sunnuntai 17. toukokuuta 2026

Steak Alfredo


Sunnuntai Bourgesissa on ollut ajoittain sateinen, äsken rymäytti ihan kunnon ukkosenkin päälle, muttei onneksi rakeitten kanssa. Päivälliseksi teimme yhteistuumin italialaisen aterian, joka muodostui Pasta Alfredosta ja pihvistä. Yksi kohtuukokoinen pihvi riitti meille mainiosti, silläkin lailla voi lihankäyttöä vähentää, että ensin pienentää annoskokoa ja toiseksi harventaa liha-aterioiden tekemistä. Ohjeen täältä. Jotain sovelsin, jotain unohdin, muttei se niin nokonuukaa. 

Steak Alfredo kahdelle

  • noin 150 g painoinen naudan pihvi (en tullut nyt katsoneeksi mikä leikkuu, mutta luultavasti ulkofile)
  • 0,5 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • spagettia kahden hengen annos
  • vettä ja suolaa  keittämiseen
  • 2 rkl voita
  • 1,5 dl kermaa (yhä kotimaista kermaa mukana, kohta se loppuu!)
  • 1 dl raastettua parmesania
  • suolaa ja pippuria
  • (valkosipulimurskaa, unohdin kokonaan)
Antti grillasi pihvin Campingazilla. Pihvi oli pintamaustettu suolalla ja pippurilla ja kevyesti öljytty. Mittarilla Antti varmisti 58 asteen sisälämmön ja kun se oli saavutettu, hän kääri pihvin folioon tekeytymään.  

Samalla minä keitin nopeaa neljän minuutin pastaa (kaasun säästämiseksi) ja tein pannulla kastikkeen. Kuumensin pannua ja sillä voita. Kun voin kuohu asettui kaadoin mukaan kerman ja sekoittelin. Kastike kiehui sopivasti kokoon sillä välin, kun pasta kypsyi. Sekoitin vielä mukaan parmesanin ja maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Tässä ei hienosteltu yrttien kanssa ja unohdin valkosipulinkin. Sekoitin kastikkeen pastaan.

Kun pasta ja kastike olivat valmiit, leikkasin pihvin ohuiksi viipaleiksi, pihvi onnistui kyllä täydellisesti, ei yhtään nesteitä karannut leikatessa. Annokset olivat sopivan kokoiset ja kastiketta oli juuri oikea määrä, ei ollut kuivaa, eikä pasta uinut kastikkeessa. Pihvi olisi voinut olla pienempikin, 100 g olisi riittänyt ihan hyvin kahdelle. 


Giro d'Italiassa oli nousuun päättyvä etappi, josta katsoimme noin 55 km lopusta. Jonas Vingegaard oli nopein tänäänkin, mutta Alonso Eulalio pitää lepopäivän jälkeenkin pinkin paidan päällään 2 minuutin 24 sekunnin erolla Jonakseen. Huomenna ei ajeta kilpaa ja mekin syömme salaa jotain ihan muuta kuin italialaista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti