoan nimi on baeckeoffe. Se on peräisin Alcasen alueelta ja nimi merkitsee vapaasti käännettynä leipurin uunia. En tehnyt ruokaa aivan orjallisesti ohjeiden mukaan, minulta puuttui muutama raaka-aine, mutta en olisi tainnut tahtoa yhtä niistä käyttääkään, vaikka olisi ollut saatavillakin. Muutoinkin soveltelin sen mukaan, mitä talosta löytyi.

Baeckeoffe

Lihat ja marinadi

  • 500 g lammasta
  • 300 g possua
  • 0,3 l viiniä (käytin rose-viiniä, koska sitä oli avattuna)
  • katajanmarjoja
  • laakerinlehtiä
  • neilikoita
  • pippuria
Kerää marinadin ainekset kulhoon ja pilko lihat paloiksi tai suikaleiksi. Sekoita lihapalat marinadiin ja anna maustua yön yli. Minä marinoin lihoja vain kolmisen tuntia, kun en illalla viitsinyt ryhtyä marinoimaan.

Muut ainekset

  • pieniä perunoita 
  • porkkanoita
  • sipuleita
  • 0,75 l lammaslihalientä
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita padan voiteluun
  • 100 g venhäjauhoja
  • noin 1 dl vettä
Kuumenna uuni 170 asteeseen. Pese perunat ja porkkanat ja leikkaa ne viipaleiksi, samoin sipulit. Voitele valurautapadan sisus voilla. Asettele perunaviipaleista noin kolmannes padan pohjalle, sekä puolet porkkanoista ja sipuleista. Sommitele kasvisten päälle puolet lihapaloista ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Levitä taas kolmannes perunaviipaleista lihapalojen päälle ja loput porkkanat ja sipulit. Seuraavaksi asettele loput lihapalat ja aivan päällimmäksi loput perunapalat, mausta taas suolalla ja pippurilla. Kaada marinadi kulhosta pataan ja lisää lihalientä sen verran, että päällimmäisetkin perunat juuri ja juuri peittyvät. 

Sekoita vehnäjauhoihin vettä sen verran, että saat muotoiltua joustavan pitkän pötkylän. Painele taikinapötkylä padan reunaan ja paina padan kansi kiinni taikinaan, joka sulkee padan tiiviisti. Paista ruokaa uunissa kolmisen tuntia, jos aikaa on enemmän, pitempäänkin, voit lasken lämpöä kolmen tunnin jälkeen satasen tienoille. Minun patani viihtyi uunissa kaikkiaan neljä ja puoli tuntia.

Alkuperäisohjeissa oli mukana esikeitetty, pilkottu possunkärsä, samoin jonkinlaista kinkkua, eikä niinkään lihalientä, vaan enemmän viiniä, jota en nyt raskinut niin paljon hulauttaa marinadiin. Myös naudanlihaa näytettiin käyttävän monissa ohjeissa. Arvelin tässä ohjeessa valmistustavan olevan oleellisempi kuin ainesluettelo, vaikka tuo possunkärsä jäi vähän kaihertamaan. Ruoka oli melko samantapaista kuin meikäläinen karjalanpaisti, liha todella mureaa ja maukasta. Perunaa olisi saanut olla enemmänkin.



Tour de Francen yhdeksästoista etappi on toiseksi viimeinen Alpeilla ajettavista. Kuten eilen vähän valittelin, on mielenkiintoni hieman kärsinyt Froomen ylivoiman vuoksi, mutta on etappeja silti ollut mukava katsoa ja kuunnella, kauniiden maisemien ja hyvän selostuksen tähden. Myös etappilähetysten molemmin puolin olevan LeMond on Tour-lähetykset ovat kiinnostavia ja mukavia, kiitos niistä Eurosportille! Etapin lopputulos selviää myöhemmin noin 50 km kuluttua, menossa on hurja lasku, jota ei meinaa tohtia katsoa.


torstai 23. heinäkuuta 2015

Sipulikeiton jatkojalostus ranskalaiseen henkeen


Tänään Tour de Francessa ajettiin jo 18. etappi. Siihen kuului erikoinen 18 neulansilmämutkaa sisältävä nousu. Katselimme etappia samaan aikaan, kun sommittelin sipulipiirakkaa parin päivän takaisen sipulikeiton lopuista. Käytin Un Dejeuner de Soleil-blogin ohjetta. Siinä tosin ei käytetty sipulikeittoa, mutta muuten käytin ohjetta pohjana, hieman sovelsin.

Sipulipiiras ranskalaiseen henkeen

Pohja

  • 250 g vehnäjauhoja
  • 125 g kylmää voita kuutioiksi leikattuna
  • 1 kananmuna
  • 0,5 dl kylmää vettä
  • ripaus suolaa, mikäli voi on suolatonta

Täyte

  • 2,5 dl sakeaa sipulikeittoa (valutin lientä hieman pois siivilässä)
  • noin 70 g pala gruyereä
  • 2 kananmunaa
  • 3,3 dl purkki kermaa
  • pieniä napostelusalameja paloihin leikattuina (noin 20 pikkupalaa)
  • muskottipähkinää
  • pippuria
Kerää pohjan ainekset kulhoon ja sekoita ne toisiinsa niin, että saat tasaisen taikinan aikaan. Älä työstä liikaa, ettei voi lämpene turhaa ja taikinasta tule sitkasta. Peitä taikina kelmulla ja jätä kylmään niin pitkäksi aikaa kuin ehdit, mielellään ainakin tunniksi pariksi. 

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Kauli taikina pyöreäksi levyksi, joka on noin 3-4 cm suurempi halkaisijaltaan kuin käyttämäsi vuoka. Nosta taikina vuoan pohjalle (minä käytin leivinpaperia välissä) ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinaa haarukalla sieltä täältä. Laita leivinpaperiarkki taikinan päälle ja siihen päälle taikinapainot (myös kuivat herneet tai kuiva riisi käy painoista). Esipaista pohjaa noin 15 minuuttia ja poista painot. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Lusikoi sipulikeitto esipaistetulle pohjalle ja ripottele päälle pienet makkarapalat. Sekoita kerma ja kananmunat tasaiseksi ja mausta seos muskottipähkinällä ja pippurilla. Kaada seos vuokaan sipulimassan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia, laita arkki leivinpaperia piirakan pinnalle, mikäli se on vielä hyllyvää paistoajan lopussa, mutta pinta alkaa olla jo tumma. Anna piirakan jäähtyä lähes huoneenlämpöiseksi ja leikkaa viipaleiksi.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.


Käytin tähän muuten ensimmäistä kertaa marketissa huomaamaani irtovoita. Kuulema sitä on ollut myynnissä Citymaketissa muutaman kerran aikaisemminkin. Ostin vähän alle 400 g palan ja voin rakenne ja tuoksu olivat erinomaiset. Myös leipoutuvuus oli hyvä, ostan kyllä vastaisuudessakin. Hävikistä herkuksi-teema toteutui myös hyvin, sillä keitonloppu sai hyvän viimeisen sijoituksensa. 


Tourin etappi oli jo lopputulosta enteilevä, ei taida kenelläkään paukkuja kunnolla haastaa Chris Froomea. Päivän voittaja oli ranskalainen Romain Bardet. Jotenkin tämä on ollut vähän tylsä Tour, vaikka aluksi vaikuttikin, että jännitettävää riittäisi. Ehkä vähän senkin vuoksi en ole ollut kovin innostunut Ranska-kokkailustakaan. Pari Alppi-etappia on  vielä tiedossa ennen sunnuntaista päätösetappia ja sitten päästääkin jo odottamaan Vueltaa! 

Lainakuva

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Savossa ruoan ja musiikin perässä


Meillä ei ole minkäänlaisia sukusiteitä Savoon, emme käy mummoa katsomassa siellä, emmekä viännä edes laitamyötäisessä. Savossa on kuitenkin hauska piipahtaa, etenkin jos on tehnyt sinne erikseen asiaa. Nyt minilomasen agendana oli kulttuuri, tarkemmin sanottuna ooppera. Hommasimme summamutikkamenetelmällä joulukuussa liput Savonlinnan oopperajuhlien kahteen esitykseen, metodin tärkein osa oli se, että olin kuullut puhuttavan kyseisistä oopperoista joskus, eikä niistä kumpikaan ollut Wagneria (se oli helppoa, sillä tänä vuonna ohjelmistossa ei ollut lainkaan Wagneria), jota jostain syystä hieman vieroksun. Oikeasti olin kyllä nähnyt kummatkin oopperat kertaalleen. Toisen näin niin kauan sitten, että ainoa muistikuva siitä oli se, että nukuin osan aikaa ja toisen näin elokuvateatterissa suorana lähetyksenä MET:stä, joten se oli sellainen melkein oikea oopperassa käynti. 

Menomatkalla Savonlinnaan TomTom teki erikoisia reittivalintoja ja tulimme saapuneeksi Savonlinnaan idästä, vaikka lähdimme Jyväskylästä. Matkalla juttelimme siitä, miten ei juurikaan tule poikenneeksi tieltä edes kiinnostavien kylttien perässä, on mukamas aina kiire. Seuraavan mutkan takana oli kyltti auringonpimennyksen muistomerkille ja siinä sekunnissa kurvasimme soratielle kyltin perässä, vaikkei siinä kerrottu kuinka pitkä matka kyseiselle muistomerkille olisi. Noin kolme kilometrin päästä muistomerkki löytyi ja Kammenpyörittäjä ehti jo kaivella muistolokeroitaan ja arvella, että kyse on varmaankin vuoden 1945 pimennyksestä, ei 1990. Ja niin olikin. 


Oopperalippujen suhteen emme olleet mitenkään myöhässä, kun joulukuussa ostimme ne Tampereen reissun yhteydessä. Majoituksen kanssa sitten olimmekin jo aivan myöhässä, kaikki ketjuhotellit olivat jo täyteen myytyjä. Sain varattua meille huoneen pienehköstä yksityisestä hotellista, tosin hinta oli hieman suolainen. Sittemmin olen löytänyt sivuston, jossa yksityiset vuokraavat asuntojaan oopperajuhlien aikana, ehkäpä seuraavalla kerralla kokeilemme sellaista. 

Ennen ensimmäistä oopperaa kävimme syömässä jo edelliskesältä tutussa Panimoravintola Huvilassa. Pidimme Huvilan ruoasta todella paljon ja nyt olimme varanneet pöydän jo hyvissä ajoin. Tällä kertaa oli tarjolla 3 tai 5 ruokalajin yllätysmenuja samaan tapaan kuin Passiossa ja otimme viiden ruokalajin yllätykset. Söimme ulkona terassilla, mutta katoksen alla, sillä taivaalla oli melkoisen synkkiä pilviä. Emme kuitenkaan saaneet sadetta niskaamme. 



Mielestäni annokset olivat astetta fiinimpiä kuin viime vuonna, todella lähellä Passion annoksia, eivätkä toisi mieleen panimoravintolakonseptia, jolla on rosoisempi kaiku. Viiden ruokalajin menu oli yhtenäinen ja sujuva, yksikään annos ei laahannut perässä, tai tuottanut pettymystä. Ateria viineineen, kahveineen ja Kammenpyörittäjän grappoineen maksoi noin 240 euroa. Ajankäytöllisesti ateria meni jouhevasti, alkuun hieman ripeähkösti, mutta olimmehan sanoneet, että meillä oli jatkomenoa illempana. Tarjoilu oli ystävällistä, paikallisen puheenparren ja hienoisen ujouden sävyttämää, mutta siis täysin positiivisessa mielessä. Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalla Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.


Ensimmäisenä oopperana meillä oli Semperoper Dresdenin Figaron häät (Mozart). Kyseessä oli tämän oopperan viimeinen esitys juhlilla ja se oli melkein loppuunmyyty. Kesäinen ilta ei ollut liian lämmin Olavinlinnan markiisikaton alla ja saimme nauttia erittäin viihdyttävästä esityksestä. En edes yritä teeskennellä oopperan asiantuntijaa, mutta uskallan sanoa, että tämä esitys oli kertakaikkiaan riemukas ja oivaltava. Puvustus ja lavastus olivat nokkelat ja pidin aivan valtavan paljon hetkittäisistä hidastetuista liikkeistä, vaikka musiikki ja laulu menivät täyttä höyryä eteenpäin. 


Sitä jäin ihmettelemään, miten monet ihmiset lähtivät syystä tai toisesta pois väliajan jälkeen. Ehkä he kuulivat jo suosikkiaariansa ja joutivat jo kotimatkalle? Esityksen jälkeiset suosionosoitukset olivat pitkälliset ja omat kämmenenikin olivat arat seuraavana aamuna kaikesta läpyttämisestä. Figaron häät oli loistava oopperakokemus ja saksalainen ryhmä teki siitä ikimuistettavan. Sattumoisin saman seurueen jäseniä asui samassa hotellissa kanssamme ja näimme heistä useita aamiaisella. 



Lauantain vietimme  Savonlinnassa kävellen ympäriinsä, auto sai pysytellä hotellin parkkipaikalla. Aamusta heti kävimme pienellä sisävesiristeilyllä Elviira-nimisellä laivalla, joka teki tunnin mittaisen Savonlinnan eteläpuolisen kierroksen. 12 euron lipun hinnalla näimme kauniita suomalaismaisemia, sääkin suosi. Aurinko paistoi ja oli parikymmentä astetta lämmintä. 115 henkeä vetävällä laivalla oli lisäksemme kolme muuta vierasta, joten teki mieli rantaan saavuttua pyytää anteeksi aiheuttamaamme vaivaa ja kulua. Päivemmällä Elviira ja muut samankaltaiset laivat näyttivät olevan huomattavasti paremmalla käyttöasteella. 


Viikkoa aikaisemmin ostamamme museokortit saivat jälleen lisäkäyttöä, kun kävimme tutustumassa Savonlinnan maakuntamuseoon. Museo sijaitsee aivan Olavinlinnan vieressä Riihisaaressa. Perusnäyttely Laiturilla - elämää Saimaan rannoilla kuvaa hyvin näyttelyn sisältöä ja tällä hetkellä nähtävillä oli myös Alvar Gullichsenin maalauksia. Taiteilija olisi ollut myös samana päivänä myöhemin tavattavissa museossa, muttemme enää siihen aikaan olleet siellä. 

Vaikka olimme jo edellisiltana Olavinlinnassa oopperan merkeissä ja olimme menossa jälleen illalla, kävimme katsomassa itseään linnaakin museokorttiemme suomin oikeuksin. Olimme edellisen kerran käyneet siellä muistini mukaan vuonna 2000, jolloin poikaset olivat vielä oivallisessa linnaiässä. Tällä kertaa liityimme vähän vahingossa englanninkieliseen opastukseen ja pääsimme kiipeämään yhteen linnan torneista. Omin päin niihin ei pääsekään, mikä on ymmärrettävää monimutkaisten ja jyrkkien porraskuilujen vuoksi. Saimme kuulla hieman La Traviatan harjoituksia samalla. 



Meillä ei ollut päivällissuunnitelmia ennen illan oopperaa, olimme ajatelleet mennä johonkin torinlaidan ravintoloista syömään, mikäli tulisi nälkä. Ei tullut ja kävimme vain ostamassa mansikoita ja muuta naposteltavaa hotellihuoneeseen. Edellisillan Huvila-päivällinen oli vielä mielessä niin kirkkaana, ettemme tulleet antaneeksi millekään muulle ravintolalle mahdollisuutta.

Jälkimmäinen näkemämme ooppera oli Puccinin Tosca. Se oli minulle tuttu muutaman vuoden takaa, kun Finnkino näytti sen suorana lähetyksenä New Yorkin Metropolitan-oopperasta. Tuolloin Toscana loisti Karita Mattila. Tällä kertaa meille sattui oopperan ensi-ilta Savonlinnassa ja Toscan roolin lauloi Elena Pankratova. Toisen miehityksen Toscana oli Johanna Rusanen, olisin kyllä mielelläni nähnyt hänetkin, tai jopa mieluummin. Jos edellisiltana olimme nauraneet itsemme iloisiksi, ei Toscassa tunnetusti juuri vitsailla. Ei edes hymyillä. Se on täyttä draamaa ja julmuutta. Savonlinna näyttämö linnan kiviseinää vasten on vaativa, tilaa on vähän, eikä lavastusta voine kovin ripeästi muutella, joten lavastus oli toteutettu vähän monitoimityyliin, samat pikkumökkeröiset olivat vuoroin hautaholveja, kidutuskammioita ja vankityrmiä. Menköön sivistymättömyyden piikkiin, mutta tohdin sanoa, että Tosca oli vähän puuduttava. Minusta aplodit olivat lyhyenpuoleiset, mutta ehkä ensi-illassa on tapana taputtaa maltillisemmin kuin vaikka viimeisessä esityksessä. Toscan ensi-ilta ei ollut loppuunmyyty, muutamia rivejä oli melkein kokonaan tyhjinä ja ihmisiä vaihtoi niille istumaan väliajan jälkeen. Istuimet Olavinlinnassa eivät ole mukavimmasta päästä ja lisätila on kyllä tervetullutta, jos mahdollista.

Kulttuuripitoinen minilomanen päättyi sunnuntaina kotimatkaan Astuvansalmen kalliomaalauspaikan kautta. Jälleen tompsukkamme hämmästytti meitä arviollaan, että 77 km matkaan kuluu aikaa 2h 27min. Syyksi paljastui se, että laitteen spekseihin on ilmeisesti ohjelmoitu soratiellä käytettäväksi maksiminopeudeksi 20 km/h. Kun laite huomasi, että Kammenpyörittäjä, vanha rallikuski, päästelee mäet ja mutkat tavanomaista kahdeksankympin vauhtia, alkoi se tiputella minuutteja pois saapumisajasta sellaista vauhtia, että silmissä vilisi. 


Kävimme samalla vuoden 2000 kesäretkellä Astuvansalmella poikasten kanssa. Minulla on yleensä liiankin hyvä muisti mitä tulee 15 vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta tästä retken osuudesta muistin vain sen, että matkalla näimme käärmeen ja perillä oli kaiteita ja rappusia. Matkaa parkkipaikalta kalliomaalauksille oli noin 2,5 km ja se olikin oikein mukava päiväkävely. Olemme vain poispilattuja, mitä tulee kalliomaalauksiin, sillä kotimme läheiset Saraaveden maalaukset ovat niin upeat, että moni muu paikka kalpenee niiden rinnalla. Nyt Astuvansalmen maalaukset olivat kohtuullisesti näkyvillä, kuivempana kesänä ne näkyvät huonommin. Paluumatkalla vastaamme tuli monia retkeilijöitä, myös ulkomaalaisia. Toivoimme, etteivät he kastuneet, sillä meidän päästyämme kuivin nahoin autolle ja jatkaessamme kotimatkaa, alkoi pian sataa kaatamalla. 



Museokortti on osoittautunut aktivoivaksi, olen käyttänyt sitä ostamisen jälkeen jo viisi kertaa. Kortti maksoi 54 euroa ja tähän mennessä olisin käyttänyt vastaaviin pääsylippuihin 34 euroa. Saamme varmaan pian varsinaiset, muoviset korttimme postissa. Sitä ennen käytämme Tiketistä ostamiamme pahvilippuja, joista syötetään numerosarja käyntikohteiden päätteisiin. Kortti täytyi itse aktivoida netissä kahden viikon kuluessa lipun ostamisesta jostain kohteesta tai lippukaupasta. Aion vuoden aikana käyttää korttia mahdollisimman monessa paikassa vierailuun, sillä kotimaiset museot ja näyttelyt kyllä ansaitsevat kävijänsä. Mikäli teitä kiinnostaa kurkata suomalaisen lapsiperheen museokorttikokemuksia, katsokaa Museokorttikesä-blogiin.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Julia Child-sipulikeitto höyrypannussa



Eilen luulin, että tänään olisi Tour de Francen toinen lepopäivä, mutta mitä sitä turhia! Lepopäivä on vasta huomenna, onneksi luimupupu oikaisi harhaluuloni. Perheen sipulivastainen on edelleen sillä tiellään, mille hänet lähetin kaksi viikkoa sitten, eikä tule lomalle ennen kuin perjantaina, joten nyt on vielä turvallista keitellä sipulikeittoa. 

Keitin ensimmäisen sipulikeittoni blogin ensimmäisenä kesänä ja jostain syystä se on yksi blogin avatuimmista postauksista. Toisen kerran tein sipulikeittoa tämän vuoden alussa, kun olimme syöneet ystävänpäivänä ihanaa keittoa Sinne Helsingissä. Yritin toistaa keiton rakennetta kotikeittiössä aivan siihen yltämättä.


Nyt oli aika taas keitellä tuota keittojen keittoa. Ensimmäisen keiton keitin valurautapadassa, toisen haudutuspadassa, joten nyt vuorossa oli tietysti kolmas suosikkini, painekattila, kotoisasti höyrypannu. En enää pelkää painekattilaa ja keittelen sillä ilomielin sisätiloissakin, mutta tänään sää oli niin kaunis, että siirsin koko päivällistouhun ulos. 

Olen laittanut ruokaa jo sen verran painekattilalla, että tiedän ruokaohjeiden vaativan hieman muuntelua, että ne sopivat painekattilaan. Se, että ainekset heittää kattilaan ja pistää täyden tehon ei toimi aina toivotulla tavalla, vaikka ruoka tulisikin nopeasti valmiiksi. Nopea valmistustapa saattaa tehdä hallaa jollekin ainesosalle, tai vaiheelle. Niinpä etsiskelin hieman netin syövereissä ja satuin sivustolle, jossa on höyrypannuistettu paljon erilaisia ruokia ja etenkin kerrottu miksi työvaiheita, tai aineksia on muutettu tavanomaisesta valmistusmetodista toimimaan painekattilalle.



Käytin hip pressure cooking-sivun sipulikeitto-ohjetta, jonka sanottiin olevan Julia Childin ohje, aika samalta ainesluettelo näyttääkin, kun vertaan sitä siihen ohjeeseen, jota käytin ensimmäisessä sipulikeitossani. Jotakin pieniä justeerauksia on puoleen ja toiseen, esimerkiksi pippuria ei mainittu Julian ohjeessa, mutta kyllähän sitä pitää vähän olla.

Mukailtu Julia Childin sipulikeitto kolmelle (kun neljäs on pois kotoa)

Keittopohja

  • 3 rkl voita
  • 1 rkl öljyä
  • noin 500 g sipulia (minulla kolme suurta keltaista ja nippu punaista varhaissipulia)
  • ripaus suolaa
  • pippuria
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 l lihalientä (tällä kertaa lammaslientä)
  • 3 rkl konjakkia

Suuruste

  • 3 rkl voita
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 dl keittopohjaa

Annoksen päälle

  • 1 leipäviipale/annos
  • raastettua emmental- ja gruyerejuustoa

Työvaiheet

  1. Viipaloi sipulit, mielellään mandoliinilla, mikäli soittotunnit on käyty. Sipuliviipaleiden tulisi olla mahdollisimman tasaohuita. 
  2. Sulata voi ja kuumenna se öljyn kanssa painekattilassa ilman kantta. Paineosuus tulee sitten myöhemmin. 
  3. Lisää viipaloidut sipulit kattilaan ja sekoittele huolellisesti, lisää hieman öljyä ja voita, mikäli tuntuu, etteivät viipaleet saa kunnon rasvakerrosta kauttaaltaan.
  4. Paistele ajoittain sekoitellen sipuliviipaleita noin 15 minuuttia, kunnes ne alkavat muuttua läpikuultaviksi. 
  5. Lisää mukaan sokeri ja suola ja jatka sipuleiden pehmentämistä miedolla lämmöllä vielä noin 15 minuuttia, että karamellisoituminen pääsee alkuun. Jos sinulla on aikaa ja intoa, anna karamellisoitumisen jatkua niin pitkään kuin maltat. 
  6. Ensimmäinen poikkeus Julian metodiin: Tässä vaiheessa Julia nakkaisi mukaan vehnäjauhot ja minä unohtaisin ne kokonaan, mutta painekattilassa keitettäessä suurustetta ei lisätä alkuvaiheessa, sillä se imisi liikaa nestettä, mikä on oleellista painekeittämisessä. Siispä suuruste valmistetaan odottamaan myöhempää vaihetta.
  7. Sulata voi erillisellä pienellä pannulla ja lisää sille jauhot. Kypsennä sen aikaa miedolla lämmöllä, että jauhot turpoavat ja väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Jätä suuruste odottamaan sivuun. 
  8. Toinen poikkeus Julian metodiin: Julia lisäisi (ja minäkin muistaisin) nyt mukaan viinin ja jättäisi keiton porisemaan. Painekeittämisessä viinin määrä ei vähene, koska nestettä ei haihdu samaan tapaan kuin padassa keiteltäessä ja lähdesivustoni mukaan se vaikuttaa ikävästi ruoan makuun. En oikein osaa sanoa, voiko viini minusta maistua ruoassa tähän tapaan pahalta, mutta tottelin kuitenkin ohjetta ja lisäsin viinin karamellisoituineisiin sipuleihin ja annoin sen kiehua lähes olemattomiin, kuten ohjeessa neuvotaan. Sipulimassan tuoksu oli ainakin tässä vaiheessa aivan tolkuttoman hyvä. 
  9. Lisää lihaliemi, kuumenna keittopohja kiehuvaksi ja laita painekansi päälle. Nosta lämpöä niin, että painekeittäminen pääsee alkuun. Omassa kattilassani nostan kannen merkkiraidat kahden merkkiviivan väliin noin puoleentoista. Keitä 15 minuuttia. (lähdeohjeessa keitettiin vain 5 minuuttia, mutta tähänastisen kokemukseni mukaan vartti on melkein minimi melkein mihin tahansa ruokaan)
  10. Avaa kattila tavallisella avausmenetelmällä, patakintaisiin verhotuin käsin paina vapautuspainiketta, kunnes kaikki höyry on tullut ulos kattilasta. Avaa kansi, kun se suostuu avautumaan. 
  11. Sekoita keittoa ja ota syrjään lientä noin desin verran suurusteen viimeistelyä varten. Maistele keittoa, lisää suolaa ja pippuria, jos tarpeen. Jos sipulien rakenne ja keiton maku on jo toiveidesi mukainen, jatka viimeistelyyn. Jos haluat vielä painekeittää lisää, jatka sitä vielä toisen vartin verran.
  12. Viimeistely suurusteella: Sekoita syrjään ottamasi keittoliemi sivussa odottavaan suurusteeseen ja kuumenna se. Kun se on tasaista, lurittele se tarpeeksi painekeittämääsi keittopohjaan ja sekoita. Anna kiehua muutaman minuutin. Suuruste tihentää keiton rakenteen. 
  13. Lisää keittoon konjakki. 
  14. Annostelu: Kuumenna uunia grillivastuksella. Annostele keittoa uunin kestäviin astioihin. Paahda leipäviipaleet paahtimessa ja aseta viipaleet keittoannosten päälle. Sirottele pinnalle runsaasti juustoraastetta ja käytä astioita uunissa grillivastuksen alla ottamassa paahdetta juustolle. 

Minä tänään tohottelin leivän pinnalla olevaa juustoa keittiötohottimella, en viitsinyt uunia lämmittää. Keitto oli erinomaisen aromaattista ja pehmeää, mutta väristä ei tullut niin syvän väristä, kuin padassa. Leipinä käytin höttöisiä hampurilaissämpylöitä, joita emme ole tulleet mihinkään muuhun käyttäneeksi. 


Tour de Francen kuudestoista etappi oli nousuja sisältävä, loppupuoleltaan laskuvoittoinen 201 km pyöräilyiloittelu. Pääjoukko antoi karkulaisten mennä kauas edelleen, eipä tuollaisia yli 20 minuuttiin venähtäneitä etumatkoja ole juuri nähty. Peter Sagan teki hurjasti töitä saadakseen johtopaikkaa pitäneen Lampre Merida-tallin Ruben Plazan kiinni, mutta matka ei aivan riittänyt. Huomenna on sitten vuorossa se toinen lepopäivä, jonka aikana ajajat käyvät lähikylien markkinoilla ja joku ehkä parturissa ja kirjastossa. Tai sitten he ovat koko päivän hierottavina, ajavat vähän pyörällä ja syövät runsaasti. Tai en minä tiedä. Toivottavasti myös lepäävät.

EDIT: Olen lisännyt CampaSimpukan ylälaitaan Painekattilakokkailua-välilehden, jonne kerään kaikki aihetta liippaavat postaukset.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tour de Francen lyhyt oppimäärä



Pari viime päivää on kulunut korkeakulttuurin parissa, piipahdimme Savonlinnassa katsomassa kaksi oopperaa ja höystimme minilomasta muillakin elämyksillä mennen tullen. Siinä jäi Tour de France vähemmälle, sillä majoituksemme ei tarjonnut Eurosportin lähetyksiä, eikä oikein muitakaan todensanoakseni. Mutta emmepä me sinne pyöräilyn tähden menneetkään. Savolaisesta kulttuurimatkasta huomenissa enemmän, nyt kerron kaikille tiedonnälkäisille miten Tour de France pärjäilee, vaikken olekaan kokkaillut ranskalaista ruokaa. 

Viimeksi kun ehdin kisaan paneutua torstaina, ajettiin vielä Pyreneillä. Sen jälkeen kisa siirtyi perjantaina keskemmäs maata ja kirimiesten kamppailussa tämän vuoden takatukkatitteliä itseoikeutetusti kantava Peter Sagan jäi toiseksi Greg van Avermatille. Kokonaiskilpailussa johdossa jatkoi takuutyyliin Chris Froome. 

Eilinen  etappi  muistetaan sitten pissapäivänä, Chris Froome oli saanut niskaansa kipollisen virtsaa, mikä ei ole omiaan kohottamaan mielialaa, ymmärrän täysin, ei minuakaan huvittaisi. Muutoin kilpailu oli ilmeisesti mennyt mukavammissa merkeissä, mitä nyt joku katsoja oli verbaalitölvinyt Richie Portea syyttäen tätä douppaamisesta. Etapin voittajaksi selviytyi Stephen Cummings ja kokonaiskilpailun toiselle sijalle kipusi korvaava ykkössuosikkini Nairo Quintana, kun kerran Contadorista ei ollut mihinkään. No, ei nyt ihan niinkään, Alberto oli sentään sijalla viisi.


Tänään sunnuntaina eiliset pissat oli poispyyhitty ja etappi ajettiin vuoroin mäkiä kiiveten ja tasaisia tahkoten. Etapin maaliin rynni ensimmäisenä muutaman päivän takainen synttärisankari Andre Greipel ja lopussa nähtiin monenlaista tuuppimista ja mutkittelua, onneksi kolareilta vältyttiin. Jossain määrin rasittuneen näköiseltä kokonaiskilpailun johtajalta liikeni vaisu hymy keltapaidanpuentatilaisuudessa. Nairo on tällä erää ainoa, jolla minun laajalla kokemuksellani ajatellen voisi olla mahdollisuuksia Froomen peittoamiseen, mutta annetaas kattoa mitä huominen lepopäivä tekee ittelle kullekin. 

Ranskalaisruoka palaa viimeisen jakson ajaksi keittiöömme mitä vahvimmin, sitä varten on ostettu jo toista kiloa sipuleita ja päätetty pysyä kotona keskittyen tärkeimpään, eli bloggaamiseen. Jopa työt on jätetty syrjään tämän tärkeän mission vuoksi. Joka tapauksessa suunnitelmat ovat taas suuremmat kuin todennäköisesti tulee toteutumaan, mutta ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon, ei sauvajyvänenkään heitä, hän heittää sen puupölkkyyn!



torstai 16. heinäkuuta 2015

Ranskalainen omenatorttu Pyreneitten päivänä


Tour de Francen 12. etappi ajettiin aluksi kuumassa auringonpaisteessa ja loppumatkasta rankassa vesisateessa. Etapista oli pitkä lähetys, joten kuumepäiväni sujui leppoisasti Eurosportia katsellen. 

Päivälliseksi meillä oli aivan omasta päästä sommiteltu hävikistä herkuksi-ruoka. Jääkaapissa oli pakkaus broilerifileitä, jotka oli käytettävä tai laitettava pakastimeen, samoin eilistä perunamuusia oli hieman jäljellä. Sommittelin niistä eräänlaisen lintupiiraan. 

Broileripiiras kolmelle

  • 0,5 l tähdemuusia
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita
  • 4 broilerin filettä
  • puolikkaan limen mehu
  • 2 rkl soijakastiketta
  • loraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • pül piper-maustetta
  • kirsikkatomaatteja
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele pienehkö uunivuoka. Sekoita kananmunat ja maitoa perunamuusiin, niin että siitä tulee löysähkö velli. Lisää maitoa, jos desilitra ei riitä. Levitä perunamuusivelli vuokaan. Leikkaa broilerifileet kolmeen palaan ja sekoita ne marinaditilkkaan, johon tulee limen mehu, soijakastike, suolaa, pippuria ja pül piperiä. Paista filepaloja pannulla muutamia minuutteja, niin että ne saavat kauniin paistopinnan, muttei tarvitse kypsentää kokonaan. Aseta kirsikkatomaatit perunamuusin keskelle ja broileripalat muusiin reunoille. Paista noin 30-40 minuuttia, kunnes muusin pinta on kauniin ruskeaa. 



Jälkiruokana meillä oli päivän ranskalaispanostukseni, johon toipilasvoimani riittivät hyvin. Otin neuvot tähän leivonnaiseen Mon petit four-blogista. 

Ranskalainen omenatorttu

  • 2 ohutta lehtitaikinalevyä
  • 2 kirpeää omenaa
  • 2 rkl muscovadosokeria
  • puolikkaan limetin mehu
  • 2 rkl viikunahilloa (minulla oli avattu purkki aprikoosihilloa, käytin sitä)
  • tomusokeria
  • kermavaahtoa tarjoiluun
Sulata taikinalevyt ja kuori omenat. Leikkaa omenat neljään lohkoon ja poista siemenkota. Leikkaa lohkot ohuiksi viipaleiksi. Sekoita muscovadosokeri limettimehuun ja laita omenaviipaleet marinoitumaan sokeri-limettiseokseen. Kuumenna uuni 220 asteeseen. Asettele omenaviipaleet taikinalevyille niin, että viipaleiden reunat menevät päällekkäin. Paista torttuja noin 30-35 minuuttia, kunnes omenat ja taikinalevyt ovat kypsiä. Kuumenna hilloa mikroaaltouunissa vesitilkan kanssa noin puoli minuuttia, sekoita se tasaiseksi kiilteeksi ja levitä sitä kuumille tortuille sudilla hetimiten. Sirota vielä tomusokeria omenatortuille. Söimme tortut kermavaahtolusikallisen ja kahvin kanssa.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.


Tour de Francen 12. etappi päättyi Joaquin Purito Rodriquezin voittoon. Pääjoukon kesken harrastettiin viimekilometreillä järkyttäviä vetoja ja irtoamisyrityksiä, joiden erikoismies Froome on. Tänään Contador ja Quintana pystyivät eilistä paremmin vastaamaan niihin. Froome jatkaa turvallisella erolla kokonaiskilpailun johtopaikalla. Huomenna kisa siirtyy hieman tasaisempiin maisemiin ennen Alppi-etappeja. 


Kulttuurikuume


Ostimme viime viikonloppuna museokortit ja käytimme niitä heti tuoreeltaan Kiasma-vierailussamme. Eilisen vapaapäivän vietin myös kulttuurin parissa naapurini kanssa. Museokortti sai jälleen käyttöä, kun kävimme Serlachius Museoissa Mänttä-Vilppulassa. Olin myös varannut ystävälleni ja minulle lounaspöydän Ravintola Göstaan.

Paviljongin näyttelyt Kaukainen kosketus ja Toisten taidetta olivat molemmat laajoja ja mielenkiintoisia, en tiedä kummasta olisin enemmän pitänyt. Kaukainen kosketus osui ehkä vielä paremmin makuuni, pidin todella paljon valokuvista ja niihin liittyvistä tarinoista. Keskelle suurta näyttelysalia oli koottu vanha hylätty talo, jonne oli vangittu homeen hajukin. Se osa näyttelyä oli jopa hieman vastenmielinen, mutta kiinnostavalla tavalla. 

Kiersimme myös Taidemuseo Göstan näyttelyt Göstan ystävät ja Malli ja hullu kuvailija. Tietysti ihailimme Mäntän Monetiakin. Viime kesän vierailulla museo oli aivan täynnä väkeä, talvisella käynnillämme olimme melkein ainoat vieraat. Nyt väkeä alkoi olla melko mukavasti siinä vaiheessa, kun lounasvarauksemme oli käsillä. 

Ravintola Göstan Menu Toisten taidetta sisälsi kolme ruokalajia 42 euron hintaan. Otimme yhdet viinilasilliset sopimaan pääruoalle. Alkuruoka oli nimeltään Kevyesti suolattua Huutokosken kirjolohta, kuningasrapua ja avokadoa. Olisin ollut taipuvainen käyttämään sanaa kohtuullisesti sanan kevyesti tilalla. Mutta liikaa suolaa ei ollut. 


Pääruokana oli Paahdettua karitsan seläkettä, emmervehnää ja tummaa sitruunakastiketta. Tälle annokselle tuhti punaviini oli omiaan. Karitsaa oli annoksessa myös prässättynä tai jonkunlaisena pintapaistettuna pateena, hyvää se joka tapauksessa oli. 


Jälkiruoka oli aterian kaunein annos, eikä mansikoilla ja jäätelöllä voi muutenkaan epäonnistua. Lakritsakreemi oli ihastuttavaa ja mansikat muhevasti marinoituja. 


Ateriamme aikana ravintola täyttyi mukavasti, tarjoilu oli ystävällistä. Naapuripöydissä olleita pikkulapsia otettiin hienosti huomioon ja paikan täytti iloinen puheensorina. Tämä oli toinen kokemukseni Ravintola Göstasta, luulen että pidin talvella syömästämme ateriasta vielä hippusen enemmän. Sen alkuruoka oli silloin aivan omaa luokkaansa. Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Ennen kotiinpaluuta kävimme vielä Mäntän keskustan kirkossa ja Gustaf-museossa. Kuuntelimme ajan kanssa Paperiperkele-näyttelyn ja ostimme avio-onnea koettelevat tuliaiset. 

Postauksen otsikko viittaa merkilliseen kuumeeseen joka minulle nousi illalla. En yleensä ole flunssassakaan kuumeinen, mutta nyt olen aivan irrallisessa kuumeessa ilman muita oireita. Kyllä se päivä näinkin menee sohvalla leväten, mutta toivon olevani huomenna kunnossa,  sillä minilomanen oopperan parissa lähestyy. 

Eilen en kulttuurimatkan jälkeen jaksanut paneutua ranskalaisen ruoan maailmaan, mutta katsoin sentään Tour de Francen yhdennentoista etapin lopun, johon liittyi legendaarinen Tourmaletin nousu ja sen jälkeinen melkein 30 km lasku. Etapin voitti Puolan ylpeys Rafal Majka, Tourin johtopaikkaa pitää vähän tylsästikin Chris Froome. 

Tänään on vuorossa viimeinen Pyreneitten (joita meillä leikkisästi kutsutaan myös Andeiksi) etappi, jonka profiili on karmeaa sahaamista. Saa nähdä miten tänään muut vuoriekspertit pärjäävät Froomelle, vai tuleeko kisan viimeisestä kolmanneksesta vähän puuduttavaa puurtamista kohti Pariisia. 


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Nizzahko salaatti

Kammenpyörittäjä oli lukenut olemattomia ajatuksiani kauppareissulla ja ostanut hieman loimulohta. Sommittelin nopean nizzan salaattia mukailevan päivällisen. Tässä ei ollut  autenttisuutta ollenkaan, mutta hyvää se silti oli rankan työpäivän jälkeen.

Nizzan salaatti-mukaelma kolmelle ja yhdelle työeväät

  • 2 kumatotomaattia
  • noin 10 kirsikkatomaattia
  • noin 10 pientä uutta perunaa
  • 3 kananmunaa 
  • noin 200 g pala loimulohta
  • salaattia pihan viljelyksistä
  • ruohosipuli ja persiljaa
  • oliiveja
  • sitruunamehua
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
Höyrytin perunat ja leikkasin ne paloihin. Keräsin perunapalat pieneen kulhoon ja maustoin ne sitruunamehulla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Keitin kananmunat ja laitoin ne kananmunaleikkuriin tehden sillä lohkoja. Huuhtelin salaatit ja revin ne paloiksi laakeaan vatiin. Ripottelin päälle tomaatteja, paloiksi pienityn lohen, kananmunalohkot, oliivit ja perunat. Pinnalle sirottelin ruohosipulia ja persiljaa. Söimme pikaisen salaatin tuoreen patongin kanssa. Taas kävi niin, että aivan hirveä nälkä taittui, parin ensimmäiseen haarukallisen jälkeen ei jaksanut enää syödä. Minulla oli pieni rasia anjoviksia, mutta unohdin avata purkin. Papuja tai herneitä ei löytynyt. 



Tänään Tour de Francen kymmenes etappi oli taukopäivän jälkeinen puserrus. Lämpimässä säässä ajaminen näytti olevan monilla vaikeaa, liekö eilen oli jossain kekkerit liian pitkään? Ivan Basson kerrottiin keskeyttäneen, sillä häneltä oli löydetty eilen kivessyöpä. Toivottavasti hän ehtii saada apua sairauteensa. Chris Froome lähti irti viimeisessä nousussa ja jätti kilpakumppaninsa. Erot ovat jo sellaisia, että Froome alkaa varmistella koko kilpailun voittoa.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Helsingissä juoksujalkaa


Viikonloppuna piipahdimme reilun vuorokauden verran Helsingissä. Syynä tähän pikavisiittiin oli eräs polkupyörä. Tai oikeastaan kaksi. Tai vielä tarkemmin ottaen reissu koski kahta polkupyörää ja yhtä paria kiekkoja. 

Olimme Helsingissä jo aamupäivällä, siellä olikin heinäkuisen hiljaista, kadunvarsiin sai auton pysäköityä helposti, eikä missään ollut ruuhkaa. Kävimme vakiopaikoissamme KaffecentralenissaEiringillä ja Chez Mariuksessa. Annan kauppa olikin kiinni tuon lauantain, onneksi Instagram toi seikan tietooni ajomatkan aikana, eikä meille tullut hukkareissua Museokadulle. Kun toimitimme polkupyörän pyöräilytuttavillemme, saimme päivän kolmannet kahvit Formverkillä. Teimme myös illaksi drinkkitreffit ennen päivällistämme. 

Oli mukava kävellä Helsingissä kauniina kesäpäivänä, piipahdimme Classic Bikella, jossa voi ihailla ihania Pashley-pyöriä. Narinkkatorilla oli jonkunlaiset germaanimarketin sponsoroimat grillauskisat menossa, paljon ihmisiä jonotti makkaroita ja ilma oli sakeana savusta. Söimme intialaislounasta Kampissa, sillä päivälliseemme oli aikaa vielä liian monta tuntia. 

Koska hotelliimme ei vielä päässyt, kävimme hankkimassa museokortit Stokkalta, saimme iloksemme ostettua ne Mind&Body-korteillamme, joka on työnantajamme panostus hyvinvointiimme. Menimme saman tien käyttämään museokorttejamme ensimmäisen kerran, siinä poistui yksi aukko sivistyksessäni, kävin viimeinkin Kiasmassa. Mapplethorpen näyttely tuli nähtyä, samoin muut tarjolla olleet taide-elämykset. 



Olin varannut meille huoneen Klaus K:sta ja otimme pienet iltapäivälevot ennen drinkkejä ja päivällistä. Kävimme tuttaviemme tuntemassa salakapakassa. Sepä olikin lysti paikka, oikein henki rapakon takaista kieltolain aikaa, sisustukseen ja ilmapiiriin oli todella panostettu. Nautimme muistoja herättävät drinkit ennen kuin poistuimme asianmukaisesti takaovesta. 

Kun päätimme minilomasestamme, kävin heti tietysti tutkimassa, mitkä Helsingin ravintolat ovat auki kyseisenä iltana ja missä olisi vielä tilaa. Muutama ennalta tuttu paikka oli joko täynnä, tai ansaitulla kesätauolla. Kurkistin Valmiissa pöydissä-välilehden to-eat-listaani ja otin sieltä tarkasteluun Sasson. Hetken kuluttua meillä olikin pöytä varattuna sinne. En sitten sen enempiä paneutunut ravintolaan, kunhan kurkkasin nettisivuja. Ikävä kyllä TOP100-ruokablogit-sivujen haku ei tällä erää toimi, sieltä olen usein etsinyt muiden blogaanien ravintolapostauksia. 


Olen tässä nyt pari päivää sulatellut kokemustamme, enkä oikein tiedä kuinka aiheesta kirjoittaisin. Olen yrittänyt pitää sellaista linjaa, etten mussuta blogissa asioista, joista en ole saanut suutani auki paikanpäällä. Nyt saatan kyllä hieman tehdä niin, sillä Sasso-kokemuksemme on kirkastunut tässä ajan kuluessa, eikä oikein parempaan suuntaan. Myönnän auliisti heti alkuun, että pohjatyöni oli surkeaa, en ajatellut edes ravintolan sijaintia, enkä tehnyt siitä ilmiselviä päätelmiä ennalta.

Ennalta tiesin, että kyseessä on italialaisravintola ja että se on ihan keskeisellä paikalla. Mehän pidämme paljon italialaisesta ruoasta, mutta osoitteen olisi pitänyt kertoa minulle muutakin kuin sen, että siitä on lyhyt matka hotelliin. Sasso oli fiinimpi, kuin olin älynnyt, sisustukseltaan ja ilmapiiriltään. Emme olleet kuitenkaan alipukeutuneita, kaupunki oli täynnä suureen voimistelutapahtumaan tulleita ulkomaalaisia, verkkatakkisia ja -pöksyisiä ihmisiä oli Sassossakin monta seuruetta, eikä meillä sentään ollut yllämme pariskuntatuulipukuja

Olen aiemminkin sanonut, että pidän melko neutraalista tarjoilusta. En osaa olla kovin hövelisti palveltavana, mutta välinpitämättömyyskään ei ole mukavaa. Sassossa henkilökuntaa oli paljon, heitä pyöri salissa kiitettävästi, palvelua ei joutunut odotettelemaan. Tarjoilijasta riippuen palvelu oli aavistuksen yliystävällisestä niin hiljaiseen, että täytyi kysyä uudelleen, kun emme saaneet selvää, mitä annoksista kerrottiin. 

Otimme neljän ruokalajin Menu Sasson viinipaketilla. Viinien hinta oli muuten todellisuudesssa kympin halvempi kuin verkkosivulla, mikä oli mieluisa yllätys. Alkuun pyysimme samppanjaa, kuten aina. Meille tuotiin italialaista kuohuviiniä. Se oli  kyllä hyvää.

Alkuruokana oli lupauksia herättävä Mangoldisalaattia ja quartirolo-juustoa. Annos oli mukavan näköinen, suuren puoleinen, mutta olihan meillä nälkäkin. Maku oli pikkuisen valju, jos uskallan sanoa. En ollut ihan varma mitä mustaa annokseen oli murusteltu, Kammenpyörittäjä arveli sen olevan hienonnettua oliivia, jonka maun olinkin sitten maistavinani. 


Priminä meille tuotiin Maccheronia, tomaattikastiketta ja mondeghili-lihapullia. En tiedä vinksahtiko jotain mielessäni siinä vaiheessa, mutta minusta lihapullat olivat hieman kuivia, pasta oli kyllä hyvää. Sekään annos ei ollut pieni, mutta italialaisravintolassahan sitä oltiin. 



Pääruokana oli Anjovisvoissa paistettua haukea ja sitruunapolentaa. Emme kumpikaan ole yleensä innoissamme polentasta, mutta kun tarjolla oli haukea, halusimme antaa polentalle mahdollisuuden. Annoksessa oli kalamureketta, muistelisin senkin olleen haukea. Polenta oli varmastikin valmistettu oikein ja se näytti hyvältä, mutta en vain vieläkään pidä sen suutuntumasta. Se ei tietenkään ole kokin, eikä ravintolan vika. Mureke oli hyvää ja sen rakenne oivallista. 

Olen miettinyt pääni puhki, että olenko nyt totaalisesti television lukemattomien ruokaohjelmien ja kokkauskilpailujen pilaama ja sokaisema. Niissä tuntuu olevan ruoanlaittajan synneistä suurin, jos tuomari joutuu kaivelemaan ruodon suustaan. Olen syönyt aika paljon erilaisia kalaruokia ravintoloissa parin viime vuoden aikana. En muista, että kertaakaan olisin saanut ruotoa suuhuni ravintolassa ja kun sitä sattuu omissa kokkauksissani, olen siitä hyvin harmissani. Nyt minun haukipalani oli sen verran ruotoinen, että lautasen reunalle tuli oiva kokoelma kalan piikkejä ennen kuin lannistuin ja jätin kalan kesken. Kammenpyörittäjä oli onnekkaampi, hänellä ei ollut yhtään ruotoa. 


Tiedän sen, että kalassa on ruotoja, etenkin hauessa. Osaan syödä kalaa niin, etten hönkäise mahdollisia piikkejä kurkkuuni ja tiedän, ettei aina kaikkien ruotojen poistaminen ole mahdollista. Mutta toivoisin, että kun minulta kysytään mitä pidin annoksesta ja osoitan ruotokokoelmaa lautasen reunalla, ei vastaus olisi iloinen "kalat nyt on sellaisia". Olisin ollut tyytyväisempi ihan pieneenkin pahoitteluun. 

Jälkiruoka oli Torronesemifreddoa. Annos oli kaunis ja mukavan mansikkainen, sopi hyvin kauniiseen kesäiltaan. 



Olimme jälkiruoan kohdalla kahden vaiheilla, ottaisimmeko kahvia. Emme nähneet millainen kahvikone paikassa oli, joten päätimme jättää kahvin väliin, sillä olisi todella keljua saada italialaisravintolassa kahvia, joka ei ilahduttaisi. Jotenkin ei tuntunut hyvältä idealta kysyä, millaisella koneella espresso Sassossa tehdään. 

Lasku oli kahdelta hengeltä 225 euroa. Siinä alkujuomien osuus oli 32 euroa, joka on minusta vähän koppava hinta kuohuviinille, etenkin kun tilasimme samppanjaa. Muuten viinit olivat sopivia, kaadot suurehkoja. 

Kävelimme hämärtyvässä illassa hieman kiertotietä hotelliin, halusimme nähdä mikä oli meininki muutamissa aiemmin kokeilemissamme ravintoloissa. Emo oli kesätauolla, Spis ilmeisesti remontissa. Juuressa ja Pastiksessa oli mukavasti väkeä. Passion tiesimmekin olevan kiinni nyt. 

Mietimme Sassoa illalla vielä ja eilenkin kotimatkalla. Yleensä pienet pettymykset hälvenevät seuraavaan päivään mennessä, etenkin jos on kyse uudesta ravintolasta. Nyt tuntui, että kävi päinvastoin. Italialaisravintolan kokemus ei ollut kovinkaan voimakas, ilman pasta-annosta Italian olisi voinut unohtaa kokonaan. Myönnän edelleen, että olin valinnut ravintolan meille liian vähän taustatyön jälkeen. Ymmärrän, että ravintolan sijainti on sellainen, että siellä ei kympeillä syödä, mutta kun lasku on kolmatta sataa neljästä ruokalajista juomineen, olisin toivonut jotain enemmän, jotain italialaisempaa. 

Klaus K oli toisellakin kertaa mukava paikka majoittua. Tällä kertaa meillä oli huone Bulevardin puolelta ja hauskanpitäjien ääniä kuului kadulta aina neljään saakka ja kuudelta sitten aloittivatkin katuremonttimiehet kivenkilkuttelun. He kyllä pistivät pillit pussiin kahdeksalta sunnuntaiaamuna, meteli ei sinänsä meitä häirinnyt, olipa kaupunkielämän merkkejä maalaisten korviin. Edellisellä kerralla söimme Klaus K:ssa aamiaista italialaispuolella, nyt skandinaavisella. Sekin oli aika hyvä, pekonin laadusta en voi sanoa sanaakaan, sillä sitä ei ollut. Leikkeleet ja mehut olivat mainioita. 

Kotimatkalla poikkesimme vielä hakemaan Kammenpyörittäjän ostamat kiekot johonkin polkupyörään, jota meillä ei ehkä vielä ole. Meillä oli tiedossa iltapäivällä tuttavaperheen nuorimmaisen rippijuhlat, joten emme pysähtyneet edes tavallisille Heila-ostoksille. Tour de Francen yhdeksäs etappi joukkueaika-ajona sai huomiotamme iltasella.  Ruoanlaitto kuitattiin hyvin pikaisella kanapastalla, jossa ranskalaisinta oli se, että Ranska on Italian naapurimaa.

Vaikka ravintolakokemus ei noussutkaan sfääreihin, oli nanolomasemme oikein onnistunut, saimme tehtyä aivan kaikki toivomamme ostokset ja tapasimme mukavia ihmisiä, sää suosi ja kesäinen Helsinki näytti parhaita puoliaan. Liitän postauksen Campasimpukan yläreunassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintolakokemuksiamme.

Voi kun se maali jo kuivuisi!

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tarte au Citron


Siihen nähden miten paljon pidän sitruunasta ja yleensäkin sitrushedelmistä, olen tehnyt elämäni aikana aika vähän sitruunatorttuja. Tarkalleen ottaen nolla kappaletta. Limepiiraan tein kerran, muuten olen holvannut sitruunamehun kanssa ainakin tarpeeksi. Koska olemme tänään minilomasella Helsingissä, tämä postaus putkahtaa blogista ajastettuna. Oikeasti valmistin piiraan ja melkeinpä söimmekin kokonaan jo keskiviikkona, jolloin minulla oli aikaa leipoa ja laittaa ruokaa, kunhan pahanlaatuinen lorvikatarri helpotti sen verran, että sain noustua sohvalta. Ohjeen sitruunatorttuun otin collecting memories-blogista.

Tarte au Citron eli sitruunatorttu

Pohja

  • 200 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa (ei tarvita, jos voi on suolattua)
  • 125 g kylmää voita, pieniksi kuutioiksi leikattuna
  • 125 ml kylmää maitoa
  • 1 tl valkoviinietikkaa (käytin cava-etikkaa, kun sellainen pullo oli kaapissa)

Täyte

  • 1 sitruunan kuori raastettuna (unohdin)
  • 125 ml sitruunamehua (noin kahden ison sitruunan mehu)
  • 100 g sokeria
  • 80 g voita, kuutioiksi leikattuna
  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan keltuainen (säästä valkuaiset marenkiin)
Mittaa jauhot, leivinjauhe ja mahdollinen suola kulhoon ja sekoita. Lisää mukaan kylmät voikuutiot ja puristele sormin voi jauhoihin niin, että saat aikaan leivänmurumaista seosta. Yhdistä maito ja etikka ja lisää kulhoon. Sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin peitettynä asettumaan 20 minuutiksi.

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Taputtele taikina jauhoisin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Minä käytin rypistettyä leivinpaperia vuoassa. Pistele taikinaan muutamia reikiä haarukalla ja peitä taikina leivinpaperilla. Levitä paperin päälle taikinapainoja, tai tähän tarkoitukseen jemmaamiasi herneitä, jotta taikina ei kohoa liikaa, eikä painu alas vuoan reunoilta. Paista pohjaa noin 20 minuuttia, poista painot ja paista vielä viitisen minuuttia. Jätä pohja jäähtymään täytteen valmistamisen ajaksi, mutta älä sammuta uunia tässä vaiheessa, sillä piiras viimeistellään vielä uunissa täytteen kera.

Mittaa teräskattilaan sitruunamehu, sokeri, sitruunankuori (jos muistat) ja voi ja kuumenna seosta niin, että voi ja sokeri sulavat mehuun. Vatkaa kananmunat ja keltuaiset kevyesti kulhossa ja lisää sinne pieni määrä kuumaa seosta kattilasta ja sekoita. Näin kananmunaseoksen kokkeloitumisen vaara vähenee verrattuna siihen, että koko määrän kuumaa seosta kaataisi kerralla kulhoon. Kaada sitten kulhosta munaseos kattilaan ja sekoita rivakasti. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen reunoja myöten niin, että seoksesta tulee paksua kastiketta, johon jää lastaan tai kauhaan selkeä jälki sormella sipaistessa. Älä päästä kastiketta kiehumaan, mutta hyvin lähelle kuitenkin. 

Siivilöi kastike esipaistetun piiraspohjan päälle, näin sitruunankuori jää siivilään. Siloittele täyte piiraan pinnalla ja käytä piirasta vielä uunissa viitisen minuuttia, niin että täyte hyytyy vielä vähän lisää. Jätä piiras jäähtymään ja sirottele pinnalle runsaasti tomusokeria ennen tarjoilua. Mikäli sitruunapiiras maistuu liian kirpeältä, tarjoa sen kanssa kermavaahtoa tai jäätelöä.



Tour de Francen kahdeksannen etapin tapahtumat ovat toivottavasti tallentuneet kotoisaan tallentimeemme. Se alkaa kyllä olla jo melkoinen ihme, sillä laite temppuilee niin monin tavoin, ettei uskoisikaan. Joka tapauksessa huomenna pääsemme viimeistään tapahtumien tasalle, kun palaamme pikaiselta minilomaselta Helsingistä. Koska postaus on ajastettu, olemme luultavasti sen julkaisuhetkellä juuri Annan kaupassa, tai tähdellisillä ostoksilla vaikkapa Classic Bikessa