Cake impossible - choco flan

Yritin tehdä espanjalaista jälkiruokaa, flania Vueltan aikaan. Se oli täydellinen epäonnistuminen, tuotos päätyi suoraan viemäriin ja olin todella harmistunut. Selailin silloin foodgawkerin suosikkikansiotani ja sieltä silmiin osui jo aikoja sitten bongattu choco flan, jota myös mahdottomaksi kakuksi kutsutaan. 

Cake impossible on kakun ja vanukkaan yhdistelmä, jossa taikina ja vanukas vaihtavat mystisesti paikkaa paistamisen aikana. Tämä oli jälkiruoan keittiöpeikkoaspekti. Sen kerrottiin olevan meksikolaista alkuperää ja mielistyin ohjeeseen, joskin ajattelin, ettei sopivia tarvikkeita ole heti kaapeistani löydettävissä. 

Eilen kävin aasialaiskaupassa, josta yleensä lähden kotiin väärien tuotteiden kanssa, koska en saa sanottua, etten minä tätä halua enkä tarvitse. Huomasin hyllyllä purkkeja, joissa luvattiin olevan evaporated milk-nimistä tuotetta. Käännösohjelma sanoo sen olevan maitotiivistettä, ei samaa kuin kondensoitu maito. Ostin heti pari pientä purkkia ja päätin, että nyt tämä keittiöpeikko kaatuu! Ottaisin selkoa onko choco flan todella mahdoton kakku, vai onko se höpöpuhetta. 

Lueskelin useampia ohjeita, niissä ainesosat vaihtelivat ohjeittain jonkun verran. Käytin lopulta ohjetta Laura in the Kitchen-sivulta. Siellä Laura näyttää erittäin havainnoillisesti videopätkässä kuinka choco flan tehdään. Hän käytti todella tolkun vuokaa, melkein kolmelitraista, eikä minulla niin suurta olekaan. Niinpä puolitin ohjeen ja konvertoin aineluettelon parhaani mukaan. Jouduin vielä hieman muuttamaan suunnitelmiani, sillä yksi ostamani raaka-aine oli väärää. 

Cake impossible eli meksikolainen choco flan 

Kakkutaikina

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 rkl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 1,25 dl sokeria
• 0,75 dl kaakaota
• 2 kananmunaa
• 1,25 dl maitoa
• 0,5 dl sulatettua voita 
• 1 tl vaniljatahnaa

Vanukas

• 2 dl evaporated milk (maitotiivistettä)
• 2 dl kondensoitua maitoa
• 1 kananmuna
• 1 keltuainen
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 dl maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)

Vuoan pohjalle

• voita vuoan voiteluun
• karamellikastiketta (Hershey's, koska vuohenmaidosta tehtyä kastiketta ei ihan joka kaupassa olekaan täällä päin)

Kerrankin luin ohjeen ja katsoin videon tarkkaan, että onnistuisin. Huomasin nyt postausta kirjoittaessani, että konvertoin jotain hieman väärinkin, sokeria tuli jonkun verran liikaa. Listauksessa tuossa yläpuolella on se määrä, jonka minun olisi pitänyt laittaa. Puolittaminen ja konvertointi samaan aikaan oli minulle näköjään liikaa. 

Aloitin kuumentamalla uunin 180 asteeseen. Minulla kakun sommittelussa meni huomattavasti enemmän aikaa kuin videon kauniilla Lauralla. Uuni ehti posottaa kuumana yli puoli tuntia, ennen kuin olin valmis laittamaan tuotoksen paistumaan. 

Voitelin 1,8 litraisen rengasvuoan huolellisesti pehmeällä voilla, oikein läträsin voin kanssa, sillä se olisi oleellista jälkiruoan irtoamisen kannalta. Varalta voitelin myös pienen alumiinisen annosvuoan jollaisia olen käyttänyt suklaafondantien tekemiseen. Luottamus taitoihini oli siis hieman horjuva, ajattelin että saisin ehkä ainakin yhden pienen flanin onnistumaan. Valutin kummankin vuoan pohjalle paksua, mutta juoksevaa Hershey's-karamellikastiketta ja kääntelin vuokia niin, että kastike tarttui kunnolla koko pohjalle alalle ja vähän reunoillekin. 

Seuraavaksi valmistin suklaakakkutaikinan. Mittasin ensin kulhoon kaikki kuivat aineet, jauhot, leivinjauheen, suolan, sokerin ja kaakaon. En uskonut Lauraa, että kaakao kannattaa siivilöidä paakkujen välttämiseksi, uskokaa te. Toiseen kulhoon mittasin kaikki märät aineet, sulatetun voin (lähdeohjeessa oli käytetty kasviöljyä, minulla ei ollut mitään neutraalia öljyä), kananmunat, maidon ja vaniljatahnan. Vatkasin ne kevyesti ja kaadoin liemen kuivien aineiden joukkoon. Vatkasin taikinan tasaiseksi ja sadattelin kaakaopaakkuja. 

Sitten valmistin vanukaskastikkeen. Keräsin kaikki aineet, maitotiivisteen (joka on melko juoksevaa kondensoituun maitoon verrattuna), kondensoidun maidon, tuorejuuston, kananmunan, keltuaisen ja vaniljatahnan tehosekoittimen kannuun. Annoin koneen sekoittaa kastikkeen tasaiseksi. Avasin muuten ensin purkin, jossa piti olla sokeroitua kondensoitua maitoa, mutta se oli paksua, ruskehtavaa kinuskia. Onneksi minulla oli myös venäläisella etiketillä varustettua merkkiä, jonka sisältö oli ohuempaa vaaleaa kondensoitua maitoa. 

Kuumensin vedenkeittimessä vettä kiehuvaksi. Kaadoin vuokien pohjalle kakkutaikinaa, pieneen vain kolmisen ruokalusikallista ja loput isoon vuokaan. Karamellikastike jäi siis kakkutaikinan alle. Seuraavaksi kaadoin vanukaskastikkeen kakkutaikinan päälle, se jäi siihen lammikoksi ja vajosi hieman kakkutaikinaan. Sellaiselta sen piti näyttääkin, sitä ei tullut sekoittaa mitenkään. Peitin molemmat vuoat foliolla ja nostin ne isoon, korkealaitaiseen uunivuokaan. Kaadoin kiehuvaa vettä uunivuokaan niin paljon, että sitä oli yli kakkuvuokien puolivälin. Nostin tämän virityksen, jota vesihauteeksi ja bain marieksi sanotaan ritilälle uunin puoliväliin. 

Lähteen mukaan kakun olisi pitänyt paistua tunnissa, mutta kypsyminen vei paljon enemmän aikaa. Kokeilin kakkuja tunnin paikkeilla ja silloin sekä pienen että ison kakun koepistos osoitti vielä taikinan olevan aivan raakaa. Paistoin siis lisää ja noin tunnin ja kolmen vartin kokonaispaistoajan kohdalla kakun pinta oli joustava, eikä kakkutikku ollut enää kostean taikinainen pistoksen jälkeen. Suklaakakku oli pinnalla ja toivoin, että vanukas olisi nätisti pohjalla. 

Nostin kakut ulos jäähtymään peitettyinä. Pieni annosvuoka jäähtyi nopeasti ja pääsin kokeilemaan sen kumoamista noin kolmen vartin kuluttua. Avitin kakkupuddingia hieman terävällä, ohuella veitsellä reunoilta ja kumosin sen lautaselle. Jälkiruoka irtosi lähes täydellisesti, ihan pieni pala pohjaa jäi vuokaan, mutta sain sen nostettua paikalleen ja kaadoin loput karamellikastikkeet päälle. 

Kun choco flania lohkaisi pienen palan haarukalla, saattoi nähdä, että vanukas oli kuin olikin omana, pehmeänä kerroksenaan nyt annoksen pinnalla ja pohja oli kypsää, mehevää suklaakakkua, osaset olivat vaihtaneet paikkaa paistamisen aikana. Olin todella iloinen, että tämä jälkiruoka onnistui. Suuremman vuoan kumoamisen kanssa jouduin odottamaan pitempään, sillä sen jäähtyminen vei ulkonakin viileässä pitempään. Kun lopulta uskalsin kumota sen, se irtosi vuoasta aivan täydellisenä. Huokaisin helpotuksesta ja totesin, tämä tosiaan on mahdoton kakku, nimittäin mahdottoman kaunis ja maistuu mahdottoman hyvälle! Kokeilkaa!

Tähdenlentotaquitot

Koko viikon olemme menneet toistemme ohitse, töissä, kotiovella, päivällä tai yöllä. Emme ole istuneet samaan aikaan ruokapöydässä kertaakaan, edes kahvikone ei ole ollut päällä meille kaikille kolmelle samaan aikaan ennen kuin tänä aamuna. 

Meillä oli eilen kaupasta ostettua grillattua broileria päivällisellä (lue: Opiskelija söi, minä nokin ja Kammenpyörittäjä flunssan kourissa katsoi toisaalle). Lintua jäi sen verran, että tänään siitä piti tehdä jotain. Laitoin foodgawkerin hakuun sanat chicken leftovers ja löysin ohjeen, jossa oli tehty taquitoja. Samalla sain käytettyä edelliseltä tortilla-aterialta jääneet muutamat vehnälättyset ja salsan loput, sekä juustokannikan. Ei tarvinut mennä kauppaan tänään ollenkaan.

Taquitot kolmelle  

• tortillalättyjä
• tähteeksi jäänyttä broileria riivittynä
• hunajaista grillauskastiketta
• cheddaria raastettuna
• tuoretta korianteria
• limen mehua ja tarjoiluun lohkoja
• sipulia
• oliiviöljyä
• tomaattisalsaa (valmista purkista)
• turkkilaista jogurttia
• salaattia
• tomaattia 
• kurkkua

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Levitin oliiviöljyä paperille. Silppusin sipulin, kuumensin oliiviöljylorauksen pannulla ja haudutin sipuleita siinä hetkisen. Lisäsin pannulle riivityn lihan ja sekoittelin. Yhdistin pannulle aimo lorauksen grillauskastiketta ja sekoitin kunnolla. Lämmitin hieman tortillalättyjä mikrolla, jotta ne laiskistuivat. Levitin lettujen reunalle, vähän lähemmäs reunaa kuin keskustaa pitkulaisen viirun maustettua lihaseosta, silputtua korianteria ja hieman juustoraastetta, puristin päälle limen mehua. Käärin lätyt rullalle ja asetin ne leivinpaperille. Öljysin vielä rullien pinnankin ja paistoin niitä noin vartin verran uunissa. 

Laitoin tarjolle tähteeksi jääneen salsan, salaattia, kurkkua ja tomaattia, sekä hieman paksua turkkilaista jogurttia, jota maustoin suolalla, pippurilla, limen mehulla ja oliiviöljyllä. Taquitot olivat tosi hyviä, pinnalta rapeita, sisältä meheviä ja turkasen kuumia. Grillauskastike on joku reissutuliainen, en yhtään osaa sanoa, mistä se on peräisin. Ostaisin uuden pullon varastoon, jos pystyisin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme. 

Maissitortillat

Tortillaprässi on odottanut kokeilua muutamia päiviä, mutta nyt se on koeponnistettu. Nanna muistutti, ettei pidä käyttää liikaa voimaa, vaan kevyt painallus riittää. Muistan myös nähneeni Masterchefissä prässin rikotun liialla voimalla, joten osasin olla varuillani. Masa harina-maissijauhoa saa meilläpäin hankittua Citymarketin Amerikka-hyllystä, millä logiikalla, sitä en osaa sanoa. Koitin kerran ostaa samaista tuotetta viereisestä etnisestä kaupasta, koska olin kuullut, että sitä myydään myös siellä. Kielimuuri asettui tukevasti minun ja myyjän väliin, sillä pyytäessäni masa harinaa, minulle osoitettiin garam masalaa, jota sitten kiltisti ostin. Olen joskus aika nyyserö. 

12 pientä maissitortillaa

• 250 g masa harina-maissijauhoa
• 3 dl kuumaa vettä
• 1 tl suolaa

Mittasin suolan ja jauhot kulhoon ja kaadoin aluksi päälle parisen desiä kuumaa vettä. Sekoitin ja puristelin käsin, kunnes taikina alkoi tekeytyä. Lisäsin vettä, jos tuntui liian kuivalta. Minulla meni nyt koko 3 dl vettä, ennen kuin taikina oli tasaisen sileää, eikä murtunut enää. Käärin taikinan kelmuun ja jätin sen noin vartiksi oleskelemaan. 

Päätin kokeilla crêpe-laitetta tortillojen paistamiseen, en ollut ihan varma saisiko sen riittävän kuumaksi. Kuumensin masiinaa muutamia minuutteja, ennen kuin otin lepäämässä olleen taikinan, jonka leikkasin 12 noin kananmunan kokoiseen palaan. Leikkasin paksusta muovipussista reunat auki, käyttäisin sitä prässissä estämään taikinan tarttumista. Asetin aukileikatun pussin puolikkaan avatun prässin päälle ei aivan keskelle, lähemmäs saranapuolta palloksi pyöritetyn taikinapalan. Käänsin muovin palan päälle ja painoin prässin kiinni kevyesti ja hellästi. Taikina painui nätiksi pyöreäksi letuksi, jonka halkaisija oli noin 10 senttiä. Lettu irtosi paksusta muovista helposti ja oli nostettavissa kuumalle crêpe-levylle. Paistoin tortilloja muutamia minuutteja puoleltaan ja pinosin kuumat tortillat lämpövuokaan odottamaan syömistä.

tuo pallo on just väärässä paikassa, sen pitäisi olla lähempänä saranapuolta

pallosta tortillaksi

Prässi toimi aivan moitteettomasti ja riittävän paksu muovikelmu taikinan molemmin puolin esti tarttumisen. Kokeilin myös vehnätortillojen prässäämistä, mutta se on aivan toisenlainen taikina sitkoineen, joten se ei passaa prässiin kuin ehkä aivan alkulitistämistä varten, jonka jälkeen on turvauduttava kaulimeen.

Mitä sitten tulee maissitortillojen makuun, en ole ihan varma tykkäänkö niistä. En ole syönyt niitä muistaakseni koskaan autenttisissa oloissa, vaan olen aina saanut eteeni vehnätortilloja. Pidän maissijauhon tuoksusta ja hieman nahkamainen pinta pienessä maissitortillassa on kyllä omanlaisensa. Jos tortillani olivat ollenkaan sellaisia kuin piti, olen tyytyväinen, mutta otin kyllä toiseen annokseen vehnäisen. 

pienempi on maissitortilla, suurempi vehnäinen

Tortillojen kaverina meillä oli maistettavana jämsäläisen Jokilaakson Juusto Oy:n minulle toimittamassa tuotenäytepaketissa ollutta guacamolea. Tuote oli positiivinen kokemus ja siitä lisää tuonnempana. 

Pari pikkujuttua muistiin itselleni, tortillat ja guacamole

Odotin innokkaasti postipakettia tulevaksi viikonlopuksi saarivaltiosta, mutta jouduin pettymään. On se maailma muuttunut. Nuoruudessa sitä odotti kiltisti Anttilan pakettia napapiirille 3-4 viikkoa, nyt tahtoo paketin toiselta puolelta maailmaakin kahdessa, kolmessa päivässä ja pettyy, kun lähetys vähän viipyy. Toivoin tortillaprässiä tulevaksi, sillä Grillataan ja chillataan-blogissa oli männäviikolla niin hieno prässi, että minun piti tietysti saada samanlainen tai vastaava.

Pettymystä lievittääkseni päätin matkia Kokkeillaan-blogin Kotiharmia kaulittavien vehnätortillojen tekemisessä. Hän oli ottanut vinkkejä Kokit ja potit-blogin Hannelelta. 

16 pientä vehnätortillaa

• 7 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• n. 3 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset kiinteäksi taikinaksi, älä heti lannistu vaikka jauhoja tuntuisi olevan liikaa. Minuutin parin alustamisella taikina tekeytyy kiinteäksi palloksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin asettumaan noin puoleksi tunniksi. Kun alkaa olla ruoan valmistelun aika, ota esille leivinlauta ja sirottele sille jauhoja reilulla kädellä. Kumoa taikina kelmusta leivinlaudalle ja työstä taikinaa hieman ja muodosta siitä pitkulainen pötkö. Leikkaa pötkö ensin kahteen palaan, jotka pyörität pidemmiksi, ohuemmiksi pötkylöiksi. Leikkaa ne kahdeksaan osaan, jotka ovat noin kananmunan kokoisia. Painele pala kerrallaan ensin vähän litteämmäksi ja kauli sitten jauhoisella alustalla noin 10-12 senttisiksi lätyksi. 

Levittele kaulitut tortillat pyyhkeen päälle, ne voivat hieman mennä limittäin, mutteivat aivan pinoon. Kun kaikki on kaulittu, ota paistinpannu ja kuumenna se kohtuullisella lämmöllä ilman mitään rasvaa. Kun pannu on kuuma, ota yksi tortilla kerrallaan ja venytä sitä vielä hieman noin 15-17 senttiseksi letuksi, taikina venyy hyvin ja siitä tulee melkein läpinäkyvä. Nakkaa tortilla kuumalle pannulle ja paista sitä molemmin puolin hetkinen, noin minuutin verran. Kun tortillassa on ruskeita pilkkuja ja se pullistuu paikoin, se on valmis. Kääri valmiin tortillat kelmun sisälle ja pyyhkeeseen tai kuten minä, laita ne lämpövuokaan kannen alle. Aluksi tortillat tuntuvat hieman koppuraisilta, mutta suojattuna ne lämmössä pehmenevät mukavasti. 

Guacamolea tekee jokainen, joka on kerran viitsinyt tehdä sen alusta asti. Sen jälkeen ei ole paluuta teolliseen alkulimaan muuten kuin äärimmäisessä hädässä. Olen muistaakseni saanut neuvot kotitekoiseen viherherkkuun sauvajyväseltä, vaikken nyt äkkiä löytänytkään ohjetta hänen blogistaan. (edit: löytyihän se sieltä, kun otti silmän käteen ja katsoi!) Nykyään teen guacamolen suunnilleen näin:

Kotitekoinen guacamole neljälle

• 2 kypsää avokadoa
• 1 pieni punasipuli
• puolikas mieto punainen chili ilman siemeniä
• 1 tomaatti 
• 1,5 limen mehu
• kunnon nippu tuoretta korianteria
• liraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Silppua punasipuli, tomaatti ja chili pieniksi kuutioiksi. Puolita avokadot ja poista kivi. Kaavi avokado kuorestaan ja muusaa kulhossa. Sekoita mukaan sipuli, chili ja tomaatti. Ala maustaa limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Lisää hieman oliiviöljyä ja maistele. Silppua korianteri ja sekoita mukaan, maistele lisää. Kun maku alkaa olla kohdillaan, lisää vielä hieman mehua ja suolaa. Laita guacamole nättiin astiaan jääkaappiin maustumaan ja jäähtymään. 

Meillä oli aterialla lisäksi naudan sisäfileen pulleampi pää ohuiksi viipaleiksi leikattuna (edelleen pakastimen aarteita), grillattuna ja suikaleiksi viipaloituna. Tavanomaiset vihannekset, kurkku, tomaatti, salaatti ja kevätsipuli olivat myös edustettuina. Tomaattisalsan unohdimme, muttei se haitannut menoa. Papuja hieman kaipasimme, mutta niitä ei pantrysta löytynyt. Omatekoiset tortillat olivat mukavan sitkaita ja pienen kokonsa vuoksi taitoimme ne chalupan tapaan, samalla kun muistelimme USA:n matkojen pikaruokapaikka Taco Bellin appeita. Pidimme kovasti näistä tortilloista ja aion toistekin tehdä niitä, etenkin jos joku tulee kaveriksi kaulimaan. Oli mukava huomata, että taikina kesti kaulimisen jälkeen reipasta venyttämistä repeämättä. Guacamolea nyt ei voi liiaksi kehua. Olen iloinen, että kerrankin kaikki ostamani avokadot olivat juuri sopivan kypsiä, kuten kaupan myyntikyltissä luvattiinkin. Alan pikkuhiljaa rohkaistua myös chilin käytöstä, vaikken yllä lähellekään oululaisia blogaaneja tässä raaka-aineessa.